Pientä pintaremonttia

Hei hoi!

Ihan vielä ei päästä tarkastelemaan Zeldan valmistuksen viimeisiä vaiheita, vaan haluan jakaa satunnaisia juttuja ja hommeleita, joita olen sattunut tässä hiljattain värkkäilemään. Toisin sanottuna, oksennan nyt tänne asioita, joita en ole pystynyt ujuttamaan muualle.

Syksyllä 2025 totesin, että tarvitsen uuden binderin. Tein itse binderin vuonna 2018 ensisijaisesti WCS-reissua varten, mutta tietenkin se on ajanut asiaansa reissun jälkeenkin. Se on kuitenkin kulunut matkansa varrella, eikä enää ole täysin käyttökelpoinen, vaikka olenkin sitä huoltanut ja korjannut. Tämän lisäksi binderiä käyttäessä olen huomannut muutamia suunnitteluvirheitä, jotka halusin korjata. Yksi syy myös sille, miksi uusi binderi oli paikallaan, on oman kehoni muuttuminen. Vanhan binderin ympärysmitta alkoi käydä pieneksi, kun ylävartalon massaa on tullut lisää.

Vanha ja kulunut.
Olen myös korjannut binderiä ompelemalla pätkän rigileneä binderin alareunaan, jotta se ei vetäisi itseään ruttuun.

Vähän on jäänyt tämä vekotin pieneksi.
Saan kyllä kiristettyä tämän edelleen äärimmilleen, mutta silloin tavara nousee leukaan asti, eikä se ole kovin toivottua.

Uuden binderin pohjana käytin samaa kaavaa, jonka olin piirtänyt vanhaa varten. Korjasin kuitenkin joitain epäkäytännöllisiä ratkaisuja, joita olin tehnyt vanhan osalta. Yksi näistä oli kaartuvat keskilinjat edessä, joka ei alkuperäisessä toiminut halutulla tavalla, joten uuteen versioon tein täysin suoran keskilinjan. Lisäksi lyhensin binderin pituutta sen alareunasta ja lisäsin selän puolelle ympärysmittaa.

Sekalainen seurakunta jämiä.

Alkuperäinen ajatukseni oli, että olisin laittanut bindiin spiraaliluuta, mutta koska sitä ei ollut äkkiseltään saatavilla (tarkoitus oli saada bindi valmiiksi Kotaeta varten pika-aikataululla), päädyin käyttämään 12mm rigileneä, jota minulla sattui valmiiksi olemaan. Laitoin rigilenet tueksi ainoastaan sirkkojen molemmin puolin, koska myös vanha versio toimi hyvin ilman muiden saumojen yms. tukemista. Vanhassa kuitenkin rigilenet olivat 6mm levyisiä, joten eivät kovinkaan hyvin antaneet tukea.

Tämä kangas oli hieman annelista, joten piti neulata ihan huolella.

Minulla sattui löytymään edelleen pala samaa iholykraa, jota olin käyttänyt aikaisemman bindin tekemiseen, joten siitä ja vanhasta puuvillapöytäliinasta koostuivat uuden bindin kankaiset osat. Bindissä on kolme kerrosta kangasta, joista kaks on pöytäliinaa ja yksi iholykraa. Lopulta kaikki materiaalit binderiä varten löytyivät valmiiksi kotoa, kun laatikoiden uumenista löytyi jopa tarpeeksi sirkkoja.

Yllä vanha, alla uusi.

Ensimmäisen sovituksen aikana binderi oli lähes jo valmis, mutta vasta tuolloin huomasin, että olin lisännyt ehkä vähän liikaa ympärysmittaa koko vekottimeen. Nyörityksen kiristyksessä nimittäin etukappaleiden reunat menevät sujuvasti päällekkäin. Tämä ei sinänsä haittaa, ja onpahan vähän jopa kasvun varaa! Tällä kertaa myös ompelin koko viritelmän niin, että pääsen helposti käsiksi sen sisuksiin ja muun muassa muokkaamaan sivusaumoja, jos se näyttäytyy tarpeellisena.

Valmis uusi!

Toinen vähän isompi remontti, joka on tullut tehtyä tässä viimeaikoina on Stellan korjaaminen. Stella on alkujaan vuodelta 2014, ja olen jo kertaalleen tehnyt hänelle kokonaan uudet kengät. Hommahan lähti siitä, että suunnittelimme Stellan kuvaamista Riikkiksen kanssa. Kaivelin puvun esiin erinäisistä varastoistani ja sain huomata, että se on kokenut kovia säilytyksessä.

Kivet olivat lähteneet karkuteille sekä lakat ja liimat kellastuneen >:(

Stellan kengät olivat siinä kunnossa, että ne olisi täytynyt tehdä jälleen uudestaan, mutta koska suunnitelma oli kuvata sisätiloissa, päätin jättää kenkien korjaamisen tällä kertaa välistä. Kengät eivät kuitenkaan olleet ainoat osat, jotka olivat ottaneet osumaa. Stellan otasapanta-asia oli sotkenut itse itsenä; kivien koristelussa käytetty kynsilakka oli takertunut valkoiseen kankaaseen, josta panta oli tehty. Yritin puhdistaa sotkuja kynsilakanpoistoaineella, mutta eihän se oikein onnistunut.

Puhdistusyritys epäonnistunut.
Piti myös varmistaa, ettei tämä kangas ollut asetaattia, jottei vain olisi käynyt hupsusti :D

Hetken pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että minulla olisi tarvittavat aineet ja aika tehdä Stellalle uusi panta. Tämä kuitenkin tarkoitti samalla sitä, että KAIKKI Stellan puvun kivet pitäisi tehdä uudestaan, jotta ne olisivat yhtenevät. Tällöin minun täytyi myös tehdä Stellalle uudet rannekkeet. Työmaa alkoi siis kasvaa, mutta enemmän minua häiritsi ajatus kuvaamisesta sotkuisen pannan kanssa, joten ei muuta kuin uutta tulille.

Pienesti muutin myös kivien muotoa.

