Viimeistä viedään - Matsucon 2022

Hiphei!

Näin vuoden 2022 loppuun vielä viimeinen coniraportti. Saa nähdä kerkeänkö julkaista vielä muuta ennen vuodenvaihdetta. Näillä näkymin en.

10.–11.12. järjestettiin Oulun Pohjankartanolla jälleen Matsucon. Minulle tämä oli vasta toinen Matsu ikinä, koska kaksi edellistä on mennyt sivusuun maailmanmatkailun takia. Ajankohtana tämä ei tietenkään ollut mikään otollisin, mutta tapahtumaa tuli silti odotettua innolla. Jos kuitenkin Matsucon olisi järjestetty jossain kauempana kuin kivenheiton päässä kotoa, en varmasti olisi pystynyt siihen osallistumaan. Kouluhommelit kuormittavat tällä hetkellä niin paljon, että aikaa on hädin tuskin millekään muulle.

Lähes aina taattua Pohjiksella: väljyys.

Lauantai oli siinä mielessä erikoinen päivä, että pyöritin mukana seuraavaa sukupolvea. Tästä syystä myös osa ohjelmista jäi lauantaina näkemättä, vaikka kiinnostusta minulla olisi ollut. Katumuoti olisi kutkuttanut, mutta puheohjelma ei ehkä nappulaliigaa kuitenkaan olisi viihdyttänyt. Valitettavasti Pohjiksen sali on edelleen remontissa, joten tietyt ohjelmat oli sijoitettu aulan lavalle, mikä ei hirveästi minua ainakaan lämmitä. Aulan lava toimi ihan ok sen yhden ohjelman osalta, jonka itse pääsin seuraamaan, Conijumpan, mutta uskon, että suuremman kävijämäärän kanssa se ei olisi toiminut ollenkaan. Äänentoiston kanssa tuntui olevan kuitenkin haasteita.

Pukuna lauantaina oli Gwendolyn, joka valikoitui muksujen toimesta. Näytin heille ennen tapahtumaa kuvia asuista, jotka voisin pistää päälle, ja he yksimielisesti valitsivat pulun eli Gwendolynin. Loppupelissä Gwendolyn oli ihan sopiva puku tähän tapahtumaan. Desussa iski pieni ahdistus lintupyllyn kanssa, koska ahtaus oli välillä tosi tukala ja ihmiset kävelivät päälleni jatkuvasti (vaikka yritin olla sivussa yms.). Pohjankartanolla puolestaan oli niin väljää, että en kokenut ollenkaan samanlaista ahdistusta. Olisin uskaltanut jopa taidekujalle kiertelemään, jos nappulaliiga ei olisi ollut mukana.

Tämänkertainen naama oli ihan onnistunut.
Sain myös kehuja siitä!

Conijumppa taisi jäädä lauantain ainoaksi ohjelmaksi, koska minua pyydettiin hall cosplay -kisaan mukaan. Vähän emmin osallistumista, mutta lähdin lopulta mukaan. Ajatus oli, että tämän jälkeen minun ei tarvitse enää korjailla Gwendolyniä millään muotoa, mutta kyllä se vielä takaraivoon jäi kolkuttelemaan. Kisahommelit haukkasivat siis osan päivästä. Niin joo, minähän en ollut edes tietoinen siitä, että Matsuconissa on hall-kisa, koska ohjelmalehtisessä ei ollut esillä ohjelmien kuvauksia eikä somessa hirveästi ollut mitään kisoista.

Kävin tuomaroinnissa, mikä oli ihan kiva kokemus, vaikka Gwendolyn ei olekaan mikään parhain luomukseni. Se siis harmittaa, koska hahmo on rakas, mutta kuljetussyistä koko puku on yhtä kompromissia. Pystyin kuitenkin höpöttelemään puvusta ja esittelemään sen osia tuomaroinnissa. Aikakin meinasi loppua kesken, kun kerrottavaa ja puhuttavaa oli niin paljon. Minulla oli kivaa ja tuomaroinnista jäi kuitenkin hyvä fiilis.

Kuvaaja: Juuso Lampela
Voi pieksut! Kokovartalokuva, joka on ihan ok, Gwendolynistä!

