Vielä ehtii! - Nostalgian vuosi 2017

Hei moi!

En ole kuollut, vaikka rajan tuolla puolen on melkin tullut käytyä. Tässä on hurahtanut tämän blogin pisin tauko merkintöjen välillä. Pyydän sitä anteeksi itseltäni, blogilta ja kaikilta, joita sattuu edes vähän kiinnostamaan. Tämä ei ole laiminlyöntiä tai unohdusta; intoa on ollut, mutta ei jaksamista ja/tai aikaa. Muutama merkintä on ollut työn alla, mutta ne ovat jääneet viimeistelemättä. Tässä on ollut kaikenlaista hössötystä. Edelleen hoitelen flunssaa, joka jatkuu jo kolmatta viikkoa...

Tässä tulee yhdenlainen etappi täyteen, nimittäin vuosi Instagramissa! Löytyy fukkarisuaita-nimen takaa ja 90% sisällöstä on cosplay-voittoista. Whoop! sille.

Kuitenkin halusin näin vuoden loppuun tehdä pienen katsauksen kuluneeseen vuoteen ja siihen, mitäs kaikkea kakkaa sitä on tullut tehtyä. Näin päälimmäisenä ensimmäinen ajatukseni, ennen tämän tekstin kirjoittamista, on se, että vuosi oli vähän kiireinen ja silti epätuottoisa. Saa nähdä muuttuuko ajatus tätä rustatessa.

Uutta vuonna 2017
Kaikki kuvat by Kis, paitsi viimeinen oikealla by Rorune.

Pukujen saldo ja mahtavuus ei ollut mikään huima, mutta olen jotenkin yllättynyt, että näinkin monta pukua tuli valmiiksi. 5 valmista pukua, joista yksi oli täydellinen uusinta ja yksi taas kaappipuku. Näiden lisäksi keskeneräiseksi jäi Takuto, koska kangasmetsällä ei onnistanut yhtään. Vanhoja pukuja käytettiin paljon, mikä on kuitenkin ihan hyvä. Puvut saavat tuuletusta ja vähän enemmän vastinetta rahalle ja ajalle.

Kuva: Kis

Automatka-selfie.

Kokkuri-san oli vuoden 2016 puku, mutta pääsi päälle vasta 2017, joten en laske sitä mukaan tämän vuoden uusiin pukuihin. Suga on myös kaappipuku, mutta en jotenkin osaa ajatella sitä omana cosplaynaan. Kaikki puvun osat, peruukkia ja meikkiä lukuunottamatta, ovat jöllittyjä toisesta puvusta, mikä ei minulle riitä siihen, että laskisin tämän uudeksi puvuksi. Sugasta ei myöskään ole yhtään kunnollista kuvaa. Kaikki vain selfieitä automatkalta...

Kis kuvasi.

No voihan Juhana! Joo... tämä on edelleen suuri hämmennys. Miksi? Miten? Ja kenen luvalla? Naisrosvot tuntuivat kuitenkin sulattaneen niin monen sydämen, että itsekin alan nähdä Prinssi Juhanassa jotain kaunista. Mitä se on, siitä en ole varma. Juhana on myös tavallaan minulle ensimmäinen länsimainen puku. Vaikka Alexian alkuperäislähde onkin länsimainen, se minun tekemäni versio on japanilaisen kynästä.

Turreilemassa: woodi ketun häntä kainalossa ja Rorune karhupyllynä.
Kuva: Mikael Peltomaa

Naisrosvot oli parhautta; Niin paljon suunnittelua ja salaisuuksia. Me emme voi olla enempää iloisia siitä, miten nämä karva-ahterit otettiin vastaan. Kiitos vielä kaikille kehuista ja kaikesta muusta! Ja lupaan, että vielä jossain hetkessä saan aikaiseksi sen mokakollaasin meidän replanauhoituksista (nyt kun on uusi ja parempi kone, millä muokkailla).

Eikä saa unohtaa tätä yhtä sankaria:

Herra Hiss kaikessa kauneudessaan.

Desucon Frostbite oli varmasti yksi tämän vuoden hauskimmista tapahtumista. Osa hauskuudesta menee hyvin vahvasti väsymyksen piikkiin, mutta paljon myös ihanoiden ihmisten! Peeloilu yötämyöten to the max!

Dorkat kuvasi Kide.

Ryhmät ja esitykset ovat kivoja ja ihania, mutta ne ovat niin sitovia. Kun tekee pukua ryhmää varten tekee hommaa myös muitakin kuin itseään varten ja ryhmät yleensä pitää lyödä hyvissä ajoin lukkoon, että ne varmasti onnistuvat. Ei voi fiilistellä puvun kanssa yhtä vapaasti. Len olikin kahden viikon fiilistelypuku, koska se oli vaan pakko saada tehdä juuri siinä hetkessä.