Fiksuna ihmisenä olin heittänyt Stellan alkuperäisten kivien mallit ja muotit pois edeltävänä kesänä muuton yhteydessä, joten minun tuli aloittaa homma ihan nollista. Tein ikivanhoista Cernit-massoista ensimmäiset vedokset jokaisen kokoisista kivistä, mitä Stellan puvussa on. (BTW: Jopa yli kymmenen vuotta vanhat Cernnitit toimivat aivan täydellisesti.) Paiston jälkeen hioin kivet sileiksi ja korjailin niiden muotoa vielä hieman. Hiomisen jälkeen lakkasin möllykät kynsilakalla sileiksi ja kiiltäviksi. Tämän jälkeen tein Siligum-silikonista muotit niistä kivistä, joita tarvitsisin monta kappaletta, eli rannekkeiden ja kenkien kivistä, joita molempia tarvitsin neljä.

Ekat muotit Siligumista.
BTW tykkään tästä aineesta tosi paljon.

Onneksi minulla on korkeakoulututkinto sitä varten, että kun kädet väsyvät hioessa, osaan käyttää vaihtoehtoisia otteita.

Siligum-muotit olivat sitä varten, että sain tehtyä Cernitistä tarpeeksi monta täysin identtistä kivimallia, joiden avulla saisin lopullisiin muotteihin tarpeeksi monta koloa, jotta kaikki kivet pystyisi valamaan yhdessä erässä. Yhdessä erässä valaminen oli olennainen osa tietenkin siksi, että kivien väristä tulisi varmasti yhtenäinen, mutta myös siksi, että eniten minua jännitti ehtivätkö silikonimuotit ja hartsikivet jähmettyä siinä ajassa, mikä minulla oli käytettävissäni ennen sovittua kuvauspäivää.

Silikonia oli lopulta tarpeeksi, eikä tarvinnut uhrata enää yhtään kallisarvoista Siligumia tähän perseilyyn.

Kun minulla oli tarpeeksi malleja kivistä ja ne kaikki oli myös lakattu kiiltäviksi, oli aika lähteä valamaan varsinaisia muotteja. Tässä käytin nestemäistä kaksikomponentisilikonia, jonka parasta ennen -päivämäärä oli paukkunut jo vuosia sitten. Tästä huolimatta tavara toimi oikein moitteettomasti. Tein myös kunnon laskutoimituksia siitä, että silikonia ylipäänsä on riittävästi valuja varten. Lopulta silikonia oli juuri tarpeeksi, vaikka osa siitä pääsikin yllättäen valumaan valepohjan ja Lego-alustan väliin.

Tarkkaa hommaa!

Kun silikonit olivat jähmettyneet, laskeskelin hartsin menekkiä tilavuuksina. Minulla oli yhtä monta Cernit-mallia kuin lopullisia valettavia, joten pystyin laskemaan kivien kokonaistilavuuden ihan käytännössä; täytin pahvimukin aivan täyteen vettä ja asetin sen pakasterasiaan, pudottelin mukiin kaikki mallikivet, minkä jälkeen kaadoin mukista yliroiskuneen veden muovirasiasta pahvimukiin ja merkitsin siihen vesirajan tussilla. Käytin lopulta siis tuota samaa pahvimukia hartsin mittaamiseen, ja aika hyvin onnistuin arvioimaan A- ja B-osien määrän, koska ylijäämää ei juurikaan syntynyt.

 

Oli myös hyvä sauma valaa uusia korvakoruja.

Itse hartsin värjäsin läpikuultavan pinkiksi hartsiväreillä. Lisäksi sekoitin hartsin sekaan myös micajauhetta ja hieman glitteriä. Harmikseni glitterit niin sanotusti painuivat pohjaan eli valuivat kivien pintaan kovettumisen aikana. Toivoin, että ne olisivat jääneet enemmän kellumaan kiven sisälle sinne tänne. Lakkasin kivien takapuolet samalla kynsilakalla, jota käytin myös Stellan ensimmäisten kivien koristelussa. Lakkauksen jälkeen liimasin kivet pikaliimalla alumiinifolioon, jotta kivien läpi heijastuisi edes jonkin verran valoa.

Tässä vielä lakkaamatta ja kiillottamatta.

Kivet oli valettu, joten piti tehdä uusi panta. Jollain ilveellä minulla oli jemmassa edelleen juuri sopivasti samaa valkoista polyesterisatiinia, jota olin käyttänyt aikanaan Stellan puvun osissa (joskus on hyvä olla hamsteri!). Onnistuin saamaan tuosta kangasriekaleesta osat uuteen pantaan ja rannekkeisiin. Uusi kivi oli hieman isompi kuin alkuperäinen, mutta myös enemmän lähdeuskollinen.

Yllä uusi ja alla vanha.

Yritin myös ottaa säihkeestä kuvan luonnon valossa, mutta kuvat eivät tee sille oikeutta.

Vaikka harmittelinkin glittereiden vajoamista, lopulta ne toimivatkin oikein kivasti. Valo myös taittui hienosti kivien läpi, joten olin lopputulokseen todella tyytyväinen. Rannekkeista mainitsen sen verran, että vaikka tein ne uusiksi alusta asti, hajotin ne vielä osiin kuvausten jälkeen. Hätäpäissäni liimasin rannekkeiden kivet vähän huonoihin kohtiin, jolloin kivet asettuvat vain toisessa ranteessa sopiville kohdille (koska ihminenhän ei voi olla symmetrinen). Jouduin käyttämään uusiin rannekkeisiin myös hitusen erisävyistä kangasta, koska alkuperäinen oli täysin käytetty loppuun, joten tein molemmat rannekkeet uusiksi, jotta ne olisivat saman sävyiset. Lisäksi halusin joka tapauksessa vaihtaa niihin paremmat kiinnikkeet (jemmassa ei ollut tarpeeksi hengettömiä muovineppareita).

Onneksi lähtivät kohtuu siististi irti.

