Puku ihan vaan itelle

Moi!

Aika menee ja silleen. Vähän olin järkyttynyt, että edellinen ”asiamerkintä” tässä blogissa on viime Matsuconista. Hubs. No asiaa selittää moni juttu; en käynyt tänä vuonna Desucon Frostbitessa. Vähän arvoin asiaa, mutta lopulta elämä tuli eteen, ja teki päätöksen puolestani. (Oli muuten ensimmäinen Frosti, joka minulla on koskaan jäänyt välistä.) Pukuhommien osalta tässä on menty hieman läpi sellaista soutaa ja huopaa -juttua, jota muu elämä jälleen häiritsee. Jotain niistä aion kuitenkin tällä kertaa kirjoitella.

Tässä viimeisimpien kuulumisten jälkeen olen pyöritellyt ja värkkäillyt pukua jos toista. Oikeasti olen lähinnä vältellyt niitä, jotka ovat olleet kesken. Osa keskeneräisistä projekteista on takuulla nyt jo tässä vaiheessa kuopattu, mutta ei aivan kaikki. Laudna on ollut varikolla jo jonkin aikaa, koska kärsivällisyyteni ja motivaationi tiettyjä osia kohtaan pitää kerätä uudestaan. Ja kyllä minä joskus tulen ihan oikeasti kirjoittelemaan jotain kunnollistakin Laudnasta tänne blogiin. Halusin kuitenkin kokeilla, josko minusta vihdoinkin olisi työstämään useampaa pukua yhtä aikaa ilman merkittävää päämäärää, joten aloitin uuden puvun vuoden vaihteen tienoilla.

Viime jakson teaserinä vilahtaneet farkut kuuluvat osaksi yhtä pärinäpukua, joka kangashaasteiden takia on toistaiseksi arestissa. 

Yksi vältellyistä puvuista oli kesken jäänyt Mashiro Ichijo After School Nightmare -mangasta. Toiveena oli saada Ichijo valmiiksi Traconia varten, mutta aika tuli siinä kohtaa vastaan. Mikä ei todellakaan haitannut. Traconin jälkeen kuitenkin tunsin aivan suunnatonta ahdistusta Ichijon vaatteista niiden kehnon istuvuuden takia, joten motivaatio puvun jatkamiseen lopahti täysin. Puku roikkui keskeneräisenä sovitusnukkeni päällä hyvän tovin myös siksi, että syksyllä tuli painettua aika rajulla tahdilla opinnäytetyö kasaan. Senkin jälkeen Ichijo ahdisti edelleen, joten meni pitkään ennen kuin tartuin pukuun uudestaan.

Tämmöinen kummitus on pitkään asunut nurkassani.

Vuodenvaihteen pärinäpuvun lomassa sain kuitenkin jotenkin motivoitua itseni jatkamaan Ichijon kaulakorua, jonka maalaamista tuskailin ennen Traconia. Olin muka maalannut helmet/pallot jo kertaalleen, mutta en kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen. Päätin siis hioa maalipinnan pois palloista ja aloittaa maalaamisen taas alusta. Vaikka näin tämän vaivan, en kuitenkaan ole täysin tyytyväinen nyt tähän lopulliseenkaan maalipintaan. Akryylimaali on välillä todella pyllystä, kun se jättää siveltimen jäljet näkyviin, mutta sydäntalvella ei juurikaan ole resursseja spraymaalaukseen. No, kaulakoru on nyt lähes kasassa. Lopullinen kiinnitysmekanismi puuttuu osittain, mutta muuten pallot ovat saaneet nyörin ja lakkapinnan.

Helmet olisivat voineet olla astetta pienemmät, mutta beggar can't be choosers.

Tällaisella pienten juttujen houkuttelutekniikalla sain lopulta itseni taas työstämään Ichijota. Välttelin hihojen istuttamista, joten päätin viimeistellä pääntien, jotta voisin tehdä uniformuun kuuluvan irtokauluksen.

Tosiaan mangassa on pieniä inforuutuja tarinaan kuuluvista esineistä ynnä muista. Tyttöjen koulupukukin esitellään niissä pienoisesti. Kauluksen ja solmion kerrotaan olevan yksi yhteinen irrallinen osa. Kuitenkin vähän sovelsin tässä kohtaa, koska, jos koskaan ikinä teen Ichijon poikaversion, en aio tehdä uutta kravattia sitä varten. Tein nyt jo tyttöjen uniformua varten ihan kunnon kravatin, jota voin käyttää ehkä tulevaisuudessa.

Tällaista lisää, vaikka siltikään vaatteiden yms. ulkoasut eivät rakenteellisesti tee aina järkeä.

