Liimaa ja vihreitä miehiä - Tracon 2025

Momoi!

Oli Tracon! Jälleen siellä oli myös kivaa! Minun osaltani mentiin vähän uudenlaisissa merkeissä, mutta mukana oli myös hyvin paljon tuttua huttua. Tracon järjestettiin 5.-7.9.2025 tapansa mukaan Tampere-talolla. Tänä vuonna Tracon juhli myös 20-vuotissynttäreitään!

Tää on hieno!

Minä raahauduin Tampereelle perjantaina kohtuullisen hyvissä ajoin pyörimään, mutta perjantain ainoaksi ohjelmaksi jäi Hall Cosplay. Sujuvasti tätä ennen ehdimme pyörähtää myyntipöytäsalin läpi. En muista, että aikaisemmin myyntipöytäsali olisi ollut auki jo perjantaina tai sitten en vain koskaan ole ehtinyt sinne perjantaina. Joka tapauksessa, oli mukava kierrellä pöydät läpi, kun tungosta ei ollut aivan valtoimenaan eikä oma kuormituskyky ollut niin koetuksella. Tällä kertaa koko conista mukaan lähti vain maltilliset ostokset, koska nimenomaa tuo kuormituskyky ei kestänyt enää muun viikonlopun aikana intensiivistä kiertelyä esimerkiksi taidekujalla.

Kaikki oleelliset heti tähän alkuun eli ostokset.

Perjantaina tuli vastaan myös äärettömän hienoa propagandaa!

Hall cosplay -kisat pidettiin Tracon Live! -lavalla ulkona. Minua henkilökohtaisesti nämä ulkolavan ohjelmat eivät houkuttele, koska näkyvyys on tuurista kiinni ja sää pelaa aina omaa peliään ohjelmassa viihtymisen osalta. Kuitenkin hall cosplay on mielestäni sinänsä ulkolavalle sopiva ohjelma, vaikkakin sen sijoittaminen perjantaille ei ole mielestäni täysin tasavertaista. Traconissa on kuitenkin niin paljon erilaisia cosplay-kilpailuja, joten ymmärrän sen, että joitain asioita pitää niin sanotusti uhrata toimivamman kokonaisuuden kannalta.

Siellä ne hall-kisaajat pönöttää.

Hall cosplayn jälkeen ei siis tullut hengattua tapahtumassa sen kummemmin, koska lauantain pukujen valmistelut odottivat. Lauantain puvuksi valikoitui Link’s Awakening Link parin vuoden takaa. Yritin muka miettiä pukuja sään kannalta, mutta lauantain keli oli sen verta lämmin, että kuuma meinasi tulla (tavallisesti kaksi paitaa päällekkäin on minulle liikaa vaatteita). Linkin meikki ei ehkä osunut tällä kertaa niin nappiin, ja siitä tulikin hieman karumpi kuin olisin toivonut.

Jotenkin näistä mun selfieistäkin tuli ihan villejä...

Lauantaina piti heti aamusta olla syöksymässä ensimmäiseen ohjelmaan, joka oli Iriksen pitämä WCS-retrospektiivi. Ohjelma sisälsi muisteluita Suomen ja WCS:n yhteisen matkan varrelta. Iris on ollut osa Suomen jokaisen tiimin matkaa, joten hänellä on myös aivan omanlainen perspektiivinsä koko WCS-myllerrykseen, minkä vuoksi on hyvin mielenkiintoista kuunnella hänen kerrontaansa aiheesta. Aina on myös hauskaa kuulla juttuja muiden WCS-kokemuksista, vaikka se, mitä tapahtuu Special Tourilla, jää Special Tourille.

Villit 75 min.

Koska aikaa sattui olemaan, tuli käväistyä kuulemassa ohjelma Behind the Cosplay: Making of Mina Ashiro. Jo pelkän kuvauksen perusteella kävi ilmi, että ohjelman sisältö painottuu voimakkaasti erilaisen teknologian hyödyntämiseen kyseisen puvun valmistuksessa. Minulle cosplay on lähtökohtaisesti kädentaito- ja käsityöharrastus, joten en suoranaisesti kuulunut ohjelman kohdeyleisöön. Joitain jännittäviä ja hyödyllisiä juttuja tuli kuitenkin ohjelmassa esille. Eniten harmittelin ohjelmassa sitä, että ohjelmanpitäjä, Frostylva, ei koskaan esitellyt valmista pukua livenä, vaikka se hänellä olikin tuolla hetkellä päällä.

Lähempänäkin ois tietenki voinu istua :D

Lauantaina tuntui olevan jatkuvasti meno jonnekin, vaikka kiireentuntua ei kuitenkaan ollut. Yksi sivuetappi oli kuitenkin Photoshoot-kisaajien kuvagalleria. Tuossa keväämmällä pidimme Riikkiksen kanssa kuvaussession Gakupolle. Riikkis päättikin sitten osallistua Traconin photoshoot-kilpailuun yhdellä Gakupo-otoksella, joten pitihän sitä käydä tarkastamassa oma naama kuvagalleriasta. Näiden kuvausten ja Gakupo-kuvien taustalla on taas minulle ihan hirveästi tärkeitä asioita, minkä lisäksi olen ollut niin äärettömän intopiukena siitä, mitä Riikkiksen kanssa ylipäätään saimme aikaan. (Kuvagallerioista yleisesti: oli ihan superhienoa nähdä myös Traconin toinen kuvanäyttely aikaisempien vuosien kisaajista!)

