Märkää ja jonoja - Desucon Frostbite 2023

Momoi!

Mitäs ihmettä tämä on? Coniraporttia heti ensimmäisenä merkintänä vuodenvaihteen jälkeen? Hyvin on outoa, ja siis ihan todella outoa on, kun Desucon Frostbite hiippaili ja ”yllätti”. Omaan makuuni tämä ajankohta kyseiselle tapahtumalle oli sekä hyvä, että huono; omien opintojeni osalta sattui mäihä ja periodien vaihteessa ei ollut hirveästi tehtävää tai tenttejä tulossa, mutta samalla ei myöskään ollut tavallaan normaalia ”laskeutumisaikaa” joulunajan hulinoista ennen Frostia. Joka tapauksessa kuitenkin! Desucon Frostbite 2023 järjestettiin (ensimmäistä kertaa sitten 2020) 13.–15.1. Sibeliustalolla Lahdessa.

Hei taas kaunis Sibbe!

Sää oli aivan pyllystä koko viikonlopun ajan, ja minä kiroan sen ihmisen, joka kehtasi tilata Desu-sään myös Frostia varten. Samaisen sään vuoksi vei tiemme Lahteen rautateitse, mikä ei koskaan ole minulle mieluinen valinta, koska Lahteen matkustaminen junalla Oulusta on hyvin tympeää. Joka tapauksessa, tämä mahdollisti sen, että saavuimme Lahteen jo ennen avajaisia! Yleensä näemme vain päättäjäiset, mutta tällä kertaa, samasta syystä, ne puolestaan jäivät välistä. (Tämä siis tarkoittaa sitä, että jonkun pitää kertoa minulle yksityiskohtaisesti, mitä Jussi Karin uskomattomille punakutreille kävi!)

Kerrankin nähtiin tarinan alku!

Perjantaista ei hirveästi ole sen kummoisempaa sanottavaa. Pukua en jaksanut edes ajatella perjantaille, vaikka sellaiselle ehkä olisi jopa ollut aikaa. Sitten taas, kun ajattelen junameikkaamista ja nykyistä cosplay-meikkirutiiniani, niin karvat nousevat pystyyn (kirjoitin oman cosplay-meikkirutiinini perusvaiheet itselleni ylös nyt jälkikäteen, koska sekä lauantaina että sunnuntaina unohdin meikistäni jonkin oleellisen vaiheen). Joitain ohjelmia olisi voinut käydä katsomassa, mutta aikataulut, kamut ja kamujen ravitsemus menivät etusijalle. Visuaalinen identiteetti etc., nuorisorikollisuus ja kauhutarinat olisivat kiinnostaneet, mutta samalla luotan Desuun hyvin siinä mielessä, että ohjelmat ovat tulleet näppärästi myös katsottavaksi netin puolelle.

Hotellielikot

Lauantaiksi olin ottanut mukaan Todorokin, koska se on ihan mukava puku päällä. Vähän myös haaveilin eeppisistä kuvista, joissa näkyy hengityksen höyry ja ollaan keskellä lunta, mutta sitten iski Desu-sää. Eipä siinä mitään, kun Niina räpsytteli silti siistejä kuvia. Kun hän ilmoitti, että otti tehokuvausvarustelun mukaan, naurahdin ja totesin, että: ”Mulla on tylsiä pukuja mukana,” koska en todellakaan ajatellut, että tuossa kelissä ja täyteen ahdetulla Sibeliustalolla olisi saanut yhtään järkevää kuvaa aikaiseksi. Väärässä olin.

Kuvasi: Niina
Niina laittoi tähän vähän kipinää!

Tällä kertaa taas koin, että Todorokin meikki ei ihan mennyt nappiin. Sen lisäksi, että unohdin meikkivoiteen kokonaan naamasta ja varjostukset menivät vähän niin ja näin, olin kai ottanut väärän huulipunapaletin matkaan kasvojen arpea varten (omistan siis kaksi samanlaista palettia eri sävyisenä), joten arvesta tuli hieman liian tumma. Tekstuuri onnistui kuitenkin ihan mukavasti. Niinan ottamissa kuvissa arpi näyttää ihan hyvältä, mutta selfieissä se tuntuu sekoittuvan ihan liikaa peruukin punaiseen osaan.

Kuvasi: Niina
Ei ole lumikuvia, mutta tämä oli myös hauskaa!

Lauantain ohjelmista ensimmäisenä syöksyimme katsomaan kunniavierasohjelmaa. Meikkaamisen 101 olisi kiinnostanut, mutta koska en ikinä muista ilmoittautua mihinkään työpajoihin tai keskustelupiireihin, niin se meni täysin sivu suun. Kunniavierasohjelma puolestaan oli hieman puuduttava. Asia sinällään oli mielenkiintoista, mutta valitettavasti herran ulosanti oli todella verkkaista ja pehmeää. Minäkin jonkin verran japania osaavana olin välillä puoliunessa ohjelman aikana. Olisi pitänyt ottaa virkkuut mukaan.

Hyvin käytettyä ohjelma-aikaa: Olen virkatessa vahingossa treenannut thenareita niin paljon, että piti leikata kädet ulos Todorokin rannekkeista. Tätä ongelmaa en ole kohdannut aikaisemmin.

KV-ohjelman jälkeen kerkesimme hieman pyörähtää taidekujalla ja myyntipöydillä. Taidekujalla oli taas hillitön tungos tietyille pöydille, joten suosiolla ohitin ne nopeasti. Tällä kertaa olin jopa tutustunut taidekujalaisiin ja siihen, ketä löytyy mistäkin ja minä päivinä. Olin kerrankin fiksu ja suuntasin suoraa niille pöydille, joiden antimista olin kiinnostunut. Katselin myös sitä, missä on tuttuja, mutta tungoksen takia en viitsinyt jäädä läyryämään kenenkään kanssa. Myyntipöydillä kerkesimme kiertää puolet salista, kunnes tajusimme, että pitäisi lähteä jonottamaan ohjelmaan.

Metsästin pussukoita ja haalarimerkkejä. Korvakoruihin ja magneetteihin hurahdan aina.

