Voi hyvä päivä - Kummacon 2016

Hei hoi ja töttöröö!

No voi huh huh… olihan se jotakin. Kummacon siis. En siis edes viitsinyt näyttää naamaani Pohjankartanolla perjantaina, koska olin töissä ja katselemassa Teatteritelttaa. En myöskään olisi edes harkinnut saapumista paikalle, jos sattumoisin minulla ei olisi ollut vapaapäivä. Enkä luultavasti olisi menettänyt mitään.

Pohdinnan ja pyörittelyn jälkeen päätin pukea päälleni Houzukin. Ihan vain siksi, että se on jotenkin edes käypä puku enkä sitä ole vielä täällä pohjoisessa esitellyt. KALA tietenkin lähti mukaan seuraksi. Olin jo aikaa sitten hankkinut uudet, paremmat suippokorvat, jotka nyt pääsivät ensimmäistä kertaa käyttöön. Myös kulmakarvat toimivat nyt ehkä paremmin kuin aikaisemmin.

Pohjankartano on kiva paikka. Siellä on tilaa ja hyvä esiintymissali. Tarvittaessa käytössä on myös auditorio ja luokkahuoneita. Olen aina iloinen, kun paikalliset tapahtumat järjestetään Pohjiksella, koska se on yksi Oulun parhaista rakennuksista järjestää tämän tyyppistä yleisötapahtumaa. Ja olen viettänyt aikaani sen nurkissa ihan merkittävästi.

Tulkaa tänne! Meillä on tilaa!

Saavuimme paikalle loppupelissä hyvinkin aikaisin ja kerkesimme seuraamaan ohjelmaa. Jo heti aamusta, kun noudin infotiskiltä ohjelmalehtiset tuli ensimmäinen; ”Tahotko osallistua cosplay-kisaan?” Juu, en. Yllätysperiaatteella menimme seuraamaan Kuka on heistä kauhein? -paneelia. Infolehtisessä ei siis ollut mitään kuvauksia millekään ohjelmalle, joten vähän arvalla mentiin luokkaan istumaan.

En voi sanoa nauttineeni kyseisestä paneelista hirveästi. Aihe, eli Disney-pahikset, oli hyvinkin mehevä, mutta sen käsittely oli listamaista ja vähän ontuvaa. Hyviä pointteja tuli esiin, mutta joissain tilanteissa selkeästi huomasi, että puhujat eivät olleet perehtyneet aiheeseen tai edes lähdeteoksiin tarpeeksi syvällisesti (myös osan yleisön päällekäyvä osallistuminen häiritsi välistä). Harmillisesti joitain mielenkiintoisimpia Disney-pahiksia ei käsitelty saati mainittu ollenkaan koko paneelin aikana (esim. Tarzanin Clayton, Aarreplaneetan John Silver tai Shan Yu Mulanista… sitten kuitenkin käsittelyyn oli päässyt Hornansarvi Hiidenpadasta ja ”Karkkikuningas” Räyhä-Ralfista). Myös yksi puheohjelman pitämisen perussäännöistä oli unohtunut; purkkaa ei syödä puhuessa.

woodi minua salaa kuvaili...
BTW: oli niin outoa istua pulpetissa.

Seuraava ohjelma oli Mikä pilaa animen? -paneeli, mikä ei myöskään ollut mikään kuunteluelämys. Tämä olisi toiminut paljon paremmin keskustelupiirinä. Aihe vähän poukkoili ja osasta puhujista oli hyvin vaikea saada selvää. Jälleen hyviä pointteja tuli, mutta kaikille ei kuitenkaan löytynyt hirveästi perusteita, miksi tämä pilaa juuri ANIMEN eikä yleisesti mitä tahansa kulutettua mediaa. Paska juoni näytellyssä länsimaisessa tv-sarjassa pilaa sen aivan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin anime-sarjankin. Mitään en tästä saanut irti.

Loppu päivä ennen kisaa oli jonkinmoista poukkoilua. Siinä ajassa kerkesimme tervehtiä tuttuja ja maistella Hohot-soppaa, mikä oli älyttömän hyvä ja makoisa välipala. Oih! Tahdon lisää, koska se oli niin hyvää! Aulassa happi kulki hyvin ja itse tykkäsin siitä, että se oli jätetty tyhjäksi myyntipöydistä. Vähensi kakofoniaa huomattavasti. Tietenkin, jos myyjiä olisi ollut normaaliin tapaan enemmän, ei ruokalan ja kahvion käytävän pätkä olisi mitenkään riittänyt.

Omnomnomnom...

Tuossa välissä tuli jälleen kyselyitä kisaamaan. Viime vuoden kisa oli mitä tuskaisin, joten lähetin woodin ja Kiden soluttautumistehtävään takahuoneeseen. Itse jäin katsomon puolelle tarkastelemaan kisaa siviilin silmin. Jo saliin ryömiessäni, mietin mitä ihmettä. Keskellä lavaa, parrasvaloissa, pönötti tuoli. Kerkesin pohtia, onko kenties juontajana sellainen henkilö, joka ei voi seistä pitkiä aikoja… Ei ollut. Edes juontajat eivät huomanneet Tuoli-chania ennen kuin suurin osa kisaajista oli jo käynyt lavalla. Voi hyvä päivä. Tuoli-chan sai paremmat valot kuin kisaajat. Myöhemmin kuulin myös takahuoneen kaaoksesta uskollisilta agentailtani.