Meidän vauvva!
Kuva: Anniilaugh

Sitten olikin oman jännäripannariosioni vuoro! Olin siis pitämässä Traconissa luentoa cosplaysta ja liimoista. Tämä aihe saattaa ehkä tulla yllätyksenä joillekin, mutta olen siis jo pitkään halunnut luennoida aiheesta. Olen tarjonnut ohjelmaa useamman kerran muillekin tapahtumille, mutta syystä tai toisesta sitä ei ole haluttu ottaa ohjelmistoon. Tracon kuitenkin kelpuutti ideani, ja sain jopa mielestäni päivän parhaan ohjelma-ajan höpinöilleni.

Asian ytimessä.
Kuva: Anniilaugh

Eniten jännitin sitä, että ehdinkö kertomaan kaiken oleellisen . Alun perin asiaa oli ihan hillitön määrä, joten luennosta on karsittu pois aika paljonkin juttuja. Silti sisältöä jäi sen verran, että 45 minuuttia ei meinannut riittää ilman tappotahtia. Tämä seikka jännitti ihan oikeasti niin paljon, että unohdin jännittä muuten esiintymistä itsessään. (Spoiler: Unohdin kertoa luennolla yhden tärkeän asian, jonka ohjelmakuvauksessa lupasin.)

Tää oli mun fiilis ennen ja jälkeen luennon pitämisen.

Olin todella yllättynyt siitä, miten paljon kiinnostuneita kuulijoita lopulta oli, koska onhan aihe jokseenkin erikoinen. Jo lauantaipäivänä sain kyselyitä siitä, että onko luennosta tulossa tallenne ja että onko joskus luvassa jatkoluentoa. Tallenne on katsottavissa Traconin YouTube-kanavalla, mutta jatkoluennosta en olen niin varma. Tulen luultavasti kirjoittamaan liimoista ihan oman jutun tänne blogiin, koska myös luennon dioja on pyydetty jaettavaksi. Tulin siihen tulokseen, että blogi on minulle paras paikka diojen jakamiseen, joten samalla voin hieman runoillakin. Joka tapauksessa iso kiitos kaikille kiinnostuneille ja luentoa kehuneille! Tämän tekstin julkaisun aikaan olen jo saanut Traconin kautta ohjelmapalautteita, mutta niitä pystyy jättämään edelleen. Kiitän niistäkin kovin, ja niiden pohjalta uskallan jo ehkä sanoa, että ohjelma ei mennyt ihan penkin alle.

Kamu kommentoi tätä kuvaa: "Käytännössä kaikki elämässä saavutettu, kun saa tämmösen otoksen itsestä, puhumassa puhujanpöntössä ja taustalla häämöttää diaesitys liimasta."
Kuva: Anniilaugh

Liimasekoilusta selvinneenä sain ahdettua vähän evästä naamaan ennen The Cosplay -kilpailujen alkua. Lauantaina Traconissa kisattiin NCC:n, esityskisan sekä photoshoot-kisan merkeissä ihan Ison Salin puolella (jee!). Voi jösses taas tätä touhua! Sekä NCC-karsinnoissa että esityskisassa tykiteltiin ihan huolella. Kisoissa oli huomattavissa jännittävän paljon samoja elementtejä esitysten välillä; paljon oli laulua ja yllättävästi neljännen seinän rikkomista. Omia suosikkejani palkittiin ja ei palkittu. Tamamerun voittajaesitys oli puhdasta taidetta sekä lavaesiintymisen huippuhetki, mutta nautin suuresti myös Deadpool-esityksetä. Onnea kaikille sijoittuneille vielä!

NCC-kisaajat

Traconin cosplay-kisat loppuvat nykyään niin myöhään, että sen jälkeen on jo tehokkaasti nälkä ja virta pois, minkä vuoksi ihan mielenkiintoista ohjelmaa menee pakostakin sivu suun, kuten seimerkiksi pihan tulishow. Lauantaina olisin halunnut käydä kuulemassa juttuja myös kimonoista ja yukatoista, mutta harmikseni ohjelma meni päällekkäin cosplay-kilpailujen kanssa.

Niin siis Linkin miekka oli myös matkassa, mutta en koskaan edes purkanut sitä paketista.

Vaikka kovasti haaveilin siitä, että saisin Echoes of Wisdom Zeldan valmiiksi Traconia varten, kaiken hulinan keskellä päätin antaa Zeldan vielä olla, että voin antaa sille sen ansaitseman kunnollisen huomion. Sen sijaan menin toteuttamaan itseäni sekä perushalujani, joten rykäisin kasaan Dandadanin Ayase Momon. Kirjoittelen Momosta tapani mukaan vähän enemmän piakkoin jossain välissä, mutta todettakoon, että tämä pikapuku tuli tarpeeseen. Helppoutensa vuoksi Momo päätyi siis Traconin sunnuntaipuvuksi, ja koin oloni hyvinkin kotoisaksi tässä puvussa.

Momo on minä.
Kuva: Anniilaugh

Sunnuntaina päivä alkoi jälleen cosplay-ohjelmalla, kun kävimme kuulemassa turvallisuusasioista cosplayssa. Aihehan jonkin verran meni päällekkäin oman ohjelmani kanssa, joten hirveästi ei uutta asiaa minulle ollut tarjolla. Ohjelma oli kuitenkin ihan kiva täyte päivään, ja varmasti tärkeää asiaa niille, joille homma ei ole aivan niin tuttua.

Arvostan kuvitusta.

