Mistä olen ottanut opikseni

Hei!

Pohdiskelin tässä, että 10 vuotta cosplayta ja bloggaamista on aika pitkä aika. Kaikkien näiden vuosien aikan olen oppinut ja kehittynyt. Mietin, onko tässä vuosien varrella tarttunut mukaan mitään sellaista, josta voisi olla hyötyä muillekin. Kenties jollekin tuoreemmalle harrastajalle? Olen kohdannut useita '5 ohjetta aloitteleville pukuilijoille' ynnä muita listauksia. Huomasin kuitenkin, että ne sisältävät usein ympäripyöreitä ohjeita kuten 'pidä hauskaa', tai muuten vaan sata kertaa toistettuja asioita kuten 'silitä saumat' (mut hei oikeesti, silittäkää saumat auki).

Olen itse tehnyt ensimmäisen pukuni vuonna 2006. Sen jälkeen olen opiskellut itseni vaatetusompelijaksi, suorittanut teatteritaiteen opintoja ja tehnyt 50+ muuta pukua. Kyllä siinä on jo jotakin. (Edelleen olen sitä mieltä, että pitäisi olla joku askartelun paskartelun perustutkinto, jonka voi hyväksilukea cosplay-harrastamisella.)

Tässä minä, pätevä ja edustava cosplay-harrastaja.
Kuva: Eetu/Tulitomaatti

Tässä siis Fukan 5 ohjetta tai neuvoa cosplay-elämään!

1. Hyvät kengät
- Kengät ovat sellainen asia, joissa nykyään en lähes ollenkaan suostu tekemään kompromisseja. Hyvät ja oikean kokoiset kengät ovat yleensä turvalliset ja tekevät puvusta 100 kertaa miellyttävämmän käyttää. Yleensä tapahtumissa tulee paljon seisottua ja käveltyä. Jos kengät ovat huonot, sen kyllä huomaa nopeasti. Hyvät kengät parantavat conikokemusta ja tarvittaessa antavat vapauden liikkua helpommin.

Tällaisena varoittavana esimerkkinä voin kertoa tarinan Alexian kengistä. Käytin Alexiaa ensimmäisen kerran vuoden 2013 Desuconissa, missä päivän päätteeksi hädin tuskin pystyin enää kävelemään, koska en tuntenut enää kaikkia varpaitani. Kuukautta myöhemminkään tunto ei vieläkään ollut palannut kaikkiin varpaisiin.

Tämä ilme ei mitenkään kuvasta sitä kivun tunnetta, joka tuon päivän päätteksi koin.
Kuva: Kide?

2. Ei hakaneuloja
- Päätin joskus vuosia sitten, että en aio tehdä pukuja, jotka tarvitsevat hakaneuloja. Se on ollut yksi parhaista päätöksistäni tämän harrastuksen parissa. Kun asioilla on kunnolliset ja järkevät kiinnityssysteemit, ne varmemmin pysyvät oikeasti päällä ja paikallaan. Nepparit, hakaset, tarranauha, magneetit... Näitä on. Usein muutama käsinpisto ajaa saman asian kuin hakaneula, mutta huomaamattomammin ja paremmin. Pukeutuminen helpottuu myös, jos hakaneulan sijaan kiinnike on jokin kunnollinen ja pohdittu. Kaiken tämän lisäksi kunnon kiinnitykset näyttävät paremmilta kuin hakaneulaviritelmät.

Vanha kuva. Olen ehkä joskus puhunut suhteestani neppareihin.
Gakupo, Aqua ja Edea mm. ovat täynnä ommeltavia neppareita.

3. Kestävä ja pestävä
- Yritän aina tehdä puvuistani sellaisia, että voin tarvittaessa laittaa ne pesukoneeseen. Aina se ei tietenkään onnistu (punaista ja valkoista kangasta ei hirveästi pestä samassa). Pyrkimykseni on pystyä pesemään lähes kaikki kankaiset osat jokaisesta puvustani, jos ei koneessa, edes jollain tavalla. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että saumanvarat on huoliteltu, ei-pestävät osat ovat irrotettavia (ks. kohta 2.), maalaukset on tehty kankaalle sopivilla maaleilla ja kankaat on pesty hyvin ennen vaatteen valmistamista. Pesunkestävyys tekee vaatteista yleensä muutenkin kestävämpiä kulutukselle ja pitämiselle. Kestävyys taas nostaa puvun yleistä laatua ja pidentää käyttöikää. (Ja edes vuosien päästä ei tule sellaista 'Hyi, miten rumasti tehty' -fiilistä :D)

Kankaiden reunojen ja saumojen huolittelun lisäksi suosittelen ainakin takkien vuorittamista.
Se ei ole mitään rakettitiedettä ja varmasti jostain Burdalta tai Suuri käsityö -lehdestä löytyy ihan käypiä ohjeita vuorittamisen harjoitteluun.

4. Tutki, etsi ja opi

- Cosplay on siitä ihana harrastus, että pääsee kokeilemaan ja oppimaan vaikka mitä. Puvun tekeminen kannattaa aloittaa siitä, että tutkii puvun kaikki osat perin pohjin. Hahmolla on monesti vaatteet, mutta entä jos hahmolla onkin jotkut oudot hassut housut? Tutki ja etsi, millä nimellä niitä housuja kenties kutsutaan. Ahaa! Ne ovat sarouelit! Jos hahmolla on päällään tai mukanaan jotain outoa, niin silloin kannattaa tutkia, mikä se on tai mikä se voisi olla. Sen jälkeen kannattaa tutkia ja etsiä, miten sellainen valmistetaan tai miten sellaisen imitaation voisi valmistaa. 

Esimerkkinä kimonot; niiden muotoon ja pukemiseen kuuluu niin paljon vippaskonsteja ja sääntöjä, että suosittelisin jokaista, joka on tekemässä kimono-tyylistä pukua, perehtymään kimonoon ihan kunnolla.
Kuva: Kis

Koko tämän tutki-etsi-prosessin aikana oppii varmasti jotakin. Se ei välttämättä ole oleellista aina sen puvun, jota on työstämässä sillä hetkellä, kanssa. Tieto ja ymmärrys voi kuitenkin auttaa jonkun tulevaisuuden puvun kanssa. Kun se hetki tulee, onkin jo oppinut aiemmin kuinka jokin asia tehdään tai miksi sitä kutsutaan.

