Outo vuosi, outo merkintä - 2020

 Hei hoi!

Alkaa olla vuosi taas taputeltuna. Tämä on ollut erikoinen vuosi varmasti kaikille, mutta silti se on vaikuttanut meihin jokaiseen eri tavalla. Sosiaalisessa mediassa on viime aikoina tullut vastaan muistutuksia siitä, että on ok, vaikka ei olisi saavuttanut tänä vuonna mitään. Ja se on ihan totta. Kuitenkin haluan jäsennellä omia ajatuksiani vuoden kulusta (kuten yleensäkin) ja siinä samalla pohtia ehkä hieman muutenkin tätä kummallista ajan jaksoa.

Tuntuu jotenkin tosi oudolta miettiä, että kyllähän minä yhdessä tapahtumassa olen tänä vuonna käynyt. Desucon Frostbite, joka järjestettiin tammikuussa, on jotenkin vaipunut ihan unholaan. Tai no. Ei se nyt ihan ole unohtunut, mutta hyvin hyvin kaukaiselta se tuntuu (piti ihan tarkistaa, että mitä siellä on edes tehty ja nähty).

Ninjailimma
Sasuke: Yaci, Sai: woodi, Pärinä-Aizawa: anniilaugh ja miä

Hetken aikaa Frostin jälkeen ehdimme miettiä tulevia tapahtumia ja seikkailuja ennen kuin korona pisti kaikkien suunnitelmat heittämään härän pyllyä. Tuossa kohtaa minä kävelin kangaskauppaan ja keräsin sieltä mukaan tarvittavat varusteet eristäytymistä varten. Hain siis tarvittavat värmeet Tamakia varten ja elättelin vielä toivoa siitä, että kermaperse näkisi ensiesiintymisensä kesän Desuconissa. Kaikki vuoden tapahtumat jouduttiin kuitenkin perumaan tai muuttamaan ainoastaan virtuaalisiksi, joten Tamaki on edelleen vailla debyyttiään.

Ainoa kuva, joka jäi käteen.

Tamakia en ole kunnolla kerennyt edes kuvata missään välissä. Tein erään tiktokin Tamakista, jonka yhteydessä yritin räpsäistä jokusen kuvan. Minä ja kolmijalka siis. Eipä siitä juuri mitään tullut; fiilis oli huono, yritin kuvata itse itseäni ilman selfiekameraa ja lopulta puhelimen muistikortti päätti tuhoutua ja siinä menivät lähes kaikki otetut kuvat. Yksi jäi jäljelle. Olisi mukava saada Tamakista kuvia, koska miljöö on jo tiedossa.

Pärinöissäni hyppäsin Tamakin valmistuttua jo seuraavan puvun kimppuun. Keithin kanssa koettiin turhan tuskainen tie, mutta kasaan saatiin hänetkin. Myöhemmin myös woodin kanssa saimme aikaan kuvata Keithiä, mikä oli kivaa. Olen kuitenkin tässä viime aikoina todennut sen, että Keithin peruukki kaipaa hieman säätöä, mutta en ole aivan varma vielä siitä, miten lähden asiaa toteuttamaan.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

Pukuna Keith oli sellainen, että pääsin käyttämään vahvuuksiani hyvin paljon, mutta jotenkin se silti onnistui heittämään kapuloita rattaisiin joka ikisen osan kohdalla. Poika on kuitenkin kasassa ja olen siihen kohtuu tyytyväinen.

Vaikka tapahtumissa en päässyt käyttämään pukuja, yritin silti keksiä syitä ja tapoja, joilla voisin "harrastaa cosplayta itsekseni". Sain innostuksen Tiktokista kokeilla jotain vanhaa pukua ja tutkia, millaisen meikin saan aikaiseksi nyt, kun taidot ovat vähän kehittyneemmät. Ruruka oli ensimmäinen uhri, koska aikanaan en mielestäni sopinut hahmoksi yhtään. Piti siis katsastaa, oliko ongelma oikeasti naamassa vai siinä, mitä tavaraa ja miten siihen naamaan on laitettu.

Voi apua... Vuosimallit 2020 ja 2013.

Toivon. Toivon niin suuresti, että olen oikeasti kehittynyt meikkaamisessa, eikä naamani olisi muuttunut 7 vuodessa. Ehkä molempia, mutta silti olin positiivisesti yllättynyt tästä muutoksesta. Minulla oli hirmu kivaa kuvata itseäni Rurukana. Harkitsin jopa sitä, että Rurukan voisi ottaa käyttöön myös jossain tapahtumassa taas. Siinä kohtaa kuitenkin mukaan tulee 'mutta': Rurukan kengät ovat saaneet uuden elämän Yunan kenkinä, joten uudet pitäisi hankkia, ja PUKU ON NIIN RUMA. Työjälki on paikoin ihan hyvää, mutta tietyistä kohdista huomaa, että on tainnut kärsivällisyys loppua kesken.

Oli jännää.

Nyt on mietinnässä, että mitä tälle puvulle teen. Jos pistän puvun myyntiin, ostaako sitä kukaan, koska hahmo on niin tuntematon, vai pistänkö koko homman palasiksi ja hyödynnän sen muissa jutuissa myöhemmin? Jonkinlainen photoshoot kuitenkin vielä houkuttaisi...

Jotkin tapahtumat tarjosivat virtuaalisia hupailu-cosplay-kisoja. Itse osallistuin Traconin cosplay-putkeen, koska sen tehtävät olivat ihan hauskoja ja sattui olemaan inspistä. Kirjaimelliseksi supersankariksi syntyi Bianca (olikohan sen nimi Bianca?), joka oli juuri menettänyt aviomiehensä ja pukeutui siksi mustaan surupukuun. Hän oli siis musta leski. Oli ihan kivaa repäistä kasaan jokin oma hahmo, mutta tietyn konseptin puitteissa, vaikka yleensä se ei ole minun juttuni.

Äiti sano, että näytän Cheriltä :D

Vaikka tällaiset höpsöt kisat olivat kivoja seurata ja jopa osittain olla mukana, jäin kaipaamaan sitä, että joku tapahtuma olisi järjestänyt jonkinlaisen vakavamman luonteisen virtuaalisen cosplay-kisan. Assemblyjen kisa oli kai ainoa edes vähän sinne päin, mutta se oli virtuaalinen ainoastaan katsojille, mitä olen ymmärtänyt. Eikö olisi ollut muikeaa, jos olisi voinut vähän saada sitä samaa coniin valmistautumisen fiilistä kisaan osallistumalla? Jonkun verran olen katsonut virtuaalikisoja, joita maailmalla on järjestetty ja niitä on ollut myös ihan jännittävä seurata.