Sitten oli tarjolla hienoutta! BL-mangan trendit 90-luvulta nykypäivään -luento täytti paikan sydämessäni, joka on ollut siellä jo pitkään. En ole mikään älytön BL-mangan kuluttaja, mutta aina olen ihmetellyt sitä, miksi missään aihetta käsittelevällä luennolla yms. ei mainita sanallakaan yhtä minun kaikkien aikojen lempimangaani, Fake, joka sattuu myös olemaan BL-tuotantoa (en kestä romanttisia sarjoja, jos niissä mähkitään vain ihmissuhteita). Tällä luennolla Fake lyötiin pöytään heti ensimmäisenä, joten olin kaikin puolin tyytyväinen. Ohjelma oli hyvin mielenkiintoinen, sain sieltä muutamia lukusuosituksia, mutta kokonaisuudessaan se olisi tarvinnut tiivistystä. Tästä myös kertoo se, että ohjelma jäi kesken, vaikka se meni yliajalle.

Hyvää asiaa!

Nyt voin antaa anteeksi kaikille BL-, yaoi- ja shounen ai -luennoille yms. jotka ovat röyhkeästi sivuuttaneet Fakein ja sen suurenmoisuuden.

Kun sateen uhka oli jälleen ilmassa oli aika myös sunnuntain cosplay-kisoille… Traconin Live! -lavalla. Onneksi sadetta ei kuitenkaan tullut, mutta näkyvyys haaste oli silti läsnä. Kovasti haluaisin kuulla kisaajien näkemyksiä ulkolavan käytöstä. Traconin kokoisessa tapahtumassa täysin pukupainotteiset kilpailut voivat hyvinkin vetää puoleensa sellaisia kisapukuja, joissa esiintyminen laajemmin tai liikkuminen yleensä on haastavampaa. Miten toimiva ulkolava on tällaisten pukujen kohdalla ja miten sääolosuhteet yleisesti vaikuttavat kisaamiseen? Ihan vain pyörittelen taas ajatuksia ääneen.

Siellä taas.

Valitettavasti jouduimme poistumaan kisakatsomaosta ennen voittajien julkistusta, koska olimme syöksymässä vielä päivän päätteeksi Chordae Coris Orchestran konserttiin. Vaikka tällä kertaa Traconissa oli niin paljon tarjolla konsertteja, tämä konsertti jäi omalta osaltani ainokaiseksi. Nautin jälleen, vaikka soittolistan sisältö olikin tällä kertaa minusta enemmän etäällä. Melkein selvisin jopa itkemättä koko setin läpi, kunnes tuli viimeisen kappaleen vuoro. Viimeiseksi kappaleeksi oli läjäytetty minun osaltani kaikkien aikojen pahin märinäkappale eli Sormusten herrasta Into the West. Padot totaalisesti auki sitten viime metreillä.

Yhyyyyy! ;____;

Konsertti jäi sopivasti päivän ja Traconin viimeiseksi ohjelmaksi, vaikka tällä kertaa junaan ei ollutkaan kiire. Sen sijaan päivän päätteeksi onnistuin näkemään vielä sattumalta hirveästi tuttuja naamoja ja lätisemään niitä näitä. Hieman alan kokea, että Traconin ohjelmistossa on runsaudenpulaa, mutta se on silti edelleen lempitapahtumani Suomessa.

Sunnuntai meni vähän höpöilyksi, mut se on myös parasta.
Kuva: Anniilaugh

Traconin jälkeen on aina ihan törkeän inspiroitunut olo. Nyt myöskin asiaa pönkittää minun kohdallani se, että en ole päässyt toteuttamaan pukujuttuja hetkeen muun elämän vuoksi. Momo oli ihan oma juttunsa, josta siis kirjoittelen myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin koen suurta himoa kaivaa keskeneräisiä projekteja kaapeista ja jatkaa niitä eteenpäin. Lisäksi pääni raksuttaa uusia luentoideoita ihan huolella. Nyt, kun liimat on osittain edes taputeltu, voisin siirtyä taas aivan uuteen aiheeseen.

Fukka kiittää!

PS: Hieman harmittaa tämän (ja Momon) merkinnän viivästyminen, koska intoa kirjoittaa olisi vaikka kuinka, mutta onnistun näköjään täyttämään päiväni ihan kaikella muulla.

Toin työt kotiin Linkin takia

Hei hoi!

Snif ja yhyy! Nekocon jäi tänä vuonna välistä, kun en saanut vapaatoiveita läpi töissä. Nekocon-merkinnän sijaan heittelen nyt sitten Linkin työstön viimeiset vaiheet tänne blogin puolelle. Hassua, miten paljon oli vielä kesken edellisen Link-merkinnän aikana, mutta aikajanaa vääristää vahvasti se, että unohdin koko merkinnän pöytälaatikkoon useampaan kertaan. Nyt luvassa vähän peruukkia ja tunikaa, kenkiä sekä miekkaa.

Linkin peruukista en tainnut mainita sanallakaan edellisessä merkinnässä. Fun fact: tilasin tätä Linkkiä varten tismalleen saman värisen peruukin kuin BOTW-Linkille. Pyörittelin värejä pitkään, mutta lopulta totesin, että kyllä sama väri käy tällekin pojalle. Nyt hieman tekisi mieli vertailla muidenkin Linkkien hiusten värejä ja malleja keskenään.

CosCraftin Ash, värissä Gold

Tein peruukin ehkä vaikeamman kautta kuin, mitä olisi kai tarvinnut. Olisin toki voinut ostaa pitkän peruukin, jonka olisin leikannut lyhemmäksi kauttaaltaan, mutta en tehnyt näin. Sen sijaan ostin lyhyen peruukin ja pitkää lisäkuitua, mitä ompelin otsahiusten ja pulisonkien alueelle. Syitä tähän on monta; 1) tämä oli halvempi vaihtoehto, 2) vähemmän ylijäämäkuitua, jota en tietenkään raaski heittää pois vaan jemmaan, ja 3) en tykkää leikata peruukkien takaraivoja, koska en voi tehdä sitä omassa päässäni. Otsatukan ja pulisongit voi leikata ja viimeistellä hyvin peilin avulla, mutta niskaa ja takaraivoa on haastavampi leikata omassa päässä. En myöskään hirveästi välitä siitä, että peruukkipäät ovat aina eri kokoisia ja mallisia kuin oma pääni, mikä vaikuttaa tietenkin siihen, miten peruukki pitää leikata. Lyhyessä peruukissa minun ei tarvinnut kuin pienesti ohentaa ja lyhentää takapuolta.

