Suolakurkkuja ja reffisekoilua - Desucon 2023

Moi moi!

Ah ja voi oli Desucon! Vuoden 2023 Desucon järjestettiin siis 16.–18.6. jälleen kerran Lahden Sibeliustalolla. Omalla kohdallani tämä viikonlopun eskapismimatka tuli tarpeeseen, kun työpäivät ovat olleet pitkiä ja muutakin erinäistä hommaa on ollut. Desussa pääsi nollaamaan ajatuksia, näkemään tuttuja ja elämään hetkessä jonkin aikaa.

Olin huono huoltaja ja unohdin osan lapsista kotiin.
Vain Teppo ja Boro pääsivät matkalle mukaan.

Tänä vuonna matkustamiseen ja kulkemiseen ei liittynyt yhtään niin paljoa stressiä ja sähellystä kuin vuosi sitten. Perjantaina päästiin hyvissä ajoin sekä huoletta matkaan ja Lahdessa oltiin jo ihmisten aikoihin. Perjantain ainoa päämäärä oli vaihtaa liput rannekkeisiin ja käväistä kurkkaamassa vähän ohjelmaa Desuloungen puolella. Yllätykseksemme Sibeliustalolla odottikin yllätyspitkä jono lipunvaihtoon. Jono eteni kyllä kohtuu nopeasti, mutta en muista koskaan nähneeni sen kaltaista jonoa Desuconissa. Syy ei ainakaan meille koskaan selvinnyt.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Loungen ohjelmista itse kuuntelin sivukorvalla Golden Kamuyu -matkasta. En ole vielä itse sarjaan kerennyt paneutua, joten yritin jokseenkin vältellä juonipaljastuksia. Anime-musa olisi myös kiinnostanut, mutta sen ajankohta oli aivan liian myöhään väsyneelle matkustajalle. Kaupan kautta majoitukseen ja nukkumaan. Sen kummempi ei ollut perjantai-illan kulku.

Hotellihuoneessa kyllä tarkeni.

Lauantain puvuksi valikoitui upouusi Link! Joitain osia tehtiin vielä Desu-viikolla, mutta suurimmaksi osaksi puku valmistui hyvissä ajoin. Tiesin jo lähtiessä, että kuuma poikahan se Link tulee olemaan, joten jo lauantain lämpöasteita tutkaillessa alkoivat hikikarpalot virrata. Onneksi olot eivät olleet niin tuskaiset kuin vuosi sitten, kun trooppinen sade pakkasi desulaiset sisätiloihin. Ulkona varjossa pärjäsi tällä kertaa oikein mainiosti myös Kerrospukeutuja-Linkkinä. Muutoin Link oli pukuna oikein mukava ja kotoisa, joten pääsee päälle varmasti myös tulevaisuudessa.

Linkin meikki onnistui kivasti. Omat pisamatkin näkyy jonkin verran.
Takapenkin Cherry: Anniilaugh

Lauantaina ohjelmien puolesta ei ollut kiire Sibeliustalolle. Vaikka heti klo 10.30 olisi ollut ihan mielenkiintoista ohjelmaa, en nähnyt tarvetta rientää niihin, koska muita kyytiläisiä ne eivät tuntuneet kiinnostavan ja suureksi kiitokseksemme Desuconin ohjelmat tulevat nykyään hyvin rivakalla aikataululla nettiin katseltavaksi. Sen sijaan kisojen lisäksi ainoa ohjelma, joka lauantaina tuli käytyä katsomassa oli Cosplay, conit ja korona. Päivä meni lopulta jotenkin hirveän äkkiä, joten myös unohdin osan ohjelmista tyystin.

Peruukin kanssa otin hieman taiteellisia vapauksia, koska halusin mm. NÄHDÄ, mutta voi pojat, miten toimiva siitä lopulta tuli.

Cosplay, conit ja korona oli hyvin mielenkiintoinen. Asioiden tutkiminen ja raporttien kuuleminen on yleisesti hyvin jännittävää, mutta kun minulle näinkin tärkeitä aiheita käsitellään, niin voihan sentään, miten on jännää. Aiheen ja asian lisäksi merkittävää oli myös ohjelman muu viihdyttävyys, spekuloinnit ja mahdollisuudet tulevalle tutkimukselle. En myöskään yhtään pistä pahakseni lausahduksen ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä” virallista lahtaamista. Oli hyvä ohjelma. Suosittelen kaikille.

Miekkakin oli mukana!

Kisojen osalta kävi sillä lailla hassusti, että päädyin hall-kisaan. Huvittavaa tässä oli se, että aamun kisapaikkaruljanssissa saimme 5/6 paikkalippua, ja sitten heitettiin vitsiä siitä, että jonkun pitää päästä hall-kisaan, jotta kaikki näkee kisat. Höhö. Pyydettäessä totesin, että samahan tuo on lähteä perseilemään. Ja perseilyksihän se todella meni. Sekoilin tuomarointi- ja kuvausaikataulujen kanssa, mutta onneksi olen krooninen etuajassasaapuja, joten kaikki sujui lopulta ihan ok (ainakin minun näkökulmastani :D). Ilmoittautumisvaiheessa en ilmeisesti saanut ladattua oikeaa referenssikuvaa lomakkeelle. Huomasin tämän siis saman tien, mutta tajusin sen seuraukset vasta paljon myöhemmin…

Hyvin pienet Desu-ostokset. En jaksanut raahautua myyntipöytäsaliin tai taidekujalle enää sunnuntaina.
Muumi-magneetitkin ostin huoltoasemalta.

Kisaajakuvauksissa oli ihan hauskaa. Näin suoraa ja tarkkaa ohjausta saan harvoin, mutta se oli kyllä jännittävää ja hyvin pätevää. Tuomarointi meni ihan hyvin. Höpöttelin puvusta sen minkä kerkesin. Vähän ehkä poukkoillen, mutta olin iloinen, kun pääsin puhumaan uudesta rakkaudestani, kalustekitistä.