Tuo ohjelma olikin Cosplay, fanart ja tekijänoikeudet. Ymmärrän, että Jussi Karilla on oma vetovoimansa, mutta en sentään osannut odottaa sitä, että ohjelmaan piti todella jonottaa (20 min ennen ohjelman alkua???) ja jännittä sitä, että mahtuuko saliin sisälle. Salin ovi laitettiin kiinni nenämme edestä ja sanottiin, että tilaa on vielä yhdelle, joten meidän poppoo jäi ohjelmasta paitsi. Tässä vaiheessa olen kerennyt jo kyseisen ohjelman katsoa netistä, ja voin sanoa, että olihan se hyvin mielenkiintoinen. Itselleni osa asiasta oli tuttua, mutta oli kiva, että asiaa tarkasteltiin puhtaasti Suomen lain näkökulmasta. Pari kysymystä aiheeseen liittyen jäi minulla päähän muhimaan.

En tiedä, mikä on tämä kultti tai rituaali, mutta haluan liittyä.

Seuraavana vuorossa ohjelman puolesta oli cosplay-kisat. En ollut ihan hirveästi tarkastellut Frostin kisaformaatteja, koska tuntui siltä, että ylipäänsä kisoista tiedottaminen oli jotenkin jäänyt vähälle. Lauantaiaamun paikkalippusekoilu myös hämmensi suuresti. Onneksemme saimme liput (ja jopa vahingossa ylimääräisiä), eikä niitä tarvinnut jäädä kärkkymään päivän ajaksi, koska ne muutamat liput, joita palautimme, katosivat saman tien. Kaikkien kisojen taso oli huikea! Hall-kisaajat ja craftmanship-(miksi ei kädentaito?)-kisan olisi voinut hyvin sekoittaa keskenään. Suurta pakahdusta oli aiheuttaa myös rakkauteni Labyrinthiin ja sen näkeminen lavalla. ECG:n osalta meinasi vähän huvittaa, kun lähes jokaisessa esityksessä joltakin lähti vaatteita päältä. Lisäksi savu oli vahvana näissä kisoissa. Onnea kaikille sijoittuneille!

Elikot saivat parhaat paikat!

Kisojen ja pienen pyörimisen jälkeen oli aika suunnata nokka kohti ruokaa ja petiä.

Sunnuntaille olin vääntänyt jopa uuden puvun! Ja nimenomaan sunnuntaille, koska ei se nyt mikään lauantaipäivän puku ole, jos siihen kuuluu mekko ja kengät. Huomasin jo syksyllä, että eteneminen Laudnan osalta ei ole niin tehokasta, että saisin hänet valmiiksi Frostia varten, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma (kyllä aion joskus jopa kertoa tästä puvusta täällä blogin puolella).Tiesin, että Laudan oli mahdoton tehtävä, ja joulunseutuun minulla oli siis enemmän kuin neljä päivää vapaatta ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuoteen (kiitos koulun ja kiitos sen, että opiskelijalla ei saa olla kesälomaa, jos meinaa syödä ja asua), minkä innoittamana päätin vääntää pikapuvun niistä resursseista, joita käytettävissä oli. Peruukkia kaiveltiin kaapista ja kaikkea muuta nurkista. Kahden viikon iskuajassa syntyi lopulta Selphie.

AamuSELPHIE!
Ole hyvä Kenji!

Kertoilen Selphien pukuprosessista enemmän myöhemmin, mutta sanotaanko, että ei ole ollut ihan tuon oman cosplay-listani kärjessä tämä hahmo. Tälle kuitenkin naureskelin, koska kerrankin pääsin kunnolla jopa hymyilemään hahmouskollisesti, toisin kuin yleensä. Eli pitäisikö enemmänkin valita sellaisia hahmoja, jotka eivät ihan niin hirveästi sielua hivele, jotta voisin näyttää kuvissa muutakin kuin lahnanaamaa? En tiedä, mutta sunnuntaipuvuksi Selphie kävi oikein mainiosti. Ja kuinka ollakaan heti aamutuimaan onnistuin houkuttelemaan luokseni juuri sen henkilön, joka varmasti osasi arvostaa pukuvalintaani parhaiten koko tapahtumassa.

Tämä kuva on hävytön ryöstö Ilonan Instagramista.

Sunnuntain katselulistalle ei uskaltanut oikein ottaa mitään muuta kuin Cosplaytuomaripöydän takana. Syynä tähän oli puhtaasti jonottaminen narikkaan. Jo lauantaina saimme kokea sen hitauden ja odottelun, mikä tuntui kuuluvan tämän Frostin narikkapalveluihin. Tästä syystä sunnuntaille varauduimme pitkiin narikkajonotuksiin, mikä oli ihan oikea ratkaisu. Samanmoista narikkahärdelliä en muista kokeneeni Desuconeissa koskaan. Pientä juorua kantautui korviin siitä, että ihmiset olisivat olleet kipeinä ja että miehitys on muun muassa siksi ollut vajaa. Ymmärrän hyvin tämän syyn. Itsekin tässä parantelen räkäistä coniruttoa, mutta hieman silti ihmettelen rikkoutumisvaran pienuutta. Narikkaan sai sunnuntaina jonottaa 30+ minuuttia mennessä ja tullessa.

Kuvassa:
Miä, Niina, Anniilaugh, Kide ja Navara

Mutta se ohjelma! Kävin siis kuuntelemassa höpinöitä cosplay-tuomaroinnista, koska pöydän takan oli tuttuja ja koska cosplay. Eeeeehkä tämä ohjelma ei ollut ihan minulle suunnattu, mutta eipä sen väliä. Hauskaa oli, ja oli mukava kuulla näkökulmia cosplay-vastaavien suunnalta monille jutuille. Also antakaa Faronille joku oma ohjelma, koska spontaanit vitsit hänen suustaan olivat vain parhautta. Huvittavinta oli, että salin etummaiset penkit olivat täynnä juurikin niitä, joille tämä ohjelma ei ollut suunnattu. Heh.

Ohjelman jälkeen teimme vielä pikakierroksen taidekujalla, mutta myyntipöytäsaliin emme enää joutaneet vaikka tarkoitus oli. Pikaisessa hetkessä Niina räpsi vielä muutamat kuvat Selphiestä (jee!), ennen kuin oli aika lähteä jonottamaan taas narikkaan tavaroita, koska junan lähtö häämötti. Painelimme narikkajonoon juuri oikeaan aikaan, koska noin 15 min jonotuksen jälkeen huomasimme, että jonon pää katosi jo jonnekin Metsähallin syövereihin.

