Uudempaa ja vanhempaa

Heip!

Kirjoittelen nyt vähän Zeldan viimeistelystä, eli kenkien tekemisestä. Lisäksi ymppään tähän vähän ölinää Haurun korjailusta. Oli ihan jännä korjailla näinkin vanhaa pukua. Varsinkin, kun olen päättänyt ottaa Havin kunnolla korjattavaksi tässä jossain vaiheessa (mikä tuo vaihe on, niin siitä ei ole vielä tietoa). Työstin Haurua ja Havia samaan aikaan vuonna 2015, joten on ihan jännä korjailla niitä näin 7 vuoden jälkeen.

Kuvasi Niina

Zeldan kenkien tekeminen venyi ja vanui, koska a) en tuntunut saavan käsiini mistään nahkavärejä ja b) motivaatio liihotti tipotiessään, kun Zeldalle sopivaa tapahtumaa ei näkynyt mailla tai halmeilla. Vaikka kenkien tekeminen on nykyään yksi lempivaiheistani puvun teossa, en hirveästi nauti tämän tyylisten remmikenkien/sandaalien tekemisestä. Tähän syynä on puhtaasti se, että niiden tekemiseen kuuluu niin paljon testaamista ja mallaamista, jotta kaikki osat toimivat ja osuvat kohdalleen. Materiaalit ovat myös aina vähän kysymysmerkki; mikä toimii, mikä näyttäisi hyvältä, miten kiinnitys…Blaah

Vaikka tästä puvusta hirveästi pidänkin, niin kengät eivät kovin huutaneet nimeäni.

Päätin tehdä sandaalit lopulta nahasta, koska sitä oli jäänyt lähes puoli vuotaa Sanin kenkien jäljiltä. Ainoa haaste oli se, että nahka piti saada vaaleasta ruskeaksi. Alkuun testasin ihan pelkällä ruskealla lankilla, mutta lopputulos ei ollut tarpeeksi peittävä. Vertailin eri värjäys- ja maalausvaihtoehtoja, ja yritin tilatakin useampaa eri tuotetta, mutta aina oikea sävy oli loppu. Kolusin myös eri kivijalkaliikkeitä, kun satuin liikkumaan sellaisissa kaupungeissa, joissa on askartelukauppoja (täällä kotopuolessahan niitä ei ole enää juuri olemassa). Tämäkään ei näyttänyt tuottavan tulosta, koska ruskean sävyt tuntuivat pakenevan minua. Viimein tämän vuoden Nekoconista sain ostettua oikean värisen nahkamaalin.

Tämä kiva.

Kenkien varsinainen valmistus lähti siitä, että piirsin itselleni pohjan vanhojen varvassandaalien pohjalta. Muokkasin tuota kaavaa hieman ennen kuin tein sen avulla 5mm EVA-muovista pohjaproton. Tämän pohjaproton teippasin jalkaani ja piirsin remmien kaavat perinteisellä tuorekelmu+teippi-tekniikalla (en kai ole muistanut kuvata tässä kohtaa, koska kuvia ei löydy). Tämän jälkeen tein piirrettyjen kaavojen pohjalta paperisen proton, jonka avulla pystyin vähän korjailemaan remmien asettumista, mittoja ja muotoja. Tämän ja kaavamuutosten jälkeen tein vielä proton softiksesta, jota mallailin molempiin jalkoihin. (Tässä vaiheessa olin myös sekoittanut remmit jo kertaalleen keskenään.) Kun olin todennut softis-version passeliksi molempiin jalkoihin, uskalsin jäljentää remmit nahalle.

Paperiversio testissä.

Sellainen fun fact tähän väliin, että näiden kenkien tekemistä turhautti myös se, että minulla on selkeästi eri kokoiset nilkat, koska toisen sääriluuni pää on mennyt poikki ja luutunut paksummaksi. Näin ollen, jos olisin halunnut sandaaleista ”täysin istuvat” molempiin jalkoihin, olisi minun pitänyt tehdä kummallekin jalalle omat kaavat. Tähän minulla kuitenkaan ei ole kärsivällisyyttä.

Pohjien kerrokset.
Keskimmäisessä kolot remmeille.

Kenkien pohjat on tehty samasta nahasta kuin remmit. Pohjat ovat kolmikerroksiset ja ne on ensin liimattu kasaan, minkä jälkeen ne on vielä ommeltu yhteen reunasta. Pohdin, että laittaisinko pohjan väliin jonkin kovikkeen kuten worblaa, mutta lopulta jätin ne tukematta. Nahkatukikangas olisi ollut ihan hyvä lisä, mutta sitä ei minulla ole, enkä jaksanut lähteä sitä metsästämään vain ja ainoastaan näitä läpyköitä varten.