Tein kuitenkin kauluksen irrallisena omana osanaan sen sijaan, että olisin esimerkiksi käyttänyt jotain kauluspaitaa harmaan paidan alla. Otin pääntienkaavan harmaan paidan kaavasta ja tuolle pääntielle kaavoitin kaulurimallisen nappikauluksen. En tiedä miksi, mutta jostain syystä olen vältelly kaulurikaulusta aina ammattikoulusta lähtien, vaikka eihän se mitenkään monimutkainen ole kaavoittaa tai ommella. Kauluriin kuuluu pienikaitale ”miehustaa”, joka sujahtaa harmaan paidan alle. Ompelin tuohon miehustaosaan myös nepparit, jotta se varmasti pysyy siististi paikallaan. Kaivoin sopivan kokoiset napit jemmasta, enkä hirveästi välittänyt siitä, minkä väriset ne olivat. Napit eivät kuitenkaan näy kravatin ja paidan alta.

On syynsä, miksi en käytä sovitusnukkeani juuri muuhun kuin asioiden säilytykseen; se vastaa niin huonosti oman kehoni mallia, että edes paidan kaulus ei asetu sen päälle kunnolla.

Mikähän siinä on, että heti, kun jokaisen puvun osalta tulee aika käsitellä valkoista kangasta, minä jotenkin onnistun tahrimaan sen vereen. Onnistuin siis vaihteeksi vuotamaan verta valkoiselle kankaalle. Onneksi tällä kertaa tuon osan pystyi helposti pesemään. Silti ärsytti.

No voi pylly nyt oikeesti!

Ja fun fact: Uhrasin viimeiset valkoiset Mallorca II -jämät tähän kaulukseen ja paidan rannekkeisiin.

Kuitenkin! Näillä pienillä houkuttimilla sain kuin sainkin itseni lopulta työstämään hameen ja paidan loppuun. Hameen helma piti vain lyhentää ja kääntää, mutta näiden lisäksi päätin tikata laskokset paikalleen niiden yläosasta. Yleensä en tätä harrasta, mutta olin tyytymätön siihen, miten tämä hame asettui päälläni, joten yritin pelastaa tilannetta tikkauksin. Vieläkään en ole täysin tyytyväinen siihen, miten hame asettuu, mutta tikkaukset auttoivat jonkin verran.

Ei mikään clip-on, mutta ajaa asiansa.

Kun alkoi todella näyttää siltä, että useampi puvun osa oli valmiina kuin kesken, sain intoa tehdä paidankin loppuun. Istuvuusongelmaa en ole vieläkään täysin ratkaissut, mutta muun muassa erilaiset rintaliivit paidan alla ovat auttaeet ahdinkoa. Ja ehkä oleellisin seikka, mikä minun olisi pitänyt osata kunnolla huomioida jo Traconin tienoilla, olivat olkatoppaukset. Olin kuitenkin kaavoittanut hartiasaumaan tilan olkatoppauksille nostamaan ryhtiä, mutta en ehkä ollut muistanut niitä paidan sovituksissa. Hubs. Paita sai lopulta hihansa, mutta vielä pohdin sitä, että pitäisikö paitaan lisätä vuori.

Viddu jee!!!

Kangasvalinnat ovat varmasti vaikuttaneet paidan istuvuuteen ja omaan tympääntymiseeni sen kanssa. Huomioon ottaen paidan ulkonäkö mangassa, ainoa syy, miksi edes mietin tämän tyylistä kangasta paitaan, on se, että samasta kankaasta piti myös saada tehtyä vekkihame ja mahdollisesti tulevaisuudessa bleiseri. Jos maailma olisi ollut avoin, olisin halunnut tehdä paidan jostain neuloskankaasta. Monta murhetta olisi tuolloin jäänyt murehtimatta.

Paita on nyt vain koulun tunnusta vaille valmis. Kaikesta muusta tökkimisestä huolimatta koulun tunnusta olen aina hyvissä hetkissä (ja muistaessani) jaksanut työstää. Paidan valmistuttua tunnuksesta uupuivat vain muutamat kohdat, jotka sain helposti kirjailtua loppuun.

Lähes valmis

Kirjominen on kivaa, kun on hyvät materiaalit ja se sujuu. Koulun tunnuksessa pääsin käyttämään ainakin seitsemää erilaista pistoa, mikä teki siitä erityisen mukavan projektin. Kun kirjonta itsessään oli valmis leikkasin merkin irti muusta kankaasta ja viimeistelin sen reunat Fary Checkillä.

