Pientä pintaremonttia

Hei hoi!

Ihan vielä ei päästä tarkastelemaan Zeldan valmistuksen viimeisiä vaiheita, vaan haluan jakaa satunnaisia juttuja ja hommeleita, joita olen sattunut tässä hiljattain värkkäilemään. Toisin sanottuna, oksennan nyt tänne asioita, joita en ole pystynyt ujuttamaan muualle.

Syksyllä 2025 totesin, että tarvitsen uuden binderin. Tein itse binderin vuonna 2018 ensisijaisesti WCS-reissua varten, mutta tietenkin se on ajanut asiaansa reissun jälkeenkin. Se on kuitenkin kulunut matkansa varrella, eikä enää ole täysin käyttökelpoinen, vaikka olenkin sitä huoltanut ja korjannut. Tämän lisäksi binderiä käyttäessä olen huomannut muutamia suunnitteluvirheitä, jotka halusin korjata. Yksi syy myös sille, miksi uusi binderi oli paikallaan, on oman kehoni muuttuminen. Vanhan binderin ympärysmitta alkoi käydä pieneksi, kun ylävartalon massaa on tullut lisää.

Vanha ja kulunut.
Olen myös korjannut binderiä ompelemalla pätkän rigileneä binderin alareunaan, jotta se ei vetäisi itseään ruttuun.

Vähän on jäänyt tämä vekotin pieneksi.
Saan kyllä kiristettyä tämän edelleen äärimmilleen, mutta silloin tavara nousee leukaan asti, eikä se ole kovin toivottua.

Uuden binderin pohjana käytin samaa kaavaa, jonka olin piirtänyt vanhaa varten. Korjasin kuitenkin joitain epäkäytännöllisiä ratkaisuja, joita olin tehnyt vanhan osalta. Yksi näistä oli kaartuvat keskilinjat edessä, joka ei alkuperäisessä toiminut halutulla tavalla, joten uuteen versioon tein täysin suoran keskilinjan. Lisäksi lyhensin binderin pituutta sen alareunasta ja lisäsin selän puolelle ympärysmittaa.

Sekalainen seurakunta jämiä.

Alkuperäinen ajatukseni oli, että olisin laittanut bindiin spiraaliluuta, mutta koska sitä ei ollut äkkiseltään saatavilla (tarkoitus oli saada bindi valmiiksi Kotaeta varten pika-aikataululla), päädyin käyttämään 12mm rigileneä, jota minulla sattui valmiiksi olemaan. Laitoin rigilenet tueksi ainoastaan sirkkojen molemmin puolin, koska myös vanha versio toimi hyvin ilman muiden saumojen yms. tukemista. Vanhassa kuitenkin rigilenet olivat 6mm levyisiä, joten eivät kovinkaan hyvin antaneet tukea.

Tämä kangas oli hieman annelista, joten piti neulata ihan huolella.

Minulla sattui löytymään edelleen pala samaa iholykraa, jota olin käyttänyt aikaisemman bindin tekemiseen, joten siitä ja vanhasta puuvillapöytäliinasta koostuivat uuden bindin kankaiset osat. Bindissä on kolme kerrosta kangasta, joista kaks on pöytäliinaa ja yksi iholykraa. Lopulta kaikki materiaalit binderiä varten löytyivät valmiiksi kotoa, kun laatikoiden uumenista löytyi jopa tarpeeksi sirkkoja.

Yllä vanha, alla uusi.

Ensimmäisen sovituksen aikana binderi oli lähes jo valmis, mutta vasta tuolloin huomasin, että olin lisännyt ehkä vähän liikaa ympärysmittaa koko vekottimeen. Nyörityksen kiristyksessä nimittäin etukappaleiden reunat menevät sujuvasti päällekkäin. Tämä ei sinänsä haittaa, ja onpahan vähän jopa kasvun varaa! Tällä kertaa myös ompelin koko viritelmän niin, että pääsen helposti käsiksi sen sisuksiin ja muun muassa muokkaamaan sivusaumoja, jos se näyttäytyy tarpeellisena.

Valmis uusi!

Toinen vähän isompi remontti, joka on tullut tehtyä tässä viimeaikoina on Stellan korjaaminen. Stella on alkujaan vuodelta 2014, ja olen jo kertaalleen tehnyt hänelle kokonaan uudet kengät. Hommahan lähti siitä, että suunnittelimme Stellan kuvaamista Riikkiksen kanssa. Kaivelin puvun esiin erinäisistä varastoistani ja sain huomata, että se on kokenut kovia säilytyksessä.

Kivet olivat lähteneet karkuteille sekä lakat ja liimat kellastuneen >:(

Stellan kengät olivat siinä kunnossa, että ne olisi täytynyt tehdä jälleen uudestaan, mutta koska suunnitelma oli kuvata sisätiloissa, päätin jättää kenkien korjaamisen tällä kertaa välistä. Kengät eivät kuitenkaan olleet ainoat osat, jotka olivat ottaneet osumaa. Stellan otasapanta-asia oli sotkenut itse itsenä; kivien koristelussa käytetty kynsilakka oli takertunut valkoiseen kankaaseen, josta panta oli tehty. Yritin puhdistaa sotkuja kynsilakanpoistoaineella, mutta eihän se oikein onnistunut.