Edellisessä merkinnässä vilautin hieman Stellan päivitettyä meikkiä. Haluan vähän avata sitä vielä tässä näiden muiden juttujen ohella. Pohjalla oleva ihomaali on samaa Grimasin vesiliukoista ihomaalia kuin ennenkin, mutta tällä kertaa olen varjostanut kasvojani sinisillä luomiväreillä. Lisäksi silmä- ja huulimeikit ovat saaneet hurjan päivityksen. Aikaisemmin silmämeikkiä ei olut nimeksikään, joten tämän, ja varjostuksien puuttuessa, koko kasvomeikki jäi hyvin latteaksi ja yksiulotteiseksi. Silmämeikissä käytin samoja luomivärejä kuin varjostuksissa sekä tietenkin lisäsin luomille kimallusta.

Tässä vain varjostukset ilman korostuksia.
Jo ihan vain tulevaisuutta varten oli tosi jännä ottaa näitä vertailukuvia.

Pidin Stellaa päällä edellisen kerran 2018 Frostissa, jolloin vihasin Stellan meikkiä niin paljon. Yhtenä syynä tähän oli poskipuna- ja highlighter-sekoilu, minkä vuoksi naamani näytti niin kummalliselta. Tästä syystä valikoin uuteen meikkiin higlighterin hyvin tarkkaan, ja kuvaukissa taisin käyttää jopa kolmea erilaista. Poskipunasta luovuin ihan kokonaan, koska mitenpä se sinisen ihon kanssa toimisikaan.

Vilautetaan tätä vielä vertailun vuoksi.
Vanhassa kuvassa ei edes näy highlighter-fiasko.

Rakastan noita tekoripsiä niiden muodon ja pienten strassien vuoksi. Nämä tekoripset ovatkin peruja vuodelta 2014, ja ne ovat olleet osa Stellan meikkiä tuolta ajalta asti. Piilolinssit ovat puolestaan uutta mallia, koska ilmeisesti alkuperäistä mallia ei enää myydä. Uudet linssit on tilattu Pinky Paradisesta ja ovat mallia Princess Pinky, Obsidian Blue -värissä. Valitettavasti täytyy todeta, että pidin aikaisemmista linsseistä enemmän, koska niissä linssin pyöriminen ei haitannut niin paljoa.

Nämä ovat kivat, mutta näyttää vain siltä, että silmät katsovat jatkuvasti kieroon.

Jahka joku hyvä sauma tai syy löytyy aion korjata myös Stellan kengät (toivottavasti lopullisesti). Alkuperäiset materiaalivalinnat eivät ole olleet parhaimpia, joten niiden osalta pitää tehdä uusia pohdintoja. Toistaiseksi kengät jäävät kuitenkin odottamaan tuota hyvää hetkeä, koska muut pukuhommat pärisevät nyt niin hyvin.

Minä pidän pukujen korjauksesta, koska se antaa niille lisää elinikää, mutta myös oman kehittymisen näkeminen konkreettisesti on hyvin mielenkiintoista. Stella on lähes 12 vuotta vanha puku tässä vaiheessa eikä se ole käytettävyydeltään niin helppo kuin jotkut muut puvut. Tästä syystä myös sen korjaaminen ei ole ollut juurikaan ajankohtaista. Sitten on joku Gakupo, jota olen korjaillut enemmän ja vähemmän tässä vuosien mittaan. Gakupo on huomattavasti helpompi puku käyttää, mutta myös minulle lähempänä sydäntä.

Päivittelin Gakupoa viimeksi vuosi sitten, jolloin terästin peruukin pikkuponnarisysteemiä ja parantelin muutenkin peruukin muotoilua.

Tällaista tällä kertaa. Ihan näin iso remontti ei ollut mielessäni, kun idea Stellan kuvaamisesta tuli. Toisaalta tämä oli hyvin validoivaa ja hyvä pikaprojekti muistuttelemaan kehityksestä. Nyt, kun sivuraiteilta on palattu, yritän viimeistellä Zeldan. Hirmuisesti minua polttelisi aloittaa Jinshi, ja siksi käyn sisäistä kamppailua siitä aloitanko viimein Zeldan sauvan vai uuden puvun. Ehkä työhuoneen siivoaminen auttaa kirkastamaan ajatuksia.

Fukka kiittää!

PS: Niin siis Zeldasta on tulossa jossain kohtaa merkintää mm. peruukista, jos en sauvahommiin vielä kuitenkaan satu tarttumaan.

Vajaa ikemen-miehitys - Kotae Expo 2025

Momoi!

Sydän sanoo, että makaa sohvalla ja katso leffaa. Järki kuitenkin sanoo, että kirjoita Kotaesta ennen kuin kuukausi vaihtuu ja olet jälleen kiiresuossa. Järki voitti, joten here we go! Kotae Expo järjestettiin 22.-23.11.2025 toisen kerran koskaan Tampereen Urheilu- ja messukeskuksessa. Tämä oli minulle ensikosketus Kotaeen, ja reissun osalta sattui jos jonkinmoista kommellusta jo ennen varsinaista matkaa ja tapahtumaa, mikä varmasti vaikutti kokemukseeni Kotaesta.

Gojo sai tän mukaan kunnolla köniin >:(

Mietin ja pohdin kovasti sitä, mitä pukuja ottaisin mukaan Kotaeen. Tiesin varmaksi sen, että Zelda ei valmistuisi ajoissa. Hetken elin toivossa, että olisin voinut saada Jinshin valmiiksi, mutta minusta riippumattomista syistä en ehtinyt edes aloittaa koko pukua. Päädyin kaivelemaan fiiliksiä vanhojen pukujen osalta, ja pidin pienen äänestyksen Instagramin puolella neljän hahmon välillä. Äänestyksessä osallisena olivat Gakupo, Gojo, Kaname ja Hauru, ja Gakupo voitti äänestyksen aivan ylivoimaisesti, mutta yllättävästi Kaname tuli perässä toiseksi. Ensimmäinen suunnitelma oli siis ottaa nämä kaksi pukua mukaan Kotaeen, mutta suunnitelma muuttui osittain vielä sillä hetkellä, kun olin pakkaamassa. Pitkä peruukki kahtena päivänä putkeen ei jotenkin tuntunut yhtään houkuttelevalta, joten Kaname jäi kotiin ja pakkasin mukaan Gojon.

Heillä on aina luksusta.