Ta Daaaaaa!

Pieni tapahtuma ja pienet kisaajat kuten voi olettaa. Kisaajia oli hurjan paljon silti. Tällä kertaa saatiin jopa taputtaa, mikä oli vuosi takaperin kielletty. Myös tuomaristo oli kokenut muodonmuutoksen viimekertaisesta positiivisessa mielessä, mutta ei ilmeisesti senkään kanssa kaikki mennyt ihan putkeen. Menkää lukemaan woodin sepostus kisahommista. Se on ihan jännä. Kokemattomia kisaajia oli tietenkin ja niin oli jännitystäkin. Katsomoon asit näkyi, että ohjeistusta lavalla toimimisesta ei oltu hirveästi tehty. Hieman minua top-3 hämmensi.

Päivän viimeinen ohjelma, Bluffin tanssiesitys, tuli tarkastettua. Se olikin se päivän toinen kohokohta (Hohot oli se isoin kohokohta). Taidekujaltakin onnistuin löytämään yllättäviä ihanuuksia. En nyt tiedä, että mitä tästä ihan oikeasti jäi käteen. Likaiset varpaat, koska zoori-kengillä ei hirveästi autoa ajella.

Kasvatan eläintarhaa...

Fukka kiittää!

PS: Äiti kielsi ompelemasta vähään aikaan, mutta menin jo ostamaan uudet kankaat seuraavaan pukuun... hubs.

Iloinen 2014

Terve taas!

On aika katsoa jälleen taakseppäin ja ihmetellä. Mihin vuosi meni? Mitä tuli tehtyä? Mitä oikeasti tuli tehtyä ja onko se kaikki edes totta? Kuka? Mitä? Häh?

Nyt kaikkia kuvia kaivellessa ja miettiessä 2014 on ollut hyvin iloinen vuosi. Kokemuksia on kertynyt yllin kyllin. Suurimmalti osin positiivisessa mielessä, vaikka väliin mahtuu vähän nihkeitäkin tuntemuksia.

Ottakaa iloisia uimapoikia.
Haru: miä ja Makoto: Rorune
Kuvat: Kangaskasa

Desucon Frostbite tarjosi mahtavan ja ihanan tilaisuuden sovittaa takamustani tuomarin penkkiin. Edeltävästä tuomarointikerrasta hyvin paljon poiketen, oli mahtavaa huomata kuinka osaavaa porukkaa Frostbit'n Hall-tuomaristo oli täynnä. Oli kivaa ja oli jännää.

Frostiin tuli myös tehtyä yksi elämäni ehkä tärkeimmistä puvuista eli Naruto. Vaikka Kishimoto meni ja vetäisi sarjan lopun ihan pelkäksi börinäksi ja jonniinjoutavaksi liirumlaarumiksi, on Narutolla hahmona aina paikka jossain syämessäni. Se, että tunnen jollain tasolla onnistuneeni myös puvun kanssa kokonaisuutena, on hyvin positiivinen aspekti tätäkin harrastusta.

Da Uskomattoman Hurmaava Hall-Tuomaristo
Vas. YumiKoyuki, Yoki, Kifia, Tikli ja miä
Kuva: nyymix

Kamujaaaaaaa!
Vas. Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune
Kuva: YumiKoyuki

Vaihteeksi peeloillaan.
Vas. Kasa, miä, Rorune, woodi ja Yaci.
Kuva: Kide

Kitacon oli yhden päivän coniseikkailu, joka oli hauska, mutta ei tapahtumana hirveästi tarjoillut. Kaikki jännä ohjelma meni taas hups ohitse ja käteen jäi kisa, maido-kahvila ja kuvauspalvelu.

Maido-kahvila.
Vas. miä, Rorune ja Kide.
Kuva: Kasa

Kevät toi kiirettä ja hulinaa tullessaan. Suunnitelmista huolimatta Cosvisioniin ei tullut lähdettyä, koska muu elämä tuolla hetkellä oli paljon tärkeämpi, Ensikerralla sitten. Desucon taas pyyhälsi paikalle ja toi uudet seikkailut. Vähän taas tuomarihommia ja ryhmiä.

Desu-sää yllätti.
Kuva: Kasa

Siiri ja Reta, tämä kuva on syöpynyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.
Oltiin hirmu päteviä esityskisan tuomareita! Kansiot ja kaikki! Kynätkin passaa kaikilla!
Vas. Miä, Siiri ja Reta
Kuva: nyymix

Desuconissa oli älyttömän kivaa. Lauantaina huusin keuhkojani pihalle ja sunnuntaina olin vaan: "What is this awesomeness?!" kun tuomaroitiin esityskisaa. Ja vaikka Houzuki ei pukuna ollutkaan mikään näyttävyyksien näyttävyys tai mitenkään erityisen onnistunut tuotos, on se silti älyttömän ihana puku. Ihana hahmo, ihana ryhmä ja mahtava KALA!

Täältä tulee ankka!
Vas: Kasa, Kisu ja miä
Kuva: Kifia

KALA! matkustaa!

Hirveä kiire ja hulabaloo sai alkunsa heti Desuconin jälkeen, kun burn-out'n partaalla vääntelin Samia. En oikeasti edes halua ajatella millaisissa tärinöissä Kasa ja woodi ovat olleet omine härpäkkeineen. Mori-sensei kaikki tämä vain sinun ja esityskisan tähden! Koitti siis Animecon!

