Kymmenen vuotta Epätoivoa

Moi moi!

No tuota... tässä pääsi käymään niin, että Cosplayn epätoivo täyttää tänään 10 vuotta. Vuosikymmen cosplayta ja sen ohella bloggausta. Voihan. Mitä siitä on jäänyt käteen?

Tämän blogin alku ja juuret olivat siinä ajatuksessa, että saisin potkittua itseäni tekemään enemmän pukuja ja tasaisemmalla tahdilla. Pääsin myös dokumentoimaan omia projektejani vain itseäni varten. Samalla ihailin ja luin monen muun cosplay-bloggarin kirjoituksia ja työprosesseja.

Vahingossa löysin blogin ihkaensimmäisen otsakekuvan.

Blogit ovat jääneet enemmän tai vähemmäsn historiaan, joten kai minä sitten olen jonkinmoinen fossiili. Silti tämän blogin kirjoittaminen ja ylläpitäminen on edelleen minule hyvin rakasta ja tärkeää. Julkaisutahti ei ole sillä tasolla, mitä se joskus oli, mutta ei ole oma elämäkään. Lueskelen myös edelleen muiden blogeja aina tilaisuuden tullen.

Pukuja on tullut tehtyä, joten siinä kohtaa blogi (tai jokin muu) on ajanut asiansa. Uusia asioita ja materiaaleja on tullut tehtyä ja kokeiltua. Osa niistäkin on jo ns. "vanhentuneet". Niin kuin joku wonderflex, joka oli joskus kuuminta shittiä, mutta nykyään ei taida juuri olla edes kenenkään muistissa.

Houzukin sarvi taisi olla viimeisiä wonderflex-väkerrelmiä minulta.
Kuvaaja: Kifia

Toivon, ja jopa tiedän, että olen kasvanut näiden vuosien aikana sekä tekijänä että ihmisenä. Olen oppinut monenlaisia asioita ja luulen, että ne näkyvät puvuissani ja siinä, mitä olen nyt. Tiedän sen, mitä haluan tältä harrastukselta ja mitkä asiat sen parissa ovat minulle tärkeitä.

Joskus blogielämän alkutaipaleella muistaakseni totesin, että 'en tohdi lähteä kisailemaan, koska en näe itseäni vielä kisakelpoisena'. Kuitenkin kaipuu lavalle taisi viedä tuossa kohtaa voiton ja lähdin sittenkin kisaamaan. Hyvä, että lähdin, koska monet parhaista kokemuksista ja hetkistä tämän harrastuksen parissa on koettu juurikin kisalavoilla. Niinkin villejä juttuja on käynyt, että olen saanut jopa kunnian olla tuomarina useammassa kisassa.

Tuomariselfie 2019 Frostista
Mukana ihanin Umi, R0rune ja miä

Tämän harrastuksen parissa olen saanut tavata ja kohdata niin paljon mahtavia ihmisiä. Suomalaiset ovat äärettömän taitavia cosplayn saralla ja minä olen hirmuiloinen siitä, että olen saanut tutustua niin moneen taitavaan ja mahtavaan ihmiseen tämän harrastuksen kautta. Kiinnostuksen ja intohimon jakaminen cosplaysta tai jostain sarjasta muiden kanssa on yksi parhaista asioista tässä yhteisössä. Myös se, että olen saanut palautetta ja kehuja omasta tekemisestäni muilta, on ollut mahtavaa. Kiitos kaikille tästä kaikesta!

Rakastan tätä halikuvaa meistä hall-kisan sijoittuneista.
Mukana Jami, Mouru ja miun Excel-pylly
Kuvaaja: Mihashichu

Tämän blogin eliniän aikana olen tähän mennessä tehnyt tasan 50 pukua. Muutama vanha puku on tullut tehtyä kaksi kertaa. Tuota ennen olin tehnyt jokusen puvun, mutta selkeästi aktiivisempi vaihe ja lapasesta lähteminen tuli tämän blogin myötä.

Blogiajan eka puku oli Nice
Kuvaaja: Kis (2016)

On mahtavaa nähdä se kehitys, mitä kymmenen vuotta on tuonut. Vaikka välistä onkin sellainen olo, että junnaan taidoissani täysin paikallaan enkä kehity mihinkään, niin ei se ihan pidä paikkaansa sittenkään. Nyt omaan taitoja, joita en uskonut koskaan hallitsevani. Mukaan on tullut myös uusia materiaaleja ja sitä kautta tekniikoita, joita ei edes tainnut olla olemassa kymmenen vuotta sitten. Kankaan värjääminen ja peruukit tuntuivat joskus niin pelottavilta ja vaikeilta. Worbla ja EVA-muovi ovat molemmat ilmestyneet kuvioihin tämän kymmenen vuoden aikana. Ja olenhan minä opiskellut itselleni vaatetusompelijan perustutkinnon saman aikaikkunan sisällä!

Sitten tämä uusin tulokas eli Keith

Tässä vaiheessa lempipukuni on varmasti edelleen Yuna. Se antoi pukuna minulle haastetta ja, vaikka kaikki ei ole niin tiptop kuin haluaisin, on se kai silti puku, johon olen eniten tyytyväinen. Tietenkin siihen sitoutuu sekä hurja määrä nostalgiaa, WCS-tunteita että helpotusta (koska näytän siinä puvussa ihan hyvältä). On myös varmasti monia yksinkertaisempia pukuja, joita olen tehnyt ja joissa on vähemmän virheitä, mutta kokonaisuutena Yuna on antanut minulle paljon.

