Iloinen 2014

Terve taas!

On aika katsoa jälleen taakseppäin ja ihmetellä. Mihin vuosi meni? Mitä tuli tehtyä? Mitä oikeasti tuli tehtyä ja onko se kaikki edes totta? Kuka? Mitä? Häh?

Nyt kaikkia kuvia kaivellessa ja miettiessä 2014 on ollut hyvin iloinen vuosi. Kokemuksia on kertynyt yllin kyllin. Suurimmalti osin positiivisessa mielessä, vaikka väliin mahtuu vähän nihkeitäkin tuntemuksia.

Ottakaa iloisia uimapoikia.
Haru: miä ja Makoto: Rorune
Kuvat: Kangaskasa

Desucon Frostbite tarjosi mahtavan ja ihanan tilaisuuden sovittaa takamustani tuomarin penkkiin. Edeltävästä tuomarointikerrasta hyvin paljon poiketen, oli mahtavaa huomata kuinka osaavaa porukkaa Frostbit'n Hall-tuomaristo oli täynnä. Oli kivaa ja oli jännää.

Frostiin tuli myös tehtyä yksi elämäni ehkä tärkeimmistä puvuista eli Naruto. Vaikka Kishimoto meni ja vetäisi sarjan lopun ihan pelkäksi börinäksi ja jonniinjoutavaksi liirumlaarumiksi, on Narutolla hahmona aina paikka jossain syämessäni. Se, että tunnen jollain tasolla onnistuneeni myös puvun kanssa kokonaisuutena, on hyvin positiivinen aspekti tätäkin harrastusta.

Da Uskomattoman Hurmaava Hall-Tuomaristo
Vas. YumiKoyuki, Yoki, Kifia, Tikli ja miä
Kuva: nyymix

Kamujaaaaaaa!
Vas. Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune
Kuva: YumiKoyuki

Vaihteeksi peeloillaan.
Vas. Kasa, miä, Rorune, woodi ja Yaci.
Kuva: Kide

Kitacon oli yhden päivän coniseikkailu, joka oli hauska, mutta ei tapahtumana hirveästi tarjoillut. Kaikki jännä ohjelma meni taas hups ohitse ja käteen jäi kisa, maido-kahvila ja kuvauspalvelu.

Maido-kahvila.
Vas. miä, Rorune ja Kide.
Kuva: Kasa

Kevät toi kiirettä ja hulinaa tullessaan. Suunnitelmista huolimatta Cosvisioniin ei tullut lähdettyä, koska muu elämä tuolla hetkellä oli paljon tärkeämpi, Ensikerralla sitten. Desucon taas pyyhälsi paikalle ja toi uudet seikkailut. Vähän taas tuomarihommia ja ryhmiä.

Desu-sää yllätti.
Kuva: Kasa

Siiri ja Reta, tämä kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.
Oltiin hirmu päteviä esityskisan tuomareita! Kansiot ja kaikki! Kynätkin passaa kaikilla!
Vas. Miä, Siiri ja Reta
Kuva: nyymix

Desuconissa oli älyttömän kivaa. Lauantaina huusin keuhkojani pihalle ja sunnuntaina olin vaan: "What is this awesomeness?!" kun tuomaroitiin esityskisaa. Ja vaikka Houzuki ei pukuna ollutkaan mikään näyttävyyksien näyttävyys tai mitenkään erityisen onnistunut tuotos, on se silti älyttömän ihana puku. Ihana hahmo, ihana ryhmä ja mahtava KALA!

Täältä tulee ankka!
Vas: Kasa, Kisu ja miä
Kuva: Kifia

KALA! matkustaa!

Hirveä kiire ja hulabaloo sai alkunsa heti Desuconin jälkeen, kun burn-out'n partaalla vääntelin Samia. En oikeasti edes halua ajatella millaisissa tärinöissä Kasa ja woodi ovat olleet omine härpäkkeineen. Mori-sensei kaikki tämä vain sinun ja esityskisan tähden! Koitti siis Animecon!

Stana.
Kuva: Emilia Lahtinen

Onneksi vanhant puvut pääsivät kiertoon täydentyneen K-On!-ryhmän voimin! Me saatiin Mio ja oltiin tiimi yli-ikäiset-vauvat taas! Enpäs ole muistanut kuvia koko poppoosta tänne blogin puolelle laittaakkaan. Asia täytynee korjata.

Ryhmät on serious business!
Vas. Kasa, woodi, Soffi, Rorune ja miä.
Kuva: Kide

Lattiamajoitus- ja stressihelvetti Animecon oli taas parhainta ikinä, kiitos kavereiden, Kaoru Morin ja cosplay-kisan. Aconin cosplay-kisa itsessään oli mukava ja kiva, mutta myös takahuoneessa tuntui olevan hyvin leppoinen ja rento tunnelma. Se, että nousimme jopa kolmannelle sijalle, oli niin palkitsevaa kaiken sen höykkyytyksen jälkeen, että oksat pois. Hieman punastelen edelleen sille, että Kaoru Morin assarit halusivat hipeltää takkien helmoja... Äyyyäää! En vieläkään kestä! Ahistaa ja hihkuttaa yhtä aikaa! Menen ja hengittelen pussiin.

Not always serious business!
woodi ja miä
Kuva: Kide tai Kasa

Kesällä emme päässeet kuvaamaan niin paljon kuin oli suunniteltu. Kun ihmiset on ripoteltu ympäri Suomen maata, on hitusen vaikeampi kerääntyä yhteen. Omasta puolestani kaikki oleellinen tuli kuvattua, joten olen ihan tyytyväinen.