Takahuoneessa oli yllättävän vähän tungosta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, ketkä kuuluvat mihinkin kisakategoriaan. Tuttujen naamojen kohdalla tietenkin tiesin tai osasin arvata missä formaatissa he kisaavat. En kuitenkaan saanut selkoa esimerkiksi muista hall-kisaajista ennen kuin itse kisan aikana. Ja sen verran, mitä näin kisoista ylipäänsä, taso oli kyllä kova. Takahuoneesta käsin näin suurimman osan esityskisan osanottajista, mutta osan kohdalla television näkyvyys tai ääniraita ei ollut parhain. Craftmanship-kisan aikaan puolestaan odottelimme omaa vuoroamme lavalle, joten se meni minulta suurimmaksi osaksi ohi. Onneksi kisat löytyvät jo netistä, niin voin katsella niitä, kunhan aikaa on. Suuret aplodit ja hurraat kuitenkin kaikille sijoittuneille! Toden totta taso on ollut kova kaikissa sarjoissa.

Kuvaaja: Nyymix
Siellä pallopää taustalla.

En odottanut mitään saavutuksia. Link on kuitenkin niin simppeli puku, ettei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ole, ja varsinkin nähtyäni muita kisaajia totesin, että nyt painitaan eri sarjassa. Lähdin mukaan vain huvikseni, mikä oli oikein virkistävää. Tässä hetkessä myös nauran makeasti, kun olen nähnyt kisan lavakuvat. Ainakin noissa lavakuvissa taustalla komeilee aivan väärä reffikuva. Pallopää-Link ei siis ole missään nimessä ollut referenssini tälle puvulle vaan nimenomaan pelin 2019-version alku- ja loppuanimaatiot. Joko ilmoittautumisvaiheessa en siis ole onnistunut lataamaan oikeaa tiedostoa tai lavaosuudessa on käytetty täysin eri kuvaa. Näin ollen voi myös arvailla, mikä kuva on päätynyt tuomareille :D

Tämä on siis se oikea reffi.

Niina oli jälleen ihanin ja kuvasi Linkkiä. Hikisen päivän päätteeksi puku ei ollut enää parhaassa kuosissa; tunika oli tuhannen rutussa, bindi oli löystynyt ja, mikä huvittavinta, housut olivat venyneet kunnon pappakalsareiksi :D Kalsareille naurettiin roimasti, kun päästiin hotellille vaihtamaan pukuja pois päältä. Syy tähän tietenkin on ollut lämpö ja kosteus, jotka ovat muovanneet kankaita päällä päivän mittaan. Onneksi kaikki vaatteet ovat konepestäviä ja mahdollisesti palautuvat muotoonsa pesussa. (Valkopyykkiä en ole vielä kerennyt pyörittämään, joten pappakalsareiden kohtalo on edelleen arvoitus.)

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Rakastan tämän kuvan tunnelmaa niin paljon!

Oli silti ihanaa olla kameran edessä! Link tuntui taas todella omalta hahmolta, ja tuntuu, että kuviin on tallentunut myös paljon erilaista tunnetta. Nevaralla oli mukanaan oman pukunsa rekvisiittana myös maailman ihanin cucco, jota pääsin lainaamaan kuviin. Muistoiksi räpsimme vielä jokusen Polaroid-kuvan, jotka pääsevät jääkaapinoveen.

Polaroid: Anniilaugh
Malon: Nevara
Saria: Niina
Rakastan tätä, koska näyttää vähän siltä, että Link on saamassa puukosta.

Sunnuntain puvuksi otin mukaan Senjougaharan, joka on ehdottomasti yksi luottopuvuistani, vaikka vähään aikaan se ei ole tapahtumissa esiintynyt. Halusin jonkun helpon ja ehkä jopa viileän puvun säiden takia, joten valitsin sitten kaikista koulutyttöpuvuistani sen, jossa on eniten keinokuitua ja pisin peruukki. Heh. Puku on siis vuodelta 2015 ja vaatisi pienesti korjailua, mutta on silti täysin käyttökelpoinen puku minulle. Peruukkia on hieman korjailtu vuosien varrella, mutta erityisesti meikkaamisosaamiseen on tullut paljon uutta viimeisimmän käytön jälkeen (+ tietenkin se, että olen itse vanhentunut sen 8 vuotta puvun tekemisestä), joten mielenkiinnolla vedin Senjougaharan niskaan sunnuntaina.

Nitoja on oikein hyvää rekvisiittaa.

Senjougahara on ollut päällä aikaisemmin niin sanotusti pienemmissä tapahtumissa, joten tällä kertaa sain huomata siihen liittyvän uuden ilmiön. En muista, milloin viimeksi minusta olisi pyydetty kuvia näin paljon, minkä lisäksi todella moni jäi tai tuli juttelemaan Bakemonogatarista. Sain myös paljon kiitosta siitä, että ylipäänsä pukuilen Bakemonogatarista/Senjougaharaa, mikä oli jännittävää. Lie oliko suosion syynä Bakemonogatarin nostalgisuus vai Senjougahara itse. Joka tapauksessa uusi aspekti tähän pukuun ja hahmoon on tullut esiin.

Sunnuntain puvuissa ei ollut vihreää, joten jatkoin kurkkuteemaa muulla tavalla.

Sunnuntai kulki rennosti, ja vaikka ohjelmistossa oli jälleen paljon mielenkiintoista tarjontaa, löysin tieni vain yhteen ohjelmaan. Kyseessä oli cosplay-poseerausluento, jonka kanssa vähän arvoin, mutta olen hyvin iloinen siitä, että lopulta päädyin katsomaan sen. Sen lisäksi, että asia oli hyvää ja opettavaista, ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä. Myös tietynlainen raikas tuulahdus kaikkien cosplay-kuvaus luentojen seassa, koska tällä kertaa keskityttiin hyvin vahvasti pukuilijan rooliin kameran edessä, eikä esimerkiksi kuvaajan. Oli hyvä setti!

Desu Note sai vähän uutta ilmettä.