Siinä on etujeejeetä kerrakseen.

Mainitsin jo Desu-merkinnän yhteydessä, että otin taiteellisia vapauksia Linkin etuhiuksien kanssa. Ensisijaisessa reffissäni otsis elää ihan omaa elämäänsä tuulessa ja toissijaisessa reffissä taas se on hyvin… överi. Lyhensin hillittömän etujeejeen työstettävämpään mittaan ja tupeerasin sen lähes kauttaaltaan. Pohjaperuukin alkuperäisten etuhiusten takia kuitua oli tietenkin kahden mittaista, joten runsas ohentaminen oli paikallaan. Tämän jälkeen pyörittelin hiusmassaa suuntaan jos toiseen yrittäessäni saada niistä edes jotain järkevää muotoa. Katselin paljon myös kuvia muiden Link-peruukeista, jotta saisin edes jotain suuntaa sille, mitä olin tekemässä. Lopulta päädyin siihen, mikä näytti ja tuntui minusta kaikkein järkevimmältä. Vaikka lopputulos ei ole niin lähteenmukainen kuin voisi, olen silti ihan tyytyväinen lopulliseen peruukkiin.

Paras huitula on tuo erisuuntaan osittava huitula :D

Edellisen Link-merkinnän julkaisun aikaan en ollut vielä värjännyt tunikaa uudestaan. Pientä testailua olin jo kuitenkin kerennyt tehdä. Tein tunikan lähes valmiiksi asti ennen uudelleenvärjäystä. Muutamia juttuja kuten helman kääntäminen ja sirkkojen laitto toteutuivat värjäyksen jälkeen. Oli kiva päästä myös vähän hifistelemään pääntien halkiossa, koska muuten tunika on todella yksinkertainen eikä sen ompelussa sinänsä ollut mitään jännittävää. Halkio on ehkä lempiyksityiskohtani koko puvussa.

Älkää välittäkö rutuista, kuva otettu juuri ennen kuin tungin tunikan säilöön.

Myös hiippa/pipo piti tietenkin värjätä samassa satsissa, koska alun perin olin värjännyt koko kankaan pientä siivua lukuun ottamatta (hiipan suukappale). En kuitenkaan halunnut upottaa ihan niin paljon väri (rahaa) toisessa värjäyserässä, joten pyrin karsimaan kaiken ylimääräisen kankaan pois tästä uitosta. Tästä syystä hiipan tekeminen vähän jännitti; jos sössin hiipan muodon, saanko mitenkään värjättyä lisää kangasta, joka olisi tunikan kanssa saman värinen? Tein kyllä hiipasta proton, mutta se oli lirusta lakanakankaasta enkä vielä ollut testannut sitä oikean peruukin kanssa (koska peruukki oli vielä kesken).

Valmis ruttuinen pipo.

Hiipan muotohan ei sinänsä ole mitenkään ihmeellinen, mutta sain silti sumplia sitä, jotta sain hiipan asettumaan päässä sievästi. Aloitin ihan puhtaasti kartion muotoisesta piposta, jota mallailin istuvampaan muotoon peruukkipäässä. Lopulta jätin hiipan kappaleen leikkaamatta ja siistin jo leikellystä kankaasta kaikki turhat riekaleet pois värjäystä varten. Näin minulle jäi mahdollisimman paljon pelivaraa hiipan väkertämiseen. Lopullisen värjäyksen jälkeen leikkasin kaikki muokkaukset läpikäyneen hiipan kappaleen runsailla saumanvaroilla ja ompelin putkilon kasaan. Kun peruukki oli vihdoin valmis, testasin hiippaa vielä värjäämättömän muotokaitaleen kanssa ja totesin, että sitä pitää jopa pienentää. Onneksi näin päin.

Olin niin mielissäni, kun pääsin testaamaan peruukkia ja pipoa ensimmäisen kerran päähän.

Ja tosiaan hiipan suun muotokaitale on värjätty erikseen, koska se on vaaleamman värinen kuin muut vihreät osat puvussa. Arvoin ja pyörittelin myös muotokaitaleen mallia, mutta lopulta päädyin pelkkään suoraan kappaleeseen. Tämä oli oikein hyvä ratkaisu, koska sain sillä ankkuroitua pipon päähän ja se jopa pysyi päässä ilman erillisiä klipsejä tai nipsuja. Kuitenkin varmuuden vuoksi ompelin hiipan sisäpuolelle hiusklipsit, joilla sen voisi kiinnittää peruukkiin. Nämä osoittautuivat täysin turhiksi.

Pohjakengät

Link’s Awakening -animaatiopätkissä ei hirveästi kenkiä näy, joten otin hieman osviittaa toisesta reffistä, mutta samalla halusin tehdä kengistä kuitenkin toimivat ja järkevän näköiset (koska 2. reffissä kengät ovat ihan hirveän rumat). Perinteisesti homma alkoi sillä, että etsin sopivat kengät kirpputorilta. Niiden löydyttyä käytin taas kelmutekniikkaa kaavojen piirtämiseen, jäljensin kaavat paperille, missä kuosittelin niihin lisää väljyyttä ja korjailin saumojen paikkoja. Tämän jälkeen tein koeversion tunikan jämäkankaista.