Kisan alkamiseen asti olin autuaan tietämätön lähes kaikista muista kisaajista, koska mitään varsinaista yhteistä tilaa ei ollut. Jokusen muun näin jonottamassa tuomarointiin, mutta koska kellään ei ollut kisanumeroita tai muita, en tiennyt olivatko kisaajat osallistumassa tavalliseen pukukisaan, hall-kisaan vai vaan hengaamassa lähistöllä. Kisaa ennen ei myöskään ollut mitään järjestäytymistä jonoihin, joten kanssakisaajat selvisivät vasta, kun meidät kutsuttiin lavalle.

Minun ei ikinä pitänyt kisata Gwendolynillä, koska siihen liittyy pukuna hirveästi tunteita ja pettymyksiä. En ole mielestäni pystynyt toteuttamaan pukua sillä intensiteetillä ja paneutumisella, mitä hahmo olisi ansainnut, minkä lisäksi puku linkittyy paskoihin fiiliksiin WCS-reissusta. Puvussa on osia, joista pidän, mutta kokonaisuutena en osaa nähdä sitä hienona. Siksi ehkä olin hieman ristiriitaisissa tunnelmissa, kun sijoituin hall-kisassa ensimmäiseksi. Olen todennut ennenkin, että mielestäni hall-kisoihin pääseminen on jo saavutus ja sijoittuminen vielä enemmän. Oma näkemykseni Gwendolynistä on kai vääristynyt, enkä osannut tätä ihan odottaa. Pohdin, että voisin ehkä sijoittua, mutta en ensimmäiseksi.

Oho.

Sunnuntaina mukelot jätettiin kotiin, ja puvuksi olin valinnut Keithin. Mukava ja toimiva puku, josta ihan pidän, ja sen kanssa kehtaa kiertää myös hyvin taidekujalla sekä istua ohjelmissa. Välillä olen tuskaillut Keithin peruukin toimivuutta, koska se tuntuu käytössä olevan yksi murheenkryyni. Tällä kertaa kuitenkin sain sen ehkä taltutettua, eikä kauluskaan täysin hinkannut takatukkaa takkuun. Lisäksi onnistuin mielestäni tällä kertaa ihan hyvin meikin kanssa.

Semi-hyvä naama.

Sunnuntaina pääsinkin sitten katsomaan jopa ohjelmia! Heti aamusta piti rynnätä paikalle, koska kauan odottamani 2019 Animeseminaarissa järjestetylle Puujalka-animet-visan jatko-osa pääsi vauhtiin Matsuconissa. Minähän rakastan kaikkia tämän kaltaisia nokkelia aivopähkinöitä, ja vaikka menestys ei ollut viimekertaisen veroista viihdyin jälleen hyvin. Tämä oli Matsuconin parasta paskaa.

Heti visan jälkeen riennettiin jo seuraavaan ohjelmaan, Mites niitä coneja tehdäänkään?. Rento luento, joka mahdollisti myös keskustelun. Esille tuli asioita, joita ei yleensä siviilinä conien tekemisestä näe. Aiheeseen olisi voinut paneutua vieläkin syvemmin (conien tekemisestä varmasti saisi aikaan ihan kokonaisen kurssin). Vähän jäi harmittamaan yleisön tietynlainen jumiutuminen siihen, että ’kyllä yhdistyskin voi maksaa työntekijöille palkkaa’. Joku Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei kuitenkaan ole ihan verrattavissa Perähikijän coniperseilijät ry:hyn.

Tulevat puvut edistyvät pikkuhiljaa myös coniluennoilla matkapajan ansiosta.

Pienoisen ohjelmatauon aikana pääsin pyörähtämään taidekujalla ja myyntipöydillä. Ostokset jäivät lopulta pienikis, kun käteinen olikin jäänyt kotiin eikä eräälle myyjälle voinut muilla keinoin maksaa. Sinne jäivät kangasmerkit… Muutoin olisin varmaan tyhjentänyt koko tilin, koska myynnissä oli niin hienoja kangasmerkkejä, ja opiskelijahaalareissa on vielä tilaa.

Pienet, mutta tärkeät.