Testasin tässä työssä ensimmäistä kertaa silitettävää jäljennyskynää, jonka tarkoitus oli lähteä pois pesemällä. Pientä epäilystä siitä, että näin ei välttämättä kävisi vitivalkoisen kankaan kanssa, oli ilmassa. Ainakin testeihini oli jäänyt hennot vaaleanpunaiset jäljet myös pesun jälkeen. Päätin kuitenkin kokeilla kynää ihan varsinaiseen työhön, koska jäljennöksen tarkoitus on kuitenkin osittain peittyä kirjonnan alle. Jonkin verran punainen kynänjälki kuultaa myös pesemisen jälkeen. Etenkin merkin alaosassa koulun nimen kohdalla punaista on edelleen vielä nähtävissä. En kuitenkaan jaksa välittää siitä niin hirveästi. Väri on myös ehkä jo vähän haalistunut. Enää jäljellä on siis merkin kiinnittäminen paitaan, minkä jälkeen Ichijon vaatteet ovat kaikki valmiit.

Tässä kohtaa merkki taisi olla vielä pesemättä, mutta varmaksi en muista.

Peruukkiin en ole vielä edes koskenut saati kaivanut sitä esiin. Heh. Mutta olen kuitenkin päässyt työstämään Ichijon miekkoja, joiden tekemistä olen odottanut innolla. Aluksi mietin, että kertoilisin miekoista tässä samassa merkinnässä, mutta asiaa on taas niin paljon, että taidan jättää sen omaksi merkinnäkseen, joten tässä oli kaikki tällä kertaa. Aika menee ja elämän on kiireistä yms., mutta yritän muistaa taas kirjoitella näitä blogimerkintöjä, etten ihan laiminlöisi omaa lastani.

Fukka kiittää!

PS: Suokaa anteeksi kaikki mahdolliset kirjoitusvirheeni tässä tekstissä. Yhteistyöni Word-ohjelman kanssa on loppunut koulun ohella, enkä ole saanut aikaiseksi vielä hankkia sitä omiin nimiini. Kirjoittelen nyt ainakin toistaiseksi siis ilmaisohjelmilla, joissa ei ole oikolukua. Ja vaikka kuinka yritän lukea omaa tekstiäni ja editoida sieltä virheet pois, aina en kaikkia virheitä löydä. Jos joku ei tiennyt, olen lukihäröinen, ja erityisesti minulle on vaikeaa nähdä kirjoitusvirheitä tekstistä, jota luetaan näytöiltä.

Hiljaa hyvä tulee

Momoi!

Yritän nyt päivittää ennen Traconia, vaikka varsinaisesti asia ei Traconiin enää liitykään. Linkin jälkeen piti miettiä, että mille alan seuraavaksi. Hyvin fiilispohjalta lähdin miettimään, että mikä puku voisi olla seuraavana vuorossa. Aluksi pohdin, josko olisin ehtinyt tehdä kesän aikana Traconiin jonkin uuden puvun. Lopulta kuitenkin mutkia osui matkalle taas jos jonkin verran, joten näillä näkymin Traconiin ei ole tulossa mitään uutta.

Jujutsu Kaisen on ollut kohtuullisen viihdyttävä sarja ja, vaikka joidenkin hahmojen ulkonäkö häiritsee minua suuresti (Megumi, mikä sulla on hätänä?), olen pyöritellyt siitä useampaa hahmoa pukulistallani. Yuji, Nobara, Gojo ja Sukuna ovat käyneet mielessä vähän eri syistä, mutta näin lyhyellä aikataululla ajattelin, että ehtisin toteuttaa hyvin Nobaran. Lisäksi ihan tykkään Nobaran uniformun ulkonäöstä, kun taas molemmilla pojilla siinä on kaikennäköistä pöljää meneillään.

Kugisaki Nobara

Lähdin tietenkin siitä liikkeelle, että tilasin Nobaralle peruukin. Jo hetken aikaa olen tiiraillut Coscraftin irrallisia skin top -osia, joilla on mahdollista luoda muun muassa jakaus peruukkiin. Ajattelin, että Nobara voisi olla hyvä projekti kokeilla moista, joten tilasin myös skin topin jakausta varten. Asioiden liimaaminen peruukkeihin ahdistaa edelleen, joten saa nähdä, miten tämän kanssa edetään. Kaikki ohjeet nimittäin ohjaavat liimaamaan jakauksen paikalleen.