Tässä liimausta ja kuvaa remmien kiinnityksestä.
Liimauksen jälkeen ompelin pohjan reunaan tikkauksen, joka auttoi myös kiinnittämään remmit.

Remmit on kiinnitetty ompelemalla ja liimaamalla. Pohjiin kiinnittyvissä remmeissä on pienet lisäkkeet, jotka asettuvat keskimmäisen pohjakappaleen loviin (ks. kuvat). Remmit on siis liimattu kiinni pohjiin samassa syssyssä itse pohjien kanssa, ja tämän jälkeen vielä ommeltu. Osa remmeistä on taas ommeltu kiinni toisiin remmeihin, minkä jälkeen niiden ”saumanvarat” on liimattu paikalleen. Joistain kohdista remmit on ommeltu yhteen, jotta ne asettuvat oikein. Pohkeen ympärille kiinnittyvään remmiin on liimattu ja ommeltu puuvillakappale, johon puolestaan on ommeltu silikoninauhaa, jotta remmit eivät varmasti valahda alas (tämä muuten toimi äärettömän hyvin). Kantakappale/lappu on nahka- ja puuvillakappaleet, jotka on ommeltu pussiin sekä kiinnitetty pohjaan ompelemalla. Pohjeremmissä ja kantalappuun kiinnittyvässä sisäsyrjän remmissä on hakaset kiinnitystä varten.

Ne alkaa muistuttaa jo jotain!
Hakasten paikat ympyröity.

Maalasin sandaalit ruskeaksi siinä vaiheessa, kun ne olivat jo kokonaan kasassa. Kaiken sen etsintäni jälkeen käyttämäni maali oli lopulta Neopaquen akryylimaali nahalle (vilahti ylempänä). Tykkäsin tästä maalista; hyvin levittyvää ja hyvä peittoisuus. Se myös todella toimi nahalle eikä halkeillut mistään tai muuta. Tämä jatkoon.

Maalauksen jälkeen kengät olivatkin sitten valmiit, ja Zelda niiden ohella.

Kuvasi Niina
Vaikka pohja olisi hieman kaivannut ryhtiä, olen silti iloinen siitä, miten kengät käyttäytyvät käytössä.
Yllä hyvä esimerkki pohjan taipuisuudesta.

Sitten voidaan siirtyä korjailemaan menneisyyden virheitä Haurun osalta.

Halusin uusia Haurun koruja Traconia varten parista syystä. Yksi tietenkin on se, että taidot ovat kehittyneet, ja vanhat osat näyttivät rumilta omaan silmääni. Toisena syynä oli se, että etenkin korvakoruissa lakka, jota käytin korujen viimeistelyyn, on alkanut vuosien varrella himmentyä. Tämä näkyy korviksissa etenkin siinä, että meikki tarttuu korujen pintaan todella helposti. Korut siis kaipasivat vähintäänkin huoltoa, joten päätin päivittää niitä hieman enemmän.

Sitten, kun joskus keksin, miten saan piilotettua siimankin vielä paremmin, niin korjailen tämän taas.

Kaulakorua ja korvakoruja en tehnyt aivan kokonaan uudestaan, vaan säilytin niistä osan. Kaulakorun kultaiset helmet saivat jatkaa elämää. Uusin kuitenkin ison sinisen kiven ja siiman, jolla koru on kasassa. Siima vaihtui ohuempaan ja alkujaan Cernitistä valmistettu kivi korvaantui Worbla’s Crystal Artsta tehdyllä möhkäleellä. Leivoin Crystal Artsin kiteiden sekaan paria erilaista glitteriä ja muotoilin siitä kiven. Samaan tapaan tein korvakorujen uudet kivet. Kaikki kivet saivat myös päälleen runsaan (toivottavasti paremman ja kestävämmän) lakkakerroksen. Korvakoruissa säilytin nappiosat ihan vain laiskuuttani. Tiedän, että ne eivät hirveästi vastaa Haurun korviksia, jotka näyttävät olevan enemmän renkaat kuin napit. En kuitenkaan jaksanut tähän väliin lähteä keksimään uusia kiinnitysosia. Voi olla, että korjailen korvakoruja vielä joskus tulevaisuudessa lisää.

Vanhoissa kivissä näkyy lakan outo sumentuminen.