Tavallaan yhtenä vastoinkäymisenä Kotaen osalta oli se, että en saanut perjantaita vapaaksi töistä, ja jouduin siksi lähtemään matkaan toivottua myöhemmin. Lisäksi koko työviikko ennen Kotaea oli yhtä sirkusta ja sekoilua. Tämänkin lisäksi olin ollut nuhainen koko viikon, joten stressitekijät olivat aivan taivaissa. No, Tampereelle päädyttiin kuitenkin jokseenkin ihmisten aikaan, mutta kyllähän tuo päivä pitkältä tuntui. Onneksi Gakupo ei vaadi sen kummempia valmisteluja edellisenä päivänä, koska en olisi yhtään jaksanut säätää mitään.

Sitten hyppy Kotaeen!

Lauantaina vedin tosiaan niskaan Gakupon. Päivä ei lähtenyt käyntiin kovinkaan mallikkaasti, koska meikkaaminen ei omasta mielestäni ihan onnistunut. Keskittymiskyky oli miinuksen puolella ja naama käyttäytyi vähän erikoisesti. Tällä hetkellä ihoni kärsii muutenkin kuivuudesta, mutta epäilen, että hotellin ilmastointi ei myöskään auttanut asiaa, vaikka yritinkin tehokosteuttaa naamaani. Meikkimorkkiksesta huolimatta puin herran osittain päälle ennen kuin hyppäsimme taksiin ja huristelimme kohti Tampereen messukeskusta.

Jossain tuolla siintää pukuhuone.

Paikanpäällä meitä oli vastassa jonoja jonojen perään. Aluksi jonotimme pääsyä sisälle ja vaihtamaan liput rannekkeisiin. Messukeskuksen aulassa oli tosi kehnosti opasteita lipunmyynnin ja -vaihdon osalta, mikä aiheutti kaaosta. Tuurilla pääsimme nopeasti vaihtamaan rannekkeet, minkä jälkeen minä suuntasin cosplay-pukuhuoneisiin pukemaan loputkin puvusta päälleni.

Cosplay-pukuhuoneina toimivat tavalliset urheiluhallipukkarit (duh) pitkän ja kapean käytävän varrella. Pukkareista ei valitettavasti löytynyt kokovartalopeilejä tai pistorasioita (tai ainakaan siitä pukkarissa, jossa itse vierailin). Tämä ei onneksi minua hidastanut, mutta aiheutti kuitenkin sen, että esim. kuumaliimausta harrastettiin tuon kapean käytävän lattialla. Ilmeisesti myös tarvittaessa silitys suoritettiin käytävällä, koska silityslautoja oli nojailemassa käytävän seinään useampi kappale. Muutoin pukuhuoneet toimivat tarkoitukseensa oikein mainiosti ja olivat vielä tilavat.

Mukana Anniilaugh.
Toinen meistä on hehkeä. Minä en.

Kun lopulta olin sonnustautunut koko pukuun ja pääsin tutustumaan muuhun tapahtumapaikkaan, ensimmäinen vaikutelma paikasta oli TILAVA. Messukeskuksen halleissa on todella tilaa, mutta myös istumapaikkoja ja pöytiä löytyi kivan paljon. Kertaakaan tapahtuman aikana ei tarvinnut hakemalla hakea istumapaikkaa. Valtaisat hallit myös mahdollistivat sen, että tilassa riitti ilmaa hengittää koko tapahtumapäivän läpi. Mm. taidekuja, kirpputori, jotkin aktiviteetit ja edustuskojut olivat A-hallin puolella. E-hallin puolelta löytyivät Päälava sekä myynti- ja artesaanipöydät.

Tässä n. puolet A-hallista.

Koko tapahtuman ajan kaipasin fyysistä käsiohjelmaa, jossa olisi ollut edes pelkkä ohjelmakartta sekä kartta tiloista. Tilojen karttoja oli esillä useammassa paikkaa tapahtuma-alueella, mutta näin ensimmäistä kertaa messukeskuksessa vierailevalle omaa karttaa olisi kaivannut jo ennen conialueelle astumista. Itse pidän fyysisestä ohjelmalehtisistä myös siksi, että mitään ei tarvitse zoomailla nähdäkseen asioita. (Plus käytän ohjelmakarttaa myös näiden kirjoittelujeni jäsentelyyn.)

Oli pakko ottaa kuva, että löysi mihinkään.

Tykkäsin tosi paljon siitä, miten taidekuja oli sijoiteltu, sekä siitä, kuinka väljäksi myyntisalin käytävät oli jätetty. Ei tullut yhtään tavanomaista pakokauhuntunnetta, mikä yleensä valtaa kehon tapahtumissa pöytiä kiertäessä. Mitään mahtaisia ostoksia en tällä kertaa tehnyt, vaikka myyjiä oli joka lähtöön. Vähän tuli kuitenkin tärkeitä hankittua.

E-hallin ostariosuus

Pienet ostokset

Lauantaina oli suuri yritys päästä johonkin ohjelmaan, mutta pööpöillessä ja pyöriessä lähes kaikki kiinnostava ohjelma vain meni ohi. Lisäksi oli hieman hämmentävää ottaa selkoa ohjelmakartasta, koska ohjelmaan oli niin paljon, että se oli jaettu molempien päivien osalta kahteen eri taulukkoon. Säälittävintä oli ehkä se, miten olimme Anniilaughn kanssa puhuneet koko päivän siitä, kuinka olisi kiva päästä katsomaan rakugo-ohjelmaa, joka pyöri useamman kerran päivässä. Jotenkin kuitenkin onnistuimme sivuuttamaan sen molemmilla kerroilla.

Fiilis 5-

Osittain tuntemattomasta syystä olo Gakupon kamppeiden sisällä alkoi nopeasti käydä tukalaksi. Osan olosta selittävät puhtaasti herran kengät, jotka eivät todellisuudessa minulle sovi jalkaan koon tai lestin puolesta. Yleensä kestän ihan hyvin pukujen aiheuttamaa aistikuormitusta, mutta tällä kertaa kehoni alkoi pettää. Tämän vuoksi lähdin vaihtamaan siviilivaatteet päälle jo ennen cosplay-kisojen alkua. Kohdatessani tuon armottoman pitkän käytävän cosplay-pukkareille jälleen kerran, olin ehkä valmis vähän jopa itkemään.

