Semisti uuden äärellä

Hei moi!

Heittelen tähän nyt viimeiset vaiheet Todorokin työprosessista. Tässä blogimerkintää valmistellessani huomasin, että nämä viimeiset vaiheet pyörivät vahvasti EVA-muovin ympärillä. Tein tietoisen valinnan siitä, että lykkäisin tiettyjen osien tekemistä enemmän kesän puolelle. EVA-muovin hiominen on sotkuista puuhaa, mihin minulla ei varsinaisesti ole tiloja, joten suosiolla odotin kesään, jotta voisin toteuttaa hiomisen ulkona.

Kuva: Karo
Valot: Tekla

Aloitetaan kertominen kuitenkin pienestä ”koe-erästä”. Tämän koko puvun valmistaminen on edennyt outoina innostuspiikkeinä, joiden väliin on mahtunut pitkiä hiljaisia hetkiä. Innostuin kuitenkin kevättalvella Todorokin rannekkeista. EVA ei ole materiaalina minulle vielä erityisen tuttu, ja sen monipuolisempi työstäminen on vielä hakusessa. Päätin siksi ”tutustua” materiaaliin Todorokin rannekkeiden kautta.

EVA:ta kerrakseen.

Itse rannekkeet ovat vain kankaiset putkilot, joissa ulompi puoli on keinonahkaa ja sisäpuoli polyesteriä. Putkilot ovat niin yksinkertaiset, että en edes laittanut niihin mitään kiinnitysmekanismia, koska pystyn suhteellisen helposti vain sujauttamaan ne käteen. ”Metallilaatat” rannekkeisiin päätin tehdä EVA-muovikappaleista (kuva yllä). Kappaleiden reunat hioin viistoksi käsin, koska näin pystyin vähän testaamaan materiaalin hiottavuutta ja tuntua ennen kuin aloittaisin isomman hiomisurakan Dremelillä. Käsin hiominen näin pienessä mittakaavassa oli myös sen verran siistimpää puuhaa, että sen pystyin jopa tekemään sisätiloissa.

Nää oli hassuja.

Hieman piti pohtia sitä, millä ilveellä saisin EVA-palat kiinnitettyä rannekkeisiin. Keinonahka on siitä haastava materiaali, että moni liima ei halua tarttua siihen kunnolla. Samaan aikaan liimassa pitäisi olla joustoa, että se kestää rannekkeissa. Minähän en yleensä luota pelkkään liimaan muutenkaan, mutta vielä vähemmän tämän kaltaisissa tilanteissa. Siksi päätin ommella EVA-palat kiinni rannekkeisiin, ja vasta sitten liimata ne. Ompelukohdat piilotin metalliosiin tulevien niittien alle.

Pikkuiset ompeleet.
Viivoitus oli auttamassa niittien liimaamisessa.

Vasta ompelun jälkeen liimasin palat kiinni keinonahkaan. Käytin liimaamiseen joustavaa voimaliimaa, jota olen käyttänyt muovien kanssa aiemminkin, muun muassa Todorokin kengissä. Aina sekään ei toimi, mutta tällä kertaa näytti siltä, että ompelu+liimaus toimi tarvittavan hyvin. Käytin samaa liimaa myös niittien kiinnittämiseen.

Liimauksessa piti olla taas vähän luova, jotta kappaleet sai puristukseen liimauksen ajaksi. Shamppoopullo toimi.

Worbla-niitit liimattuina ja maalia odottelemassa.

Yksi asia, mikä minua usein hankaa vastakarvaan cosplayssa ja muualla, on se, kun samassa kokonaisuudessa kultaiset, hopeiset ynnä muut metallin värit eivät ole saman sävyisiä. Tässä kohtaa otin kuitenkin hieman riskiä Todorokin kanssa. Olen testannut tässä puvussa vähän kaikenlaista. EVA-muovin lisäksi testissä ovat olleet erilaiset maalit tai niiden kaltaiset tuotteet sekä liimat. Mitään EVA-osia tässä puvussa ei ole sinetöity millään muulla kuin lämmittämällä ja pohjamaalauksella. Gwendolynissä kaikki EVA-muovista tehdyt osta on sinetöity kumisprayllä, mutta sen käyttäminen vaatii myös omat tilansa, niin en edes harkinnut asiaa. Lähdin siis testaamaan, miten osat kestävät kulutusta ilman sinetöintiä. Rannekkeet olivat sen verran yksinkertaiset tehdä, että jos kokeeni menee ihan mönkään, niin voin aina tehdä uudet tilalle.

Vas. vaha+patinointi, oik. pelkkä Inka-Gold

Pohjamaalasin siis rannekkeiden EVA-kappaleet ensin mustaksi tavallisella akryylimaalilla, minkä jälkeen ne saivat päälleen hopeisen Inka-Gold-maalin ??? (mielestäni tämä on vahaa, eikä maalia, koska sen työstäminen on erilaista tavanomaisiin maaleihin verrattuna). Pidän Inka-Goldin luomasta ulkonäöstä, mutta en ole käyttänyt sitä aiemmin osissa, jotkaa saattavat taipua (jonkin verran pinta oli halkeillut ja kulunut Nekoconin lauantain jälkeen, mutta ei suunnattomasti). Testausta siis. Inka-Goldin yksi huono puoli on se, että sillä on vaikeaa saada tasaista isoa pintaa, joten tiesin jo tässä vaiheessa, että en voi käyttää sitä ainakaan kaikissa hopeanvärisissä osissa. Ja tässä kohtaa päästäänkin tähän ahdistukseeni erivärisistä hopeista.

En tätä nyt ihan maaliksi kutsuisi...

Olen yrittänyt harjoitella patinoimista nyt useammassa puvussa, koska koen, että en ole siinä mitenkään hyvä. Nyt kuitenkin olen ehkä löytänyt tuotteen, joka auttaa jopa minua patinoimisessa. Löysin netistä vahingossa tuotteen, jonka nimi on nestemäinen patina. Se on liuotinohenteinen kuultava bitumineste, joka on tarkoitettu muun muassa askarteluun. Liuotinohenteisuus tekee siitä jokseenkin ikävän ja vaikean tuotteen käyttää. Vesiohenteisen tuotteiden, kuten akryylimaalien, kanssa saa olla hieman varovainen, ettei patinaneste liuota alempia maalikerroksia menemään. Haju on myös hyvin tuju. Samalla kuitenkin itse koen, että tämä on tuotteena hyvin anteeksiantava, koska se kuivuu huomattavasti vaaleammaksi kuin, mikä sen väri on purkissa. Käsittely on nopeaa, ja sitä on mahdollista kerrostaa. Itselleni on ollut haasteita patinoinnissa siksi, että en haluaisi tuhota pensseleitäni patinoinnissa, ja usein akryylimaaleilla patinoinnista tulee helposti liian tummat ja sitten pitää paikkailla. Tätä nestemäistä patinaa on siksi helpompi mielestäni ”annostella”. Lirun olomuotonsa takia kuitenkin varovainen saa tämän kanssa olla.