Haurun sormukset tein kokonaan uudestaan. Vanhat sormukset olivat vain ohuet ja epämuodostuneet worbla-soirot. En koskaan tykännyt vanhoista sormuksista, joten olin hyvin iloinen niiden päivittämisestä. Tällä kertaa materiaali oli jälleen worbla, mutta käytin sormuksiin vanhoja jämäpaloja, jotka olivat sekoitus tavallista worblaa ja valkoista worblaa. Uusista sormuksista tein paksummat ja hitusen leveämmät kuin alkuperäiset. Sormusten koristeet ja yksityiskohdat tein samalla tyylillä kuin aiemmin; pienet risti/kukkakuviot ovat worblan päälle liimattuja kartonkipaloja ja sormusten kivet ovat liimattavat strassit. Sama strassiarkki oli edelleen tallessa ja pääsin nyt käyttämään sormuksissa vähän jopa isompia ja näyttävämpiä kiviä (pienistä asioista voi ihminen iloita). Sormukset saivat päälleen myös jokusen kerroksen Erikeeperiä tasoittamaan pintaa.

Vahaa odotellessa.

Inka gold pääsi taas loistamaan (bu dumtsss), kun toteutin sormusten hopeisen pinnan sillä. Vanhoissa sormuksissa oli tietenkin sama lakka kuin muissakin Haurun koruissa. Tästä syystä myös vanhat sormukset näyttivät hyvin nuhjuisilta. Pidän kovasti uusien sormusten kiillosta, mutta halusin antaa niille myös hieman rustiikkisen ilmeen, joten nestemäinen patina pääsi taas käyttöön. Lisäksi pieni rosoisuus worblan pinnassa sopi sormuksiin oikein hyvin. Nestemäisen patinan avulla myös yksityiskohdat saatiin paremmin esille.

Uudet vs. Vanhat (hyi)

Näin sai Hauru vähän kasvojenkohotusta. Niina otti Traconissa kuvia myös Haurusta. Vaikka sunnuntaina olikin huonomeikkipäivä ja oma naama ahostaa Hauruna, niin olen hyvin hullaantunut Niinan ottamista kuvista. Etenkin niistä, joissa näkyvät uudet korut. Haurun vaatteet ovat hyvänlaatuiset ja mukavat päällä, joten yritän saada tästäkin puvusta kaiken rahan arvosta irti. Siksi oli kiva saada siitä myös hienoja kuvia.

Kuvasi Niina

Tähän loppuun heitän vielä hihkumiset sivuprojektistani, jota olen tässä hissukseen väsäillyt ja nyt saanut valmiiksi. Eräs pieni ihminen pyysi minulta BOTW:n Master Swordia ja minä lupauduin sellaisen tekemään. Link ja oma Master Sword olivat joka tapauksessa mielessä, joten sain vähän harjoitusprojektia tästä. Nyt se on tosiaan saatu päätökseen, ja valmis miekka on toimitettu sankarilleen, joka oli siihen hyvin tyytyväinen. Ajattelin, että avaan miekan tekoprosessia sitten enemmän, kun oma miekkani lähtee etenemään paremmin. Paljon niissä tulee olemaan samaa, mutta tämä ensimmäinen on niin sanottu lapsiystävällinen versio, joka kestää varmaan vähän paremmin kolutusta.

Mini-miekka

Olihan tässä taas asiaa yhdelle kerralle. Fukka kiittää.

PS: Olen aivan pian vapaa harjoittelujakson hirveyksistä, joten yritän piakkoin päästä kunnolla aloittelemaan uusia pukuja muun muassa Frostia varten.

Nature is Healing: Conikansa palaa Sibeliustalolle - Desucon 2022

Hip ja hei!

Toden totta Desucon 2022 järjestettiin 17.–19.6., noin 2,5 vuotta edellisen Desucon Frostbiten jälkeen. Sinne vei myös minun tieni, joten perinteistä coniraporttia on tällä kertaa luvassa, ja vieläpä kohtuu hyvissä ajoin tapahtuman jälkeen.

Hei taas Sibeliustalo!

Desu-matkailu aiheutti minulle suurensuurta stressiä jo pitkän aikaa ennen lähtöä. Aloitin kesätyöt kesäkuun alussa, ja olin hyvissä ajoin pyytänyt Desu-viikonlopun vapaaksi. Töiden alettua sain kuitenkin huomata, että perjantaita en ollut saanut vapaaksi ja minulle oli merkitty jopa iltavuoro. Apuvaaa! Hirmuisen säädön kautta sain vaihdeltua ja junailtua vuorot sekä matkustuksen siihen malliin, että pääsin perjantaina hyppäämään autoon suoraan työpaikan pihasta. Työvuorokikkailun takia jouduin myös pakkaamaan omat tavarani autoon jo torstaina aamupäivällä, koska iltavuoro+aamuvuoro-combon väliin ei jäänyt minkään näköistä aukkoa auton pakkaamiselle. Sanotaanko, että perjantaipäivä meni töissä aika pärinöissä. Muutenkin aloin perjantaina jännittämään, koska EKA ISO TAPAHTUMA NIIN PITKÄÄN AIKAAN! Korona myös kolkutteli jatkuvasti takaraivossa.