Naruton pusikkoseikkailu
Kuva: Kide

Kesän aikana löysin itsestäni jollain tasolla täysin uuden puolen; kuvaajan. Kameran kanssa on tullut heiluttua välistä paremman kuvaajan puutteessa, mutta Desussa ja pienessä kaupunki-shoot'ssamme huomasin, että oikeasti pidän kuvaamisesta. Siinähän voisi yrittää kehittyäkin.

Fukka in action
Rorune, hahmona, jonka nimeä en ikinä muista.
Kuva: Kide

Fukka in action again
Nic: Kasa
Kuva: Kide

Hulmahdin Animeseminaarin tiloissa noin 20 minuuttia töiden jälkeen ja livistin paikalta takin liepeet hulmuten. Kuvailtiin lisää ja seuraavan päivän olinkin kokonaan töissä joten oma A-seminaarini oli sitten siinä.

Da Posse, miinus Kasa
Oik. Rorune, miä, Kide ja alla woodi.
Kuva: En tiiä

WCS-täpinöitä oli minulla ja Rorunella ilmassa jo pitkään ennen mitään virallista. Pukuja tehtiin loppukesä ja panikoitiin. Tai minä panikoin. Sisäisesti salaa. Vasta näin myöhemmin olen tajunnut, miten pitkään olen ihastellut Stellaa. Interstella-elokuvan näin ensimmäisen kerran joskus mukulana ja siitä lähtien tuo sininen nainen on jäänyt mieleeni. Nyt, kun olen saanut Stellan oikeasti tehtyä, olen hieman saman moisissa täpinöissä kuin silloin mukulana.

Rorunen ilme, paras ilme.
Kuva: Yaci

WCS oli kokemuksena erittäin mahtava. Tuomaripalaute jätti niin paljon käteen ja esitys itsessään oli jotenkin niin Rorunen ja minun näköiseni. Sen suunnittelu, harjoittelu ja esittäminen oli hurjan kivaa ja luontevaa. Yleensä esityspiisejä alkaa jossain harjoittelun vaiheessa inhoaman niin paljon, ettei halua kuulla koko piisiä enää ikinä (Duke Venomania's Madness - ei kiitos). Ei ole ollut mitään ongelmaa kuunnella Get Lucky'a. Se kertoo paljon.

Muru.
Kuva: Katariina Ihalainen

Vaikka loppuvuosi on ollut blogin puolella hiljaisempi kuin, mitä olisin tahtonut, olen silti edennyt asioissa tietyllä tavalla. Sarjoja ja elokuvia on katsottu, mangaa luettu ja pelejä pelattu. Olenkin taas hurahtanut pelimaailmaan ihan kympillä, joten tulevat puvut voivat suurella todennäköisyydellä olla niistä piireistä. Peruukeita on tulvinut postiluukusta, mutta niistä lisää myöhemmin.

Fukka kiittää tästä vuodesta ja toivottaa hyvää tulevaa! Minulla oli hurjan kiva vuosi toivottavasti oli muillakin!

KALA! - Desucon 2014

Terve terve!

Oi voi! Desu on ohi! En ole enää ihan varma, mitkä kaikki tuntemukset ovat peräisin itse tapahtumasta ja mitkä sen jälkimainingeista. Olen ehkä nauranut joillekkin kuville ihan litkana... Kuitenkin olen tällä hetkellä hyvin positiivisissa tuntemuksissa. Tämä oli itselleni jotenkin hyvin erilainen coni.

Töiden ja muiden sähellysten takia, lähtö Desuun oli pitkään epäselvä. Sunnuntaina olisin ollut paikalla vaikka pakosta, koska velvollisuudet ja satavarma vapaapäivä. Oli ihanaa päästä Lahteen jo perjantaina, vaikka se päivä menikin autossa istuessa. Tapahtumapaikalla kerkesimme pyörähtää sen verran, että löysimme Kisun ja saatin liput sekä lätkät. Olisin halunnut perjantain Cosplay-puinteja kuulemaan, mutta väsy ja uupumus painoivat päälle aivan liikaa.

Alex ei löytänyt tietään edes Lahteen asti, koska päätin suosiolla luopua epämääräisistä suunnitelmista ja nakata vain Tsunaden lauantaille ja Houzukin sunnuntaille laukkuun. Jotenkin Tsunaden puku hankasi vastaan vähän kaikessa; tekoripset vammasivat, en osannut piirtää otsamerkkiä kunnolla, paita meni miten sattuu eikä peruukki tahtonut istua päähän ollenkaan. Jouduin ottamaan myös piilolinssit pois kesken päivän, koska silmät olivat niin kipeät. Silti jotain kuvia muka yritettiin ottaa... Yhtään kunnon kuvaa niistä tuskin julkaisen, mutta tässä on höpöhöpömateriaalia.

Hei! Kaikki kusee!
Kuvasi: Kangaskasa

Lauantai tuntui hujahtavan ohi. En käynyt missään ohjelmassa (hyi minä) paitsi katsomassa cosplay-kisat. Mainittakoon, että lauantain juonto oli aivan ihastuttava. Simppeli, selkeä, mutta siinä silti oli ideaa. Vaadin tohtoria Desuconiin 2018! EuroCosplay sitten veti naamaa vähän ruttuun. Kuusi kisaajaa, eikä pukujen tai esitysten taso ollut kummoinen. Voitto meni juuri sille, jolle se kuuluikin ja joka sen oikeasti ansaitsi. Onneksi olkoon ja onnea matkaan! Muuten kisa hämmensi aikalailla.

Automatkan puinnit: EuroCosplay wuuuuuuuuut?!
Saanko myös esitellä post-con-alter egoni; Jenni. 