Soffi kuvasi.

Len pääsi pyörähtämään upouudessa koti-conissa eli Matsussa. Toivottavasti Matsu kehittyy tulevaisuudessa sellaiseksi tapahtumaksi, joka kenties houkuttelee enemmän myös etelän kävijöitä.

Takuto oli myös fiilistelypuku, jonka olisin niin kovasti halunnut tehdä, mutta kalenteri ja kaikki muu sanoivat NOPE, joten sitten syntyikin Excel. Hän oli aikansa odottanut varjoissa muiden unelmapukujen joukossa, ja nyt näki aikansa koittaneen.

Kuvasi Mihashichu

Ja yyyyyyyyyyyyyyyäääääääääääää! Päädyin Hall-kisaan ;____; Ei ymmärrä ei käsitä! Ja sitten vielä sijoituin TT___TT Minä?! Ihan ilman mitään esitystä tai muuta kakkea? Jossain Desuconissa? How? Edelleen olen häkeltynyt. Hall oli kyllä kiva kokemus. Yhden ainoan kerran olen aiemmin ollut Hall-kisassa mukana ja se oli 2012...

Voittohali!
Kuvasi Mihashichu

Desucon olikin taas siinä mielessä vähän erikoinen keikka, kun olimme jälleen conittamassa vajaalla miehityksellä. Muilla on elämää. Meillä ei, ja siksi päästiin taas leikkimään Haaremia:

Kofuku: Kis, Aizawa: anniilaugh, Amulet Heart: woodi ja miä
Kuvasi Kyuu Eturautti

Animecon oli sitten taas työhommeja. Tuli kutsu Nostalgia-kisan tuomaristoon, joten omat suunnitelmat kisaan osallistumisesta siirrettiin tulevaisuuteen. Ihan jo teeman puolesta oli alunperin tarkoitus saada Ranma tehtyä Animeconiin, mutta oma jaksaminen ja muut asiat pistettiin sen edelle. Onneksi oli Excel paikkaamaan nostalgiareikää.

Perhe!
Hirmuna ei näköjään ole jäänyt kuvia Aconista käteen.

Nostalgiaputki jatkui läpi koko vuoden, kun Traconiin saatiina aikaiseksi Ranma ja #Nostalgianarskat-ryhmä. Olen hyvin hyvin iloinen Naruto-ryhmästä. Vähän enemmän olisin ehkä halunnut korjata omaa pukuani... MUT MEILLÄ OLI HIENO RYHMÄ!

KATTOKAA SITÄ!
Gai: Hanny, Lee: Muu, Iruka: anniilaugh, Kakashi: majo, Temari: Kide, Sai: woodi, Kiba: Reta, Naruto: miä ja Shikamaru: Rorune
Kis kuvasi

JA TEAM 7!!!

TT____TT
Onni on Naruto-ryhmä.
Kakashi: majo, Sakura: biitti, Sai: woodi ja miä.

Lopulta ja vihdoin Ranma-ryhmä ja -esitys, jota on munittu niin kauan! Esitysmerkintä on puoliksi jo olemassa. Siellä sitten selontekoa vähän tämän esityksen elämänkaaresta. Mutta jee! Ranmat!

TUN TUN TUUUU!
Kuvasi Rea Rautamies

Koko vuosi meni näköjään ihan pyllyilyksi, kun Ranmatkin päästettin lavalle. Oli hirveän kiva päästä toteuttamaan pitkään mietitty projekti ja jälleen kaikki se palaute, mitä esityksestä saatiin ja mitä edelleen tulee välistä, on ollut hirveän ihanaa. Vaikutti siltä, että pyrkimyksemme hahmo- ja sarjauskolliseen esitykseen oli onnistunut. Kiitos lämpimästä vastaanotosta jälleen kerran!

Tracon ja Cosperhe.
Kuvasi: Alina Tujunen

Pikku pilkahduksen conielämää tarjosi syksymmällä Chibicon, joka rantautui taas Ouluun. Niin moni kotoconi meni tänä vuonna sivusuun töiden tai muiden menojen puolesta. Myös Chibiconista työt haukkasivat palasen, mutta kerkesin silti paikan päälle katsomaan kisat ja käyttämään asua!