Pikkueläimet taas matkalla!

Olo helpotti huomattavasti, kun pääsimme tien päälle. Autoilu meni ihan mukavasti, vaikka emme kerenneet perjantaina ollenkaan käymään Sibeliustalolla. Sää vaihteli matkan aikana, mutta sen vuoksi saimme myös nauttia upeista sateenkaarista!

Tässä vain yksi niistä kaikista monista, joita näimme matkalla.

Jonkin verran piti pohtia pukuja, jotka ottaisin mukaan Desuun. Reki oli alusta asti varma nakki, mutta toisen puvun kanssa piti oikein miettiä. Kyselinkin parissa paikassa ihmisten mielipiteitä, ja lopulta niin monen kehotuksen jälkeen mukaan lähti Gwendolyn. Alun perin Rekin oli tarkoitus olla lauantain puku, mutta Gwendolynin pakkaaminen autoon sunnuntaina päivän päätteeksi ei houkuttanut yhtään. Vedin Gwendolynin päälle lauantaina, mikä oli todellakin oikea valinta, koska sunnuntaina olisi voinut tulla itku sen kanssa (koska hillitön säätö + väsy).

Hehkeät aamunaamat Anniilaughn kanssa.

Lauantaina heti aamusta ryntäsimme katsomaan CMV-luentoa, mikä oli yllättävän tyhjä. Itse pidin tästä ohjelmasta, vaikka se ei mitään maata mullistavaa minulle tarjonnutkaan. Olenhan räpellellyt mm. halpabudjetin valojen kanssa töktök-videoiden parissa. Tokmannin, Puuilon ja Prisman pyhän kolminaisuuden tulen kyllä muistamaan tästä eteenpäin aina. Viihdyin ja sain jopa inspiraatiota.

Toisena ohjelmana lauantaina tuli katsottua Mitä japanilaiset ajattelevat ulkomaalaisista. Tämäkin oli suurimmaksi osaksi tuttua huttua, mutta jotain uutta tuli myös kohdattua. Joitain todella osuvia seikkoja tuli luennolla esiin, joita olen myös itse kokenut Japanissa. Yksi osuva esimerkki oli japanilaisista vanhemmista kansalaisista, jota tulevat japaniksi opastamaan meitä tyhmiä länkkäreitä. Näin meille todella kävi yhdellä reissulla. Hyvä ohjelma, vaikka välistä samaa asiaa toistettiinkin useaan kertaan.

Nature is healing.

Lauantaina olisi ollut muitakin ohjelmia, jotka olisin halunnut nähdä, mutta paljon ajasta meni säntäilyyn sinne ja tänne tai ihmisten moikkailuissa. Lisäksi kulkeminen väenpaljoudessa Gwendolynin kamppeet päällä ei ollut mikään nautinto. Tästä syystä en kunnolla lauantaina uskaltautunut edes taidekujalle, kun siellä oli niin kova tungos. Pyrstööni törmäiltiin jatkuvasti, vaikka yritin seistä mahdollisimman sivussa ja jopa seinää vasten. Ihmisillä on kuitenkin jokin outo pakonomainen tarve ängetä läpi niistä kapeimmista väleistä. Kaksi ihmistä taisi pyytää tönäisyä tai tuuppimista anteeksi. Hillitön sade, joka ajoi ihmiset sisälle, ei varmasti auttanut asiaa. Tästä syystä hylkäsin linnunperän jo ennen cosplay-kilpailujen alkua, ja pyörin loppu päivän osittaisessa puvussa.

Sateen takia Gwendolynistä ei myöskään saatu jälleen yhtään kuvaa. WCS-reissun Osu-paraati kuvat ovat jossain syövereissä, edellisellä kuvauskerralla täällä kotona puku näytti päällä niin hirveältä, että en halunnut juurikaan niitä kuvia julkaista, ja nyt sade pilasi suunnitelmat. No, jotkin osat kaipaavat huoltoa ja uusimista edelleen, joten ehkä vielä joskus tästäkin puvusta saadaan jotain julkaistavaa.

Suurimman osan päivästä näytin tältä. Cosplay-tunnistusleikkiä HC-versiona.