Voi pojat.

Cosplay-putki tarjosi minulle kuitenkin yhden merkittävän valaistuksen... Jos tuntee minut, tietää, että Final Fantasy VIII on erittäin tärkeä. Jos tuntee minut hyvin, tietää, että Squall on erittäin tärkeä. Väsäsin cosplay-putkea varten kaappi-cosplayna Squallin keskellä yötä, kun sain hepulin. Tämän piti olla ihan pelkkä vitisi, mutta nyt oikeasti harkitsen sitä, että pitääkö minun lisätä Squall omalle tulevien pukujen listalleni. Taitotasoltani voisin olla jo siinä pisteessä, että en ryssi koko pukua, mutta oma naama edelleen mietityttää hirveästi. Sitten mietin taas Rurukaa ja sitä, osaisinko kuiteskin meikata...

Edellisessä merkinnässä kerroin jo minun ja woodin syksyisestä kuvailusekoilusta ja tuskastani muokata kuvia. Olen kuitenkin hirmu iloinen siitä, että vaikka tapahtumia ei ole ollut, kuvaaminen on onnistunut. Jopa omat kolmijalka ja ajastin -sessioni ovat tyydyttäneet pahimpia cosplay-himoja. On kuitenkin ihanaa, että pääsimme myös kokeilemaan jotain uutta, ja niin, että siitä jäi jotain jopa käteen. Itse olen erityisen hullaantunut näistä Kohaku-kuvista, jotka otettiin olohuoneeni lattialla.

Kuvasi: woodi
Edit: Miä

On vielä yksi tärkeä puku, josta en ole puhunut vielä täällä blogin puolella kai mitään; Zelda. Hurahdin Breath of the Wildiin aivan täysin ja se on minulla edelleen pelattavana. Link on ihana, mutta en osannut päättää, minkä version hänestä tekisin. Päädyin sitten valitsemaan Zeldan valkoisen mekon ensimmäiseksi puvukseni tuosta pelistä. Aloitin puvun tekemisen lähes heti, kun Keith valmistui, mutta se eteni odotettua hitaammin. Kirjoitan puvusta ihan oman merkinnän, ja vaikka se ei vielä olekaan valmis, julistan sen jokseenkin käyttökelpoiseksi.

Lisää yhteistyötä kolmijalan kanssa.

Legend of Zelda on aina kiehtonut minua pelisarjana suuresti, mutta koska Nintendo ei ole ollut meidän talouden pelikonsoli vasta kuin viimeisen vuoden, pelien pelaaminen on jäänyt välistä. Nyt, kun vihdoinkin pääsen mukaan tähän junaan, olen hyvin innoissani. Pelkästään Breath of the Wild kantaa minua vielä pitkän aikaa, mutta toivon, että uudistetut versiot vanhoista peleistä saapuisivat myös Switchille, jotta minäkin pääsisin niitä pelaamaan.

Pukuja ei syntynyt tänä vuonna samalla tahdilla kuin yleensä, mutta olen nauttinut kaikkien kolmen puvun tekemisestä suuresti. Vuoden 2019 lopulla aloitetut puvut ovat vielä kesken ja yksi ehkä jopa kokonaan hylätty, mutta mistä sitä tietää. Kaikki puvut, joita tänä vuonna tein ovat olleet puhtaasti minulle itselleni ja olen fiilistellyt niitä myös tekemisen aikana kovasti. Minulle väkertäminen ja puuhastelu on salvaa ja huolenpitoa, joka on auttanut selviämään tästä kovin yksinäisestä vuodesta. Ymmärrän hyvin sen, että kaikilla tilanne ei ole sama. Aikatauluttomuus on antanut minulle myös yhden laisen vapauden, jonka avulla olen pystynyt työstämään pukuja hartaammin ja huolettomammin.

Korona ei katoa vuoden vaihtuessa, eikä edes heti sitten, kun rokote saadaan käyttöön myös meille tänne Suomeen. Omalla kohdallani en oikeastaan edes suunnittele vielä mitään tulevaa, koska se on vielä niin epävarmaa. Minulla on hitusen ajatusta siitä, että mitä alan työstämään seuraavaksi, mutta nyt olen päässyt tähän verkkaiseen ja huolelliseen tahtiin kiinni. Jää siis nähtäväksi, milloin ja millä fiiliksillä aloittelen uutta pukua.

Fukka toivottaa hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä!

PS: Juuh jeeh apua! Blogi täytti sen 10v., on edelleen elossa ja porskuttaa. Kai sekin pitää vielä kertaalleen mainita näin vuosikymmenen vaihtuessa.

Tuskani värien kanssa

 Hei taas!

Edelleen elämme elämää koronan määrittämällä tavalla (tai ainakin toivon, että kaikki näin tekisivät) eikä siksi hirveästi ole tapahtumia tai muita kokoontumisia cosplayn saralla hirveästi ollut. Pukujen tekeminenkin on omalla kohdallani hieman paikallaan junnaavaa tällä hetkellä, koska teen kokeiluja ja testejä toisensa perään. Tietenkin totuttelu uuteen elämänrytmiin on myös osasyynä. Huoh.

No, jotain on sentään touhuttu. Tämän hetken projekteista kertoilen sitten, kun niistä on vähänn enemmän kerrottavaa. Useampaa pukua on kuitenkin tullut kuvattua tässä kuluneiden kuukausien aikana, joten kertoilen hieman siitä.

Hyppelin kesällä jälleen mummun pusikoihin pukuni kanssa, kun Gwendolyn pääsi toista kertaa koskaan päälle. Tämä oli lähes kokonaan ex tempore -idea, joka lopulta päättyikin lyhyeen, kun sade yllätti toden teolla.

Kuvasi Kide

Gwendolyn ei siis ole päässyt päälle sitten Japanin, koska noh... monesta syystä. Puvussa on paljon osia, jotka pitäisi korjata, mutta en ole jaksanut. Vähän harmittaa nyt myös se, että puku on tällä hetkellä iso, eikä siksi istu enää kunnolla päälle. Istuvuuden korjaaminen olisi ihan oma työmaansa, jos ikinä siihen jaksan ryhtyä. Yritän kaivella motivaationi jostain syövereistä jossain välissä, että saisin puvun kuntoon. Gwendolyn on kuitenkin syönyt jo tässä vaiheessa paljon vaivaa, aikaa ja resursseja, joten olisi tosi sääli, etten ikinä pääsisi käyttämään sitä missään tapahtumassa tai kunnolla kuvattavana. Olisi myös ihan kiva, jos pukuun olisi tyytyväinen.

