Välikevennys

Hoi hoi!

Nyt kertomusta vuoden 2023 ensimmäisestä ja täysin extempore toteutuneesta puvusta eli Selphiestä. Tarinahan alkaa siitä, kun totesin, että Laudna, jota olen työstänyt hissun kissun syksyn mittaan, ei mitenkään valmistuisi Frostia varten. Epätoivoa ja ’oon niin huono enkä saa mitään aikaiseksi’ -ajatuksia oli taas reippaasti ilmassa. Suurena syynä tälle on oikeasti ollut väsyminen kouluhommista, jotka ovat viime syksyn olleet täynnä aivan turhaa taistelua ja rämpimistä (vaihteeksi :B), mutta samaan aikaan alakuloisuus on valunut jälleen myös harrastusten puolelle. Kiire ja väsymys ovat myös rajoittaneet sitä, miten olen pystynyt Laudnan kanssa etenemään, joten tässähän on oravanpyörä täysin valmiina.

Live-kuvaa minusta syksyltä.

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, joulun aikaan sain osakseni sellaista luksusta, jota en ole kohdannut sitten maaliskuun 2020; minulla oli vapaata aikaa enemmän kuin neljä päivää putkeen. Huomasin, että nyt olisi mahdollisuus karkottaa mielen demoneita ja tekaista joku simppeli puku kasaan. Havahduin asiaan kaksi viikkoa ennen Frostia, joten asioiden tilaaminen ei tullut mitenkään kysymykseen. Tämä siis tarkoitti sitä, että piti pärjätä niillä resursseilla, joita kaapeista löytyy. Pienen tuumailun ja inventaarin jälkeen totesin, että Selphietä varten minulla oli kaikki mahdollisuudet.

Koska alkuperäinen peli on vanha kuin taivas eikä sen grafiikoista ota Erkkikään selvää, päätin käyttää tätä pääasiallisena referenssikuvana.

Peruukki määritti paljon sitä, mitä ja millaista hahmoa pystyisin lähteä (lähtemään? – Nyt ei taivu suomen kieli) työstämään. Vaikka uskoin, että luottokauppani Coscraft mahdollisesti olisi kerennyt toimittaa peruukin, niin en uskaltanut silti ottaa riskiä. Minulta löytyi varastosta pitkä ja sopivan sävyinen ruskea peruukki, joka kuitenkin laadultaan on jotain aivan hirveää. Onneksi Selphien kuontalo ei ihan kamalasti mitään erikoista vaatinutkaan. Kakkalaatuinen karvalapsi siis kelpasi hyvin tätä pikapukua varten. (Tämä oli samalla myös aina välillä hällä väliä -puku.)

Tämmöinen kummajainen löytyi kaapista. Alkuperästä ei tietoa.

Lähdin työstämään peruukkia siten, että leikkasin otsatukan ja kasvoja kehystävät jeejeet jotenkuten omassa päässäni. Tämän jälkeen mallailin sivu”kiehkuroiden” pituutta, merkkasin ne ponnareilla ja peruukkipäässä leikkasin ne hienoisen pelivaran kanssa sopivaan mittaan. Tämän jälkeen tupeerasin osan sivuhiusten kerroksista ja ohensin niitä ennen kihartamista. Kihartamiseen käytin kartongista tehtyä tötteröä pohjana, mikä toimi yllättävän hyvin. Hiustenkuivaaja ja suoristusrauta olivat kovassa käytössä, kun hiuslakkaa kului.

Luota prosessiin.

Valmis peruukki pysyi yllättävän hyvässä kunnossa kuljetuksessa sekä käytössä. Viimeinen sovitus ennen peruukin pakkaamista meinasi vähän hirvittää, mutta vakuuttelin itselleni, että peruukki tulee näyttämään ihan toimivalta, kun koko puku on päällä. Viimehetken modauksia tehtiin vielä Frostin sunnuntaiaamuna, mikä varmasti auttoi asiaa. Siihen nähden, että tämä hiustyyli on kaikin puolin ihan hirveän ruma, yllätyin jopa itse siitä, miten toimiva se oli kokonaisuuden kanssa.

Hän valmis.

Kuvasi: Niina

Huvittavaahan tässä on se, että olen miettinyt ja pohtinut sitä, kuinka ihmeessä Selphien hiukset voisi toteuttaa jo cosplay-harrastukseni alkutaipaleella. Final Fantasy VIII on tullut elämääni ennen cosplayta, joten aina välillä ajatus on käynyt siinä, miten realistisesti Selphien hiukset voisi toteuttaa. Tuolloin homma tuntui jotenkin aivan mahdottomalta. Nyt kuitenkin nauran sitä, kuinka helppoa tämän peruukin muokkaaminen oli, ja kuinka se ei kuumottanut tässä vaiheessa yhtään. Jännää huomata oma kehitys myös tältä kantilta.

Ja tosiaan, kuljetin peruukin Lahteen matkakassissa. Tätä varten minun piti suorittaa erittäin raaka ja julma operaatio:

Tun tun tuuuuu!!!

Muovipussi päälle ja kassiin.

Osa, jota oikeasti aloin työstämään ensimmäisenä ei suinkaan ollut peruukki, vaan Selphien mekko. Ajattelin, että mekon kanssa voin mennä sieltä, mistä aita on matalin, mutta näin ei käynytkään. Kangaskaupoilla ei tälläkään kertaa ollut tarjota minulle oikean väristä ja laatuista kangasta, joten värjäyshommiksihan se meni. Onneksi tällä kertaa pystyin hyödyntämään vanhoja koetilkkuja ja laskelmia, joten minun piti vain värjätä yksi testi, minkä jälkeen uskalsin ryhtyä tositoimiin. Tämä värjäys ei myöskään vaatinut mitään eri sävyjen koktailia, mikä teki värjäysprosessista erityisen helppoa.

Taas vaihteeksi soppaa.

Käytin pohjakaavana mekossa Stellan mekon kaavaa, koska siinä oli valmiiksi sievät prinsessaleikkaukset etu- ja takakappaleilla. Ajattelin, että minun ei tarvitse lähteä hirveästi muokkailemaan saumojen paikkoja, kun rakennan Selphien mekon paneeleista, joiden ei tarvitse olla aivan niin justiinsa tällaisessa pikapuvussa. Hieman olin taas väärässä, ja lopulta viilailin paneeleiden kaavoja vähän turhan tarkkaan. Vähän olisin ehkä voinut lisätä väljyyttä rinnanympärykseen, mutta en jaksanut lähteä säätämään asiaa oikean mekkokankaan kohdalla, kun moinen ei näkynyt protossa.