Minä olen yksi ahmatti tässä kohtaa. Laitan talteen kaikki mahdolliset tutoriaalit ja ohjeet, jotka tulevat vastaan, koska joskus niistä vielä voi olla hyötyä jossain kohtaa. Olen tallentanut joskus Hatsune Mikun kenkien tutoriaalin, vaikka minulla ei ole koskaan ollut mitään aikomusta tai halua pukuilla Mikua. Sen tutoriaalin oppeja olenkin pystynyt hyödyntämään muissa puvuissa. 

Tämä on peräisin vuodelta mitä lie ja on auttanut vaikka prikulleen samanmoisia kenkiä en ole tehnyt.
Alkuperäinen ohje deviantArtssa

Tämän haluaisin erityisesti takoa nuorempien harrastajien päähän. Olen itse ehtinyt harrastaa cosplayta sellaisena aikakautena, jolloin some ja internet muutenkin olivat erilaisia. Ei ollut suuria yhteisöjä, jotka kuhisivat 24/7, joista pystyi kysellen-huudellen saamaan vastauksen pukuongelmiin. Saati, että hahmo- ja pukukohtaisia ohjeita olisi pystynyt ostamaan suoraan muilta pukuilijoilta. Etsi ensin ja kysy vasta sitten.

5. Mieti kuljettaminen
- Jo pukua tai proppeja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, miten aikoo päästä tapahtumaan tai tapahtumakaupunkiin. Itse nykyään yritän ajatella tästä vielä pidemmälle, jos vaikka pukua tuleekin käytettyä jossain muussa tapahtumassa myöhemmin, niin kuinka saan sen kuosissa paikan päälle mihin tahansa.

Gwendolyn on oiva esimerkki palastellusta puvusta ja kompromisseista.
Kuva: Kide

Mistä materiaalista propit kannattaa tehdä, että ne kestävät käyttötarkoituksensa (esim. esityksissä)? Isojen proppien kohdalla kannattaa miettiä, miten ne esimerkiksi mahtuvat autoon tai matkalaukkuun. Voiko niistä tehdä koottavia? Särkymisherkkien tavaroiden kohdalla niiden pakkaamisen suunnittelu on myös tärkeää.

Propit ovat yleensä hankalimmat osat kuljettaa, mutta päänvaivaa voivat tuottaa muutkin puvun osat; rajusti muokatut peruukit peruukkipäässä, helposti likaantuvat osat, likaavat osat kuten kengät yms. Kulkemisen kannalta kaikkea tätä kannatta pohtia hyvissä ajoin, ettei tule sitten lähtöpäivänä yllätyksenä.

Gwendolynin valotikkukin hajoaa moneen osaan ihan vain kuljetuksen helpottamiseksi.

BONUS ROUND!

6. Tunne itsesi pukuilijana.
- Tiedä mitä osaat ja mihin olet kykenevä. Mikä on oma taitotasosi? Missä olet hyvä? Millaisia asioita haluat tehdä? Näiden tietojen ja ymmärryksen hyödyntäminen voi hyvinkin säästää hiuksia ja hermoja. Uuden tai epävarmemman asian opettelemiseen pystyy varaamaan enemmän aikaa ja pukuvalinnoilla pystyy vähentämään tai jopa välttämään ikävien asioiden tekemistä.

Oman työskentelytahdin löytäminen on myös hyödyllistä. Osa tykkää tehdä pukuja nopealla tahdilla puristuksina, osa taas verkkaisesti, että voi varmasti keskittyä kaikkeen niin pitkään kuin tarve vaatii. Tässä ollaan kaikki erilaisia ja sen oman tahdin löytäminen, hyödyntäminen ja kenties hyväksyminen helpottaa tekemistä.

Minä haluan tehdä pukuja, aina välissä käväsitä lavalla ja näyttää tyhmältä. Aina on myös kiva kehittyä.
Mukana Akanena woodi
Kuvasi Rea R.

Tiedä myös, mitä haluat cosplaylta. Jos haluat pitää vain hauskaa, eikä pukusi laatu ole se ykkös asia, hyvä niin. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa. Cosplay kuitenkin saa olla myös vakavaa. Jos olet pikkutarkka kaikesta ja jaksat ränssätä pukuja tappiin asti. Hyvä! Kuitenkaan jokaisen puvun ei aina tarvitse olla se upein taidonnäyte. Ei ole pakko kisata, jos ei huvita. Omien kohokohtien löytäminen ja tiedostaminen tässä harrastuksessa on erittäin hyvä asia. Tällöin voi keskittyä niihin asioihin, jotka ovat itselle olennaisia cosplayssa, ja olla tuskailematta niistä vähäpätöisemmistä. Se, mitä joku toinen hakee cosplaylta, ei välttämättä ole se, mitä jokainen hakee tai mitä itse haet. Tunne itsesi pukuilijana, mutta ymmärrä myös se, että kaikki eivät ole sinä.

Itselleni rakkaiden hahmojen pukuilu on myös tärkeää, vaikka kukaan muu ei niitä tunnistaisikaan.
Kuva: Kangaskasa

Se, että erilaiset tavat harrastaa cosplayta, lisääntyvät koko ajan on minusta jotenkin ihanaa. Ihmiset sekä ostavat että tekevät itse pukujaan, erikoistuminen tietynlaisiin pukuihin ja sisällön tuottaminen niin monessa eri formaatissa on nykypäivänä mahdollista. Väylät ja tavat löytää se oma cosplayn muoto ovat niin monet, ja mielenkiinnolla seuran tilannetta täältä fossiililuolastani.

Fukka kiittää!

PS: Tässä on elämä taas sillä mallilla, että olen hilannut hanurini koulunpenkkiin. Jännityksellä odotan, että mitä se tekee cosplay-elämälle.