Kuvasi Rorune

Tatsumi ja Ahiru-chan ovat myös lymyilleet kaapeissa jo jonkin aikaa. Eivät lymyile enää! Lasken Tatsumin ensimmäiseksi oikeaksi kaappipuvukseni, koska suurin osa vaatteista on ostettuja (Sugassa oli sentään itse tehtyä lähes kaikki). Ja nyt jälleen huomaan, miksi en hirveästi kaappipukuilua harrasta; kaikessa on jotain vähän väärin omaan silmääni. Ei siinä Tatsumi on rento ja hyvä puku hätävaralle ja sitten siihen hetkeen, kun saan mereneidonkin ammeeseen.

Hoi voi! Siinä on tämä vuosi blogin näkökulmasta. Uusia pukuja (huomaa monikko!) on jo alettu työstämään ja suunnitelemaan. En vain ole täällä niistä kerinnyt huutelemaan. Seuraavana Desucon Frostbiteen käypi tieni ja sinne on suunnitelmat kohtuu valmiina. Puvut eivät. Jahka tämä tautini hellittää, alan kunnolla hommiin. Saa kuitenkin nähdä, mitä lääkäri sanoo ensiviikolla.

Loppuun TaideTeos nimeltään: Isi kuulitko?!
Kakashi: majo ja Naruto: miä
Kis kuvasi.

Minä kiitän tästä vuodesta kaikkia ihania, joiden kanssa sain hengata tai edes vaihtaa jonkun sanasen, kaikkia uusia mahtavia tuttavuuksia, kaikkia, jotak kehuivat meitä ja/tai minua ja onnittelivat kisamenestyksestä. Kiitos oikein kovin! Sekä kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea tätä blogia ja jopa kommentoineet välillä. On ollut hirveän raskas, työntäyteinen ja kiireinen vuosi, ja se näkyy tämän blogin aktiivisuudessa sekä muutenkin cosplay-elämässä.

Kiitos siis kaikille, jotka olivat osana tätä vuotta! Nähdään ensvuonna!

Fukka

Höpsistä, naisrosvoja!

Hellou!

woodituudinen on vihdoinkin päässyt elämässä eteenpäin ja päivittänyt blogiaan ECG-seikkailujen osalta. Käykää lukemassa. Siksi voin vihdoin kerätä myös oman sepostukseni meidän esityksestä ja sen työstämisestä. Yritän olla toistamatta samoja asioita kuin woodi, mutta ihan varmasti menee asiaa päällekkäin.

Kerron heti näin alkuun siitä kuinka pimitimme lähes kaiken esitykseen liittyen kaikilta ulkopuolisilta (kaverit mukaan luettuna). Syitä salamyhkäisyyteen oli kaksi: 1) koska Källi ja ullatuus ja 2) se, ettei kukaan uskoisi tätä juttua todeksi kuitenkaan. Pimitimme siis lähes kaiken lähdeteoksen, hahmot ja jopa sen, että woodi on koko hommassa mukana. Rorunen kanssa loimme salajuonen, jolla saimme junailtua asiat, niin ettei tarvitse sentään piilotella sitä, että olemme kisaamassa. Mm. aikataulujen ja matkustamisen suunnittelu oli näin sentään helpompaa. Kaikki elivät siis siinä uskossa, että olimme Rorunen kanssa kahdestaan könyämässä kisalavalle jälleen kerran.

Kuva: Taino

Parhaita hetkiä tämän prosessin aikana olivat ne, kun ihmiset saivat tietää tai tajusivat, mikä oli meidän lähdemateriaali. Yksi muru vahingossa näki Juhanan viitan kaavat, joihin olin tietenkin kirjoittanut hahmon nimen, lojumassa kotonani. Ensin pohdittiin ja pähkäiltiin, että mikä pirun Prinssi Juhana. Kuulostaa tutulta. Ja sitten, kun lamppu syttyi, ensimmäinen kommentti oli: ”Vitun turrit.”

woodin osallisuus koko hommaan paljastui suurimmalle osalle vasta Frostin perjantaina, kun kolmestaan ryömimme Sibelius-talon bäkkärille.

Vikat reenit ennen Lahtea.

Esitys itsessään oli kohtuu helppo lyödä kasaan. Juonen luuranko ja perusidea olivat jo olemassa. Ongelmaksemme kävikin se, kuinka mahduttaa kaikki tämä ja lisää kahteen ja puoleen minuuttiin. Ideoissa meillä oli selkeästi runsaudenpula. Emme lähteneet kopioimaan kohtausta prikulleen alusta loppuun, koska se olisi ollut sekä tyhmää että mahdotonta. Poimimme avainelementit ja täytimme aukot sekä maustoimme kaiken Disney-pääsiäismunilla. Silti Kill your darlings oli hyvin vahvasti mukana.