Kuvasi Kide

On myös ollut haaste käyttää nämä kuvat kuvanmuokkauksen läpi, koska tietokoneen näytön värit heittävät härän pyllyä. Jostain syystä edes värien uudelleen määritys ja kalibrointi ei ole kokonaan korjannut asiaa. Nyt ollaan jo paremmassa tilassa, mutta jostain syystä näissä Gwendolynin kuvissa ongelma näyttäytyy kaikista eniten.

Sitten vähän tuoreempaa settiä. wooditus ja minä ruokimme pahinta cospaly nälkää Halloweenin alla sillä, että kuvasimme jokusta asua. Pohdinnassa oli kuvata ihan ulkona ja miljöössä, mutta keli ei ollut ystävä, joten tyydyimme sisätiloihin. Minä olen pikkuhiljaa haalinut kasaan tarpeita pienoisen amatööri-kyny-studion rakentamiseen (kiitos TikTok ja korona), joten päädyimme hyödyntämään sitä.

Lavasteissä käytettyjä kankaita, pari jalkalamppua ja lakana + woodi ja älytön määrä roinaa.

Omasta komerostani löytyy kyllä hahmoja, joita haluaisin kuvata, mutta hieman piti miettiä, että keille tällainen kynystudio mahdollisesti sopii. Kohaku pääsi kuvattavaksi, koska hänestä ei juuri mitään kuvia ole ja hahmona sopii oikein hyvin studiomaisiin kuviin. Aamusta sitten meikkiä naamaan ja menoksi.

Saan vihdoinki vaihtaa tuonne komeron puolelle paremman kuvan Kohakun koko puvusta.
Kuvasi: woodi

Aikaisemmat meikit Kohakulla eivät ole olleet niin onnistuneet, joten kokeilin vähän erilaista tällä kerralla. Myös peruukki sai hitusen uudemman olemuksen, kun se piti muotoilla kokonaan uudestaan. Muuten oli jotenkin hirmu hyvä olo Kohakun vaatteissa. Ehkä puuttuva yletön stressi puvusta ja muusta oli asian takana kuka ties?

Oli jännittävää yrittää olla herkkä ja jokseenkin iloinen, kun yleensä tuppaan pukuilemaan kaheleita tai mutrusuita.
Kuvasi: woodi

Oli hirmu mukava olla taas puku päällä. Omat aikataulut ovat olleet hieman hektiset ja kiinnostukset vähän siellä täällä, joten tämä oli hyvä lomanollaus. Tapahtumia, kisoja ja ihmisiä on niin pirun ikävä tässä vaiheessa, että pienikin pyörähdys puvussa on taianomainen. Yhyy!

Toisena pukuna itselläni oli Keith, josta nyt ei ole olemassa oikestaan kuvan kuvaa (itseottamiani kuvia en laske). Keith pääsi myös päälle koko komeudessan ensimmäistä kertaa, koska enhän ole poikaa päässyt käyttämään missään.

Keithkin saa nyt tällasen puvunesittely kuvan.
Kuvasi: woodi

Avaruusaluksia ja -asemia ei täällä kovinkaan viuhu, joten pojalle hyvin kelpaa kynystudio. Keith on mukava ja rento pukuna, joten ihan odotan sitä, että poika pääsee jonnekkin tapahtumaan joskus. Ainoa asia, joka vaatii hieman korjausta ovat kengät, jotka pitemmässä käytössä alkoivat hieman hiertää.

Kerrankin ase, joka on oikesti osa pukua.
Kuvasi: woodi

Kuvanmuokkauksen väriongelma ei ole hävinnyt mihinkään ja Keithin kuvat tuottavatkin hieman haastetta. Ongelma näkyy eniten kuvien sinisyydessä ja, koska oli hyvä idea kuvata Keithiä liilan valon alla, ovat värit mitä sattuu ainakin minun puhelimeni näytöllä. En nyt oikein tiedä, että kumpaan näyttöön sitä pitäisi uskoa; tietokoneen vai kännykän?

Yhden vanhuspuvun vedin ylleni myös; Haurun. Haurua on kuvattu joskus ja woodi on kanssani leikkinyt myös pariskuntaa Sophiena, mutta en ole koskaan ollut ihan hirveän tyytyväinen kuviin. Millon missäkin takki tai jokin muu on ollut huonosti tai naamani vailla ilmettä.

Sain vähän päivittää meikkejä.
Kuvasi: woodi

Hitusen oli ilmassa taas lahnanaamaisuutta, mutta onneksi Hauru voi olla myös vaan nätti ja fab. Kaikista kolmesta puvusta Keith oli ehdottomasti vaikein kuvata, koska hän edustaa juuri sitä mutrusuuosastoa, jonne aina välillä harhaudun. Hauru oli naamasta huolimatta ihana.

Kuvasi: woodi

Värivalot, joita käytimme kuvattaessa, ovat antaneet minulle suurta iloa. Paljon niiden ja kuvaamisen kanssa on opettelua vielä, mutta niillä on hauska leikkiä. Haurunkin kohdalla testailimme suunilleen kaikki vaihtoehdot läpi. Siinä näki hyvin, miten valon väri vaikuttaa niin suuresti tunnelmaan ja muun muassa siihen näyttääkö ihminen elävältä vai kuolleelta.

Minä jatkan tuskailua kuvanmuokkauksen kanssa, mutta olen hyvin iloinen, että minulla on taas uutta materiaalia harjoitteluun. Tuntuu vain taas siltä, että intoa ja tarmokkuutta olisi, mutta ei aikaa. Onneksi tässä ollaan taas siinä tilanteessa, ettei voi nähdä ketään tai mennä mihinkään. Ehkä sillon ehtii tehdä jotain...

Fukka kiittää!

PS: Mopo karkasi ja syöksyin pää edellä hartsin valamisen maailmaan ihan uudella tavalla. Postiluukku kolisi, kun sisään vyöryi hirmuinen määrä kaikkea uutta ja jännää hartsisälää.

Loppu on vihdoin käsillä

No hei.

Edellinen julkaisu ja Blogger eivät suostu yhteistyöhön, joten koko roska näyttää ihan pyllyltä. En kuitenkaan jaksanut laittaa koko hässäkkää uusiksi, joten nyt se on mitä on.

Kuulumiset tällä hetkellä ovat pukujuttuja pukujuttujen perään. Vääntelen täällä vähän sitä sun tätä WCS-jutskuja. Olemme Rorunen kanssa mm. tehneet ja tilanneet käyntikortteja, tarroja ja lahjuksia jaettavaksi maailmalle. Siinä ohella olen sitten vääntänyt pukuja. Asiaa niistä on suhteellisen paljon ja lisää tulee, koska puvut ovat edelleen kesken. Yritän päivitellä asioita edes jotenkin puku- tai osakohtaisesti, että edes jonkinmoinen koheesio säilyy. Twitterin puolella vähän ajankohtaisempia nokareita tarjoillaan #WCSkälätys-tägin alla.