Stana.
Kuva: Emilia Lahtinen

Onneksi vanhant puvut pääsivät kiertoon täydentyneen K-On!-ryhmän voimin! Me saatiin Mio ja oltiin tiimi yli-ikäiset-vauvat taas! Enpäs ole muistanut kuvia koko poppoosta tänne blogin puolelle laittaakkaan. Asia täytynee korjata.

Ryhmät on serious business!
Vas. Kasa, woodi, Soffi, Rorune ja miä.
Kuva: Kide

Lattiamajoitus- ja stressihelvetti Animecon oli taas parhainta ikinä, kiitos kavereiden, Kaoru Morin ja cosplay-kisan. Aconin cosplay-kisa itsessään oli mukava ja kiva, mutta myös takahuoneessa tuntui olevan hyvin leppoinen ja rento tunnelma. Se, että nousimme jopa kolmannelle sijalle, oli niin palkitsevaa kaiken sen höykkyytyksen jälkeen, että oksat pois. Hieman punastelen edelleen sille, että Kaoru Morin assarit halusivat hipeltää takkien helmoja... Äyyyäää! En vieläkään kestä! Ahistaa ja hihkuttaa yhtä aikaa! Menen ja hengittelen pussiin.

Not always serious business!
woodi ja miä
Kuva: Kide tai Kasa

Kesällä emme päässeet kuvaamaan niin paljon kuin oli suunniteltu. Kun ihmiset on ripoteltu ympäri Suomen maata, on hitusen vaikeampi kerääntyä yhteen. Omasta puolestani kaikki oleellinen tuli kuvattua, joten olen ihan tyytyväinen.

Naruton pusikkoseikkailu
Kuva: Kide

Kesän aikana löysin itsestäni jollain tasolla täysin uuden puolen; kuvaajan. Kameran kanssa on tullut heiluttua välistä paremman kuvaajan puutteessa, mutta Desussa ja pienessä kaupunki-shoot'ssamme huomasin, että oikeasti pidän kuvaamisesta. Siinähän voisi yrittää kehittyäkin.

Fukka in action
Rorune, hahmona, jonka nimeä en ikinä muista.
Kuva: Kide

Fukka in action again
Nic: Kasa
Kuva: Kide

Hulmahdin Animeseminaarin tiloissa noin 20 minuuttia töiden jälkeen ja livistin paikalta takin liepeet hulmuten. Kuvailtiin lisää ja seuraavan päivän olinkin kokonaan töissä joten oma A-seminaarini oli sitten siinä.

Da Posse, miinus Kasa
Oik. Rorune, miä, Kide ja alla woodi.
Kuva: En tiiä

WCS-täpinöitä oli minulla ja Rorunella ilmassa jo pitkään ennen mitään virallista. Pukuja tehtiin loppukesä ja panikoitiin. Tai minä panikoin. Sisäisesti salaa. Vasta näin myöhemmin olen tajunnut, miten pitkään olen ihastellut Stellaa. Interstella-elokuvan näin ensimmäisen kerran joskus mukulana ja siitä lähtien tuo sininen nainen on jäänyt mieleeni. Nyt, kun olen saanut Stellan oikeasti tehtyä, olen hieman saman moisissa täpinöissä kuin silloin mukulana.

Rorunen ilme, paras ilme.
Kuva: Yaci

WCS oli kokemuksena erittäin mahtava. Tuomaripalaute jätti niin paljon käteen ja esitys itsessään oli jotenkin niin Rorunen ja minun näköiseni. Sen suunnittelu, harjoittelu ja esittäminen oli hurjan kivaa ja luontevaa. Yleensä esityspiisejä alkaa jossain harjoittelun vaiheessa inhoaman niin paljon, ettei halua kuulla koko piisiä enää ikinä (Duke Venomania's Madness - ei kiitos). Ei ole ollut mitään ongelmaa kuunnella Get Lucky'a. Se kertoo paljon.

Muru.
Kuva: Katariina Ihalainen

Vaikka loppuvuosi on ollut blogin puolella hiljaisempi kuin, mitä olisin tahtonut, olen silti edennyt asioissa tietyllä tavalla. Sarjoja ja elokuvia on katsottu, mangaa luettu ja pelejä pelattu. Olenkin taas hurahtanut pelimaailmaan ihan kympillä, joten tulevat puvut voivat suurella todennäköisyydellä olla niistä piireistä. Peruukeita on tulvinut postiluukusta, mutta niistä lisää myöhemmin.

Fukka kiittää tästä vuodesta ja toivottaa hyvää tulevaa! Minulla oli hurjan kiva vuosi toivottavasti oli muillakin!

Käy flaksi - Tracon 2014

Hoi!

Tracon hurahti ohi hetkessä. Nyt olen vähän pöllämystynyt asioista, joten kirjoittelen jotain niihin liittyen. Tässä merkinnässä on ihan vain perinteistä tapahtumakatsausta Traconista. Puvuista ja muista höpöistä vähän lisää sitten tulevaisuudessa. On paljon kirjoitettavaa ja hajoiltavaa, joten en halua tukkia kaikkea tähän yhteen ja samaan merkintään. Pitkä tämä on joka tapauksessa.