Coscraftin Yoji värissä Ginger

Skin top -osa myös värissä Ginger

Peruukin jälkeen lähdinkin metsästämään kangasta. Vaihteeksi lupasin itselleni, että en rupea värjäämään kangasta. Nobaran kohdalla tavoitteena oli myös löytää mahdollisesti jokin keinokuituinen satiinikangas, koska uniformuissa on jännittävä kiilto, jota halusin tavoitella. Kiersin paikalliset kangaskaupat läpi ilman onnea, minkä jälkeen selasin useita nettimyyjiä läpi sopivan kankaan toivossa. Lopulta totesin, että aika ei tule riittämään, jos minun pitää alkaa tilaamaan näytetilkkuja maailmalta. Tästä syystä Nobara pääsikin odottamaan vuoroaan, kunnes löytäisin sopivan kankaan.

Jälleen olin siis pohtimassa sitä, että mitä sitä ihminen tekisi.

Mashiro Ichijo

Monta vuotta olen suunnitellut tekeväni erään lempimangani, After School Nightmare, päähahmon Mashiro Ichijon. Aikanaan olen metsästänyt Ichijolle sopivaa peruukkiakin kissojen ja koirien kanssa (tämä siis aikana, jolloin Ebay oli pääasiallinen paikkani ostaa peruukkeja). Monen hutiostoksen jälkeen vuonna 2017 käsiini päätyi peruukki, jonka kelpuutin sekä värin että mallin puolesta Ichijolle.

Kuva on vuodelta 2017. En ole oikeasti jaksanut vielä kaivaa peruukkia esiin.

Tämän pidemmälle ei kuitenkaan puvun kanssa edetty, koska ajatuksenani oli (ja on edelleen), että tekisin Ichijolle sekä tyttöjen että poikien koulupuvun. Hahmo tosiaan käyttää molempia koulupukuja sarjan aikana ja tämä on merkittävä osa myös sarjan juonta. Kahden koulupuvun tekeminen ei kuitenkaan ole ollut mikään pikkuruinen väliprojekti, varsinkin kuin poikien koulupuku on bleiserimallinen ja siihen kuuluu myös liivi. Sopivaa saumaa tälle projektille ei ole vuosien aikana tullut vastaan. Nyt kuitenkin päätin ryhtyä todella viemään tätä eteenpäin.

Tähän ei nyt kuitenkaan riitä into.

Alkujaan ajatus oli, että tekisin molemmat versiot samaan tapahtumaan ja käyttäisin niitä eri päivinä. Tähän hätään en kuitenkaan ajatellut tekeväni kuin vain toisen koulupuvun. Olen edelleen vihainen Tamakin epäonnistuneelle takille, joten poikien koulupuku sai jäädä tulevaisuuteen. Tein kuitenkin alustavia laskelmia paljonko tarvitsisin kangasta molempiin koulupukuihin, koska tarkoituksenani on käyttää molemmissa samaa kangasta. Hieman hirvitti, kun sain loppusumman eteeni. Päädyin lopulta siihen, että teen nyt vain tyttöjen koulupuvun ja poikien koulupuku sai jäädä odottamaan. Tästä syystä päätin myös, että en aio värjätä kangasta.

Ja koska kyse on mangasta, värit tietenkin vaihtelevat kuvasta toiseen. Lisää syitä olla värjäämättä hyvällä omallatunnolla.

Muutamasta syystä, aloitin puvun valmistamisen Ichijon solmiosta. Aikanaan olen tehnyt yhden puolikkaan solmion Senjougaharaa varten, joten perusidea oli minulle tuttu. En kuitenkaan koskaan piirtänyt Senjougaharalle kokonaisen solmion kaavoja, joten jouduin hieman etsimään tietoa niiden tekemiseen. Lopulta löysin Google-sedän avustuksella käyttötarkoitukseeni sopivan kaavan täältä. Hieman muokkasin solmion mittasuhteita vastaamaan paremmin haluamaani kokoa. Ohjeen kaava on hyvin leveä, mutta aivan niin leveää solmiota ei ollut tarkoitus tehdä.

Aina yhtä kivaa arvioida kangasmenekkiä, kun kaavat asetellaan vinoon langansuuntaan.
Tämä oli onneksi yksinkertaisimmasta päästä.

Ostin solmiokankaan ennen kaavojen piirtämistä ja sain taas muistutuksen, miksi niin ei kannata tehdä. Onneksi kangasta oli liikaa eikä liian vähän. Olin hyvin iloinen, kun pääsin ompelemaan taas kulmasauman, vaikka vain yhden sellaisen. En tiedä, mikä intohimo japanilaisilla on tähän v:n malliseen koristekuvioon solmioissa, koska Senjougaharan solmiossa oli saman moinen. En tiedä nähneeni moista myynnissä olevissa solmioissa koskaan enkä niitä ommelleena usko, että se on todellisuudessa solmion valmistuksen kannalta mitenkään järkevä yksityiskohta. Toisin sanottuna: Nyt on jännä.