Kuvaaja: Mikko Karsisto

Tässä vuosien varrella olen saanut kokea monenlaista. Ihan tuolla siviilielämässä ja cosplayn parissa. Kaikesta en ole tietenkään täällä kertoillut, mutta ne kuitenkin heijastelevat aina jonkin verran toisiinsa. Vuosi 2019 oli minulle ehkä kaikista rankin vuosi koko tämän kymmenen vuoden ajalta. 2020 on minulle ollut tavallaan hyvin helpottava kaikesta paskasta huolimatta. Paljon on tullut eteen ja kaikki se on vaikuttanut siihen, mitä ja kuka olen nyt.

Tuntuu edelleen tosi epäuskottavalta, että MULLA ON KÄYNTIKORTTEJA!
Näitä, muuten löytyy, jos joku haluaa mini-minuja :D

Hyviä kisakokemuksia minulla on paljon ja olen kastanut varpaitani monen tasoisissa ja tyylisissä kisoissa. Vaikka esityskisat ovat mielestäni ihania ja pidän niiden löyhemmistä säännöistä, ne eivät enää tarjoile minulle kaikkea haluamaani. Näen oman cosplayni vahvasti kokonaisuutena, jossa haluan yhdistää puvun ja puvussa esiintymisen mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä arvokisat ovat se formaatti, jossa pääsen mittaamaan omaa osaamistani ja mistä saan parasta osviittaa tulevaan. Haluan kuitenkin kehittyä tässä harrastuksessa sekä pukujen että esitysten kautta. Silloin tällöin voi vähän pyllyillä esityskisoissa.

Siellä woodi, Kide ja miä
Kuvaaja: Rea Rautamies

Ei myöskään unohdeta sitä, että olen, kuten joskus menin tokaisemaan, lavanarkkari. Se ei ole muuttunut mihinkään. Kaipaan lavoille, haluan antaa yleisölle jotain, mikä saa jotain sisimmässä liikkumaan. Oli se sitten naurua, surua tai jotain ihan muuta. Cosplay on minulle taidemuoto. Kahlitseva taidemuoto, mutta taidemuoto siitä huolimatta.

Kisaaminen on vienyt minut sellaiseen pisteeseen, josta en ehkä ihan oikeasti osannut uneksia. En koskaan ajatellut, että voisin olla Suomen MIKÄÄNedustaja. WCS-ruljanssi sai alkunsa 2014, kun halusimme erottua ja koska huvitti. Sitten oltiin kierteessä. Se antoi ja otti paljon.

Olihan tämän esittäminen jo palkinto minulle. Saati muu reissu.
Kuvaaja: Songriku

Kisaamisen myötä olen päässyt tapaamaan monta sellaista henkilöä, joiden cosplayta ihailen ja arvostan, mutta parasta oli kenties WCS-matkalla tutustua Joshua Hartiin. Olen seurannut Joshuan uraa vuosia ja samalla ihaillut hänen pukujaan ja kädenjälkeään. Kun sain kuulla, että Joshua ja Garnet Runestar edustavat USA:ta WCS:ssä ja pääsen tapaamaan heidät, taisin ihan oikeasti itkeä. Tietenkin kaikki kimallus ja kulissit romahtivat heidät tavattaessa (ihmisähän hekin ovat), mutta edelleen ihailen heidän molempien työtään ja omistautumistaan.

Piti vähän olla fani :D
Ei mitään muistikuvaa, kuka tän kuvan otti.

Tulevaisuudelta toivon edelleen uusia juttuja, seikkailuja, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kokemuksia ja kehitystä. Näin suppeasti tiivistettynä. En näe itseäni mitenkään jäämässä pois cosplayn kelkasta. Enemmänkin niin, että elämä muokkautuu ja tämä harrastus siinä mukana. Blogi varmasti tulee porskuttamaan siinä sivussa yhtälailla. Kaipaan tapahtumia ihmisten, cosplayn ja bloggauksen takia.

Fukka kiittää kaikista näistä vuosista! Epätoivo jatkuu ja ratkoja on edelleen hukassa!

PS: Olisiko se aika tehdä taas uusi ulkoasu?

Enkeli Frostin lausui näin - Desucon Frostbite 2019

Hei!

Jo pieni tovi on kerennyt vierähtää Frostista, mutta ei anneta sen haitata. Ennen Frostia tuntui, että koko maailma kaatuu päälle, mikä oli monen asian summa ja vei voimia ihan kunnolla. Siksi olin hyvin epävarma siitä, saanko Kohakun valmiiksi Frostiin vai en, vaikka aloitin sen työstämisen todella hyvissä ajoin. Samaan aikaan niin kovasti halusin Kohakun sille mallille, että voisin laittaa sen Frostiin päälle. Vaikka sitten keskeneräisenä. Onneksi lopulta sain. Kaikesta huolimatta.

Kuiva tie, paras tie.

Perjantai oli jälleen matkustuspäivä. Olen todennut, että mieluummin laitan perjantain puvun päälle jo kotona ennen lähtö ja istun päivän autossa puku päällä kuin, että vaihtaisin puvun päälle paikan päällä saavuttuamme, koska perillä ei enää vain jaksa. Näin tein myös tällä kertaa, koska kohenneltu Haru ja kumppanit saivat ruutuaikaa perjantaille.

Vielä kotona, mutta jossain kuosissa.

Perjantaille oli muutama ohjelma, jotka halusin katsoa. Olimme hieman jännän äärellä, miten ehdimme niitä seurailemaan, mutta lopulta ei tullut edes kiire. Avajaisista kerkesin itse näkemään ihan pienen siivun lopusta.

Harmillisesti Unreality-kuoron esiintyminen ja Cosplay-asun viimeistelyn ABC istuivat samassa aikalohkossa, joten niiden välillä piti tehdä valintoja. Totesin, että saan kuorosta enemmän irti livenä kuin luennosta, joten oma nokkani suuntasi musiikin ja kulttuurin pariin. (Katsoin luennon tallenteen myöhemmin netistä ja totesin, että tein oikean valinnan.)