Lauantaina omiin huippuhetkiini lukeutui Hall-kisa. Taso oli kova ja pitkästä aikaa pääsin seuraamaan kisaa taas katsomosta käsin (oikeasti, missä sitä nykyään kisat luusuaa?). Pääsin hurraamaan sydämeni kyllyydestä ja aihettakin oli, koska kaikkien aikojen lempihahmoni lempisarjastani oli mukana kisassa ja vielä niiiiiiiiiiin käsittämättömän upeasti toteutettuna. Ihihihihihihihihihihih! Pieni sisäinen minäni ei ollut pysyä housuissaan, kun über-mahtava Mononoke'n Apteekkari kutsuttiin lavalle. Minä omistan keuhkot ja osaan käyttää niitä. Ääntä siis lähtee. Jopa niin hyvin, että sain itse kisaajan pään kääntymään. Hah. Ja mahtavinta oli tietenkin se, että Apteekkari voitti! Ahahahahahhaha! En kestä! Se oli niin ihana!

Jotain kuvausten kaltaista siis yritimme lauantaina järjestää, mutta omalla kohdallani yleinen pöhöttyneisyys esti hyvien kuvien saannin. Kuvasin muita jonkun verran, koska uljas hovikuvaajamme ei ollut parhaassa kuosissa. Minä siis olin selälläni kentässä aika useaan otteeseen. Siksi tarjoilen vain tuon ylimmän kuvan.

Desu-sää osasi kunnolla hyökätä kimppuumme tällä kertaa. Lauantai-iltana livahdimme siihen ainoaan kiinalaiseen ravintolaan, jonka tiedän koko Lahden kaupungissa (seriously, mis viduis on kinkkilät?). Koska osa poppoosta oli majoituksessa, otimme tietenkin ruuat kotipakettiin. Tässä tulos:

Märkä meininki.
Voin kertoa, ettei päälläni tuossa vaiheessa ollut yhtään kuivaa vaatekappaletta.

Mihin se sunnuntai sitten meni? Se oikeasti hurahti ohi. Tuli heti aamusta kiiruhdettua lavan taakse ja siellä vietinkin suurimman osan päivästäni. Frostbiten jälkeen tuli kysymys, että haluaisinko ken ties olla osana Desun esityskisan tuomaristoa. Tähän mennessä tuomarihommat olivat olleet ihan jepaa kamaa, joten päätin suostua. Vaikka jonkinmoinen ammattitaito taustalla kummitteleekin, tunnen silti olevani enemmän omassa elementissäni esitysten parissa. Oli siis ihan mahtavaa päästä tuomaroimaan juurikin esityskisaa. Lisäksi sain kanssatuomareikseni ihan mahtavan setin. Reta ja Siiri olette parhaita!

Osataan näyttää ihmisiltä.
Tämä mestarillinen otos by nyymix

Vähäisistä osallistujista ja peruutuksista huolimatta esityskisa saatiin käyntiin. Esitysten taso yllätti, vaikka ihastuttava cosplay-vastaava oli jo esityksistä hieman juoruillut. Olin hirveän mielissäni, että pääsin tuomaroimaan niin mahtavaa kisaa! Kiitos kaikille osallistuneille! Ilman kisaajia ei ole kisaa! ...se pitäisi myös juontajan muistaa. Tuntui, että tämä juontaja veti enemmän omaan pussiin kuin keskittyi kisaajiin. Haastatteluja oli välillä todella kiusallista kuunnella ja katsella, kun ne toistivat niin paljon itseään ja junnasivat paikallaan. Tuomarikolmikkommee hipsi salista jo kisaajien yhteiskuvan aikaan, mutta sen jälkeisistä tapahtumista tuli kuultua... Ehkä hyvä, että se jäi todistamatta.

Yritimme kuvata pientä Houzuki-ryhmäämme, johon kuuluivat minun lisäkseni Kangaskasa Nasubi'na ja Kisu Karauri'na, kisan jälkeen. Olin ihan intopiukeani pikku oni-kätyreistäni ja über-mahtavasta KALASTA, mikä Kisu oli thenyt. Kuvauksista kunnon otoksia tarjoillaan myöhemmin, mutta ottakaa hemaiseva pikaräpsy Houzuki'sta.

Hellou!
Kuvasi: woodi kai.

Houzuki oli päällä hyvin mukava. Ainoat lämpimät hetket tulivat vastaan, kun piti käpötellä tai seisoskella suoraan auringon paisteessa. Meikit olivat ihan oma juttunsa, varsinkin kulmakarvojen osalta, mutta siihenkin lopulta löytyi konstit. Sunnuntaiaamu vain lähti käyntiin niin kiireessä, että tuli puettua kimono-kaapu päälle ilman valvontaa ja peilin edessä... joten puin sen väärinpäin. Koko päivän hoin omaa muistisääntöäni, mutta en silti hoksannut, että kaapu on väärin puettu... Silti odotan, että pääsen kuvien kimppuun, ihan intopiukeana! Koska huiput pikku-onit, KALA ja huippu kuvaaja! Ja anteeksi, että hyväksikäytimme jonkun taideteosta.

Ruokaa, juomaa, pönötystä ja päättäjäiset. Coni oli ohi yhdessä hujauksessa ja älyttömän mukava sunnuntai päättyi ajomatkaan kohti Oulua. Ritarillisesti pelastusadoptoin KALAN, jottei sitä olisi aivan heitetty kuistille. Siksi KALA matkustikin, meidän kanssamme Ouluun ja samalla salakuljetimme mukanamme hyvinkääläistä hiekkalaatikon hiekkaa.

KALA!