PPS: Anteeksi, jos tekstin ulkomuoto näyttää hassulta. Blogger on taas tehnyt päivityksiä ja hetki ehkä menee siihen, että uusi yhteinen sävel taas löytyy.

Hiljaa hiljaa hiivitään loskaisessa yössä

Terve!

Aikataulut sotkevat itseään koko ajan tavalla tai toisella, joten tämäkin merkintä on luisunut näin pitkälle. Elämä pärisee niin paljon juoksevien asioiden ja uusien pukujen ympärillä, etten ole osannut antaa aikaa tälle blogilapselleni.

Asiaan!

Minä olin nurissut woodille siitä, että emme ole kerenneet pitää conien ulkopuolisia kuvauksia moneen vuoteen (edellinen oli kai 2015, hubs). Tämä johti semi ex tempore -kuvauspäivään, joka oli vähän enemmän kuin olimme alkuun ajatelleet. Helmikuun puolella heti Frostin vanavedessä pidimme hervottoman kuvauspäivän ja kuvautimme yhteensä 5 pukua saman päivän aikana.

Näin silitetään lakana.
Kuvasi Rorune

Talvi on hankala vuodenaika kuvata cosplay-pukuja ja loskapaska ei auta asiaa. Piti siis hieman pohtia sitä, mitä pukuja ja missä ylipäätään on mahdollista kuvata. Pelkästään sään vuoksi lähes kaikki ulkotilat olivat pois laskuista. Lopulta päädyimme rakentamaan pienen studion tapaisen olohuoneeseeni; ryönät pois tieltä, iso lakana kiinni verhokiskoon ja sohva pääsi osaksi settiä.

woodi halusi kuvauttaa Cruiser!D.Va:nsa, joka on hyvin 50-lukuvaikutteinen. Sattumoisin oli tiedossa, että Oulun keskustassa sijaitseva Mikan Cafe & Burger -ravintola on sisustettu perinteiseen american diner -tyyliin. Pirautimme kuppilaan, että olisiko mahdollista käydä siellä kuvaamassa, ja saimme myöntävän vastauksen.

Luonnonvalo oli myös hyvin kiva.
Vas. woodi ja oik. Rorune

Onneksemme päivä oli hiljainen eikä ravintolassa ollut mikään ryysis tuohon aikaan. Pystyimme rauhassa hoitamaan oman asiamme ilman, että se häiritsi muita paikallaolijoita. Myös henkilökunta oli positiivisesti kiinnostunut tekemisistämme ja oli muutenkin hirveän mukavaa.

Ruokaa!
ja woodi

Päivän aikana piti tietenkin keretä myös syödä välissä, joten kuvaamisen jälkeen tilasimme burgerit ja jälkkäripirtelöt. Ja oli hyvää 💖

Sitten olivat vuorossa seuraavat puvut (Rorunelle ja minulle päivän ensimmäiset). Duke Venomania -ryhmä valmistui 2013 ja sitä on yritetty kuvata koko porukalla tässä välissä, mutta huonolla menestyksellä. Siksi itse halusin Gakuposta jotain uudempia kuvia. Yksi syy myös oli se, että en ikinä muista Gakupon olemassaoloa! Se vain jotenkin häviää muistista. Samaa on tapahtunut myös muille puvuille, joista ei ole kuvia kunnolla, mutta ei niin pahasti kuin Gakupon kanssa.

Henshin!
Fukka by Rorune
Gakupo by Ray

Oli jotenkin hirveän jännittävää laittaa näin vanha puku päälle. Puku on ihan kiva ja semi-hyvin tehty housuja, jotka ovat yksi mysteeri, lukuun ottamatta. Olen osannut kikkailla joidenkin osien kanssa niin hyvin, että piti hetki miettiä kuinka niiden on tarkoitus toimia. Jos kengät ja housut olisivat järkevämmät ja mukavammat, niin tämänhän voisi vielä laittaa johonkin päälle.

Kuitenkin siisteintä oli tehdä uusi meikki. Olen viimeisen parin vuoden aikana yrittänyt oppia ja kehittää meikkaustaitojani. Vaikka kehitys ei ole ollut mitään maata mullistavaa, oli kiva huomata, että hei en ole katsonut tutoriaaleja ja ostanut välineitä ihan turhaan.

Tällä äijällä on niin paljon meikkiä, mutta ehkä se sopii Gakupolle...?
Tässä myös hillittömät karkkipiilarit, jotka ostin Japanista.

Pienoisista valo-ongelmista huolimatta "studio" toimi ihan kohtuu hyvin. Myös koska olimme sisätiloissa ja pois ihmisten silmien alta, tunnelma oli astetta aikuisempi. Aina silloin, kun pokka piti tietenkin. Joistain kuvista olen hyvin iloinen, koska niistä välittyy hämärä ja kyseenalainen ilmapiiri, joka Venomanian tarinassakin on, mutta myös ihan derppejäkin kuvia seasta löytyy. Välistä olimme hyvin kokeilullisia ja se näkyi.

Kaikki ihan messissä tässä kohtaa.
Gumi: woodi & Meiko: Rorune
Kuvasi Ray

Minulla oli ihan hirveän kivaa, koska tällaista teemaa lähelle ei pääse oikein kunnolla, jos ympärillä hyörii paljon ihmisiä. Jos ikinä mahdollista, niin haluaisin päästä tekemään enemmän tällaisia tunne- ja tunnelmapitoisia kuvauksia. Varsinkin vähän aremmista tuntemuksista kuten surusta, pelosta ja tuskasta. Miksi ei myös tällaisesta intiimimmästä kanssakäymisestä, mutta ehkä Gakupo on siltä osin nyt taputeltu.

Katsotaan nyt, että mitä näistä kuvista uskaltaa edes julkaista...

Kello löi kymmentä illalla, kun aloimme kuoriutua näistä asuista. Välissä ruokaa naamaan ja sitten seuraavien pukujen pariin. woodi teki rohkean ja reippaan päätöksen kolmesta puvusta, kun minä ja Rorune vedimme vain kahdella.

