Palataanpa asiaan

Hei.

Ööö… Zeldan kuulumisia on päivitetty viimeksi… tammikuussa. Hubs. Koko aikajana on muutenkin nyt ihan solmussa tämän blogin päivityksen suhteen, koska a) unohdin, että kesäkuu on myös kuukausi ja b) olen kerennyt jälleen touhuilla asioita JOTKA EIVÄT OLLEET ALUN PERIN SUUNNITELMISSA. Olkoon tämä nyt tämmöinen arkiostojen siivous -tyyppinen merkintä, jossa saadaan Zeldan peruukkiseikkailu päätökseen sekä taputellaan Nuuskamuikkusen kukkaseppeleen valmistuminen.

Sitten asiaan.

Tähän jäimme tammikuussa.

Viimeksi Zeldan peruukki oli vielä aivan kesken, mutta hyvin jo vauhdissa. Olin lähtenyt jo työstämään hiusrajaa, mutta samalla liimailin vielä ylimpiä kuitukerroksia nutturan pohjaan. Hiusrajan liimaus oli kyllä yksi oppimisprojekti, ja jouduinkin paikkailemaan hiusrajaa useampaan kertaan, kun en ollut ihan tyytyväinen. En ole täysin varma pidänkö tästä tekniikasta, mutta nyt sitä ainakin on kokeiltu.

Hiusraja ja tynkäys valmis!

Vasta hiusrajan ollessa jo jollain tasolla valmis, uskalsin irrottaa peruukin peruukkipäästä ensimmäisen kerran liimauksen aloittamisen jälkeen. Tämä jännitti todella paljon, koska Gwendolynistä oppineena halusin peruukista paremmin istuvan, mutta samalla pohdin tuleeko peruukista liian pieni. Lisäksi olin käyttänyt tähän peruukkiin huomattavasti runsaammin liimaa kuin Gwendolynin, joten se ei ollut yhtään niin anteeksiantava. Alkuun todellakin näytti siltä, että peruukkikypäräni oli liian pieni, mutta pienesti nitkutellen ja omintakeisin manööverein peruukki onneksi sujahti päähän! Jälleen kerran kuitenkin sain löytää omasta kehostani asioita, jotka ovat epäsymmetrisiä, mitkä tällä kertaa olivat luonnollinen hiusrajani ja kallonpyöreys.

Osa etuhiuksista tässä kiinni klipsulla.

Tässä vaiheessa osa peruukin etuosan kuiduista oli vielä liimaamatta, koska liimasin ne vasta nutturan asennuksen yhteydessä. Myöskin pulisonkien kuidut olivat edelleen käsittelemättä ja kahlittuna leteille. Sovituksen yhteydessä löysin pari paikattavaa kohtaa hiusrajasta, jotka onneksi oli helppo hoitaa kuntoon. Ihan täydellistä tai halutunlaista en saanut hiusrajasta edes paikkailuiden jälkeen, mutta nyt se ainakin on tehty.

Tuo worbla-töllerö olisi voinut olla hieman sirompi...

Nyt oli siis lopulta nutturan vuoro. En löytänyt mitään sopivan mallista tai kokoista palleroa valmiina sille pohjaksi, joten se piti tehdä itse. Aseinani oli ”tennispallo”, foliota ja worblaa. Käärin tennarin folioon ja muotoilin sen ympärille lisää massaa foliosta, jotta koko ja muoto möllykässä olisi sopiva. Tämän jälkeen muotoilin worblasta möllykän päälle kuoren, jonka maalasin peruukkiin sopivaksi. En suosittele tätä menetelmää, koska minulla oli suurta vaikeutta saada tuo palloväkerrelmä ulos kuorestaan. Jos olisin käyttänyt oikeaa tennispalloa koko homma olisi pitänyt hajottaa. (Tuo on siis untuvatuotteiden pesemiseen tarkoitettu pesupallo, joka ei ole yhtä kovaa tekoa kuin oikea tennispallo.)

Tätä oli hauska tehdä.

Worbla-kuori sai päälleen karvapeitteen peruukkikuidusta. Tässä kohtaa otin taiteellisia vapauksia kuitujen asettelun suhteen, koska pelissä nuttura on niin kovin yksinkertaistettu. Halusin tuoda vähän enemmän eloa väkerrykseen. Liimasin kuidut palleron sisäpuolelle UHUn Karlsons-liimalla, muotoilin kuidut kulkemaan pallon pintaa pitkin fööniin avulla ja käytin lähinnä Got2B-hiuslakkaa kuitujen kiinnittämiseen palluran päällä. Lopuksi liimasin nutturan kiinni itse peruukkiin Karlsons-liimalla. Halusin liimalle kunnollisen ja pitkän puristuksen aikaiseksi, jotta liimaus varmasti pitäisi, joten kelmutin koko peruukkipään liimauksen ajaksi.

Tässä kohtaa taas mietin sitä, miten tähän kohtaan elämässäni olen päätynyt.