Älkää huoliko. KALASTA lisää parempia kuvia muiden Houzuki-kuvien ohella tulevaisuudessa.

Fukka kiittää!

PS: Onit ovat verenhimoisia raakalaisia!

Kuvasi Yaci

Helvetin herra

Moi!

Oh'hoh! Desucon on ihan ovella. Vähän on mennyt taas blörinäksi tämä blogin pitäminen. Tarkoitus oli saada merkintää ilmoille vielä Toukokuun puolella, mutta koska työvaihekuvat olivat tuolloin vielä luokkaa tämä:

Kimono-asia why so boring?

Kaavoituksen jymymenestys, kimonot ja niitä muistuttavat kaavut. Niin joo... Ne Desun puvut. En ole kunnolla edes niistä, mitään sanonut.

Koska pääsykokeet painavat päälle seurueemme hurruuttelee Lahteen perjantaina vähän myöhemmin. Perjantai taitaa aikalailla jäädä meiltää siis välistä. Siitä huolimatta raahaan mukanani kolme pukua (+ 3 muuta, jotka eivät ole minulle).

Lauantaille olisi tarkoitus laittaa Alex ja kokeilla taas ihomaaleja. Olisin halunnut, tehdä Alexille uuden mekon, mutta aika ei anna tilaa. Olisin kyllä kerennyt mekon tehdä, mutta ihon maalaaminen olisi se toinen juttu. Tämä musta paita/mekko/asia on peittävin vaate, mikä Alexilla on nähty, joten muut versiot olisivat vaatineet vielä enemmän maalaamista. Yksinkertainen Alex on lauantain pukuna vain ja ainoastaan siitä syystä, että en halua sunnuntaina istua autossa maaleissa.

Alex Traconista 2012.
Kuvasi: Mathuis

Jos siis Alexille ei jää tarpeeksi maalausaikaa (eli jos emme pääse nukkumaan perjantai-iltana hyvissäajoin) lauantaille on muuta luvassa. Tsunade lähtee käytännöllisyytensä takia varapuvuksi. Aluksi mietin Kenshiniä, mutta sitten juban'lle kävi vähän hassusti...

Sunnuntaina nähdäänkin sitten ihan oikeasti uutta repertuaaria. Houzuki-herra on sunnuntain asu ja mukana pitäisi olla myös pikkuisia oni-mönkiäisiä. Tarjoilenkin jotain tekokuvia, vaikka herra onkin niin tylsä.

Popot on edelleen kivat.

Kimono-asia syntyi nopeasti. Kaapu ei ole aivan kimono, joten pientä säätöä sen kanssa piti tehdä. En ollut kuitenkaan tyytyväinen ensimmäisiin hihoihin, joten tein ne uusiksi. Kuvassa hihat ovat vielä ensimmäisestä versiosta. Obijime puuttuu, koska sitä ei vielä tässä välissä ollut. En löytänyt mitään hyvän näköistä sitomisohjetta obijime'lle, joten sähelsin sellaisen ihan päästä. Nyt pitäisi vain pätkästä nyöri oikeanpituiseksi ja tärkätä narun päät kuntoon.

Säästääkseni aikaa ja rahaa, tein taikoja Kenkenin jubanille (siksi ei päässyt herra mukaan). Ratkoin siitä hihat irti ja ompelin uudet tilalle. Se on kätevää vaatteessa, joka on oikeasti tarkoitus ottaa osiin pitempien säilytysten ajaksi. Ompelin myös uuden kauluksen vanhan päälle.

Höpön näköinen.

Ja koska olen oikeasti ollut kiireinen, on pikkujuttuja vielä tekemättä. Houzukin selkämerkin aloitin kunnolla tänä aamuna ennen pääsykokeita ja jatkoin ennen töitä ja nyt töiden jälkeen. Päätin maalata ja aplikoida kuvion, koska silloin voin sössiä asioita paljon enemmän. Homma näyttää nyt tältä:

Kuplat mistä ilmestyitte?

Hozukilla on kaikenlaista pienta sälää päänseutuvilla. Suippokorvat ovat vanhat ja tutut, mutta pääsin tekemään herralle sarven, josta ei valitettavasti ole kuvia. Wonderflex'n jämät olivat pohjana ja gessoa päälle. Ei sen ihmeellisempää. Ja vieraillessani ihastuttavassa paikallisessa pilailupuodissa, Pila-Palassa, satuin kysymään kulmahampaista. Alkuperäinen idea oli tehdä ne itse, mutta olivat halvat ja ihan hyvän näköiset, joten päätin testata. Ja tykkäsin.

Hengaan nää suussa vaan huvikseni. Sössötys on kyllä hallussa.

Peruukki on leikattu myös, mutta siitäkään ei ole kuvia tähän hätään. Olen ollut vähän huono tämän blogin kanssa tänäkeväänä. Piristyä kyllä pitäisi!

Ja voi ei apua! Tajusin just, että on kasassa jo 143 lukijaa! Wut?! Mistä näitä ihmisiä tulee? Ei ole pitkä matka 150. Lupaan tehdä jotain speshuuuuu, kun 150 tärähtää lasiin, mutta mitä se on, en vielä tiedä kerro. Ehdotuksia Arvauksia otetaan vastaan!

Nähdään Desuconissa! Fukka kiittää!

PS: Kiitos, että ihmiset jaksoivat välittää viime merkinnästä niinkin paljon, vaikka aihe oli ihan liian käsitelty. Kiitos siis. En odottanut siltä mitään, mutta toisin kävi.

PSS: Höhöhöö! Höpö sanaleikki otsikossa :B

Liian paksu personaksi

Hei.