Pääsin myös toteuttamaan nopeahkon kuvaussession Riikkiksen kanssa. Riikkis lähestyi minua lauantaina cosplay-kisan jälkeen, ja sovimme pienistä kuvauksista sunnuntaille. Keithiä ei ole kauheasti kuvattu, ja joka kerta on tuntunut siltä, että peruukki taistelee vastaan. Nyt kuitenkin olin toiveikas, koska puku tuntui hyvältä päällä. Myös, mitä näin kuvia kameran ruudulta, niin jäi sellainen olo, että kuvauksista kyllä jäi jotain käteen. Sen kummemmin en ole vielä kuvia nähnyt, mutta olen niistä hyvin innoissani!

Viimeisenä ohjelmana oli Ylen retro-animet, jossa puitiin wanhoja sarjoja. Koko ohjelma meni ohi aivan hujauksessa, enkä itse hoksannut ajan kulua ollenkaan. Kevyt historiapläjäys oli oikein muikea ja vei mennessään.

Ah ja voi! Kaikki ne oudot tunteet, joita tämä logo herätti!

Tälläkään kertaa en hirveästi välittänyt erinäisistä jokseenkin turhista kommenteista, joita yleisöstä nousi. En tiedä, onko tämä luokkahuoneluentojen juttu, Oulun conien juttu vai jotain ihan muuta (Pohjiksen ilma???), mutta samanmoista kommentointikulttuuria en ole kokenut missään muualla coneissa kuin täällä kotopuolessa. Olen varmasti puhunut tästä aikaisemminkin. Keskustelua pitää ja saa mielestäni olla, jos se on aiheelle relevanttia ja tuo jotain oleellista luennon sisältöön, mutta tämä kaikki kuitenkin sillä ehdolla, että puhuja on siihen suostuvainen yms. Myöskin sellainen taito, jota on pitänyt kaikkien suomalaisten opetella ainakin 9 vuoden ajan, tuntuu olevan monella hukassa: puheenvuoron pyytäminen. Se tapahtuu niin, että yksi käsi nostetaan ilmaan.

Retro-anime-luennon jälkeen oli aika hipsiä kotia kohti, mutta ennen sitä piti ruokkia itseään hyvin 2008-anime-ernun tyyliin eli käymällä sushilla.

Omnom.

Odotukseni Matsuconilta olivat korkealla, koska ensimmäisessä Matsuconissa oli oikeaa Isomman tapahtuman tuntua. Siksipä tämän kertainen Matsucon oli hienoinen pettymys. Tällä kertaa se ei samalla tavalla erottunut muista Oulussa järjestettävistä tapahtumista. Osa syynä varmasti on ollut Pohjankartanon remontti, joka on rajannut ison salin pois käytöstä. Osittain varmasti ajankohta on ottanut osansa. Kuten sanoin, en minäkään olisi lähtenyt matkustamaan mihinkään kauemmas tähän aikaan vuodesta. Minä kuitenkin viihdyin ja tapahtumassa oli sopivasti väkeä, jotta muksut kehtasi ottaa mukaan. Oli myös hirveän kiva, kun niin moni tuttu tuli vastaan ja jokunen sanakin kerettiin vaihtaa.

Fukka kiittää!

PS: Suuri vääryys on tapahtunut! Kaikessa kiireessä ja hulinassa unohdin kokonaan ottaa pikkueläimet mukaan Matsuun! Lauantaina reppu oli niin täynnä muksujen eväitä, että ei eläimille olisi ollut edes tilaa. Silti vääryys!

Sinne jäivät pyttyyn näpöttämään!

Loppu on vihdoin käsillä

No hei.

Edellinen julkaisu ja Blogger eivät suostu yhteistyöhön, joten koko roska näyttää ihan pyllyltä. En kuitenkaan jaksanut laittaa koko hässäkkää uusiksi, joten nyt se on mitä on.

Kuulumiset tällä hetkellä ovat pukujuttuja pukujuttujen perään. Vääntelen täällä vähän sitä sun tätä WCS-jutskuja. Olemme Rorunen kanssa mm. tehneet ja tilanneet käyntikortteja, tarroja ja lahjuksia jaettavaksi maailmalle. Siinä ohella olen sitten vääntänyt pukuja. Asiaa niistä on suhteellisen paljon ja lisää tulee, koska puvut ovat edelleen kesken. Yritän päivitellä asioita edes jotenkin puku- tai osakohtaisesti, että edes jonkinmoinen koheesio säilyy. Twitterin puolella vähän ajankohtaisempia nokareita tarjoillaan #WCSkälätys-tägin alla.