Luennon uudet opit laitettiin myös pian testiin, kun kuvailimme hieman Senjougaharaa. Desun kalsea tiiliseinä on niin kovin nähty ja kulunut, että etsimme suosiolla muuta kuvauspaikkaa Sibeliustalon lähistöltä. Nyt jälkijunassa huomaan, että kaikilla muillakin on tullut raja vastaan tiiliseinän kanssa, koska niin monet Desusta julkaistut cosplay-kuvat on otettu juuri siinä samaisessa portaikossa, jossa kuvasimme myös Senjougaharaa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Kuuntele hodaria.

Tuuli ja hikisyys toivat omat mausteensa kuvauksiin, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siihen, miksi tämä puku on niin kiva; siinä oleminen on helppoa, poseeraaminen ja hahmon kanavointi on todella vaivatonta. Sama hyvä tunne syntyi jo aikanaan, kun Niina kuvasi Senjougaharaa Cosvisionissa 2016, ja tuolloin saimme myös hyviä kuvia. Tässä puvussa ja/tai hahmossa on siis jotain, josta saan hyvin kiinni, koska tälläkin kertaa hyviä kuvia syntyi yllättävän paljon lyhyessä ajassa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Tätä kuvaa katsoessa mietin lauantain ja sunnuntain pukujen kontrastia.

Ennen lähtöä sunnuntaina kerkesin vielä nopeasti nähdä ihmisiä ja vaihtaa muutaman sanasen. Pohdimme päättäjäisten katsomista, mutta koska emme ehtineet jonottamiselta avajaisiin, niin ihan suosiolla jätimme päättäjäiset välistä ja käänsimme auton keulan kohti kotia.

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Tämä on ehkä parhain kuva minusta taas vähään aikaan.

Kokonaisuudessaan minulla oli älyttömän kiva viikonloppu. Huomaa, että olo oli rennompi kuin vuosi takaperin, koska ihmiset eivät olleet pakkautuneet ahtaasti sisätiloihin, itse en nähnyt tarpeelliseksi käyttää maskia ja kuumuudesta huolimatta välillä pystyi jopa viilentymään. Linkistä tuli kyllä uusi luottopuku, jota voi käyttää monessa tilanteessa. Oli myös ihanaa pitää Senjougaharaa jälleen päällä ja todeta, että sille on ihan syynsä, miksi pidän neitiä yhtenä luottopuvuistani. Olen aivan intopiukeana myös viikonlopun kuvista! Kameran edessä oli kivaa, mutta en malta odottaa hetkeä, että Linkkiä pääsisi kuvaamaan vähemmän hikisissä olosuhteissa.

Fukka kiittää Desuconista!

PS: Syyhy aloittaa uusi puku on suuri, mutta nyt ei todellisuudessa ole sille aikaa. Lisäksi en edes tiedä, mihin sitä tarttuisi. Laudna on nyt jokseenkin paussilla.

Vihreä tunika ja pipo

 Hoi hoi ja oho!

Tämä teksti taisi unohtua piironginlaatikkoon joksikin aikaa, koska kirjoitin sen lähes valmiiksi yhdeltä istumalta, mutta en ehtinyt julkaista. Hubs. Sitten elämääni ilmestyi kaikkia muita kiireitä kuten TEARS OF THE KINGDOM, joka on syönyt aikaani niin, ettei mikään muu asia ole edistynyt. Noh, nyt kuitenkin asiaan.

Saattoi käydä niin, että homma lähti vähän lapasesta. Aikani kuluksi hiljattain pelailin Link’s Awakeningin läpi ja tuumin, että Pikku-Link voisi olla nopea ja helppo puku tekaista tässä paremman aktiviteetin puuttuessa. Menin ja upposin sitten siihen suohon. Hubs. En suunnitellut mitään aikataulua tälle puvulle, mutta näillä näkyvin, se voisi olla yksi Desun puvuista, (Suuren kamppailun kautta ja onnenkantamoisella saimme kuin saimmekin liput Desuun.) jos saan itseni irti uudesta pelistä sen verran, että puku todella valmistuu.

Oli höpö peli.

Rakkauteni Linkkiä kohtaan on ehkä sokea ja yltäkylläinen, koska näyttää siltä, että haluan tehdä kaikki mahdolliset versiot Linkistä. Breath of the Wild Link on listan etunenässä, mutta poden edelleen suurta ahdinkoa siitä, että haluan toteuttaa tuon version niin hyvin kuin mahdollista, joten pelkkä aloittaminenkin kuumottaa (olkaa kuitenkin ylpeitä minusta, koska kyseinen puku on jopa aloitettu). Pikku-Link toimikoon nyt sitten pienenä lohdutuksena ja mahdollisuutena perseillä vähän.

Kirkassilmäinen ja punaposkinen Link!

Pikku-Linkin vaatteet ovat onneksi suhteellisen helpot, ja housut sekä aluspaita vääntyivät tuossa tuokiossa. Housut on tehty hyödyntäen vanhaa legginsin kaavaa, jota levensin vain runsaasti. Paita puolestaan on raglan-hihaisen trikoopaidan kaavalla tehty. Minulla kävi todellinen tuuri, kun löysin sopivan oranssin kankaan paitaa varten, eikä sitä tarvinnut alkaa värjäämään. Kerkesin jo asennoitua siihen, että vähintäänkin joutuisin sävyttämään oranssin kankaan, mutta lopulta iloisena löysin sopivan kankaan valmiina. Sitä harvinaista herkkua minulle on tämä. Housut olivat onneksi myös puhtaanvalkoiset, joten niitäkään ei tarvinnut lähteä värjäämään.

Hitusen olen käyttänyt tätä apureferenssinä, mutta ylempi kuva on pääasiallinen reffi.

Toisin oli sitten vihreän tunika- ja lakkikankaan kanssa. Elin siinä toivossa, että voisin löytää sopivan vihreän kankaan tunikaa varten, mutta sain pettyä. Rakas valkoinen Mallorca II on poistunut keskuudestamme (RIP), joten piti pohtimalla pohtia, mikä kangas tunikaan sopisi ja minkä pystyisin myös värjäämään. Ostin arvalla erään valkoisen kankaan, mutta testivärjäyksessä kävi ilmi, että kangas ei värjäännykään niin voimakkaasti kuin olisin halunnut. Uutta reissua kangaskauppaan siis, ja tällä kertaa mukaan lähti vanha tuttu valkoinen Twill, vaikka se on hieman liian paksua omaan makuuni. Twillin kohdalla sain huomata, että värjäytymisongelmat eivät kenties johtuneetkaan aikaisemmasta kankaasta, vaan sävyn voimakkuudesta vs. käyttämieni värien suhde. Lopulta kuitenkin päätin toteuttaa tunikan Twillistä.