Traconiin tuli lähdettyä ensimmäistä kertaa autoillen. VR pissii silmään vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, joten auto oli loistava vaihtoehto. Harmitti vain, ettei koko poppoota saatu tukittua autoon eikä toista autoa löytynyt, joten VR:n saatanalliseen kyytiin joutui osa silti hyppäämään. Perjantaina lähtö oli taas aikainen, jotta minä ja Kide ehtisimme kuulemaan Final Symphony -konserttia.

Odotin konsertilta vähän erilaista tarjontaa ja siinä mielessä jouduin pettymään. En ottanut hirveästi selvää konsertin sisällöstä etukäteen, koska haluan kokea kaiken mahdolisimman puhtaalta pöydältä. Hieno musiikki on hienoa, mutta en päässyt ihan niihin täpinöihon, mitä odotin. Se, mitä alkuperäisistä musiikeista oli jäljellä, lämmitti sisintäni suuresti, mutta toivoin puhtaampaa lähestymistapaa alkuperäisiin teoksiin. Ehdottomiksi suosikeikseni nousivat Suteki Da Ne'n pianosovitus (jonka taisin itkeä läpi) ja Final Fantasy X'n kompillaation Hymn of Fayth -osio. Syynä voi hyvinkin olla se, että olen ihan vasta pelannut X'n läpi ja ihastellut jälleen sen suurenmoista ja moniulotteista tarinaa. FFVIII on silti edelleen lempipelini sarjasta, minkä vuoksi harmittelin, että sen ja IX:n musiikit oli sysätty syrjään. Hieno kokemus kokonaisuudessaan, mutta ei täyttänyt odotuksiani niin hyvin kuin se olisi voinut.

Minä varmaan olin se Rorunen pahin fanityttö lauantaina
Kuvasi Kasa.

Perjantai ilta meni minulla ja rikostoverillani, Rorunella, valmisteluissa lauantain koitoksia varten. Muutamasta syystä valitsin Stellaan ihomaalit ihopuvun sijasta, joten maalien kanssa piti leikkiä taaas. Jalkoihin löin ihomaalit jo illalla helpottaakseni aamua ja aamustressin määrää. Sama kikka, jota käytimme Alex'n kanssa toimi taas; maalit jalkoihin, kiinnitys ja sukkahousut yöksi jalkaan. Aamulla jalkojen maalia ei juuri tarvinnut korjailla ja koko päivän ne olivat se parhaalta näyttävin osa. Minä olen niin huono toimimaan väsyneenä, että jouduin menemään nukkumaan aikaisemmin kuin olisin halunnut, vaikka osa valmisteluista oli vielä kesken.

Lauantaina en varsinaisesti kerennyt olemaan conissa yhtään. Saavuimme conipaikalle myöhään normaaliin verrattuna ja samantien suuntana oli cosplay-takahuone ja WCS-ilmoittautumiset, maalien viimeistely ja korjaukset. Alusta asit takahuoneessa oli rento tunnelma. Hieman itseäni ahdisti ahtaus pukkarissa, koska en halunnut sotkea ketään maaleihin tai muutenkaan olla muiden tiellä heidän hääräillessään. Silti välistä tuntui typerältä kykkiä yksinään käytävässä.

Todisteita
Kuvasi Kasa

Sen yhden ainoan kerran, kun piipahdimme pois takahuoneesta Rorunen kanssa näkemään kavereita ja vaan pyörimään ympäriinsä, tarina loppui lyhyeen. Sain itseni ylimpään kerrokseen asti ja matkalla muutama ihminen tuli pyytämään meistä kuvia. Olen tottunut siihen, että kuvia tullaan pyytämään tyyliin: ”Hei, saako teistä ottaa kuvan?” mutta tällä kertaa tyyli oli hieman eri; ”ÄÄÄÄ! SAAKO TEISTÄ OTTAA KUVAN?!?!” Ne jotka tiesivät Interstellan, tiesivät sen hyvin. Leffa on tietyllä tapaa kulttimaineessa, eikä siitä hirveästi cosplay'ta näe, joten ymmärrän ihan hyvin (+ olen itse reagoinut lähestulkoon samoin tiettyjen pukujen kohdalla *köhköh*).

Kolmannesta kerroksesta tulinkin sitten rytinällä alas, kun kengän korko katkesi portaissa. Sandaalit, joita käytin kenkien pohjana olivat kirpparilta ja ostohetkellä niissä ei ollut mitään vikaa. En myöskään kenkiä tehdessäni huomannut mitään häikkää niissä. Testasin niitä moneen kertaan ja hyppelin ja tanssin ne jalassa. Ei mitään ongelmaa, mutta kisapäivänä ennen tuomarointia tai lavaosuutta korko päätti pettää alta. Yritimme korjata kenkää liiman, naulojen ja vasaran avulla, mutta kengän muovilesti oli niin vioittunut, ettei kengästä enää saanut kalua.

Senkin huorrra!

Loppu päivänä emme sitten poistuneetkaan takahuoneesta. Meistä ei siis ole hirveästi kuvia missään tai kellään, joten jonkinlainen kuvaushetki täytyy varmaan järjestää. Jos löydän hyvät kengät, niin teen uudet, mutta saa nyt nähdä. Hieman kenkien rikkoutuminen ahdisti, koska ne olivat siihen mennessä olleet lempiosani puvusta. Saakelin luopiot menivät ja pettivät... Stressasin näyttääkö puku enää kokonaisuutena miltään, mutta samalla tiesin, että olin tehnyt kaiken minkä pystyin kenkien korjaamiseksi, mutta se ei vain auttanut. Kenkien hajoaminen oli täysin minusta riippumatonta, enkä voinut asialle mitään. Kismitti niin suuresti.