Purkki on vähän hasardi...

Minä kuitenkin pidin tästä aineesta. Todorokissa kaikki hopeiset EVA-osat ja vyö on patinoitu käyttäen tätä patinanestettä. En ole mikään hillittömän patinoinnin fani, joten yritän toteuttaa patinoinnin sillä ajatuksella, että sillä on mahdollista tuoda asioiden muotoja paremmin esiin ja hieman häivyttää etenkin metallinsävyisten osien muovimaista ilmettä. Rannekkeissa kokeilin patinanestettä ensimmäisen kerran, enkä välttämättä osannut käyttää tuotetta vielä kunnolla. Kaikki patinoidut osta on myös lakattu patinoinnin jälkeen.

Kuva: Karo
Valot: Tekla
Vain vienosti minä patinoin...
Parempaa kuvaa patinoinnista alempana.

Rannekkeista selviydyttyäni meni taas pitkä tovi, ennen kuin tein mitään tämän puvun eteen. Suurena syynä oli eräs miekka, jota lähdin väsäämään.

Tämmöinen on tullut väsättyä välissä.
Tämä on ns. lapsivarma versio, joka muuttaa toiseen kotiin valmistuttuaan.

Nekoconiin oli cosplay-tiimin osalta tulossa jonkin moista BNHA-ryhmää, mikä potki minutkin tekemään Todorokin loppuun. Tässä vaiheessa puuttuvia osia olivat enää vyö ja ihmeellinen liivisysteemi. Molemmissa EVA-muovi oli vahvasti mukana.

Pohjaksi vyöhön tein keinonahasta ja puuvillakankaasta hyvin simppelin vyön, joka kiinnittyy muovisella klipsillä. En halunnut tehdä koko vyötä keinonahasta, koska siitä olisi luultavasti tullut turhan paksu ja EVA-osien liimaamisessa olisi ollut taas omat haasteensa. Keinonahkaiset osat tulivat vain niihin kohtiin, joista ne tulisivat näkymään EVA-osien välistä ja muut osat tein puuvillasta.

Keinonahka pätkissä oli ylimääräistä pituutta, jotta pystyin kohdistamaan klipsin tarvittaessa eri osan alle.

Todorokin vyö on hyvin kolmiulotteinen, joten EVA-osia sai kerrostaa sekä hioa. Vyön sivuille tulevat ihmeelliset säleiköt (?) on tehty kerrostamalla EVA-muovia ja softista. Pohja on softista, jonka päälle olen liimannut säleikön (?) pienistä softispaloista. (Oi tätä cosplayn ihanuutta, kun rakennan asioita, joista ei tiedä, mitä ne edes ovat.) Tähän päälle olen liimannut 5mm EVA-muovista reunuksen. Kaikkien kerrosten liimaamisen jälkeen pyöristin hässäkän reunat ja kulmat Dremelillä. 

Siis mitä nää on?

Etu- ja takaosat ovat yksinkertaisesti vain paloja 5mm EVA-muovia, joiden kulmat ja reunat on pyöristetty Dremelillä. Niitit ovat jälleen worblajämiä, jotka on painettu silikonimuotin avulla pylpyröiksi. Keskimmäisisä kappaleissa kolmiulotteisuutta on tehty softisreunuksella. Kaikki nämä ihmeelliset osat on hiomisen jälkeen liimattu kankaiseen pohjavyöhön kontaktiliimalla.

Vyön palasia

Jälleen kerran EVA-osat on pohjamaalattu, mutta vyössä pohjamaalia on vielä ohennettu vedellä, jotta maalikerros olisi mahdollisimman ohut. Vaalea pintamaali vaatikin useamman kerroksen, koska se ei ollut tarpeeksi peittävä. Onneksi maali on kuitenkin kestänyt käyttöä ja kuljetusta, eikä näytä mitään halkeilun merkkejä, vaikka vyö on ollut kovalla rasituksella. Vaaleissa osissa kävi myös ilmi, että kuulakärkikynän muste lyö läpi (ns. vuotaa maalikerrosten alta näkyviin) akryylimaaleista useammasta kerroksesta huolimatta. Tämän sai piilotettua helposti patinoinnilla, mutta hyvä tietää tulevaisuudessa. En tietenkään hoksannut ottaa kuvaa läpilyönnistä.

Pintamaalien päälle tuli tietenkin vielä patinointi ja lakka.

Jännittävän hyvin on maalit pysyneet myös käytön jälkeen.

Vyössä roikkuvat ihmekilluttimet ovat vain pötkylät worbla. Tämä on ainoa osa jonka varmasti aion uusia. Mietin kovasti sitä, mistä saisin tehtyä siistit ja toimivat killuttimet, mutta en oikein keksinyt mitään järkevää. Sitten unohdin koko hommelit, kun vyö muuten oli jo valmis. Muistin ne taas, kun olin pakkaamassa laukkua Nekoconia varten, ja tajusin, että ne ovat edelleen tekemättä. No, väänsi ne lopulta kasaan pikapikaa perjantaina ennen kuin hyppäsin Kuopion junaan. Laatu on siis taattu.

Päälle maalia ja patinaa.

Liivisysteemi pisti kapuloita rattaisiin, eikä siitä alkuun meinannut tulla mitään. Aloitin kaavoituksen joskus keväällä, ja homma takelteli niin, että jätin sen kesken. Nekoconin lähestyessä vanhat kaavat piti kuitenkin kaivaa esiin, jotta puvun saisi valmiiksi. Lähdin työstämään kaavaa lähes alusta asti uudestaan. Koska ihminen ei ole 2D:tä jouduin tekemään joitain kompromisseja liivisysteemin takaosan muodon suhteen. Koko hommeli toimi kuitenkin paremmin kuin uskoin.

Keinonahan väri olisi voinut olla hieman punakampi, mutta onneksi en välitä.

Liiviin on siis alle tehty keinonahasta ja polyesteristä ihan oikea liivi, minkä päälle liimasin ”metalliosat”. Metalliosat ovat jälleen 5mm EVA-muovia, jonka reunat on hiottu viistoiksi Dremelillä. Liimasin tällä kertaa EVA-palat keinonahkaan kontaktiliimalla, koska muistelin, että näin olin tehnyt myös rannekkeiden kanssa. Heh, no en ollut (piti erikseen tarkistaa valokuvista, mitä liimaa käytin).

Hassuja

Liimattuna

Kontakti liima piti kyllä Nekoconin ajan, mutta kuljetuksessa ja nyt, jonkin aikaa henkarissa roikkuneena, palat ovat tietyistä kohdista lähteneet kuoriutumaan irti. Tämän takia tutkin töissä liimahyllyä perusteellisesti, ja löysin vinyyli- ja muoviliiman, joka on tarkoitettu muun muassa keinonahan liimaamiseen. Se on siis nyt testissä, mutta jää vielä nähtäväksi, kuinka hyvin se pitää.