Monta saumaa sai ommella tähän mekkoon.

Ärsytyksekseni saumanvarat kuulsivat läpi mekkokankaasta. Pohdin, että tämän voisi ehkäistä vuorilla. En ihan lämmennyt ajatukselle, että vuorittaisin tämän tyyppisen turhakemekon ja varsinkin, kun kyse oli pikapuvusta. Ärsytykseni kuitenkin voitti ja kävin hätäisesti ostamassa vuorikankaan. Hätäisesti kertoo siitä, että en tehnyt kaavoja vuorille etukäteen enkä hirveästi uhrannut aikaa menekin laskemiseen. Lopulta vuorikankaan kanssa kävikin sitten näin:

Hot tip: tehkää kaavat valmiiksi ja laskekaa menekki. Sitten on kivempi ostaa kangasta.

Minulla oli tuplasti enemmän vuorikangasta kuin todellisuudessa sitä tarvitsin. Laskekaa aina menekki ennen kankaan ostamista ja tehkää mielellään myös kaavat ennen laskelmia. Tämä kiva moka maksoi minulle noin 10€ ylimääräistä, ja nyt pohdin, että mihin ihmeeseen upotan kirkkaankeltaista vuorikangasta… Ja lopulta kävi ilmi, ettei vuorittaminen edes auttanut siihen, että saumanvarat eivät olisi näkyneet kankaasta läpi! Näin taas mennään yksinkertaisen hällä väliä -puvun kanssa.

Lopulta yritin lohduttaa itseäni sillä, että vuori toisi vähän lämpöä kylmään ja koleaan Frostiin, koska muuten vaatetukseni oli niin kovin vähäinen.

Kaikki mekon paneelien saumat on päälitikattu molemmin puolin. Olisin toivonut, että saumat olisivat erottuneet tämän ansiosta vähän enemmän. Käytin jopa asteen tummempaa lankaa tikkauksissa, mutta ilmeisesti väri oli silti liian lähellä kankaan väriä. Pohdin, että kehtaanko käydä kaikki saumat läpi tussin kanssa, jotta ne erottuisivat paremmin, mutta toistaiseksi pidättäydyin tästä ajatuksesta. Ehkä ajan kanssa tulevaisuudessa.

Onnistuin myös sotkemaan vuorin, kun ompelin sitä paikalleen.

Hällä väliä -linjalta poikettiin myös siinä kohtaa, kun pohdin mekon olkaimien kiinnityksiä. Ostin jopa tavalliset lappuhaalareiden soljet ja napit, vaikka referenssissä soljet ovatkin jotain ihan muuta. Lopulta päädyin kuitenkin tekemään worblasta referenssin mukaiset valesoljet. Vähän pohdin sitä, että miltä worbla-osat tulevat näyttämään oikean metallin rinnalla, mutta lopputulos ei ollutkaan niin tökerö kuin aluksi ajattelin. Samaa pohdintaa kävin myös mekon vetoketjun vetimen ja kaulakorun kanssa. Tein molemmat myös worblasta, ja kaikissa worbla-osissa olen käyttänyt hopeista Inka Gold -vahaa niiden väritykseen. Se, miten saan koskaan pestyä tämän puvun pilaamatta worblaisia osia, jää toistaiseksi mysteeriksi.

Tämä oli hauska.

Mekko tungettiin pussiin, koska vedin kiinnitettiin worblalla ennen sen hopeakäsittelyä.

Selphien mekon selässä on jokin pieni lappuasia, jossa on myös jotain tekstiä. Yhdestäkään kaivamastani referenssikuvasta ei näkynyt, että mitä tuossa lapussa todellisuudessa lukee. Käytin kuitenkin reffeinä kuvia myös Selphie action-figuurista, jonka selässä olevassa lapussa näkyvät kirjaimet M ja X. Näiden kirjainten alla on vielä jotain suherrusta, mutta en jaksanut kaivella asiaa sen enempää. Otin taas oman vapauden ja MX:n alle taiteilin FFVIII. Ettei vain jäisi hahmon lähdemateriaali minullekaan epäselväksi.

Kivasti taas hyödynnetty valopöytää kankaalle piirtämiseen.

Kaulakorua varten ostin panssariketjun rautakaupasta. Panssariketju on kyllä sievä, mutta sitä on todella tympeä käsitellä; se kun on tarkoitettu kestämään. Jollain ilveellä sain kuin sainkin ketjun poikki ja liitettyä siihen korulukot ynnä muut. Varsinainen koru, joka riippuu ketjussa, oli kaikissa referenssikuvissa taas vaihteeksi erilainen, joten tämä minun versioni on yhdenlainen tulkinta.

Ihmetys.

Kuvasi: Niina
Pikkuasioita.

Kengät olivat jälleen yksi hauskin osa tehdä. Pohjakengät löytyivät omasta takaa. Olin hamstrannut ne aikanaan pilkkahintaan entisen työpaikkani loppuunmyynneistä, enkä ole käyttänyt niitä koskaan. Tämä aina hieman ahdistaa, koska näen jokseenkin turhana sen, että upouudet kengät pitää pistää palasiksi cosplay-kenkiä varten. Onneksi kokeiltuani näitä kenkiä jalkaan totesin, että en tulisi koskaan käyttämään niitä oikeasti, joten hyvää cosplay-kenkäelämää vaan niille.

Tämmöiset hirvitykset.

Perinteiseen tapaan kengät pääsivät kelmukäsittelyyn, jotta saisin kaavat aikaiseksi. Tällä kertaa kelmukaavan piirtäminen oli todella helppoa, koska pohjakengissä kulkivat saumat juuri niissä kohdissa, mihin ne olin itsekin ajatellut. Tunnustelemalla seurasin vain saumoja ja piirsin kaavat niiden mukaan. Referenssissä saumoja ei ollut aivan niin paljon, mutta koska päällisen materiaalina minulla oli keinonahka, päätin pelata varman päälle ja piirtää tarpeeksi saumoja. Itse tykkään piirtää jesarikaavan osat vielä paperille, jotta saan varmasti tasaiset kaavat sekä pystyn vielä lisäilemään väljyyttä sun muuta kaavoihin sujuvasti.