Hieman meinasi tulla tylsyyden poikasta takahuoneessa, kun homma meni niin odotteluksi. Odoteltiin, että päästään tuomarointiin ja harjoittelemaan lavalle. En enää edes muista kumpi tuli ensin tuomarointi vai lavaharjoitukset. Emme olleet pystyneet käymään esitystä läpi Rorunen kanssa kolmeen viikkoon ennen kisaa, koska neiti muutti toiseen kaupunkiin välissä. Lava harjoituksissa saimme käydä esityksen läpi kahdesti, joista ensimmäinen kerta meni ihan muistelemiseen, että mitenkäs se menikään.

Ihan tajuamatta tuli ostettua avaruusruokaa!

Tuomarointiin pääseminen helpotti. Odotus oli ollut pitkä, koska kisaajat tuomaroitiin esiintymisjärjestyksessä ja meillä kisanumero oli toiseksiviimeinen. Tuomarointi oli kivoin ikinä. Yleensä tuomarointi on ollut sellainan blah blah tämä ohi tästä nyt, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti päivän yksi kohokohta. Oli ihanaa päästä juttelemaan ja kertomaan puvuista ja huomata, että tuomaristossa oli huippuja ihmisiä, joista osa jopa oikeasti tunsi Interstellan. Tuomarointi nosti mieltä hurjasti. Sen jälkeen kaikki maali- ja pukustressi saati kenkävitutus hävisivät. Vuorossa oli vain rentoa odottelua, että kisa alkaisi ja pääsisi pyörähtämään lavalla.

Esitys meni hyvin. Yleisö reagoi paremmin kuin hyvin, mikä on merkki siitä, että olemme tehneet jotain oikein. Ensimmäistä kertaa esitys meni oikeasti niin hyvin, etten muuttaisi omasta suorituksestani mitään. Rorunella oli paljon enemmän harteillaan esityksen kulusta ja olen täysin haltioitunut siitä, miten ihana Shep Rorune oli. Olisin halunnut olla hihassa kiinni koko päivän, mutta koska maalit niin ei. Hämmästyin kuitenkin siitä miten yleisö reagoi esityksemme lopetukseen ja lavalta poistumiseen. Lavaosuuden jälkeen kaikki oli hyvin ja olin saanut mitä halusin; esittää jotain erilaista ja sellaista, mistä itse pidän, mutta silti hahmo- ja sarjauskollista. Se upposin yleisöön ja olin tyytyväinen.

Kuvasi Kide

Missimittari ja HardCore Hall olivat pienoisia pettymyksiä. Olin tietenkin unohtanut kisat ihan kokonaan, vaikka kisaajat olivatkin pyörineet takahuoneessa kaikkien WCS-kisaajien joukossa. Kermakakkusirkustelttahärpäkkeet ovat kyllä näyttäviä, mutta jos kisassa puvuista suurin osa on saman tyyppisiä, menee niistä vähän maku. Missimittarista pidän konseptina, mutta esityspituutta olisi mielestäni voinut vähän lyhentää.

Palkintojenjaossa en osannut jännittää, koska voittajat olivat päässäni aivan selvät. Kolmannen sijan kohdalla hämmennyin ja ajatus katkesi. Toisen sijan perusteluita luettaessa katsoin Rorunea epäuskoisena ja olin hämilläni. Miten ylsimme toiselle sijalle, vaikka pukumme ja esityksemme olivat hyvin erilaisia siihen verrattuna, mitä WCS:ssä on totuttu näkemään? Paremmin ei meillä olisi voinut mennä, koska ensimmäinen sija oli niin selkeä. On hyvä hävitä parhaille, vaikka toinen sija tämän tasoisessa kisassa ei todellakaan ole mikään häviö. Onnea ja menestystä Ainolle ja Kaisalle! Olette päässeet siihen päämäärään, mitä olette kauan tavoitelleet ja mitä olette niin paljon halunneet. YOU DID IT! Oma sijoittuminen vain hymyilytti, mutta voittoparin puolesta oli itkussa pidättelemistä.

Kun kaikki oli ohi tunsin suurta kutsumusta suihkua kohtaan, minkä jälkeen kaipasin ruokaa ja juomaa.

Pakollinen Shiro ja pytty.

Sunnuntaina oli luvassa Houzuki-päivä. Nasubimme, Kangaskasa, oli saanut meidät, Kissatenin ja minut, muut puhuttua mukaan Houzuki-hommiin. Kissatenin tietämättä raahasimme myös KALAN, joka sai jälleen suurenmoista huomiota osakseen, mukanamme Tampereelle. Meillä kävi hyvä tuuri, kun heti aamupäivästä kohtasimme maailman viehättävimmän Peach Makin ja pikainen, mutta sitäkin hulvattomampi kuvaushetki saatiin aikaiseksi.