Liimaus onnistui oivallisesti, joten nyt oli aika viimeistellä nuttura sekä koko peruukki. Olin jättänyt peruukkiin kuituja ohimoille, jotka muotoilin ja käärin nutturan ympärille föönin ja runsaan hiuslakan voimin. En siis käyttänyt ollenkaan liimaa tässä kohtaa, jotta tarvittaessa voisin purkaa muotoilun. Näin sain siistittyä ja piilotettua nutturan juuren ja integroitua sen nätisti osaksi muuta peruukkia. Itse tykkään kovasti siitä, miltä lopullinen nuttura näytti.

Melkein valmis

Viimeisenä vaiheena olivat pulisongit, joiden kuidut tupeerasin, leikkasin ja muotoilin. Pienesti siistin niitä vielä näiden kuvien ottamisen jälkeenkin, mutta lopullinen muotoilu tulee tapahtumaan sitten, kun puku oikeasti pääsee käyttöön.

Ylläripylläri: peruukki on painava ja hyvinkin takapainotteinen, joten jouduin miettimään useampia vippaskonsteja, jotta saan peruukin pysymään päässä hyvin ja kivuttomasti. Tähän mennessä paras tyyli on ollut pin-curls-menetelmä, jossa muotoilen omat hiukseni hiusrajan alueelta lättäniksi kiekuroiksi, jotka kiinnitetään pinneillä. Kiekurat estävät peruukkia valumasta taaksepäin ilman sen kummempaa ankkuroimista, mutta luultavasti tulen käyttämään tämän menetelmän tuella myös esimerkiksi peruukkiteippiä.

Tesmasin naaman ja korvat.

Testasin myös hieman meikkiä peruukin sovituksen yhteydessä. En täysin ollut tähän meikkiin tyytyväinen, joten viilaus ja suunnittelu jatkuu. Yritän tavoitella pehmeää ja pyöreää olemusta meikillä. Koska kyseessä on myös pallopääversio Zeldasta, josta ei ole mitään ”tavallisen kokoista” referenssiä, päädyin myös käyttämään täysmustia piilolinssejä tämän puvun kanssa.

Ja sitten osa, jonka meinaan unohtaa jatkuvasti eli tiara, tai minun suussani otsaripa.

Long boi

En voinut tarttua otsarivan tekemiseen ennen kuin peruukki oli valmis tai vähintäänkin päässyt sovitukseen, koska mittasuhteet riippuvat niin paljon peruukista. Olin hahmotellut kaavaa jo aikaisemmin, jotta osaisin valita oikeankokoisen jalokivimuotin, mutta tuolloin tein varmuuden vuoksi kaksi eri kokoista kiveä. Onnekseni kaavahahmotelmani oli juuri oikeassa mittakaavassa, joten pääsin saman tien muotoilemaan! Leikkasin otsarivan pohjan kartongista ja päällystin sen sisäpuolelta tavallisella sekä ulkopuolelta valkoisella worblalla.

Leivinpaperin alla kaava mallina.

Otsan koristukset muotoilin ensin irrallaan worblan jämistä, jotka leivoin yhtenäiseksi massaksi. Punnitsin lääkevaa’alla kaikki osat, jotta niissä varmasti oli saman verran tavaraa :D Asioistahan piti saada symmetrisiä ja yhteneviä. Samalla tein punaiselle kivelle valkoisesta worblasta istutuksen, jolla sen saisi myös kiinnitettyä itse pantaan. Sirppimöllyköitä muotoiltiin ja viilailtiin moneen kertaan ja vielä rutkasti myös pantaan kiinnitettyinä.

Tietenkin piti testata otsarivan koko peruukin kanssa.
Tässä myös peruukin tylli leikattu lyhemmäksi.

Kun otsarivan muotoilu oli valmis ja kaikki mahdolliset pinnat siistitty, silottelin worblan pintaa muutamalla kerroksella Erikeeperiä. Sitten pääsin maalaamaan! Maalasin koko hässäkän ensin kultaiseksi vaahtomuovisiveltimellä, mutta maalin kuivuttua totesin, että en pidä siveltimen jättämästä rosoisesta pinnasta, joten hioin maalin osittain pois. Päädyin lopulta maalaamaan otsarivan uudestaan tavallisella siveltimellä, jolloin lopputulos oli paljon kiiltävämpi, mutta se toi enemmän esiin muotoilun virheitä. En enää kuitenkaan jaksanut rueta uudestaan hiomaan...

Yllä patinoimatta, alla patinoitu.
Kyseessä siis hyvin kevyt patinointi.