Kuvasi: Niina
Siis... Oikeesti vois harrastaa ilmeitä.
Ai niin, tein myös propin!

Koko viikonloppu tuntui hurahtavan ihan liian nopeasti. Myös tapahtumassa itsessään olo oli vähän kiireinen. Tuttuja tuli nähtyä, mutta pitkään ei kerennyt juttelemaan juuri kenenkään kanssa. Välillä oli jopa pakko vain viipottaa ohi, koska itselläni oli kiire ja näki, että toisellakin on kiire. Oli silti ihana nähdä ja edes vähän vaihtaa kuulumisia, vaikka vähäiseksi se jäikin. Kesäksi toivon matkustamista autolla, koska omat aikataulut ja oma rauha.

Siinä oli kertomukset Frostista tältä erää, joten Fukka kiittää!

PS: Selphien merkinnän lomassa avaan muun muassa sitä, miksi minun piti toteuttaa raakalaisuuksia Frostia varten.

Tun tun tuu!

Ja lopulta kaikki olikin hyvin - Desucon Frostbite 2018

Holla!

Sain edellisen merkinnän puristettua ulos, ennen kuin uusi pukupärinä pääsi päälle, mutta tämän kanssa meinasi tehdä tiukkaa. Aloitin Yamaguchin kaavoittamisen ja en vain malttanut istua alas ja kirjoittaa Frosti-merkintää. Nyt on toimeton hetki, kun kangas kuivuu ja muuta ei voi tähän hätään tehdä kuin odottaa. Hyödynnetään tämä siis.

Frostista on tullut minulle yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista monesta syystä; se on pitkän tyhjän kauden jälkeen ensimmäinen isompi tapahtuma, joka on vakiinnuttanut ajankohtansa, ECG-karsinnat on mielestäni yksi parhaimmista ja kovatasoisimmista kisoista tällä hetkellä ja se on laadultaan lähes aina hyvä. Siksi odotin Frostia hirmuisissa täpinöissä. Myös se, että koko loppuvuoden oma conikalenterini on aivan täysin auki ja Frosti oli yksi niistä harvoista tapahtumista vuonna 2018, jonne tiesin pääseväni tai meneväni. Tulevaisuudesta lisää tulevaisuudessa.

Pelkkä-Teppo ja Pallenalikka uskollisesti mukana matkalla.

Matkaan lähdettiin perjantaina aamusta, että ehtisimme Lahteen hyvissä ajoin. Syitä kiirehtimiseen oli kaksi:1) minun piti ehtiä valmistella itseni ja pukuni lauantaita varten ja keretä hyvissä ajoin nukkumaan, sekä 2) halusin nähdä hyvin vouhotetun Tatakaishown. Toisin sanottuna minulla oli kiire, muilla ei.

Tällä kertaa en pitänyt omaa pientä autoconiani puvun kera, vaikka hirveästi olisi huvittanut vetää Suga taas niskaan perjantain puvuksi.

Menimme siis katsomaan avajaiset. Kokonaisuutena tämän kertainen juonikaari avajaisissa ja päättäjäisissä oli paras oman muistini mukaan, mutta Tatakaishow ei täyttänyt odotuksiani. Viihdyin ja tietyllä tapaa nautinkin koko showsta, mutta sen vouhotus mielestäni meni reippaasti yli.

Smurffit on täällä! Smurffit on back! Eiku...
Ihanin Shep: Rorune ja D.Va: woodi

Rorunen kanssa olimme sopineet jo aikaa sitten, että Interstellan avaruusoliot pääsevät tekemään uudelleenesiintymisen Frostissa. Minun kohdallani tämä ei ole mikään 'no laitampa tuon, kun en keksi muuta' -puku, koska ihomaalit vievät niin paljon aikaa ja energiaa. Piti ihan kunnolla tsempata itseäni tätä varten koko viikko ennen Frostia. Näin jälestä päin olo on hyvin helpottunut ja kaikki se aikaisen lauantain ahdistus oli lopulta kaiken arvoista. Maalaus onnistui paremmin kuin aiemmin ja jopa hulluudessani mietin, että Stellaa voisi ehkä joskus vielä käyttää uudestaan (+suunnitelen jo kahta muuta maalicossia...).

Nämä puvut saivat lähes samanlaisen vastaanoton kuin aikaisemminkin, mutta uutena jännänä elementtinä oli se, että ihmiset hirveästi kiittelivät sitä, että olimme tehneet nämä puvut... ? ... Ja useaan otteeseen saimme kuulla, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku on nähnyt mitään cosplayta Interstellasta (hei anteeks me tehtiin nää jo 2014).

Näissä fab tossuissa oli hyvä kipittää pihalla .
(Olin varma, että liukastun ja kuolen.)

Lauantaina ohjelmista kävimme katsomassa Oikotie cossiin, joka oli hyvin pitkälti toisintoa jo kertaalleen Desuconissa nähdytstä cosplay-luennosta. Perusidea luennolla oli, että ei tarvitse tehdä pukuja hyvin, jos itseä ei kinosata. En kuulunut kohdeyleisöön, mutta vähän mutristan suutani siitä, että Desu on aikanaan toitottanut sitä, että he pyrkivät antamaan tilaa uudelle ohjelmalle, jolloin kierrätetyt tai parannellut ohjelmat eivät kelpaa ohjelmistoon. Näemmä jo kertaalleen Desussa käytetyt ohjelmaideat kuitenkin kelpaavat, koska Cossi-Pirkka, Kaaoscosplay ja tämä Oikotie cossin (kuten myös sen edeltäjä ja nyt mukana ollut paja) putoavat omasta näkökulmastani hyvinkin samaan lokeroon. Tai sitten, kun kyseessä on cosplay-ohjelma, niin katsotaan läpi sormien.

Kävimme kuulemassa Persona-pelien arkisimulaatiosta, mikä oli viihdyttävä. Vähän rasahti korvaan toisen puhujan takelteleva ulosanti, mutta sisältö tuli kuitenkin hyvin esiin. Myös huvituin suuresti siitä, että kumpikaan puhujista ei ollut pelannut Persona 3.