Kelmutus.

Kaavoja.

Kun kengänpäällisset olivat vihdoin kasassa ja tuli aika liimata ne pohjakenkiin, sain kokea jännittäviä hetkiä, kun käyttämäni kontaktiliima lähti sulattamaan keinonahkaa. Jee! Olin ostanut tuon keinonahan paikallisesta ei-ketju kangaskaupasta, joten minulla ei ollut mitään tietoja tallessa kankaan materiaalikoostumuksesta. Kokeilin nyt uutta kontaktiliimaa, jonka oli tarkoitus sopia muun muassa erilaisille vinyyleille ja muille keinonahkamateriaaleille. Aikaisemmat kokeilut saman liiman ja keinonahan kanssa olivat oikein sopuisat, eikä mitään tällaista sulatushäröilyä ollut tiedossa. No kappas vaan, tämä keinonahka olikin sitten jotain ihan muuta materiaalia (tässä vaiheessa veikkaan jotain asetaatti-sekoitetta). Kangas muuttui lähes kokonaan purkkamaiseksi, kun liimaa turautti reippaammin. Kauhistuneena yritin pelastaa tilannetta neulaamalla kankaan pohjakenkään mahdollisimman siististi ja vaihtamalla liiman tavallisesti käyttämääni kontaktiliimaan. Liiman vaihto ei kuitenkaan auttanut, koska molemmissa käyttämissäni liimoissa oli sama liuotinaine (asetoni). Onnekseni sain kankaan asettumaan siististi, ja liiman kuivuttua sulamisjälkiä oli vain hyvin vähän. Kangas myös ”kovettui” kuivumisen jälkeen lähes entiselleen.

Tuo "märän" näköinen kohta on lähes kokonaan sulanutta keinonahkaa.
Pahimmat sulamiset onneksi tapahtuivat kengän kannan puolella.

Onneksi sulamiset jättivät vai vähän jälkiä valmiisiin kenkiin.

Ja hei, tein myös propin! Varmaan kynyisimmän propin koskaan, mutta propin kuitenkin. Jälleen hamsterin ominaisuuteni osoittautuivat hyödyllisiksi, kun propissa käyttämäni putket olivat peräisin vanhoista kaavapaperirullista. En viitsinyt nähdä kummoisesti vaivaa näiden eteen, joten raa’asti pohjamaalasin putket mustaksi ilman minkäänlaisia pintakäsittelyjä. Ennen maalausta kuitenkin tilkitsin putkien päät worblalla, minkä ohella kiinnitin myös molempien putkien toiseen päähän silmukkaruuvit ketjua varten.

Maalaamattomia putkia ja pohjamaalattuja putkia.

Tulppa.

Pohjamaalin päälle maalasin pintamaalin. Yksityiskohdat maalasin teippaamalla mustat raidat putkien päihin. Valkoiset rinkulat leikkasin paperista ja liimasin putkiin Erikeepperillä. Viimeinen vaihe oli kiinnittää kapulat toisiinsa ketjulla. Kapuloiden referenssinä käytin jälleen figuuria, kun huomasin, että nämäkin muuttavat muotoa lähteestä riippuen + olin ehtinyt ostaa mustan ketjun (pelissä ketju on kirkas metallinen ja figuurilla musta :D). Jos aikaa olisi ollut hieman enemmän olisin myös heittänyt putkien päälle spary-lakan, mutta tällä aikataululla jätin sen välistä. Ehkä tulevaisuudessa toteutan lakkauksen. Lakan puutteesta huolimatta kapulat kestivät matkat ja conipäivän oikein mainiosti. Tällaisiksi kynypropeiksi oikein mainiot ja näyttävät. Lisäksi niiden kanssa oli hauska poseerata.

Valmiit kapulat.

Loppupelissä ainoastaan proppi ja peruukki tuli värkättyä todellisella hällä väliä -asenteella, ja mekon sekä kenkien kanssa lipsahti homma taas ihan muun puolelle. Tämän puvun tekeminen oli kuitenkin kovin kivaa ja juuri sitä, mitä tähän väliin tarvitsinkin. Hymyileminen kuvissa oli myös hauskaa.

Kuvasi: Niina

Vaikka Selphie ei hahmona ole minulle mitenkään erityisen mieluinen, niin tämä puku oli kuitenkin tärkeä projekti. Yksi iso osa minulle tätä harrastusta on myös se, että saan asioita valmiiksi. Oman työn tuloksen konkreettinen näkeminen on minulle hyvin tärkeää muutenkin. Cosplayn kohdalla olen huomannut sen, että innostun asioista aina uudestaan, kun huomaan, että kohta jokin osa tai puku on valmis. Saan siitä jotain ihan erityistä mielihyvää, vaikka koko tekemisen prosessi on minulle mieluista. Laudna tulee varmasti olemaan yksi pisimmistä ja työläimmistä (työtuntien näkökulmasta) pukuprosesseista, joita olen tähän mennessä tehnyt. Olen nyt huomannut, että sen rinnalle tarvitsen muita yksinkertaisempia projekteja, joiden kautta pystyn kokemaan tuota erityistä iloa, mitä uusi valmistunut puku tuo tullessaan. Juuri tästä syystä Selphie oli tärkeä projekti nostamaan mielialaa, tarjoamaan jotain kouluhommista poikkeavaa ja näyttämään jälleen, että osaan jotain ja kykenen viemään prosessin loppuun. (Järki sanoo, että kyllä minä osaan, mutta välillä tunteet eivät ole asiasta samaa mieltä, joten niitä pitää vähän ojentaa.)

Jaaha, meni taas syvälliseksi, mutta tätä varten Epätoivo on; pääsen sanoittamaan omia kokemuksiani tämän harrastuksen parissa. Joka tapauksessa Fukka kiittää!

PS: Pohdin tässä nyt suuresti sitä, että minkä puvun otan itselleni työn alle tällaiseksi niin sanotuksi pikkuprojektiksi Laudnan ja Linkin rinnalle. 

Voimaa herkkyydessä

Hei!