Nallen raato.

Koko esityksen ja pukujen ydin voidaan summata yhteen sanaan: Kyny. Ihan intopiukeana saimme suunnitella sitä, kuinka mahdollisimman kynyjä asioita saamme tehdä tätä projektia varten. Minä en päässyt ihan yhtä hyvin kynyilyn makuun kuin rikoskumppanini. Onhan Juhana sentään prinssi! Sain edes vähän kynyillä kruunun ja Herra Hissin kanssa.

Halusimme ehdottomasti ottaa mukaan Herra Hissin, ja onneksi elokuva itse tarjosi kynyn lähestymistavan neljännelle hahmollemme. Jos joku sattuu muistamaan, niin Sukka-Hiss oikeasti esiintyy Robin Hood -elokuvassa. Ajatus oli aivan liian hulvaton, että sen olisi voinut jättää käyttämättä, joten minä päädyin neulomaan sukan ensimmäistä kertaa.

Herra Hiss 0.3

Esityksen valmisteluun itse käsikirjoituksen ulkopuolella piti panostaa minun mittakaavallani paljon, koska lavasteita ja rekvisiittaa piti ihan oikeasti käyttää. Lavasteetkin saivat käydä kovan seulan läpi ja monesta ideasta luovuttiin. Kaiken tavaran kasaan haaliminen ja kuljettaminen oli ihan seikkailu sinänsä, kun arkku ja muut romut veivät yhden ihmisen verran tilaa autosta (yksi syy, miksi kaihdan turhia lavasteita niin paljon).

Kovin montaa juttua ei sentään pitänyt alusta asti tehdä tätä esitystä varten. Tuuletustelineet, jotka toimivat seininä, kävelivät melkein syliin, Rorune oli tehnyt arkun aikaisempaa esitystä varten, verhoja ja vilttejä kaiveltiin ihmisten nurkista. Vain pieniä yksityiskohtia piti tehdä ihan itse, kuten rahoille pussukat (Rorune), juliste (woodi) ja kristallipallo-onki (miä).

Fun fact: Suurin osa rahapusseista on täytetty 400g makaronipusseilla, jotka ostimme vasta Lahdesta.

Kuva: Mikael Peltomaa

Musiikkien löytäminen oli yhtä aikaa vaikeaa ja helppoa; olemassa oli tunnelmaan ja kohtaukseen sopivat musiikit, mutta koska elokuva on tehty 1973, ei siitä ole julkaistu mitään virallista sound trackiä. Musiikit kaivelimme huonolla laadulla elokuvan kohtauksista, joissa hahmot eivät puhu. Varsinainen ennustuskohta, jossa kristallipalloa heilutellaan ilmassa, oli murheenkryyni. Tuossa kohtauksessa papatetaan koko ajan. Siksi piti keksiä jokin vaihtoehtoinen musiikki taustalle. Liisa ihmemaassa -elokuvan madon laulama vokaalilaulu tuli ensimmäisenä mieleen. Se sopi kohtaukseen ja toimi hyvänä pääsiäismunana.

Fun fact: Oli muuten suomenkielinen versio laulusta, koska englanninkielinen ei ollut niin toimiva.

Harjotusryönät feat. woodin jalka.

Dialogi oli ihan oma juttunsa. Alkujaan olisimme halunneet tehdä esityksen suomeksi, mutta koska ECG:n säännöt rajaavat kielen englantiin, niin päätimme kehittää ihan oman kielemme ja heitellä sekaan jotain tuttua. Minä olin ihan varma, että meidät diskataan sen yhden ainoan suomenkielisen sanan, jonka raitaan ujutimme, takia. Sain kuitenkin tietää, että moni ei sitä edes tajunnut oikeaksi sanaksi.

Fun fact: Rorune heitti esityksessä yleisöön suklaakolikoita, joita jaeltiin myös muuten ihmisille.

Kuva: Mikael Peltomaa

Lähes kaikkien repliikkien takana on ihan oikea teksti, jonka vain muunsimme papatukseksi. Kaikilla meistä oli omat tavut hoettavana, mistä muodostui jokaisen oma puhetyyli. Jokainen meistä puhui oman hahmonsa repliikit, joita siistittiin, leikattiin ja madallettiin jonkin verran mukailemaan ”miesääniä”. Pois luettuna Herra Hissin ölinät, jotka ovat minun sössötyksiäni, joita ei ole sen kummemmin muokattu tai kirjoitettu ylös. Minua siis puhtaimmillaan ja sain kuulla tästä kommenttia jos jonkin kerran.