Kuvasi Kide

Kävin katsomassa koko conin aikana kaksi luentoa, joista toinen oli Maskeerauksen ABC. Sali oli tupaten täynnä ja hyvä, että edes mahduimme sisälle. Luonto lähti käyntiin hyvin hämmentävästi, kun luennoitsia ei edes kertonut millä meriiteillä hän oli luentoa pitämässä. Mielestäni se on tärkeää, koska sillä luodaan kuva siitä, että hei nyt oikeasti tiedän asiasta jotakin. No, kovin ei ollut kummoinen luento muutenkaan. Kesto oli 20 minuuttia ja suurimmaksi osin luento sisälsi listamaista selostusta siitä, mitä välineitä tai tuotteita kannattaa käyttää. Odotin enemmän tietoa siitä, kuinka näitä asioita käytetään ja miten ne toimivat parhaiten, mutta moinen jäi hyvin vähäiselle. Kaikista suurin miinus kuitenkin oli se, että luennolla ei ollut lähes ollenkaan kuvia. Koko luennon aikana ruudulla käväisi kaksi kuvaa, jotka ainakin itse olen kaivellut jo kauan aikaa sitten netistä. Kysymyksessä kuitenkin oli niinkin visuaalinen aihe kuin maskeeraaminen, joten oletin luennon olevan täynnä kuvia. Muutenkin vaikutti siltä, että luentoa ei oltu pohjustettu kunnolla, koska tuotteiden nimien unohtelua oli todella paljon ja monet tuotteet esiteltiin vain niiden engalninkielisillä nimillä, vaikka niillä suomenkieliset nimetkin on (helpottaa aika paljon tuotteiden etsintää, jos tietää kunnolla, mitä hakee). Itselleni luento ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tai hyödyllistä.

Kuvasi Kide

Toinen luento olikin sitten Kangaskasan pitämä Mitä anime ei kerro Japanista? -luento, jonka sisältö oli hyvin tuttu, koska olimme siitä Kasan kanssa paljon keskustelleet. Se oli tavallaan jatkoa Kasan Animeconin luennolle Mitä anime kertoo Japanista? Lähestymistapa oli tällä kertaa vakavampi ja asiapitoisempi, mikä toimi mielestäni hyvä. Pientä takeltelua oli puheen kanssa, mutta ei haitannut juurikaan, koska asia oli mielenkiintoista.

Sunnuntain cosplay-kisoja oli mukava mennä katsomaan, kun oma kisa oli jo edellisenä päivänä. Ensimmäisen esityksen aikana hämmennnyin hyvin suuresti, kun tajusin, että kyse on NCC:tä eikä esityskisasta. Kummankaan kisan taso ei mielestäni ollut huikea eikä sieltä noussut juuri mitään erityistä esiin. Samaa tasoa kuin viime vuoden Traconissa. NCC-edustajaksi valikoitui juuri oikea henkilö ja esityskisan sijoitukset menivät aivan oikeisiin osoitteisiin. Onnea pärjänneille! Mikä kisassa eniten jäi häiritsemään oli se ala-arvoinen huumori, mitä siinä viljeltiin juonnon ja joidenkin kisaajien puolesta. Kill La Kill -esityksen vielä sulatin hyvin, koska se sentään on sarjauskollista, mutta turhanpäiväinen alapäähuumori ei iskenyt yhtään ja koin välistä todellista myötähäpeää.

Kuvasi Kide

Heti kisan jälkeen vaihdoimme vaatteita ja pakkaannuimme autoon kotimatkaa varten. Hirveästi höpöttelyä ja kisaraportointia minun osaltani sisältävä automatka oli jälleen yksi parhaista osista tätä conireissua.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Tosiaan, lisää kisajuttuja ja asiaa Stellasta tulossa piakkoin. Ja Houzuki-kuviakin ehkä on jossain välissä  tarjolla.

Ottakaa loppuun vielä höpö kuva.
Kuvasi Kide

"Pidämme sinusta huolen, kun olet kuollut."

No hohoijaa!

Sanottakoon, että yhteisössä myllää. Ei se mitään. Se on aina jotenkin jännää. Mutta, itse asiaan! Hurmaava Kifia lahjottiin kuvaamaan pientä oni-laumaa Desun sunnuntaina. Tässä merkinnässä tarjoilen noita kuvia. Pikku-onit ovat siis Kangaskasa Nasubina ja Kissaten Karaurina. Kaikki kuvat ovat Kifian ottamia.

Ollaan muka edustavia.

Nasubi on vähän Nasubi.

Houzuki on taas näitä tapauksia, joissa saan laittaa naamani koetukselle. Herran perusilme on kunnon keskittymisen takana. Oma naamani muuttuu ja vääntyy alati, koska se on minulle tärkeä kommunikaation väline. En tunne hallitsevani kasvoja tarpeeksi hyvin Houzukia varten, joten katselen näitä kuvia vähän ristiriitaisin tuntein. Hampaita ei taida näkyä missään kuvassa...

Taidepuska olisi sopinut kuvauksiin äärettömän hyvin, jos siellä olisi ollut yhtään helpompi kuvata. Ja se perkeleen aurinko...

Tuima Houzuki on tuima.

Muutenkin Houzuki on hyvin vaikea hahmo itselleni, koska herran elekieli on lähes olematon. Miten olla kuvissa, kun ei voi oikein tehdä mitään muuta kuin pönötää suorassa. Ensikerralla proppeja kehiin...

KALA!

Tykkään tästä kuvasta jostain syystä ihan hirveästi.

Hihkuin pikku-kätyreitäni jo pitkään ennen Desuconia ja voi maan ihme, miten mahtavia ne lopulta olivat! Hajoilin itsekseni näille kuville, kun sain ne kätösiini, koska miten voi kukaan näyttää noin hahmolta :3 Vaikka itse näyttäisin kuinka pyllyltä, nuo kaksi tekevät kaikista kuvista ihan mielettömiä.