Vaikka referenssikuvissa otsaripa on hyvinkin siistin näköinen, halusin pienesti patinoida kolmiulotteisia muotoja. Avainsanana pienesti, koska jossain kohtaa oli taas liian ronskien otteiden kanssa liikenteessä, minkä vuoksi jouduin taas vähän paikkailemaan jälkiäni kultaisella maalilla. Tämä oli kuitenkin ihan hyvä, koska käyttämäni maalin alta patinointi kuulsi läpi tosi kivasti. Patinointiin käytin jälleen kerran nestemäistä patinaa. Patinoinnin jälkeen oli vuorossa enää lakkaus, joka antoi koko otsarivalle hyvin kiiltävän viimeistelyn. Punaisen kiven lakkasin vielä extrakiiltäväksi kynsilakalla.

BTW tämä oli tapani antaa otsarivan kuivua käsittelyjen välillä.

Täten Zelda PUVUN osat ovat siis valmiit! Ovat olleet jo pidemmän aikaa, mutta edelleen puuttuu sauva. Sen tarina on vielä näkemättä, joten Zeldan kertomus ei siis vieläkään lopu tähän. Sauva on aloitettu, sen voin sanoa! En halua kuitenkaan tehdä sitä juostenkusten, joten se saa ottaa oman aikansa.

Minä yrittämässä selvittää sauvan mittasuhteita.

Tämän merkinnän teemana on kuitenkin pään ympärillä pyöriminen, joten hypätään seuraavaan päähineeseen, jonka hurahdin tekemään, eli siihen Nuuskamuikkusen kukkaseppeleeseen. Jopa omassa päässäni tuntuu vähän sillisalaatilta yhdistellä eri pukujen juttuja keskenään samaan merkintään. Haluan vain saada hommat pois päiväjärjestyksestä, jotta voisin keskittyä tuoreempiin asioihin. Kiitos ja anteeksi.

Arabian vanhempi Nuuskamuikkus-muki

Seppele on tosiaan kiva väripilkku muutoin hyvin yksivärisessä puvussa. Aluksi suunnitelmani oli tehdä Muikkuselle vain valkoisista kukista koostuva seppele, mutta sitten homma lähti lapasesta. Yritin käyttää mahdollisimman paljon jo valmiiksi kotoa löytyviä kankaita ja välineitä seppeleen tekemiseen, jotta saisin hyödynnettyä varastojani.

Pipo päreiks!

Seppeleen pohjana käytin alumiinilankaa, jonka taivutin kaksinkerroin jokseenkin säädettäväksi silmukaksi. Päälystin pohjarinkulan villalangalla makramee-solminnalla. Näin sain pohjasta toivotun värisen sekä pinnan, johon pystyisin tarvittaessa ompelemaan tai liimaamaan asioita helposti. Fun fact: villalanka on peräisin pieleen menneestä piposta, jonka purin tätä varten.

Kuivunut Fray Check molemmissa lehdissä...
Päätin myös hylätä tuon vaaleanpunaisen lehden mallin kokonaan.

Kaikki seppeleen kukat on tehty alusta asti käsin jemma- ja jämäkankaista. Mallailin aluksi vain valkoisten kukkien terälehdet, mutta sitten halusinkin tehdä kahden värisiä kukkia. Lehdet on leikattu sellaisenaan kankaasta ja olen sinetöinyt niiden reunat Fray Checkillä. Testasin siis myös vaaleanpunaista kangasta, mutta siinä reunojen sinetöinti jäi niin räikeästi näkyviin, että päätin vaihtaa keltaisiin kukkiin.

Tästä lähtee.

Kaikki kukkien terälehdet on ommeltu käsin samalla tyylillä poimuttamalla ne tyvestä ja vetämällä poimutukset nippuun. Samalla olen ommellut kukat kokoon terälehti kerrallaan. Kasattujen kukkien sisukset olen värjännyt luomiväreillä. Kukkien lisäksi leikkelin erisävyisiä ja kokoisia lehtiä huopakankaasta täyttämään seppelettä. Ompelin noita lehtiä myös kiinni itse kukkiin.

Vähän meh.

Mallailin valkoisia ja keltaisia kukkia seppeleeksi ja totesin, että se näyttää vähän tylsältä, joten kaivelin jälleen kangasvarastojani läpi. Löysin toisen vaaleanpunaisen kankaan, jossa sinetöinti ei näkynyt niin räikeästi, sekä Stellan mekon kankaan jämät, joten päädyin käyttämään näitä kankaita lisäkukkien tekemiseen. Keltaiset ja vaaleanpunaiset kukat ovat tehty samalla mallilla, mutta halusin tehdä oranssista kankaasta jotain erityisempää, joten päädyin tekemään siitä yhden suuremman kukan, keisarinliljan. Tämä oli ainut kukka, jonka inspiraationa käytin oikeasti olemassa olevaa kasvia. Muut olen tekaissut päästäni.

Sekalainen seurakunta kukkia eri vaiheissa.