Tässä vain osa testitilkuista.

Värjäys ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Värjäystesteissä kävi selväksi se, että saavuttaakseni tarpeeksi voimakkaan lopputuloksen värijauhetta tarvittiin aivan järjetön määrä. Värjättävä kangas painoi vajaat 600g, mikä tavallisestikin vaatisi 2,4 kertaisen ( =120g) määrän Dylonin värijauhetta, mutta minun laskutoimituksillani tähän värjäykseen upposi n. 430g värijauhetta, mikä on aivan jäätävä määrä. Kauhuissani laskin värjäysliuoksen suhteita uudestaan ja uudestaan, jotta voisin löytää jonkin halvemman ja käytännöllisemmän reseptin, joka johtaisi haluamaani lopputulokseen. Hupaisaahan tässä on se, että tein niin hirveästi testivärjäyksiä, että lopulta tyydyin vähän-sinne-päin-väriin, johon en ollut täysin edes tyytyväinen.

Käsittämätön setti...

Lopulta tyydyin kohtalooni ja totesin, että muuta vaihtoehtoa ei ole, joten överillä väriliemellä mennään. Kuumentaessani noidankattilaani ja valmistellessani salaista myrkkylientä, sain kuitenkin huomata, että eri värijauhepussien sisällöissä oli huomattavia laatueroja. Toisin sanottuna osa vihreistä jauheista oli enemmän sinivihreitä kuin muut… Jippii. Samanmoisia laatueroja sain kokea myös Rekin keltaista hupparia värjätessä, joten osasin arvata, että lopputulos ei tule olemaan sitä, mitä suunnittelin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lopullinen kangas oli huomattavasti turkoosimpi kuin testitilkku.

No voihan pieru.

Päätin kuitenkin tehdä tunikan ja lakin tästä kankaasta siihen pisteeseen, että voin värjätä ne uudestaan. Toivon suuresti, että keltaisella värikylvyllä voin vielä pelastaa tilanteen. Tätä varten minun piti tietenkin saada uusia tilkkuja jo värjätystä kankaasta testattavaksi, joten koin helpommaksi sen, että leikkaan kappaleet kankaalta ja värjään lähes valmiit vaatteet kokonaisen kankaan sijaan. Saa kuitenkin nähdä, miten tässä saagassa käy, koska en ole vielä tehnyt yhtään testiä jo värjätyllä kankaalla. (Testasin: keltainen auttaa!)

Hieman vielä arvon sitä, että laitanko tunikaan vuorin. Selphieltä jäi vuorikangasta yli rutkasti, ja vuori ehkä helpottaisi sitä, ettei aluspaita nosta tunikaa korviin liikkuessa.

Seuraavana olisi tunikan uudelleenvärjäys luvassa...

Vaatteiden lisäksi työnalla on ollut miekka. Hahmot Link’s Awakeningssä ovat pallopäisiä pikku-ukkoja, jotka eivät semmoisenaan herätä minussa mitään cosplay-tunteita, joten tämä oma versioni Linkistä tulee pohjautumaan enemmän uusiin 2D-animoituihin videopätkiin pelin alussa ja lopussa. Niissä ei kuitenkaan nähdä Linkillä mitään aseita tai muuta. Koin silti, että puku jää hieman alastomaksi, jos minulla ei ole mitään rekvisiittaa Linkille. Päätinkin sitten valmistaa Koholint-miekan, jota Link heiluttelee pelissä. Tämä tarkoitti vain sitä, että minun piti hieman pähkäillä miekan mittasuhteita uuteen uskoon. Tässä hyödynsin toisen referenssikuvan hahmotelmia Linkistä, joka pitelee epämääräistä miekkaa. Joitain taiteellisia vapauksia on myös otettu miekan valmistuksen aikana.

Patukkamiekka

Miekan valmistus on toteutettu vahvasti samalla tyylillä kuin Master Sword, jonka väkersin eräälle ihmisen alulle tässä aikaisemmin. Ajattelin, että olisin kertoillut sen valmistuksesta enemmän, kun pääsen oman Master Swordini kimppuun, mutta en ajatellut, että vääntäisin tässä välissä toisen miekan. Master Swordin tekemisessä hyödynsin runsaasti Kamuin tutoriaalia miekan tekemisestä, mutta jotkin asiat on kuitenkin toteutettu omalla tyylillä. Koholint-miekkaa varten ei tietenkään ollut mitään omaa tutoriaalia tai ohjetta, mutta tyyli on monin tavoin sama kuin Kamuin ohjeessa. Miekan kaavat piirsin käsin hyödyntäen Nifegun Cosplayn mittasuhdetyökalua. Jos tämä työkalu ei ole entuudestaan tuttu, niin kipin kapin tutkimaan, koska se on kovin hyödyllinen väline etenkin erileisten aseiden suunnittelussa.

Miekan väsäystä

Miekan pohjana on 5mm tiivis EVA-muovi ja puukeppi. Jo heti alkuun tämä projekti muuttui tutkimusretkeksi ja kokeiluksi, kun päätin testata, onnistuisiko toteuttaa miekka vain 15mm paksuisena (= 3 x 5mm EVA), kun puukeppi on halkaisijaltaan 10mm. Vastaus on, että onnistuu, jos olet tarpeeksi tarkka ja huolellinen. Minä en ollut. Kaiversin epämääräiset urat kahteen EVA-kerrokseen sekä puukepin mentävän loven väliin jäävään EVA-kerrokseen (en tietenkään muistanut kuvata). Tämän jälkeen liimasin kerrokset ja puukepin yhteen. Jos olisin kaivertanut urat siistimmin ja tarkemmin puukeppi olisi varmasti jäänyt huomaamattomaksi, mutta koska olin tollo, niin nyt se hieman paistaa kerroksista läpi.