Keltainen on vahvana hänessä.
Kuvasi Rorune

Yön turvin hiippailimme läheiseen autohalliin, jossa olen halunnut kuvata jo pitkään. Miksi? En ole ihan varma, mutta jotenkin tuo ällö kelmeän keltainen valaistus on vetänyt minua puoleensa jo pitkään. Itselläni mukaan lähti Len, joka on ainoita harvoja pukuja, joka sopi tuohon ympäristöön.

Yöllä kuvaaminen oli alunperinkin suunnitelmissa, koska valot eivät tietenkään pala päivisin ja yöllä trafiikki on lähes olematon. Saimme kuvata rauhassa, mutta väsymys alkoi painaa kaikilla päälle, joten ihan kaikkea ei päästy kokeilemaan.

Mukavaa, mutta väsyttävää. Olen yrittänyt editoida kuvia aina välissä, mutta ne vaativat niin paljon aikaa, etten ole päässyt puusta pitkälle.

Fukka kiittää.

PS: Kohaku ja uudet puvut edistyvät. Olin jopa niinkin tehokas, että väänsin yhden hyvin yksinkertaisen puvun kokonaan kasaan tässä välissä.

Ninjacon 2008... eiku - Tracon 2017

Hei!

Voi Tracon… viikonloppu tuli ja meni jotenkin hirveällä vauhdilla, mutta siihen silti mahtui niin paljon asiaa. Kokonaisuudessaan oli hirveän kivaa, mutta väliin mahtui kyllä myös tosi ikäviä asioita.

Perinteiseen tapaan Tampereelle huristeltiin perjantaina ja saimme suureksi iloksemme huomata, että varaamamme asunto oli täysin sama kuin viimevuonna. Jotenkin tuntui ihanalta palata samaan toimivaan ja mukavaan huoneistoon, vaikka ihan koko perhe ei tällä kertaa ollutkaan mukana.

Ja elikot matkustaa taas.

Omat asuni viikonlopulle olivat hyvin simppelit ja mukavat kaikin puolin. Lauantaille korjailin hitusen Narutoa, joka on nähnyt ensimmäistä kertaa päivän valon vuonna 2014. Sunnuntaille uusin alusta loppuun vuonna 2012 ensimmäistä kertaa tehdyn Ranman. Ranma valmistui hyvissä ajoin Tracon-viikolla ilman kiirettä tai mitään suurempia kommervenkkejä.

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, jouduin kokemaan Traconin jonokulttuurin, johon tutustuimme heti aamusta. Sorsapuistoa kiertävä jono ennen ovien avaamista oli minulle suuri hämmästys. En muista edes nähneeni moista Traconissa moneen vuoteen saati, että olisin itse jonottamassa (vaikka en varsinaisesti ollut).

Koska piti vissiin ottaa kuvia pimeässä.
Rorune Shikamaruna

Heti alkuun piti käydä katsomassa Pukuvuoto, joka oli jälleen hyvin viihdyttävä. Vähän enemmän toivoisin aiheiden tiiviimpää käsittelyä tähän ohjelmanumeroon, että aiheita voitaisiin puida samalla kertaa enemmän. Joka tapauksessa sain, mitä odotin ja oli kivaa.

Lauantaina koitti suuresti ja pitkään odotettu hetki, kun #Nostalgianarskat-ryhmä oikeasti tapahtui! Suuri onni ja ilo! Tästä ryhmästä on puhuttu jo useampi vuosi ja vaikka kenen kanssa, mutta nyt wefkjreauerfjfnfreakjekafnekjfiejfo! Harmi, etteivät kaikki päässeet mukaan tällä kertaa, mutta ehkä tulevaisuudessa voimme ryhmäillä uudestaan.

Siinä se iso osa päivästä vierähtikin; porukan kasaamisessa ja peeloilussa. Meillä oli aivan ihana ryhmä ja edelleen olen ihan doki doki, että tämä toteutui!

Yhyhyy! Jonkin moinen kokonainen Team 7 ;___;
Kakashi: majo, Sakura: biitti, Sai: woodi ja Naruto: miä

Suuren lohkon ajasta vei myös WCS-kisalippujen jonottaminen. Jotenkin toivoisin, että tämä lippujärjestely saataisiin paremmin toimimaan, ettei kenenkään tarvitsisi seistä sateessa, mutalällyssä ja ninjasandaalit märkinä tunti tolkulla. Kuitenkin se, mistä oikeasti tykkäsin kyttyrää ihan kunnolla, oli itse kisaan jonottaminen.

Meillä kävi paska tuuri ja saimme liput yläparvelta. Ei tässä muuten mitään, Tampere-talon iso sali on sen verran hulppea, että lähes joka kolkasta näkee kyllä, mutta niitä kolmannen kerroksen ovia ei saatu auki ajoissa tänäkään vuonna. Asiaa alettiin kai hoitamaan vasta siinä vaiheessa, kun meidän poppoon osalta käytiin asiaa tiedustelemassa, koska sama kävi viime vuonna.

MUITA NINJOJA!
Sai: woodi, Gai-sensei: Hanny, Kiba: Reta, Lee: Muu ja Temari: Kide

Ensin jonotamme lippuja pihalla hyvän tovin ja lopuksi joudumme vielä jonottamaan sitä, että ovet saadaan auki (olisiko saatu edes niin nopeaa, jos ei olisi lähdetty kyselemään). Itse menetimme kisan alusta 26 min (kyllä otin aikaa), johon kuului 1,5 esitystä + alkujuonto. Viime vuonna olin kokemassa saman, mutta lavalta käsin. Tämä asia vitutti sekä kävijän että esiintyjän näkökulmasta niin paljon. Esiintyjiltä puuttuu esiintymisrauha, joka ainakin omalla kohdallani vuosi takaperin hankaloitti mm. taustanauhan kuulemista, ja katsojat menettävät osan ohjelmasta, johon he ovat JONOTTANEET lippunsa päästäkseen sisään.

Nyt skarppaa vähän Tracon.