Nätisti kuoriuduttu.
Tässä näkee vähän enemmän patinointiakin.

Liimauksen jälkeen tuli tietenkin maalin vuoro. En tohtinu/jaksanut lähteä hankaamaan Inka-Goldia koko selän kokoiseen kappaleeseen, joten otin uuden maalin testiin. Pahaksi onnekseni sain huomata, että hopeinen askartelumaalini oli kuivunut purkkiinsa. Tässä kaupungissa ei siis nykyään ole mitään askartelukauppaa, joten meinasi mennä sormi suuhun, kun en tiennyt mistä lähtisin uutta maalia metsästämään. Laatikoita kaiveltuani löysin kuitenkin toisen hopeamaalin varastojeni kätköistä. Vähän pelkäsin monenkirjavaa hopean kokoelmaa, mutta löytömaali passasi oikein hyvin Inka-Goldin kanssa. Kuivuminen oli myös kivan nopeaa. Liivisysteemi sai myös patinat ja lakat päällensä.

Sade yllätti lakatessa, joten piti keksiä ratkaisuaja.
Häkkivarasto toimi.

Liivin myötä tämä puku oli lopulta kasassa. Uutta ja tuttua, mutta kohtuullisen simppeliä kaikki. Ei-niin-tuttujen materiaalien työstäminen isommassa määrin on aina jännittävää. Tuntuu taas siltä, että olen oppinut EVA-muovin työstämisestä ihan hirveästi Todorokin ja miekan väsäyksen yhteydessä. 

Seuraavana olisi vuorossa tosiaan Tracon, jota varten pohdin pukuja kuumeisesti. Zelda on yksi potentiaalinen puku, mutta neidin kengät ovat ihan kesken. Haaveilin myös korjaavani Havia, koska nyt olisi saumaa tehdä uusia juttuja hartsilla (vähän olen ehkä innostunut). Siihen ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa ole aikaa. Tamaki on myös olemassa, ja jostain syytä Hauru on alkanut jotenkin kummittelemaan rentona ja mukavana vaihtoehtona. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Fukka kiittää taas tältä erää!

PS: Jos kellään on vinkkejä hyvästä kynäruiskusta, niin saa laittaa infoa! Päätin nyt vihdoin rueta hankkimaan sen, kun veronpalautukset kolahtavat luukusta.

Todellinen ongelmanuori

Hei taas!

Hetkeksi olen kerennyt irroitautua cosplay-jutuista, mutta vain siksi, että tekemistä muuten on ollut niin hurjasti. Blogia en ole ehtinyt edes muistamaan. Haluan kuitenkin purkaa tämän viimeisimmän tekeleeni, ettei blogitauko veny ihan minne sattuu.

Tamakin jälkeen olin jälleen kerran siinä pisteessä, että halusin jotain värkättävää ja kuitenkin mielekästä. En kuitenkaan jaksanut aloittaa mitään suurta ja ihmeellistä, koska meh. Päässäni pyörähti idea puvusta jos toisesta, mutta se, joka sai tuulta alleen, oli Keith Voltronista.

Ihana ongelmanuori on hän.

Voltron ei ole mikään suosikkisarjani, mutta se on onnistunut viihdyttämään minua kuitenkin hyvin paljon. Sarjassa on muutama hahmo, jotka kutkutelevat cosplay-mielessä; Shiro on hahmona hyvin mielenkiintoinen ja Allura puolestaan on visuaalisesti miellyttävä. Kuitenkin se syy, miksi päädyin valitsemaan Keithin on se, etten tunne sopivani Shiroksi tai Alluraksi. Shiro kuuluu sarjaamme 'Massiiviset miehet, joilla on leukaa ja lihasta'. Siinä on monta ominaisuutta, joita en tunne omaavani. Alluran viehättävyyteen puolestaan minun kohdallani vaikuttaa vahvsti hahmon tumma hipiä. En näe kalmankalpean minäni saavutavan sitä värien harmoniaa, joka Alluran hahmodesignissa on vahvasti läsnä.

En tunne sopivani edes rimpula Keithiksi, mutta pidän hänen alkukausien designista sen verta kovin, että heitin taas epäsopivuudellani vesilintua.

Lähdinkin sitten täysin soitellen sotaan... taas.

Keithin takki on palapeli muotoja ja värejä. Halusin käyttää samaa kangasta kaikissa muissa osissa, paitsi resorissa. Ostin siis valkoista toimikaskangasta, jonka värjäsin punaiseksi ja keltaiseksi.

Ekalla oikein!

Tein tietenkin taas testit väreistä, mutta tällä kertaa heti ensimmäiset testit olivat juuri sopivat! Jee jee! Keltaista ei tarvinnut värjärä kuin pari pientä palaa. Punaista taas piti värjätä isompi määrä, koska myös Keithin kengissä on punaisia osia.

Samaan aikaan takki oli hyvin simppeli, mutta kaikkien mittasuhteiden fiksailu vei aikaa. Lopullinen ompeleminen oli hauskaa, koska kokonaisuus muodostui jo pelkästä värimaailmasta. En tiedä miksi, mutta tuntuu siltä, että en kovin usein tee pukuja, joissa yhdessä vaatteessa yhdistyisi useampaa väriä samalla tavalla. Oli jännnää.

Takin miehusta ja hihat ennen kasausta.

Tässä kaulus on vielä liian korkea.

Suttukuva on suttu :C

Sitten se resori... Tarkoitus oli tehdä ihan kunnon resori joustavasta kankaasta, mutta värjäysyritykset eivät oikeen onnistuneet. Minulla oli varastoissa valmiiksi paksua, puhtaanvalkoista trikoota, jota halusin käyttää resorikankaana. Tein hirmuisen määrän väritestejä, mutta en päässyt mitenkään lähelle haluttua sävyä. Tein yhden testin samalla kankaalla, josta muut takin osat olivat, ja lopputulos oli ihan eri kuin trikoon kanssa. Luulin tuon trikoon olevan 98-100% puuvillaa, mutta ei kai se sitten ollutkaan.

FUUUUUUUUUUUUUUUUUU!

Kuten kuvasta näkyy kaikki yritykset värjätä tuota trikoota olivat enemmän tai vähemmmän mutaisen värisiä. Takin toimikaskangas kuitenkin näytti jo ensimmäisen testin jälkeen oikealta, joten päätin lopulta tehdä resorikappaleen siitä. Loput kankaasta uimaan liemeen ja hupsista.

Oikealla se, mitä haettiin, ja vasemmalla se, mitä sain.

Perse. Väripuntarini tarkkuus ei riittänytkään tämän värin annosteluun. Sitten piti etsiä uusi vaaka, joka kykenee punnitsemaan 0,1g tarkkuudella.