Myös keisarinliljan sisukset on taiteiltu luomivärillä, mutta lisäsin sekaan myös pieniä pisteitä kangastussilla tuomaan vähän eloa. Kun kukkia alkoi olla tarpeeksi, mallailin niiden asettelua seppeleeksi ja lopulta ompelin ne kiinni villalankaan. Villalanka mahdollisti myös sen, että pystyin jonkin verran liikuttelemaan kukkien paikkaa vielä ompelun jälkeenkin, joten niiden sommittelu oli todella näppärää. Muotoilin kukkien terälehtiä vielä käsin taivuttelemalla ja kääntelemällä jonkin verran ompelun jälkeen. Päädyin asettamaan keisarinliljan samalle kohdalle kuin Muikkusen sulka on hatussa, koska ne sattuivat olemaan lähes saman väriset.

Valmis seppele!

Vielä hatun kanssa.

Ja näin seppele oli valmis! Tämän piti päätyä myös ovikoristeeksi, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi nakutella naulaa oveen ripustamista varten. Kuitenkin Nuuskamuikkunen olisi sitten tältä erää taputeltu. Zeldan kanssa painiminen jatkuu, ja vähän haaveilen sauvan valmistumisesta Traconiin, mutta samalla en halua hätiköidä sen kanssa. Valitettavasti myös uudet puvut alkavat taas kuumotella takaraivossa, joten saa nähdä, miten tässä käy.

Fukka kiittää!

PS: Tiedän, että olisi näppärää ja kätevää vain ostaa 3D-malli Zeldan sauvasta ja tulostaa se esim. jonkun palvelun kautta, mutta minulle tässä harrastuksessa on kyse KÄSItyöstä, joten ainakin vielä tuskailen asian kanssa.

Muukalaisinvaasio ja muita sekopäisiä tarinoita

Hui hei!

Kerron nyt vähän Momosta, ja koska Momosta ei ihan niin hirveästi ole kuvamateriaalia tai supererityistä kerrottavaa, ajattelin tässä yhteydessä vähän avata omia ajatuksiani hahmovalinnasta ja siitä, mikä oli Momon merkitys prosessina. Ennen sitä kuitenkin asiaa itse puvusta.

Keskeneräisten pukujen pino kaapeissani kasvaa, ja muutossa jouduin käymään kaikki materiaalini todella läpi, joten puolivalmiit puvut kummittelivat mielessä entistä enemmän. Annoin itselleni yhden säännön ennen kuin aloitin Momon tekemisen; jos löydän yhdellä ja samalla reissulla kaikki Momoon tarvittavat kankaat kangaskaupasta, niin saan aloitta uuden puvun. Värjäys ei myöskään tullut kysymykseen, koska henkisesti en ollut tähän vielä valmis.

Ayase Momo <3

Minulla kävi aivan järjetön munkki, kun löysin niin hyvät kankaat Momoa varten! Onnea ei ollut pelkästään oikeanväristen kankaiden löytyminen, mutta myös materiaalit ja tekstuurit osuivat niin hyvin kohdalleen. Neuleeseen löytämässäni kankaassa oli ihana eläväinen tekstuuri, joka mielestäni sopi todella hyvin kyseiseen vaatteeseen, vaikka tietenkään animessa ei mitään tekstuuria näy. Momon hamekangas puolestaan oli juuri täydellinen puuvillasekoitekangas, joka ei näyttänyt muoviselta, mutta jossa laskokset pysyivät erinomaisesti.

Kerrankin löyty sitä sopivaa jännää!

Hame olikin se osa, josta lähdin liikkeelle. Minä tosiaan kaavoitan vekkihameet jokaista hahmoa varten erikseen, eikä minulla ole mitään yhtä vakiokaavaa, jota käyttäisin aina vekkihameen tehdessäni. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että jokaisella hahmolla vekkihameet ovat hieman erilaisia; laskosten muoto tai kiertosuunta voi olla eri ja laskosten määrä vaihtelee hahmosta toiseen. Esimerkiksi Ichijon hameessa laskosten määrä on vähäinen, jolloin laskokset ovat leveämpiä, kun taas Momon hameessa laskoksia on runsaasti, jolloin ne ovat tietenkin kapeampia.

Ichijon hameen kanssa sai tuskailla ihan huolella, jotta siitä sai istuvan. Momo puolestaan ei vaatinut sen kummempaa säätöä.

En ole ehkä koskaan kaavoittanut niin hyvää vekkihametta kuin Momon hame. Olen tehnyt todella monta vekkihametta cosplay-matkani aikana, mutta yksikään niistä ei ole istunut yhtä hyvin kuin Momon hame (myöskin Yunan hame on onnistunut). Minä en välitä ns. cosplay-tyylillä tehdyistä vekkihameista, joissa vyötärön ympärysmitta on vain kerrottu kolmella, ja siinäpä onkin kaikki kaavoitus, jota moinen vaatii. Tuon tyyppiset vekkihameet eivät istu juuri koskaan kenellekään, ja minä vihaan niitä palavasti.

Pienesti kaipaa silitystä, mutta istuu silti jo niin hyvin!