Miekan väistin on monta kerrosta EVA-muovia, jotka on liimattu miekan runkoon kiinni. Kahvaosaa paksunsin liimaamalla ja käärimällä puutikun ympärille ihan tavallista kopiopaperia, minkä päälle on liimattu palasia softiksesta, josta muodostuvat kahvan kuviot. Käytin softista myös muihin yksityiskohtiin.

Sinne rullaantuu myös epäonnistunut tuloste reffikuvista.

Koska miekasta ei tullutkaan niin siisti ja tasainen kuin olisin halunnut, päätin kaikkien osien ja yksityiskohtien liimauksen sekä hiomisen jälkeen päällystää sen osittain worblalla. Tässä kohtaa lähdin taas seikkailumielellä matkaan, koska halusin testata, miten paljon eri worblat vaativat pintakäsittelyä. Miekan terä sai päälleen mustan worblan ja kahva perinteisen worblan. Väistimen jätin päällystämättä, koska halusin kokeilla, miten EVA ja gesso toimivat yhdessä. Tällä hetkellä miekka on siinä vaiheessa, että olen gessonnut sen kauttaaltaan noin kuusi kertaa, ja seuraava vaihe olisi välihionta. (Paitsi, että päätin ostaa töistä kittiä ja testata sillä kolojen paikkailua yms.)

Runko, täytetty, hiottu ja liimalla peitetty.

Mutta ei saa unohtaa lempiasiaani miekasta! Se on nimittäin kahvan päähän tuleva jalokivi, jonka valoin hartsista. Kivi sai alkunsa pahvisesta luurangosta, jonka täytin Paperclay-massalla, hioin ja kuorrutin moneen kertaan Erikeepperillä. Tämä mötikkä oli se vedos, jonka pohjalta tein muotin hartsijalokiven valamista varten.

Tilasin nämä aikanaan toista projektia varten, joka menikin puihin koronan takia.

Jännityksellä lähdin testaamaan muottisilokoneja, jotka ostin kai jo 2019 ja jotka olivat parasta-ennen-päivämäärän mukaan menneet jo aikoja sitten vanhoiksi. Tuumin, että minulla ei ole mitään menetettävää tässä kohtaa, jos homma menee mönkään, koska tämä on tämmöinen hörölööprojekti. Yllätyksekseni kaikki toimi moitteetta ja pian minulla olikin käsissäni The Forbidden Viili! Eli käytin viilipurkkia muotin tekemiseen ja yritin malttaa olla koskematta siihen jähmettymisen aikana.

Halusin vain niin kovasti koskea!

Muotista tuli oikein toimiva, vaikka mötikkä olikin vähän lähtenyt vaeltamaan silikonin seassa. Ensimmäinen hartsivalu ei mennyt ihan nappiin, koska hartsin sekaan huljahti hitusen liikkaa kimallejauhetta, eikä kivi enää ollut läpikuultava niin kuin halusin. Valoin siis uuden kiven, jonka kohdalla olin tarkempi kimallejauheen kanssa. Tästä toisesta kivestä tulikin sitten oikein kaunis, vaikka pientä kuplaongelmaa oli havaittavissa.

Vas. onnistunut. ja oik. epäonnistunut

En omista painekattilaa tai muuta vastaavaa, joten kuplat olivat ihan odotettavissa. Onneksi ne jäivät piiloon.

Valettu kivi sai osakseen hionnan ja lakkauksen, minkä jälkeen liimasin vielä sen pohjaan alumiinifoliota. Folion tarkoituksena on heijastaa valoa kiven sisältä, jotta se näyttäisi enemmän jalokivimaiselta ja kirkkaammalta. Kivi on kiinnitetty miekan kahvaan tavallisella worblalla ja sillä on oma ”worbla-kaulus”, jonka alle folio jää piiloon.

Tästä tuli kiva!

Linkin lakki ja kengät ovat jo hitusen edenneet, mutta peruukki puolestaan ei. Jahka saan itseni irti kaikista velvollisuuksista ja etenkin Tears of the Kingdomista, yritän saada tämän puvun valmiiksi Desuconia varten. Mitään stressiä en aio tästä ottaa, koska tällä hetkellä käyn täysipäiväisesti töissä ja väsään opinnäytetyötä yhtä aikaa. Muuta priorisoitavaa hommaa siis on elämässä.

Fukka kiittää!

PS: Taas tuntui siltä, että koko teksti on ihan sillisalaattia, mutta en jaksa välittää.

Nature is Healing: Conikansa palaa Sibeliustalolle - Desucon 2022

Hip ja hei!

Toden totta Desucon 2022 järjestettiin 17.–19.6., noin 2,5 vuotta edellisen Desucon Frostbiten jälkeen. Sinne vei myös minun tieni, joten perinteistä coniraporttia on tällä kertaa luvassa, ja vieläpä kohtuu hyvissä ajoin tapahtuman jälkeen.

Hei taas Sibeliustalo!

Desu-matkailu aiheutti minulle suurensuurta stressiä jo pitkän aikaa ennen lähtöä. Aloitin kesätyöt kesäkuun alussa, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt Desu-viikonlopun vapaaksi. Töiden alettua sain kuitenkin huomata, että perjantaita en ollut saanut vapaaksi ja minulle oli merkitty jopa iltavuoro. Apuvaaa! Hirmuisen säädön kautta sain vaihdeltua ja junailtua vuorot sekä matkustuksen siihen malliin, että pääsin perjantaina hyppäämään autoon suoraan työpaikan pihasta. Työvuorokikkailun takia jouduin myös pakkaamaan omat tavarani autoon jo torstaina aamupäivällä, koska iltavuoro+aamuvuoro-combon väliin ei jäänyt minkään näköistä aukkoa auton pakkaamiselle. Sanotaanko, että perjantaipäivä meni töissä aika pärinöissä. Muutenkin aloin perjantaina jännittämään, koska EKA ISO TAPAHTUMA NIIN PITKÄÄN AIKAAN! Korona myös kolkutteli jatkuvasti takaraivossa.

Pikkueläimet taas matkalla!