Puhdistusyritys epäonnistunut.
Piti myös varmistaa, ettei tämä kangas ollut asetaattia, jottei vain olisi käynyt hupsusti :D

Hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla olisi tarvittavat aineet ja aika tehdä Stellalle uusi panta. Tämä kuitenkin tarkoitti samalla sitä, että KAIKKI Stellan puvun kivet pitäisi tehdä uudestaan, jotta ne olisivat yhtenevät. Tällöin minun täytyi myös tehdä Stellalle uudet rannekkeet. Työmaa alkoi siis kasvaa, mutta enemmän minua häiritsi ajatus kuvaamisesta sotkuisen pannan kanssa, joten ei muuta kuin uutta tulille.

Pienesti muutin myös kivien muotoa.

Fiksuna ihmisenä olin heittänyt Stellan alkuperäisten kivien mallit ja muotit pois edeltävänä kesänä muuton yhteydessä, joten minun tuli aloittaa homma ihan nollista. Tein ikivanhoista Cernit-massoista ensimmäiset vedokset jokaisen kokoisista kivistä, mitä Stellan puvussa on. (BTW: Jopa yli kymmenen vuotta vanhat Cernnitit toimivat aivan täydellisesti.) Paiston jälkeen hioin kivet sileiksi ja korjailin niiden muotoa vielä hieman. Hiomisen jälkeen lakkasin möllykät kynsilakalla sileiksi ja kiiltäviksi. Tämän jälkeen tein Siligum-silikonista muotit niistä kivistä, joita tarvitsisin monta kappaletta, eli rannekkeiden ja kenkien kivistä, joita molempia tarvitsin neljä.

Ekat muotit Siligumista.
BTW tykkään tästä aineesta tosi paljon.

Onneksi minulla on korkeakoulututkinto sitä varten, että kun kädet väsyvät hioessa, osaan käyttää vaihtoehtoisia otteita.

Siligum-muotit olivat sitä varten, että sain tehtyä Cernitistä tarpeeksi monta täysin identtistä kivimallia, joiden avulla saisin lopullisiin muotteihin tarpeeksi monta koloa, jotta kaikki kivet pystyisi valamaan yhdessä erässä. Yhdessä erässä valaminen oli olennainen osa tietenkin siksi, että kivien väristä tulisi varmasti yhtenäinen, mutta myös siksi, että eniten minua jännitti ehtivätkö silikonimuotit ja hartsikivet jähmettyä siinä ajassa, mikä minulla oli käytettävissäni ennen sovittua kuvauspäivää.

Silikonia oli lopulta tarpeeksi, eikä tarvinnut uhrata enää yhtään kallisarvoista Siligumia tähän perseilyyn.

Kun minulla oli tarpeeksi malleja kivistä ja ne kaikki oli myös lakattu kiiltäviksi, oli aika lähteä valamaan varsinaisia muotteja. Tässä käytin nestemäistä kaksikomponentisilikonia, jonka parasta ennen -päivämäärä oli paukkunut jo vuosia sitten. Tästä huolimatta tavara toimi oikein moitteettomasti. Tein myös kunnon laskutoimituksia siitä, että silikonia ylipäänsä on riittävästi valuja varten. Lopulta silikonia oli juuri tarpeeksi, vaikka osa siitä pääsikin yllättäen valumaan valepohjan ja Lego-alustan väliin.

Tarkkaa hommaa!

Kun silikonit olivat jähmettyneet, laskeskelin hartsin menekkiä tilavuuksina. Minulla oli yhtä monta Cernit-mallia kuin lopullisia valettavia, joten pystyin laskemaan kivien kokonaistilavuuden ihan käytännössä; täytin pahvimukin aivan täyteen vettä ja asetin sen pakasterasiaan, pudottelin mukiin kaikki mallikivet, minkä jälkeen kaadoin mukista yliroiskuneen veden muovirasiasta pahvimukiin ja merkitsin siihen vesirajan tussilla. Käytin lopulta siis tuota samaa pahvimukia hartsin mittaamiseen, ja aika hyvin onnistuin arvioimaan A- ja B-osien määrän, koska ylijäämää ei juurikaan syntynyt.

 

Oli myös hyvä sauma valaa uusia korvakoruja.

Itse hartsin värjäsin läpikuultavan pinkiksi hartsiväreillä. Lisäksi sekoitin hartsin sekaan myös micajauhetta ja hieman glitteriä. Harmikseni glitterit niin sanotusti painuivat pohjaan eli valuivat kivien pintaan kovettumisen aikana. Toivoin, että ne olisivat jääneet enemmän kellumaan kiven sisälle sinne tänne. Lakkasin kivien takapuolet samalla kynsilakalla, jota käytin myös Stellan ensimmäisten kivien koristelussa. Lakkauksen jälkeen liimasin kivet pikaliimalla alumiinifolioon, jotta kivien läpi heijastuisi edes jonkin verran valoa.

Tässä vielä lakkaamatta ja kiillottamatta.

Kivet oli valettu, joten piti tehdä uusi panta. Jollain ilveellä minulla oli jemmassa edelleen juuri sopivasti samaa valkoista polyesterisatiinia, jota olin käyttänyt aikanaan Stellan puvun osissa (joskus on hyvä olla hamsteri!). Onnistuin saamaan tuosta kangasriekaleesta osat uuteen pantaan ja rannekkeisiin. Uusi kivi oli hieman isompi kuin alkuperäinen, mutta myös enemmän lähdeuskollinen.