Harmikseni kuitenkin hameesta ei näy kuin pieni siivu, koska Momon neule on niin pitkä. Koska en ole animea, mitoitin hameen hieman pidemmäksi kuin, mitä se Momolla oikeasti on, ja silti siitä näkyy neuleen alta vain säälittävä siivu. Neuleesta ei sen kummemmin ole kerrottavaa, koska se oli niin yksinkertainen.

Hurjat 10cm hameen helmaa näkyvissä. Se on enemmän kuin animessa!

Pukuun kuuluvia pienempiä osia tein kierrätysmeiningillä kotoa löytyvistä materiaaleista. Säärystimiin löytyi juuri ja juuri valkoista trikoota jemmoista, Momon kaulanauha syntyi vinokaitalenauhasta, jonka vain ompelin putkeksi, ja rusetissa käyttämäni kangas on alun perin ollut KH Cloudin viitta. Jälleen sain todeta, että hamsterin ominaisuudesta on joskus jopa hyötyä.

En ehkä koskaan ole tehnyt tämmöistä vinokaitaleella.

Tämä viitta on vuodelta 2009...

Ehkä jännin seikkailu Momon osalta olivat korvakorut. Ennen Traconia sain valmiiksi yhden parin korviksia, mutta en ollut niihin tyytyväinen monestakin syystä. Päätin kuitenkin käyttää niitä Traconsissa ja tehdä myöhemmin uudet. No, tein lopulta kolmet parit.

Siellä hienot!

Animessa Momon korvakorut ovat yksinkertaiset lätyskät, mutta vastaan tuli eräs kuva mangasta, missä Momon korvikset ovatkin alienin pään malliset. Tietenkin korvakorufriikkinä tykästyin enemmän näihin korviksiin. Myös Traconissa useimmilla näkemilläni Momoilla korvakorut olivat alien-mallia, joten en ole ollut yksin aivoitukseni kanssa.

Tässä kohtaa edettiin vielä ihan järjen kanssa.
Olin jopa tekemässä lätyskäkorviksia alieneiden kaveriksi.

Liimaluentopärinöissäni päätin ilmeisesti kokeilla muinaisia tekniikoita korvakorujen valmistamiseksi, koska lähdin työstämään niitä softiksesta ja Erikeeperistä. Ajattelin, että näin saan korviksista mahdollisimman kevyet, mutta täysin aliarvioin softiksen imevyyden. Yritin siis sinetöidä softiksen huokoista pintaa vedellä ohennetulla liimakerroksella, mutta surukseni tästä ei ollut mitään apua, kun lopulta lähdin maalaaman softista. Softis imi maalia itseensä kuin mikäkin sieni.

Sitten alkoi pakka hajota...

Kommellukset korvisten kanssa eivät todellakaan loppuneet tähän, koska maalauksen jälkeen suunnitelmani oli ensin täyttää suun ja silmien aukot mustalla UV-hartsilla. Tämän jälkeen suunnitelmaan kuului peittää koko alien kauttaaltaan kirkkaalla hartsilla, ja näin myös tein, mutta lopputulos menikin vähän mönkään.

Raukat ;___;

Jotenkin hartsin alle muodostui ilmakuplia silmäkuoppien alueelle, mikä ei niin paljoa häirinnyt ja näytti oikeastaan ihan hauskalta. Se, missä olin todella tehnyt virheen ajattelemattomuudessani, oli alieneiden sierainten kohdalla. Silmät ja suun maalasin mustaksi akryylimaalilla, mutta sieraimet piirsin tussilla. Tarkemmin sanottuna vesiliukoisella tussilla. Tämä aiheutti sen, että nestemäinen hartsi lähti liuottamaan tussia, ja lopputulos oli se, että alienit kärsivät jostain oudosta nenäverenvuodosta.

Sivuhuomiona: hioin valmiiden korvispohjien pinnoitteen vekkulaan, jotta pystyin maalaamaan ne. Tämän jälkeen dippasin maalatut napit UV-hartsiin ja kovetin pinnan.
Tämä sentään toimi. 

Traconin jälkeen löysin itseni pärisemästä taas korvisten parista, ja tällä kertaa muutin suunnitelmaani sen verran, että en ohentanut liimaa, jolla peitin softiksen. Tämä sinänsä toimi ihan hyvin, mutta liimapinta muuttui kerros kerrokselta epätasaisemmaksi. Fiksu ihminen olisi tässä kohtaa aloittanut alusta, mutta halusin jostain syystä jatkaa valitsemallani tiellä. Maalaaminen sujui nyt huomattavasti helpommin ja nopeammin, mutta maalipinta korosti alieneiden muhkuraisuutta entisestään. Edelleen kuitenkin jatkettiin eteen päin, koska ajattelin, että voisin pelastaa tilanteen UV-hartsin avulla. Näiden uusien korvisten hartsipinnoitteeseen lisäsin myös glitterjauhetta. Pohdin tätä jo ensimmäisen parin kohdalla, mutta en tohtinut ennen Traconia lähteä testaamaan. Hyvä niin, koska mielestäni glitter ei ainakaan parantanut lopputulosta. Jauhe teki hartsista jokseenkin samean ja samalla silmien syvyys häivettyi.