Wäää!

Ensinnäkin: kuka ikinä olikaan tehnyt valkokankaalla näkyvät kuvakortit kappaleista on ihana! Kaikki kuvat olivat niin nättejä! Ja lisäksi niissä oli yhtenäisyyttä sekä lähteiden omia piirteitä, joten kiitos niistä kenelle kiitos kuuluu. Itse musiikki oli sitä, mitä odotinkin. En pettynyt ja nautin kovasti. Varsinkin ne muutamat soolot olivat tosi mainioita. Ja okariina! Okariina oli ihana!

Sitten kiiruhdeltiin seuraavaan ohjelmaan eli Nahkatöiden perusteet cosplayaajille, joka alkoi heti perään. Minä odotin tätä settiä eniten tältä tapahtumalta, koska nahkatyöt ovat ihania ja Elinan värkkäyksiä olen seurannut kieli pitkällä. Olen opiskellut nahkajuttuja koulussa ja työskennellyt nahkaompelimossa, mutta omasta mielestäni oma nahantuntemukseni ei ole kovin laaja (ja varmasti hyvin ruosteessa). Varsinkaan vesimuotoilun ja nahan värjäyksen kanssa olen täysi ummikko, minkä vuoksi nämä aiheet kiinnostivat minua suuresti.

Sain kuin sainkin uutta oppia siihen, mihin hainkin. Suurimmaksi osaksi muu sisältö oli tuttu, mutta ei se sinäänsä haitannut, koska nyt taas ymmärrän sen, etten ole ihan kaikkea unohtanut.

Meitä oli aika monta uimahomoa perjantaina.
Rei: woodi, Makoto: Rorune, Haru: miä, Rin: Soffi ja Sousuke: Harri
Pikakuvan räpsi Anniilaugh

Ja joo... Kohaku ei valmistunut täysin, mutta oli sellaisessa kuosissa, että uskalsin laittaa sen päälle lauantaina. Eniten hirvitti peruukki, mutta pukuhommista kirjoittelen tässä myöhemmin lisää.

Lauantai meni tehokkaasti takahuoneessa. Rorunelle ja minulle tuli kutsu tuomaroimaan yksilökisaa, mikä oli hirmu kivaa. Vähän meinasi jännittää, koska itse näen cosplay-vahvuutenani esiintymispuolen, joka puuttui tästä kisasta kokonaan. Kaikki mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin osui tuomarointien kanssa päällekkäin, joten yhyy. Olisin halunnut kuulla asioita uimahomoista ;___;

💕
umiyo, Rorune ja miä

Tuomaroinnit menivät ainakin minun osaltani tosi kivasti ja oli ihan hirveän kivaa. Kisaajat olivat hyvällä ja iloisella asenteella mukana ja vaikutti, että ketään ei jännittänyt mitenkään järkyttävästi. umiyo oli aivan uskomattoman ihana ja kommunikaatio tuntui pelaavan hyvin. Suuri kiitos koko päivästä menee umiyolle, koska hyvät tyypit tekevät aina kaikesta parempaa.

Päästin myös sisäisen hipeltäjän villiksi ja vapaaksi tuomaroinnissa (toivon, ettei kukaan siitä pahastunut). Minulla paljon himoja koskea muiden tekeleisiin; tunnustella materiaaleja ja tekstuureja, rakenteita ja painoa. Siksi myös oli niin kivaa, että kisassa oli tosi erilaisia pukuja mukana.

Kohakun piilarit saivat niin paljon kehuja ja ihastelua, että laitetaan niistä vielä parempi kuva.
Halusin jotain vähän hämmentävää ja epäinhimillistä, tekemään Kohakusta hitusen enemmän itselleni sopivan.

ECG-karsinta oli kiva. Jännittävän paljon tanssipainotteisia esityksiä, mutta voitot menivät juuri sinne, minne pitikin. Olin vain vilaukselta nähnyt takahuoneessa osan kisaajista, mutta pelkästään esitystenkin perusteella osasi arvata voittajat.

Kisan jälkeen oli tarkoitus antaa palautetta niille kisaajista, jotka sitä halusivat, mutta ilmeisesti jokin info oli mennyt ihan metsään. Pääsimme antamaan palautetta vain kahdelle kisaajalle :/

Jos joku kisaajista vielä halajaa palautetta, niin voi olla yhteydessä cosplay-vastaavaan tai häiritä minua suoraan.

Olin muuten hirmu iloinen Desu-paidasta, koska en ole koskaan aikaisemmin sellaista saanut, enkä nytkään ollut varma kuuluuko minun sellainen saada. Ja tämä oli vielä niin hirmu nätti.

Sunnuntai jännitti vähäsen, koska oho hubs oli pitämässä ohjelmaa heti aamusta. Mitään järkyttävää yleisöryntäystä en odottanut, mutta jokunen ihminen oli löytänyt tiensä paikalle heti aamutuimaan. Höpöttelin siis cosplay-esitysten rakentamisesta ja ideoinnista. Olen tarjonnut tätä ohjelmaa Frostiin jo kolmena vuonna peräkkäin. Nyt kävi munkki ja osasin olla tarpeeksi ajoissa koputtelemassa, koska aina aikaisemmin vastaus on ollut: "Kuullostaa hyvältä, mut cosplay-ohjelmakiintiö on jo täynnä, mut tarjoa Desuun," mikä ei taas muista syistä ole ollut minulle otollista. But now it's done.