Ei pysty, ei kykene.

Gakupoa oli kiva pitää päällä sen, mitä se kesti. Jokin jännittävä ominaisuus tällä hahmolla on, koska, vaikka puku on nyt jo reippaasti yli kymmenen vuotta vanha, se jaksaa vetää minua ja muita puoleensa. Minua, joka haluan sitä käyttää ja korjailla aina uudestaan, mutta myös muita, sillä sain osakseni niin paljon hämmentävää ihastelua Gakupona. En muista, milloin minusta olisi tapahtumassa pyydetty niin paljon kuvia kuin nyt, minkä lisäksi puku aiheuttaa joissain ihmisissä hyvinkin voimakkaita reaktioita.

Nyt jälkijunassa, kun tätä aamun selfietä tuijaa, huomaa naamasta jo epätavallista pöhöttyneisyyttä.

Kuoriuduttuani Gakupon kamppeista oli aika vetää ruokaa naamariin ja sen jälkeen suunnata kohti cosplay-kisoja. Kisakatsomoon olikin sitten ihan kunnon jono, jonka mittaa emme aluksi edes tajunneet, koska se kiemurteli käytävältä halliin, verhon taakse ja muutaman mutkan kautta lopulta päälavan saliin. Onneksemme porukka mahtui hyvin katsomoon ja meillä kävi kohtuullinen tuuri istumapaikkojen kanssa. Pääsimme istumaan katsomon halki kulkevan väylän jälkeen ensimmäiseen penkkiriviin, ja koska katsomo oli yhdessä tasossa, näimme noilta paikoilta paremmin kuin keskeltä katsomoa.

Kansallislajimme: Jonotus (Hard mode)

Kotaen cosplay-kisoissa kilpailtiin kolmessa eri formaatissa; esityskisa, CMV-kisa ja craftmanship-kisa, jossa puolestaan oli kolme eri taitokategoriaa. Olin aikaisemmin ihmetellyt Kotaen esityskisan musikaaliteemaa ja vasta kisoissa minulle todella valkeni, mistä on kyse. Sinänsä ihan hauska konsepti, mutta luulen, että se tavallaan kuratoi kisaan hieman liian samantyylisiä esityksiä. Ainakin näin minä sen koin. Pukukisojen puolesta en hirveästi voi sanoa mitään, koska istuimme niin kaukana lavasta, että pukujen yksityiskohtia oli aivan mahdoton nähdä. Myöskin tasakatsomo toi kisojen seuraamiseen omat haasteensa.

Lava on tuolla jossain.

Lauantaina kisojen jälkeen ei tullut edelleenkään käytyä missään muussa ohjelmassa, vaikka esim. useampi cosplay-ohjelma olisi ollut tarjolla. En tiedä, mihin tuo aika meni. Omat aivoni taisivat olla jo niin täynnä sahanpurua tuossa vaiheessa, että viimeiset ajatukset hukkuivat jonnekin. Kuitenkin varmaan yksi parhaista tapahtuman anneista oli pehmiskoju, jota pääsin vihdoin hyödyntämään päivän päätteeksi.

Pehmis best

Poistuimme paikalta bussilla, joka oli aivan täyteen ammuttu. Väsy oli suuri ja bussimatka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsin pesemään naamani Gakupon meikeistä ja kävi ilmi, että olin kai saanut jonkinmoisia ärsytysoireita meikeistäni. Silmäluomeni olivat aivan turvoksissa ja ripsirajassani oli pieniä paukamia. Testissä oli uusi ripsiväri, jonka uskon syylliseksi. Jo aikaisemmin päivällä silmäni olivat alkaneet vuotaa aivan vuolaasti, mutta ajattelin sen johtuvan vain kuivista silmistä, mikä ei talviolosuhteissa ole tavatonta. Illasta silmien kuivuus kävi jo hankalaksi ja myöskin väsy painoi entistä enemmän. Ruokaa haettiin lähimmästä kaupasta, koska mitään muuta ei olisi jaksanut edes ajatella. 

Meidän yhteinen Girl Dinner
Kuulemma nukahdin tämän jälkeen niin nopeasti, että Anniilaughilla jäi juttu kesken.

Sunnuntai aamuna heräsin ja minua tervehti peilistä maailman turvonneimmat silmät sekä herneen kokoinen huuliherpes. Totesin jo tuossa hetkessä, että sunnuntai mennään siviileissä ilman mitään meikkiä. Reissustressi ilmeisesti oli tehnyt tehtävänsä ja päättänyt puolestani, että sunnuntai päivä otetaan rennommin. Tämä harmitti aika lailla, koska minulle pukujen käyttäminen on merkittävä osa harrastamista. Nyt kävi näin, joten Kotaessa pukuja oli päällä lähes ennätyksellisen vähän aikaa.

Elikoille kulttuuria

Sunnuntaina pääsimme kuin pääsimmekin vihdoin katsomaan rakugoa! Oma kosketukseni tähän taiteeseen on pelkästään animen ja YouTuben kautta japaninkielellä. Oli jännittävää nähdä rakugoa ensimmäistä kertaa suomeksi. Noin puolet itse ohjelmasta oli kerrontaa siitä, mitä rakugo itsessään on, ja sen historiasta. Toinen puolisko oli sitä itseään. Pääsimme kuulemaan tarinan miehen ja tanukin kohtaamisesta, mikä oli oikein hauska aloitus päivälle. Nautin suuresti siitä, miten esityksessä käytettiin murteita eri hahmoilla.

Tuolla sinisellä matolla oli pukuilijoita!

Puolivahingossa päädyimme seuraamaan sunnuntain Kotae Cosplay Foxwalkia (siis niin hyvä nimi), koska parkkeerasimme taukoilemaan A-hallin pöytiin ennen sen alkua. Pidän kovasti siitä ajatuksesta, että cosplayta pääsee esittelemään tällä tavalla matalalla kynnyksellä, ja vaikka vähän tavallaan harjoitella kisaamista. Harmiksemme kuitenkin pukuja esiteltiin hallin katsomoita päin, joten me näimme omalta pieneltä parkkikseltamme lähinnä selkiä :D

Piiiikkasen jäätiin takapenkkiin.