Otetaan kuitenkin rippeet pois alta eli Kohaku! Kohakusta puuttui jokunen koriste ja härpäke, kun hän näki ensiesiintymisensä Frostissa. Nyt kuitenkin hän alkaa olla sillä mallilla, että uskallan julistaa sen valmiiksi! Hip hurraa! 2/5 pukua done! Tässä tulee siis Kohakun puuttuvat WIP-jutut.

Aloitetaan kengistä, joita en ole kerennyt esitellä täällä yhtään mitenkään.

Näissä oli mennä järki.

Pohjana minulla olivat vanhat hyvin käytetyt balleriinat. Pohja alkoi paistaa ja nämä olivat menossa jo roskiin, kun tajusin, että Kohaku voisi käyttää niitä. Kengät saivat uuden värin kangaspäällyksellä. Kyseinen kangas oli ihan hirveää, koska se on halpaa, lirua polyesterisatiinia. Ainoa kangas, joka löytyi edes jotenkin oikeassa värissä ja kiillossa. Ja koska Kohakun huivivyö on samaa kultaista, kuin kengät, piti kengät päällystää tällä ällötyksellä.

Balleriinat eivät olleet se suurin murheen kryyni, vaan nuo ihmeelliset remmit. Olisin halunnut tehdä remmisysteemin yhdestä ja samasta kappaleesta, kuten tuossa toiseksi ylimmässä kuvassa näkyy, mutta sen systeemin päällystäminen kankaalla oli täysin mahdotonta. Lopulta tein remmit osista. Ne ovat softispalasia, jotka on päällystetty kankaalla ja lopuksi ommeltu kiinni yhteen ja kenkiin. Tungin vielä liimaa joka väliin kaikkien saumojen ja kiinnityskohtien turvaamiseksi. Ylimmät remmit jäivät poissa, koska niiden kanssa en saanut kentkiä ollenkaan jalkaan. Onneksi niitä ei edes näy reffikuvassa.

Tämä oli pylystäää, mut rengas oli hirvein.

Se oikea syy, miksi ikinä koskaan olen halunnut tehdä tämän hahmon on sen tukka; Kohakun tukka on puhutellut minua aina ja se on myös kummitellut takaraivossa cosplay-ajatuksissa. Pitkästä aikaa koin sitä tuttua paniikinomaista tunnetta, jonka koin aikanaan jokaisen peruukin kohdalla, kun en vielä luottanut omiin taitoihini yhtään. Tämä oli elämäni ensimmäinen lacefront-peruukki. Laadultaan hirveä, mutta silti yllättävän hyvä.

Babby's first lacefront.

Ostin tarkoituksella pitkän peruukin, että voin silpoa sen palasiksi ja käyttää leikatut osat uusina hiusnauhoina tuuhentamaan peruukkia. Tietenkin myös pitkä huitula naamalla tarvitsi pituutta  paljon enemmän kuin muu kampaus. Peruukki oli itsessään yllättävän tuuhea ja huonolaatuista kuitua oli paljon helpompi käsitellä sitten, kun se oli lyhennetty puoleen. Lisäsin hiusnauhoja takaraivolle aina joka kolmanteen olemassa olevien nauhojen väliin. Päälaella vähän tiiviimmin.

Hiusnauhat eivät ole enää niin hirveitä. Onko tämä sitä kovasti hehkutettua kehitystä?

 Sitten tuli kuumotus, kun piti rueta leikkaamaan. Yamaguchin takaraivo ei onistunut niin hyvin kuin olisin halunnut, joten tässä kohtaa jännitti. Aloitin varovasti lyhentämällä hiuksia takaa ja lopuksi olin todella yllättynyt siitä, miten helposti kuitu suostui yhteistyöhön. Kuidut kääntyivät nätisti ylöspäin kun ne föönasi ja muutenkin peruukin lyhyet osat asettuivat kivan luonnolliseen sekasotkuun, joka sopi Kohakulle.

Valmis peruukki, piilarit ja meikkitesti.

Etuhiukset olivat aika simppelit, mutta meinasi pokka pettää niitä tehdessä. Hetken aikaa luulin tekeväni Sailor Moonia. Sivuhuitulakiehkura oli vähän haasteellisempi, mutta lopulta myös yllättävän helppo. Japanin ihmeellinen peruukkilakka tuli tässä kohtaa tarpeeseen ja luulen, että se on pitkälti syy siihen, miksi koko peruukin muotoilu oli lopulta niin helppoa. Itse käytän sitä yhdessä Got2B:n kanssa ja olen ollut hyvin tyytyväinen.

Huivivyö tuli väännettyä sellaisella tahdilla, ettei sen työstämisestä ole yhtään kuvaa, mutta esittelen tässä valmiin tuotoksen.

Förlåt mig, vyöasia ei oikein istu sovitusnukelleni.

Tein pohjaksi oikeasti istuvan vyökaitaleen, joka on tuettu tukikankaalla ja yhdellä kerroksella paksua puuvillakangasta. Takana on vetoketju ja sivuissa vielä varmuudeksi muoviluut, että vyö pysyy muodossaan eikä mene ruttuun käytössä. Vetoketju ja itseasiassa koko vyöosa menee piiloon pitkän huiviosan alle, joka kieryy kolme kertaa koko hässäkän ympärille. Huivissa ei ole erillistä kiinnikettä toisessa päässä vaan se tungetaan vyön alle. Koko systeemi pysyy kasassa koristenyörillä, joka sidotaan vyön päälle.

Siellä asioita.
Mukana Rorune
Kuvan otti Kis

Kohakulla on mukana myös erinäisiä koristuksia ja koruja. Kaikki korut ovat jämäworblaa ja tehty hyvin nopealla aikataululla. Eivät ole kummoisia, joten otin niistä vain yhden suttuisen kuvan ennen maalausta.

Worbla-möllejä

Sitten päästään niihin osiin, jotka eivät kerenneet Frostiin!

Kaavun halkion reunassa on ruskea reunakoriste, joka sai jäädä pois ensimmäisestä versiosta. En löytänyt kivaa, oikean sävyistä enkä oikean kokoista pitsiä tai nauhaa mistään, joten se piti tehdä itse. Aluksi suunnittelin, että kirjon reunan, koska sen tuli olla saman värinen kuin miehustan kirjailtujen kuvioiden. Totesin kuitenkin, etten osaisi enkä saisi aikaan haluamaani aaltokuviota. Lopulta päädyin virkkaamaan oman nauhan.