Vähän on taas päässyt venymään ja vanumaan, mutta haluan silti saada tämän ulos. Kirjoittelen hitusen meidän WCS-esityksen tekemisestä. Ihan vaan siksi, että on tiettyjä asioita, jotka haluan sanoa kunnolla ääneen ja jättää edes itseäni varten arkistoon.

En kai maininnut aikaisemmin sitä, että aivan alkujaan minulla ja Rorunella oli täysin eri suunnitelmat WCS:ää varten. Jo vuoden 2017 puolella päätimme, mitkä hahmot ja minkä tyyppinen esitys olisi tulossa. Asuja aloiteltiin ja esitystä suunniteltiin, mutta jotenkin aihe ei ottanut tuulta allensa. Yhdessätuumin päätimme miettiä, olisiko mitään muuta vaihtoehtoa.

Kuva: Nyymix

Ei kestänyt kauaa, että Final Fantasy X kolahti päähän ja ihmettelimme vain, että miksi se ei ollut joulahtanut mieleen koskaan aiemmin. Molemmat meistä pitävät pelistä ja olemme halunneet tehdä nämä puvut pitkän aikaa. Emme vain ole onnistuneet lyömään näitä ajatuksia yhteen vasta kuin nyt. Välillä ollaan tolloja.

Hahmojen löydyttyä esitys rakensi lähes itse itsentä. Halusimme tuoda mukaan ikonisia elementtejä pelistä, joten Yunan sending-tanssi oli automaattisesti yksi innoittaja tälle esitykselle. Ainoa ongelmakohta tässä suunnitelmassa oli se, että minä en osaa tanssia :D Tai osaan, mutta en ole siinä hirveän hyvä.

Tästä kohdasta tykkäsin paljon ja se koki vähän muutoksia harjoitusten kuluessa.
Kuva: Jessica Mennander

Ensimmäisenä piti tietenkin saada kasaan taustanauha ja valita musiikit. Minä ehdottomasti halusin tehdä tämän esityksen pelin alkuperäisiin musiikkeihin, koska niillä on hyvin tärkeä paikka sydämessäni. Teostovapailla musiikeilla heitettiin siis vesilintua. Ensimmäinen kappale oli tietenkin Shivan temppelissä kuultava versio Hymn of Faythstä, joka on myös yksi pelissä toistuvista ikonisista teemoista ja asettaa tunnelman oikeaksi heti esityksen alkuun. (Tämä oli taas näitä 'tietäjät tietää' -juttuja, jolla loimme myös miljöön kohtaukselle.)

Tanssiin sopivaa kappaletta emme löytäneet FFX:n sound trackiltä. Mikään kappale ei tuntunut sopivan ideaamme ja kolusimme monenlaisia lähteitä läpi. Lopulta kuitenkin apu löytyi läheltä kotia, nimittäin FFX-2:n sound trackiltä. Morning Glow on pelin japaninkielinen alkutunnuskappale, jota itselläni on tullut kulutettua vuosien varrella. Löysimme siitä instrumentaaliversion ja valinta oli tehty.

Kattokaa sitä! R0rune
Kuva: Nyymix

Jouduimme kuitenkin pilkkomaan ja palastelemaan koko kappaleen sellaiseen muotoon, että se mahtuisi esitykseen. Tietyt kohdat olivat parempia kuin toiset tanssia ja dramaturgiaa ajatellen. Muutaman leikkauskohdan kanssa tuskailimme ihan kunnolla. Aivan super tyytyväisiä emme ääniraitaan olleet, mutta sitä kuunnellessa se alkoi kuullostaa luontevammalta ja leikkauskohdat hävisivät osittain.

Fun fact: Emme löytäneet valmiita äänitehosteita hengitykselle. Kaikki valmis materiaali kuullosti hirveältä läähättämiseltä, joten äänitimme omat hönkäykset. Jos niitä edes kukaan kuuli.

Hungh!
Kuva: Niklas Kukkonen

Minua pelotti ihan hirveästi lähteä tekemään tätä esitystä. Sen lisäksi, että tanssi ei ole vahvin puoleni, meidän piti koreografioida tanssi myös. Sending-tanssin tarkoitus ja merkitys pelissä on aivan toinen kuin, mitä tanssilla meidän esityksessä on, joten jo siitä syystä emme lähteneet kopioimaan sitä. Otimme kuitenkin vahvasti siitä vaikutteita.

Omalla kohdallani sellainen aspekti, jonka halusin tuoda tanssiin oli Yunan vahvuus. Yuna ei ole taistelija, mutta Yuna joutuu olemaan vahva aivan toisella tavalla. Hän edustaa toivoa ja parempaa tulevaisuutta planeetalle, jolle pelin tapahtumat sijoittuvat. Siksi Yunan täytyy suoriutua omista tehtävistään järkkymättä. Sending ja tanssi ylipäätään ovat Yunan ns. voimakeinoja ja mahdollisuuksia näyttää Yunan vahvuutta.

Tämä on tärkeä kuva, koska siinä näkyy juuri sitä vahvaa Yunaa, jonka halusin tuoda lavalle.
Kuva: Niklas Kukkonen

Toinen tärkeä asia, mikä piti integroida tanssiin, oli Yunan ja Shivan kanssakäyminen. Kyseistä kohtausta ei siis koskaan oikeasti tapahdu pelissä, mutta tämä oli meidän versiointimme siitä, mitä Yunan ja Shivan ensikohtaaminen kenties voisi olla. Aikarajan puitteissa se koki tehokkaan supistumisen, mutta uskon, että tarvittava tuli välitettyä yleisölle asti.

FFX:n summon-olennot, Aeonit, saadakseen tarinassa Yunan täytyy ”suoriutua” temppelien haasteista ja vierailla eräässä huoneessa, jonne muut hahmot eivät pääse. Koskaan ei kunnolla kerrota, mitä tuolla huoneessa tapahtuu. Meidän tulkintamme tästä on se, että Yunan tulee jotenkin vakuutta Aeon omasta kyvykkyydestään.

Judging you so hard.
Kuva: Mikko Karsisto

Pohdimme sitä, että jokaisella Aeonilla olisi oma erilainen koetuksensa suoritettavana. Shivan historiaa ei koskaan kunnolla avata, mutta me halusimme ajatella, että Shiva oli ehkä entisessä elämässään tanssija, ja siksi hänen koitoksensa olisi tanssi.