Päivän päätteeksi kävimme vielä kuulemassa höpinää Alfred J. Kwakista. Ohjelman tarkoitus oli tuoda esiin sarjan edelleen ajankohtaisia teemoja, mutta enemmän koin sen jäävän vain eräänlaiseksi luetteloksi sarjan tapahtumista. Viihdyin ohjelmassa hyvin, mutta olenkin katsonut sarjaa viimeksi mukelona. Jos sarjan tapahtumat olisivat olleet paremmin muistissa olisi ohjelma voinut kääntyä tylsemmän puoleiseksi. Asiat kerrottiin ja tuotiin esiin ihan hauskalla tavalla ja hyviä vitsejäkin sekaan mahtui, mutta olisin kaivannut enemmän peilaamista tämän päivän kulttuuriin. Ihan loppuun asti emme ohjelmaa kuitenkaan jääneet kuulemaan, koska se kesti 1,5h ja koimme sopivaksi hipsiä muihin maisemiin.

Fiiliksemme jonossa

Tapahtumapaikalta poistuminen oli oma episodinsa. Pihalla odotti hillitön loskakeli ja aivan jäätävä jono bussiin. Lopulta nöyrryimme ja liityimme jonon jatkoksi. Onneksi olin ostanut liput myöhempään junaan, koska en tiedä millaisilla kierroksilla olisin käynyt, jos olisi pitänyt yrittää aiempaan. Onneksi matkatavarat oli saatu jemmaan hotellille, eikä niitä tarvinnut raahata kuin asemalle loskan ja lätäköiden läpi.

Loppuun vielä positiivinen löytö; uusi MUNVÄRINEN haori!

Sellainen oli Kotae Expo minun osaltani. Ei mikään hohdokkain reissu millään muotoa, mutta nyt se on takana. Vastoinkäymiset reissussa ja sitä ennen verottivat kokemusta, mutta ehkä Kotae Expo ei ole muutenkaan tapahtuma minua varten. Tilojen puolesta se on oiva hengasutapahtuma, mutta itse tykkään käydä katsomassa ohjelmia pööpöilyn ohella. Vaikka mielenkiintoista ohjelmaa olikin tarjolla, tuli vähän sellainen olo, että se on suunnattu tuoreemmalle ja nuoremmalle yleisölle. Minulle myös yhtenä isona miinuksena on Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen sijainti. Ilman omaa autoa sinne kulkeminen on puhtaasti työlästä. Tapahtumapaikan läheisyydestä ei juurikaan löytynyt mitään majoitusratkaisuja. Bussilla matkustaminen tapahtumaan oli suorastaan hirveää, koska bussit olivat niin täynnä tullessa ja mennessä. Taksista puolestaan sai maksaa hunajaa.

En sano lopullisesti ei Kotaelle, mutta varmasti tulevaisuudessa tulen harkitsemaan osallistumista hyvinkin hartaasti.

Fukka kiittää!

PS: I’m back in the game! Cosplay-jutut ovat edenneet, mutta niistä lisää tulevaisuudessa. Myöskin yritän saada kasattua liima-asiat tänne blogiin vielä tämän vuoden aikana :_D

Vuosipäivän juhlaa! - Tracon 2023

Hip hei!

Se on coniraportin paikka taas. Tätä kirjoittaessa pärisen vielä Traconista ja tuntuu, että sen jälkimainingit vain jatkuvat jatkumistaan. Tällä kertaa tapahtumasta jäi todella hyvät tunnelmat, joten en yhtään pane pahakseni sitä, että saan velloa tuossa samassa tunteessa vielä pidempään. Kuitenkin asiaan! Vuoden 2023 Tracon järjestettiin siis 8.–10.9. ja jälleen kerran Tampere-talolla.

Kaikki elikot matkassa!

Matka alkoi perjantaina, kun hyppäsin junaan Tamperetta kohti. Sitä sitten huristeltiin Tamperetta ja Traconia kohti. Heti alkuun badgen noudossa oli pientä sekoilua, koska en saanut työvoimalle kuuluvaa paitaa jonkin sortin teknisten haasteiden vuoksi. Muuten perjantain coniohjelmaan ei hirveästi varsinaista katseltavaa kuulunut, vaikka mielenkiintoa olisikin ollut. Maijan kangasopas olisi kovasti kiinnostunut, mutta samaan aikaan järjestettiin cosplay-työvoiman yms. tutustumiskierros lavan takatiloihin. Aivan välttämätön tuo visiitti ei minulle olisi ollut, koska tilat ovat hyvinkin tutut, mutta asiat ovat voineet aina muuttua, joten kävin näyttämässä naamaani. Sen sijaan parasta oli se, että ehdin käymään myyntipöytäsalissa ihan siviileissä! Kaikki pöydät eivät olleet vielä täysin pystyssä, mutta löysin erittäin hyviä juttuja silti! Tämän kummempia koitoksia ei perjantaihin kuulunut.

Elikot valmiina valloittamaan Tampere-talon!

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, tällä kertaa en tehnyt mitään uutta pukua Traconiin, vaan kaivelin kaappeja ja otin vanhoja pukuja mukaan. Valikoin pukuja sillä ajatuksella, että niissä on mahdollista liikkua helposti ja että ainakin toinen on helppo riisua nopeasti. Lauantain puvuksi valikoitui Gakupo, jolle tein myös uudet housut aikani kuluksi. Vanhat housut ovat aina olleet hieman epäkäytännölliset, mutta nyt niistä lopulta hajosi myös vetoketju, joten uudet pöksyt olivat paikallaan. Löysin kankaan alelaarista jo aikoja sitten, joten Gakupo oli saamassa uudet housut joka tapauksessa jossain välissä. Sattui myös niin, että käytin Gakupoa ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten Traconissa, joten tavallaan meillä oli myös vuosipäivä.