Kenkäproto
Tässä näkyy myös tunikan värjäysten erot hyvin.

Kankaiksi kenkiin valikoituivat keinonahka ja merinovilla. Keinonahka on samaa kuin Selphien kengissä, joten tällä kertaa halusin välttyä sulamisfiaskolta. En vieläkään tiedä tarkalleen, mitä materiaalia keinonahka on. Kävin kysymässä sitä jopa kangaskaupasta, josta sen alun perin ostin, mutta sielläkään ei osattu sanoa. Edelleen epäilen jotain asetaattia, jossa on polyuretaanipinnoite. Tällä kertaa käytin liimaamiseen kangas- ja nahkaliimaa, joka ei sisällä asetonia. Se toimi oikein mainiosti, mikä varmasti osittain johtuu siitä, että pohjakengät olivat oikeaa mokkanahkaa. Vältyin sulamiselta tällä kertaa, mutta en tiedä, olisiko Selphien kenkiä voinut edes liimata tällä samalla liimalla.

Valmiit kengät
Silitin kai keinonahan liian hellästi, kun saumat jäivät noin pömpöttämään.

Merinovilla on saappaiden varren käänteessä olevaa oranssia kangasta. Kyseessä on koko puvun kallein kangas, jonka vain nappasin mukaan, kun se sattui olemaan oikean värinen. En yhtään katsonut hintalappua tai koostumustietoja, saati ajatellut asiaa, joten hieman yllätyin kassalla. Onneksi sitä ei tarvinnut paljoa.

Mihin jäimme viime jaksossa: Miekka gessottuna

Ja sitten miekan lopullinen kohtalo.

Miekan viimeisiin vaiheisiin kuuluu hieman taas kokeilumieltä. Olin jo valmis sopeutumaan siihen ajatukseen, että miekan terä tulee olemaan kuoppainen ja ruma, koska kokeiluni ohuemmasta miekasta (3x5mmEVA eikä 2x10mmEVA) olivat vähän kusseet. Sitten sain kunnon ahaa-elämyksen töissä, kun tutkiskelin pakkeleita ja kittejä. Ostin tuubin Tikkurilan kalustekittiä ja testasin sitä miekan kolojen ja epätasaisuuksien paikkailussa. Oli hyvää tavaraa! Voin suositella!

Tikkurilan Helmi Kalustekitti

Olen siis nähnyt ja kuullut, siitä, että ihmiset käyttävät tavallisia seinäpakkeleita ynnä muita proppien ja muun rekvisiitan silotteluun. Olen kai tehnyt sen verran vähän proppeja, että en ole vielä tajunnut kokeilla samaa itse. (Nyt tässä kirjoittaessani keksin, kuinka voisin myös korjailla kalustekitillä muita vanhoja proppejani.) Kalustekitti oli todella miekan pelastus, koska olin jo valmis hyväksymään sen räpellysmäisen ulkonäön monenlaisen kokeilun seurauksena. Kitti tarttui hyvin gessottuun pintaan ja oli todella helppo hioa. Kun viimeisetkin täytöt ja hionnat oli tehty, miekka sai päälleen pohjamaalin.

Vas. paklattu ja hiottu miekka
Oik. Pohjamaalattu miekka

Pohjamaalina käytin ihan tavallista mustaa akryylimaalia, jonka ohensin n. 30–40% vedellä. Pohjamaalausta varten voisi tietenkin käyttää jotain siihen tarkoitettua maalia, mutta nyt mentiin tällä. Jostain syystä kuitenkin miekassa oli yksi kohta, joka ei hioutunut samalla tavalla kuin muu pinta ja jonka tekstuuri paistoi oudosti läpi pohjamaalista. Onneksi pintamaalin läpi sitä en niin selkeästi nähnyt. Pintamaalin osalta mentiin taas kokeilun puolelle. Olen hillonnut pikkupurkkeja Tikkurilan Taika-maalista kaapeissani jo jonkin aikaa. Sävyt eivät ole vielä osuneet yhteen niiden ja meneillä olevien projektien kanssa, mutta nyt näin tilaisuuteni tulleen. Kultainen Taika-maali sopi sävyltään hyvin miekan kahvaan, joten pääsin vihdoinkin testaamaan sitä. Testissä oli myös vaahtomuovisivellin tavallisen sudin sijaan.

Taika-maalattu ennen patinointia.

Taika-maalit!

Maalasin terän tehostevärit ja salmiakkikuviot myös hopeisella Taika-maalilla, johon sekoitin hitusen mustaa akryylimaalia sekaan. Sävy olisi voinut olla asteen vaaleampi, koska kerrostuessaan se tummui yllättävän paljon, mutta ei tämäkään lopputulos huono ole. Miekan kahva sai myös patinoinnin, mihin käytin jälleen nestemäistä patinaa (tästä on kyllä tullut kestosuosikki). Kokeilun vuoksi lakkasin vain miekan terän, koska haluan nähdä, miten hyvin Taika-maali kestää käsittelyä ja kulutusta kahvassa. Taika-maali on tarkoitettu myös kalustemaalaukseen eikä sitä ole tarkoitettu lakattavaksi, joten sen pitäisi kestää käsittelyä sellaisenaan. Toistaiseksi ainakin se on kestänyt todella mainiosti. Terää puolestaan on haastavampi paikkamaalata, joten päätin lisätä suojaa lakkakerroksella heti alkuunsa.

Terän lakka kuivumassa.