Vihaan näitä enemmän kuin ensimmäistä paria.

Sitten aloitettiin kolmas pari, jonka teinkin paljon järkevämmällä ja nopeammalla tavalla. Suotta olin lähtenyt sekoilemaan liiman kanssa, kun matalalämpömuovit ovat olemassa. Tällä kertaa softispohja sai siis Pearly-worblan päällensä, minkä maalaaminen oli typerän helppoa. Kaikista virheistäni oppineena lopulta sain kuin sainkin korvikset valmiiksi.

(Siis ihan niinku en ois tehnyt mitään tämmöstä koskaan aikasemmin :D)

Tässä on jo jotain järkeä!

Sen verran kikkailin, että silmien ja suiden täyttöhartsiin sekoitin mustan värin lisäksi violettiin vivahtavaa glitterjauhetta. Päätin kuitenkin jättää koko homman peittävän hartsikerroksen tällä kertaa pois, ja toteuttaa kiillon ihan vain lakkaamalla päät. Aluksi lakkasin päät muutamaan kertaan tavallisella askartelulakalla, mutta se jätti jälkeensä hieman inhottavia siveltimenjälkiä. Päädyin lopulta kääntymään ihan kynsilakan puoleen, mikä toimi oikein mukavasti.

@____@

Siinä vaiheessa, kun kankaat olivat hallussani uskalsin myös tilata Momolle peruukin. Ei ollut mitään takeita siitä, että peruukki ehtisi minulle ajoissa. Sain yllättyä positiivisesti, kun viikon sisällä peruukki kolahti luukusta. Jälleen kerran pohdin pitkään peruukin väriä, koska mielestäni käyttämässäni referenssikuvassa Momon hiukset eivät ole täysin ruskeat. Lisäksi löytämieni kankaiden värit olivat hieman kirkkaammat kuin referenssissä, joten lopulta päädyin tilaamaan CosCraftilatä (mistäpä muualtakaan) Yoji-mallisen peruukin värissä Mahogany Red.

Yoji - Mahogany Red

Olihan väri lopulta todella punainen, mutta omasta mielestäni se kuitenkin sopi yhteen muiden puvun värien kanssa. Muotoilin peruukin viimeisenä, minkä jälkeen sovitin koko pukua päälle ja tein samalla meikkitestin. Hyvä, että testasin, koska tuo ensimmäinen meikki ei toiminut yhtään. Momon designissa on gyaru-vaikutteita, mutta tästä huolimatta Momo näyttää tosi tavalliselta animehahmolta, joten päätin itse pitää meikin hyvin hillittynä. Yritin kuitenkin viedä meikin värimaailmaa vähän gyaru-suuntaan (eli oranssiin ja kunnon pinkkiin), mutta tämä oli juuri se, mikä ei toiminut kokonaisuuden kannalta ollenkaan.

Tässä kohtaa ahdisti niiiiiiin paljon se, miltä Momo tulisi lopulta näyttämään ja tuntumaan päällä.
Myöskin anteeksi suttukuva :<

Meikin värit menivät siis täysin remonttiin, ja Traconissa naama näytti paljon paremmalta. Oranssit ja pinkit vaihtuivat hempeisiin vaaleanpunaisiin silmämeikin ja huulten osalta. Vähän muka harmittelen sitä, että käännyn nykyään niin paljon yhden ja saman meikkipaletin puoleen, mutta se nyt näyttäisi toimivan minun naamassani.

Momo tarvitsee uudet piilarit, mutta muuten tykkäsin tästä naamasta!

Jouduin siis tauottamaan pukuhommia hetkellisesti, koska meneillään oli mm. muutto ja maailmanmatkausta. Tämän lisäksi olen ollut (jälleen) pienoisessa jumissa Zeldan ja värjäyssäätöjen osalta. Ajatukset ja aika olivat siis pyörineet pitkään kaikessa muussa kuin cosplayssa, joten tarvitsin jonkinlaista tekohengitystä uuteen alkuun. Tämän vuoksi otin Momon työnalle, vaikka keskeneräisiä pukujakin olisi ollut tarjolla.

Kuva: Anniilaugh
Minä ottamassa omia pantsukuviani.

Olen sanonut tämän varmaan jo niin monta kertaa eri pukujen kohdalla, mutta halusin tehdä jotain nopeaa, yksinkertaista ja hauskaa, johon voisin vain upota hetkeksi stressaamatta sitä, että tuleeko puku oikeasti valmiiksi tai että onko kankaan väri nyt ihan täysin oikea. Kaiken Zelda-tuskailun lomassa tarvitsin myös ihan rehellisen onnistumisen kokemuksen (blogin nimi ei ole turhaan Epätoivo). Ehkä jopa ensimmäistä kertaa Momo oli juuri niin näppärä ja helppo, kuin suunnittelinkin.