Näiden pohjana on muuten Haurun housujen kaava.

Lauantai alkoi niin lujaa kuin vain mahdollista. Herätys oli aikainen, koska minut oli pyydetty yhdeksi WCS-karsintojen tuomariksi. Vaikka majapaikkani olikin lähin mahdollinen, tuli minulle aamulla silti kiire. Gakupon naama veikin enemmän aikaa kuin olin arvioinut. Tästä syystä päätin jättää osan puvusta pois päältä tuomaroinnin ajaksi, mikä osoittautui muutenkin hyväksi päätökseksi, koska lauantaina oli KUUMA. Tuomaroinnit alkoivat siis hyvissä ajoin aamulla. Harmillisesti muutamia peruutuksia oli tullut, mutta onneksi kisassa oli silti edelleen monta paria mukana. Kanssatuomareinani toimivat tietenkin Suomen viimeisin WCS-edustustiimi, eli Moemoefever ja Pinyamiu, sekä puolalainen kunniavieras Shappi.

Tän jätkän naama vaan kerää lisää tavaraa vuosi vuodelta.

Tällä kertaa tuomarointi tuntui hyvin rennolta. Aikataulu ei ollut mikään supertiukka ja ainakin itse koin, että jokaiselle parille oli riittävästi aikaa. Peruutuksien vuoksi aikaa oli myös jutustelulle niinkin mielekkäistä aiheista kuten verotus ja kouluaineet. Meinasin vähän jännittää tuomarointia, koska en ole aiemmin ollut tuomarin asemassa tuomaroinnissa, joka toteutetaan englanniksi. Luotan kyllä omaan kielitaitooni, mutta jostain syystä pelkäsin, että sanat unohtuvat :D (Näin jälkikäteen ajateltuna, jännittäminen oli kyllä aivan pöljää, koska olenhan kuitenkin ollut itse tuomaroitavana englanniksi useamman kerran.) Omasta näkökulmastani tuomarointi toimi kaikin puolin hyvin; kisaajat olivat reippaita ja pääsivät kertomaan puvuistaan, me tuomarit pääsimme hyvin tutkailemaan kisaajien pukuja ja työskentely tuomaristona oli todella sujuvaa. Toivon kovasti, että kisaajille on jäänyt tuomaroinnista yhtä lailla positiivinen kokemus.

Elikot (ja miä) selviytymässä lauantaista.

Tuomarointien päätyttyä pääsin vihdoin laittamaan loputkin puvusta päälle ja kiertelemään vähän conialuetta. Tein pyörähdyksen taidekujalla, mutta se jäi täysin nysäksi, koska siellä oli väkeä aivan pipona. Minkä lisäksi jäin suustani kiinni. Hetkellisesti ehdin työntää nenäni ulos asti ja istahtaa ennen Shappin ja Kanton luentoa, jota olin menossa kuulemaan lähinnä siksi, että ulkomaalaisilla harrastajilla on yleensä erilaisia näkemyksiä, jotka johtuvat kulttuurisista eroista. Tietenkin myös se, että molemmat kunniavieraat ovat nähneet kisoja myös muissa maissa antaa heille perspektiiviä, joka minua kiinnostaa.

Olisinpa hoksannut ottaa kuvan myös viimeisestä diasta. 

Viihdyin luennolla oikein hyvin. Rennompi ja keskustelevampi lähestymistapa oli oikein toimiva. En todellakaan ollut luennon varsinaista kohdeyleisöä (Shappi jopa kysyi, mitä ihmettä edes teen yleisössä :D), joten jännittävintä minulle oli kuulla siitä, miten cosplay-kilpailut toimivat ja miten niitä järjestetään Puolassa. Nautin suuresti myös Shappin ja Kanton hämmästelyistä, joka liittyi kulttuurisiin eroihin niin cosplayssa kuin muussakin. Sitä alkaa nähdä oman normaalinsakin eri tavalla, kun rinnalle tuodaan erilaisia tapoja toimia. Sain seurata tätä ihmettelyä Shappin osalta myös myöhemmin takahuoneessa ja cosplay-kisojen katsomossa. Olin suuresti huvittunut.

Kuva: Nyymix
Me hehkeät tuomarit
Shappi, miä, Moemoefever ja Pinyamiu

Hyvin nopeasti luennon jälkeen sain kipitellä takaisin takahuoneeseen odottelemaan kisojen alkua. Tapansa mukaan WCS-kisattiin ensimmäisenä, jotta meille tuomareille olisi mahdollisimman paljon aikaa pähkäillä. Tällä kertaa kuitenkin olimme jo pukutuomaroinnin jälkeen ehtineet ynnätä yhteen ajatuksiamme ja olimme koko tuomariston kesken hyvin yksimielisiä, kun myös esitykset oli nähty. Jatek ja Lunatar hurmasivat meidät puvuillaan ja esityksellään, joten suuret hurraa-huudot uudelle WCS-edustusparillemme!

Kuva: Nyymix
WCS-potretti!
Keskellä tuorein edustuspari Jatek ja Lunatar!

Sujuvan tuomaroinnin ansiosta pääsimme hipsimään katsomon puolelle vielä NCC-esitysten loppupuolella. Valitettavasti ehdimme nähdä vain yhden NCC-esityksen, mutta pukukisan kokeneiden sarjan näimme kokonaan. Suuresti onnea vielä AG:lle, joka lähtee edustamaan Suomea NCC-finaaliin! Esitystä en ole vieläkään nähnyt, mutta näin vuolaasti itkeviä naamoja takahuoneessa AG:n esityksen jälkeen. Tietenkin onneksi olkoon myös muille sijoittuneille! Kokeneiden kategoriassa taso oli todella kova!

Kuva: Nyymix
Tämän puvun etenemistä on ollut niin ihana seurata!