Otetaan kuitenkin rippeet pois alta eli Kohaku! Kohakusta puuttui jokunen koriste ja härpäke, kun hän näki ensiesiintymisensä Frostissa. Nyt kuitenkin hän alkaa olla sillä mallilla, että uskallan julistaa sen valmiiksi! Hip hurraa! 2/5 pukua done! Tässä tulee siis Kohakun puuttuvat WIP-jutut.

Aloitetaan kengistä, joita en ole kerennyt esitellä täällä yhtään mitenkään.

Näissä oli mennä järki.

Pohjana minulla olivat vanhat hyvin käytetyt balleriinat. Pohja alkoi paistaa ja nämä olivat menossa jo roskiin, kun tajusin, että Kohaku voisi käyttää niitä. Kengät saivat uuden värin kangaspäällyksellä. Kyseinen kangas oli ihan hirveää, koska se on halpaa, lirua polyesterisatiinia. Ainoa kangas, joka löytyi edes jotenkin oikeassa värissä ja kiillossa. Ja koska Kohakun huivivyö on samaa kultaista, kuin kengät, piti kengät päällystää tällä ällötyksellä.

Balleriinat eivät olleet se suurin murheen kryyni, vaan nuo ihmeelliset remmit. Olisin halunnut tehdä remmisysteemin yhdestä ja samasta kappaleesta, kuten tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy, mutta sen systeemin päällystäminen kankaalla oli täysin mahdotonta. Lopulta tein remmit osista. Ne ovat softispalasia, jotka on päällystetty kankaalla ja lopuksi ommeltu kiinni yhteen ja kenkiin. Tungin vielä liimaa joka väliin kaikkien saumojen ja kiinnityskohtien turvaamiseksi. Ylimmät remmit jäivät poissa, koska niiden kanssa en saanut kentkiä ollenkaan jalkaan. Onneksi niitä ei edes näy reffikuvassa.

Tämä oli pylystäää, mut rengas oli hirvein.

Se oikea syy, miksi ikinä koskaan olen halunnut tehdä tämän hahmon on sen tukka; Kohakun tukka on puhutellut minua aina ja se on myös kummitellut takaraivossa cosplay-ajatuksissa. Pitkästä aikaa koin sitä tuttua paniikinomaista tunnetta, jonka koin aikanaan jokaisen peruukin kohdalla, kun en vielä luottanut omiin taitoihini yhtään. Tämä oli elämäni ensimmäinen lacefront-peruukki. Laadultaan hirveä, mutta silti yllättävän hyvä.

Babby's first lacefront.

Ostin tarkoituksella pitkän peruukin, että voin silpoa sen palasiksi ja käyttää leikatut osat uusina hiusnauhoina tuuhentamaan peruukkia. Tietenkin myös pitkä huitula naamalla tarvitsi pituutta  paljon enemmän kuin muu kampaus. Peruukki oli itsessään yllättävän tuuhea ja huonolaatuista kuitua oli paljon helpompi käsitellä sitten, kun se oli lyhennetty puoleen. Lisäsin hiusnauhoja takaraivolle aina joka kolmanteen olemassa olevien nauhojen väliin. Päälaella vähän tiiviimmin.

Hiusnauhat eivät ole enää niin hirveitä. Onko tämä sitä kovasti hehkutettua kehitystä?

 Sitten tuli kuumotus, kun piti rueta leikkaamaan. Yamaguchin takaraivo ei onistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, joten tässä kohtaa jännitti. Aloitin varovasti lyhentämällä hiuksia takaa ja lopuksi olin todella yllättynyt siitä, miten helposti kuitu suostui yhteistyöhön. Kuidut kääntyivät nätisti ylöspäin kun ne föönasi ja muutenkin peruukin lyhyet osat asettuivat kivan luonnolliseen sekasotkuun, joka sopi Kohakulle.