Oli kiva puhua, vaikka ihan putkeen kaikki ei mennytkään. Jouduin supistamaan esitystä tosi paljon, koska siitä meinasi tulla +2h luento ja siinä samassa joitain asioita jäi kokonaan käsittelemättä. Oli myös hirveän kiva vaihtaa muutama sananen luennon jälkeen niiden ihmisten kanssa, jotka olivat kuuntelemassa.

Yamaguchi oli ehkä kaikkein pätevin puku tähän kohtaan.
Kuva: Jenni Suominen

Jos jotakuta kiinnostaa jutustella vielä luennon aiheista tai vähän sen sivustakin, minä olen aina valmis kälättämään esityshommeleista.

Pari ohjelmaa, jotka olisin halunnut nähdä, jäivät sunnuntaina välistä puhtaasti jaksamisen takia. (Onneksi lähes kaikki näkee netistä jo nyt!) Olin koko sunnuntain todella huonovointinen tosi oudolla tavalla. Pää oli kipeä ja muutenkin oli hieman heikko happi eikä ajatus oikein kulkenut. En osannut hahmottaa sitä, mistä olo johtui, mutta yritin kestää ja parannella asiaa syömällä ja juomalla. Mikään ei kuitenkaan oikein auttanut. Koko päivä meni vähän sumussa, mutta kerkesin nähdä ihmisiä jonkin verran, jauhaa asioista ja olla iloinenkin.

Rorune on mun Tsukki.

Vähän kerkesimme kuvata pallopoikkia. Yamaguchille on uusi peruukki olemassa, mutta päätin mennä Frostin vanhalla, koska energiat menivät Kohakuun (ja vanha on paremman värinen).

Jossain välissä totesin, että nyt on pakko saada peruukki pois päästä, ja vaikka päivää oli tovi vielä jäljellä, niin raakasti heitin peruukin reppuun. Ja ah mikä autuus! Olo helpotti saman tien. Kävi ilmi, että yksi pinni oli jäänyt peruukin kuminauhan alle jumiin ja ilmeisesti painanut johonkin hermoon koko päivän. Maailma kirkastui ja voin taas hyvin, mutta otsassani oli vielä monta päivää tuon jälkeen äkäinen, punainen pinnin kuva.

Loppu päivän oli Lentopallolepakko-Jenni aina kotiin asti.

Kotiin lähdettiin ihan hitusen aikaisemmin kuin yleensä, koska jätimme päättäjäiset väliin. Olin itse yllättävän pirteä koko matkan kotiin.

Sunnuntain kakkaolosta huolimatta minulla oli ihan hirveän kivaa koko viikonloppu. Odotin sitä hyvin innolla ja se oli hyvä piriste kaiken paskan keskelle, jota muu elämä tällä hetkellä tarjoilee. Pääsin näkemään ihmisiä, joita on ollut ikävä, tekemään mukavia juttuja ja puhumaan asioista.

Cosplay-pärinä on jatkunut siitä vahvana tähän asti ja suunnittelin jo pientä ex tempore -matkaa Yukiconiin, mutta sitten muistin, että samaisena lauantaina on hautajaiset enkä tiedä omasta kunnostani tuossa vaiheessa muutenkaan mitään, joten en pääse kokemaan Yukia vieläkään.

Fukka kiittää.

Cosplay-kilpailujen säännöt: päivitä sovellus

Momoi!

Jaan nyt ajatuksia viime syksyltä. Sain kimmokkeen, kun heitin kysymyksen ilmoille Twitterissä ja sain siihen vastauksia ja pienen keskustelun aikaiseksi.

Cosplay-kilpailujen säännöt ja niiden suhde esitykseen nykypäivänä on pohdituttanut minua jälleen suuresti. Koen kuin olisin aikamatkalla tämän blogin alkuvuosiin. Kjeh. Aikanani olen nurissut siitä, että cosplay-kisoissa esitys ja puku eivät ole tasapainossa sääntöjen ja arvioinnin näkökulmasta. Olen marmattanut näitä esitysnillityksiäni jo vuosia. Oih! Ajat ovat tuosta muuttuneet ja ah olen ehkä vanha. Arvokisojen lisääntyminen ja niiden pakottavat sääntömuutokset ovat hilanneet pukua ja esitystä pisteytyksissä lähemmäs toisiaan. Mikä on mielestäni hyvä.

En silti sanoisi, että puku ja esitys ovat aivan täysin samalla viivalla vieläkään (ja tarvitseeko niiden olla?). Olen pohtinut tätä aihetta paljon viime vuosina, ja näin WCS-huuruissa olen lueskellut eri kilpailujen sääntöjä. Jo ennen tätä olen pannut merkille sen, että vaikka esityksessä ja puvussa olisi lähes samat pisteytykset, esityksen arviointi on ympäripyöreämpää ja "vähäpätöisempi".

Kuva: Tapio Matikainen
Tässä esityksessä käsikirjoitus oli täysin oma ja ääniraitaa leikattu ja editoitu hitusen.

Osasyynä tähän tietenkin on se, että esityksessä on enemmän taiteellista aspektia ja arvioinnissa maku vaikuttaa paljon enemmän kuin puvun kohdalla. Silti esityksessä on myös teknisiä osa-alueita. Enkä ole nähnyt juuri missään säännöissä erillisiä mainintoja esimerkiksi ääniraidan arvioinnista, vaikka sen toteutus on arvioitavissa myös teknisesti.

Olen itse tehnyt siinä mielessä monenlaisia esityksiä, että ymmärrän sen, että erilaiset esitykset vaativat eri määrän työtä. Sekä lavalla että esityksen suunnittelussa ja valmistelussa. Olen ollut mukana tekemässä esitystä, jonka suunnittelu ja valmistelu on vienyt muutaman tunnin, mutta myös sellaisia, joita on tehty monta kuukautta.