Yllä uusi ja alla vanha.

Yritin myös ottaa säihkeestä kuvan luonnon valossa, mutta kuvat eivät tee sille oikeutta.

Vaikka harmittelinkin glittereiden vajoamista, lopulta ne toimivatkin oikein kivasti. Valo myös taittui hienosti kivien läpi, joten olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Rannekkeista mainitsen sen verran, että vaikka tein ne uusiksi alusta asti, hajotin ne vielä osiin kuvausten jälkeen. Hätäpäissäni liimasin rannekkeiden kivet vähän huonoihin kohtiin, jolloin kivet asettuvat vain toisessa ranteessa sopiville kohdille (koska ihminenhän ei voi olla symmetrinen). Jouduin käyttämään uusiin rannekkeisiin myös hitusen erisävyistä kangasta, koska alkuperäinen oli täysin käytetty loppuun, joten tein molemmat rannekkeet uusiksi, jotta ne olisivat saman sävyiset. Lisäksi halusin joka tapauksessa vaihtaa niihin paremmat kiinnikkeet (jemmassa ei ollut tarpeeksi hengettömiä muovineppareita).

Onneksi lähtivät kohtuu siististi irti.

Edellisessä merkinnässä vilautin hieman Stellan päivitettyä meikkiä. Haluan vähän avata sitä vielä tässä näiden muiden juttujen ohella. Pohjalla oleva ihomaali on samaa Grimasin vesiliukoista ihomaalia kuin ennenkin, mutta tällä kertaa olen varjostanut kasvojani sinisillä luomiväreillä. Lisäksi silmä- ja huulimeikit ovat saaneet hurjan päivityksen. Aikaisemmin silmämeikkiä ei olut nimeksikään, joten tämän, ja varjostuksien puuttuessa, koko kasvomeikki jäi hyvin latteaksi ja yksiulotteiseksi. Silmämeikissä käytin samoja luomivärejä kuin varjostuksissa sekä tietenkin lisäsin luomille kimallusta.

Tässä vain varjostukset ilman korostuksia.
Jo ihan vain tulevaisuutta varten oli tosi jännä ottaa näitä vertailukuvia.

Pidin Stellaa päällä edellisen kerran 2018 Frostissa, jolloin vihasin Stellan meikkiä niin paljon. Yhtenä syynä tähän oli poskipuna- ja highlighter-sekoilu, minkä vuoksi naamani näytti niin kummalliselta. Tästä syystä valikoin uuteen meikkiin higlighterin hyvin tarkkaan, ja kuvaukissa taisin käyttää jopa kolmea erilaista. Poskipunasta luovuin ihan kokonaan, koska mitenpä se sinisen ihon kanssa toimisikaan.

Vilautetaan tätä vielä vertailun vuoksi.
Vanhassa kuvassa ei edes näy highlighter-fiasko.

Rakastan noita tekoripsiä niiden muodon ja pienten strassien vuoksi. Nämä tekoripset ovatkin peruja vuodelta 2014, ja ne ovat olleet osa Stellan meikkiä tuolta ajalta asti. Piilolinssit ovat puolestaan uutta mallia, koska ilmeisesti alkuperäistä mallia ei enää myydä. Uudet linssit on tilattu Pinky Paradisesta ja ovat mallia Princess Pinky, Obsidian Blue -värissä. Valitettavasti täytyy todeta, että pidin aikaisemmista linsseistä enemmän, koska niissä linssin pyöriminen ei haitannut niin paljoa.

Nämä ovat kivat, mutta näyttää vain siltä, että silmät katsovat jatkuvasti kieroon.

Jahka joku hyvä sauma tai syy löytyy aion korjata myös Stellan kengät (toivottavasti lopullisesti). Alkuperäiset materiaalivalinnat eivät ole olleet parhaimpia, joten niiden osalta pitää tehdä uusia pohdintoja. Toistaiseksi kengät jäävät kuitenkin odottamaan tuota hyvää hetkeä, koska muut pukuhommat pärisevät nyt niin hyvin.

Minä pidän pukujen korjauksesta, koska se antaa niille lisää elinikää, mutta myös oman kehittymisen näkeminen konkreettisesti on hyvin mielenkiintoista. Stella on lähes 12 vuotta vanha puku tässä vaiheessa eikä se ole käytettävyydeltään niin helppo kuin jotkut muut puvut. Tästä syystä myös sen korjaaminen ei ole ollut juurikaan ajankohtaista. Sitten on joku Gakupo, jota olen korjaillut enemmän ja vähemmän tässä vuosien mittaan. Gakupo on huomattavasti helpompi puku käyttää, mutta myös minulle lähempänä sydäntä.

Päivittelin Gakupoa viimeksi vuosi sitten, jolloin terästin peruukin pikkuponnarisysteemiä ja parantelin muutenkin peruukin muotoilua.

Tällaista tällä kertaa. Ihan näin iso remontti ei ollut mielessäni, kun idea Stellan kuvaamisesta tuli. Toisaalta tämä oli hyvin validoivaa ja hyvä pikaprojekti muistuttelemaan kehityksestä. Nyt, kun sivuraiteilta on palattu, yritän viimeistellä Zeldan. Hirmuisesti minua polttelisi aloittaa Jinshi, ja siksi käyn sisäistä kamppailua siitä aloitanko viimein Zeldan sauvan vai uuden puvun. Ehkä työhuoneen siivoaminen auttaa kirkastamaan ajatuksia.