En tunnista itseäni.

Koska joku meni ja teki jotain, päätin itsekkin vähän sorkkia Phoootoooshooopilla. Vaikka en hirveästi yleensä rajusti shopatuista kuvista välitä, Houzuki no Reitetsu'n helvetillisen tunnelman hakeminen oli hyvin jännittävää. Kaikki ihme tehosteet lyövät minulla yli, mutta Kissaten oli osannut tehdä jotain, mikä jäi kutkuttamaan...

Pienempänä tämä kuva näyttää niin eriltä kuin jättimäisenä shopissa.
KALA!

Tällaisia kuvia tällä kertaa. Niin moni juttu sattui menemään vähän sinne päin Houzukin pukeutimisen kanssa, että haluan kuvauttaa herraa vielä uudestaan. Siihen mennessä voin reenata itse lisää herran kehonkieltä ja kenties väsätä propin, jos toisen. Höpöä obijime-rusettianikaan ei taida kunnolla näkyä missään kuvassa (senkin sidoin päin bebuja), joten esittelen koeversion:

Miä kuvasin iha ite.

Tässä vielä viimeistä siistimistä vaille. Tiedän, että se ei ole sidottu oikeaoppisesti, mutta en löytänyt mistään kunnon ohjetta, joten väänsin jotain. Nyörin päät on kammattu auki, suoristettu ja tärkätty. Unohdin tärkin pakasterasiaan ja pöydälle Desu-viikonlopun ajaksi ja palattua Kolooni löysin tämän:

Nami nami...

Siitä oli tullut ihan palikka. Kova ja kohtuu kestävä. Voipi olla, että hyötykäytän tätä ominaisuutta, jossain tulevassa projektissa. Halvat ja simppelit korukivet here I come.

Fukka kiittää!

PS: Koska huomasin, ettei tumblr-blogissani ole mitään järkeä (onko joskus ollut?), päätin erottaa cosplay-jutut aivan omaksi osiokseen toiseen blogiin. Tässä siis FukkaCosplay - Desperation of Cosplay. Vähän ollaan vielä jälkijunassa, mutta kohta otetaan kiinni...

KALA! - Desucon 2014

Terve terve!

Oi voi! Desu on ohi! En ole enää ihan varma, mitkä kaikki tuntemukset ovat peräisin itse tapahtumasta ja mitkä sen jälkimainingeista. Olen ehkä nauranut joillekkin kuville ihan litkana... Kuitenkin olen tällä hetkellä hyvin positiivisissa tuntemuksissa. Tämä oli itselleni jotenkin hyvin erilainen coni.

Töiden ja muiden sähellysten takia, lähtö Desuun oli pitkään epäselvä. Sunnuntaina olisin ollut paikalla vaikka pakosta, koska velvollisuudet ja satavarma vapaapäivä. Oli ihanaa päästä Lahteen jo perjantaina, vaikka se päivä menikin autossa istuessa. Tapahtumapaikalla kerkesimme pyörähtää sen verran, että löysimme Kisun ja saatin liput sekä lätkät. Olisin halunnut perjantain Cosplay-puinteja kuulemaan, mutta väsy ja uupumus painoivat päälle aivan liikaa.

Alex ei löytänyt tietään edes Lahteen asti, koska päätin suosiolla luopua epämääräisistä suunnitelmista ja nakata vain Tsunaden lauantaille ja Houzukin sunnuntaille laukkuun. Jotenkin Tsunaden puku hankasi vastaan vähän kaikessa; tekoripset vammasivat, en osannut piirtää otsamerkkiä kunnolla, paita meni miten sattuu eikä peruukki tahtonut istua päähän ollenkaan. Jouduin ottamaan myös piilolinssit pois kesken päivän, koska silmät olivat niin kipeät. Silti jotain kuvia muka yritettiin ottaa... Yhtään kunnon kuvaa niistä tuskin julkaisen, mutta tässä on höpöhöpömateriaalia.

Hei! Kaikki kusee!
Kuvasi: Kangaskasa

Lauantai tuntui hujahtavan ohi. En käynyt missään ohjelmassa (hyi minä) paitsi katsomassa cosplay-kisat. Mainittakoon, että lauantain juonto oli aivan ihastuttava. Simppeli, selkeä, mutta siinä silti oli ideaa. Vaadin tohtoria Desuconiin 2018! EuroCosplay sitten veti naamaa vähän ruttuun. Kuusi kisaajaa, eikä pukujen tai esitysten taso ollut kummoinen. Voitto meni juuri sille, jolle se kuuluikin ja joka sen oikeasti ansaitsi. Onneksi olkoon ja onnea matkaan! Muuten kisa hämmensi aikalailla.

Automatkan puinnit: EuroCosplay wuuuuuuuuut?!
Saanko myös esitellä post-con-alter egoni; Jenni. 