Sain tovereilta tuuppauksen, että julkaisisin tämän joten nyt mennään.

Se, että oma kehonkuva, itsetunto ja cosplay on nostettu taas esiin täällä suomalaisessa cosplay-blogisfäärissä, kehottaa minuakin hieman katsomaan asiaa. Asiaan vaikuttaa suuresti myös se, että näiden tekstien lukeminen sattui juuri sellaiseen saumaan, jossa en osaa itseni kanssa olla. Yritän siis perustella itselleni sitä, että miksi olen kirjoittamassa tästä samasta aiheesta taas. Sorkitaan tätä muurahaiskekoa vielä vähän lisää.

Muut ovat vuolaasti avanneet menneisyyttään ja tuntemuksiaan omasta kehostaan. Itse ajattelen enemmän tätä hetkeä ja paria tietynlaista näkökulmaa tämän tekstin runkona.

Ihan alkuun: Minä, Riikka, olen täysin sujut kehoni kanssa. Tai niin sujut kuin tällainen normaalipainoinen paksutyttö voi omasta kehostaan olla tässä maailman ajassa ja yhteiskunnassa. Olen lähes koko täysikasvuisen ikäni ollut se porukan paksu tyttö melkein kaikissa kaveriporukoissa. Minua on ympäröinyt monet upeat, hoikat ja kauniit ihmiset, mikä on tietenkin vaikuttanut siihen, miten katson itseäni. ”Mitä minä teen täällä? Miksi nämä ihmiset ovat minun kanssani, vaikka en selvästikkään kuulu joukkoon?” Sitten kuitenkin olen saanut kannustusta ja kehuja siitä, että vartaloni on täydellinen juuri minulle ja siksi olen osa tätä kaunista ihmisryhmää. Koska omalla tavallani minäkin olen kehossani kaunis.

Fukka luonnollisessa ympäristössään.
Kuvasi: Beetta

Cosplay-harrastajan, Fukkana, en voi sanoa olevani sujut oman kehoni kanssa, koska ne mallit, joihin ”joudun” vertaamaan itseäni ovat aina jollain tavalla kauniita ja hoikkia. Kaikista epärealistisista mittasuhteista välittämättä, minä olen lähes aina liian lihava suurimpaan osaan hahmoista, joita omat viihdemaailmani minulle tarjoilevat.

Oma tietoisuuteni kehosta, mittasuhteista ja anatomiasta on suhteellisen laaja. Olen piirtänyt monta vuotta tutkien ihmiskehoa ja anatomiaa. Äitini on ammattinsa puolesta hyvin perillä ihmisen kehon fyysisistä ominaisuuksista kuten lihasten toiminnasta ja liikkuvuudesta, ja sitä kautta olen yhdessä äitini opastuksella tutkinut omaa kehoani ja sen toimivuutta (koska yliliikkuvat nivelet ja jalkavika ja ja ja...). Olen harrastanut erilaisia asioita kuten tanssia ja muutenkin olen aina pitänyt ja ollut hyvä liikunnassa. Teatteriopintojen aikana aloin seuraamaan näitä kaikkia ominasuuksia muissa ihmisissä. Seuraan sitä kuinka ihmiset elehtivät, puhuvat, liikkuvat ja niin edelleen, koska hahmon luominen ja näytteleminen on helpompaa, kun on jotain mistä ammentaa (tietäisittekin miten paljon huomioin omaa puhetyyliäni ja pyrin pitämään sen kurissa). Tietenkin seuratessani muita aloin myös vertaamaan tätä kaikkea itseeni, koska näytellessä oma kehoni on se työkalu. Vaatetusalan opintoni ovat viimeisin suuri määrittävä tekijä siinä, kuinka hyvin oikeasti tunnen ihmiskehon, niiden erot ja ominaisuudet. Varaloanalyysit, mittasuhteet, väri- ja kaavaoppi ovat pahoja asioita. Kaikki tämä vaikuttaa tietenkin siihen kuinka hyvin näen itseni, ja minä näen hyvin.

Olen oppinut kikkailemaan oman kehoni kanssa ja voin ihan hyvillä mielin tehdä pukuja, vaikka hahmon ja minun muotoni eivät täysin kohtaisikaan. Silti tuntuu, että tietyllä asteella se ei tule koskaan riittämään.

Mitä laatikolla saa aikaan.
Kuvasi: Soffi

Maailmanlaajuisessa cosplay-yhteisössä ne kuumat tsirbulat saavat lähes hetkessä hyvän pukuilijan maineen, vaikka heidän osaamisensa puvun tekemiseen eivät olisi mistään kotoisin tai eivät edes tekisi pukujaan itse. He ovat kuumia, heidän vartalonsa sopii tämän hetkisiin kauneusihanteisiin ja moniin median hahmoihin. Hieman tästä kastista poikkeava pukuilija saa tehdä aivan hillittömän puvun ja hyvin, ennen kuin hänet huomioidaan samalla tavalla. Silti useimmiten kritiikin kohteeksi päätyy pukuilijan kroppa ja kasvot kuin varsinainen puku, jonka pitäisi olla se pääpointti. Jotta ilmaisisin asian mahdollisimman tönkösti: Hyvä kroppa voittaa yleensä hyvän puvun.