Fukka kiittää!

PS: Niin siis Zeldasta on tulossa jossain kohtaa merkintää mm. peruukista, jos en sauvahommiin vielä kuitenkaan satu tarttumaan.

Valitusvirsi värjäyksestä

Hei, ja voi pojat.

Luvassa hieman ulinaa kankaiden värjäyksestä Zeldan tilannepäivityksen muodossa. Tilannehan on tällä hetkellä se, että Dylonin käsivärit, joihin olen voinut luottaa jo vuosikausia, ovat katoamassa ainakin Suomen markkinoilta jostain syystä. Tämän takia olen jo jonkin aikaa yrittänyt etsiä jotain vaihtoehtoista kangasväriä pelastamaan päivän. Rit-värit sattuivat kävelemään vastaan, joten päätin testata niitä Zeldan vaaleanpunaisen/lilan kaavun kohdalla.

Valkoisena tämä näytti niin tyhmältä.

En halunnut tehdä mitään aivan massiivista värilientä ison kangasmäärän vuoksi, joten ompelin kaavun osittain kasaan ennen värjäystä. Tarkoituksenani on toteuttaa kaavun sivusaumat pussisaumoina, jolloin värjäys voi jäädä saumoissa epätasaiseksi. Tästä syystä vain harsin kaavun sivusaumat kiinni toisiinsa värjäystä varten. Kappaleiden leikkuu myös mahdollisti sen, että minulla oli yllin kyllin tilkkuja väritestejä varten.

Kohta mennään.

Rit-värien kotisivulla on ihan näppärä katalogi siitä, millaisilla suhteilla värejä pystyy sekoittelemaan haluamansa värin suuntaan. Täyttä osumaa en katalogista löytänyt, mutta useamman sävyn suhteita vertaillessani sain ihan hyvän käsityksen siitä, miten edetä. Ongelmana vain oli se, että koska löytämäni Rit-värit ovat nestemäisiä, suhteet veden kanssa olivat luokaa 2-5 ml väriä 11,5l vettä kohden… Siis jokaista testiä varten minun piti kuluttaa 11,5 LITRAA VETTÄ ja 288g SUOLAA! Mitä paskaa tämä nyt on?!

Minä, Rit, 4,8g kangasta ja 30l saavi...

Tein yhteensä 4 testiä ennen kuin päätin värjätä itse kaavun. Suurensin väriliemen kaavan sopivaksi suhteessa kankaan painoon samaan tapaan kuin olen Dylonin kanssa tehnyt. Tämä ei kuitenkaan tuottanut haluttua lopputulosta, koska kaapu tuli värjäyksestä ulos aivan liian vaaleana, minkä lisäksi väri oli myös epätasainen. Vaaleus oli siis pienempi murheeni, koska aina voi värjätä uudestaan, mutta epätasainen lopputulos huolestutti todella.

Voi pylly!
Mukana malli tavoitellusta väristä.

Päätin kuitenkin värjätä kaavun uudestaan ja toivoa, että tummempi väri peittäisi epätasaisuudet alleen. Suurimmaksi osaksi kaapu kuitenkin oli tasaisen värinen, mutta sen helmassa oli jonkin verran pystysuoria vaaleampia raitoja. Toisen värjäyskirroksen päätin tehdä vahvemmalla liemellä sekä pesukoneessa, koska nestemmäisillä väreillä se oli mahdollista. Toivoin myös, että pesukonevärjäyksessä lopputulos olisi suuremmalla todennäköisyydellä tasainen.

No voi pyllyjen pylly!

Kaapu tuli koneesta ulos hieman tummempana, mutta edelleen liian vaaleana (tosi nätti sävy kuitenkin), sekä aikaisempaa pahempien väriläiskien kera. Tässä kohtaa tuli todellinen ikävä Dylonin perään. Siirsin kaavun sivuun ja nöyränä lähdin kangaskauppaan ostamaan uutta kangasta. Onneksi sille viikonlopulle sattui alennusmyynnit, mikä vähän lievitti vitutusta.

Kaikki mitä oli jemmassa.

Kaivelin jemmojani siinä toivossa, että kaapista löytyisi edes joku pussi Dylonin värejä testejä varten. Löysin onneksi 2+1 vajaa pussia pinkkiä ja yhden vajaan pussin violettia väriä. Etenkin violetin riittävyys jännitti. Päätin kuitenkin tehdä uudet testit Dylonin väreillä, ja olin niin onnellinen, ettei minun tarvinnut tällä kertaa käyttää 30l saavia pelkkien testien tekemiseen.

Tässä määrässä on sentään jotain järkeä.

Uudet testit

Dylonin kanssa testit olivat ihan tuttua kauraa, ja vaikka olin saanut jonkun hajun värien suhteista Rit-testien perusteella, piti minun silti kokeilla uusia suhteista Dylonilla muutamaan kertaan. Sopiva sävy löytyi ja rupesin laskemaan seoksen vahvuuksia sekä määrää isommassa mittakaavassa. Koska väriä oli vain rajoitetun verran, laskin värijauheen menekin moneen kertaa. En ole täysin varma, mikä lopullisen värin aiheuttaja loppupelissä oli, mutta värjättyäni kaapu nro. 2:en väri oli tuplasti liian tumma ja enemmän pinkkiin päin painottunut.