Hiukset animessa, Voittamaton päähahmo ja Kehitysvammaisuus animessa ja mangassa olivat sellaisia ohjelmia, jotka olisin halunnut päästä katsomaan. Aikataulut ja päällekkäisyydet eivät aina anna armoa.

Päästiimpä sitten vielä Ylen artikkelin kansikuvaksi...
Ilmeemme kertoo kaiken siitä, mitä mieltä olemme naamaan tungetusta kamerasta, ennen kuin kuvaamiseen on pyydetty lupa.

Cosplay-kisat piti tietenkin käydä katsomassa. Oli ihan kivat kisat. Tietenkin vähän haikailutti, ettei itse ollut lavalla (koska ECG-karsinnat mm. PARAS) tai voinut samalla tavalla jännittää kenenkään puolesta. Voittajat olivat hyvinkin ennalta-arvattavat. Minun kohdallani ainoana mieleenpainuvana esityksenä oli yksilösarjan voittajan, Faroni Cosplayn, Tohtori Outo -esitys. En tiedä lähteestä juuri mitään enkä ole edes elokuvaa nähnyt, mutta esityksen tunnelma oli aivan huikea. Hyvä esimerkki siitä, että toisinaan vähemmän on enemmän. Onnea hirveästi! Kuin myös ryhmäsarjan uusille edustajille!

Pukukisasta en muista enää lähes mitään, mutta omat suosikkini eivät tainneet sijoittua... En muista.

Hieman kävi sääliksi kisaajia, koska kisaa oli taas työnnetty myöhemmäksi. Voin vain kuvitella sen, jos olisi joutunut itse kituuttamaan noinkin myöhään Juhanan lateksinaamarissa... Kaikki kisaajat olette voittajia, kun selvisitte päivän loppuun asti kuolematta.

Kis oli muru ja näpsi taas kuveja.
Shep edelleen Rorune.

Kisojen jälkeen taisin vain hokea: "Suihkuun! Suihkuun!" Matkamme suuntasikin kohti väliaikaista kotia, ruokaa ja minulle ja Rorunelle kauan kaivattua peseytymistä.

(Hyvin olin värit sinetöinyt, kun vesiliukoiset maalit eivät lähteneet liukenemaan ollenkaan ilman kunnon hinkkausta, vaikka suoraan hanan alle rajat tunki.)

Sunnuntain pukuna oli uusi ja nyt ihannaksi todettu Uraraka Ochacon sankariasu Boku no Hero Academiasta. Koko sarja on minulle yksi kuoppa ja siinä on niin paljon ihania hahmoja, jotka haluan tehdä. Uraraka valikoitui nyt ensimmäiseksi.

Kynityt kulmakarvani aiheuttivat kauhua lähipiirissäni...

Urarakan asupäivitys tulee olemaan hyvin perusteelinen, koska ihmiset kyselivät niin paljon, miten tietyt osat on tehty. Oli tosiaan yllätys, miten miellyttäväksi ja omakseni tämän puvun lopulta tunsin. Makkarankuorihaalaria meinasin pelätä ihan hirveästi, mutta lopulta sekään ei ahdistanut. Tämä puku oli vaan niin mukava päällä. Varsinkin Stellan jälkeen oli ihana hillua puvussa, jonka rikkoutumista tai sotkeutumista ei tarvinnut pelätä juuri ollenkaan.

Sunnuntain ohjelmatarjonta ei ollut niin mielenkiintoinen kuin lauantain, mutta jotain sentään tuli katsottu. Ihan mielenkiinnosta ja siitä, että aina ollaan kavereiden kanssa puhuttu, että pitäisi mennä katsomaan, niin menimme tällä kertaa tarkastamaan AMV-kisan. Se sattui hyvään aikaan ja liputkin saatiin haetua. No... ei ehkä tarvi mennä enää tulevaisuudessa. Itselleni videoiden näkeminen isolta ruudulta ei jättänyt käteen mitään sen kummempaa. Hyvin voin jatkossakin katsoa kisavideot koneelta tai kännykästä. Lisäksi olin erimieltä lähes kaikista sijoituksista ja varsinkin voittaja AMV:n kohdalla olin hyvin hämilläni. Se oli yksi niistä videoista, joista pidin vähiten. No nyt on sekin koettu ja todettu, että ei ole minun juttuni.

Kis kuvasi.

Muoti historiaa, historiallista muotia (miksi kaikkien ohjelmien nimet toistavat itseään?) oli varmaan tämän Frostin informatiivisin ja mielenkiintoisin luento. Ylläri pylläri se iski minuun (oma lopputyöni kirjallinen osuus sivusi aihetta hyvin vahvasti). Paljon paljon tuli uutta asiaa, mutta osa oli tuttua. Puhuja oli todella hyvin perehtynyt aiheeseen ja osasi tuoda asiat esiin mielenkiintoisella tavalla.

Viimeisenä vuorossa oli tietenkin päättäjäiset, jotka olivat viihdyttävät. Tämä puolisko Tatakaishowsta iski minuun paremmin kuin alkupuoli. Suurimmaksi osin vain siksi, että minulle tärkeät ja merkitukselliset hahmot tulivat kuvioihin vasta tässä pätkässä. Muuten se ei ollut kummoisempi kuin aikaisempikaan. Kenshinin ja Mikasan taistelu oli parhain taisteluosuus. Desuconin kunniavieraat julkistettiin ja hetken piti hätäillä, että ketäs sinne tulee. Jo nyt on tiedossa, että Desu jää välistä tänä vuonna. Ei tarvinnut onneksi hätääntyä.

Tällasissa tunnelmissa ajeltiin taas kotiin...

Sellainen oli taas se reissu. Fukka kiittää.

PS: Se uskomaton muutos, minkä kunnon rintsikat saavat aikaan. Stellan puvun alla käytetyt rintsikat vaihtuivat kakkarintsikoista yhtiin parhaimmista, jotka omistan. Näytti niin paljon paremmalta nyt.

Höpsistä, naisrosvoja!

Hellou!

woodituudinen on vihdoinkin päässyt elämässä eteenpäin ja päivittänyt blogiaan ECG-seikkailujen osalta. Käykää lukemassa. Siksi voin vihdoin kerätä myös oman sepostukseni meidän esityksestä ja sen työstämisestä. Yritän olla toistamatta samoja asioita kuin woodi, mutta ihan varmasti menee asiaa päällekkäin.