Sitten oli cosplay-kisat! 

EuroCosplaylla on heitetty vesilintua ja tilalle oli tullut Cosplay Central Crown championships. Olin kisaan asti hieman hämilläni tästä uudesta konseptista, koska olin vain pikaisesti lukenut kilpailun säännöt ja todennut, että ”Jaa, ei taida olla minun kisa tämä.” EuroCosplayn ohella meiltä poistui kisarepertuaarista yksi kunnon sooloesityksen mahdollistanut kilpailu. CCCC:n määrittelemä 1–2 min esitykselle on loppupelissä todella vähän. Olin myös hämmentynyt kahdesta eri kategoriasta saman kilpailun sisällä, mutta vain yhdestä edustajasta. Tämä antaa mahdollisuutta erityyppisille kilpailijoille, mutta en ole ihan varma siitä, miten itse suunnitellut puvut ja täysin kopioidut painivat toisiaan vastaan. Tai sitten olen edelleen ymmärtänyt jotain väärin? Aika näyttää, mihin tämä kisa kehittyy. Hämmennyksestäni huolimatta oma suosikkini voitti, mutta tässä kohtaa pitää muistaa, että katsojana minä olen hyvin puolueellinen, kun asiat liittyvät mitenkään BOTW:iin. Siitä huolimatta onnea palkintojen saajille!

Craftmanship-kisa oli mielestäni kilpailu, jota on kaivattu jo vuosia. Olen aikaisemminkin maininnut siitä, että on mielestäni höpsöä, että Desuconin kaltainen conijätti ei tämän tyyppistä kisaa ole tarjoillut. Sen sijaan aiempina vuosina pukukilpailuja ja hall-kisaa on markkinoitu aloittelijoille sopivina kilpailuina. Tämä maa on täynnä pienempiä tapahtumia, joiden kisat täyttävät tuon kyseisen aukon kilpailujen suhteen. Olen siis hyvin iloinen siitä, että Craftamanshipin kaltainen kisa on vihdoinkin saatu Desuun. Siksi myös toivon, että se on tullut jäädäkseen. Ja aivan järkyttävän hienoja pukuja siinä tuli myös nähtyä! Onnea kaikille voittajille!

Craftmanship-sarja, palkintojen jako.
Olipas kivaa istua katsomossa. Ei oikeastaan yhtään tehnyt mieli olla lavan puolella. Nautin siis tästäkin

Lopuksi oli myös vanha kunnon hall-kisa. Jotenkin suurin osa hall-kisaajista oli minulla mennyt päivän aikana ihan ohi, joten jokainen oli yllätys. Onnea myös hall-kisan sijoittuneille!

Kisojen jälkeen aika meni taas pööpöillessä ja yleisessä hyörimisessä ennen kuin siirryimme ruuan kautta untenmaille. Myyntipöytäsali jäi kokonaan katsastamatta, koska en lintuperäni kanssa viitsinyt lähteä sinne. Taidekujaltakin kävin nappaamassa vain tietyt jutut, jotka osasin paikantaa ilman sen suurempaa sumplimista.

Pikkueläimet nautiskelivat hotellin luksuksesta.

Sunnuntaina vedin niskaan Rekin, joka ei vielä ollut päässyt mihinkään tapahtumaan visiitille. Reki oli ihanan rento puku, ja varsinkin sen jälkeen, kun päätin jättää gakuran-takin asusta kokonaan pois. Takin kanssa olisin hikoillut itseni hengiltä, koska pelkässä hupparissakin tuli sisätiloissa välillä tukala. Ulos asustukseni oli juuri sopiva. Reki päällä uskaltauduin jopa taidekujalle sekä myyntipöytäsaliin kunnolla kiertelemään.

Aamuselfiet hotellin aulassa.

Sunnuntain ainoaksi ohjelmaksi jäi Muodin silmin: Japanin Heian-kausi. Tässä luennossa oli paljon toisintoa aiemmin nähdystä samaa aihetta käsittelevästä luennosta jonkun vuoden takaa. Eipä sinänsä, viihdyin ja aina jaksan kuunnella vanhoista vaatteista. Pari uutta sarjaakin löytyi katseltavaksi.

Koska sunnuntaina sää suosi, saatiin Rekistä jokunen kuvakin. Anniilaugh oli ihana, ja räpsi Rekistä hieman kuvia. Oli ihana olla kameran edessä niin pitkästä aikaa, ja vielä ympäristössä, joka jopa omalla tavallaan toimi Rekille. Okinawan palmuja ei löytynyt, mutta urbaani/satamaympäristö ei tällä kertaa ollut ihan käyttökelvotonta. Ah ja voi, kaikki tämä lämmittää sydäntä.