Ehkä ainoa puku, johon tunnen kroppani spoivan.
Kuvasi: Rorune

En siis puhu mistään varsinaisista kisa-asioista tai tapauksista Jessica Nigiri (no ehkä vähän siitäkin) vaan siitä, kuinka tämä yhteisö huomioi hyvän cosplay'n tai tasokkaan cosplay'n. Tietenkin, koska itse en ole sieltä pikkurillin laihasta kaartista, olen tämän pannut merkille. En olle löytänyt sitä ”vastinetta itselleni” sieltä suuresta internetin cosplay-massasta. Cosplay't jotka nousevat helpoiten esiin internetin syövereistä ovat yleensä sieltä pikkurilli-kaartilaisia tai miesten tapauksissa niitä treenattuja ja öljyttyjä yksilöitä, ja yleensä heidän pukunsa ovat hyvin keskivertoja tai välillä jopa huonoja.

"Oot läski, paska puku."
Kuvasi: Kangaskasa

 Yhdeltä kantilta haluaisin laihtua ja olla ”samalla tasolla” näiden tsirbuloiden kanssa, mutta toisaalta haluan tulla huomioiduksi mieluummin taitoni kuin mittojeni avulla. Oma arvostukseni muita pukuilijoita kohtaan lepää eniten heidän taidoissaan tehdä pukuja, muuntautumiskyvyssä ja monipuolisuudessa eri aspekteilla. Koska arvostan näitä ominaisuuksia muissa, niin tietenkin pyrin omalla tavallani saavuttamaan samanlaisia asioita omassa cosplay-harrastuksessani. Ennen kuin panostan kehoni ”laatuun”, panostan mieluummin pukuni laatuun. 

Jokaisella meillä on käynyt omat epäonnemme geeniarpajaisissa. Minä tiedän omani. Kaikki perheeni naiset ovat täysin samanlaisia vartalotyypiltään, minä mukaan luettuna. Heidän ja oman kokemukseni mukaan tiedän, että oma vartaloni on tällä hetkellä ”normaalissa” tilassa. Tarkoittaen sitä, että ellen radikaalisti muuta elintapojani johonkin suuntaan vartaloni ei tule tästä kovin paljoa muuttumaan, ja se on geenipohjaista. En syö mitenkään epäterveellisesti ja liikun kohtuullisesti, mutta silti vartaloni on mitä on. En ole enkä koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta tämä on kehoni luonnollinen tila. Toiset ovat luonnostaan rimpuloita ja saavat tehdä töitä sen eteen, että saavat lisäkiloja tai lihasmassaa. Minulta löytyy lihasmassaa ja tervettä pyöreyttä. Kuka vaihtaa?

Alexia on ehkä ainoa pukuni, johon olen oikeasti liian pieni.
Kuvasi: Kide

Toisena omaa harrastustani hämmentävänä tekijänä on se, että suurin osa kehuista, mitä saan, olivat ne sitten ulkonäöllisiä tai puvusta annettuja kommentteja, ovat mieshahmoista. Minä kuitenkin olen ihan lähes täyspäiväinen naisolento, mutta tässä harrastuksessa näytän paremmalta poikana... Olen siitä ihan hyvilläni, että voin näyttää hyvältä myös siloposkisena japanilaisviihteen mieshahmona, jotka ovat muutenkin hieman kyseenalaisia. Esimerkiksi Naruton kohdalla olen ollut kaikista kehuista aivan käsittämättömän intopiukeana, mutta Narutolla on hahmona niin paljon arvoa, että en välitä, vaikka hahmo on poika. Silti se, että naisena en jotenkin tässä harrastuksessa ole tarpeeksi hämmentää minua. 

Kuvasi: Kangaskasa

En ole mikään romanttisella tavalla naisellinen nainen ja minulla on omat poikatyttöpäiväni. On kuitenkin hetkiä, jolloin pyrin olemaan nainen. Suurimmaksi osin nämä hetket ovat cosplay'n tai alkoholin sävyttämiä, koska sisimmässäni olen sukupuoleton olento. Kuitenkaan oma naiseuteni ei tunnu riittävän niissä cosplay-hetkissä. En ole laiha enkä kuuma, näytän kananmunalta, jolla on peruukki päässä. En siis kelpaa naiseksi cosplay'ssa. Nais-cosplay'ni ovat automaattisesti huonoja, koska en ole hoikka. Siloposki mies minusta vielä tulee, mutta ei naista.

Osaan olla iloinen tietyistä ominaisuuksistani omassa kehossani. Suora vartalotyyppini on hyvä mieshahmoja pukuillessa, koska ns. naiselliset muodot voin piilottaa helposti, kun ei ole takapuolta. Rintavarustuksen kanssa onkin sitten aivan toisin päin. Pidän pitkistä jaloistani ja varsinkin sääristäni, jotka toimivat hyvin animu-puvuissa. Toisaalta taas tiedän hyvin ne asiat, jotka vaikeuttavat harrastustani tietyiltä osin; korkea vyötäröni pakottaa välillä tosi typeriin kaavoitusratkaisuihin ja on ihan rehellisesti ruma, lyhyehkö kaulani kanssa pitää kikkailla kuvissa tai muuten näytän 30kg lihavemmalta.

Ruma toimii.
Kuvasi: Jasu

Se ehkä on tullut jo selväksi, ettei minulla ole ongelmaa näyttää rumalta kameran edessä tai lavalla... tai ylipäätään missään. Silti se, että tässä harrastuksessa olen koko ajan vertauskohtana johonkin, vaikuttaa siihen miten itseni näen puku päällä. Tässä harrastuksessa ollaan hahmoja, joille kuuluu myös luonne ja oma olemuksensa. Pelkkä puku ei ainakaan minulle riitä. Vaikka minä voisin olla ruma ja naurettava, keholtani ja naamaltani, kaikki hahmot, joita pukuilen eivät ole. Hahmo asettaa rajan sille, kuinka kaunis minun tulee olla. Yksi unelma-cosplay'ni on Final Fantasy VIII'n Edea. Edea on elegantti ja vahva, mutta myös sen lisäksi pitkä, hoikka ja kaunis. Nämä ovat päälimmäiset asiat, jotka hänen simppeli design'nsa tarjoilee. Tällä kropalla (ja vaikka laihtuisinkin) en näe, että koskaan voisin tehdä Edeaa, koska minulta tulee puuttumaan niin vahvoja elementtejä, jotka tekevät hahmosta Edean, kuten pituus ja kauneus. Joillekkin hahmoille vartalon malli ja koko ei ole niin tärkeää, mutta joillekkin se on hyvin määrittelevä osa hahmoa. Joillain puvuilla voi kikkailla, joillain ei.