Aivan kuten puvuissakin; on monimutkaisia ja yksinkertaisia esityksiä. Ne vaativat enemmän ja vähemmän osaamista ja tekemistä. Tällä hetkellä kuitenkaan kisojen säännöt eivät yleensä osaa ottaa tätä huomioon.

Kuva: Teppo Suominen
Käsikirjoitus täysin oma, musiikkia editoitu ja leikattu sekä repliikit nauhoitettu minun äänelläni yhtä lukuun ottamatta.

Esitys on paljon enemmän kuin lavalla kerran nähtävä suoritus. Enimmillään pukuilija on yhtä aikaa puvustaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, lavastaja, tarpeistovastaava, valosuunnittelija, miksaaja, ääninäyttelijä ja tanssia. Eikä lista välttämättä lopu tähän. Ja silti kaikkea tätä arvioidaan enemmän mututuntumalla kuin pukua arvioitaisiin.

Pukujen kohdalla kilpailun säännöissä on yleensä edes jossain muotoa mainittu: 'puvun pitää olla kilpailijan itsensä tekemä, ystävien ja perheen pienimuotoinen apu on sallittu' . Esitysten kohdalla tätä mainintaa ei kuitenkaan yleensä ole.

Eli toisin sanottuna esityksen ei juuri minkään sääntöjen mukaan tarvitse olla kisaajan itsensä tekemä. Et voi kisata toisen tekemällä puvulla, mutta esityksellä kyllä. Miksi näin?

Kuva: Mikael Peltomaa
Käsikirjoitus jalostettu alkuperäisestä, ääniraita editoitu ja leikattu itse, repliikit äänitetty meidän kolmen voimin ja osa lavasteista ja rekvisiitasta tehty itse, osa ostettu.

Tämä on häirinnyt minua jo pitempään, koska se kertoo hitusen siitä, että esitystä ei kenties vieläkään ajatella yhtä tärkeänä osana kisasuoritusta tai vaihtoehtoisesti emme ole päässeet ajatuksessa tarpeeksi pitkälle, että tämä seikka olisi osattu ottaa homioon. Kisoissa kuitenkin ensisijaisesti arvioidaan kisaajan suoritusta, eikä heidän kavereidensa tai täysin ulkopuolisen tahon.

Vaikka (vielä) esitysten kanssa ei olla päädytty saman tyyppiseen draamailuun kuin ostopuvuilla kisaamisessa, on se silti mielestäni ongelmallista ja ihan rehellisesti epäreilua kisaajia kohtaan. Jos kisassa on esityksiä, joista mikään esityksen sisällöstä ei ole kisaajien itsensä tekemiä, voidaanko niitä arvioida tasavertaisesti sellaisten esitysten kanssa, joissa kaikki on tehty alusta loppuun itse? Jos puvussa on ostetut housut vaikuttaako se puvun arviointiin?

(Tietääkseni [ja lähteideni mukaan] Suomessa ei ole koskaan jälkikäteen virallisesti mitätöity kenenkään palkintoa tai sijoitusta, kun/jos kisaaja on jäänyt kiinni ostopuvulla kisaamisesta.)

Kuva: Emilia Lahtinen
Näistä ei olekaan hyvää lavakuvaa :D
Juoni oma, ääniraitana vain käsittelemätön kappale, rekvisiitta ostettua (ruokaa).

Ja kuinka pitkälle tämä itse tekeminen voidaan esitysten kohdalla viedä? Näin esimerkkinä: Jos ajatellaan, että musiikki on esitykselle se, mitä kangas on puvulle. Harva meistä kutoo pukujensa kankaat alusta asti itse tai väsää peruukkinsa hiusnauhoista ja kuminauhasta kokonaiseksi päähineeksi ja yhtä harva varmasti säveltää esitystensä musiikit itse. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdollista käsitellä omaan tarkoitukseensa sopiviksi. On tiettyjä pakollisia toimia, joita yleensä vaaditaan siihen, että kangas muuttuu vaatteeksi: leikkuu ja ompelu. Näin taustanauhan ja musiikin kohdalla sama voisi olla kappaleen trimmaus ja editointi esim. oikeanmittaiseksi. Nämä ovat yleensä ne minimivaatimukset. Kun mennään monimutkaisempaan hommaan on enemmän tekemistä; kankaan värjäys ja/tai maalaus, kaavoitus (koska valmiita kaavoja ei löydy), leikkuu, huolittelut (kun ollaan tarkkoja yksityiskohdista), ompelu, silitys/jälkikäsittelyt ja niin edelleen. Samalla tavalla monimutkaisempi esitys ja ääniraita vaativat enemmän työtä ja osaamista.

Minä itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi ääniraita tulisi arvioida ainakin osittain samaan tapaan kuin puku. Onko nauhoitetun äänen laatu hyvä vai huono ja onko se ymmärrettävää? Onko musiikkien vaihdokset saatu sulaviksi vai loppuvatko musiikkipätkät kuin seinään? Ovatko ääniefektit toimivia? Samaan tapaan, kun pukua arvioidessa, katsotaan sitä kuinka taitavasti työ on tehty. Tutkitaan ja arvioidaan saumat, pintakäsittelyt ja niiden viimeistelyt, istuvuus, mittasuhteet ja peruukin muokkaus. Nämä kaikki ovat teknisesti arvioitavia asioita.

Kuva: Rea Rautamies
Käsikirjoitus oma, ääniraita editoitu ja muokattu, repliikit itsenauhoitetut ja lavasteet sekä rekvisiitta tehty itse.

Eikä tämä todellakaan rajoitu vain ääniraidan arvioimiseen, mutta siitä on ehkä helpoin lähteä. Näyttelijäntyön ja dramaturgian arvioiminen on myös mahdollista, mutta se saattaa olla vielä hitusen liian suurpiirteinen pala purtavaksi, että sen voisi löydä millään tasolla esim. sääntöihin.