Sitä hyvää.

Tein solmion sisävahvikkeen samasta kankaasta kuin muutkin osat, mutta tuin sisävahvikkeen tukikankaalla. Kärkien varjopalat ompelin tavallisesti pussiin, mutta tutkailtuani omissa kaapeissani luuraavia solmioita, huomasin, että niiden kiinnittämisen olisi voinut tehdä siistimminkin. Nyt mentiin tällä. Kun olin saanut solmion valmiiksi totesin, että se olisi voinut olla hitusen lyhyempi, mutta en jaksanut enää lähteä korjaamaan asiaa. Solmioiden valmistaminen ei sinänsä ole mitenkään hirveän vaikeaa, mutta käsin ompelu tekee siitä työlästä.

Meidän taloudessa ei mitään rumia englantilaisia kravattisolmuja sitten suvaita!

Solmio oli tosiaan tällainen pieni ”teen, kun en muuta vielä pysty tekemään” -aloitus, koska kangasongelmia oli tämänkin puvun kanssa. Ichijolle löytyi käypä kangas kohtuu helposti. Vähän arvoin väriä, mutta totesin, että koska lähteenä on manga, (jota kukaan ei tiedä,) voin ottaa omia vapauksiani värien suhteen. Valitsin kankaan myös sillä ajatuksella, että voin ostaa sitä lisää poikien uniformua varten mahdollisesti myös tulevaisuudessa. Tämä oli ihan hyvä idea, koska tein typerän virheen, kun laskin kankaan menekkiä.

Uusin etappimme tässä saagassa.

Tässä kohtaa vääristän hieman aikajanaa, koska se on tarinan kannalta oleellista. Viimeisimmät vekkihameet, jotka olen tehnyt ovat täysin kaavoitettuja. En ole koskaan tykännyt siitä, miltä tavanomaisella ”cosplay-metodilla” valmistettu vekkihame näyttää päälläni, joten aina Kanamesta lähtien olen toteuttanut vekkihameet kaavoittamalla. Hameen leveys kankaalla on aina lähestulkoon sama, vaikka laskosten koko muuttuisikin, joten käytin vanhaa kaavaa apuna kankaan menekin laskemiseen. En kuitenkaan tuossa hetkessä muistanut sitä, että piirtämiäni kaavan kappaleita on vain kaksi, mutta kankaina osia tarvitaan yhteensä neljä… Eli ostin kangasta puolikkaan hameen verran liian vähän. Hyvä minä.

Tämä siis johti siihen, että minun piti ostaa kangasta lisää. Hauska juttu tässä kohtaa puolestaan oli se, että olin itse ostanut kyseisen kankaan loppuun kangaskaupasta. Heh. Sillä aikaa, kun odottelin kangasta saapuvaksi lisää, ompelin solmiota ja lopulta myös paitaa. Toivoin myös, että kangaserien väriero ei olisi mikään hillitön. (Ei onneksi ollut.)

Mallailin asioita tämän oudon säkin päälle.

Paita ei kuitenkaan hirveästi ole minua inspiroinut, koska sen kanssa on ollut hieman istuvuusongelmia. Vihaan istuvuusongelmia, koska niiden korjaamiseen pitäisi olla kaksi ihmistä; se, jolle sovitetaan, ja se, joka neulaa ja merkitsee sovitusmuutokset. Lisäksi halusin saada hameen valmiiksi ennen kuin teen varsinaiset sisäänotot paitaan. Nyt hame on kuitenkin loppusuoralla, joten kohta pitäisi keskittyä taas paitaan. Toinen hiha on jo sentään paikallaan.

Suurin piirtein tässä ollaan tällä hetkellä.
Siis hyi yök.

Paidan rinnukseen kuuluu koulun tunnus, jonka toteuttamista olen saanut taas pohtia vuosia. Tämä kertoo kai jostain kehityskaaresta, koska aikanaan tuskailin sitä, kuinka voisin siististi painaa kuvion kangasmaaleilla, jossain vaiheessa ajatus oli, että tulostaisin sen silitettävälle siirtokalvolle, mutta lopulta päätin kirjoa sen.

Jännän äärellä.