Valmis peruukki, piilarit ja meikkitesti.

Etuhiukset olivat aika simppelit, mutta meinasi pokka pettää niitä tehdessä. Hetken aikaa luulin tekeväni Sailor Moonia. Sivuhuitulakiehkura oli vähän haasteellisempi, mutta lopulta myös yllättävän helppo. Japanin ihmeellinen peruukkilakka tuli tässä kohtaa tarpeeseen ja luulen, että se on pitkälti syy siihen, miksi koko peruukin muotoilu oli lopulta niin helppoa. Itse käytän sitä yhdessä Got2B:n kanssa ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Huivivyö tuli väännettyä sellaisella tahdilla, ettei sen työstämisestä ole yhtään kuvaa, mutta esittelen tässä valmiin tuotoksen.

Förlåt mig, vyöasia ei oikein istu sovitusnukelleni.

Tein pohjaksi oikeasti istuvan vyökaitaleen, joka on tuettu tukikankaalla ja yhdellä kerroksella paksua puuvillakangasta. Takana on vetoketju ja sivuissa vielä varmuudeksi muoviluut, että vyö pysyy muodossaan eikä mene ruttuun käytössä. Vetoketju ja itseasiassa koko vyöosa menee piiloon pitkän huiviosan alle, joka kieryy kolme kertaa koko hässäkän ympärille. Huivissa ei ole erillistä kiinnikettä toisessa päässä vaan se tungetaan vyön alle. Koko systeemi pysyy kasassa koristenyörillä, joka sidotaan vyön päälle.

Siellä asioita.
Mukana Rorune
Kuvan otti Kis

Kohakulla on mukana myös erinäisiä koristuksia ja koruja. Kaikki korut ovat jämäworblaa ja tehty hyvin nopealla aikataululla. Eivät ole kummoisia, joten otin niistä vain yhden suttuisen kuvan ennen maalausta.

Worbla-möllejä

Sitten päästään niihin osiin, jotka eivät kerenneet Frostiin!

Kaavun halkion reunassa on ruskea reunakoriste, joka sai jäädä pois ensimmäisestä versiosta. En löytänyt kivaa, oikean sävyistä enkä oikean kokoista pitsiä tai nauhaa mistään, joten se piti tehdä itse. Aluksi suunnittelin, että kirjon reunan, koska sen tuli olla saman värinen kuin miehustan kirjailtujen kuvioiden. Totesin kuitenkin, etten osaisi enkä saisi aikaan haluamaani aaltokuviota. Lopulta päädyin virkkaamaan oman nauhan.

Hän on pieni.

En ole virkannut mitään sitten ala-asteen (eli joskus ennen vuotta 2004), joten tämä taito piti opetella lähes kokonaan alusta... ja pienimmässä mahdollisessa koossa. Kirjontalanka ei myöskään ole mikään ideaali virkkaukseen, koska se on niin säikeinen (that's kind of the point), eli sain lisähaasteen myös siitä. Harjoittelin ja oikesti opiskelin, että saan virkattua haluamani siron ja aaltoilevan nauhan.

Yllä harjoituksia ja kokeiluja ja alla lopulliset hirviöt.

Haastavinta oli opetella tulkitsemaan kirjoitettuja ja piirettyjä virkkausohjeita ja soveltaa niitä siihen, että saan luotua oman nauhani. Tykkäsin virkkaamisesta kovasti, koska pystyin kuljettamaan työtä koko ajan mukanani ja jatkamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Ja se on nopea tekniikka. Saman mitan kirjomiseen olisi varmasti mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Valmiit nauhat ompelin käsin halkion reunoihin. Ompelin myös helmen jokaisen aallon huippukohtaan.

Sutttuuuuuuu!

Ja näin Kohaku on "valmis". Lainausmerkit, koska vyön koristenyöristä puuttuu vielä helmiä ja killukkeita, mutta aion toistaiseksi jättää ne pois ja keskittyä uusiin pukuihin, jotka ovat lähdössä Japaniin mukaan. Niistä lisää tulevaisuudessa ja Twitterissä.

Kohaku oli odotettua pitempi prosessi, ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa kiireisyyteen muiden pukujen kanssa... Heh.

Fukka kiittää