Ja kuten sanoin esitys voi olla yksinkertaisesti toteutettu kuten pukukin voi olla yksinkertainen. Paljon on puhuttu siitä, että teknisesti hyvin tehty yksinkertainen puku päihittää huonosti tehtyn monimutkaisen sirkusteltan, eli tämän saman tulisi päteä myös esityksen kohdalla. Kisaaja A teki moitteettoman kuperkeikan ja kisaaja B yritti tehdä voltin, mutta tuli naamalleen alas. A:lla oli yksinkertaisempi temppu, mutta parempi toteutus, joten A päihittää B:n. Samoin, jos A:n ääniraita tai esitys yleensä on yksinkertaisempi, mutta toteutettu paremmin.

Kuva: Tapio Matikainen
Juoni jalostettu alkuperäisestä, musiikki editoitu ja leikattu, koreografia oma.

On myös yksi suunta, johon en missään nimessä halua tämän harrastuksen menevän; se, että asioita hoidetaan rahalla eikä taidolla (tämä liittyy osittain myös ajatuksiini 3D-printtauksesta, mutta se on asia erikseen). Jos pukukisassa tai pukujen kohdalla arvokisoissa osat eivät saa olla teetettyjä, miksi näin voi olla kuitenkin esityksissä? Tiedän sen, että moni suomalainen pukuilija saattaa pyytää kaveria tai tuttavaa puhumaan repliikit taustanauhalle, kun oma ääni ei siihen sovi (minä myös olen näin tehnyt). Tämä on mielestäni ihan okei silloin, jos se on vain pieni osa esitystä ja yksittäinen suoritus. Esimerkiksi ohjaus ja suunnittelu tulisivat kuitenkin kisaajan taholta eikä koko esitys perustu tämän kaverin/tuttavan taidoille. Mutta siinä vaiheessa, kun raha vaihtaa omistajaa ja/tai kyseessä on täysin ulkopuolinen taho (ei siis ystävä eikä perheenjäsen), karvani nousevat pystyyn. Sillon on kyse tilaustyöstä, enkä usko, että puvun kohdalla katsottaisiin kovin hyvällä sitä, että yksi merkittävä osa pukua tai proppi on tehty tilaustyönä.

Kuva: Jessica Mennander
Enimmäkseen oma käsikirjoitus, ääniraita editoitu ja leikattu, repliikit äänitetty itse, rekvisiitta tehty itse.

Jos esityksen käsikirjoitus on suoraan lähteestä, joku ulkopuolinen on ohjannut sen, taustanauha on toteutettu tilaustyönä, valosuunnittelu on nakattu tapahtuman valohemmoille ja lavasteet on ostettu, niin, mitä esityksestä jää itse kisaajalle paitsi esityksen suorittaminen? Pukukisassa toisen puvulla kisaaminen on kielletty, vaikka kisaaja itse kävelee lavalle ja poseeraa.

Jos kärjistän asiaa vielä aivan äärimmilleen, käsillä voi vielä joskus olla plagiointiongelma. Nykyisten säännösten puitteissa kisaajat voisivat puhtaasti kopioida joidenkin toisten tekemän esityksen. Tällöin kisan voisi suorittaa itsetehdyillä puvuilla, mutta täysin kopioidulla esityksellä. Eikä se rikkoisi sääntöjä. Ei edes siinä vaiheessa, kun jopa hahmot olisivat samat. Tällöin asia menee enemmän moraalikysymykseksi; onko oikein päästää tällaista esitystä palkinnoille, vaikka se ei varsinaisesti sääntöjä rikokaan? Cosplay kuitenkin on kopioimista ja häilymistä tekijänoikeussäädösten rajamailla, jolloin ilman selkeää sääntörajausta ei toisten esityksen kopioimisesta ns. virallisesti ehkä voida rokottaa. Ehkä?

Kuva: Kyuu Eturautti
Juoni oma, ääniraita leikattu ja editoitu.

Lisäksi tuomareiden tietämys harrastajayhteisön historiasta ja siitä, millaisia esityksiä on jo tehty aiemmin (ja kenen toimesta sekä muuallakin kuin Suomen ympyröissä ja jopa yleisesti cosplay-piirien ulkopuolella) on suuremmassa roolissa. Jos kisaajan esitys on kopio jostain toisesta, mutta kukaan tuomaristosta ei sitä hoksaa tai tiedä, voi se kenties päätyä palkinnoille "huomaamatta".

Tämä ei kuitenkaan ole aivan tavaton ja mahdoton tapaus...

Kuka muistaa vielä Heroes of Cosplayn? Minä valitettavasti. HoC:n ensimmäisissä jaksoissa (2013) Victoria ja Monika tekivät asut ja esityksen sarjasta Fushigi Yuugi. Asiaa ei käsitelty itse ohjelmassa, mutta muutama vuosi aiemmin 2010 USA:n WCS-karsinnoissa nähtiin hyvin samantapainen esitys... samasta sarjasta ja samoilla hahmoilla ja samoilla asuilla (linkedi link). Jopa omasta mielestäni esitykset muistuttivat toisiaan häiritsevän paljon (en löytänyt kunnon linkkiä HoC-jaksoon, jossa esitys näkyy). Asiaa puitiin netissä paljon. Victoriaa ja Monikaa syytettiin esityksen kopioimisesta, mutta mitä asialle tehdä, jos se ei ole kielletty säännöissä? (En siis muista/tiedä jäikö koko tapaus vain nettihuuteluksi vai mitä häh.)

Kuva: Tony Suojanen
Käsikirjoitus oma, ääniraita leikattu ja editoitu, repliikit by Rorune, koreografia oma.