Yksi parhaista asioista Momossa on myös se, että saan perseillä naamallani.

Jollekin toiselle se, että voi tehdä vähän sinne päin, voi olla se vapauttavin tapa työskennellä. Olen löytänyt itsestäni tämän vastakohdan. Tässä vuosien aikana on tullut huomattua se, että minä nautin nimenomaan sellaisesta tekemisestä, mihin pystyn uppoutumaan syvälle ja viilaamaan yksityiskohtia kohdalleen. Momo on helppo ja yksinkertainen puku, mutta juuri sen takia se oli minulle projekti, jota tässä hetkessä tarvitsin; ei mitään järjetöntä suunnittelua tai pohdintaa, vaan ihan rehellistä tekemistä ja vanhan tiedon hyödyntämistä. Varmistusta siitä, että kyllä minä osaan näitä hommia, vaikka Zelda taisteleekin vastaan ja keskeneräiset puvut kummittelevat.

Kuva: Anniilaugh
Fun fact: Hankin Momolle ihan tarkoituksella alkkarit, joita vilautella.

Nautin myös suuresti siitä tunteesta, kun saan valmiiksi asioita, joten Momo oli tapa rapsuttaa myös tuota kutinaa. Lisäksi uusi työhuone hakee edelleen järjestystään, ja Momo osoittautui erittäin hyväksi koeajopuvuksi ennen isompien projektien aloittamista.

Kuva: Anniilaugh
Alienit pyörivät kuin hyrrät, mutta se ei haitannut!

Nautin Dandadanista suuresti ja Momo pukuna oli hyvin luonteva käyttää. Helppoutensa puolesta voi olla, että Momoa tullaan käyttämään enemmänkin tulevaisuudessa. Dandadan on tarjonnut muitakin pukuhaaveita, kuten Okarun useammassa olomuodossaan, ja olisi aivan hulvatonta päästä kuvaamaan sarjan hahmoja aivan sekoilumielessä. Olen kuitenkin luvannut itselleni, että seuraavana vuorossa on kaappien tyhjennys keskeneräisistä projekteista. Listalla ensimmäisenä ovat Zelda ja Jinshi.

Fukka kiittää!

Vasara ja nauloja

Hoi hoi!

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Kävi tosiaan niin, että juuri edellisen merkinnän julkaisemisen jälkeen homma kääntyikin niin, että en päässyt käymään Desuconissa. Sinällään harmittaa, koska tämän vuoden puolella en ole käynyt vielä yhdessäkään tapahtumassa, mutta toisaalta tuli muuta sisältöä samalle viikonlopulle. Ichijo miekkoineen kuitenkin olisi onnistuneesti valmistunut Desuconia varten. Nobaran kohdalla olisi homman mennyt tiukille, mutta nyt sainkin hyvillä mielin käyttää Nobaraan sen ajan ja hartauden, mitä halusinkin.

Tässä merkinnässä onkin luvassa asiaa Nobarasta. Päätin pyhittää yhden kokonaisen merkinnän neidin asetta varten, koska se oli varsin hauska projekti. Satuin myös työstämään vasaraa Ichijon miekkojen kanssa rinnakkain, joten se kerkesi valmisuta jo jonkin aikaa sitten.

Siinä Nobara

Nobaralla on yhtenä aseenaan siis vasara, joka tietenkin muuttaa muotoaan animessa jatkuvasti. Ensimmäisellä kaudella Nobaran vasarassa on jostain syystä sydämen kuva, minkä vuoksi koko vasara on suoraan sanottuna ihan hirveän ruma. Toisella kaudella kuitenkin Nobara heiluttaa erilaista, paljon tavanomaisemman näköistä, vasaraa, jossa taas ei ole mitään rumia sydämiä. Koska tuo toisen kauden vasara näyttää siltä, että olisin voinut kävellä lähimpään rautakauppaan ja ottaa sellaisen hyllystä, päädyin lopulta tekemään ruman, mutta paljon persoonalliesemman, ensimmäisellä kaudella nähdyn vasaran.

Tämä oli jossain hahmokonseptikuvassa.

Ja koska vasaran ulkomuoto vaihtelee ruudusta toiseen, päätin tukeutua tähän hahmokonseptikuvassa näkyvään malliin, joka mielestäni teki eniten järkeä.

Aloitin homman tietenkin taas sillä, että laskin mittasuhteita ja piirsiin niiden avulla kaavat vasaraa varten. Kohtuu yksinkertainen muoto mahdollisti sen, että sain palasteltua vasaran osat täysin kaksiulotteisiksi kaavoiksi. Rungon materiaaleina toimivat tällä kertaa kapalevy, softis ja pätkä harjanvartta. Kapalevyllä sain kivoja tasaisia pintoja aikaiseksi, kun taas softiksella pystyin tekemään mm. sydämenmuotoisen upotuksen. Vaikka olin laskenut ja kaavioittanut vasaran todella tarkkaan, mallailin sitä silti teippaamalla osat yhteen ennen kuin liimasin rungon kasaan.