Pedon tai eläimen kaltainen Shiva oli myös oma mausteemme tälle esitykselle.
Kuva: Ninnu

Koreografia syntyi meidän yhteistyönämme kesän aikana. Kävimme kerran jos toisen heilumassa pihalla. Välistä koko homma tuntui tosi epätoivoiselta, mutta lopulta onneksi saimme kasaan koreografian, joka tuntui edes jotenkin oikealta. Tuossa vaiheessa se oli vielä raakile, mutta halusimme pyytää siitä mielipiteen ulkopuoliselta ja osaavammalta taholta hyvissä ajoin.

Harmi, etten ainakaan ole löytänyt tästä kohdasta muita kuvia, koska tätä hijottiin paljon...
Kuva: Ninnu

Fun fact: Morning Glow on ollut minulla vuosia herätysäänenä puhelimessa. Ennen Tracnia ja edelleen herään välistä siihen, että huidon esityksen koreografiaa unissani läpi, kun herätys soi.

Me saimme paljon apua kavereilta tämän esityksen tekemisessä. Koreografia on meidän käsialaamme, mutta sen hiomisessa loppuun Soffi auttoi kovasti. Harri oli myös hääräämässä ja kuvaamassa meidän treenejä aina välillä, ja pystyi antamaan välikommentteja tarvittaessa. Ilman apua tämä esitys tuskin olisi koskaan päässyt siihen muotoon, mitä se lopulta oli. Kiitos murut!

... mm. kepin ja vartaloni linjaa höylättiin niin tarkasti, että ne molemmat ovat esityksessä varmasti samassa linjassa. Ja olivat ne. Siitä vaan ei ole kai kuvia, mutta näkyy videolla. Tässä kohtaa olen itsestäni ylpeä.
Kuva: Har-chan

Minä itse tykkäsin tästä esityksestä ihan hirveästi. Tykkään edelleen. Samalla pelotti, koska niin suuri osa onnistumisesta ja suorittamisesta oli kuitenkin minun käsissäni. Traconin veto ei mennyt ihan putkeen, mutta nyt ehkä uskallan katsoa esityksen vähemmän kriittisellä silmällä.

Jos ikinä koskaan Rorune suostuu ja tilaisuus tulee eteen, haluan esittää tämän esityksen uudestaan. Siihen kuitenkin laitettiin paljon työtä erillä tavalla kuin meidän muihin aikaisempiin yhteisiin esityksiin. Myöskään palautteen perusteella se ei kai aivan susipaska muidenkaan mielestä ollut.

Loppuun vielä meidän esitys! Alkaa jostain 9:14 paikkeilta.

Olen hyvin iloinen myös siitä asiasta, että tästä esityksestä on saatu älyttömästi hienoja kuvia. Kaikki lempihetket eivät ole tallentuneet kameralle niin hehkeinä kuin olisin toivonut, mutta niin paljon kuiva, jotka eivät ole vain hienoja lavakuvia, vaan hienoja cosplay-kuvia! Oi ihanuus! Yuna ja Shiva tarvitsevat oman kuvaussession hyvällä ajalla ja paikalla, mutta toistaiseksi nämä lavakuvat lämmittävät sydäntäni suuresti. Kiitos niistä.

Fukka kiittää!

Romanttisia unelmia etsimässä

Heippa!

Vähän on tökkinyt tämä kirjoittaminen, vaikka olisi paljon, mistä pitäisi kirjoittaa. Enkä edes tiedä, mistä mättää! No nyt yritän sönkätä vähän tuosta WCS-esityksestä. Ihan vaan, koska mun babu. Yritän pitää tämän kuitenkin kohtuu lyhyenä.

Idea esitykseen syntyi oikeastaan jo ennen vuoden 2014 WCS-karsintoja. Pyörittelimme jotain ajatuksia ääneen Rorunen kanssa tulevista puvuista ja ihan muista jutuista. Siinä Subwayssa istuskellessa syntyi ajatus yhdestä tietystä asetelmasta... myös voidaan kutsua poseeraukseski.

Tämä se oli.
Kuva: Mikael Peltomaa

Tästä yhdestä pienestä asiasta kaikki lähti liikkeelle. Emme tienneet yhtään, mitkä hahmot tähän asetelmaan istuisivat. Suunnitelman pohjana oli ”kaikki ei ole sitä, miltä näyttää”, ”heikompi on vahvempi” ja hieman kieroutuneet voimasuhteet. Voimasuhteista tulikin suunnittelua eteenpäin vievä elementti. Osa näistä elementeistä kuitenkin vähän romuttui, kun suunnittelu meni eteenpäin.

Kuva: Teppo Suominen

Aikalailla saman tien keksimme myös hahmot, jotka tuntuivat toimivan paremmin kuin hyvin. Kun Seifer ja Edea oli lyöty pöytään, annoin sydämeni tälle touhulle. Ajatuksia vellottiin jälleen moneen suuntaan. Ensimmäinen käsikirjoitus kirjoitettiin ruskean kirjekuoren taakse hirveässä tohinassa. Rakastan sitä, miten ideoiminen minulla ja Rorunella toimii, koska pystymme molemmat heittämään kimmokkeita toisillemme, mistä syntyy aina uusia ajatuksia.

Hirveästi on lavakuvia minusta, mutta entäs tuo komea poika?
Kuva: Mikael Peltomaa

Heti alusta oli selvää, että esityksen tahti tulisi olemaan verkkainen ja hieman venyvä. Ajattelu ja tunnelmointi oli esityksessä ja sen suunnittelussa vahvasti läsnä. Kirjekuorikässäriä muokkailtiin jonkin verran, mietittiin tarkkaan repliikkejä ja tarkennettiin asioita, käytiin hyvin paljon Seiferin pään sisällä ja säädettiin tunneskaalaa, mutta kokonaisuudessaan esitys pysyi samana suunnittelun alusta loppuun.