Hän on pieni.

En ole virkannut mitään sitten ala-asteen (eli joskus ennen vuotta 2004), joten tämä taito piti opetella lähes kokonaan alusta... ja pienimmässä mahdollisessa koossa. Kirjontalanka ei myöskään ole mikään ideaali virkkaukseen, koska se on niin säikeinen (that's kind of the point), eli sain lisähaasteen myös siitä. Harjoittelin ja oikesti opiskelin, että saan virkattua haluamani siron ja aaltoilevan nauhan.

Yllä harjoituksia ja kokeiluja ja alla lopulliset hirviöt.

Haastavinta oli opetella tulkitsemaan kirjoitettuja ja piirettyjä virkkausohjeita ja soveltaa niitä siihen, että saan luotua oman nauhani. Tykkäsin virkkaamisesta kovasti, koska pystyin kuljettamaan työtä koko ajan mukanani ja jatkamaan sitä aina tilaisuuden tullen. Ja se on nopea tekniikka. Saman mitan kirjomiseen olisi varmasti mennyt ainakin tuplasti enemmän aikaa. Valmiit nauhat ompelin käsin halkion reunoihin. Ompelin myös helmen jokaisen aallon huippukohtaan.

Sutttuuuuuuu!

Ja näin Kohaku on "valmis". Lainausmerkit, koska vyön koristenyöristä puuttuu vielä helmiä ja killukkeita, mutta aion toistaiseksi jättää ne pois ja keskittyä uusiin pukuihin, jotka ovat lähdössä Japaniin mukaan. Niistä lisää tulevaisuudessa ja Twitterissä.

Kohaku oli odotettua pitempi prosessi, ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa kiireisyyteen muiden pukujen kanssa... Heh.

Fukka kiittää

Enkeli Frostin lausui näin - Desucon Frostbite 2019

Hei!

Jo pieni tovi on kerennyt vierähtää Frostista, mutta ei anneta sen haitata. Ennen Frostia tuntui, että koko maailma kaatuu päälle, mikä oli monen asian summa ja vei voimia ihan kunnolla. Siksi olin hyvin epävarma siitä, saanko Kohakun valmiiksi Frostiin vai en, vaikka aloitin sen työstämisen todella hyvissä ajoin. Samaan aikaan niin kovasti halusin Kohakun sille mallille, että voisin laittaa sen Frostiin päälle. Vaikka sitten keskeneräisenä. Onneksi lopulta sain. Kaikesta huolimatta.

Kuiva tie, paras tie.

Perjantai oli jälleen matkustuspäivä. Olen todennut, että mieluummin laitan perjantain puvun päälle jo kotona ennen lähtö ja istun päivän autossa puku päällä kuin, että vaihtaisin puvun päälle paikan päällä saavuttuamme, koska perillä ei enää vain jaksa. Näin tein myös tällä kertaa, koska kohenneltu Haru ja kumppanit saivat ruutuaikaa perjantaille.

Vielä kotona, mutta jossain kuosissa.

Perjantaille oli muutama ohjelma, jotka halusin katsoa. Olimme hieman jännän äärellä, miten ehdimme niitä seurailemaan, mutta lopulta ei tullut edes kiire. Avajaisista kerkesin itse näkemään ihan pienen siivun lopusta.

Harmillisesti Unreality-kuoron esiintyminen ja Cosplay-asun viimeistelyn ABC istuivat samassa aikalohkossa, joten niiden välillä piti tehdä valintoja. Totesin, että saan kuorosta enemmän irti livenä kuin luennosta, joten oma nokkani suuntasi musiikin ja kulttuurin pariin. (Katsoin luennon tallenteen myöhemmin netistä ja totesin, että tein oikean valinnan.)

Wäää!

Ensinnäkin: kuka ikinä olikaan tehnyt valkokankaalla näkyvät kuvakortit kappaleista on ihana! Kaikki kuvat olivat niin nättejä! Ja lisäksi niissä oli yhtenäisyyttä sekä lähteiden omia piirteitä, joten kiitos niistä kenelle kiitos kuuluu. Itse musiikki oli sitä, mitä odotinkin. En pettynyt ja nautin kovasti. Varsinkin ne muutamat soolot olivat tosi mainioita. Ja okariina! Okariina oli ihana!

Sitten kiiruhdeltiin seuraavaan ohjelmaan eli Nahkatöiden perusteet cosplayaajille, joka alkoi heti perään. Minä odotin tätä settiä eniten tältä tapahtumalta, koska nahkatyöt ovat ihania ja Elinan värkkäyksiä olen seurannut kieli pitkällä. Olen opiskellut nahkajuttuja koulussa ja työskennellyt nahkaompelimossa, mutta omasta mielestäni oma nahantuntemukseni ei ole kovin laaja (ja varmasti hyvin ruosteessa). Varsinkaan vesimuotoilun ja nahan värjäyksen kanssa olen täysi ummikko, minkä vuoksi nämä aiheet kiinnostivat minua suuresti.

Sain kuin sainkin uutta oppia siihen, mihin hainkin. Suurimmaksi osaksi muu sisältö oli tuttu, mutta ei se sinäänsä haitannut, koska nyt taas ymmärrän sen, etten ole ihan kaikkea unohtanut.

Meitä oli aika monta uimahomoa perjantaina.
Rei: woodi, Makoto: Rorune, Haru: miä, Rin: Soffi ja Sousuke: Harri
Pikakuvan räpsi Anniilaugh

Ja joo... Kohaku ei valmistunut täysin, mutta oli sellaisessa kuosissa, että uskalsin laittaa sen päälle lauantaina. Eniten hirvitti peruukki, mutta pukuhommista kirjoittelen tässä myöhemmin lisää.

Lauantai meni tehokkaasti takahuoneessa. Rorunelle ja minulle tuli kutsu tuomaroimaan yksilökisaa, mikä oli hirmu kivaa. Vähän meinasi jännittää, koska itse näen cosplay-vahvuutenani esiintymispuolen, joka puuttui tästä kisasta kokonaan. Kaikki mielenkiintoinen ohjelma kuitenkin osui tuomarointien kanssa päällekkäin, joten yhyy. Olisin halunnut kuulla asioita uimahomoista ;___;

💕
umiyo, Rorune ja miä

Tuomaroinnit menivät ainakin minun osaltani tosi kivasti ja oli ihan hirveän kivaa. Kisaajat olivat hyvällä ja iloisella asenteella mukana ja vaikutti, että ketään ei jännittänyt mitenkään järkyttävästi. umiyo oli aivan uskomattoman ihana ja kommunikaatio tuntui pelaavan hyvin. Suuri kiitos koko päivästä menee umiyolle, koska hyvät tyypit tekevät aina kaikesta parempaa.