Olo helpotti huomattavasti, kun pääsimme tien päälle. Autoilu meni ihan mukavasti, vaikka emme kerenneet perjantaina ollenkaan käymään Sibeliustalolla. Sää vaihteli matkan aikana, mutta sen vuoksi saimme myös nauttia upeista sateenkaarista!

Tässä vain yksi niistä kaikista monista, joita näimme matkalla.

Jonkin verran piti pohtia pukuja, jotka ottaisin mukaan Desuun. Reki oli alusta asti varma nakki, mutta toisen puvun kanssa piti oikein miettiä. Kyselinkin parissa paikassa ihmisten mielipiteitä, ja lopulta niin monen kehotuksen jälkeen mukaan lähti Gwendolyn. Alun perin Rekin oli tarkoitus olla lauantain puku, mutta Gwendolynin pakkaaminen autoon sunnuntaina päivän päätteeksi ei houkuttanut yhtään. Vedin Gwendolynin päälle lauantaina, mikä oli todellakin oikea valinta, koska sunnuntaina olisi voinut tulla itku sen kanssa (koska hillitön säätö + väsy).

Hehkeät aamunaamat Anniilaughn kanssa.

Lauantaina heti aamusta ryntäsimme katsomaan CMV-luentoa, mikä oli yllättävän tyhjä. Itse pidin tästä ohjelmasta, vaikka se ei mitään maata mullistavaa minulle tarjonnutkaan. Olenhan räpellellyt mm. halpabudjetin valojen kanssa töktök-videoiden parissa. Tokmannin, Puuilon ja Prisman pyhän kolminaisuuden tulen kyllä muistamaan tästä eteenpäin aina. Viihdyin ja sain jopa inspiraatiota.

Toisena ohjelmana lauantaina tuli katsottua Mitä japanilaiset ajattelevat ulkomaalaisista. Tämäkin oli suurimmaksi osaksi tuttua huttua, mutta jotain uutta tuli myös kohdattua. Joitain todella osuvia seikkoja tuli luennolla esiin, joita olen myös itse kokenut Japanissa. Yksi osuva esimerkki oli japanilaisista vanhemmista kansalaisista, jota tulevat japaniksi opastamaan meitä tyhmiä länkkäreitä. Näin meille todella kävi yhdellä reissulla. Hyvä ohjelma, vaikka välistä samaa asiaa toistettiinkin useaan kertaan.

Nature is healing.

Lauantaina olisi ollut muitakin ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä, mutta paljon ajasta meni säntäilyyn sinne ja tänne tai ihmisten moikkailuissa. Lisäksi kulkeminen väenpaljoudessa Gwendolynin kamppeet päällä ei ollut mikään nautinto. Tästä syystä en kunnolla lauantaina uskaltautunut edes taidekujalle, kun siellä oli niin kova tungos. Pyrstööni törmäiltiin jatkuvasti, vaikka yritin seistä mahdollisimman sivussa ja jopa seinää vasten. Ihmisillä on kuitenkin jokin outo pakonomainen tarve ängetä läpi niistä kapeimmista väleistä. Kaksi ihmistä taisi pyytää tönäisyä tai tuuppimista anteeksi. Hillitön sade, joka ajoi ihmiset sisälle, ei varmasti auttanut asiaa. Tästä syystä hylkäsin linnunperän jo ennen cosplay-kilpailujen alkua, ja pyörin loppu päivän osittaisessa puvussa.

Sateen takia Gwendolynistä ei myöskään saatu jälleen yhtään kuvaa. WCS-reissun Osu-paraati kuvat ovat jossain syövereissä, edellisellä kuvauskerralla täällä kotona puku näytti päällä niin hirveältä, että en halunnut juurikaan niitä kuvia julkaista, ja nyt sade pilasi suunnitelmat. No, jotkin osat kaipaavat huoltoa ja uusimista edelleen, joten ehkä vielä joskus tästäkin puvusta saadaan jotain julkaistavaa.

Suurimman osan päivästä näytin tältä. Cosplay-tunnistusleikkiä HC-versiona.

Sitten oli cosplay-kisat! 

EuroCosplaylla on heitetty vesilintua ja tilalle oli tullut Cosplay Central Crown championships. Olin kisaan asti hieman hämilläni tästä uudesta konseptista, koska olin vain pikaisesti lukenut kilpailun säännöt ja todennut, että ”Jaa, ei taida olla minun kisa tämä.” EuroCosplayn ohella meiltä poistui kisarepertuaarista yksi kunnon sooloesityksen mahdollistanut kilpailu. CCCC:n määrittelemä 1–2 min esitykselle on loppupelissä todella vähän. Olin myös hämmentynyt kahdesta eri kategoriasta saman kilpailun sisällä, mutta vain yhdestä edustajasta. Tämä antaa mahdollisuutta erityyppisille kilpailijoille, mutta en ole ihan varma siitä, miten itse suunnitellut puvut ja täysin kopioidut painivat toisiaan vastaan. Tai sitten olen edelleen ymmärtänyt jotain väärin? Aika näyttää, mihin tämä kisa kehittyy. Hämmennyksestäni huolimatta oma suosikkini voitti, mutta tässä kohtaa pitää muistaa, että katsojana minä olen hyvin puolueellinen, kun asiat liittyvät mitenkään BOTW:iin. Siitä huolimatta onnea palkintojen saajille!

Craftmanship-kisa oli mielestäni kilpailu, jota on kaivattu jo vuosia. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, että on mielestäni höpsöä, että Desuconin kaltainen conijätti ei tämän tyyppistä kisaa ole tarjoillut. Sen sijaan aiempina vuosina pukukilpailuja ja hall-kisaa on markkinoitu aloittelijoille sopivina kilpailuina. Tämä maa on täynnä pienempiä tapahtumia, joiden kisat täyttävät tuon kyseisen aukon kilpailujen suhteen. Olen siis hyvin iloinen siitä, että Craftamanshipin kaltainen kisa on vihdoinkin saatu Desuun. Siksi myös toivon, että se on tullut jäädäkseen. Ja aivan järkyttävän hienoja pukuja siinä tuli myös nähtyä! Onnea kaikille voittajille!