Lopulta sain kuin sainkin kankaan värjättyä oikean väriseksi, mutta monta yritystä ja paljon hermoja se tällä kertaa vaati.

Tässä kaikki väritestit, jotka on resoria varten värjätty.
Alimpana lopullinen kangas.

Resori saatiin värjättyä ja siinä välissä ompelin myös housut. Epäonnekseni jouduin huomaamaan, että housukankaassa on useampi iso värivirhe. En ollut huomannut näitä virheitä ennen kankaiden leikkuuta ja ompelua. Pohdin ja mähkin jaksanko tehdä kokonaan uudet housut, mutta samaan aikaan inhosin näitä housuja, koska värivirheen lisäksi ne olivat materiaalina hieman inhottavat päällä.

Valmis takkia ja T-paita.
Housut vielä pohdinnassa.

Kuitenkin päädyin ostamaan uuden housukankaan. Päätin suorilta käsin ostaa samaa kangasta, jota käytin Tamakin housuissa, koska se oli kiva päällä ja sopivan joustava. Lisäksi minun ei tarvinnut kuin pyörähtää kangaskaupassa kaikkien hullujen korona-ompelijoiden seassa, kun tiesin, mitä hain (siis en koskaan ole nähnyt niin paljon asiakkaita kangaskaupassa kuin nyt koronan aikaan). Se oli hyvä päätös! Uudet housut ovatkin paljon kivemmat ja mukavammat päällä.

Eipä niistä hirveästi tässä näe, mutta ovat paremmat kaikin puolin.

Kengät olivat samalla ihanat ja hirveät. Hieman jännitin osaanko tehdä moisia kenkiä ja kuinka siististi, mutta tuli niistä ihan kivat.

Pohjakenkä

Ostin nämä pohjakengät alunperin Minalle, mutta päätin kuitenkin käyttää niitä Keithissä, koska sain toiset vanhat ja rikkinäiset kengät äidiltä, jotka sopivat Minalle myös. Leikkasin varret lyhemmiksi ja irrotin vetoketjut kengistä kokonaan. Tuon jälkeen perinteisesti kelmutin kengän ja jalkani, teippasin ne ja piirsin kengän kaavat teipattuun jalkaani. Näistä kaavoista tein kenkäproton, johon muokkasin vielä saumanpaikkoja uusiksi.

Uhrasin tähän pieleen menneen värjäyskankaan.

Nämä kengät oli hauska ommella. Niin paljon kulmasaumoja! Ompelin kaikki kappaleet kaksikerroksisina, että kangas saisi vähän enemmän ryhtiä. Kangas oli sama kuin takissa ja housuissa, jotta sävyt eivät poikkeaisi toisistaan. En yleensä halua käyttää puuvillakankaita kengissä, koska se likaantuu niin helposti ja siitä näkyy liimausjäljet helposti läpi.

Lähes kasassa

Tässä vielä höpsö kuva saumoista sisäpuolelta.

Ihan ongelmitta ei mennyt näiden kenkienkään kanssa. Punainen kangas ei riittänytkään kenkien varren käänteeseen, joten jouduin värjäämään uuden palan kangasta ja toivomaan, että se olisi tarpeeksi saman sävyinen kuin muut punaiset osat. Ihan samaan sävyyn en päässyt, mutta tarpeeksi lähelle heti ensi yrittämällä. Pisti jännittämään.

Liimausvaiheessa, aivan loppusuoralla onnistuin myös jotenkin ihmeellisesti tahrimaan toisen kengän verellä... Hyvä minä.

Että ottaa päähän.

Ehkä kaikista jännittävin osa Keithin projektia oli tikarin tekeminen. Kerrankin sai työstää proppia täysin rauhassa ja huolella. Outo tunne oli se, mutta hyvin tyydyttävä tietyllä tavalla.

Minun versioni.

Aloitin tietenkin piirtämällä tästä alati muuttuvasta kirjeveitsestä kaavan ja mallain, jonka mukaan lähdin työstämään tikaria.

Runkona käytin kartonkia, jonka molemmin puolin liimasin pari kerrosta softista kolmiulotteisuuden aikaansaamiseksi. Tämän koko hässäkän voileipäsin tavallisella worblalla, jotta saisin siihen tarpeeksi lujuutta. Ensimmäisellä kerralla tikarista tulikin tässä vaiheessa niin ruma, että päätin tehdä uuden alusta asti. 

Vaiheita

Kun olin hieman muistellut sitä, miten normaali worbla käyttäytyy, niin onnistuin paljon paremmin tässä yritelmässäni. Toiseen versioon tein viistot reunojen täytöt mustalla worblalla, koska se on hieman paremmin muovailtavissa ja väriero jätti näkyviin selkeästi rajan, missä terän viisto kohta alkaa. Kahvaa paksunsin tavallisella worblalla. Tähän tikariin onnistuin upottamaan paljon muista projekteista jääneitä hukkapalasia. Worbla-kerrosten jälkeen gessosin ja hioin terän useaan otteeseen, jotta saisin siitä mahdollisimman sileän.

Kivi vasta mallailussa.

Gesson jälkeen kiinnitin nuo ihme siivekkeet myös kiinni tikariin. Ne ovat softispaloja, jotaka on voileivätty worblalla, mutta niitä en lähtenyt gessoamaan. Niiden kiinnityskin on vain worblalla. Tämän jälkeen sivelin tikarin Erikeepper+vesi-liuoksella varmaan lähemmäs 20 kertaa, jotta saisin tikariin sileän ja kestävän pinnan. Siitä tuli hyvin kiiltävä.

Kivet puolestaan ovat Worbla's Crystal Artia. En edes harkinnut niiden valamista, koska a) se olisi ollut turhan kallista ja b) en luota omiin valuutaitoihini. Siksi siis päädyin crystal artiin.

Hän samea.

Ensin tein kaksi täysin kirkasta möllykkää. Joitain kuplia ja ilmarakoja kiviin jäi, enkä vielä ole varma, onko olemassa jotain keinoa saada ne pois tällaisista isommista kappaleista. Kuvio, joka kivissä näkyy, on valkoista paperia, liimattuna kartonkiin ja maalattu hopeaksi, jotta se heijastaisi hieman valoa. Tämän jälkeen se on liimattu lakalla kiven taakse.

Itse väritys taas on saatu aikaan copic-tusseilla kiven takapuolelle. Väritin ensin kiven ja kuvion reunukset punasävytteisellä violetilla tussilla, minkä jälkeen väritin muun taustan sinisellä tussilla ja nopeasti perään samaisella violetillä päälle, jotta värit hieman sekoittuisivat. Lopuksi lakkasin kiven kauttaaltaan useaan kertaan ja liimasin sen taakse foliopalan.

Blöm

Kivet eivät ole mitään parhaimpia tai hienoimpia ja varmasti joku taitava valuosaaja olisi saanut niistä paljon siistimmät. Silti minä tykkään niistä. Jotenkin ehkä pidän niiden rosoisuudesta ja kärsineestä ulkomuodosta. Tavallaan se myös sopii niille tikarin tarinan puolesta.