Uskon, että osaava ja ajan tasalla oleva tuomaristo osaa nähdä, onko puku itse tehty vai ei. Uskon myös samaa esityksistä. Nykyään lähes kaikissa kisoissa on käytössä esituomarointi, jossa on mahdollisuus keskustella kisaajan kanssa. Aivan 100% ei voida varmistaa sitä, että esitykset olisivat kisaajien omaa käsialaa, mutta siihen voidaan pyrkiä. Lisäksi uskon, että jo samaan tapaan kuin pukujen kohda, sääntömääritykset voivat ohjata esityksä ns. kotitekoiseen suuntaan.

Oma ajatusmaailmani on sen verran jalostunut tässä vuosien varrella, että alan ymmärtää sitä, miksi puvulla on enemmän painoarvoa kisoissa; puku on osa esitystä. Puvun laatu ja toimivuus monesti tulee esille myös lavalla ja esiintyessä; pysyvätkö vaatteet ehjinä ja päällä tai miten nissä pystyy liikkumaan ylipäätään. Tällä ajatuksella puvun ja esityksen painoarvo ei voi olla täysin 50-50, mutta silti toivoisin, että esitykset alettaisiin nähdä ja arvioida enemmän samalla tavalla kuin pukuja; kokonaisuuksina, jotka koostuvat eri osaamisalueista. Vaikka olisit kuinka hyvä näyttelijä, se ei pelasta esitystä, jos käsikirjoitus kusee.

(Ainoastaan WCS:n finaalien säännöissä olen nähnyt selkeät ilmaisut sille, että esityksen eri elementit tulee olla esiintyjien itse tekemiä.)

Fukka kiittää.

Voimaa herkkyydessä

Hei!

Vähän on taas päässyt venymään ja vanumaan, mutta haluan silti saada tämän ulos. Kirjoittelen hitusen meidän WCS-esityksen tekemisestä. Ihan vaan siksi, että on tiettyjä asioita, jotka haluan sanoa kunnolla ääneen ja jättää edes itseäni varten arkistoon.

En kai maininnut aikaisemmin sitä, että aivan alkujaan minulla ja Rorunella oli täysin eri suunnitelmat WCS:ää varten. Jo vuoden 2017 puolella päätimme, mitkä hahmot ja minkä tyyppinen esitys olisi tulossa. Asuja aloiteltiin ja esitystä suunniteltiin, mutta jotenkin aihe ei ottanut tuulta allensa. Yhdessätuumin päätimme miettiä, olisiko mitään muuta vaihtoehtoa.

Kuva: Nyymix

Ei kestänyt kauaa, että Final Fantasy X kolahti päähän ja ihmettelimme vain, että miksi se ei ollut joulahtanut mieleen koskaan aiemmin. Molemmat meistä pitävät pelistä ja olemme halunneet tehdä nämä puvut pitkän aikaa. Emme vain ole onnistuneet lyömään näitä ajatuksia yhteen vasta kuin nyt. Välillä ollaan tolloja.

Hahmojen löydyttyä esitys rakensi lähes itse itsentä. Halusimme tuoda mukaan ikonisia elementtejä pelistä, joten Yunan sending-tanssi oli automaattisesti yksi innoittaja tälle esitykselle. Ainoa ongelmakohta tässä suunnitelmassa oli se, että minä en osaa tanssia :D Tai osaan, mutta en ole siinä hirveän hyvä.

Tästä kohdasta tykkäsin paljon ja se koki vähän muutoksia harjoitusten kuluessa.
Kuva: Jessica Mennander

Ensimmäisenä piti tietenkin saada kasaan taustanauha ja valita musiikit. Minä ehdottomasti halusin tehdä tämän esityksen pelin alkuperäisiin musiikkeihin, koska niillä on hyvin tärkeä paikka sydämessäni. Teostovapailla musiikeilla heitettiin siis vesilintua. Ensimmäinen kappale oli tietenkin Shivan temppelissä kuultava versio Hymn of Faythstä, joka on myös yksi pelissä toistuvista ikonisista teemoista ja asettaa tunnelman oikeaksi heti esityksen alkuun. (Tämä oli taas näitä 'tietäjät tietää' -juttuja, jolla loimme myös miljöön kohtaukselle.)

Tanssiin sopivaa kappaletta emme löytäneet FFX:n sound trackiltä. Mikään kappale ei tuntunut sopivan ideaamme ja kolusimme monenlaisia lähteitä läpi. Lopulta kuitenkin apu löytyi läheltä kotia, nimittäin FFX-2:n sound trackiltä. Morning Glow on pelin japaninkielinen alkutunnuskappale, jota itselläni on tullut kulutettua vuosien varrella. Löysimme siitä instrumentaaliversion ja valinta oli tehty.

Kattokaa sitä! R0rune
Kuva: Nyymix

Jouduimme kuitenkin pilkkomaan ja palastelemaan koko kappaleen sellaiseen muotoon, että se mahtuisi esitykseen. Tietyt kohdat olivat parempia kuin toiset tanssia ja dramaturgiaa ajatellen. Muutaman leikkauskohdan kanssa tuskailimme ihan kunnolla. Aivan super tyytyväisiä emme ääniraitaan olleet, mutta sitä kuunnellessa se alkoi kuullostaa luontevammalta ja leikkauskohdat hävisivät osittain.

Fun fact: Emme löytäneet valmiita äänitehosteita hengitykselle. Kaikki valmis materiaali kuullosti hirveältä läähättämiseltä, joten äänitimme omat hönkäykset. Jos niitä edes kukaan kuuli.