Craftmanship-sarja, palkintojen jako.
Olipas kivaa istua katsomossa. Ei oikeastaan yhtään tehnyt mieli olla lavan puolella. Nautin siis tästäkin

Lopuksi oli myös vanha kunnon hall-kisa. Jotenkin suurin osa hall-kisaajista oli minulla mennyt päivän aikana ihan ohi, joten jokainen oli yllätys. Onnea myös hall-kisan sijoittuneille!

Kisojen jälkeen aika meni taas pööpöillessä ja yleisessä hyörimisessä ennen kuin siirryimme ruuan kautta untenmaille. Myyntipöytäsali jäi kokonaan katsastamatta, koska en lintuperäni kanssa viitsinyt lähteä sinne. Taidekujaltakin kävin nappaamassa vain tietyt jutut, jotka osasin paikantaa ilman sen suurempaa sumplimista.

Pikkueläimet nautiskelivat hotellin luksuksesta.

Sunnuntaina vedin niskaan Rekin, joka ei vielä ollut päässyt mihinkään tapahtumaan visiitille. Reki oli ihanan rento puku, ja varsinkin sen jälkeen, kun päätin jättää gakuran-takin asusta kokonaan pois. Takin kanssa olisin hikoillut itseni hengiltä, koska pelkässä hupparissakin tuli sisätiloissa välillä tukala. Ulos asustukseni oli juuri sopiva. Reki päällä uskaltauduin jopa taidekujalle sekä myyntipöytäsaliin kunnolla kiertelemään.

Aamuselfiet hotellin aulassa.

Sunnuntain ainoaksi ohjelmaksi jäi Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Tässä luennossa oli paljon toisintoa aiemmin nähdystä samaa aihetta käsittelevästä luennosta jonkun vuoden takaa. Eipä sinänsä, viihdyin ja aina jaksan kuunnella vanhoista vaatteista. Pari uutta sarjaakin löytyi katseltavaksi.

Koska sunnuntaina sää suosi, saatiin Rekistä jokunen kuvakin. Anniilaugh oli ihana, ja räpsi Rekistä hieman kuvia. Oli ihana olla kameran edessä niin pitkästä aikaa, ja vielä ympäristössä, joka jopa omalla tavallaan toimi Rekille. Okinawan palmuja ei löytynyt, mutta urbaani/satamaympäristö ei tällä kertaa ollut ihan käyttökelvotonta. Ah ja voi, kaikki tämä lämmittää sydäntä.

Kuvasi  Anniilaugh 
Editointi miä

Sunnuntai meni pitkälti himmailussa, ostosten merkeissä ja seurustelussa. Moni kiinnostava ohjelma meni ohi, mutta oli jotenkin ihana vaan pyöriä coniympäristössä. Lopulta oli päättäjäisten aika. Tällä kertaa, vaikka en ollut avajaisten solusekoilua nähnytkään, pystyi hyvin hyppäämään mukaan tunnelmaan ja fiilikseen. Asiaa voi auttaa se, että olen jonkin verran Cells at Work -sarjaa katsonut, joten aihe oli senkin puolesta tuttu. Tykkäsin hirmuisesti siitä teatraalisuudesta, jolla avajaisten show-puoli oli toteutettu tällä kertaa. Jee jee oli ihana! Päättäjäisten kohokohta oli kuitenkin DesuTV:n cosplay-sketsi. Mikä ikinä on se kultti, jonka kaapuun sonnustautuneita jäseniä videolla nähtiin, haluan liittyä. Missä saa täyttää lomakkeen? Tai vaihtoehtoisesti avioitua jonkun heebon seitsemänneksi vaimoksi?

Oli kiva, että vessoista löytyi tällaiset kätevät telineet skeittilaudoille.
Hyvin oli ajateltu meitä Sk8-pukuilijoita.

Päättäjäisten jälkeen hyppäsimme saman tien autoon, ja lähdimme matkaan kohti kotia. Päällimmäisenä Desusta jäi hyvä fiilis. Odotin hieman jotain samankaltaista pärinää, kuin ensimmäisissä Desuissa, Animeconeissa ja Traconeissa on aikanaan ollut. Pärinää ei kuitenkaan tullut vaan kaikki oleminen tapahtumassa tuntui jännällä tavalla tutulta. Omalta osaltani kaikki meni hyvin, mitä nyt tätä jälkipyykin koronalinkoa on seurannut. Töiden ja juhannuksen vuoksi olen tehnyt kotitestejä joka päivä. Oireeton ja negatiivinen olen ollut tähän asti, mutta tilanteen seurailu jatkuu.

Fukka kiittää!

Näitä on tehty muutama ennen ja jälkeen Desuconin...

PS: Seuraavana suuntana olisi Nekocon, joten sieltä pitäisi raporttia pukata, mutta muutekin tarkoitus olisi ryhdistäytyä tämän blogikirjoittelun kanssa. Muutama raakilekirjoitelma odottaa työstämistä loppuun asti. Ja jotain cosplayn kaltaisia juttuja on tullut tässä hiljaiselon aikanakin tehtyä.

Nollausta - Desucon 2019

Hii hoi!

Desuconista on vierähtänyt jo se reilu viikko. Aika ja energia on ollut muissa hommissa tässä välissä, mutta nyt vihdoin pääsen kirjoittamaan.

WCS-stressi/ahdistus/kuumotus/jännitys/yms. alkaa realisoitua ja hetken pohdin sitä, jätänkö Desun välistä kokonaan. Pieni henkireikä tähän väliin oli kuitenkin tarpeen, joten suuntasin Lahteen perjantaina.

Tämä auto-look oli sen verta hirveä, että se piti ikuistaa.

Edean vedin päälleni jo kotona, vaikka myöhemmin totesin, että olisihan perjantain voinut coneilla puvuittakin. Kuitenkin Edea oli päällä kaikesta huolimatta.