Fun fact: Pikku-Johnilla eli Rorunelle oli kirjoitettu vain kolme repliikkiä, joista lopulta vain kahta käytettiin.

Kuva: Mikael Peltomaa

Itselleni vaikeinta tässä esityksessä oli tuplaroolitus. Olen jonkin veran opiskellut nukketeatteria, mutta siitä on hirmu kauan aikaa ja kätösten toimivuus ei ole siinä kunnossa kuin, mitä nukketeatteri oikeasti vaatisi (lue: en ole treenannut). Onneksi oli kyny, niin pystyi menemään sieltä, missä aita on matalin. Inspiraationa Pikku-Kakkonen.

Herra Hiss sukkamuodossaan on hyvin vähäilmeinen nukke, minulla oli käytössäni vain yksi käsi nuken ohjailuun ja piti vielä olla muulla kropalla ja naamalla toisen hahmon roolissa… Oli vaikeaa, enkä missään vaiheessa tuntenut osaavani hommaa kovin hyvin. Harjoittelin Hissin ohjailua ja repliikkejä yksinäni peilin ja kameran kanssa, mutta olisin kaivannut jonkun osaavan ihmisen viereen ohjaamaan kunnolla. Luultavasti homma toimi sen verran kuin pitikin ja sopi hyvin esityksen luonteeseen, mutta en ole mitenkään ylpeä roolisuorituksestani Herra Hissinä. Semisti ok.

Kuva: Mikael Peltomaa

En ihan oikeasti uskonut, että pääsisimme edes portfoliohausta läpi näillä hahmoilla ja idealla (ja meidän portfolio oli ihan läppä muutenkin). Saati, että pärjättäisiin itse kisassa. Myös yletön somehypetys on ollut hyvin hämmentävää.

Kiitän vielä kerran kaikkia, jotka ovat meitä ja esitystä kehuneet. On ollut jännä matka. Välistä on miettinyt, että mitähän vittua sitä muka ollaan oikeesti tekemässä. Eniten kiitosta menee kuitenkin woodille ja Rorunelle, jotka ovat tarpeeksi kaheleita tällaista varten. Ootte ihanoita!

Tämä oli toistaiseksi tässä. En mitenkään jaksa tähän hätään vielä editoida kasaan koostetta äänityksen möhlistä, koska haluan tehdä sen vähän vaikeamman kautta.

Fukka kiittää!

PS: Uutta pukua on jo aloitettu!

Hän on miellyttävä, kuninkaallinen, rakastettava, söpö

Hei hei!

Kirjoittelen Juhanan nyt auki, että saan vapauden siitä hetkeksi edes. Esityshommelit tuskin mahtuvat tähän samaan. Saati, että jaksaisin tähän hätään editoida ääniraidan riekaleita. Kuiteskin!

Näin alkuun voin todeta, että Prinssi Juhana ei missään muotoa ole minulle mitenkään merkittävä hahmo. En todellakaan ikinä haaveillut tai kuvitellut tekeväni kyseistä hahmoa saati tässä Disneyn eläinmuodossa. Nakki napsahti ja teimpä sittenkin.

Jo heti alkuun Juhana pisti kapuloita rattaisiin, kun oikean sävyisiä kankaita ei löytynyt yhtään mihinkään tarvittavaan. Karvakangas viitassa on ainoa kangas, mitä en täydellisesti värjännyt. Siihenkin piti tehdä kuitenkin mustat pisteet "kärpän hänniksi".

Kaikki värjäystilkut, jotka löysin...
Mukana myös kappaleet lopullisista kankaista.
Viitan viimeisin väri on tuo isoin punasävyinen tilkku keskellä.

Kankaissa olisin halunnut olla historiallisesti korrekti ja käyttää mm. villaa ja samettia, mutta tiesin jo heti kättelyssä, että tukehtuisin kuoliaaksi. Siksi valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon, joka on myös helppo värjätä; puuvillan. Puuvillasatiinilla yritin tavoitella edes jotain hienostuneisuutta ja arvokkuutta, mikä hahmolle tietylä tavalla kuuluu.

Tein jokaisesta kankaasta usemman koetilkun, jotta oikea sävy löytyisi ja että varmasti pystyisin luomaan saman värin vielä uudestaan. Kaikki kankaat on värjätty Dylonin käsiväreillä, jotka totesin hyvinkin helppokäyttöisiksi Kokkuri-sanin kanssa. Laskin veden ja värien suhteet ja otin aikaa. (Ainoastaan sininen on värjätty vain yhtä väriä käyttäen. Muut on sekoitettu itse.) Tietyssä kohtaa tämäkään ei ollut tarpeeksi...