Kuva: Teppo Suominen

Minulle on aina hyvin tärkeää, että esitykset ovat sarjauskollisia, mutta eivät toista lähdeteoksen tapahtumia täysin suorasti. (Miksi tehdä jotain, mikä on jo tehty kerran ja luultavasti paremmin? [On myös poikkeuksia!]) Esityksemme on täysin päästä vedetty kohtaus, jota ei koskaan nähdä alkuperäisessä pelissä. Se kuitenkin sijoittuu selkeästi tiettyyn kohtaan pelin juonessa. Siksi halusimme olla hyvin tarkkoja repliikkien, eleiden ja tunnelman suhteen. Edean repliikkejä hiottiin ja pohdittiin hyvin tarkasti.

Oleelliset asiat ovat oleellisia.

Viittaukset itse peliin ja yleisesti koko esitys piti olla myös jollain tasolla ymmärrettävissä, vaikka ei olisi koko peliä pelannutkaan. Onneksi kohtaus sijoittuisi pelin alkupuolelle. Pystyimme viittaamaan ja referoimaan pelin alussa tulevia jippoja, mutta myös enteilemään tulevia tapahtumia, mikä toimi taas karkkina niille, jotka oikeasti tuntevat pelin. Osa viittauksista jopa ujutti itsensä mukaan meidän sitä tajuamatta, kunnes eräs kaveri sen toi esille (perehtyminen ja aivotyöskentely kannattaa).

Valosuunnitteluun käytettiin aikaa ja aivotyöskentelyä myös ihan kohtuudella... toisin kuin yleensä.
Kuva: Teppo Suominen

Juonenkulun ollessa selvänä ja Traconin jo häämöttäessä horisontissa olikin oman pienen henkilökohtaisen helvettini vuoro; ääniraita. Itse taustakappale oli löydetty jo aikaa sitten, ja on muuten muokattu versio Edean tunnusmusiikista, Succession of Witches. Pidän ääninäyttelemisestä, vaikka en sitä hirveästi ole tehnyt. Nyt kuitenkin piti hoitaa homma sillä toisella vahvalla eli englannilla ja amatöörivärmein. Englannin puhuminen ei ole minulle mikään ongelma, mutta on se nyt eri asia, kun pitää kuulostaa ajattomalta velhottarelta ja yrittää pitää aksentti mahdollisimman puhtaana ja selkeänä. Ja siihen tunteet ja äänenpainot päälle… Voin sanoa, että töitä ääniraidan eteen tuli tehtyä, sekä miksauksessa, jälkikäsittelyssä että puhumisessa. Tämä pisti minut koetukselle, koska halusin äänestä täydellisen (mitä se ei lopulta koskaan ollut), mutta käytössä oli vain oma käpyinen ääneni ja ruosteiset taidot. Kiitos Rorunen, ääniraita onnistui niin hyvin. Jaksoit rassata pilikkua ❤ Suurkiitos vielä Harrille! Harri on paras! Harrilta saatiin lainaan sekä mikki että ääni Seiferin replaa varten ❤

Nauhoitin summassa vähän Edean repliikkejä yksinäni ja tällaisen kuvan se minulle heitti
Huomatkaa tiedostonimi.

Koko tämä projekti oli hirmuinen salatehtävä jopa kavereilta aina kesään asti. Emme kertoneet hahmoja tai edes lähdettä ja Skype-keskusteluissa kaverit näkivät vain vilauksia keskeneräisistä puvuista. Tieto WCS-karsintaan osallistumisesta oli sentään kavereilla tiedossa, mutta hirveitä paineita tuli sellaisten kommenttien muodossa kuin: ”Ainakin teillä on hyvä esitys!” Öööö… Ääää… Tiesimme niin hyvin jo alusta asti, että tämä voi helposti mennä täysin mönkään, jos emme saa tehtyä asioita hyvin.  Olin itse hyvin skeptinen viimeiset viikot ennen Traconia ja hoin kavereille että: ”Minulle on ihan sama, miten me pärjätään, kunhan joku tykkää meidän esityksestä.”

Sunnuntain Skype-pajat toimi hyvin.

Siksipä olin niin turhautunut ja maassa oman suoritukseni takia itse kisassa. Ajattelin, että nyt on mennyt kaikki vessasta alas, ja se on täysin oma vikani. Kuitenkin heti takahuoneessa jo tuli niin ihania kommentteja ja en ihan oikeasti ollut uskoa kaikkea sitä, mitä pelkiltä katsojilta tuli. Whaaaaaat? You talking about me? Tuomaripalautteessa olin jo paremmalla tuulella ja palaute piristi vielä lisää. Ei me ehkä oltukkaan ihan susia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ❤ Sadannettatuhannetta kertaa: tämä on minulle hyvin tärkeä esitys. Siitä huolimatta en kuitenkaan onnistunut tirauttamaan itkua tämän esityksen osalta. Paitsi sitten, kun luin Ilonan Tracon-päivityksen. Itkeä vollotin tovin sen luettuani… ja itken nyt tätä kirjoittaessa.

Ehkä mää uskalla viedä mun vauvvan sittenkin tarhaan. Ei se oo niin ruma kun aattelin. Tässä se vielä kerran: 

Kuvannut ja ladannut Bardiel.

Hups. Oho. Siitä tulikin pitkä juttu, mutta nyt olen vuodattanut sydänvereni tänne netin puolelle. Toivottavasti jotakuta kiinnosti. Kiitos vielä hirveästi myös Rorunelle, joka oli ihana ja rakas ja jaksoi ja teki minun kanssa ja joka innostui ja innosti ja aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaAAAAAAAAAAAAA! Seifer ja Edea vierailevat kenties jossain conissa tulevaisuudessa, mutta missä ja milloin on vielä vähän auki.

Fukka niin kovasti kiittää. This was my romantic dream.

Pois pumpulista - TraconX 2015

Heip!

Tracon meni ja sitä edeltävät kaksi kuukautta olivat ihan hullua pyöritystä niin monesta syystä. Hirveästi kaipailin tänne blogin pariin, mutta piti pidätellä, koska syyt. Nyt kaikki on ohi ja saan kirjoitella coniraporttia ja sen jälkeen sitten asiaa tuosta puvusta, joka ei täällä vielä ole nähnyt päivänvaloa ennen tätä.

Näin alkuun täytyy mainita, että vaikka kyse oli Traconin juhlavuositapahtumasta, oli se mennyt järjestelyiden ja tiedoituksen osalta hyvin paljon alaspäin. Kuvittelisi, että juhlavuosi toisi tullessaan spektaakkelimaisen tapahtuman, mutta välillä tänävuonna oli tapahtunut taantumista ja notkahtelua. Mm. käsittämättömät lippujonot eivät mielestäni kuulu tällaisiin tapahtumiin.