Kisojen jälkeen lauantaina jäljellä oli vielä palautteet. Olin todella iloinen siitä, että niin moni pari tuli pyytämään palautetta. Myös palautteen annosta minulla jäi hyvät kutinat. Jälleen kerran toivon, että sama pätee myös kisaajille. Me tuomarit olemme kuitenkin kisaajia varten. Minulle kaikista miellekäin osa tuomarointia on palautteen anto ja nimenomaan kasvotusten. Tällöin sekä kisaajalla että tuomarilla on todellinen käsitys kokonaisuudesta, jonka kisaajat ovat luoneet. Tuolloin on mahdollista vaihtaa ajatuksia ja näkemyksiä ihan eri tavalla. Palautteen tarkoitus on myös kannustaa ja parhaimmillaan antaa kisaajalle uusia työkaluja tuleviin projekteihin.

Minä, menossa hissillä ylös heittämään vaatetta pois, ja minä, menossa hissillä alas valkoisena makkarana.

Sunnuntain puvuksi olin valinnut toisen vanhan Vocaloidin, Lenin, joka on peräsin vuodelta 2017. Suurimpana syynä Lenin valitsemiseen oli tosiaan se, että jäbällä on mukavimmat housut ja muu puku on helppo ottaa pois päältä matkustamista varten. Ihme kyllä Len ei juurikaan ole vaatinut korjailuja, vaikka puku on aikanaan tehty alle kahdessa viikossa. Sen verran jäbä sai päivitystä, että käytössä oli uudet ruskeat piilolinssit ja tietenkin meikki on tätä nykyä ihan eri kaliiberia, vaikka samanlaisia elementtejä siinä on edelleen. (Jännäsin vähän meikin kanssa, koska tein ennen Traconia testin, josta tuli aivan liian tumma, joten pelkäsin, että teen saman virheen uudestaan sunnuntaina.)

Lenin naama päivitettynä vuoteen 2023.

Sunnuntaina oli huomattavasti rauhallisempi päivä, mutta silti tuntui siltä kuin se olisi hurahtanut ohi. Sain itseni kasaan hyvissä ajoin, ja käväisin jopa kierroksen vielä myyntipöytäsalissa sekä taidekujalla. Kerkesin myös höpöttelemään tuttujen kanssa hyvän tovin ennen kuin raahauduin sille ainoalle luennolle, jonka kävin sunnuntaina katsomassa.

Elikot oppimassa uutta.

Kyseessä oli majon 3D-tulostuslluento, joka oli hyvin jännittävä. 3D-tulostus on tuttua minulle ainoastaan teoriassa, mutta mallintamista olen opiskellut ihan vähäsen. Luento tarjosi paljon hyviä vinkkejä näin minun näkökulmastani, vaikka mitään aivan maata mullistavaa ei kuitenkaan tullut vastaan. Tietenkään en ihan kaikkea tarjottua tietoa osaa edes arvostaa, koska en niin hirveästi 3D-tulostuksesta haaveilekaan (koska käsityö <3) eikä minulla ole laittaa siihen tällä hetkellä resursseja (eli pöytätilaa). Aina on kuitenkin kiva oppia uutta ja nähdä osaavien ihmisten tuotoksia.

Nyt on jännä.

Sunnuntain cosplay-kilpailut olivatkin viimeinen ohjelmanumero tälle Tracon-seikkailulle. Tällä kertaa, kun sai rauhassa istua katsomossa, pääsin kunnolla ihastelemaan kisojen grafiikoita ynnä muita. Grafiikat nostavat kisojen tunnelmaa niin hurjasti! Olen myös todella iloinen siitä, että kaikissa Traconin kisoissa oli niin paljon osallistujia! Ainoa miinuspuoli tässä on kuitenkin se, että kisaajia oli niin paljon, että kategoriat alkoivat mennä omassa päässäni sekaisin. Varsinkin, kun kaikki kisaajat nykyään kutsutaan lavalle pönöttämään palkintojenjaon ajaksi.

Ylä-screenin hyödyntäminen lämmittää sydäntä niin kovasti!

Kisojen jälkeen olikin aika suunnata kohti kotia. Kokonaisuudessaan minulla oli siis todella onnistunut viikonloppu. Tietenkin kiireen takia kaikkia tuttuja ei ehtinyt nähdä kunnolla, mutta joskus käy näin. Puvuistakaan ei tullut otettua mitään kuvia. Hyvä, että oli jotain, mitä tunkea tähän merkintään. Muutamat taidekujamyyjät menivät minulta myös ohi, koska en jaksanut rampata taidekujalla joka päivä. Löysin siitä huolimatta aarteita! Etenkin olen iloinen siitä, että sain vihdoin ostettua Korsetin paluu -kirjan, joka on ollut ostoslistallani jo sen ilmestymisestä lähtien.

Ostin vain kolmet korvakorut!

Yhdenlaisena sivujuonena tähän loppuun haluan vielä todeta, että olen hirmu iloinen siitä, että minulla on vanhoja pukuja, joiden käyttäminen jopa 10 vuoden jälkeen ei aiheuta kylmiäväreitä. Vaikka esimerkiksi Gakupossa on asioita, joita voisin korjailla ihan huolella, jos lähtisin hifistelemään, on puku silti laadullisesti sitä tasoa, että sen kehtaa vetää päälle. Tietenkin tähän liittyy myös pukujen kestävyys, jota olen ruennut vaalimaan kunnolla vuodesta 2012 lähtien (’ei enää hakaneuloja’ -motto tuli silloin käyttöön). Viime vuosina suhtautumiseni tähän harrastukseen on muuttunut, ja sitä mukaa olen halunnut myös lisätä vanhojen pukujen käyttöä. Niin sanotusti lisää vastinetta rahalle ja vaivalle, mutta myös ekologisuuden lisääminen omassa harrastamisessani pukujen uudelleen käyttämisen kautta. Näyttää siltä, että ostopukujen lisääntyessä myös kertakäyttöpukuilu on kasvanut roimasti pikamuotikulttuurin kyljessä. Tätä toimintatapaa haluan itse välttää tulevaisuudessa käyttämällä ja korjaamalla vanhoja pukuja mahdollisimman paljon.

Tämä oli tässä tällä kertaa, joten Fukka kiittää!

PS: Tracon jätti jälkeensä myös tajuttomat pukupärinät, mutta nyt pitäisi osata priorisoida omaa elämää monessa kohtaa.