Kuvasi Kis

Ihan ensin lähdin tekemään sinistä tunikaa, koska halusin hirveällä himolla päästä tekemään tuon höpsön kauluksen. Tunika on todella simppeli, eikä sitä oikeastaan näy kaulusta enempää koko elokuvan aikana, joten sain tehdä siitä lähestulkoon juuri sellaisen kuin haluan.

Kauluksen kuviollinen osa on myös erillinen kappale miehustassa, joka myös värjättiin erillään muusta valmiista vaatteesta. Tummempi sininen on tehty painamalla. Palasin vanhan tutun eli kontaktimuovi-painamisen pariin. Se oli jotenkin hyvin tyydyttävää.

Ei siitä ihan ympyrää tullut.

Pinkit pallerot ja "lehtien reunat" tein kirjomalla. Halusin toteuttaa edes jotain historiallista työtapaa ja kirjonta nyt sattui olemaan ehkä aiunut sopiva ja järkevä. Laakapisto olet edelleen pyllystä...

Pähee kaulus.

Viitta on ehkä kaavoituksellisesti yksi tylsimmistä vaatteista, minkä olen koskaan tehnyt. Toisaalta se on kyseiselle aikakaudelle ihan luontaista. Mutta hei! Kuka ei olisi koskaan halunnut omistaa kuninkaallista karvaviittaa?

Jälleen nestehukan ja tukehtumiskuoleman pelossa päätin olla vuorittamatta viittaa. Kaikki saumat pitikin sitten tehdä edestakaissaumoina, että ne olisivat mahdollisimman siistit, koska viitta tulisi olemaan auki ja riepoteltavana. Sanotaanko, että hihan istutuksia ei ole kivointa tehdä edestakaissaumoina.

2. kerta? Kai?

Viitan värjäsin... kolme kertaa. Jotenkin olin onnistunut tekemään jonkun laskuvirheen, kun muunsin veden ja väriaineen määriä deseistä litroihin... tai sitten keittelin lientä liian vähän aikaa. En edes itse tiedä. Ensimmäinen värjäys olikin sitten liian vaalea, joten tein toisen saman moisen lieman ja uitin takin siinä uudestaan. Väri oli nyt sama kuin koetilkussa, mutta sitten katsoin reffiä... ja tajusin, että olin kokenut jonkun aivosulun koetilkun kohdalla, koska värin olisi pitänyt olla paljon punaisempi...

Koetilkkuja silpuksi ja niitä uittamaan punaisessa liemessä toivoen, että niitä riittää oikean sävyn löytämiseksi. Onneksi ei tarvinnut värjätä takkia kuin kerran ihan pelkässä punaisessa liemessä. Sen jälkeen olin onneksi tyytyväinen.

Viitan karva oli ylikallista, upeaa karvakangasta, ja siksipä hirvitti lähteä tyhertämään karvaan mustia täpliä permanenttitussilla. Myös hyvin mielenkintoisia sauma- ja rakenneratkaisuja jouduin tekemään karvan takia.

Moi.

Leijonan karvaa ei meinannut löytyä sitten yhtään mistään. Kaikki karvakankaat olivat ihan väärän sävyisiä tai karva liian pitkää. Kankaan tuli olla myös suhteellisen ohutta, että saan tehtyä siitä hanskat ja saan vielä sormuksetkin sormiin. Onneksi lopulta löysin nukkatrikoota, joka oli 95% puuvillaa, minkä pystyin värjäämään. Käytin siis kankaan nukkaista nurjaa puolta karvaisuuden tavoitteluun.

Karvan värjäyksessä ongelmaksi osoittautui koekappaleisiin vaadittavat minimaaliset värien määrät. Olen käyttänyt värjäyshommissa ihan perus keittiövaakaa, jonka pitäisi näyttää 1g tarkkuudella, mutta siinä vaiheessa, kun värijauhetta pitäisi laittaa 0,5g olen aika pulassa.

Vaikka onnistuin koetilkuilla saavuttamaan suhteellisen osuvan värin, joka passasi vielä peruukinkin kanssa, olin silti hukassa, kun piti vaihtaa desit taas litroihin. Leijonakangas on värjätty kolmen eri värin sekoituksella; keltainen, oranssi ja ruskea, mutta oranssin ja ruskean määrät ovat niin käsittämättömän pieniä.

Loppupelissä menin aikalailla mututuntumalla, vaikka jotain laskutoimituksia muka teinkin.

Raato.