Kerron heti näin alkuun siitä kuinka pimitimme lähes kaiken esitykseen liittyen kaikilta ulkopuolisilta (kaverit mukaan luettuna). Syitä salamyhkäisyyteen oli kaksi: 1) koska Källi ja ullatuus ja 2) se, ettei kukaan uskoisi tätä juttua todeksi kuitenkaan. Pimitimme siis lähes kaiken lähdeteoksen, hahmot ja jopa sen, että woodi on koko hommassa mukana. Rorunen kanssa loimme salajuonen, jolla saimme junailtua asiat, niin ettei tarvitse sentään piilotella sitä, että olemme kisaamassa. Mm. aikataulujen ja matkustamisen suunnittelu oli näin sentään helpompaa. Kaikki elivät siis siinä uskossa, että olimme Rorunen kanssa kahdestaan könyämässä kisalavalle jälleen kerran.

Kuva: Taino

Parhaita hetkiä tämän prosessin aikana olivat ne, kun ihmiset saivat tietää tai tajusivat, mikä oli meidän lähdemateriaali. Yksi muru vahingossa näki Juhanan viitan kaavat, joihin olin tietenkin kirjoittanut hahmon nimen, lojumassa kotonani. Ensin pohdittiin ja pähkäiltiin, että mikä pirun Prinssi Juhana. Kuulostaa tutulta. Ja sitten, kun lamppu syttyi, ensimmäinen kommentti oli: ”Vitun turrit.”

woodin osallisuus koko hommaan paljastui suurimmalle osalle vasta Frostin perjantaina, kun kolmestaan ryömimme Sibelius-talon bäkkärille.

Vikat reenit ennen Lahtea.

Esitys itsessään oli kohtuu helppo lyödä kasaan. Juonen luuranko ja perusidea olivat jo olemassa. Ongelmaksemme kävikin se, kuinka mahduttaa kaikki tämä ja lisää kahteen ja puoleen minuuttiin. Ideoissa meillä oli selkeästi runsaudenpula. Emme lähteneet kopioimaan kohtausta prikulleen alusta loppuun, koska se olisi ollut sekä tyhmää että mahdotonta. Poimimme avainelementit ja täytimme aukot sekä maustoimme kaiken Disney-pääsiäismunilla. Silti Kill your darlings oli hyvin vahvasti mukana.

Nallen raato.

Koko esityksen ja pukujen ydin voidaan summata yhteen sanaan: Kyny. Ihan intopiukeana saimme suunnitella sitä, kuinka mahdollisimman kynyjä asioita saamme tehdä tätä projektia varten. Minä en päässyt ihan yhtä hyvin kynyilyn makuun kuin rikoskumppanini. Onhan Juhana sentään prinssi! Sain edes vähän kynyillä kruunun ja Herra Hissin kanssa.

Halusimme ehdottomasti ottaa mukaan Herra Hissin, ja onneksi elokuva itse tarjosi kynyn lähestymistavan neljännelle hahmollemme. Jos joku sattuu muistamaan, niin Sukka-Hiss oikeasti esiintyy Robin Hood -elokuvassa. Ajatus oli aivan liian hulvaton, että sen olisi voinut jättää käyttämättä, joten minä päädyin neulomaan sukan ensimmäistä kertaa.

Herra Hiss 0.3

Esityksen valmisteluun itse käsikirjoituksen ulkopuolella piti panostaa minun mittakaavallani paljon, koska lavasteita ja rekvisiittaa piti ihan oikeasti käyttää. Lavasteetkin saivat käydä kovan seulan läpi ja monesta ideasta luovuttiin. Kaiken tavaran kasaan haaliminen ja kuljettaminen oli ihan seikkailu sinänsä, kun arkku ja muut romut veivät yhden ihmisen verran tilaa autosta (yksi syy, miksi kaihdan turhia lavasteita niin paljon).

Kovin montaa juttua ei sentään pitänyt alusta asti tehdä tätä esitystä varten. Tuuletustelineet, jotka toimivat seininä, kävelivät melkein syliin, Rorune oli tehnyt arkun aikaisempaa esitystä varten, verhoja ja vilttejä kaiveltiin ihmisten nurkista. Vain pieniä yksityiskohtia piti tehdä ihan itse, kuten rahoille pussukat (Rorune), juliste (woodi) ja kristallipallo-onki (miä).

Fun fact: Suurin osa rahapusseista on täytetty 400g makaronipusseilla, jotka ostimme vasta Lahdesta.

Kuva: Mikael Peltomaa

Musiikkien löytäminen oli yhtä aikaa vaikeaa ja helppoa; olemassa oli tunnelmaan ja kohtaukseen sopivat musiikit, mutta koska elokuva on tehty 1973, ei siitä ole julkaistu mitään virallista sound trackiä. Musiikit kaivelimme huonolla laadulla elokuvan kohtauksista, joissa hahmot eivät puhu. Varsinainen ennustuskohta, jossa kristallipalloa heilutellaan ilmassa, oli murheenkryyni. Tuossa kohtauksessa papatetaan koko ajan. Siksi piti keksiä jokin vaihtoehtoinen musiikki taustalle. Liisa ihmemaassa -elokuvan madon laulama vokaalilaulu tuli ensimmäisenä mieleen. Se sopi kohtaukseen ja toimi hyvänä pääsiäismunana.

Fun fact: Oli muuten suomenkielinen versio laulusta, koska englanninkielinen ei ollut niin toimiva.

Harjotusryönät feat. woodin jalka.

Dialogi oli ihan oma juttunsa. Alkujaan olisimme halunneet tehdä esityksen suomeksi, mutta koska ECG:n säännöt rajaavat kielen englantiin, niin päätimme kehittää ihan oman kielemme ja heitellä sekaan jotain tuttua. Minä olin ihan varma, että meidät diskataan sen yhden ainoan suomenkielisen sanan, jonka raitaan ujutimme, takia. Sain kuitenkin tietää, että moni ei sitä edes tajunnut oikeaksi sanaksi.

Fun fact: Rorune heitti esityksessä yleisöön suklaakolikoita, joita jaeltiin myös muuten ihmisille.