Merkissä on sen verran yksityiskohtia, että päätin testata uutta silitettävää jäljennyskynää kuvan siirtämiseen kankaalle. Koska en äkkiseltään löytänyt hyvää kuvaa tunnuksesta netistä, otin siitä kuvan mangan sivulta. Heitin kuvan Photoshoppiin, korjasin sen muodon symmetriseksi, lisäsin siihen vähän jopa väriä ja tulostin tavalliselle paperille. Jäljensin kuvan paperin toiselle puolelle (peilikuvana) uudella ihmekynällä, minkä jälkeen silitin kuvan kankaalle. Silitetyn kuvan pitäisi peseytyä pois, mutta en saanut testipalaani täysin puhtaaksi, vaikka käytin hitusen jopa pesuainetta. Päätin silti kokeilla tätä, koska kirjailujen alta peseytymätön jälki tuskin tulee näkymään hirvesti mihinkään.

Tämä on ollut kyllä tosi kivaa.

Itse kirjailussa lähdin myös kokeilemaan pistoja, joita harvemmin olen päässyt käyttämään. Muun muassa kehykset tehtiin ketjupistoilla ja varsipistoilla. Vaikka laakapisto on tässä vaiheessa hyvin tuttu ja käytetty pisto omassa repertuaarissa, oli kiva kokeilla sitäkin eri määrällä säikeitä. Keltaiset ”tähkät” on kirjottu kahdella säikeellä, mutta lintuhäkin harmaa vain yhdellä säikeellä. Kuva on nyt vielä todella kesken, mutta tarkoitus olisi käyttää siinä vielä ainakin solmupistoa uudempana pistona. Tämä on huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kirjontaa kuin, mitä olen päässyt harrastamaan Laudnan kanssa.

Tärkeitä!

Mangan tarinaan kuuluu oleellisena rekvisiittana kaulakoru, joka muodostuu kolmesta valtavasta helmestä. Olen halunnut päästä tekemään tuon kaulakorun jo niin monta vuotta, joten olin hyvin innoissani, kun pääsin aloittamaan sen. Helmet ovat niin kookkaat, että ne oli pakko tehdä jostain kevyestä materiaalista. Lähdinkin metsästämään sopivia styrox-palloja, mutta koska tästä kaupungista puuttuu kunnollinen askarteluliike, niitä ei tuntunut löytyvän sitten mistään. Tilaushommiksi siis. Selasin niin monen askartelukaupan nettisivut läpi löytääkseni 60mm styrox-palloja, mutta joka paikasta ne tuntuivat olevan loppu (plus muutamalle hassulle pallolle olisi mätkähtänyt hillittömät toimituskulut…). Onnekseni lähipiirissä reissattiin Helsinkiin ja takaisin, joten sain pallot postikuluitta lopulta Hobby Pointista.

Murha

Puhkaisin palloihin läpimenevän reiän varrastikuilla, jotta saan pujotettua ne kaulanauhaan. Pallot saivat myös jäädä tikkujen päähän nököttämään gessoamista varten. Gessosin pallot kuuteen kertaan, jotta saisin styrox-tekstuurin piiloon. Gessoamisen jälkeen hioin pallot sileiksi.

Yllä gessottu, alla gessottu ja hiottu.

Hionnan lisäksi paikkailin hieman seivästyksen jälkiä ja muutenkin vahvistin reikien kestävyyttä worblalla. Kiinnitin myös pienet metallirenkaat worblalla keskimmäiseksi tulevaan palloon, johon kaulanauha varsinaisesti kiinnittyy. Yritin olla kovin varomainen kuumentaessani worblaa, jotten pilaisi gessottua ja hiottua pintaa, mutta yhden helmen kohdalla meni vähän metsään.

Vahinkonänni

Kuumentuminen nosti siis styrox-tekstuurin gesson alta esiin, mutta onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, koska uusi lempiasiani, Helmi Kalustekitti, hoiti homman kotiin. Kittasin siis worblan ja sitä ympäröivän alueen kalustekitillä, hioin sileäksi ja niin saatiin pinnasta taas siisti.

Anteeksi, näiden kuvien tarkennus oli jossain ihan metsässä.

Seuraavana vaiheena olikin sitten helmien maalaus. Alkuun suunnittelin, että olisin maalannut helmet jollain vaalealla efektikynsilakalla. Minulla oli jo tietty lakka mielessänikin, mutta ilmeisesti sen valmistus on lopetettu, joten en saanut sitä enää käsiini. Muita kelpuutettavia ja kohtuuhintaisia kynsilakkoja ei tullut pienellä etsinnällä vastaan, joten päätin suosiolla tyytyä akryylimaaleihin.