Onneksi lopputulos oli tyydyttävä. Jouduin kuitenkin ostamaan uudet ihomaalit, koska aikaisemmat sävyt olivat aivan liian punaisia. Grimasin rasvaliukoisten ihomaalien joukosta ei löytynyt ollenkaan kunnon keltaisen sävyjä, joten jouduin tyytymään vesiliukoisiin. Vanha viholliseni kohtaamme jälleen...

Leijonan "pukuun" kuuluvat hanskat, korvat ja housut, joissa ovat samassa myös jalat ja häntä. Jälleen tukehtumisen pelossa en halunnut tehdä kokonaista haalaria ja halusin, että saan kädet kunnolla käyttöön tarvittaessa (Edea-traumoja).

Hännän karvatupsu on viitan karvakangasta,
joka on värjätty muste+kynsilakanpoistoaine-liuoksella ruskeaksi.

Jalat olivat hassun hauskat. Oma räpyläni on niin pieni, että piti tehdä legginsien sisään leijonatohvelit. Tohvelit ovat vanulla täytettyjä ja tein niistä kolme versiota ennen kuin oikea malli ja tyyli löytyi. Ihme ja kumma varpaat eivät hirveästi hikoilleet päivän aikana, vaikka vanuburritossa hengasivatkin.

Ensimmäinen tassutohveli.

Ensimmäinen testi ihan legginsien sisällä.

Tassuille piti olla tietenkin läpyttimet eli sandaalit. En tietenkään voinut löytää mistään oikean muotoisia sandaaleja leijonajaloille, joten piti tehdä itse. Ensikosketukseni EVA-mattoon oli koittanut. (Eihän sitä ole ollut jemmassa kuin toista vuotta...)

Siitä mulle läpyttimet.

Olin jotenkin kuvitellut EVA:n olevan paljon jämäkämpää, mutta itse koin sen vain tosi paksuna softiksena. Ihan hauskaa oli sitä työstää, vaikka en tämän kummoisempia asioita siitä väsännytkään. Hirveästi houkuttaisi nyt joku pikku panssariasia.

EVA-pohjat on vain päällystetty keinonahalla, johon ompelin remmit kiinni. Yksinkertaista huttua tämä. Sen kummempia kiinnityksiä ei sandaaleihin onneksi tarvinnut, koska jättimäisissä jaloissa ne pysyivät ihan hyvin sellaisenaan. Jätin myös EVA:n pohjan käsittelemättä siinä toivossa, että en ihan lentäisi persiilleni.

Siili

Ehdottomasti lempiasiani tästä puvusta on kruunu. Olen jostain syystä aina halunnut tehdä tuollaisen kynyn ja sarjakuvamaisen kruunun. Silti ehkä paras asia koko kruunussa on sen hillitön koko. Jos minä omana itsenäni laitan kruunun päähän, se valahtaa kaulalle, joten ainoa syy, miksi se oikeasti pysyy päässäni on peruukki ja korvat. Sugan peruukin kanssa perjantain harjoituksissa kruunu piti kunnolla asetella, että se mitenkään pysyisi päässä.

Jänskäää!

Pohjana kruunussa on ueampi kerros softista, josta on tehty myös syvyyttä vaativat osat. Koko hoito on voileivätty mustalla worblalla. Tämäkin on materiaali, jota olen jemmannut, mutta en ole ennen päässyt käyttämään. Se ei aivan yhtähyvin toiminut kuin ihan tavallinen worbla, mutta luulen, että tämä ei ollutkaan sille mikään paras käyttötarkoitus. Katsotaan, mihin keksin käyttää sitä vielä.

Worbla-pinta sai myös Erikeepperi-käsittelyn useampaan kertaan. Jo itsessään tasainen ja kaunis mustan worblan pinta oli kiiltävän kaunis tämän jälkeen.

Shinyyyy! Myös feat. peruukki.

Kruunun jalkokivet ovat ihan vaan Paperclayta. Tein salmiakkiruutuja kaulitusta massasta ja kuivumisen jälkeen hioin ne oikeaan muotoon. Minusta ei ainakaan näillä näkymin tule timantinhiojaa. Luulin, että näiden hiominen on tuskaa, mutta sain syödä sanani. Valmiit kivet maalasin ja lakkasin sekä lopulta vain liimasin valmiiseen kruunuun.

Etualalla ensimmäinen hiottu.

Kokeilin kruunuun internetin ihmemaailmassa kehuttua kultamaalia Rub'N'Buffia. Ihan jännittävä maali, mutta tähän en nähnyt sitä sopivaksi. Hieman epätasaisempi pinta olisi sille ehkä toimivampi tarttumis alusta. Olisin joutunut maalaamaan koko kruunun varmaan kymmenen kertaa, jos olisin tehnyt sen ainoastaan Rub'N'Buffilla. Sen sijaan löin lopulta kruunuun päälle kahta eri kulta-akryylimaalia ja tadaaa kruunu olikin piiroselokuvasta.