Matkalla feat. Shiro
Teppo unohtui kotiin ;____;

Rorune ja minä siis olimme jälleen missiolla, kun nakki napsahti ja pääsimme mukaan WCS-karsintoihn jo toistamiseen. Ahdoinkin sitten omaisuuteni matkalaukun sijasta muoviseen säilytyslaatikkoon, koska epämääräiset puvun osat. Laatikko veti kyllä tavaraa hyvin ja kompaktisti, mutta olihan sita ihan pepuista raahata.

Tässä oli jotain tosi outoa.

Tällä kertaa pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista cosplay-unelmistani; puvut ja esitys Final Fantasy VIII:sta. Olen ehkä satamiljoonaa kertaa maininnut, että FFVIII on lempipelini. Edea on ollut unelma-cosplay-listallani niin kauan kuin olen cosplaysta tiennyt. Jotenkin hassusti sain sitten ylipuhuttua Rorunen tekemään tämän minulle uskomattoman tärkeän pahisduon (oikeasti idea oli ihan yhteinen, mutta siitä lisää tulevaisuudessa). WCS-pukuinamme siis velhotar Edea ja Seifer Almasy. Puvuilla astuimme pois mukavuusalueelta ja esityksen kanssa otettiin tiedostetuja risekäjä.

Edea

Seifer ja miten tästä jätkästä ei löydy kunnon kuvia?!?!

Minulle nämä hahmot ja esitys ovat hyvin tärkeitä, mikä varmasti vaikutti siihen, että sain hirveän tärinäjännityksen jo torstai-iltana. Olin juuri palannut töihin sairaslomalta ja keskittymisestä ei meinannunt tulla yhtään mitään. Yleensä en jännitä juuri ollenkaan, mutta nyt oli oikeasti ihan kunnon tutina päällä. Onneksi se helpotti, kun päästiin matkaan ja sai istua autossa höpötellen kaikesta muusta. Kevyinä aiheinamme toinen maailman sota, Kiinan ja Japanin sota sekä muut iloiset tapahtumat.

Lauantaipäivä meni siis aikalailla kisahommien merkeissä. Aamulla paineltiin conipaikalle, missä käsittämättömät jonot yllättivät. Hämmensi jopa se, että me kisaajat jouduimme jonottamaan lippujamme, mutta emme missään määrin normikävijöihin verrattuna. Hieman meinasi myös käpy lyödä liekkiä, kun pääovilla JV:t eivät meinanneet päästää meitä sisään isoine proppeinemme. Vaikka kerroimme, että olemme kisaajia ja menossa suoraan takahuoneeseen, olisi meidän pitänyt kiertää toiselle ovelle. Lopulta onneksi pääsimme sisään, mutta otti kyllä pannuun, kun sisälle pääseminen oli tehty niin vaikeaksi.

Fiilikset kisa-aamuna.

Takahuoneessa homma luisti ja hyvin. Tosi äkkiä pääsimme tuomarointiin, kuviin ja harjoituksiin. Tuomarointi ei ollut yhtä mukava ja rento kokemus, mitä se oli vuosi sitten. Omalla kohdallani tuntui jotenkin vaikealta lähteä kertomaan puvusta mitään, kun en siihen hirveän tyytyväinen ollut. Sen kanssa oli tullut vastaan mutka jos toinenkin. Tuomareita oli myös niin monta, ettei oikein osannut päättää kelle puhuu. Tuppisuuna istuneet tuomarit jäivät tässä vaiheessaa hyvin etäisiksi ja välinpitämättömän oloisiksi. Minulle jäi tuomaroinnista turhautunut olo monella tapaa, mikä päti myös lavaharjoituksiin aika pitkälti.

Rorune ja minä asumme tällä hetkellä eri kaupungeissa, ja emme olleet harjoitelleet esitystä yli kahteen viikkoon. Huomautettakoon, että viimeisin harjoituskerta ennen Traconia oli minulle ensimmäinen kokonainen päivä ilman kipsiä jalan murtumisen jälkeen. Tilanne ei siis ollut mikään ihanteellinen. Ohjaaja harjoituksissa oli kiva idea, mutta ainakaan meidän osalta ei loppu pelissä kovin toimiva. Ensimmäinen harjoitusveto meni puhtaasti lämmittelyksi ja muisteluksi, sitten saimme ohjaajan palautteen, mikä oli hyödyllinen ja toimiva, toisella kerralla saimme testata esitystä uudet tiedot taskussamme, mutta kolmas veto, jolla olisi voinut "sinetöidä" esityksen viimeisen muodon ei toteutunut, koska aikaa ei ollut. Tämä on yksi asia, mikä jäi harmittamaan.

Vähän jotain kuvejakin saatiin.
Rorune on mun komea poika.
Kuvasi Kangaskasa

Takahuoneesta sentään päästiin ulos kunnolla tänävuonna. Hirveän nälän ja väsymyksen painostamana homma meni vähän istumiseksi ja jauhamiseksi. Ohjelmaa tässä välissä ei tullut katsottua. Siirryimme takaisin takahuoneeseen palloamaan muiden kisaajien kanssa ja valmistautumaan varsinaiseen esitykseen.

Kisaa ennen tunnelma oli omalta osaltani todella leppoisa. Muiden kisaajien kanssa oli ihana höpötellä ja jutustella. Oli hurjan kivaa jännitellä yhdessä, vaikka mitään jännitystä itselläni ei enää ollutkaan (takahuoneessa näki saman tien, että meidän puvuilla ei tule pärjäämään). Kisan alettua kuitenkin sydän kävi kurkussa, kun tajusin, että peruutuksien vuoksi oma esiintymisvuoromme olikin ihan heti! Voi ei apua! Lämmittely unohtui kokonaan ja lavalle piti mennä ihan kylmiltään. Siksi varmasti, esitys ei omalta osaltani mennyt yhtään nappiin. Harjoitukset menivät siihen verrattuna todella hyvin. Pääsin lavalta pois, niin ahdisti ja inhotti.