Maalasin palloihin pohjamaalin ohennetulla valkoisella maalilla. Tämän jälkeen heittäydyin taas kokeilumielelle. Sekoitin mica-jauhetta ja vesiohenteista lakkaa, josko saisin niistä vähän jotain ”värillistä kiiltoefektiä” pallojen pintaan. Tämä oli täysin fiasko; mica-jauhe vain värjäsi lakan eikä sen kimalle näkynyt lakkapinnasta ollenkaan. Halusin kuitenkin pallojen pintaan edes jotain muuta kuin ihan perusvalkoisen, joten sekoitin hitusen mica-jauhetta valkoisen akryylimaalin joukkoon ja maalasin tällä tavoin pienesti sävytetyn pintamaalin palloihin.

Vas. sävytetty, oik. pelkkä valkoinen
Sävyero on päätähuimaava.

En kuitenkaan suosittele tätä metodia, koska mica-jauhe jäi osittain pieniksi hippusiksi maalin sekaan, vaikka kuinka hurjasti yritin sitä sekoittaa, ja maalatessa nuo hippuset hajosivat pallojen pintaan tehden tummempia raitoja. Tämä taas teki maalista ruman ja epätasaisen, joten päädyin maalaamaan pallot vielä läpikuultavalla metallinhohtoisella helmiäismaalilla. Helmiäismaali oli kiva ja toimiva lisäys, koska nyt pallot kiiltävät edes jonkin verran niin kuin halusinkin, vaikka ihan väriä vaihtavaa kiiltoefektiä en lopulta saanutkaan. Pallot tarvitsevat vielä lakkauksen, minkä jälkeen pääsen kokoamaan koko höskän.

Niin, onhan se hyvä tässä vaiheessa muistaa, että maalikerroksille olisi myös voinut tehdä kevyen välihionnan, jotta siveltimen rannut eivät olisi olleet niin selkeät.

Tässä tällä kertaa anti siitä, mitä olen puuhaillut. En jaksa ottaa mitään viimehetken spurttia Ichijon kanssa, jotta saisin sen valmiiksi Traconiin. Yhtenä syynä on se, että haluan tehdä vaatteista oikeasti sellaiset, joissa on kiva olla, ja toisena syynä se, että haluan tehdä Ichijolle myös aseet. Aseita ei kovinkaan paljon mangassa näy, mutta itse pidän niistä kovasti, joten yritän saada ne myös tehtyä. Ja sen verran voin myös vielä hehkuttaa, että löysin Nobaralle vihdoin kankaan ja neidin kaavoitus on jo aloitettu!

Mood

Fukka kiittää!

PS: On ollut ihan superkiva käydä kuvailemassa pukuja viime aikoina. Jospa sitä joskus saisi niitä kuvia myös julkaistua. Kjeh.

Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

Raitatakista ihan liikaa asiaa

Heissan!

Tässä tulee pikamerkintää Fujimotosta. Yritän pitää tämän mahdollisimman suppeana, mutta en kuitenkaan halua täysin hypätä koko merkintää yli. Pitää päästä purkamaan tuskia. Lisäksi unirytmini on päin bybyä, eli siitä sitten kaikki ilo irti. Tv: Minä, joka kirjoitan tätä merkintää keskellä yötä.

Fujimoto oli taas näitä "helppo ja yksinkertainen pikapuku tähän väliin". En kai koskaan opi. Harvoin nykyään onnistun tekemään mitään "yksinkertaista". Ongelma tuntuu olevan siinä, että asiat eivät sellaisenaan minulle kelpaa, vaan kaikki pitää tehdä itse paremmin (oiskin näin). Näin kävi Senjougaharan kanssa ja samat mutkat kävin läpi taas Fujimoton kanssa.

Elikkä siis! Asiaa! Tilasin siis Fujimotoa varten neljä peruukkia, joista kaksi pistin uudelleen myyntiin. Kaksi muuta olivat aivan liian kalliita tähän pukuun, mutta laitoin toisen silti palasiksi ja ompelin yhteen. Minulle jäi käteen suhteellisen oikean värinen, vähän pitkä ja hyvin hyvin hyvin karvainen lapsi. Peruukeista en valitettavasti muistanut ottaa kuvia ennen yhdistämistä, mutta toinen oli lähes vaaleanpunainen ja toinen ihan oranssi.

Tukkaa oli tosi paljon.
Kuvasi Rorune
Ja olin liukastua.