Sievä ja tasainen väri, mutta ihan liian tumma.
(Psst... Kuvien värit varmasti heittävät häränpyllyä, koska en jaksanut säätää värejä kohdilleen.)

Miten meni niinku noin omasta mielestä?

Syynä saattoi olla oma laskuvirheeni (tämä sama on sattunut minulle kerran aikaisemminkin nyt, kun muistelen), mutta varmaan myös avaamattomien väripakettien voimakkaampi värjäysteho vaikutti sävyn punakkuuteen. Jälleen epäonnistunut värjäys, josta voin tällä kertaa syyttää itseäni, pisti minut pohtimaan kankaan valkaisua ja värinpoistoa. Valkaisu ei kuitenkaan irrota kankaista punaista sävyä yhtä tehokkaasti kuin muita sävyjä, joten se oli lähes automaattisesti pois suunnitelmista. En muista milloin olisin tehnyt kankaille värinpoiston, joten asiaa piti lähteä tutkimaan.

Olisin halunnut jotain muuta...

Lopulta päädyin hankkimaan Nitorin värinpoistoaineen, koska mitään muuta ei löytynyt kaupoista. Olisin halunnut tässäkin kohtaa käyttää mieluummin Dylonin versiota, koska tutkimuksieni perusteella Dylonin värinpoisto perustuu soodan vaikutukseen, kun taas Nitorilla vaikuttavat aineet eivät olleet minulle sen kummemin tuttuja. Löin molemmat kaavut pesukoneeseen ja puolitin käytettävän Nitronin värinpoistoaineen määrän. Jo siitä hetkestä, kun pesukoneen rumpu teki ensimmäiset pyörähdykset, odotin pienellä kauhulla lopputulosta.

Jo tässä vaiheessa jännitti ihan himona.

Pelko oli tavallaan ihan aiheesta, koska nostellessani kaavut osineen pesukoneesta pesuohjelmien päätyttyä, käsissäni oli pienoinen katastrofi. Ensimmäiselle kaavulle, joka oli värjätty Rit-värillä, EI OLLUT TAPAHTUNUT YHTÄÄN MITÄÄN ja Dylonin väreillä värjätty kaapu oli edelleen liian tumma, nyt vähän jopa oranssiin taittavan sävyinen sekä täynnä vaaleita laikkuja. Nuo laikut olivat ilmeisesti ilmaantuneet siinä vaiheessa, kun pesukone oli pyöräyttänyt rummun ympäri pariin kertaan punnitakseen lastina olevan kankaan määrän, jolloin myös värinpoistoaine oli tietenkin levinnyt kuivii kankaisiin. Tavallaan en menettänyt mitään, mutta tavallaan myös vitutti.

Voi perse.

Hetkellisesti mietin, että onko tämän puvun tarkoituskaan koskaan valmistua. Pitäisikö tässä kuunnella jo jotain universumin viestiä? Edellisessä merkinnässä ulisin sitä, kuinka Zelda on jo tähän mennessä maksanut tuplasti enemmän kuin tavanomaisesti puvut, joita teen. Tämä värjäilysekoilu ei auta asiaa. Uusiin kankaisiin uppoaa tietenkin rahaa, eivätkä kangasväritkään ole ilmaisia. En kuitenkaan halua tuon jo käytetyn rahan muun puvun osalta menevän hukkaan myöskään. Päädyin siis lopulta takaisin kangaskauppaan ostamaan jälleen uudet kankaat, minkä lisäksi tilasin Dylonin värejä lisää netistä. Nyt vain odottelen niitä saapuviksi.

Huppu ainaski on kiva.

Värjäyssekoilujen ohella olen työstänyt Zeldan viittaa ihan mukavasti eteenpäin. Viitta alkaa siis olla hyvin kasassa, ja tässä kohtaa lähinnä käsinommeltavaa on jäljellä. Viitan kuvio on kuitenkin vielä kaavoittamatta, koska olen vältellyt niin hurjasti sen skaalaamista pallopääkoosta todellisuuteen. Sinänsä positiivisena asiana voin mainita sen, että olen viitan ja kaavun yhteismallailun lomassa pystynyt käyttämään kahta susikaapua protoina, joiden pohjalta olen pystynyt tekemään kaavamuutoksia, joita ei välttämättä olisi tullut ollenkaan tehtyä, jos kaikki olisi mennyt putkeen kerralla.

En nyt ihan hirveästi ole innoissani tämän tulkitsemisesta.

Lisäksi kaiken sekoilun keskellä päätin tarkistaa, että ovatko UV-hartsini enää ollenkaan elossa tekemällä testit Zeldan tiaran punaisesta kivestä. Hartsi meinasi vähän kiukutella jäämällä tahmeaksi, mutta päivä auringossa korjasi asian. Nyt on siis kivi valmiina, vaikka tiaran materiaaleja vähän vielä arvon.

Shiny!

Tähän päättyy sitten tilannepäivitys Zeldan osalta tällä kertaa. Nyt ainakin luulen tietäväni, miten vältän ongelmat seuraavalla värjäyskerralla. Kolmas kaapu toden sanoo. Pystyin ehkä hieman myös purkamaan turhautumistani värjäysjuttuja kohtaan, kun kirjoitin tätä tekstiä.