Kuva: Mikael Peltomaa

Lähes kaikkien repliikkien takana on ihan oikea teksti, jonka vain muunsimme papatukseksi. Kaikilla meistä oli omat tavut hoettavana, mistä muodostui jokaisen oma puhetyyli. Jokainen meistä puhui oman hahmonsa repliikit, joita siistittiin, leikattiin ja madallettiin jonkin verran mukailemaan ”miesääniä”. Pois luettuna Herra Hissin ölinät, jotka ovat minun sössötyksiäni, joita ei ole sen kummemmin muokattu tai kirjoitettu ylös. Minua siis puhtaimmillaan ja sain kuulla tästä kommenttia jos jonkin kerran.

Fun fact: Pikku-Johnilla eli Rorunelle oli kirjoitettu vain kolme repliikkiä, joista lopulta vain kahta käytettiin.

Kuva: Mikael Peltomaa

Itselleni vaikeinta tässä esityksessä oli tuplaroolitus. Olen jonkin veran opiskellut nukketeatteria, mutta siitä on hirmu kauan aikaa ja kätösten toimivuus ei ole siinä kunnossa kuin, mitä nukketeatteri oikeasti vaatisi (lue: en ole treenannut). Onneksi oli kyny, niin pystyi menemään sieltä, missä aita on matalin. Inspiraationa Pikku-Kakkonen.

Herra Hiss sukkamuodossaan on hyvin vähäilmeinen nukke, minulla oli käytössäni vain yksi käsi nuken ohjailuun ja piti vielä olla muulla kropalla ja naamalla toisen hahmon roolissa… Oli vaikeaa, enkä missään vaiheessa tuntenut osaavani hommaa kovin hyvin. Harjoittelin Hissin ohjailua ja repliikkejä yksinäni peilin ja kameran kanssa, mutta olisin kaivannut jonkun osaavan ihmisen viereen ohjaamaan kunnolla. Luultavasti homma toimi sen verran kuin pitikin ja sopi hyvin esityksen luonteeseen, mutta en ole mitenkään ylpeä roolisuorituksestani Herra Hissinä. Semisti ok.

Kuva: Mikael Peltomaa

En ihan oikeasti uskonut, että pääsisimme edes portfoliohausta läpi näillä hahmoilla ja idealla (ja meidän portfolio oli ihan läppä muutenkin). Saati, että pärjättäisiin itse kisassa. Myös yletön somehypetys on ollut hyvin hämmentävää.

Kiitän vielä kerran kaikkia, jotka ovat meitä ja esitystä kehuneet. On ollut jännä matka. Välistä on miettinyt, että mitähän vittua sitä muka ollaan oikeesti tekemässä. Eniten kiitosta menee kuitenkin woodille ja Rorunelle, jotka ovat tarpeeksi kaheleita tällaista varten. Ootte ihanoita!

Tämä oli toistaiseksi tässä. En mitenkään jaksa tähän hätään vielä editoida kasaan koostetta äänityksen möhlistä, koska haluan tehdä sen vähän vaikeamman kautta.

Fukka kiittää!

PS: Uutta pukua on jo aloitettu!

Hän on miellyttävä, kuninkaallinen, rakastettava, söpö

Hei hei!

Kirjoittelen Juhanan nyt auki, että saan vapauden siitä hetkeksi edes. Esityshommelit tuskin mahtuvat tähän samaan. Saati, että jaksaisin tähän hätään editoida ääniraidan riekaleita. Kuiteskin!

Näin alkuun voin todeta, että Prinssi Juhana ei missään muotoa ole minulle mitenkään merkittävä hahmo. En todellakaan ikinä haaveillut tai kuvitellut tekeväni kyseistä hahmoa saati tässä Disneyn eläinmuodossa. Nakki napsahti ja teimpä sittenkin.

Jo heti alkuun Juhana pisti kapuloita rattaisiin, kun oikean sävyisiä kankaita ei löytynyt yhtään mihinkään tarvittavaan. Karvakangas viitassa on ainoa kangas, mitä en täydellisesti värjännyt. Siihenkin piti tehdä kuitenkin mustat pisteet "kärpän hänniksi".

Kaikki värjäystilkut, jotka löysin...
Mukana myös kappaleet lopullisista kankaista.
Viitan viimeisin väri on tuo isoin punasävyinen tilkku keskellä.

Kankaissa olisin halunnut olla historiallisesti korrekti ja käyttää mm. villaa ja samettia, mutta tiesin jo heti kättelyssä, että tukehtuisin kuoliaaksi. Siksi valitsin mielestäni lähimmän vaihtoehdon, joka on myös helppo värjätä; puuvillan. Puuvillasatiinilla yritin tavoitella edes jotain hienostuneisuutta ja arvokkuutta, mikä hahmolle tietylä tavalla kuuluu.

Tein jokaisesta kankaasta usemman koetilkun, jotta oikea sävy löytyisi ja että varmasti pystyisin luomaan saman värin vielä uudestaan. Kaikki kankaat on värjätty Dylonin käsiväreillä, jotka totesin hyvinkin helppokäyttöisiksi Kokkuri-sanin kanssa. Laskin veden ja värien suhteet ja otin aikaa. (Ainoastaan sininen on värjätty vain yhtä väriä käyttäen. Muut on sekoitettu itse.) Tietyssä kohtaa tämäkään ei ollut tarpeeksi...

Kuvasi Kis

Ihan ensin lähdin tekemään sinistä tunikaa, koska halusin hirveällä himolla päästä tekemään tuon höpsön kauluksen. Tunika on todella simppeli, eikä sitä oikeastaan näy kaulusta enempää koko elokuvan aikana, joten sain tehdä siitä lähestulkoon juuri sellaisen kuin haluan.

Kauluksen kuviollinen osa on myös erillinen kappale miehustassa, joka myös värjättiin erillään muusta valmiista vaatteesta. Tummempi sininen on tehty painamalla. Palasin vanhan tutun eli kontaktimuovi-painamisen pariin. Se oli jotenkin hyvin tyydyttävää.

Ei siitä ihan ympyrää tullut.

Pinkit pallerot ja "lehtien reunat" tein kirjomalla. Halusin toteuttaa edes jotain historiallista työtapaa ja kirjonta nyt sattui olemaan ehkä aiunut sopiva ja järkevä. Laakapisto olet edelleen pyllystä...

Pähee kaulus.