Ennen kivien kiinnitystä tikari sai päälleen hopeisen spraymaalin ja hieman patinointia ynnä muuta akrylimaaleilla. Totesin kuitenkin, että tarvitsen paremmat akrylimaalit, koska en meinannut saada sekoittaessa tasaista maalia aikaan ollenkaan.

Hän valmis!

Kivien ja maalin jälkeen lakkasin vielä koko tikarin moneen kertaan, jotta se kiiltäisi hienosti. Maalit hieman tuhosivat kaunista, tasaista ja sielää pintaa :C Lopuksi kahvan ympärille liimasin vinokaitalenauhan.

Tikari kulkee Keithin mukana vyöllä olevassa tupessa. Vyön prosessista tai vyöpussukoiden tekemisestä en muistanut ottaa kuvia. Hubs. Viritelmä ei ole kummoinen; vyö kankaasta, solki worblasta ja sen päällä liima+vesikäsittely. Pussukat on ommeltu muotoonsa, sisällä on vuori ja keinonahasta tukirakenne.

Tämmöinen ihmeellisyys.

Tuppi on EVA-muovia ja kooltaan hitusen isompi kuin tikari itse. Tikari sujahtaa sisään helposti, mutta ei kuitenkaan lipsahda vaivihkaa ulos. EVA:n liimattavat reunat on leikattu viistoon siistin saumakohdan aikaansaamiseksi. 

Siin he.

Tupen päälle tein kierrätetystä trikookankaasta ns. sukan, johon on ommeltu kuja, jonka läpi vyö kulkee. Sukka on liimattu tupen suulle kiinni ja kuviointi on maalattu kangasmaaleilla. Tupen kaavaan piirsin kuvioinnin rajat, jotka vain tummensin, kun tuppi oli jo sukan sisällä. Teippasin rajat vielä maalarinteipillä, ettei tarvinnut maalata vapaalla kädellä.

Hienosti näkyy siistimättömät saumanvarat tuossa keskimmäisessä kuvassa.

Tuppi on tosi kevyt, mutta veitsi ei, joten yllätyin siitä, miten hyvin se oikeasti pysyy vyöllä ja vyö päällä sen kanssa. Myös näin sivuhuomiona; omaa takapuolta on vaikea kuvata.

Anteeksi jälleen suttukuva :C

Tikari ja sen tuppi ovat ehkä lempiasioitani tässä puvussa. Lähinnä ehkä toimivuuden takia. Tikarissa on kuitenkin paljon parantamisen varaa. Tuppi taas oli reffeissä niin ruma, että tein siitä tarkoituksella vähän nätimmän :D

Tein Keithille myös hanskat! Ja juuri, kun sain ne valmiiksi, äiti kysyi oleellisen kysymyksen; "Eikö noita olis voinu ostaa?" ... Niimpä. Varmasti olisi tai olisihan minulla ollut kaapissa valmiina hyvät resuiset hanskat, joista ne olisi voinut modata. Tämän saman kysymyksen kysyin itseltäni myös siinä vaiheessa, kun Keithin T-paita valmistui.

Ite tein ja säästin, kun jämä kankaista tein!

Vielä loppuun asiaa peruukista. Tuosta ainoasta osasta, joka on vielä kesken. Peruukkikaupat menivät kiinni koronan vuoksi, eikä hirveästi innostanut rueta tilaamaan peruukkia Kiinasta asti. Onneksi löysin erään vanhan peruukin, joka hyvin jouti uuteen käyttöön.

Karvaotus.

Tämä peruukki kuului aikanaan Alexille. Tuo nainen ei tule näkemään enää päivänvaloa, joten hyvä laittaa peruukki kiertoon. Onneksi en vielä 2012 ollut kovin kummoinen peruukinleikkaaja, koska Alexin lyhyen otsiksen lisäksi peruukista löytyy myös paljon leikkaamattomia otsahiuksia. Halusin tähän peruukkiin kuitenkin lisää tuuheutta, joten ompelin siihen lisää kuitunauhoja melkein kokonaisen toisen peruukin verran.

Ihanaa, kun tässä vaiheessa harrastamista näitä matskuja vaan löytyy jostakin.

Hänestä tuli kaunis.
Ja minulla naamassa Tamakin meikit :D

Peruukkia en ole sen enempää ehtinyt muokkaamaan, koska muita askareita ja tekemistä on pukannut listalle viime aikoina niin kovasti.

Mikään osa tästä puvusta ei syntynyt ilman jotain kikkailua tai ongelmanratkontaa. No, nyt ollaan voiton puolella. Jahka saan jonkun sauman, niin yritän saada Keithin 100% valmiiksi. Sitten voin taas hyvällä omallatunnolla siirtyä seuraavaan pukuun :D

Fukka kiittää!

Kuningatar Kompromissi

Heippa!

Nyt taklaan tämän hirviön, joka on Gwendolynin prosessimerkintä. Paljon tekstiä ja paljon asiaa luvassa.

Gwendolyn on ollut minulla haaveissa heti siitä hetkestä lähtien, kun ensimmäistä kertaa näin neidosta kuvan. Odin Sphere muutenkin on pelinä mielestäni hirveän kaunis ja täynnä ihania hahmoja, joita voisin pukuilla. Gwendolynin kohdalla en kuitenkaan ole nähnyt oman osaamiseni olevan sillä tasolla, että kehtaisin lähteä pukua rakentamaan. En vieläkään ole varma, onko taitotasoni ollut riittävä, koska niin monta osaa Gwendolynista haluaisin tehdä uudestaan.

Kaikki lähti taas alusvaatteista, joita kukaan ei varmaan ikinä näkisi, jos en itse tunkisi niistä kuvia nettiin.

Lähes valmis. Vain helma vielä ompelematta.

Tein korsetin sitä hätää, että minulla olisi tukeva pohja, johon kiinnitän asioita tarvittaessa. Lopulta kävikin niin, että tähän korsettiin itsessään ei pitänyt kiinnittää mitään. Jee, koska yleensä yritän muka tehdä sellaisen korsetin, joka kävisi sitten myös muihinkin pukuihin, mutta aina lopulta joudun laittamaan niihin jonkun typerän kiinnikkeen yms., joka sitten estää korsetin käyttöä muissa puvuissa. No ei tällä kertaa! Tässä korsetissa on myös kiva muoto, joka varmasti passaa monelle naishahmolle tarvittaessa.

Sotahame

Sitten pääsemme ensimmäiseen kompromissiin. Itse kutsun tätä vaatetta nimellä sotahame, koska se muistuttaa minua muinaisten kreikkalaisten sotilaiden hameista. Sotahame on reffeissä enemmän tutumainen ja pysyy ryhdikkäästi muodossaan, mutta joissain kuvissa siinä näkyy myös liikettä ja ettei se olekaan vain yksi iso kappale. Koska halusin säästää tilaa sekä matkalaukussa että takapuoleni ympärillä, päätin tehdä hameesta elävämmän ja tällaisen kreikkalaistyylisen version.