Yritän ryhdistäytyä proppieni dokumentoinnissa, joten tällä kertaa yritin ottaa Koholint-miekasta niin sanotusti julkaisukelpoiset ”tuotekuvat”. Pidän hirveästi siitä, että muut jakavat esteettisiä ja hyviä kuvia pukujen ja proppien yksityiskohdista, joten ajattelin, että voisin kokeilla samaa. Useimmiten en vain koe, että puvuissani olisi mitään jakamisen arvoisia yksityiskohtia, koska ne ovat yleensä niin yksinkertaisia. Minkä lisäksi jaan tänne blogiin kuvia työvaiheista ja muista, ja tuntuisi hassulta jakaa samoja kuvia joka somealustalla. No, tällä kertaa kuitenkin vein miekan jopa pihalle ja yritin ottaa siitä kivoja kuvia somea varten.

Siinä taitaa olla aika lailla kaikki Linkistä. Kiva puku päällä ja lopulta myös onnistunut miekka tuovat minulle hurjasti iloa, koska Zelda-pelisarjasta ja Linkistä on muodostunut minulle uusi iso Tärkeä Asia. Tähän loppuun voin myös ilokseni raportoida, että Linkin pappakalsarit ovat palautuneet oikeaan muotoonsa ja kuosiinsa pesukoneessa! Hurraa, siitä!

Seuraavana vuorossa olisivat Traconin pukusuunnitelmat. Itse asiassa tein jo päätöksen ja jo aloitinkin seuraavaa pukua, mutta kangaskaupat eivät tunnu tarjoavan minulle materiaaleja kyseistä pukua varten, joten joudun ehkä siirtämään sitä myöhemmälle. Peruukki on kuitenkin jo tilattu valmiiksi. Minulla onneksi on varasuunnitelma takataskussa, mutta pitää selvittää sen osalta vielä, että onko kankaita tarjolla. Heh. Molempien pukujen kohdalla on tällä kertaa sellainen tilanne, että EN VÄRJÄÄ KANGASTA! Eli kankaan on löydyttävä valmiina jostain.

Seuraavaan kertaan ja Fukka kiittää!

Suolakurkkuja ja reffisekoilua - Desucon 2023

Moi moi!

Ah ja voi oli Desucon! Vuoden 2023 Desucon järjestettiin siis 16.–18.6. jälleen kerran Lahden Sibeliustalolla. Omalla kohdallani tämä viikonlopun eskapismimatka tuli tarpeeseen, kun työpäivät ovat olleet pitkiä ja muutakin erinäistä hommaa on ollut. Desussa pääsi nollaamaan ajatuksia, näkemään tuttuja ja elämään hetkessä jonkin aikaa.

Olin huono huoltaja ja unohdin osan lapsista kotiin.
Vain Teppo ja Boro pääsivät matkalle mukaan.

Tänä vuonna matkustamiseen ja kulkemiseen ei liittynyt yhtään niin paljoa stressiä ja sähellystä kuin vuosi sitten. Perjantaina päästiin hyvissä ajoin sekä huoletta matkaan ja Lahdessa oltiin jo ihmisten aikoihin. Perjantain ainoa päämäärä oli vaihtaa liput rannekkeisiin ja käväistä kurkkaamassa vähän ohjelmaa Desuloungen puolella. Yllätykseksemme Sibeliustalolla odottikin yllätyspitkä jono lipunvaihtoon. Jono eteni kyllä kohtuu nopeasti, mutta en muista koskaan nähneeni sen kaltaista jonoa Desuconissa. Syy ei ainakaan meille koskaan selvinnyt.

Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Loungen ohjelmista itse kuuntelin sivukorvalla Golden Kamuyu -matkasta. En ole vielä itse sarjaan kerennyt paneutua, joten yritin jokseenkin vältellä juonipaljastuksia. Anime-musa olisi myös kiinnostanut, mutta sen ajankohta oli aivan liian myöhään väsyneelle matkustajalle. Kaupan kautta majoitukseen ja nukkumaan. Sen kummempi ei ollut perjantai-illan kulku.

Hotellihuoneessa kyllä tarkeni.

Lauantain puvuksi valikoitui upouusi Link! Joitain osia tehtiin vielä Desu-viikolla, mutta suurimmaksi osaksi puku valmistui hyvissä ajoin. Tiesin jo lähtiessä, että kuuma poikahan se Link tulee olemaan, joten jo lauantain lämpöasteita tutkaillessa alkoivat hikikarpalot virrata. Onneksi olot eivät olleet niin tuskaiset kuin vuosi sitten, kun trooppinen sade pakkasi desulaiset sisätiloihin. Ulkona varjossa pärjäsi tällä kertaa oikein mainiosti myös Kerrospukeutuja-Linkkinä. Muutoin Link oli pukuna oikein mukava ja kotoisa, joten pääsee päälle varmasti myös tulevaisuudessa.

Linkin meikki onnistui kivasti. Omat pisamatkin näkyy jonkin verran.
Takapenkin Cherry: Anniilaugh

Lauantaina ohjelmien puolesta ei ollut kiire Sibeliustalolle. Vaikka heti klo 10.30 olisi ollut ihan mielenkiintoista ohjelmaa, en nähnyt tarvetta rientää niihin, koska muita kyytiläisiä ne eivät tuntuneet kiinnostavan ja suureksi kiitokseksemme Desuconin ohjelmat tulevat nykyään hyvin rivakalla aikataululla nettiin katseltavaksi. Sen sijaan kisojen lisäksi ainoa ohjelma, joka lauantaina tuli käytyä katsomassa oli Cosplay, conit ja korona. Päivä meni lopulta jotenkin hirveän äkkiä, joten myös unohdin osan ohjelmista tyystin.

Peruukin kanssa otin hieman taiteellisia vapauksia, koska halusin mm. NÄHDÄ, mutta voi pojat, miten toimiva siitä lopulta tuli.