Fukka kiittää!

PS: Alkuperäisenä ideana minulla oli sisällyttää tähän samaan tekstiin reippaammin asiaa kankaiden värjäyksestä yleisemmällä tasolla, ja ylistää Dylonin käsivärejä ihan kunnolla, mutta taidan jättää sen tulevaisuuteen.

PPS: Minulla on kaikenmoisia tekstejä työn alla, joista yksi käsittelee mm. cosplay-meikkaamista, mutta mainittakoon jo tässä hetkessä, että se on jo kirjoitettu lähes valmiiksi eikä alun perin liittynyt mitenkään tämänhetkiseen vallalla olevaan keskusteluun. Taidan kuitenkin muokkailla tekstiä vielä pinnalle nousseiden ajatusten puitteissa.

Punapäät ei pääse taivaaseen

Hei voi, oi voi!

Niin tuota… Kirjoitan nyt lähes puoli vuotta vanhoista kommelluksista, joten voi olla, että osa asiasta on jo lipsahtanut mielestä. Aluksi ajattelin, että ymppään Jujutsu Kaisen -asioita samaan merkintään, koska same same but different. Sekoiltuani kuitenkin Bloggerin kanssa vain Nobaran osuuden puolesta, tajusin, että yhteisestä merkinnästä olisi tullut aivan liian pitkä. Hoidetaan nyt siis Nobara ensin pois alta, ja sitten voin hyvillä mielin julkaista Gojon merkinnän ensi kuun puolella.

Sekä Nobara että Gojo ovat hyvin vaatepainotteisia pukuja, ja Nobaran vasara on jo saanut oman merkintänsä, joten luvassa paljon vaateasiaa. Olen varmasti tietyllä tavalla itse sokea sille, millaiset asiat ovat kiinnostavaa luettavaa ompeluun painottuvissa puvuissa. Yritän nyt kuitenkin tehdä pieniä nostoja molempien pukujen osalta niistä ratkaisuista ja työvaiheista, jotka eivät ehkä ole niin itsestään selviä. Luvassa myös vähän peruukeista ja napeista, minkä vuoksi voin aloittaa siitä, mihin viimeksi jäätiin; Nobaran peruukista.

Tähän jäimme viime kaudella.

Minulla oli siis pohjana tavanomainen peruukki, jossa ”jakaus” on lähinnä pieni pyörre päälaella. Halusin testata ensimmäistä kertaa tällaista irto-skin-toppia, jolla voi luoda peruukkiin jakauksen mihin haluaa. Voin nyt raportoida, että tämä on oikein toimiva ratkaisu.

Päättelin jopa kaikki kuiturivit ompelemalla ja liimaamalla.
I have trust issues.

En halunnut jättää jakauksen alle yhtään ylimääräistä täytettä, joten poistin sen kokoiselta alueelta kuitunauhat kokonaan. Yritin myös föönata jakausaluetta ympäröivät hiukset mahdollisimman tasaisesti haluttuun suuntaan jo ennen irtopalan kiinnitystä. Kaiken tämän jälkeen esikiinnitin jakauksen peruukin verkkorakenteeseen liimaamalla. Liimauksen jälkeen kuitenkin vielä ompelin irtopalan verkkoon kiinni, koska luottamussuhteeni liimaan on hyvin oikkuileva. Lopuksi, ennen peruukin varsinaista leikkuuta, föönasin upouuden jakauksen kohdilleen.

Vaikka työn puolesta näen jonkin verran tikkejä ja hakasia ihan oikeiden ihmisten päässä, oli tämä silti jotenkin karu näky.

Peruukin leikkaaminen osoittautui lopulta hieman haasteelliseksi. Harvemmin olen joutunut leikkaamaan tämän tyylistä jokseenkin luonnollista, mutta aika suoraviivaista, polkkatukkaa. Etenkin niskan siistimisen osalta olin kiipelissä, koska oma pääni ja peruukkipäät eivät ole täysin yksi yhteen. Päädyinkin kääntymään sen ihmisen puoleen, johon luotan eniten oman pääni ja saksien kanssa, eli meidän äitin. Minä hoidin itse peruukin etuosan ja sivut, mutta äiti leikkasi niskan sopivaksi, kun peruukki oli minulla päässä.

Siellä jakaus ja oikein siisti suora polkka.

Taisin jo jossain aikaisemmin mainita siitä, miten olin pitkään arponut Nobaran peruukin väriä. Välillä Nobaran hiukset ovat enemmän ruskeat kuin oranssit, joten vähän sai taas pallotella. Mangan värikuvissa kuitenkin Nobaran hiukset ova lähes aina selkeästi oranssit, joten päädyin lopulta CosCraftin Ginger-sävyyn. Kun peruukki saapui olin kuitenkin hyvin järkyttynyt, ja peruukkia työstäessäni jatkuvasti mietin uuden peruukin tilaamista, koska oranssin sävy oli mielestäni niin älyttömän räikeä. Kuitenkin, kun ensimmäistä kertaa puin Nobaran päälleni meikkeineen päivineen, olin todella tyytyväinen peruukin värivalintaan. Kaikin puolin pidän tästä peruukista kovasti; se on hahmonäköinen, leikkaus onnistui lopulta hyvin (kiitos äiti) ja se on conikäytännöllinen lyhyt peruukki.

Oikein kiva väri. Vähän jopa harkitsin oman pään värjäämistä.