Drapeeraukset tuloillaan.

Itse sotaisan hameen päälle tulee toinen kerros, joka poimuttuu edestä ja tekee hameesta vähän siveellisemmän, niin ettei ihan koko ajan pylly vilku.

Tein hameen lärpäkkeet keinonahasta ja muuten koko komeus on puuvillaa. Ihaninta oli laittaa kiinni niittejä, jotka tulivat lärpäkkeisiin kiinnni. Niitit näkyvät varmaan tuolla myöhemmin. Keinonahkan ompelu ei ollut mitään herkkua, koska ompelukoneeni oikutteli (tämän jälkeen puhdistin kunnolla koko koneen ja se toimi tuon jälkeen taas kuin unelma).

Sotahame ja korsetti olivat ensimmäiset vaateosat, koska kaikki muu rakentui niiden päälle jollain tavalla.

Röyhelöitä mallailemassa.

Kaavoitin mekon korsetin pohjalta ja siksi pystyin mallailemaan miehustaan tulevat röyhelöt korsetin päälle suoraan. Siihen nähden, että tämä ei ollut kisapuku, niin hifistelin ehkä vähän liikaa, kun käsin ompelin mekkoon vaikka mitä.

Wääää!

Tätä mekkoa tehdessä olin niin absurdeissa maailmoissa; olen vuosikaudet katsellut kuvia Gwendolynista ja pohtinut miten tietyt osat siitä tekisin itse, ja nyt vihdoin pääsin laittamaan kaiken tuon pohdinnan ja mähkimisen käyttöön. Minun ei siis tarvinnut miettiä, miten jonkin asian teen, vaan se tieto oli jo osittain valmiina olemassa ja minä vain... tein.

Olen mekkoon kovin tyytyväinen ja, jos se ei olisi täysin halki keskeltä edestä, uskaltaisin ehkä käyttää sitä myös jonain juhlavaatteena pahaa-aavistamattomien ihmisten seassa.

Kultaa!

Halusin kaikkien kultaisten osien olevan prikulleen saman värisiä, joten kaikki kultaiset osat on maalattu samalla kangasmaalilla. Kuvassa mekon miehustan yläreunaan tulevat kultareunukset. Kruunussa kangasmaali ei kuitenkaan pelannut kovin hyvin, koska worblapinnasta se lähti kuoriutumaan irti pienestäkin rasituksesta. Pelkäsin kovasti, mitä kruunulle käy matkalaukussa ja otin siksi maalin mukaan Japaniin. Pienillä vaurioilla selvittiin Japaniin, mutta takaisin päin laukut joutuivat kestämään niin paljon höykkyytystä, että tuhot olivat paljon suuremmat ja tuo maalipurkki oli myös auennut siinä rytäkässä (oli onneksi pussissa hyvin suojassa).

Ennen kuin hyppään epäkankaisten osien selostukseen, esittelen osat, jotka unohdan aina eli hihat.

Höpö

Olen jopa niin hyvin muistanut, nämä hihat jopa tekovaiheessa, että yhtään kuvaa niistä ei tämän enempää ole. Alkuun mietin, että miten pirussa kaavoitan nämä hihat, mutta sitten muistin, että minulla on hyvä käden muotoa mukailevan hihan kaava. Jee jee! Sitä käytin pohjana ja lopulta tämä olikin ihan naurettavan helppo kaavoittaa.

Kruunu kuuluu näihin vuosia pohdituttaneisiin osiin puvussa. Myös materiaalit ja niiden käyttö on laajentunut vuosien varrella, joten ei hirveästi enää tässä vaiheessa tarvinnut vaivata päätä tekniikan suhteen.

Absurdius jatkuu vahvana,

Ohuen ohut, valkoinen softis sai päälleen paksumman harmaan softiskehyksen ja koko härpäke päälleen mustan worblan. Tein mustasta worblasta myös pannan, johon kruunu kiinnittyy, tavallisen hiuspannan päälle. Sileämpää pintaa tavoittelin erikeepperi+vesi-litkulla, mutta juuri tuo saatttoi olla se syy, miksi kultaisesta maalista ei tullut niin kestävä.

Kasat? Kukat? Juttujuttusydeemit?
Taustalla ensimmäinen ja hylätty versio.

Pantaan kuuluvat myös höyhen... kasat? kukat? korvien päällä, jotka ovat myös tehty softiksesta. Pohjana on softiskiekko, jonka päälle on vain kasattu pisaran muotoon leikattuja softispaloja, jotka on maalattu. Lopuksi lämmitin kukkia varovasti hiustenkuivaajalla, että voisin taivuttaa höyhenet oikeaan muotoon ja suuntaan. (En käyttänyt kuumailmapuhallinta siksi, etten vain vahingossa anna niille liikaa lämpöä.)

Valmis panta ja peruukki.

Siivet tietenkin on tehty samaan tapaan softiksesta ja ne ovat puvun toinen kompromissi; tiesin, että muotoa ja kokoa tuskin pystyn siivistä ottamaan pois ilman, että se radikaalisti vaikuttaa puvun ulkonäköön, joten päätin tehdä ne mahdollisimman kestävinä ja kevyinä.

Muoto testissä.

Pohjana siivissä on retkipatja, koska se on hitusen ehkä kevyempää kuin EVA-muovi, mutta myös huomattavasti halvempaa. En halunnut tuhlata EVA:a näin isoihin osiin, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Nämä siivet olivat yksi osa, joka minun oli tarkoitus kiinnittää korsettiin. Mietin ja pohdin vaikka mitä härveleitä, joilla saan ne kiinni itseeni ja pysymään oikeassa muodossa. Lopulta retkipatjasta sai toimivan muodon vain tekemällä siihen vekit ja painoa oli niin vähän, että pystyin kiinnittämään nämä suoraan sotahameeseen.

Muodokas siipelöinen

Päällystin retkipatjapohjat mustalla puuvillakankaalla. Kankaan tarkoitus oli säilyttää pohjan muoto paremmin kuumuudessa, vähentää maalattavaa pinta-alaa ja antaa parempi tarttumispohja höyheniä liimatessa sekä lopulliset kiinnikkeet oli helppo ommella kankaaseen. Ompelin vain pohjan muotoisen mustan pussin jonka sisään tungin ja liimasin retkipatjapohjan.

En enää edes muista montako sulkaa tein... tässä ehkä yhden siiven verran.

Kokeilin ja testailin erikokoisten sulkien yhdistelmiä ensin vai paperilla, kunnes osasin suurin piirtein määrittää montako ja minkä kokoisia sulkaa tarvitsen siipiin. Eri väriset osat siivistä tein eri värisillä softiksilla, mutta lopulta kuitenkin kaikki sulat on maalattu oikean värisiksi. Tiesin, ettei minulla ole aikaa maalata sulkia kovin kummoisella tavalla. Halusin sulkiin kuitenkin vähän enemmän eloa ja ilmettä, joten leikkelin niihin pieniä lovia sulkamaisuuden hakemiseksi.