Edea

Nyt lukaistuna tämä vaikuttaa hyvin masentavalta tekstiltä, mutta halusin (ja tietyt ihmiset halusivat), että tästä aiheesta voitaisiin nähdä taas jotain erilaista. Ennen cospaly'ta katsoin itseäni eri tavalla. Minun kohdallani cosplay on se asia, joka on saanut minut kyseenalaistamaan oman kehoni ja ahdistumaan siitä, millainen se on. Cosplay ei kuitenkaan ole koko elämäni ja siinä on niin paljon muuta sisältöä kuin vain minun kroppani, että tämä ahdistus ja ristiriitaisuus ovat vai pieni hiekan muru tiimalasissa. En usko ja toivon, ettei tämä tule kosakaan olemaan minulle maata kaatava asia tässä harrastuksessa, koska kuten sanoin haluan mielummin tulle huomatuksi taitoni kuin mittojeni avulla.

Fukka kiittä kovasti.

Näin loppuun voin tarjota teille myös toisenlaista näkökulmaa asiaan. Eräs halusi päästä vapauttamaan oman luurankonsa kaapista, mutta ei tinnyt missä sen tekisi. Tarjosin tätä blogia väyläksi ja tässä on haamubloggaajan viesti tähän aiheeseen:

[Cosplayta moititaan paljon ulkonäköpaineiden luomisesta, mutta se voi myös pelastaa ulkonäkönsä kanssa painivia. Minulla on ollut pienestä lapsesta saakka sairaus, jonka vuoksi päässäni on aina vaihtelevissa määrin yleensä hyvin laajoja kaljuja länttejä. Lapsena en koskaan halunnut käyttää peruukkeja, koska niistä tuli mieleen mummot ja kuolema. Pahimmassa teini-iässä yläasteella sairaus oli onneksi oireeton, mutta uusiutui myöhemmin. Ja tästä tuli totta kai hirveät ulkonäköpaineet vielä teini-ikäiselle tytölle. Luulen, että cosplay pelasti aika suuren osan minun itsetuntoani. Olin aloittanut cosplayn yläasteaikoina, ja koska cosplayssa lähes kaikki käyttävät peruukkeja olin saanut tottutella niihin rauhassa ja ne tuntuivat luonnollisemmilta kuin lapsena, joten otin sellaisen käyttöön arkenakin. Ja cosplaysta tuli suuri henkireikä ainaiseen hiuksettomuuden piilotteluun ja alemmuudentuntoon ns. ”normaalielämässä”.

Cosplayssa peruukit eivät ole vain okei vaan usein välttämättömyys, ja luontainen kiinnostukseni ja innokkuuteni niiden stailaukseen ja hoitoon oli hyödyksi ja toi paljon positiivista palautetta. Ja vaikka conipäivän jälkeen vaihdoin jokapäiväiseen peruukkiini, on sekin kohtuullisen normaalia cosplaypiireissä. Cosplayn ansiosta sain siis ensimmäistä kertaa sairaudestani huolimatta olla a)pelkäämättä peruukin paljastumista b) sain hyvää palautetta ulkonäöstäni. Halusin jakaa tämän sekä cosplayn puolustuspuheena vaikka sitä kovasti ulkonäköpaineita luovaksi haukutaankin, että muistutuksena asioiden mittasuhteista niille jotka panikoivat paria liikakiloa tai joitain itselleen epämieluisia mutta kuitenkin ”normaaleja” kasvojen tai kehonpiirteitään. Nimettömänä haluan pysyä ihan vain koska röllit ja lokit eivät minusta ole kivoja kommentoimaan oikeaa parantumatonta sairautta.]

Filmi rullaa taas - vuosi 2013

Hoi ja heipähei!

Oikeasti minun pitäisi mennä kauppaan ja ruokkia itseni, mutta kuvatiedostot vetävätkin puoleensa enemmän. Uusi vuosi tuli ja sen vaihdetta pääsin juhlistamaan uudella tavalla, ihanien ihmisten ja hyvän ruuan kanssa Rovaniemellä. Kiitos rakkaat! :3 Käännänkin katseeni menneeseen ja yritän muistaa viime vuodesta edes jotain.

2013 toi taas omat muutoksensa elämääni eri tavoin, myös cosplay-elämä teki käännöksiä uuteen. Monia uusia asioita tuli koettua, mutta vanhojakin juttuja tuli vastaan. Seitsemän tapahtumaa ja seitsemän ja puoli uutta pukua.

Vuoden ensimmäinen coni oli Desucon Frostbite, johon tein uutta ja kierrätin. Frostbitessä esiinnyin viimeistä kertaa Operaatio Fredrikin kanssa, ja sitä varten tein James'n. En tuolloin ollut hirveän intopiukena James'sta tai sen tekemisestä, mutta pikkuhiljaa olen oppinut arvostamaan hahmoa ja pukua. Rikku puolestaan on aina ollut minulle rakas kokonaisuus ja Frostbitessä pääsin vihdoinkin kunnolla sitä käyttämään.