Nobaran hameen valmistuksesta ei ole oikeastaan kuvia ollenkaan. Kaikki kuvat ovat vain valmiista hameesta, koska taisin vain unohtaa kuvata vaiheita. Animessa, markkinointikuvissa yms. Nobaran hameen malli vaihtelee melko rajustikin, joten vähän tuskailin sen kanssa. Lopulta päädyin kuosittelemaan hameeseen kaksi laatikkolaskosta eteen ja taakse. Joissain kuvissa näyttäisi siltä, että myös hameen sivuilla on omat laskokset, mutta en lopulta jaksanut pähkäillä niiden kuosittelua. Reffissä Nobaran hameessa on selkeästi myös korotettu vyötärö, mutta koska olen selän mitasta vajaa yksilö, päätin ”pudottaa” vyötäröä vähän alemmas.

Yksinkertainen on paras.

Nobaran jakussa käytin osittain samaa kaavaa kuin Ichijon paidassa. Olikin lopulta onni, että tein Ichijon ennen Nobaraa, koska pystyin korjaamaan ongelmia, joita mm. hihan kaavassa oli ilmennyt. Nobaran jakku oli siitä kiva tehdä, että siihen ei juurikaan tarvinnut sovitusvaiheessa tehdä muutoksia. Saatoin hieman kaventaa takkia sivusaumoista, mutta muutoin takin valmistus oli hyvin suoraviivaista.

Hyvin suorat miehustakappaleet.
Tässä myös näytillä jakun tukeminen tukikankailla.

Siitä on kuitenkin hetki, kun olen vuorittanut jakun tai takin ”oikeaoppisesti”. Vuorittaminen itsessään on selvää kauraa ja parasta kakkea, mutta olen syystä jos toisesta ommellut nyt jo useamman vuoritetun takin helman tavanomaisesta poikkeavalla tyylillä. Nyt kuitenkin halusin varta vasten tehdä helman tällä ns. oikealla tavalla, joka oli päässyt jo osittain unohtumaan.

Missähän vaiheessa olen tämän tyylin ottanut omakseni, ja miksi?
Mallina siis Tamakin takki.

Nobaran takin vuori sisältä ja ulkoa.
Näin tämä on minulle opetettu, mutta on kyllä usein kunnon trust the process -kamaa koko homma.

Molemmat tavat ovat siis aivan toimivia, mutta tämä ”oikeaoppinen” tapa on se, joka minulle on opetettu koulussa, ja tämä toinen on sovellettu ja matkittu jostain matkan varrelta. Tämä koulussa oppimani tapa jättää kuitenkin vuorille enemmän liikkumavaraa eikä siksi niin suurella todennäköisyydellä lähde vetämään käytössä. Molempia olen nähnyt myös kaupasta ostetuissa vaatteissa. Vaatteen mallista ja muista tekijöistä riippuen tulen varmasti käyttämään molempia ratkaisuja myös tulevaisuudessa *foreshadowing*.

Joskus vielä kirjoitan siitä, kuinka on niin paljon helpompaa tehdä vaatteita, kun ei tarvitse bindata.

Niin tosiaan koska Jujutsu Kaisenissa porukan koulupuvuissa vilahtelevissa napeissa on selkeästi nähtävissä tietty kuvio, en tietenkään voinut vain ostaa joitain random nappeja. Toisin sanottuna menin sitten tekemään napit Nobaraa (ja Gojoa) varten. Ja tietenkin Nobara sattuu olemaan sarjassa se hahmo, jolla on eniten nappeja koulupuvussaan, mutta myös ainoa (ainakin minun tietääkseni), jolla on KAHDEN KOKOISIA nappeja. Mielenterveyttäni hieman suojeli se, että ihan alusta asti en sentään nappeja väsännyt, vaan ostin valmiit napit, joiden päälle väsäsin tarvitsemani.

Vaiheita mallinapin valmistuksesta.

Ostin tosiaan läjän mielestäni sopivan kokoisia ja näköisiä nappeja, joista yhdet ensin päällystin ilmakuivuvalla hartsimassalla (vas. ylä). Massan olin ostanut testiksi CosCraftiltä. Oikein jännää tavaraa; kuivuminen kestää kauan, mutta lopputulos on erittäin kestävä. Massan kuivuttua lähdin piirtämään sen päälle haluttua kuviota lyijykynällä, mikä oli todella näppärää, koska pystyin välillä myös kumittamaan hartsin pintaa. Kertaalleen myös testasin piirroksen siirtämistä paperille teipin avulla tarkistaakseni, että onko kuvio mitenkään symmetrinen (kuvassa oik. ylä). Kun kuvio oli vihdoin hyväksyttävä, peitin napin valkoisella worblalla. Juuri ja juuri näin worblasta läpi alle piirretyn kuvion, jotta pystyin jäljentämään sen worblan pintaan (pikkunappi vas. ala). Lopuksi kaiversin kuvion worblan pintaan. Väritin kaiverruksen vielä lopuksi tussilla, jotta pystyin paremmin näkemään sen (oik. ala). Näistä napeista tein sitten itselleni muotit, joiden avulla oli tarkoitus valaa tarpeeksi monta samanlaista nappia Nobaraa ja Gojoa varten.

Ensimmäiset muotit.