Tätähän löytyy siis edelleen jostakin aina välillä.

Sitten se kompromissi osa.

Sniff

Itse olisin pitänyt enemmän tuosta ilmavasta ja pörheästä tavasta kiinnittää sulat (ylempi), mutta totesin, että sulat menevät matkalaukussa tuhanne mutkalle ja ruttuun, jos jätän ne tuolla tavalla. Siksi päädyin lopulta liimaamaan sulat aivan pohjan myötäisesti (alempi). Hyvänä puolena tässä oli se, että sulkien välistä ei pääse pilkistämään mustaa pohjaa.

Testi kartongilla

Siipiin kuuluvat tietenkin myös pitkät lenninsulat, jotka törröttävät taakse päin. Tiesin heti alussa, että ne tulisin tekemään irrotettavina. Niiden pohjana käytin tällä kertaa EVA-muovia, koska ne piti pystyä hiomaan oikeaan muotoon ja niiden piti yksinään pitää muotonsa hyvin.

Siinä lötköttää.

Kolme sulkaa per siipi, jotka hiottiin pyöreäreunaisiksi ja liimattiin yhteen ennen maalausta. Ne kiinnittyvät muuhun siipeen tarranauhalla, joka on liimattu varsinaisen siiven sisäpuolelle ja jää piiloon mekon helman taakse.

Japanissa näille kävi vähän hassusti: Gwendolyn oli minulla päällä ainoastaan Osun paraatissa, jossa yllättäen minulla itselläni ei ollut kuumuuden kanssa mitään hätää. Paraatin jälkeen huomasin, että nämä lenninsulat olivat taipuneet mutkalle kuumuudessa. Hotellille palatessa ne olivat vielä lötköt ja onneksi ne kuitenkin suoristuivat ilman, että maalipinta kärsi mitenkään.

Tämä puku oli muutenkin pieni testikierros EVA-muoville. Kenkiä lukuunottamatta kaikki panssariosat on tehty EVA-muovista. Olen jo pitkään halunnut kokeilla sitä kunnolla, mutta materiaalin saatavuus ja kunnollisen projektin puuttuminen ovat estelleet.

:(

Pohjaksi kaikille panssariasioille tein hassut lahkeet, jotka ovat puuvillaa aina nilkasta polveen, etti muovi hankaa ihoa käytössä. Yläosa lahkeista on sisäpuolelta puuvillaa ja keinonahkaa ulkopuolelta.

Jouduin aloittamaan panssariosat kaikkein vaikeimmista, sääristä, koska kaikki muut panssarit rakentuvat niiden päälle. Tein säärestäni elmukelmukaavan ja sen mukaan kaavoitin sääripanssarit. Tulevaisuudessa kenties teen nämä osat kokonaan alusta ja paremmilla kiinnityksillä. Ehkä jopa täysin eri materiaalista.

Japanin päässä matkan ajan jalkani olivat hyvin turvonneet. En tiedä miksi näin oli, mutta paraatipäivänä sääripanssarit eivät meinanneet mennä kiinni ollenkaan, koska nilkkani ja sääreni olivat niin paksut turvotuksesta. Tämä siis jarkui koko reissun ajan ja vasta Suomessa turvotus laski.

Takaisin kotona, mutta edelleen turvoksissa. En omista nilkkoja.

Reisipanssarit eivät olleet yhtään niin tuskaiset tehdä. Ovathan ne muodoltaan jo paljon yksinkertaisemmat. Tein niistä ensin pahviset mallit, joita käytin lopulta myös kaavoina, leikkasin pohjat EVA-muovista ja kohokuviot softiksesta. Lopuksi muotoillin ne kaareviksi kuumailmapuhaltimen kanssa.

Tän tä dää!

Teippikyhäelmät

Kun muoto ja koko olivat kohdillaan liimasin osan osista kiinni toisiinsa ennen pintakäsittelyä. Pintakäsittelyn tein kumi-spraylla, mikä oli ihan mielenkiintoista. Hirveästi minua kuumotti, että tuleeko pinnasta liian epätasainen ja möhlinkö koko homman, mutta onneksi mitään suurempia havereita ei tapahtunut.

Siellä lojuvat

Huonona puolena kumi-sprayssä on se, etten voi käyttää sitä missään kotona. Keväällä ja alkukesästä, aina tilaisuuden tullen, matkasin mummun luokse maalle ja valtasin autotallin myrkkykammiokseni. Kylmällä kelillä tuli myös huomattua se, että ilman lämpötila vaikuttaa kovasti lopullisen käsitellyn pinnan tasaisuuteen. Viileässä osa kumista alkoi jähmettyä jo kosketuksesta ilman kanssa.

Myöskin tämän aineen kanssa työskentely vaatii kunnollisen hengityssuojaimen, koska siitä pääsevät kaasut ovat oikeasti myrkyllisiä.

Käsitellyt ja jähmettyneet palat odottamassa maalausta.

Kumi-spray sai päälleen lopulta tavallisen spray-maalin. Yritin myös patinoida panssareita akryylimaaleilla parhaani mukaan, mutta olin ehkä silti liian hellä.

Maalauksen jälkeen viimeiset osat liimattiin yhteen ja niihin lisättiin kiinnitysremmit. Panssareissa ei ole mitään muita kiinnikkeitä kuin reffeissä näkyvät remmit, jotka kiinnittyvät sukka-lahje-asioihin ja viimeisenä varmistuksena yhdet pienet hakaset kummankin panssarin yläosassa. Olin positiivisesti yllättynyt, etteivät nämä oikesti edes olisivat tarvinneet noiden remmien lisäksi mitään muita kiinnikkeitä.

Vas. patinoimatta ja oik. eka kierros patinointia

Kengät puolestaan on kasattu vähän erillä tyylillä. Pohjakenkänä minulla oli matala korkokenkä, jonka päälle tein Lycrasta sukan, jonka liimasin kiinni kenkään. Elmukelmukaavaa jälleen hyödyntäen tein kengän päälle tulevista panssareista paperikaavat (huomatkaa kuvassa yksi paperikaavoista on väärin päin hubs).

Jutskuja

Paperikaavojen pohjalta tein ensimmäisen proton softiksesta, jota fiksailin ja yritin saada näyttämään oikealta. Samalla piti pohtia, että millä näkymättömällä ilveellä saan osan osista kiinnitettyä kenkään niin, että saan vielä jakankin sisään kenkään. No, nämä kengät lopulta lähtivät Japaniin keskeneräisinä, koska halusin käyttää viimeisen viikon ennen lähtöä johonkin muuhun kuin pukujen väsäämiseen.