Pakollinen teinipeili lauantailta
Temari: Kide, Kiki: Soffi, Shikamaru: edelleen Rorune, Sai: woodi ja Komein Link: Kis

Tämä oli pitkästä aikaa minulle kisa, jonka katsoin ihan vaan katsoakseni. Oli jännä tunne, kun ei itse ollut lavalla pyörimässä. WCS-kisaajista jäi se 1,5 ensimmäistä esitystä näkemättä, mutta en muista muutenkaan kisasta hirveästi :D Voittajien esitys oli paras (niin hyvää tahditusta). NCC:ssä oli mielenkiintoisia ja erilaisia esityksiä. En ihan niiden perusteella osannut yhtään arvata voittajaa, mutta puku näytti päheältä. Onnea vielä kaikille pärjänneille ja onnea myös tuleviin edustuskoitoksiin!

Saatiin nähdä mahtava rakettinäytös suoraan asunnon ikkunasta.

Kisojen lisäksi se toinen oikea ohjelma, jota päädyimme lauantaina katsomaan, oli Cosplayetiketin ABC. Ihan vain siksi, että piti saada tietää, mistä on kyse. Ohjelmalehtisen kuvaus oli jotenkin hyvin epäselvä ja outo (etiikkaa ja etikettiä?). Itse ohjelmassa piti olla kaksi puhujaa, mutta toinen olikin tipotiessään jo heti alkuun. Aiheet pyörivät vähän hassusti saa/ei saa tehdä cosplayssa akselilla. Itse en ymmärtänyt lähestymistapaa ”jotkut on mieltä x, mut meidän mielestä on ok tehdä näin”. Ohjelma ei selkeästi ollut suunnattu meille, joten hipsimme kesken kaiken pois salista. (Myös särähti lausahdus ”jonkin sortin tarnsu ihminen”, mikä ei kuulosta korrektilta minun korvaani missään muotoa.)

Sitten kotiin nauttimaan ruuasta ja levosta ennen seuraavaa päivää.

Ottakaa kuva paidasta, jonka ostin Jasulta.

Sunnuntaiaamuna piti ryömiä Tampere-talolle hyvissä ajoin, koska oho oho hups oltiin mukana esityskisassa. Kisa-aamu alkoi hyvin varhain, koska kerrankin Traconin esityskilpailussa oli kunnon esituomarointi puvuille! Hermostuneisuus oli tällä kertaa ihan erilaista kuin monessa muussa kisassa. Meitä oli isompi ryhmä, jossa osa ei ollut esiintynyt moneen vuoteen. Välistä huomasin jännittäväni sitä, että jännittääkö muita liikaa, mutta koko päivä meni älyttömän rennosti kaikin puolin. Minä taisin olla se, jota jänskäsi eniten ja sekin ihan turhaan. Pienen siivun kisavitutustakin onnistuin nauttimaan aamupäivästä, mutta se onneksi meni ohi.

Aikataulut venyivät ja vanuivat vähän sinne sun tänne taas kisan tiimoilta. Selkeästi homma ei ollut ihan hanskassa järjestäjäpuolella. Tuomarointi- ja lavaharjoitusajat menivät sekaisin ja mutkalle, mutta oma poppoomme selvisi siitä kyllä ihan hyvin. Tuomarointi oli hyvin leppoisa ja lavaharjoitukset menivät ihan putkeen, vaikka olisin vielä yhden kerran halunnut vetää esityksen läpi (koska muutkin sai).

Ranma ja Akane rehveillä.
Akane: woodi ja kuvan napsi Soffi

Sunnuntaina emme kerenneet käydä katsomassa mitään ohjelmaa, koska sekin pieni hetki takahuoneseikkailun ja kisan alkamisen välissä, joka oli meillä vapaata kulutimme kuvaten, kavereiden kanssa ja MUUMI-MUSEOSSA! Museo oli ihana, mutta suurimman viihteen toivat japanilaiset turistit, jotka tunnistivat meidän asut ja halusivat ottaa kuvia yhdessä.

Ja sitten olikin jo kisan aika. Tällä kertaa saimme esiintyä viimeisten esityskisaajien joukossa, mikä on aina helpompaa kuin alkupuoliskolla.

Esitys tiivistettynä yhteen kuvaan.
Akane: woodi, Ranma (M): Harri ja Kasumi: Soffi
Kuvaaja: Mihashichu

Vaikka emme hirveän hyvin kerenneet nähdä muiden esityksiä, niin yleisön älämölöstä päätellen, taso oli ihan kiitettävän korkea. Meillä oli höpötysesitys höpötyssarjasta, jota on haudottu jo jonkun aikaa. Omalla kohdallani esitys meni ihan ok; en tiedä, millä tyylillä olen tullut lavalle ja välistä oli tosi vaikea kuulla taustanauhan ajoituksia, mutta meni se kai ihan ok (kirjoittelen esityksestä ja vähän puvustakin lisää sitten myöhemmin). Olen ihan hirveän ylpeä meidän porukasta ja iloinen siitä, että tehtiin Ranma-esitys!

Esityksen paras asia; woodin raivo!
Akane: woodi, Ranma (M): Harri ja Ryoga: Rorune
Kuva: Noora Kurko

Oli myös kiva saada vähän jotain näyttöä siitä, että oltiin osattu tehdä jotain oikein, vaikka esityksessä oli ne omat sudenkuoppansa. 2. sija tuntuu ihan mahtavalta näiden ihmisten kanssa, enkä mitenkään voi olla naama rutussa siitä, että NIIN IHANA ESITYS VOITTI! Aaaaaaa! Puvut olivat niin hienot ja esitys oli oikein oiva! Onneaaa!

Paljon muuta, ei sunnuntaipäivään enää mahtunut. Yritettiin nähdä ihmisiä ja hengata edes sen aikaa, kun mahdollista. Lähdimme myös vähän normaalia aikaisemmin pois conista, että kerkeämme syömään ennen ajomatkaa kotiin. Myöhään oltiin kotona, mutta ihan hyvillä mielin.

Apuaaaa!
Akane: woodi, Ryoga: Rorune, Kasumi: Soffi, Ranma (N): miä, Nabiki: Kide ja Komein Link: Kis

Kiitos vielä hirveästi kaikille, jotka kehuivat esitystä ja meidän Ranma-ryhmää! On ollut niin kiva kuulla, että se on lämmittänyt ja että ihmiset vielä muistavat Ranman niin hyvin. 