Cosplay, conit ja korona oli hyvin mielenkiintoinen. Asioiden tutkiminen ja raporttien kuuleminen on yleisesti hyvin jännittävää, mutta kun minulle näinkin tärkeitä aiheita käsitellään, niin voihan sentään, miten on jännää. Aiheen ja asian lisäksi merkittävää oli myös ohjelman muu viihdyttävyys, spekuloinnit ja mahdollisuudet tulevalle tutkimukselle. En myöskään yhtään pistä pahakseni lausahduksen ”Cosplay ilman tuskaa on teeskentelyä” virallista lahtaamista. Oli hyvä ohjelma. Suosittelen kaikille.

Miekkakin oli mukana!

Kisojen osalta kävi sillä lailla hassusti, että päädyin hall-kisaan. Huvittavaa tässä oli se, että aamun kisapaikkaruljanssissa saimme 5/6 paikkalippua, ja sitten heitettiin vitsiä siitä, että jonkun pitää päästä hall-kisaan, jotta kaikki näkee kisat. Höhö. Pyydettäessä totesin, että samahan tuo on lähteä perseilemään. Ja perseilyksihän se todella meni. Sekoilin tuomarointi- ja kuvausaikataulujen kanssa, mutta onneksi olen krooninen etuajassasaapuja, joten kaikki sujui lopulta ihan ok (ainakin minun näkökulmastani :D). Ilmoittautumisvaiheessa en ilmeisesti saanut ladattua oikeaa referenssikuvaa lomakkeelle. Huomasin tämän siis saman tien, mutta tajusin sen seuraukset vasta paljon myöhemmin…

Hyvin pienet Desu-ostokset. En jaksanut raahautua myyntipöytäsaliin tai taidekujalle enää sunnuntaina.
Muumi-magneetitkin ostin huoltoasemalta.

Kisaajakuvauksissa oli ihan hauskaa. Näin suoraa ja tarkkaa ohjausta saan harvoin, mutta se oli kyllä jännittävää ja hyvin pätevää. Tuomarointi meni ihan hyvin. Höpöttelin puvusta sen minkä kerkesin. Vähän ehkä poukkoillen, mutta olin iloinen, kun pääsin puhumaan uudesta rakkaudestani, kalustekitistä.

Takahuoneessa oli yllättävän vähän tungosta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, ketkä kuuluvat mihinkin kisakategoriaan. Tuttujen naamojen kohdalla tietenkin tiesin tai osasin arvata missä formaatissa he kisaavat. En kuitenkaan saanut selkoa esimerkiksi muista hall-kisaajista ennen kuin itse kisan aikana. Ja sen verran, mitä näin kisoista ylipäänsä, taso oli kyllä kova. Takahuoneesta käsin näin suurimman osan esityskisan osanottajista, mutta osan kohdalla television näkyvyys tai ääniraita ei ollut parhain. Craftmanship-kisan aikaan puolestaan odottelimme omaa vuoroamme lavalle, joten se meni minulta suurimmaksi osaksi ohi. Onneksi kisat löytyvät jo netistä, niin voin katsella niitä, kunhan aikaa on. Suuret aplodit ja hurraat kuitenkin kaikille sijoittuneille! Toden totta taso on ollut kova kaikissa sarjoissa.

Kuvaaja: Nyymix
Siellä pallopää taustalla.

En odottanut mitään saavutuksia. Link on kuitenkin niin simppeli puku, ettei siinä mitään sen ihmeellisempää oikeastaan ole, ja varsinkin nähtyäni muita kisaajia totesin, että nyt painitaan eri sarjassa. Lähdin mukaan vain huvikseni, mikä oli oikein virkistävää. Tässä hetkessä myös nauran makeasti, kun olen nähnyt kisan lavakuvat. Ainakin noissa lavakuvissa taustalla komeilee aivan väärä reffikuva. Pallopää-Link ei siis ole missään nimessä ollut referenssini tälle puvulle vaan nimenomaan pelin 2019-version alku- ja loppuanimaatiot. Joko ilmoittautumisvaiheessa en siis ole onnistunut lataamaan oikeaa tiedostoa tai lavaosuudessa on käytetty täysin eri kuvaa. Näin ollen voi myös arvailla, mikä kuva on päätynyt tuomareille :D

Tämä on siis se oikea reffi.

Niina oli jälleen ihanin ja kuvasi Linkkiä. Hikisen päivän päätteeksi puku ei ollut enää parhaassa kuosissa; tunika oli tuhannen rutussa, bindi oli löystynyt ja, mikä huvittavinta, housut olivat venyneet kunnon pappakalsareiksi :D Kalsareille naurettiin roimasti, kun päästiin hotellille vaihtamaan pukuja pois päältä. Syy tähän tietenkin on ollut lämpö ja kosteus, jotka ovat muovanneet kankaita päällä päivän mittaan. Onneksi kaikki vaatteet ovat konepestäviä ja mahdollisesti palautuvat muotoonsa pesussa. (Valkopyykkiä en ole vielä kerennyt pyörittämään, joten pappakalsareiden kohtalo on edelleen arvoitus.)

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Rakastan tämän kuvan tunnelmaa niin paljon!

Oli silti ihanaa olla kameran edessä! Link tuntui taas todella omalta hahmolta, ja tuntuu, että kuviin on tallentunut myös paljon erilaista tunnetta. Nevaralla oli mukanaan oman pukunsa rekvisiittana myös maailman ihanin cucco, jota pääsin lainaamaan kuviin. Muistoiksi räpsimme vielä jokusen Polaroid-kuvan, jotka pääsevät jääkaapinoveen.