Nakkaan tähän vielä videon tuosta esityksestä. Kiitos ja kumarrus Bardielille videosta (on ollut taas älynopeaa toimintaa)! Tämä esitys on minun rakkauslapseni niin monella tasolla, että olen hieman vihainen itselleni siitä, etten voinut kantaa sitä täyteen potentiaaliinsa. Asiaa ei auttanut se, että en pystynyt katsomaan muiden esityksiä olenkaan, koska yritin seistä selkä seinää vasten ja olla mahdollisimman varovainen, etten seivästä ketään puvullani. Siinä velloin sitten pitemmän aikaa vain oma huono suoritus seuranani. Esityksen jälkeen omassa ahdistuksessani sain kuitenkin niin uskomattomia kommentteja ja niin monilta siisteiltä tyypeiltä, että paha mieli laantui lähes kokonaan. Olimme sittenkin Rorunen kanssa onnistuneet siinä, mitä lähdimme tekemään, eikä edes oma heikko suoritukseni ollut vesittänyt esitystä täysin. Esityksestä ja sen koonnista tulen myös kertomaan lisää myöhemmissä merkinnöissä. Tähän en voi ympätä tarpeeksi mitään, koska tämä tosiaan oli ja on edelleen minulle tärkein cosplay-esitys ikinä. Se on mun vauva.

Hurjasti onnea kaikille sijoittuneille! Ei tullut mitenkään yllärinä! Kaikilla oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin uskomattoman siistit puvut ja rekvisiitat ja kaikkea! Olisin vain halunnut nähdä kaikki esitykset livenä, enkä vain nyt SinäTuubista. Yäääää! Olitte hienoja! Onnea vielä! Ja varsinkin Yumille ja Jesmolle!

Nättiä.

Jännitin paljon myös jalkani puolesta. Vaikka olen saanut kipsin poissa jo pari viikkoa sitten ja olen jopa palannut töihin, jalka ei silti ole vielä terve. Yllä näkyvä kuva on otettu heti kisan jälkeen, kun pääsimme odottelemaan tuomaripalautetta. Tässäkin voi olla syy, miksi tunnelma ei ollut ihan katossa omalta osaltani.

Tuomaripalaute ei valitettavasti tarjonnut niin paljon osviittaa kuin viime kerralla. Tässä vaiheessa hiljaisemmatkin tuomariston jäsenet avasivat itseään meille, vaikka osa edelleen jäivät vaitonaisiksi. Tiesin lähestulkoon kaikista asioista, joista sain huomautuksia puvussani. Moni niistäkin oli sellaisia, että olin tietoisesti joutunut/päättänyt tehdä toisin. Esityspalaute puolestaan oli huikea. Siinäkin kritiikin kohdat tiesimme jo etukäteen aikalailla. Sydämeni oli kuitenkin pakahtua joistain kommenteista, mitä saimme ja varsinkin siitä, että Ilona oli arvostanut esitystämme. Hänellä on sielu kiinni kyseisessä pelissä ja hahmoissa, jos ei yhtä paljon, niin ainakin enemmän kuin minulla. Siksi Ilonan palaute esityksestä tietyllä tapaa nousi yli muiden.

Vähän Kerkesi Kis meitä kuvata.
Tämän kuvasi Kangaskasa

Illasta kävimme kuulemassa vielä animesta ja melankoliasta, mitä kaveri oli höpöttelemässä. Itselleni hyvin jännä aihe, josta pitää vielä keskustella kunnolla lisää, kunhan aikaa on. Sitten todella pikaisesti kuvasimme vielä Seiferiä ja Edeaa, koska olihan niistä pakko jotain kuvia saada. Sitten painoi väsy ja uupumus, joten painelimme syömään ja läyryämään vielä kavereiden kesken.

Sunnuntai oli vuorossa uimahomopoikaryhmäilyä taas pitkästä aikaa. Kasa matkaa jälleen pallon toiselle puolelle, joten seuraavasta yhteisestä conista ei ole mitään tietoa. Päivähän meni meidän osalta hyvin perseilyksi ja lähinnä tuli kuvattua herpaderpa-asioita.

NCC ja esityskisa tuli katsottua. NCC oli lähinnä tylsä. Se ei ole hirveästi itseäni ikinä kiinnostanut ja varsinkin nyt, kun taso oli mitä oli, niin ei se minulle tarjoillut juuri mitään. Esityskisassa oli hienoja helmiä taas mukana. Kärkikolmonen ei ollut mikään yllätys. Ihan henkilökohtaisesti haluan vielä nostaa esille Love Letter -esityksen, joka tarjoili kivaa klassista komediaa ja onnistui sillä erottumaan joukosta. Oli höpö ja hauska. 

Pieneltä vilaukselta pääsin kuulemaan myös Kasan Aikuisten Japani -luentoa, mikä harmillisesti oli laitettu kisojen kanssa päällekkäin. Olin jo kertaalleen testiyleisön toimesta kuullut luennon, joten kivasti kerkesin kuulemaan yleisön kommentit.

What's up sluts? Guess who just got out of prison?
Nagisa: Kasa, Rei: woodi, Makoto: Rorune ja Haru: miä
Kuvasi Kide

Kävimme katsomassa myös ulkolavalla tanssiryhmien SUPERTANSSICOMBON! Se oli ihan huikea ja oli kiva katsoa taitavia tanssijoita ja hyvää meininkiä. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti point ZERO, koska musiikki ja koska ASENNE!

Viimeisenä ohjelmana kävin kuulemassa luentoa cosplay-valokuvauksesta ja -poseeraamisest. Jo heti alusta asti tuli sellainen olo, että olisi pitänyt ottaa kynää ja paperia mukaan. Hirveästi tuli uutta ja hyvää asiaa selkokielellä selitettynä. Pidin myös hirveästi luennon interaktiivisesta puolesta. En muista olenko koskaan käynyt näin informatiivisella luennolla conissa. Nyt olen ja oli hyvä. Onneksi sen pitäisi tulla vielä nettiin, niin voi käydä aina lunttaamassa, kun jotain unohtuu. +A work guys! 7/5!

Minun Tranon oli kaikista pikkujutuista huolimatta kiva. Oli mahtavaa nähdä ihmisä taas ja jutella ja matkustaa ja nähdä hyvää ohjelmaa ja ja ja... Kaikkea oli ja paljon jäi taskuun.

Fukka kiittää.