Päästin myös sisäisen hipeltäjän villiksi ja vapaaksi tuomaroinnissa (toivon, ettei kukaan siitä pahastunut). Minulla paljon himoja koskea muiden tekeleisiin; tunnustella materiaaleja ja tekstuureja, rakenteita ja painoa. Siksi myös oli niin kivaa, että kisassa oli tosi erilaisia pukuja mukana.

Kohakun piilarit saivat niin paljon kehuja ja ihastelua, että laitetaan niistä vielä parempi kuva.
Halusin jotain vähän hämmentävää ja epäinhimillistä, tekemään Kohakusta hitusen enemmän itselleni sopivan.

ECG-karsinta oli kiva. Jännittävän paljon tanssipainotteisia esityksiä, mutta voitot menivät juuri sinne, minne pitikin. Olin vain vilaukselta nähnyt takahuoneessa osan kisaajista, mutta pelkästään esitystenkin perusteella osasi arvata voittajat.

Kisan jälkeen oli tarkoitus antaa palautetta niille kisaajista, jotka sitä halusivat, mutta ilmeisesti jokin info oli mennyt ihan metsään. Pääsimme antamaan palautetta vain kahdelle kisaajalle :/

Jos joku kisaajista vielä halajaa palautetta, niin voi olla yhteydessä cosplay-vastaavaan tai häiritä minua suoraan.

Olin muuten hirmu iloinen Desu-paidasta, koska en ole koskaan aikaisemmin sellaista saanut, enkä nytkään ollut varma kuuluuko minun sellainen saada. Ja tämä oli vielä niin hirmu nätti.

Sunnuntai jännitti vähäsen, koska oho hubs oli pitämässä ohjelmaa heti aamusta. Mitään järkyttävää yleisöryntäystä en odottanut, mutta jokunen ihminen oli löytänyt tiensä paikalle heti aamutuimaan. Höpöttelin siis cosplay-esitysten rakentamisesta ja ideoinnista. Olen tarjonnut tätä ohjelmaa Frostiin jo kolmena vuonna peräkkäin. Nyt kävi munkki ja osasin olla tarpeeksi ajoissa koputtelemassa, koska aina aikaisemmin vastaus on ollut: "Kuullostaa hyvältä, mut cosplay-ohjelmakiintiö on jo täynnä, mut tarjoa Desuun," mikä ei taas muista syistä ole ollut minulle otollista. But now it's done.

Oli kiva puhua, vaikka ihan putkeen kaikki ei mennytkään. Jouduin supistamaan esitystä tosi paljon, koska siitä meinasi tulla +2h luento ja siinä samassa joitain asioita jäi kokonaan käsittelemättä. Oli myös hirveän kiva vaihtaa muutama sananen luennon jälkeen niiden ihmisten kanssa, jotka olivat kuuntelemassa.

Yamaguchi oli ehkä kaikkein pätevin puku tähän kohtaan.
Kuva: Jenni Suominen

Jos jotakuta kiinnostaa jutustella vielä luennon aiheista tai vähän sen sivustakin, minä olen aina valmis kälättämään esityshommeleista.

Pari ohjelmaa, jotka olisin halunnut nähdä, jäivät sunnuntaina välistä puhtaasti jaksamisen takia. (Onneksi lähes kaikki näkee netistä jo nyt!) Olin koko sunnuntain todella huonovointinen tosi oudolla tavalla. Pää oli kipeä ja muutenkin oli hieman heikko happi eikä ajatus oikein kulkenut. En osannut hahmottaa sitä, mistä olo johtui, mutta yritin kestää ja parannella asiaa syömällä ja juomalla. Mikään ei kuitenkaan oikein auttanut. Koko päivä meni vähän sumussa, mutta kerkesin nähdä ihmisiä jonkin verran, jauhaa asioista ja olla iloinenkin.

Rorune on mun Tsukki.

Vähän kerkesimme kuvata pallopoikkia. Yamaguchille on uusi peruukki olemassa, mutta päätin mennä Frostin vanhalla, koska energiat menivät Kohakuun (ja vanha on paremman värinen).

Jossain välissä totesin, että nyt on pakko saada peruukki pois päästä, ja vaikka päivää oli tovi vielä jäljellä, niin raakasti heitin peruukin reppuun. Ja ah mikä autuus! Olo helpotti saman tien. Kävi ilmi, että yksi pinni oli jäänyt peruukin kuminauhan alle jumiin ja ilmeisesti painanut johonkin hermoon koko päivän. Maailma kirkastui ja voin taas hyvin, mutta otsassani oli vielä monta päivää tuon jälkeen äkäinen, punainen pinnin kuva.

Loppu päivän oli Lentopallolepakko-Jenni aina kotiin asti.

Kotiin lähdettiin ihan hitusen aikaisemmin kuin yleensä, koska jätimme päättäjäiset väliin. Olin itse yllättävän pirteä koko matkan kotiin.

Sunnuntain kakkaolosta huolimatta minulla oli ihan hirveän kivaa koko viikonloppu. Odotin sitä hyvin innolla ja se oli hyvä piriste kaiken paskan keskelle, jota muu elämä tällä hetkellä tarjoilee. Pääsin näkemään ihmisiä, joita on ollut ikävä, tekemään mukavia juttuja ja puhumaan asioista.

Cosplay-pärinä on jatkunut siitä vahvana tähän asti ja suunnittelin jo pientä ex tempore -matkaa Yukiconiin, mutta sitten muistin, että samaisena lauantaina on hautajaiset enkä tiedä omasta kunnostani tuossa vaiheessa muutenkaan mitään, joten en pääse kokemaan Yukia vieläkään.

Fukka kiittää.

Myötä- ja vastamäkeä vuodessa 2018

Heippaaa!

Vuodenvaihde vyöryy lähemmäs eli aika taas tarkastella menneitä kommelluksia ja vähän kertailla juttuja. Mitä tuli tehtyä ja mitä jäi käteen?

Vuoden 2018 uutukaiset.
Kuvaajina:
 Kis (Uraraka, Kaname ja Yuna)
Rorune (Suga)
ja Soffi (Yamaguchi)

Viisi uutta pukua näki päivänvalon vuoden 2018 aikana. Periaatteessa vain 4, koska Suga ja Yamaguchi jakavat samat kamppeet. Itselleni tämä tuntuu taas hirveän vähältä, mutta sitten pitääkin muistaa kaikki muut jutut, joita tuli tehtyä. Ne eivät näy ihan samalla tavalla, mutta ovat kuitenkin täyttäneet vuotta.