Polaroid: Anniilaugh
Malon: Nevara
Saria: Niina
Rakastan tätä, koska näyttää vähän siltä, että Link on saamassa puukosta.

Sunnuntain puvuksi otin mukaan Senjougaharan, joka on ehdottomasti yksi luottopuvuistani, vaikka vähään aikaan se ei ole tapahtumissa esiintynyt. Halusin jonkun helpon ja ehkä jopa viileän puvun säiden takia, joten valitsin sitten kaikista koulutyttöpuvuistani sen, jossa on eniten keinokuitua ja pisin peruukki. Heh. Puku on siis vuodelta 2015 ja vaatisi pienesti korjailua, mutta on silti täysin käyttökelpoinen puku minulle. Peruukkia on hieman korjailtu vuosien varrella, mutta erityisesti meikkaamisosaamiseen on tullut paljon uutta viimeisimmän käytön jälkeen (+ tietenkin se, että olen itse vanhentunut sen 8 vuotta puvun tekemisestä), joten mielenkiinnolla vedin Senjougaharan niskaan sunnuntaina.

Nitoja on oikein hyvää rekvisiittaa.

Senjougahara on ollut päällä aikaisemmin niin sanotusti pienemmissä tapahtumissa, joten tällä kertaa sain huomata siihen liittyvän uuden ilmiön. En muista, milloin viimeksi minusta olisi pyydetty kuvia näin paljon, minkä lisäksi todella moni jäi tai tuli juttelemaan Bakemonogatarista. Sain myös paljon kiitosta siitä, että ylipäänsä pukuilen Bakemonogatarista/Senjougaharaa, mikä oli jännittävää. Lie oliko suosion syynä Bakemonogatarin nostalgisuus vai Senjougahara itse. Joka tapauksessa uusi aspekti tähän pukuun ja hahmoon on tullut esiin.

Sunnuntain puvuissa ei ollut vihreää, joten jatkoin kurkkuteemaa muulla tavalla.

Sunnuntai kulki rennosti, ja vaikka ohjelmistossa oli jälleen paljon mielenkiintoista tarjontaa, löysin tieni vain yhteen ohjelmaan. Kyseessä oli cosplay-poseerausluento, jonka kanssa vähän arvoin, mutta olen hyvin iloinen siitä, että lopulta päädyin katsomaan sen. Sen lisäksi, että asia oli hyvää ja opettavaista, ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä. Myös tietynlainen raikas tuulahdus kaikkien cosplay-kuvaus luentojen seassa, koska tällä kertaa keskityttiin hyvin vahvasti pukuilijan rooliin kameran edessä, eikä esimerkiksi kuvaajan. Oli hyvä setti!

Desu Note sai vähän uutta ilmettä.

Luennon uudet opit laitettiin myös pian testiin, kun kuvailimme hieman Senjougaharaa. Desun kalsea tiiliseinä on niin kovin nähty ja kulunut, että etsimme suosiolla muuta kuvauspaikkaa Sibeliustalon lähistöltä. Nyt jälkijunassa huomaan, että kaikilla muillakin on tullut raja vastaan tiiliseinän kanssa, koska niin monet Desusta julkaistut cosplay-kuvat on otettu juuri siinä samaisessa portaikossa, jossa kuvasimme myös Senjougaharaa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Kuuntele hodaria.

Tuuli ja hikisyys toivat omat mausteensa kuvauksiin, mutta jälleen kerran sain muistutuksen siihen, miksi tämä puku on niin kiva; siinä oleminen on helppoa, poseeraaminen ja hahmon kanavointi on todella vaivatonta. Sama hyvä tunne syntyi jo aikanaan, kun Niina kuvasi Senjougaharaa Cosvisionissa 2016, ja tuolloin saimme myös hyviä kuvia. Tässä puvussa ja/tai hahmossa on siis jotain, josta saan hyvin kiinni, koska tälläkin kertaa hyviä kuvia syntyi yllättävän paljon lyhyessä ajassa.

Kuva: Niina
Avustus: Anniilaugh
Tätä kuvaa katsoessa mietin lauantain ja sunnuntain pukujen kontrastia.

Ennen lähtöä sunnuntaina kerkesin vielä nopeasti nähdä ihmisiä ja vaihtaa muutaman sanasen. Pohdimme päättäjäisten katsomista, mutta koska emme ehtineet jonottamiselta avajaisiin, niin ihan suosiolla jätimme päättäjäiset välistä ja käänsimme auton keulan kohti kotia.

Kuva: Niina
Paras cucco!: Nevara
Tämä on ehkä parhain kuva minusta taas vähään aikaan.

Kokonaisuudessaan minulla oli älyttömän kiva viikonloppu. Huomaa, että olo oli rennompi kuin vuosi takaperin, koska ihmiset eivät olleet pakkautuneet ahtaasti sisätiloihin, itse en nähnyt tarpeelliseksi käyttää maskia ja kuumuudesta huolimatta välillä pystyi jopa viilentymään. Linkistä tuli kyllä uusi luottopuku, jota voi käyttää monessa tilanteessa. Oli myös ihanaa pitää Senjougaharaa jälleen päällä ja todeta, että sille on ihan syynsä, miksi pidän neitiä yhtenä luottopuvuistani. Olen aivan intopiukeana myös viikonlopun kuvista! Kameran edessä oli kivaa, mutta en malta odottaa hetkeä, että Linkkiä pääsisi kuvaamaan vähemmän hikisissä olosuhteissa.

Fukka kiittää Desuconista!

PS: Syyhy aloittaa uusi puku on suuri, mutta nyt ei todellisuudessa ole sille aikaa. Lisäksi en edes tiedä, mihin sitä tarttuisi. Laudna on nyt jokseenkin paussilla.