Avajaisiin emme tällä kertaa ehtineet, mutta perjantaina tuli sen verran käytyä ohjelmissa, että kävimme kuulemassa 'Cospaly-promootio Suomessa' -paneelia. Oli hyvin viihdyttävää kuulla siitä, kuinka tällainen työ toimii isommassa mittakaavassa ja kuinka paljon sille oikeasti on tässä maassa kysyntää. Mitään sen kummempia ylläreitä ei paneeli tarjonnut, mutta viihdyin hyvin ja olen nyt hieman enemmän informoitu asiasta.

Samaan aikaan toisessa salissa olisi pyörinyt ohjelma Fruits Basketista, jonka olisin myös halunnut käydä kuulemassa.

Elikot

Lauantaiaamu venyi pitemmäksi kuin yleensä, mikä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että Desucon on ottanut käyttöönsä virtuaalisen paikkalippuvarauksen cosplay-kisoihin! Hip hei! Enää ei tarvitse olla syöksymässä tapahtumapaikalle aikaiseen ja sen tähden heräämässä vielä aikaisemmin. Olen tästä uudistuksesta hyvin iloinen. Toivon myös kovasti, että esim. Tracon saisi samanmoisen systeemin aikaiseksi...

Lauantai meni jotenkin hulinaksi muutenkin, kun ei tullut kovin käytyä ohjelmissa. Joitakin kiinnostavia ohjelmia olisi ollut tarjolla, mutta nekin jäivät väliin. Cosplay-kisat ja Erhu-konsertin alku tuli katsastettua.

La oli päällä Yuna, josta ei hirveästi tullut otettua kuvia.

Kisat olivat hyvin jepat. Eurocosplay-esityksissä näkyi muutama pinnalle noussut trendi monologien ja huulisynkka-esityksien muodossa. Jännittävää. EuroCosplayn osalta voittaja oli hyvin selkeä ja olen älyttömän iloinen, että Maija otti sen ensimmäisen askeleen ja lähti uudelle kirrokselle edustushommiin. Hyvä hyvä jee jee! Maija oli ihana ja onnea onnea onnea!

Hall-kisan keräämä kisaajamäärä oli huikea ja alkuun aivan unohdin, että kyseessä on aloittelijakisa. Olen edelleen sitä mieltä, että Desucon ei liene oikea paikka aloittelijakisalle, mutta olin positiivisesti yllättynyt kisan tasosta.

D&D kuumottelee ja lapsen piti saada ihka oikeat nopat.

Päivä meni hieman pallotessa, kun viihdytimme hauskaa japanilaista vierasta ja himmailimme. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin ehkä jaksanut raahautua joihinkin ohjelmiinkin, mutta tällä kertaa näin.

Erhu-konsertti alkoi harmiksemme 15 minuuttia myöhässä. Maha huusi ruokaa, joten jouduimme lähtemään konsertista kesken kaiken. Siksi tuo myöhästyminen harmitti niin kovast, mutta se mitä kerkesimme kuulla oli ihanaa ja hienoa ja aaaaaaaaaaa! Tätä lisää kiitos!

Pihviveitseni oli kai sukua viidakkoveitselle!

Sunnuntai oli rennompi päivä jälleen kerran. Kävin yhdessä ohjelmassa 'Lumoavat teppelinaiset', joka käsitteli shintolaisia papittaria ja niiden sekä japanilaisen taikauskon esiintymistä animessa. Asia oli mielenkiintoinen, koska mikot (eli shintolaiset papittaret) ovat minulle hyvin tuttuja kuluttamistani sarjoista. Muutama ihan oikea asiavirhe luennolla kuitenkin tuli vastaan, mikä paljasti sen, että käsiteltyihn sarjoihin ei oltu välttämättä perehdytty niin syvällisesti. Viihdyin kuitenkin.

Hupsua tästä teki vielä sen, että Kimi no na wan Mitsuha, joka minulla oli sunnuntain pukuna, toimii myös mikon tehtävissä. Luennolla puhuttiin siitä, kuinka oikea ja realistinen miko-kuva ei kovin monesti päädy animeen asti. Mitsuha on oikein hyvä ja tuore esimerkki siitä, kuinka suhteellisen realistinen miko kuva näkyy. Kimi no na waa ei taidettu käsitellä luennolla ollenkaan.

Soffi kuvasi.

Mitsuha oli kiva ja rento puku. Vähän jännitin peruukin puolesta, mutta lopulta se oli todella mukava ja hyvä pitää päässä. Kirjoittelen Mitsuhasta vähän enemmän, kunhan kerkeän. Ihan hirveästihän asiaa ei ole, koska puku on niin yksinkertainen, mutta jotain sentään.

Lauantaina olo oli norsu, joten en edes yrittänyt ahtautua taidekujalle. Myyntipöytäsalin kävin pikapikaa kiertämässä, koska tiesin, mitä olin hakemassa. Sunnuntaina kuitenkin kiersin molempia vähän enmmän ja mukaan tarttui ihanuuksia.

Saalis!

Näin välikommenttina: kaipaan magneetteja, joita nykyään vähemmän näkee taidekujalla myynnissä. Vaikka kovasti haluaisin ostella printtejä ja avaimenperiä, tiedän, että en saa niitä mihinkään esille tai käyttöön, joten harvoin edes yritän katsella niitä sillä silmällä. Magneetit taas on suuri himoitsemisen kohteeni ja tavoitteeni on saada niitä suuri kokoelma jääkaapinoveen sekä muualle.

Sen kummempaa tai ihmeellisempää ei tällä kertaa ollut. Heti jo kotimatkalla ajatukset ja jännitys palasivat muihin pukuihin ja valmisteluihin. Siitä huolimatta, että moni tietenkin kyseli fiiliksiä ja sitä, millä mallilla hommat ovat, en hirveästi tapahtuman aikana miettinyt sitä, mitä kotona odottaa. Ja niin sen pitikin mennä. Tämä reissu oli tauko ja irtiotto ennen seuraavaa koitosta.

Kotimatkan välipysähdys jossain Limingan pelloilla.

Fukka kiittää!

PS: Tässä vaiheessa Japanin puvuista 4/5 on fiksailua vaille valmiina ja Japaniin saapumiseen kuukausi! AAAAAAAaaaaaa! APUVA! Nyt alkaa jänskättää ihan kunnolla!