Lauantaina omiin huippuhetkiini lukeutui Hall-kisa. Taso oli kova ja pitkästä aikaa pääsin seuraamaan kisaa taas katsomosta käsin (oikeasti, missä sitä nykyään kisat luusuaa?). Pääsin hurraamaan sydämeni kyllyydestä ja aihettakin oli, koska kaikkien aikojen lempihahmoni lempisarjastani oli mukana kisassa ja vielä niiiiiiiiiiin käsittämättömän upeasti toteutettuna. Ihihihihihihihihihihih! Pieni sisäinen minäni ei ollut pysyä housuissaan, kun über-mahtava Mononoke'n Apteekkari kutsuttiin lavalle. Minä omistan keuhkot ja osaan käyttää niitä. Ääntä siis lähtee. Jopa niin hyvin, että sain itse kisaajan pään kääntymään. Hah. Ja mahtavinta oli tietenkin se, että Apteekkari voitti! Ahahahahahhaha! En kestä! Se oli niin ihana!

Jotain kuvausten kaltaista siis yritimme lauantaina järjestää, mutta omalla kohdallani yleinen pöhöttyneisyys esti hyvien kuvien saannin. Kuvasin muita jonkun verran, koska uljas hovikuvaajamme ei ollut parhaassa kuosissa. Minä siis olin selälläni kentässä aika useaan otteeseen. Siksi tarjoilen vain tuon ylimmän kuvan.

Desu-sää osasi kunnolla hyökätä kimppuumme tällä kertaa. Lauantai-iltana livahdimme siihen ainoaan kiinalaiseen ravintolaan, jonka tiedän koko Lahden kaupungissa (seriously, mis viduis on kinkkilät?). Koska osa poppoosta oli majoituksessa, otimme tietenkin ruuat kotipakettiin. Tässä tulos:

Märkä meininki.
Voin kertoa, ettei päälläni tuossa vaiheessa ollut yhtään kuivaa vaatekappaletta.

Mihin se sunnuntai sitten meni? Se oikeasti hurahti ohi. Tuli heti aamusta kiiruhdettua lavan taakse ja siellä vietinkin suurimman osan päivästäni. Frostbiten jälkeen tuli kysymys, että haluaisinko ken ties olla osana Desun esityskisan tuomaristoa. Tähän mennessä tuomarihommat olivat olleet ihan jepaa kamaa, joten päätin suostua. Vaikka jonkinmoinen ammattitaito taustalla kummitteleekin, tunnen silti olevani enemmän omassa elementissäni esitysten parissa. Oli siis ihan mahtavaa päästä tuomaroimaan juurikin esityskisaa. Lisäksi sain kanssatuomareikseni ihan mahtavan setin. Reta ja Siiri olette parhaita!

Osataan näyttää ihmisiltä.
Tämä mestarillinen otos by nyymix

Vähäisistä osallistujista ja peruutuksista huolimatta esityskisa saatiin käyntiin. Esitysten taso yllätti, vaikka ihastuttava cosplay-vastaava oli jo esityksistä hieman juoruillut. Olin hirveän mielissäni, että pääsin tuomaroimaan niin mahtavaa kisaa! Kiitos kaikille osallistuneille! Ilman kisaajia ei ole kisaa! ...se pitäisi myös juontajan muistaa. Tuntui, että tämä juontaja veti enemmän omaan pussiin kuin keskittyi kisaajiin. Haastatteluja oli välillä todella kiusallista kuunnella ja katsella, kun ne toistivat niin paljon itseään ja junnasivat paikallaan. Tuomarikolmikkommee hipsi salista jo kisaajien yhteiskuvan aikaan, mutta sen jälkeisistä tapahtumista tuli kuultua... Ehkä hyvä, että se jäi todistamatta.

Yritimme kuvata pientä Houzuki-ryhmäämme, johon kuuluivat minun lisäkseni Kangaskasa Nasubi'na ja Kisu Karauri'na, kisan jälkeen. Olin ihan intopiukeani pikku oni-kätyreistäni ja über-mahtavasta KALASTA, mikä Kisu oli thenyt. Kuvauksista kunnon otoksia tarjoillaan myöhemmin, mutta ottakaa hemaiseva pikaräpsy Houzuki'sta.

Hellou!
Kuvasi: woodi kai.

Houzuki oli päällä hyvin mukava. Ainoat lämpimät hetket tulivat vastaan, kun piti käpötellä tai seisoskella suoraan auringon paisteessa. Meikit olivat ihan oma juttunsa, varsinkin kulmakarvojen osalta, mutta siihenkin lopulta löytyi konstit. Sunnuntaiaamu vain lähti käyntiin niin kiireessä, että tuli puettua kimono-kaapu päälle ilman valvontaa ja peilin edessä... joten puin sen väärinpäin. Koko päivän hoin omaa muistisääntöäni, mutta en silti hoksannut, että kaapu on väärin puettu... Silti odotan, että pääsen kuvien kimppuun, ihan intopiukeana! Koska huiput pikku-onit, KALA ja huippu kuvaaja! Ja anteeksi, että hyväksikäytimme jonkun taideteosta.

Ruokaa, juomaa, pönötystä ja päättäjäiset. Coni oli ohi yhdessä hujauksessa ja älyttömän mukava sunnuntai päättyi ajomatkaan kohti Oulua. Ritarillisesti pelastusadoptoin KALAN, jottei sitä olisi aivan heitetty kuistille. Siksi KALA matkustikin, meidän kanssamme Ouluun ja samalla salakuljetimme mukanamme hyvinkääläistä hiekkalaatikon hiekkaa.

KALA!

Älkää huoliko. KALASTA lisää parempia kuvia muiden Houzuki-kuvien ohella tulevaisuudessa.

Fukka kiittää!

PS: Onit ovat verenhimoisia raakalaisia!

Kuvasi Yaci