Fukka kiittää!

PS: Useamman kerran Rorunelta ja minulta kysyttiin viikonlopun aikana, että miksi emme olleet kisaamassa WCS:ssä tänä vuonna. Päätimme jo vuosi takaperin, kun Elfariaa ja Mercedestä teimme, että ainakin vuosi 2017 tulee olemaan WCS-taukovuosi. Yhtenä syynä oli muut elämän kiireet, jotka tiedostimme jo tuossa vaiheessa, mutta myös tietynlainen hengähdystauko on ollut tarpeen. WCS on raskas kilpailu, jos yhtään haluaa panostaa ja tehdä hyviä juttuja. Kolmena vuonna peräkkäin olen käyttänyt koko kesälomani ainoastaan pukujen tekemiseen. Lisäksi joka vuosi tuntuu olevan enemmän ja enemmän turhaa hommaa, mitä Tracon on lyönyt meidän kisaajien niskaan (sitä ei paettu edes tänä vuonna). Turhalla hommalla tarkoitan stressitekijöitä, jotka Traconin muuttuvat kisajärjestelyt pukkaavat päälle (lähinnä stream-lähetystä koskevat asiat). Olen kirjoittanut asiasta jo viime vuonna, mutta tänä vuonna esityskisan osalta jouduimme tekemään turhaa työtä entistä enemmän. Onneksi sen oli nyt jakamassa useampi ihminen.

Kysymyksiä herättävä Kummacon

Moi!

Vasta nyt pääsen kunnolla kirjoittamaan viime sunnuntain Kummaconista. Vastoinkäymisistä huolimatta lopulta sain kuin sainkin itseni paikalle.

 Mitä olen ymmärtänyt, Kummaconin alkuperäinen tarkoitus oli keskittyä ainoastaan länsimaiseen populaarikulttuuriin ja muuhun. Eikä niinkään japanilaiseen. Jossain välissä conin sivuille kuitenkin ilmestyi osio 'Anime ja manga'. Siksi alkuperäinen suunnitelma oli laittaa päälle Alexia, koska se on tähän asti ainoa pukuni länsimaalaisesta lähteestä. Sitten muistin, että Aquasta ei ole vielä saatu kunnolla kuvia ja Valveella Nukulla on ihanaakin ihanampi lasitiiliputki, jota myös portaikoksi kutsutaan. Päälle vetäisin siis Aquan.

Conitreffit urhean ja komean prinssini Valdriguen kanssa.
Kantsii olla kade.

Coniaamu ei kuitenkaan ollut ihan niin eteerinen ja onnellinen kuin olin suunnitellut. Edellisenä iltana vietetyt kaverin tuparit painoivat päälle, vaikka tulin ihan sievästi ajoissa kotiin. Aamulla herättyäni totesin, että ei pysty vielä. Kolme tuntia myöhemmin sain itseni kunnolla pystyasentoon ja hirmuisen taistelutahdon. Olin jo harkinnut raahaavani itseni paikan päälle ihan siviileissä, mutta taistelin puvun päälle ja hyppäsin pyörän selkään.

Uwaaaa! Aquaaa!
Kuvasi: woodi

Tuon kolmen tunnin aikan, kun tein kuolemaa sängyssä, Kummaconi oli kuitenkin jo niin vauhdissa, että kaikki puheohjelmat, jota olisin halunnut päästä katsomaan, olivat jo löpisty läpi. Kakka. Jäi zombie- ja panssariasiat kuulematta. Myös cosplay-kisan paikkaliput oli jaettu jo viimeistä myöten. woodiseni oli yrittänyt saada muillekin lippuja, mutta jostain hyvin omituisesta ja kummallisesta syystä lippuja jaettiin 1 per naama. Miksi? Kysyn vaan.

Koska itse conin tarjoamaa ohjelmaa ei meille asti ollut, pyysin woodia kuvaamaan minua tuossa ah-niin-ihanassa lasiputkessa.

Aistillista ylöspäin tuijottelua KH-tyyliin.
Kuvasi: woodi

Kaikessa ylettömässä tohinassa ja ähinässä aamulla olin täysin unohtanut paremman kameran sisareni mun kämpille, missä pyörähdin aamulla. Siksi vanha, hirveä ja suhteellisen uskollinen ovisilmäräpsyni pääsi käyttöön. Canon Ixus aina valmiina. Kuvasinmme jonkin verran myös woodia, mutta pukuun ja sen väreihin sopivaa maisemaa oli jokseenkin hankala löytää.

Taidekuja oli antoisampi kuin odotin. Oikeasti en odottanut mitään, mutta yllätyin hyvin positiivisesti. Mukaan jopa tarttui SkyGraffitin (menkää, ihailkaa ja tykätkää!) kanzashi-hiusnipsu. Olisin halunnut ostaa puolet pöydästä, mutta rahat eivät riittäneet.

Mun ihanuus!
Ekassa kuvassa näkyy myös woodin ostos.

Kovin kauaa ei puku ollut päällä, koska ennen kisaa kävimme vaihtamassa vaatteet, että kerkeämme syödä muidenkin kavereiden kanssa ennen kuin woodi menisi katsomaan kisaa. Silti oli tosi mukava pitää Aquaa päällä. Jostain syystä Frostbiten jälkeen jäi Aquasta pukuna jotenkin paha maku suuhun. Tuntui, ettei puku ollut oikein mistään kotoisin. Ihan tylsä. Enkä kuvissakaan osannut näyttää muuta kuin lahnanaamaa (mikä vaivasi myös vähän Desussakin). Pienestä ja kuvasaldosta huolimatta Aquasta tuli kivoja kuveja, joita kehtaa ehkä näyttääkin. Pääsin myös harjoittelemaan taas kuvanmuokkausta vähän reilummalla kädellä. Toivottavasti mikään ei pistäisi niin hirveästi silmään olen kuitenkin aika käsi, mitä tulee kuvanmuokkaamiseen.