Kuvasi  Anniilaugh 
Editointi miä

Sunnuntai meni pitkälti himmailussa, ostosten merkeissä ja seurustelussa. Moni kiinnostava ohjelma meni ohi, mutta oli jotenkin ihana vaan pyöriä coniympäristössä. Lopulta oli päättäjäisten aika. Tällä kertaa, vaikka en ollut avajaisten solusekoilua nähnytkään, pystyi hyvin hyppäämään mukaan tunnelmaan ja fiilikseen. Asiaa voi auttaa se, että olen jonkin verran Cells at Work -sarjaa katsonut, joten aihe oli senkin puolesta tuttu. Tykkäsin hirmuisesti siitä teatraalisuudesta, jolla avajaisten show-puoli oli toteutettu tällä kertaa. Jee jee oli ihana! Päättäjäisten kohokohta oli kuitenkin DesuTV:n cosplay-sketsi. Mikä ikinä on se kultti, jonka kaapuun sonnustautuneita jäseniä videolla nähtiin, haluan liittyä. Missä saa täyttää lomakkeen? Tai vaihtoehtoisesti avioitua jonkun heebon seitsemänneksi vaimoksi?

Oli kiva, että vessoista löytyi tällaiset kätevät telineet skeittilaudoille.
Hyvin oli ajateltu meitä Sk8-pukuilijoita.

Päättäjäisten jälkeen hyppäsimme saman tien autoon, ja lähdimme matkaan kohti kotia. Päällimmäisenä Desusta jäi hyvä fiilis. Odotin hieman jotain samankaltaista pärinää, kuin ensimmäisissä Desuissa, Animeconeissa ja Traconeissa on aikanaan ollut. Pärinää ei kuitenkaan tullut vaan kaikki oleminen tapahtumassa tuntui jännällä tavalla tutulta. Omalta osaltani kaikki meni hyvin, mitä nyt tätä jälkipyykin koronalinkoa on seurannut. Töiden ja juhannuksen vuoksi olen tehnyt kotitestejä joka päivä. Oireeton ja negatiivinen olen ollut tähän asti, mutta tilanteen seurailu jatkuu.

Fukka kiittää!

Näitä on tehty muutama ennen ja jälkeen Desuconin...

PS: Seuraavana suuntana olisi Nekocon, joten sieltä pitäisi raporttia pukata, mutta muutekin tarkoitus olisi ryhdistäytyä tämän blogikirjoittelun kanssa. Muutama raakilekirjoitelma odottaa työstämistä loppuun asti. Ja jotain cosplayn kaltaisia juttuja on tullut tässä hiljaiselon aikanakin tehtyä.

Outo vuosi, outo merkintä - 2020

 Hei hoi!

Alkaa olla vuosi taas taputeltuna. Tämä on ollut erikoinen vuosi varmasti kaikille, mutta silti se on vaikuttanut meihin jokaiseen eri tavalla. Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut vastaan muistutuksia siitä, että on ok, vaikka ei olisi saavuttanut tänä vuonna mitään. Ja se on ihan totta. Kuitenkin haluan jäsennellä omia ajatuksiani vuoden kulusta (kuten yleensäkin) ja siinä samalla pohtia ehkä hieman muutenkin tätä kummallista ajan jaksoa.

Tuntuu jotenkin tosi oudolta miettiä, että kyllähän minä yhdessä tapahtumassa olen tänä vuonna käynyt. Desucon Frostbite, joka järjestettiin tammikuussa, on jotenkin vaipunut ihan unholaan. Tai no. Ei se nyt ihan ole unohtunut, mutta hyvin hyvin kaukaiselta se tuntuu (piti ihan tarkistaa, että mitä siellä on edes tehty ja nähty).

Ninjailimma
Sasuke: Yaci, Sai: woodi, Pärinä-Aizawa: anniilaugh ja miä

Hetken aikaa Frostin jälkeen ehdimme miettiä tulevia tapahtumia ja seikkailuja ennen kuin korona pisti kaikkien suunnitelmat heittämään härän pyllyä. Tuossa kohtaa minä kävelin kangaskauppaan ja keräsin sieltä mukaan tarvittavat varusteet eristäytymistä varten. Hain siis tarvittavat värmeet Tamakia varten ja elättelin vielä toivoa siitä, että kermaperse näkisi ensiesiintymisensä kesän Desuconissa. Kaikki vuoden tapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai muuttamaan ainoastaan virtuaalisiksi, joten Tamaki on edelleen vailla debyyttiään.