Kaksi kerosta Rub'N'Buffia.

Peruukki oli alkujaan pitkä ja kihara. Hieman teki kipeää saksia tuo kallis ja hyvälaatuinen kaunotar jollekin pirun Prinssi Juhanalle, mutta mietin sitten mielessäni, että olihan tämä kuitenkin kisapuku. Oikeasti tilasin Juhanalle kolme peruukkia ja tämä oli niistä tietenkin se kallein ja sopivin.

Hei hei muru.
KALA siellä vaanii.

Elokuvassa Prinssi Juhanalla ei ole tietenkään hiuksia, mutta minulla oli pakko olla. Piti ihan pohtia, mikälaisen kampauksen prinssille tekisin; haluaisinko olla historiallisesti korrekti vaiko jäljitellä eläimellisiä piirteitä? Koska koko elokuvassa historiallinenkorrektius on vain naurahduksen ansaitseva vitsi ja eläimelliset piirteet Juhanan kohdalla vedetty niin överiksi, päätin tehdä vähän jotain siltä väliltä. Jotenkin edes yritin jäljitellä Juhanan päänmuotoa elokuvassa. Lopullisen saksimisen ja muokkauksen innoittajina olivat mm. He-Man ja King Joffery Game of Thronesista.

Epätoivoni olla näyttämättä hiireltä näiden korvien kanssa.
Jotka BTW menivät ihan lyttyyn conipäivän aikana kruunun takia.

Korvat on ihan vain ommeltu peruukkiin kiinni ja tässä kohtaa kiitin itseäni siitä, että valitsinkin sen parempilaatuisen peruukin.

Kruunun jalokivien jälkeen pitikin sitten tekaista myös sormusten kivet. Ne olivat vaikeita enkä niihin ihan hirveän tyytyväinen olekaan, vaikka pidänkin niistä osana asua.

Tein erimallisia möhkäleitä Paperclaystä, joista sitten hioin tai yritin hioa sopivan muotoisia kiviä. Valmiisiin kiviin on tehty "istutukset" mustasta worblasta ja sen jälkeen ne on vain liimattu valmiisiin sormuspohjiin. Lopuksi kivien ja kultaosien maalaus ja lakkaus.

Mööö! Oli hirmu vaikeaa tämä.

Kuono oli yksi kysymysmerkki. Elokuvassa Prinssi Juhanan kuono on vain yksi iso laatikko. En mitenkään olisi pystynyt tekemään moista vekotinta naamaani ja elää sen kanssa. Eivätkä leijonat edes oikesti näytä siltä! Siksi tein taas hieman itse soveltaen.

Kaikkien meidän naamat.

Teimme Rorunen ja woodin kanssa yhdessä kipsinaamarit, joiden päälle rakensimme massasta kukin oman kuonomme. Kuonot päälystettiin sitten nestemäisellä lateksilla, josta varsinain kuonoproteesi syntyi. Eli samaan tapaan kuin tein Fujimoton nenän.

Oman nenäni kohdalla päätin tehdä hieman tyylitellyn leijonan nenän. En ihan realistista lättä nenää, mutten ulkonevaa laatikkoa kuitenkaan. Myös ylähuuli piti muotoilla uudestaan.

Vähän on possuhtava.

Ensimmäinen proteesi ennen reunojen siistimistä.

Tällä kertaa tein vain kaksi proteesia (en kuutta), joista lopulta ensimmäinen päätyi naamaani kisapäivänä. Koska ylähuulen piti peittyä kokonaan, yltää proteesi minulla suuhun asti. Tämä oli jotenkin höpsö kokemus, koska ylähuuli ei lopulta pysynyt ollenkaan naamassa kiinni, kun yritti vähän edes syödä ja juoda. Tulevaisuuden kuvauksia varten teen varmaan uuden nenän, koska nämä ovat niin ohuita, että ovat aikalailla kertakäyttötavaraa.

Kuvasi Kis

Ihan jännää oli Juhanankin väsääminen, vaikka siihen ei kuulunut samanlaista hahmorakkautta ja -hypetystä minun osaltani, kuin muihin pukuihin. Nyt kuitenkin haluan hetkeksi keskittyä ihan omiin pukuprojekteihini, joihin ei kuulu ryhmiä. Niin moni hahmo huuttaa minua reffikansioistaan.

Fukka kiittää!