Hurdurr...
Kuvasi: woodi

Ruuan hankinta oli taas ihan oma seikkailunsa, kun ensin eineen saamisessa kesti sata vuotta. Lopulta, kun saimme takapuolemme nurmikolle ja olimme valmiit aloittamaan äpöstyksen, huomaamme, että ruokamme mukaan ei ollut pakattu minkään laisia ruokailuvälineitä. Yritä siinä tunkea kunnon burgeria turpavärkkiin, kun edes Hesen kerroshampurilainen ei mahdu suuhun kokonaisena.

Olit herkullinen burgeri, mutta ihan liian vaikea.

Jännittävähkö seikkailuni jatkui vielä sen verran, että pääsin kuin pääsinkin katsomaan cosplay-kisaa. Tanssitiimi Bluff tarvitsi kuvaajan, joten minä pääsin katsomoon painamaan nappia ja siinä sivussa näkemään vähän kisaa kulisseista...

Heti alusta huomasi, että kisaa olivat järjestämässä ensikertalaiset. Siinä vaiheessa, kun ohjelman olisi pitänyt alkaa, kisaajien kanssa käytiin vielä läpi kisa järjestystä. Yhtään kisanumerolippulappusta tai vastaavaa en nähnyt ja siksi kai kisaajien järjestys meni kuta kuinkin näin: "Ensin sinä, sitten sinä, sit sinä ja sen jälkeen te..." Huolestuin jo tässä väiheessa. Itse kisa alkoi 20 minuuttia myöhässä...

Lainaan woodilta, koska tämä tiivistää fiilikseni kisan alussa aika hyvin.

Itse kisa oli yksinkertainen lavanläpikävelykisa, jossa kuulemani mukaan arvioitiin myös lavaesiintymistä jollain tasolla. Yleisö ei saanut taputtaa, koska se vie aikaa. Miten? Kysyn mä. Juonto oli hyvin todennäköisesti tuskaisin ikinä. Mikkien käyttöä ei oikein hallittu, kysymykset ja välidiipadaapat siellä täällä olivat todella kankeita. Samat naamat, samoissa puvuissa olivat jälleen kisassa mukana, kuten Oulussa lähes aina. (Tämä on jännittävä ilmiö, josta haluaisin keskustella enemmänkin. Näkyykö sama muilla paikkakunnilla vai onko tämä joku perähikiän juttu? Kertokaa minulle!) Muuten taso oli yllättävän korkea. Mukana oli tosi kivoja pukuja, joita olisin myös itse halunnut päästä syynäämään lähempää.

Kisan venyminen ja vanuminen jatkui myös loppusuoralla, kun Bluffin tanssien jälkeen tuomarit eivät vieläkään olleet saaneet päätöstä aikaan. Oliko esituomarointia ollenkaan? Juuri ennen voittajien julkistamista minä ja woodi jouduimme hipsimään tiehemme, koska JURASSIC WORLD! Eli jos joku tietää ketkä pärjäsivät kisassa, minua saa informoida. Tietoa ei tunnu löytyvän mistään...

Mitä tästä sitten jäi käteen? Kuvia Aquasta ja uusi ihastuminen pukuun, koska ei se ollutkaan niin hirveä, Oli se, mutta en vaan muista. muistutus siitä, että olen kuolevainen, havahtuminen siihen, miten tärkeää osaava ja kokenut cosplayvastaava on, hämmentyneitä ilmeitä ja paras leffakokemus pitkään aikaan sekä tämä:

Fukka kiittää!

PS: Tulevista seikkailuista ei ole vielä hirveästi tietoa, mutta Animeconiin olisi tarkoitus suunnata. Millä puvuilla? Se jää nähtäväksi.

Iloinen 2014

Terve taas!

On aika katsoa jälleen taakseppäin ja ihmetellä. Mihin vuosi meni? Mitä tuli tehtyä? Mitä oikeasti tuli tehtyä ja onko se kaikki edes totta? Kuka? Mitä? Häh?

Nyt kaikkia kuvia kaivellessa ja miettiessä 2014 on ollut hyvin iloinen vuosi. Kokemuksia on kertynyt yllin kyllin. Suurimmalti osin positiivisessa mielessä, vaikka väliin mahtuu vähän nihkeitäkin tuntemuksia.

Ottakaa iloisia uimapoikia.
Haru: miä ja Makoto: Rorune
Kuvat: Kangaskasa

Desucon Frostbite tarjosi mahtavan ja ihanan tilaisuuden sovittaa takamustani tuomarin penkkiin. Edeltävästä tuomarointikerrasta hyvin paljon poiketen, oli mahtavaa huomata kuinka osaavaa porukkaa Frostbit'n Hall-tuomaristo oli täynnä. Oli kivaa ja oli jännää.

Frostiin tuli myös tehtyä yksi elämäni ehkä tärkeimmistä puvuista eli Naruto. Vaikka Kishimoto meni ja vetäisi sarjan lopun ihan pelkäksi börinäksi ja jonniinjoutavaksi liirumlaarumiksi, on Narutolla hahmona aina paikka jossain syämessäni. Se, että tunnen jollain tasolla onnistuneeni myös puvun kanssa kokonaisuutena, on hyvin positiivinen aspekti tätäkin harrastusta.

Da Uskomattoman Hurmaava Hall-Tuomaristo
Vas. YumiKoyuki, Yoki, Kifia, Tikli ja miä
Kuva: nyymix

Kamujaaaaaaa!
Vas. Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune
Kuva: YumiKoyuki

Vaihteeksi peeloillaan.
Vas. Kasa, miä, Rorune, woodi ja Yaci.
Kuva: Kide

Kitacon oli yhden päivän coniseikkailu, joka oli hauska, mutta ei tapahtumana hirveästi tarjoillut. Kaikki jännä ohjelma meni taas hups ohitse ja käteen jäi kisa, maido-kahvila ja kuvauspalvelu.

Maido-kahvila.
Vas. miä, Rorune ja Kide.
Kuva: Kasa

Kevät toi kiirettä ja hulinaa tullessaan. Suunnitelmista huolimatta Cosvisioniin ei tullut lähdettyä, koska muu elämä tuolla hetkellä oli paljon tärkeämpi, Ensikerralla sitten. Desucon taas pyyhälsi paikalle ja toi uudet seikkailut. Vähän taas tuomarihommia ja ryhmiä.