Panssarit kengän päälle valmistuivat softiksesta, jonka päällystin hyvin joustavalla ja ohuella keinonahalla. Lopuksi maalasin keinonahan kangasmaaleilla oikean sävyiseksi. Tähän loppuun vielä kuva hikisestä jalastani paraatin jälkeen, missä näkyy keskeneräiset panssariosat edes jotenkin.

Hyvin pysyi ehjänä, mutta hiki hommista tarinaa kenties joskus myöhemmin.

Sitten ehkä yksi jännittävimmistä työmaista tässä puvussa eli peruukki.

Sanon tämän asian tässä ja nyt saman tien ääneen; minä vihaan peruukkien liimaamista! Se ällöttää ja kuvottaa minua hyvin paljon. Jos jonkin asian voi saavuttaa millä tahansa muulla keinolla kuin liimaamalla, pyrin tekemään niin. Muussakin kuin peruukeissa, mutta varsinkin peruukeissa. Halaun pystyä pesemään pukujeni osia mukaan luettuina peruukkit, ja liimattavat osat yleensä rajoittavat pesemistä.

Siinä. Se on pois systeemistä.

Eli tässä tulee esittely kasasta liimaa.

Oli ehkä aikakin.

Ihan alkuun tein omasta päästäni vedoksen teipillä ja elmukelmulla, jonka sitten osittain täytin ja kiinnitin yhteen pienistä peruukkipäistäni. Minulla on siis isompikin peruukkipää olemassa, mutta se on isompi kuin oma pääni, joten se ei tähän projektiin sopinut.

Alex Coscraftilta

Opettelin jossain välissä huvikseni letittämään peruukin nutturalle ja pohdin voisinko hyödyntää tuota tekniikkaa tässä kampauksessa. Kuitenkin tuo letitystyyli oli hieman liian työläs eikä näyttänyt siltä, miltä Gwendolynin nuttura näyttää, joten nope. Jouduin siis ensimmäistä kertaa stubbaamaan peruukin.

Kaivelin ponnaritutoriaaleja ja stalkkasin ahkerasti Anniilaughin peruukkikuvia Twitterissä ennen kuin lähdin taklaamaan tätä hirvitystä. Katselin myös jonkin verran tämän tutoriaalin kuvia osviitaksi.

Pohjana minulla oli aivan tavallinen peruukki. Tiedän, että valmiita poninhäntäperuukkeja myydään myös. En kuitenkaan halunnut käyttää sellaista, koska voin villisti veikata, että sellainen olisi minulle aivan liian iso. Pääni on pieni.

Ahostaaaaa!

Pikkuhiljaa liimasin kerroksia kuitua pienelle poninhännälle. Välistä leikkasin ylimääräiset kuidut pois ja liimasin nysän tiiviiksi tapiksi. Liimana käytin Erikeepperiä, koska sitä oli helppo levittää sormin tai siveltimellä sekä siksi, että se on vesiliukoinen. Ylijäämäkuidusta tein myös uusia kuitunauhoja, joita ompelin myös peruukkiin. Tämä vei ihan tuhottomasti aikaa. Senkin lisäksi, että välistä en koskenut koko peruukiin kuukauteen.

Tällanen systeemi.

Olen joskus kehittänyt tällaisen peruukinmuokkausviritelmän tuolista, harjanvarresta ja peruukkipäästä. Tämän peruukin kanssa se osoittautui hyvin toimivaksi väkerrelmäksi. Peruukki on tarpeeksi korkealla, että lattialla seistessäni ylsin ja näin hyvin sen alaosiin. Sitten kun nousin tuolille seisomaan, niin oli helppo käsitellä peruukin päälakea ja yläosia. Peruukkipäätä tai peruukkia ei tarvinnut pyöritellä tai liikutella juuri ollenkaan. Lisäksi vekotinta pystyi helposti siirtelemään paikasta toiseen tarvittaessa.

Siistimistä

Kun stubbaus alkoi olla loppusuoralla, ompelin vielä kuitunauhoja sen verran peruukin reunoihin ja ohimolle, että lopputulos näyttäisi edes jotenkin siistiltä ja piilottaisi peruukin rakenteet mahdollisimman hyvin. Sitten liimasin vielä nämä lisätyt kuidut ponnarille.

Stubattu liimahirviö ja nuttura kiinnitettynä.

Itse nutturan tein erillisenä osana. Pohjana käytin worblaa, johon tein muodon puolikkaan styrokspallon avulla. Worbla sai päälleen maalin ja ylijäämäkuidusta tein siihen ensin "korinpohjakuvion" liimaamalla kuituja ristiin rastiin puolipallon päälle. Lopuksi liimasin kuituletin koko hommelin reunaan. Sitten kiinnitin itse nutturan liimaamalla sen kiinni peruukkiin.

Worbla-kupuun tein vielä loven, josta oli helpompi sujauttaa letin päät kuvun sisälle piiloon.

Peruukin etutukka on myös yksi kompromissi. En mitenkään voinut olla varma siitä, että kestääkö yksikään peruukki matkan Japaniin, joten päätin leikata etuhiukset vain suoraksi ja jättää ne sen kummemmin stailaamatta. Stailasin kuitenkin peruukin niin, että mahdollisesti sitä voisi käyttää myös ilman kruunupantaa. Ajatukseni taustalla oli se, että näin siitä varmasti tulee siistin näköinen.

Tämmöinen siitä tuli.

Peruukista tuli lopulta vähän liian iso. Pingoitin sen hieman isoksi, joten nyt tarvittaessa voin vetää peruukin päähäni kuin pipon. Muutoin olen semityytyväinen tähän, vaikka ei se sytyttänyt rakkautta liimattuihin peruukeihin sen enempää. Ne ovat hienoja, mutta edelleen ällöjä.

Surukseni joudun kertomaan, ettei minulla ole yhtään kunnollista kuvaa Gwendolynistä. Osa WCS-kuvista on ilmeisesti edelleen kadoksissa jossain maailmalla, joten en ole edes ite nähnyt kunnolla tätä pukua päälläni. Tarkoitukseni on kuitenkin korjailla ja viimeistellä puku jotain tapahtumaa varten. Mihin? Sitä en vielä tiedä. 

Viimeinen testi ennen lähtöä.

Toivottavasti tämä ei ollut niiiiiiiiiiiin hirmuisen pitkä merkintä. En osannut jaotella asioita, joten tässä ne nyt ovat yhdessä läjässä.

Uusia juttuja on aloitettu ja parissa pikkutapahtumassakin käyty, ja niistä pitäisi vähän kirjoitella. Yritän kasata ajatuksiani.

Fukka kiittää.

PS: Syvästi pyydän anteeksi, jos tekstissä on enemmän kirjoitusvirheitä kuin normaalisti. Jotenkin kaikki taivutukset ja ng-äänteet olivat ihan hukassa tätä kirjoittaessa. Kyllä, suomi on äidin kieleni.