Toisena murheenkryyninä oli sitten takki, joka valmistui kylläkin ihan viimeisenä. Kiertelin paikalliset kangaskaupat ja tilasin näytepaloja ympäriämpäri. Mistään en kuitenkaan löytänyt raitakangasta, jonka olisin kelpuuttanut takkia varten, ja siksihän sekin piti tehdä ihan itse omin pikku kätösin. Voi kesä senkin kanssa. En ole koskaan painanut mitään näin suurissa määrin, joten arvioni siitä, miten paljon maalia tulisin tarvitsemaan meni hyvinkin pieleen. Tein kolme satsia...

No kerta raidat piti joka tapauksessa maalata itse, niin päätin tehdä sen sitten vaikeamman kautta. Täysin suorat raidat ovat ihan bybyistä, joten kuten animussa konsanaan tein raidoituksen "tasaiseksi" takin muodosta huolimatta. Raidat siis levenevät ja kaartuvat joka kapppaleella hieman erillä tavalla, luoden hyvin höpön illuusion.

On tämäkin työmaa.

Niin ja pitihän minun saada vielä jännitystä lisää siitä, että tein herrainkauluksen kaarevalla pääntiellä, enkä perinteisellä suoralla...

Helpoin ja nopein osa tässä puvussa olivat ehdottomasti korvakorut. Eivät taida näkyä missään kuvassa, mutta kyllä ne siellä ovat. Korvikset ovat kaksinkertaiset palat worblaa, jotka on muokattu koveriksi ja sen jälkeen pintakäsitelty Erikeepperillä. Lopuksi tietenkin maalaus ja lakkaus.

Kahvakuulan kahvasta sai hyvän kaarevuuden.

Sattumoisin omistin juuri sopivat pohjakorvikset näitä varten.

Hauskana uutena tuttavuutena oli lateksin työstäminen proteesiksi asti. Onnistuin upottamaan lateksin läträämiseen yhden kokonaisen viikon. Se oli kivaa, mutta vaati hirveästi harjoittelua, ennen kuin jälki alkoi olla edes jotenkin kelpuutettava. Nenän takia kiersin ja tutkin kaikki naamiais- ja pilailupuodit läpi, mutta oikeanlaista nenää en silti löytänyt. Piti siis tehdä itse.

Nättiä.

Nenä on oleellinen. Tein siis kipsimallin omasta naamastani, ja rakensin sen päälle ilmakuivuvasta massasta nenän, joka mukailisi Fujimoton hienoa olemusta. Tähän rupesin sitten tekemään lateksista versiota kerros kerrokselta. Alkuun minulla oli käytössä joku en-edes-tiedä-mikä-merkkinen lateksi, joka ei tahtonut leikkiä ollenkaan. Siitä tuli väin lörppöjä ja surullisia neniä, joissa hädin tuskin oli mitään muotoa. Päätin sitten suosiolla käydä ostamassa Grimasin lateksia, mikä taas toimi oikein hyvin (kuvan nenä Grimasin lateksista). Yhden nenän tekemiseen meni suunilleen aamupäivä kaikkine järjestelyineen ja siivouksineen... ja minä tein niitä 6. Nenäpajasta töihin... Kuusi nenää, joista olin ihan kohtuu tyytyväinen viimeiseen. Onneksi se oli hauskaa.

Meikki- ja peruukkitesti + nenä III (Grimas)

Meikki oli paljon raskaampi ja tummempi Desuconissa, mutta kuvia katsellessa totesin, että se olisi voinut olla vielä voimakkaampi. Peruukki syö meikkiä niin rajusti. Vaikka melkein kaikki tätä nimenomaista pukua varten tehdyt osta olivat melkoisen työläitä, pääsin livahtamaan aidanraosta siinä mielessä, että käytössä oli ostettu kauluspaita sekä Haurun housut ja kengät. Fujimoto on kai hyvä puku jollekin syksyn tai talven tapahtumaan, koska nenä ja takki ovat ihan hirveän kuumat.

Seuraavana suuntana Animecon ja sen uudet seikkailut, kun emme suuntaakaan Kuopioon vaan Jyväskylään. Whoop! Whoop! Uusi conipaikka! Minun ei siis pitänyt tehdä mitään uutta Aconia varten, mutta idea iski ja olin malttamaton, joten kohta olisi uusi puku kasassa.

Maistiainen!

Koko puku on kohta valmis, mutta ette saa paidasta kuvaa, koska siitä puuttuu toinen hiha. Peruukki voi pistää jännittämään. En hirveästi välitä koulupuvuista, niiden geneerisyyden takia, mutta alan ymmärtää koulupuku-cosplayta. Tämä oli ihan liian helppoa ja nopeaa... tällaista projektia olen kaivannut; saan vääntää kohtuutasoista scheisseä vaivatta ja olla siitä iloinen.

Fukka kiittää tältä kertaa!