Siinä lähes kaikki osaset.

Teippitesti

En kuitenkaan liimannut vasaraa täysin kokonaiseksi asti ennen kuin peitin sen osat worblalla. Worblan tarkoitus oli tukea ja tehdä pinnoista yhtenäiset. Softis on nimensä mukaan pehmoista, kun taas kapalevy on todella herkkä iskuille, vaikka onkin kovempi materiaali. Jätin vasaran sorkkapään irralliseksi, koska en voinut käyttää sen muodostamiseen kapalevyä, sillä kaikki sorkkapään pinnat olivat kaarevia. Koko homma siis tarvitsi vahvistusta sekä sisältä että ulkoa. Täytin sorkkapään osittain worblalla, mikä auttoi myös sen muotoilussa ja terävien särmien aikaansaamisessa. Worblan avulla sorkkapää ja iskupintaosa sekä varsi oli helppo kiinnittää yhteen. Lisäsin vasaraan muutamia muotoja softiksella ja worblalla vielä tämän vaiheen jälkeen.

Worblatut osat ennen viimeistä yhdistymistä.

Koko hommeli kasassa.

Kun vasaran runko ja kaikki muodot olivat vihdoin kasassa, sai se päälleen muutaman kerroksen gessoa. Gesson jälkeen oli taas jälleen uuden lempiaineeni vuoro eli Helmi kalustekitin. Kittasin jälleen koko komeuden, minkä jälkeen alkoi armoton hiominen. Hiomisessa käytin jälleen 180, 240 ja 400 vahvuisia hiomapapereita. Tämän hiominen oli äärettömän tyydyttävää.

Gessohirviö

Kaunis ja ihana kitattu sekä hiottu vasara.
Tässä vaiheessa kaikki propit ovat vielä nättejä.

Monta kertaa on käynyt niin, että juuri hiomisen jälkeen tekemäni propit sun muut näyttävät kaikista siisteimmiltä ja hienoimmilta, ja sitten ne menettävät hienoutensa, kun saavat maalipinnan päälleen. Pähkäillessäni kauniin vasaran pohjamaalausta, lopulta muistin spraykitin olemassa olon,  joten Ichijon miekkojen tapaan vasara sai päälleen viimeisen kittikerroksen. 

Edelleen on nätti!

Kelit alkoivat lämmetä sen verran, että lopulta uskalsin myös maalata koko vasaran hopeiseksi spraymaalilla (voin siis harrastaa spraymaalaamista vain ulkona).

Hopeamaalin jälkeen olikin aika toteuttaa se osio, jota olin eniten odottanut. Päätin jo varhain, että haluan tehdä sydämen UV-hartsilla, koska tuolloin saisin siitä kivan kiiltävän ja en joutuisi maalaamaan. Piti hieman kikkailla, että sain vasaran pysymään pystyasennossa hartsin valun aikana. Onneksi tuopit ja pahvimukit toimivat monessa paikassa.

Siinä jöpöttää

Värjäsin UV-hartsin tietenkin pinkiksi, ja se hohti UV-valon alla hyvin villisti!

Hartsin jälkeen jäljellä oli vielä varren maalaus, koko vasaran patinointi ja lakkaus. Varren maalasin ihan vain akryylimaalilla ja patinoinnissa käytin jälleen kerran nestemmäistä patinaa. (Kalustekitti ja nestemäinen patina ovat ehkä parhaimpia löytöjä ikinä proppienvalmistuksen osalta.) Vasaran pää sai päälleen kiiltävän spraylakan, kun varsi puolestaan mattalakan. Vähän yritin jotain kontrastia saada.

Ja näin Nobaran vasara oli valmis!

Jee!

Tykkäsin tämän vasaran tekemisestä todella paljon, ja olen kerrankin siihen jopa tyytyväinen. Joko minä tarvitsen tarpeeksi yksinkertaisia proppeja värkättäväksi tai tarpeeksi aikaa suhteessa propin kokoon, jotta olen kädenjälkeeni tyytyväinen. Ehkä minä en olekkaan tässä hommassa ihan niin käsi kuin välillä tunnen olevani? Who knows. Lisäksi samoin kuten Ichijon miekkojen kohdalla, kaikki materiaalit löytyivät jo valmiiksi kaapista. Mitään ei siis tarvinnut ostaa tätäkään proppia varten. Paitsi. Ostin Nobaraa ja vasaraa varten paketillisen nauloja, koska en nyt ihan oikeasti jaksanut niitä alkaa värkkäämään.

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana olisi vuorossa Nekocon, johon osallistumista ei voi mikään muu estää kuin katastrofi tai sairastuminen.