Vanhat, jotka pääsivät ulkoilemaan.
Kuvaajat: miä (Haru)
Kangaskasa (Excel)
Kis (Mercedes, Kiyoko ja Stella)
Rea  Rautamies (Ranma)

Alkuvuodesta Urarakan ohella korjailin Stellaa ja Halia. Stella sai kokonaan uudet kengät ja Halille valettiin samalla uusia kiviä. Jossakin samassa hässäkässä värjäsin myös kankaita meidän Haikyuu-poitsuille... Teinpä keväällä vielä muitakin juttuja, joista ei täällä ole ollut hirveästi puhetta kuten mm. sitä pukua, jonka oli alunperin tarkoitus päätyä WCS-lavalle. Se kuitenkin jää tulevaisuuteen vielä toistaiseksi.

Frostissa avaruusoliot pääsivät vihdoinkin tekemään paluun. Stella on tosi rakas puku, joten oli aivan ihana päästä käyttämään sitä jälleen. Rorune oli tietenkin kuumin ja komein taas kerran. Myös Uraraka sai rakkautta osakseen. Tykkään hirveästi siitä pukuna, vaikka kenkien malli edelleen vähän harmittaa.

Meijän alienit ❤️
woodi siellä taustalla.

Vaikka Yamaguchin peruukkiseikkailu ei tuolloin tuottanut vielä tulosta, Suga sai mahdollisuuden esiintyä Umiconissa. Umicon oli kokemus, jonne lähdin hyvin seikkailumielellä ja nyt tuntuu siltä, ettei siellä olisi oikeasti käytykkään. Oli hauska reissu, mutta viihtymiseen vaikutti enemmän kamut ja muut kuin itse tapahtuma.

Me pöljäkkeet
woodi, Rorune ja miä.

Nähtiin kans Reika

Uusia pelottavia juttuja tuli kokeiltua peruukkien värjäyksen merkeissä. Vaikka Yamaguchin ensimmäinen peruukki ei olekaan oikeasti toimiva, olen silti ihan tyytyväinen siihen, että kokeilin värjäystä musteilla. Lopullinen väri oli ihana, mutta käytettävyydeltään peruukki ei ole toimiva.

Isoimmassa kuvassa lopullinen väri. Oikeassa alakulmassa alkuperäinen.

Keväästä väänsin WCS-juttuja ja mekkoa Japaniin. Kaksi kivaa tapahtumaa jäi matkailun vuoksi välistä tänävuonna, mutta onneksi matkakin tarjoili cosplay-jutskuja.

Tyksin mun mekosta. :3

Lohdutan itseäni ajatuksella, että tämä mekko on vähän niin kuin olisin tehnyt yhden puvun lisää. Nykyään tulee niin harvoin tehtyä vaatteita itselle cosplayn ulkopuolella, joten whoop tämä oli saavutus.

Japani oli ihana, enkä kestä sitä, että ensikesänä sinne lennettään uudestaan. Niin paljon ihanuutta, muutakin kuin cosplay ja anime-juttuja, mutta myös niiiiiiiiiiiiiiiin paljon siistejä cosplay-asioita niin hyvin käsillä. Ja sellaista ryönää, jota täällä ei saa oikeastaan yhtään mistään.

Peruukkikauppa Swallowtail

Ehdottomasti yksi parhaista jutuista tänävuonna oli cosplay-studiossa vierailu. Paikka oli niin uskomattoman kiva ja ihana. Lisäksi minulla on ollut hirveän ikävä kunnon cosplay-kuvaamista. Oikeita kuvauksia tapahtumien ulkopuolella, joissa aika on pyhitetty vain ja ainoastaan kuvaamiselle. Niin monta pukua monen vuoden ajalta kaipaisi kuvausta. Ihan vain assarointi ja hengaus kuvausten merkeissä olisi myös ihanaa.

Kiitos dorkat, kun lähitte mukaan.
Erityisesti kiitos Kasalle, joka teki salapoliisityön ja löysi meille niin hienon paikan.

Jos Studio Booty - seikkailumme on jäänyt välistä, niin kannattaa käydä lukemassa täältä.

Minulla oli hirmu hauskaa eikä yhtään haittaa, että Excelistä on nyt olemassa epämääräisiä kuvia jos minkälaisessa paikassa.

Kasa kuvasi.

Kasa kuvasi.

Olen myös yrittänyt hieman parannella kuvankäsittelytaitojani. En ole aikaisemmin hirveän raskaalla kädellä uskaltanut editoida kuvia, mutta nyt olen yrittänyt panostaa vähän enemmän. Sitten olen välistä ahdistellut Kissiä asiasta :3c

Vas. alkuperäinen ja oik. mun editointi.
Kasa kuvasi.

Edelleen olen käsi, mutta ehkä hitusen itseluottamusta omaava käsi. Studio Booty -kuvilla on myös ollut helppo harjoitella, koska alkuperäisten kuvien valaistus on niin hyvä verrattuna esimerkiksi joihinkin kesän auringossa otettuihin kuviin.

Kesän auringosta puheen olleen. Kävimme Animeconissa... emmekä luultavasti ole menossa enää tulevaisuudessa.

Mersu pääsi autotallista ulkoilmaan.

Tässä reissussa oli hyviä ja huonoja puolia niin paljon. Tapahtuma oli alusta hyville asioille, jotka itse järkkäilin, mutta sen puolesta ainoa esiin nostamisen arvoinen asia oli Kamui. Kamuin puheohjelma oli hyvä sekä neiti itse oli aivan valloittava.

Me ja ihana Kamui

Mahtavai juttuja olivat minulle omat puvut. Kaname on rakkaus ja nyt myös pukuna hirveän ihana ja tärkeä. Mercedes oli tosi sopiva puku helteille ja sen pitäminen uudestaan oli ihanaa, mutta mikä parasta: saatiin kuvia! Tai minä sain! Kis oli ihanin taas, kun otti minut nurkkiinsa asumaan ja kuvasi.

Wääää!
Kuvasi Kis.

Yäääää!
Kuvasi Kis.

Sekä Mersusta että Kanamesta on nyt paljon ihania kuvia. Enkä ole edes tyytymätön omaan lahnanaamaani kuten yleensä. 

Kuvasi Kis.

Kanamen tekeminen oli kivaa. Pääsin hyppäämään Yunasta (bu dumtss) hetkeksi sellaisiin juttuihnin, jotka olivat jokseenkin tutumpia sekä kokeilemaan uusia hommia, jotka olivat myös osa Yunan työstämistä. Luova tauko niin sanotusti. Vekkihame oli jännittävä, vaikka en siihen ihan 100% tyytyväinen ole. Peruukki oli myös hauska kokeilullinen projekti.