Hungh!
Kuva: Niklas Kukkonen

Minua pelotti ihan hirveästi lähteä tekemään tätä esitystä. Sen lisäksi, että tanssi ei ole vahvin puoleni, meidän piti koreografioida tanssi myös. Sending-tanssin tarkoitus ja merkitys pelissä on aivan toinen kuin, mitä tanssilla meidän esityksessä on, joten jo siitä syystä emme lähteneet kopioimaan sitä. Otimme kuitenkin vahvasti siitä vaikutteita.

Omalla kohdallani sellainen aspekti, jonka halusin tuoda tanssiin oli Yunan vahvuus. Yuna ei ole taistelija, mutta Yuna joutuu olemaan vahva aivan toisella tavalla. Hän edustaa toivoa ja parempaa tulevaisuutta planeetalle, jolle pelin tapahtumat sijoittuvat. Siksi Yunan täytyy suoriutua omista tehtävistään järkkymättä. Sending ja tanssi ylipäätään ovat Yunan ns. voimakeinoja ja mahdollisuuksia näyttää Yunan vahvuutta.

Tämä on tärkeä kuva, koska siinä näkyy juuri sitä vahvaa Yunaa, jonka halusin tuoda lavalle.
Kuva: Niklas Kukkonen

Toinen tärkeä asia, mikä piti integroida tanssiin, oli Yunan ja Shivan kanssakäyminen. Kyseistä kohtausta ei siis koskaan oikeasti tapahdu pelissä, mutta tämä oli meidän versiointimme siitä, mitä Yunan ja Shivan ensikohtaaminen kenties voisi olla. Aikarajan puitteissa se koki tehokkaan supistumisen, mutta uskon, että tarvittava tuli välitettyä yleisölle asti.

FFX:n summon-olennot, Aeonit, saadakseen tarinassa Yunan täytyy ”suoriutua” temppelien haasteista ja vierailla eräässä huoneessa, jonne muut hahmot eivät pääse. Koskaan ei kunnolla kerrota, mitä tuolla huoneessa tapahtuu. Meidän tulkintamme tästä on se, että Yunan tulee jotenkin vakuutta Aeon omasta kyvykkyydestään.

Judging you so hard.
Kuva: Mikko Karsisto

Pohdimme sitä, että jokaisella Aeonilla olisi oma erilainen koetuksensa suoritettavana. Shivan historiaa ei koskaan kunnolla avata, mutta me halusimme ajatella, että Shiva oli ehkä entisessä elämässään tanssija, ja siksi hänen koitoksensa olisi tanssi.

Pedon tai eläimen kaltainen Shiva oli myös oma mausteemme tälle esitykselle.
Kuva: Ninnu

Koreografia syntyi meidän yhteistyönämme kesän aikana. Kävimme kerran jos toisen heilumassa pihalla. Välistä koko homma tuntui tosi epätoivoiselta, mutta lopulta onneksi saimme kasaan koreografian, joka tuntui edes jotenkin oikealta. Tuossa vaiheessa se oli vielä raakile, mutta halusimme pyytää siitä mielipiteen ulkopuoliselta ja osaavammalta taholta hyvissä ajoin.

Harmi, etten ainakaan ole löytänyt tästä kohdasta muita kuvia, koska tätä hijottiin paljon...
Kuva: Ninnu

Fun fact: Morning Glow on ollut minulla vuosia herätysäänenä puhelimessa. Ennen Tracnia ja edelleen herään välistä siihen, että huidon esityksen koreografiaa unissani läpi, kun herätys soi.

Me saimme paljon apua kavereilta tämän esityksen tekemisessä. Koreografia on meidän käsialaamme, mutta sen hiomisessa loppuun Soffi auttoi kovasti. Harri oli myös hääräämässä ja kuvaamassa meidän treenejä aina välillä, ja pystyi antamaan välikommentteja tarvittaessa. Ilman apua tämä esitys tuskin olisi koskaan päässyt siihen muotoon, mitä se lopulta oli. Kiitos murut!

... mm. kepin ja vartaloni linjaa höylättiin niin tarkasti, että ne molemmat ovat esityksessä varmasti samassa linjassa. Ja olivat ne. Siitä vaan ei ole kai kuvia, mutta näkyy videolla. Tässä kohtaa olen itsestäni ylpeä.
Kuva: Har-chan

Minä itse tykkäsin tästä esityksestä ihan hirveästi. Tykkään edelleen. Samalla pelotti, koska niin suuri osa onnistumisesta ja suorittamisesta oli kuitenkin minun käsissäni. Traconin veto ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt ehkä uskallan katsoa esityksen vähemmän kriittisellä silmällä.

Jos ikinä koskaan Rorune suostuu ja tilaisuus tulee eteen, haluan esittää tämän esityksen uudestaan. Siihen kuitenkin laitettiin paljon työtä erillä tavalla kuin meidän muihin aikaisempiin yhteisiin esityksiin. Myöskään palautteen perusteella se ei kai aivan susipaska muidenkaan mielestä ollut.

Loppuun vielä meidän esitys! Alkaa jostain 9:14 paikkeilta.

Olen hyvin iloinen myös siitä asiasta, että tästä esityksestä on saatu älyttömästi hienoja kuvia. Kaikki lempihetket eivät ole tallentuneet kameralle niin hehkeinä kuin olisin toivonut, mutta niin paljon kuiva, jotka eivät ole vain hienoja lavakuvia, vaan hienoja cosplay-kuvia! Oi ihanuus! Yuna ja Shiva tarvitsevat oman kuvaussession hyvällä ajalla ja paikalla, mutta toistaiseksi nämä lavakuvat lämmittävät sydäntäni suuresti. Kiitos niistä.

Fukka kiittää!

Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.

Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!

Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(

Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.

Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.

Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu

Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix

Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.

Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️

Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen

Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu

Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.

Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.

Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!

Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.

Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.