Ainoa kuva, joka jäi käteen.

Tamakia en ole kunnolla kerennyt edes kuvata missään välissä. Tein erään tiktokin Tamakista, jonka yhteydessä yritin räpsäistä jokusen kuvan. Minä ja kolmijalka siis. Eipä siitä juuri mitään tullut; fiilis oli huono, yritin kuvata itse itseäni ilman selfiekameraa ja lopulta puhelimen muistikortti päätti tuhoutua ja siinä menivät lähes kaikki otetut kuvat. Yksi jäi jäljelle. Olisi mukava saada Tamakista kuvia, koska miljöö on jo tiedossa.

Pärinöissäni hyppäsin Tamakin valmistuttua jo seuraavan puvun kimppuun. Keithin kanssa koettiin turhan tuskainen tie, mutta kasaan saatiin hänetkin. Myöhemmin myös woodin kanssa saimme aikaan kuvata Keithiä, mikä oli kivaa. Olen kuitenkin tässä viime aikoina todennut sen, että Keithin peruukki kaipaa hieman säätöä, mutta en ole aivan varma vielä siitä, miten lähden asiaa toteuttamaan.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

Pukuna Keith oli sellainen, että pääsin käyttämään vahvuuksiani hyvin paljon, mutta jotenkin se silti onnistui heittämään kapuloita rattaisiin joka ikisen osan kohdalla. Poika on kuitenkin kasassa ja olen siihen kohtuu tyytyväinen.

Vaikka tapahtumissa en päässyt käyttämään pukuja, yritin silti keksiä syitä ja tapoja, joilla voisin "harrastaa cosplayta itsekseni". Sain innostuksen Tiktokista kokeilla jotain vanhaa pukua ja tutkia, millaisen meikin saan aikaiseksi nyt, kun taidot ovat vähän kehittyneemmät. Ruruka oli ensimmäinen uhri, koska aikanaan en mielestäni sopinut hahmoksi yhtään. Piti siis katsastaa, oliko ongelma oikeasti naamassa vai siinä, mitä tavaraa ja miten siihen naamaan on laitettu.

Voi apua... Vuosimallit 2020 ja 2013.

Toivon. Toivon niin suuresti, että olen oikeasti kehittynyt meikkaamisessa, eikä naamani olisi muuttunut 7 vuodessa. Ehkä molempia, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt tästä muutoksesta. Minulla oli hirmu kivaa kuvata itseäni Rurukana. Harkitsin jopa sitä, että Rurukan voisi ottaa käyttöön myös jossain tapahtumassa taas. Siinä kohtaa kuitenkin mukaan tulee 'mutta': Rurukan kengät ovat saaneet uuden elämän Yunan kenkinä, joten uudet pitäisi hankkia, ja PUKU ON NIIN RUMA. Työjälki on paikoin ihan hyvää, mutta tietyistä kohdista huomaa, että on tainnut kärsivällisyys loppua kesken.

Oli jännää.

Nyt on mietinnässä, että mitä tälle puvulle teen. Jos pistän puvun myyntiin, ostaako sitä kukaan, koska hahmo on niin tuntematon, vai pistänkö koko homman palasiksi ja hyödynnän sen muissa jutuissa myöhemmin? Jonkinlainen photoshoot kuitenkin vielä houkuttaisi...

Jotkin tapahtumat tarjosivat virtuaalisia hupailu-cosplay-kisoja. Itse osallistuin Traconin cosplay-putkeen, koska sen tehtävät olivat ihan hauskoja ja sattui olemaan inspistä. Kirjaimelliseksi supersankariksi syntyi Bianca (olikohan sen nimi Bianca?), joka oli juuri menettänyt aviomiehensä ja pukeutui siksi mustaan surupukuun. Hän oli siis musta leski. Oli ihan kivaa repäistä kasaan jokin oma hahmo, mutta tietyn konseptin puitteissa, vaikka yleensä se ei ole minun juttuni.

Äiti sano, että näytän Cheriltä :D

Vaikka tällaiset höpsöt kisat olivat kivoja seurata ja jopa osittain olla mukana, jäin kaipaamaan sitä, että joku tapahtuma olisi järjestänyt jonkinlaisen vakavamman luonteisen virtuaalisen cosplay-kisan. Assemblyjen kisa oli kai ainoa edes vähän sinne päin, mutta se oli virtuaalinen ainoastaan katsojille, mitä olen ymmärtänyt. Eikö olisi ollut muikeaa, jos olisi voinut vähän saada sitä samaa coniin valmistautumisen fiilistä kisaan osallistumalla? Jonkun verran olen katsonut virtuaalikisoja, joita maailmalla on järjestetty ja niitä on ollut myös ihan jännittävä seurata.