Kuva: Jasu

Kitacon vyöryi äkkiä Frostin perään, enkä jaksanut tai edes kerennyt valmistaa mitään uutta. Kierrätin Ranmaa, olin pitämässä kakkaa puheohjelmaa ja vain hiimailemassa ympäriinsä. Aika kului.

Kuvasi: woodi

Pätevää... Minä feat. woodi
Kuvasi: Kide

Kitaconin jälkeen lähdin OF'n riveistä ja olen siihen päätökseen todella tyytyväinen. Toiminta oli välistä hauskaa, mutta hyvät puolet eivät korvanneet huonoja. Oma arvomaailmani ei osunut yhteen enkä halunnut tahallani kuormittaa omaa mielenterveyttäni siinä ristitulessa.

Tylsään talveen piti saada kuitenkin vipinää, joten saimme tyhmiä ideoita...

Kuvasi: woodi

Valmistuin koulusta! Jee!

Desuconiin valmistautuminen alkoi joskus keväällä, koska olin ihan kujalla siitä, mitä halusin Desuun tehdä. Löysin Alexian ja mietin monta kertaa, olenko oikeasti tekemässa valtavaa mekko-korsettiyhdistelmän KESÄLLE! Olin ja tein. Eurocosplay-idea ei Alexian kanssa onnistanut, mutta eipä tuo harmittanut. Nyt olen ihan tyytyväinen, etten lähtenyt EC-kisaan mukaan vielä.

Desussa oli kivaa.
Kuvasi: Biiru

Rurukaa oli tullut pyöriteltyä mukana jo pitkään. Onneksi woodi antoi riippajänikselle viimeisen tuuppuksen ja sain Rurukan vihdoin tehtyä.

Hassua, että vuoden 2012 Desucon oli ensimmäinen, johon tein 2 pukua. Nyt tuo 2pukua tuntuu ihan peruskauralta.

Ruruka: Miä ja Val: woodi
Kuvasi: Rorune? Kide?

Animeconin kurkkiessa kulimilla päätin ottaa rennosti, joten väsäilin Tsunaden. Oikeasti Tsunade kasasi itse itsensä, eikä minun tarvinnut tehdä juuri mitään. Silti Tsunade oli tälle vuodelle yksi opettavista puvuista. Pääsin konkreettisesti näkemään oman kehitykseni, sain taas raksastaa hahmoa ja pukua. Tsunade on mukava. Tsunade on paras.

Kuvasi: Rorune

Animeconin esityskisakoitokset olivat taas oma juttunsa. Lähdin tekemään jotain, josta itse pidän, ja yllättäen siitä pitivät muutkiin. Takahuoneessa oli kivaa, lavalla oli kivaa ja ensimmäinen sija kruunasi koko kakun.

Tuhottomassa kuumuudessa opin ymmärtämään päivänvarjoja todella.
Kuvasi: J-Kameko

Olin laiska enkä tehnyt mitään Oulun animeseminaaria varten. Tsunade ja Ruruka kiersivät. Ruruka ja Val löysivät tiensä kisaan ja toiselle sijalle. Kisa oli todella hupaisa, koska niin paljon kavereita!

Kuvasi: Kide
Vaaleanpunaisella, valkoisella ja sinisellä näköjään pärjää.

Tracon! Sitä odotettiin todella! Kaksi mahtavaa ryhmää! Kasa! Lava! Kaverit tekivät viikonlopusta ihanan, vaikka ohjelmiin ei hirveästi kerennytkään. Huippua!

Kuvasi: Soffi

Kuvasi: Tapio Matikainen

Suuntasimme myös vakiopuskiin kuvaamaan!

Rikku: Miä, Yuna: Kide ja Paine: Rorune
Kuvasi: Kangaskasa

Uusia cosplay-seikkailuja tuli koettua Japanipäivien muodossa. Oli hyvin jännittävää olla uudenlaisessa ympäristössä pukujen kanssa.

Kuvasi: Kangaskasa

Vuoden viimeinen coni oli Chibicon ja viimeinen puku Kenshin. Kenshin oli oma oppimisprosessinsa japanilaisen perinnepukeutumisen parissa. Löysin rakkauteni kimonoita kohtaan uudestaan opinnäytetyötätehdessäni (aiheeni hirviönimi: japanilaisen perinnepukeutumisen symboliikka) ja Kenshin ruokki tuota liekkiä lisää. Chibissä pääsin puhumaan ompelusta pikkuriikkisen yleisön eteen ja kävelemään lavan läpi.

Kuvasi: Kangaskasa

Summattuna ja yhteenvedettynä tämä vuosi oli täynnä kaverita, valkoisia housuja, bloggausta ja kisoja. Vuoden aikana sain kerättyä kaikki pokémon-kortit (1. sija, 2.sija ja 3.sija), tehdä pari erikoisempaa proppia (Alexia'n varjo ja Kenken'n miekka), oli jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua (James'n ja Kenkekin kengät). Cosplay'n osalta tämä vuosi oli hyvin antoisa ja toivon, että sama rata jatkuu.

Se, miltä ensi vuosi näyttää, on vielä mysteeri. Uusia asioita tulee varmasti kokeiltua, koska suunnitelmia on ja worblatkin ovat päässeet tähän kaupunkiin. Into ei näytä loppuva, se vain tuntuu kasvavan. Kevät varmasti tuo uusia tuulia, enkä tiedä vielä missä olen tai mitä teen syksyllä.

Nyt oikeasti menen kauppaan ja ostan mikrohampurilaisen ja paprikaa, koska en jaksa tiskata.

Fukka kiittää viime vuodesta oikein kovasti!