Viitta on ehkä kaavoituksellisesti yksi tylsimmistä vaatteista, minkä olen koskaan tehnyt. Toisaalta se on kyseiselle aikakaudelle ihan luontaista. Mutta hei! Kuka ei olisi koskaan halunnut omistaa kuninkaallista karvaviittaa?

Jälleen nestehukan ja tukehtumiskuoleman pelossa päätin olla vuorittamatta viittaa. Kaikki saumat pitikin sitten tehdä edestakaissaumoina, että ne olisivat mahdollisimman siistit, koska viitta tulisi olemaan auki ja riepoteltavana. Sanotaanko, että hihan istutuksia ei ole kivointa tehdä edestakaissaumoina.

2. kerta? Kai?

Viitan värjäsin... kolme kertaa. Jotenkin olin onnistunut tekemään jonkun laskuvirheen, kun muunsin veden ja väriaineen määriä deseistä litroihin... tai sitten keittelin lientä liian vähän aikaa. En edes itse tiedä. Ensimmäinen värjäys olikin sitten liian vaalea, joten tein toisen saman moisen lieman ja uitin takin siinä uudestaan. Väri oli nyt sama kuin koetilkussa, mutta sitten katsoin reffiä... ja tajusin, että olin kokenut jonkun aivosulun koetilkun kohdalla, koska värin olisi pitänyt olla paljon punaisempi...

Koetilkkuja silpuksi ja niitä uittamaan punaisessa liemessä toivoen, että niitä riittää oikean sävyn löytämiseksi. Onneksi ei tarvinnut värjätä takkia kuin kerran ihan pelkässä punaisessa liemessä. Sen jälkeen olin onneksi tyytyväinen.

Viitan karva oli ylikallista, upeaa karvakangasta, ja siksipä hirvitti lähteä tyhertämään karvaan mustia täpliä permanenttitussilla. Myös hyvin mielenkintoisia sauma- ja rakenneratkaisuja jouduin tekemään karvan takia.

Moi.

Leijonan karvaa ei meinannut löytyä sitten yhtään mistään. Kaikki karvakankaat olivat ihan väärän sävyisiä tai karva liian pitkää. Kankaan tuli olla myös suhteellisen ohutta, että saan tehtyä siitä hanskat ja saan vielä sormuksetkin sormiin. Onneksi lopulta löysin nukkatrikoota, joka oli 95% puuvillaa, minkä pystyin värjäämään. Käytin siis kankaan nukkaista nurjaa puolta karvaisuuden tavoitteluun.

Karvan värjäyksessä ongelmaksi osoittautui koekappaleisiin vaadittavat minimaaliset värien määrät. Olen käyttänyt värjäyshommissa ihan perus keittiövaakaa, jonka pitäisi näyttää 1g tarkkuudella, mutta siinä vaiheessa, kun värijauhetta pitäisi laittaa 0,5g olen aika pulassa.

Vaikka onnistuin koetilkuilla saavuttamaan suhteellisen osuvan värin, joka passasi vielä peruukinkin kanssa, olin silti hukassa, kun piti vaihtaa desit taas litroihin. Leijonakangas on värjätty kolmen eri värin sekoituksella; keltainen, oranssi ja ruskea, mutta oranssin ja ruskean määrät ovat niin käsittämättömän pieniä.

Loppupelissä menin aikalailla mututuntumalla, vaikka jotain laskutoimituksia muka teinkin.

Raato.

Onneksi lopputulos oli tyydyttävä. Jouduin kuitenkin ostamaan uudet ihomaalit, koska aikaisemmat sävyt olivat aivan liian punaisia. Grimasin rasvaliukoisten ihomaalien joukosta ei löytynyt ollenkaan kunnon keltaisen sävyjä, joten jouduin tyytymään vesiliukoisiin. Vanha viholliseni kohtaamme jälleen...

Leijonan "pukuun" kuuluvat hanskat, korvat ja housut, joissa ovat samassa myös jalat ja häntä. Jälleen tukehtumisen pelossa en halunnut tehdä kokonaista haalaria ja halusin, että saan kädet kunnolla käyttöön tarvittaessa (Edea-traumoja).

Hännän karvatupsu on viitan karvakangasta,
joka on värjätty muste+kynsilakanpoistoaine-liuoksella ruskeaksi.

Jalat olivat hassun hauskat. Oma räpyläni on niin pieni, että piti tehdä legginsien sisään leijonatohvelit. Tohvelit ovat vanulla täytettyjä ja tein niistä kolme versiota ennen kuin oikea malli ja tyyli löytyi. Ihme ja kumma varpaat eivät hirveästi hikoilleet päivän aikana, vaikka vanuburritossa hengasivatkin.

Ensimmäinen tassutohveli.

Ensimmäinen testi ihan legginsien sisällä.

Tassuille piti olla tietenkin läpyttimet eli sandaalit. En tietenkään voinut löytää mistään oikean muotoisia sandaaleja leijonajaloille, joten piti tehdä itse. Ensikosketukseni EVA-mattoon oli koittanut. (Eihän sitä ole ollut jemmassa kuin toista vuotta...)

Siitä mulle läpyttimet.

Olin jotenkin kuvitellut EVA:n olevan paljon jämäkämpää, mutta itse koin sen vain tosi paksuna softiksena. Ihan hauskaa oli sitä työstää, vaikka en tämän kummoisempia asioita siitä väsännytkään. Hirveästi houkuttaisi nyt joku pikku panssariasia.

EVA-pohjat on vain päällystetty keinonahalla, johon ompelin remmit kiinni. Yksinkertaista huttua tämä. Sen kummempia kiinnityksiä ei sandaaleihin onneksi tarvinnut, koska jättimäisissä jaloissa ne pysyivät ihan hyvin sellaisenaan. Jätin myös EVA:n pohjan käsittelemättä siinä toivossa, että en ihan lentäisi persiilleni.

Siili

Ehdottomasti lempiasiani tästä puvusta on kruunu. Olen jostain syystä aina halunnut tehdä tuollaisen kynyn ja sarjakuvamaisen kruunun. Silti ehkä paras asia koko kruunussa on sen hillitön koko. Jos minä omana itsenäni laitan kruunun päähän, se valahtaa kaulalle, joten ainoa syy, miksi se oikeasti pysyy päässäni on peruukki ja korvat. Sugan peruukin kanssa perjantain harjoituksissa kruunu piti kunnolla asetella, että se mitenkään pysyisi päässä.