Päädyin kuitenkin tekemään muotit kahteen kertaan. Ensimmäiset muotit tein samasta muottisilokonista, Sillistä, jota olin käyttänyt Zeldan vyönsoljen tekemiseen. En tiedä, oliko lopulta vika itse muottisilikonissa vai tavassani tehdä muotit, mutta valaessani nappeja muotit eivät pitäneetkään muotoaan hartsin kovettuessa. Onneksi olin hankkinut toista muottisilikonia, jonka pystyin kaivamaan jemmasta hädän sattuessa.

Uudet muotit jo valukäytössä.

Uudet ja jämymmät muotit syntyivät Siligum-silikonimuottimassasta, joka oli niin nopeaa työstää, että en ehtinyt ottaa kuvia. Jouduin heittämään sitä jopa möhkäleen menemään, koska olin liian hidas. Tykästyin kuitenkin tähän massaan enemmän juurikin sen nopeuden vuoksi. Jos muistan oikein, Silli-muotin piti antaa jämähtää jopa päiviä ennen käyttöä, mutta Siligum-muotti oli käyttövalmis heti, kun se oli jämähtänyt. Varmuudeksi tungin muotit nappeineen vielä kertakäyttöisiin dippikuppeihin, jotta ne eivät leviäisi vaan pysyisivät napakoina. Nämä muotit puolestaan toimivat oikein hyvin.

Nobaran napit ennen viimeistelyä.

Valoin siis napit hartsista valmiiden nappien päälle. Jotta sain napeista kultaisia, ennen nappien valua hieroin muotteihin kynsitaitteessa käytettävää kultapulveria. Tämä toimi oikein mainiosti, eikä minun tarvittnut maalata nappeja kultaisiksi. Lisäksi toivoin, ja toivon edelleen, että tällä tavalla napit säilyttävät värinsä paremmin, vaikka saavatkin osakseen hankausta, kun nappeja avataan ja suljettaan käytössä. Valun jälkeen vielä väritin kuvion nappeihin käyttäen ensin nestemäistä patinaa, mutta koska väri jäi osittain liian hennoksi, korostin kuviota vielä akryylimaaleilla.

Anteeksi suttu nappi.

Kolme säälittävää nappia Nobaran takin etumuksessa ei todellakaan ole tosielämässä siisti ja toimiva ratkaisu (ainakaan minun päälläni), joten ompelin takkiin vielä piilonepparit nappien välille pitämään takin liepeet ärvöttämättä. Lisäksi lisäsin pikkuisen hakasen kauluksen juureen, että se pysyy nätisti kiinni. Valkoinen kaulusosa on tosiaan ommeltu takin pääntielle samalla tavalla kuin sininenkin kaulus.

Täysin en ole tyytyväinen näihin nappeihin, ja harkitsin uusien tekemistä jo Gojoa varten. Gojon kanssa tuli kuitenkin lopulta niin kiire, että en todellakaan ehtinyt tehdä yhtään uutta nappia. Kävipä jopa niin, että Gojon takin muuten valmistuttua en löytänyt mistään jemmaamiani extranappeja.

Lopulta kävin varkaissa ja nyysin yhden napin Nobaran takista. Oho. Ja tietenkin löysin napit heti palattuani Traconista :P

Paita ennen käsittelyä ja sen jälkeen.

En todellakaan jaksanut lähteä tekemään Nobaralle valkoista alupaitaa aivan tyhjästä, koska paidasta näkyy vähän hihansuuta ja vähän miehustaa takin ja hameen alta. Päätin ostaa halvan miesten kauluspaidan (tähän tarkoitukseen sopivia miesten kauluspaitoja on huomattavasti helpompi löytää kaupasta kuin naisten), jonka modasin Nobaraa varten. Irrotin kauluksen sekä lyhensin hihoja ja helmaa. Siinäpä se.

Max. 1,5 cm saisi näkyä valkoista hihaa jakun hihan alta...

Käytössä sain kuitenkin huomata, että tämä modattu paita ei ollutkaa paras ratkaisu. Paidan hihat olivat niin leveät, että ilman kikkailua en pystynyt ihan niin paljoa niitä lyhentämään kuin olisin halunnut, ja käytössä Nobaran takin hiha ei päässytkään laskeutumaan riittävän alas. Niin reipas en ole, että lähtisin purkamaan ja säätämään paitaa uudestaan, vaan taidan päästä helpommalla, kun teen Nobaralle uuden paidan ihan itse. Se siitä oikomisesta. (Tai kokeilen pidentää takin hihaa parilla sentillä...)

Nobara on kiva puku, mutta vaatii tosiaan pientä korjailua. Korjailujen jälkeen tästä voi tulla oikein hyvä luottopuku. Paidan lisäksi haluan uusia hameen vyön, koska tämä ensimmäinen versio oli erittäin hiostava. Vasarakin valitettavasti vaatii paikkailua, koska fiksuna lapsena menin ja pudotin sen kivilattialle Nekoconissa. Nobara on myös hauska ja jännittävä hahmo, jota olisi kiva päästä jossain vaiheessa kuvaamaan. Vähän houkuttelisi tehdä olkinukke...

That's all folks, ja Fukka kiittää!

PS: Jos en olisi ruennut ymppäämään Nobaran ja Gojon sepostuksia yhteen läjään, niin tämä teksti olisi ollut ulkona jo varmaan kuukausi sitten. Kjeh. Näin käy joskus.