Kuvasi Kis

Sitten tämän vuoden suuri rakkaus eli Yuna, Shiva ja WCS. ;____;

Näissä hahmoissa on minulla lähes yhtä paljon tunteita kiinni kuin Edeassa ja Seiferissä. Esitys oli myös yksi tunnnemöykky pelotuksineen ja symbolikielineen ja ja ja aaaaaaaaaaaAAAAAAA!

Kuvasi Mikko Karsisto.

Tracon meni lähes kokonaan WCS-myllytyksessä; ensin kisapäivä ja sen kohellukset ja sitten sunnuntaina kaikki ihmiset ja uudenlainen WCS-myllytys ;___;

Kuten olen jo maininnut aikaisemmin, tämä voitto ei olisi voinut osua parempaan paikkaan. 'Ikuinen kakkonen' on ollut vähän sellainen pilvi pään yläpuolella, minkä lisäksi minä itse omassa pienessä päässäni olen alkanut kyseenalaistamaan omaa osaamistani hyvin rankalla kädellä. Olen tietoinen siitä, että pukuni eivät ole ihan samaa ns. tyyppiä, jota isoissa kisoissa yleensä nähdään, ja myös siitä, että meidän esitykset välillä ovat "erilaisia".

Tämä oli kaikista menneistä ja tulevista tuskailuista huolimatta mahtavin asia tässä vuodessa. Kiitos siitä kaikille ja varsinkin Rorunelle ❤️

Kuvasi Mihashichu

(Hävytön mainos: Frostissa olen puhumassa esitysten suunnitelusta ja rakentamisesta, joten tulkaa kuuntelemaan, jos kinostelee.)

En osaa kovin hyvin kasata ajatuksia tämän WCS-hälinän tiimoilta niin, että en lähtisi jaarittelemaan, mutta silti pysyisin selkeänä. Sanotaan näin, että olen hyvin onnellinen, että tämä vaihe on takana ja uusi seikkailu edessä. Samalla pelottaa ja jännittää hirmuisesti. Ollaanko me tarpeeksi hyviä edustajia? Riittääkö meillä panokset siihen, että teemme meidän näköistä settiä, mutta samalla olemme edustavia ja onnistumme näyttämään taitojamme tarpeeksi laajasti?

Kuvasi Nyymix

Yunasta vielä. Yuna on ehdottomasti lempipukuni tällä hetkellä. Tiedän sen kaikki virheet, mutta kokonaisuutena se on mielestäni onnistunut. Lisäksi olen jotenkin hyvilläni siitä, mite hyvin oma naamani sopii Yunalle. Meikki on myös osa syynä. Käytin hirveästi harmaita aivosolujani siihen, että edes jotenkin saisin kasvoni muistuttamaan enemmän Yunan piirteitä (vaikka löysinkin oikean sävyisen huulipunan vasta nyt kolme kuukautta myöhässä).

Monelle cosplay-vuosi on ohi Traconin tai SM-kisojen jälkeen, mutta minulla se ei ole loppunut vieläkään.

Nämä dorkat. Tukki: Rorune
Kuvasi Soffi

Yamaguchi 1,0 valmistui Chibiconiin. Rorune sai myös Tsukkin tehtyä ja tämä kaveriduo lämmittää sydäntäni niin hirveästi. Suola ja kaneli ovat tärkeitä. Yamaguchi on saanut jo uuden peruukin rapakon takaa, koska en aijo käyttää tätä värjäyshirviötä enää.

Fukan kokeileva keittiö/kylpyhuone sai jatkoa, kun värjäsin Harun vanhan peruukin uudella tekniikalla Baariconia varten. Siitä tuli mukiin menevä ja Harua olisi tarkoitus ulkoiluttaa vielä lisää uudella tukalla. Enkä kestä Soffin Riniä. Se. On. Niin. Kuuma.

Kuumin ja komein Soffi-Rin

Heti Yamaguchin perään piti hypätä takaisin uusien pukujuttujen pariin (Haru oli vain pieni sivupolku). Binderi tuli tehtyä ja Kohaku aloitettua. Hieman kuvittelin, josko olisin saanut Kohakun valmiiksi vuoden loppuun mennessä, mutta ehei. Kirjailut vievät niin tuhottomasti aikaa, vaikka heilunkin neulan kanssa kaikissa mahdollisissa väleissä.

Miehustan kuviointi alkaa näyttää joltain.

Tämä on samalla ihaninta ja hirveintä ikinä; tykkään kirjomisesta kovasti, mutta trikoo materiaalina on ihan pepuista ja alkuun käyttämäni tukikangas ei sopinut tähän kovin hyvin. Nyt ollaan jo osittain voiton puolella, mutta valmistumiseen on vielä reippaasti matkaa.

Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että tykkään enemmän haastavista puvuista kuin työläistä...

Summa summaarum: vuosi oli täynnä ihan hirveän kivoja juttuja, mutta pelko ja epäusko itseeni varjosti monia asioita. Näin jälkijunassa voin olla iloinen ja onnellinen kaikesta, vaikka se kyseisellä hetkellä olisi ollut koettelevaa.

NIIN PALJON UUTTA! Ainakin siltä se tuntuu. Uutta on pakattu tähän vuoteen ja seuraavaan. Pitkään on ollut sellainen olo, että oma tekeminen junnaa paikallaan, kun ei vain osaa ottaa mitään uutta juttua tai ei uskalla. Nyt on tehty sitäkin monessa muodossa.

Kaikki tämän vuoden puvut ovat niin tärkeitä. Kaikissa on jotain hirveän erityistä ja ihanaa. Mikään ei ole tuntunut pakkopullalta vaikka hampaita on välistä pitänyt purra yhteen.

Fukka kiittää ja kääntää nokan kohti seuraavaa vuotta ❤️

PS: Olin höpö täti ja tein mukelolle oman ninjamiekan joululahjaksi.

Ta daa!

Hauskaa tässä on se, miten selkeästi huomasin materiaalien ja niiden hallitseminen muuttaneet tekemistäni (ja muutenkin cosplayta). Kenshinin miekka vuodelta 2013 on myös katana, mutta tehty aivan eri materiaaleista. Näin puolivillaisesti sain aikaan paremman ja kestävämmän miekan alle puolessa siitä ajasta, mikä meni Kenshinin miekan tekemiseen.

PSS: Meidän Twitter # kaikelle WCS-reissuun liittyville hölötyksille on #WCSkälätys. Vielä siellä ei hirveästi ole mitään, mutta aktivoidumme kyllä.