Jänskäää!

Pohjana kruunussa on ueampi kerros softista, josta on tehty myös syvyyttä vaativat osat. Koko hoito on voileivätty mustalla worblalla. Tämäkin on materiaali, jota olen jemmannut, mutta en ole ennen päässyt käyttämään. Se ei aivan yhtähyvin toiminut kuin ihan tavallinen worbla, mutta luulen, että tämä ei ollutkaan sille mikään paras käyttötarkoitus. Katsotaan, mihin keksin käyttää sitä vielä.

Worbla-pinta sai myös Erikeepperi-käsittelyn useampaan kertaan. Jo itsessään tasainen ja kaunis mustan worblan pinta oli kiiltävän kaunis tämän jälkeen.

Shinyyyy! Myös feat. peruukki.

Kruunun jalkokivet ovat ihan vaan Paperclayta. Tein salmiakkiruutuja kaulitusta massasta ja kuivumisen jälkeen hioin ne oikeaan muotoon. Minusta ei ainakaan näillä näkymin tule timantinhiojaa. Luulin, että näiden hiominen on tuskaa, mutta sain syödä sanani. Valmiit kivet maalasin ja lakkasin sekä lopulta vain liimasin valmiiseen kruunuun.

Etualalla ensimmäinen hiottu.

Kokeilin kruunuun internetin ihmemaailmassa kehuttua kultamaalia Rub'N'Buffia. Ihan jännittävä maali, mutta tähän en nähnyt sitä sopivaksi. Hieman epätasaisempi pinta olisi sille ehkä toimivampi tarttumis alusta. Olisin joutunut maalaamaan koko kruunun varmaan kymmenen kertaa, jos olisin tehnyt sen ainoastaan Rub'N'Buffilla. Sen sijaan löin lopulta kruunuun päälle kahta eri kulta-akryylimaalia ja tadaaa kruunu olikin piiroselokuvasta.

Kaksi kerosta Rub'N'Buffia.

Peruukki oli alkujaan pitkä ja kihara. Hieman teki kipeää saksia tuo kallis ja hyvälaatuinen kaunotar jollekin pirun Prinssi Juhanalle, mutta mietin sitten mielessäni, että olihan tämä kuitenkin kisapuku. Oikeasti tilasin Juhanalle kolme peruukkia ja tämä oli niistä tietenkin se kallein ja sopivin.

Hei hei muru.
KALA siellä vaanii.

Elokuvassa Prinssi Juhanalla ei ole tietenkään hiuksia, mutta minulla oli pakko olla. Piti ihan pohtia, mikälaisen kampauksen prinssille tekisin; haluaisinko olla historiallisesti korrekti vaiko jäljitellä eläimellisiä piirteitä? Koska koko elokuvassa historiallinenkorrektius on vain naurahduksen ansaitseva vitsi ja eläimelliset piirteet Juhanan kohdalla vedetty niin överiksi, päätin tehdä vähän jotain siltä väliltä. Jotenkin edes yritin jäljitellä Juhanan päänmuotoa elokuvassa. Lopullisen saksimisen ja muokkauksen innoittajina olivat mm. He-Man ja King Joffery Game of Thronesista.

Epätoivoni olla näyttämättä hiireltä näiden korvien kanssa.
Jotka BTW menivät ihan lyttyyn conipäivän aikana kruunun takia.

Korvat on ihan vain ommeltu peruukkiin kiinni ja tässä kohtaa kiitin itseäni siitä, että valitsinkin sen parempilaatuisen peruukin.

Kruunun jalokivien jälkeen pitikin sitten tekaista myös sormusten kivet. Ne olivat vaikeita enkä niihin ihan hirveän tyytyväinen olekaan, vaikka pidänkin niistä osana asua.

Tein erimallisia möhkäleitä Paperclaystä, joista sitten hioin tai yritin hioa sopivan muotoisia kiviä. Valmiisiin kiviin on tehty "istutukset" mustasta worblasta ja sen jälkeen ne on vain liimattu valmiisiin sormuspohjiin. Lopuksi kivien ja kultaosien maalaus ja lakkaus.

Mööö! Oli hirmu vaikeaa tämä.

Kuono oli yksi kysymysmerkki. Elokuvassa Prinssi Juhanan kuono on vain yksi iso laatikko. En mitenkään olisi pystynyt tekemään moista vekotinta naamaani ja elää sen kanssa. Eivätkä leijonat edes oikesti näytä siltä! Siksi tein taas hieman itse soveltaen.

Kaikkien meidän naamat.

Teimme Rorunen ja woodin kanssa yhdessä kipsinaamarit, joiden päälle rakensimme massasta kukin oman kuonomme. Kuonot päälystettiin sitten nestemäisellä lateksilla, josta varsinain kuonoproteesi syntyi. Eli samaan tapaan kuin tein Fujimoton nenän.

Oman nenäni kohdalla päätin tehdä hieman tyylitellyn leijonan nenän. En ihan realistista lättä nenää, mutten ulkonevaa laatikkoa kuitenkaan. Myös ylähuuli piti muotoilla uudestaan.

Vähän on possuhtava.

Ensimmäinen proteesi ennen reunojen siistimistä.

Tällä kertaa tein vain kaksi proteesia (en kuutta), joista lopulta ensimmäinen päätyi naamaani kisapäivänä. Koska ylähuulen piti peittyä kokonaan, yltää proteesi minulla suuhun asti. Tämä oli jotenkin höpsö kokemus, koska ylähuuli ei lopulta pysynyt ollenkaan naamassa kiinni, kun yritti vähän edes syödä ja juoda. Tulevaisuuden kuvauksia varten teen varmaan uuden nenän, koska nämä ovat niin ohuita, että ovat aikalailla kertakäyttötavaraa.

Kuvasi Kis

Ihan jännää oli Juhanankin väsääminen, vaikka siihen ei kuulunut samanlaista hahmorakkautta ja -hypetystä minun osaltani, kuin muihin pukuihin. Nyt kuitenkin haluan hetkeksi keskittyä ihan omiin pukuprojekteihini, joihin ei kuulu ryhmiä. Niin moni hahmo huuttaa minua reffikansioistaan.

Fukka kiittää!