Voi pojat.

Cosplay-putki tarjosi minulle kuitenkin yhden merkittävän valaistuksen... Jos tuntee minut, tietää, että Final Fantasy VIII on erittäin tärkeä. Jos tuntee minut hyvin, tietää, että Squall on erittäin tärkeä. Väsäsin cosplay-putkea varten kaappi-cosplayna Squallin keskellä yötä, kun sain hepulin. Tämän piti olla ihan pelkkä vitisi, mutta nyt oikeasti harkitsen sitä, että pitääkö minun lisätä Squall omalle tulevien pukujen listalleni. Taitotasoltani voisin olla jo siinä pisteessä, että en ryssi koko pukua, mutta oma naama edelleen mietityttää hirveästi. Sitten mietin taas Rurukaa ja sitä, osaisinko kuiteskin meikata...

Edellisessä merkinnässä kerroin jo minun ja woodin syksyisestä kuvailusekoilusta ja tuskastani muokata kuvia. Olen kuitenkin hirmu iloinen siitä, että vaikka tapahtumia ei ole ollut, kuvaaminen on onnistunut. Jopa omat kolmijalka ja ajastin -sessioni ovat tyydyttäneet pahimpia cosplay-himoja. On kuitenkin ihanaa, että pääsimme myös kokeilemaan jotain uutta, ja niin, että siitä jäi jotain jopa käteen. Itse olen erityisen hullaantunut näistä Kohaku-kuvista, jotka otettiin olohuoneeni lattialla.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

On vielä yksi tärkeä puku, josta en ole puhunut vielä täällä blogin puolella kai mitään; Zelda. Hurahdin Breath of the Wildiin aivan täysin ja se on minulla edelleen pelattavana. Link on ihana, mutta en osannut päättää, minkä version hänestä tekisin. Päädyin sitten valitsemaan Zeldan valkoisen mekon ensimmäiseksi puvukseni tuosta pelistä. Aloitin puvun tekemisen lähes heti, kun Keith valmistui, mutta se eteni odotettua hitaammin. Kirjoitan puvusta ihan oman merkinnän, ja vaikka se ei vielä olekaan valmis, julistan sen jokseenkin käyttökelpoiseksi.

Lisää yhteistyötä kolmijalan kanssa.

Legend of Zelda on aina kiehtonut minua pelisarjana suuresti, mutta koska Nintendo ei ole ollut meidän talouden pelikonsoli vasta kuin viimeisen vuoden, pelien pelaaminen on jäänyt välistä. Nyt, kun vihdoinkin pääsen mukaan tähän junaan, olen hyvin innoissani. Pelkästään Breath of the Wild kantaa minua vielä pitkän aikaa, mutta toivon, että uudistetut versiot vanhoista peleistä saapuisivat myös Switchille, jotta minäkin pääsisin niitä pelaamaan.

Pukuja ei syntynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin yleensä, mutta olen nauttinut kaikkien kolmen puvun tekemisestä suuresti. Vuoden 2019 lopulla aloitetut puvut ovat vielä kesken ja yksi ehkä jopa kokonaan hylätty, mutta mistä sitä tietää. Kaikki puvut, joita tänä vuonna tein ovat olleet puhtaasti minulle itselleni ja olen fiilistellyt niitä myös tekemisen aikana kovasti. Minulle väkertäminen ja puuhastelu on salvaa ja huolenpitoa, joka on auttanut selviämään tästä kovin yksinäisestä vuodesta. Ymmärrän hyvin sen, että kaikilla tilanne ei ole sama. Aikatauluttomuus on antanut minulle myös yhden laisen vapauden, jonka avulla olen pystynyt työstämään pukuja hartaammin ja huolettomammin.

Korona ei katoa vuoden vaihtuessa, eikä edes heti sitten, kun rokote saadaan käyttöön myös meille tänne Suomeen. Omalla kohdallani en oikeastaan edes suunnittele vielä mitään tulevaa, koska se on vielä niin epävarmaa. Minulla on hitusen ajatusta siitä, että mitä alan työstämään seuraavaksi, mutta nyt olen päässyt tähän verkkaiseen ja huolelliseen tahtiin kiinni. Jää siis nähtäväksi, milloin ja millä fiiliksillä aloittelen uutta pukua.

Fukka toivottaa hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

PS: Juuh jeeh apua! Blogi täytti sen 10v., on edelleen elossa ja porskuttaa. Kai sekin pitää vielä kertaalleen mainita näin vuosikymmenen vaihtuessa.