Desu-sää yllätti.
Kuva: Kasa

Siiri ja Reta, tämä kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.
Oltiin hirmu päteviä esityskisan tuomareita! Kansiot ja kaikki! Kynätkin passaa kaikilla!
Vas. Miä, Siiri ja Reta
Kuva: nyymix

Desuconissa oli älyttömän kivaa. Lauantaina huusin keuhkojani pihalle ja sunnuntaina olin vaan: "What is this awesomeness?!" kun tuomaroitiin esityskisaa. Ja vaikka Houzuki ei pukuna ollutkaan mikään näyttävyyksien näyttävyys tai mitenkään erityisen onnistunut tuotos, on se silti älyttömän ihana puku. Ihana hahmo, ihana ryhmä ja mahtava KALA!

Täältä tulee ankka!
Vas: Kasa, Kisu ja miä
Kuva: Kifia

KALA! matkustaa!

Hirveä kiire ja hulabaloo sai alkunsa heti Desuconin jälkeen, kun burn-out'n partaalla vääntelin Samia. En oikeasti edes halua ajatella millaisissa tärinöissä Kasa ja woodi ovat olleet omine härpäkkeineen. Mori-sensei kaikki tämä vain sinun ja esityskisan tähden! Koitti siis Animecon!

Stana.
Kuva: Emilia Lahtinen

Onneksi vanhant puvut pääsivät kiertoon täydentyneen K-On!-ryhmän voimin! Me saatiin Mio ja oltiin tiimi yli-ikäiset-vauvat taas! Enpäs ole muistanut kuvia koko poppoosta tänne blogin puolelle laittaakkaan. Asia täytynee korjata.

Ryhmät on serious business!
Vas. Kasa, woodi, Soffi, Rorune ja miä.
Kuva: Kide

Lattiamajoitus- ja stressihelvetti Animecon oli taas parhainta ikinä, kiitos kavereiden, Kaoru Morin ja cosplay-kisan. Aconin cosplay-kisa itsessään oli mukava ja kiva, mutta myös takahuoneessa tuntui olevan hyvin leppoinen ja rento tunnelma. Se, että nousimme jopa kolmannelle sijalle, oli niin palkitsevaa kaiken sen höykkyytyksen jälkeen, että oksat pois. Hieman punastelen edelleen sille, että Kaoru Morin assarit halusivat hipeltää takkien helmoja... Äyyyäää! En vieläkään kestä! Ahistaa ja hihkuttaa yhtä aikaa! Menen ja hengittelen pussiin.

Not always serious business!
woodi ja miä
Kuva: Kide tai Kasa

Kesällä emme päässeet kuvaamaan niin paljon kuin oli suunniteltu. Kun ihmiset on ripoteltu ympäri Suomen maata, on hitusen vaikeampi kerääntyä yhteen. Omasta puolestani kaikki oleellinen tuli kuvattua, joten olen ihan tyytyväinen.

Naruton pusikkoseikkailu
Kuva: Kide

Kesän aikana löysin itsestäni jollain tasolla täysin uuden puolen; kuvaajan. Kameran kanssa on tullut heiluttua välistä paremman kuvaajan puutteessa, mutta Desussa ja pienessä kaupunki-shoot'ssamme huomasin, että oikeasti pidän kuvaamisesta. Siinähän voisi yrittää kehittyäkin.

Fukka in action
Rorune, hahmona, jonka nimeä en ikinä muista.
Kuva: Kide

Fukka in action again
Nic: Kasa
Kuva: Kide

Hulmahdin Animeseminaarin tiloissa noin 20 minuuttia töiden jälkeen ja livistin paikalta takin liepeet hulmuten. Kuvailtiin lisää ja seuraavan päivän olinkin kokonaan töissä joten oma A-seminaarini oli sitten siinä.

Da Posse, miinus Kasa
Oik. Rorune, miä, Kide ja alla woodi.
Kuva: En tiiä

WCS-täpinöitä oli minulla ja Rorunella ilmassa jo pitkään ennen mitään virallista. Pukuja tehtiin loppukesä ja panikoitiin. Tai minä panikoin. Sisäisesti salaa. Vasta näin myöhemmin olen tajunnut, miten pitkään olen ihastellut Stellaa. Interstella-elokuvan näin ensimmäisen kerran joskus mukulana ja siitä lähtien tuo sininen nainen on jäänyt mieleeni. Nyt, kun olen saanut Stellan oikeasti tehtyä, olen hieman saman moisissa täpinöissä kuin silloin mukulana.

Rorunen ilme, paras ilme.
Kuva: Yaci

WCS oli kokemuksena erittäin mahtava. Tuomaripalaute jätti niin paljon käteen ja esitys itsessään oli jotenkin niin Rorunen ja minun näköiseni. Sen suunnittelu, harjoittelu ja esittäminen oli hurjan kivaa ja luontevaa. Yleensä esityspiisejä alkaa jossain harjoittelun vaiheessa inhoaman niin paljon, ettei halua kuulla koko piisiä enää ikinä (Duke Venomania's Madness - ei kiitos). Ei ole ollut mitään ongelmaa kuunnella Get Lucky'a. Se kertoo paljon.

Muru.
Kuva: Katariina Ihalainen

Vaikka loppuvuosi on ollut blogin puolella hiljaisempi kuin, mitä olisin tahtonut, olen silti edennyt asioissa tietyllä tavalla. Sarjoja ja elokuvia on katsottu, mangaa luettu ja pelejä pelattu. Olenkin taas hurahtanut pelimaailmaan ihan kympillä, joten tulevat puvut voivat suurella todennäköisyydellä olla niistä piireistä. Peruukeita on tulvinut postiluukusta, mutta niistä lisää myöhemmin.

Fukka kiittää tästä vuodesta ja toivottaa hyvää tulevaa! Minulla oli hurjan kiva vuosi toivottavasti oli muillakin!