Miksi niin valkoinen pupuseni?

Moi! Lupasin oikeaa asiaa ja tässä sitä tulee.

Ruruka alkaa näyttää kohtuu hyvältä. Laitoin pupulle kuvitteellisen deadline'n vapulle ja, jos olen reipas, se kyllä valmistuu. Tässä muutaman päivän aikana olen sen parsinut kasaan lähes kokonaan. Koristuksia ja kiinnityssysteemejä pitää vielä lisäillä.

Valkoista kangasta ja kaavapaperia on niin paljon ympäriinsä, että hukkaan asioita yhtenään. Piti vielä varmuuden vuoksi kaivaa James'n ylijäämä tilkut ja suikaleet esiin. Ihan kuin Rurukan alavarat eivät hukkuisi jo muutenkin. Valkoista joka puolella... Talvi?

Liikaa valkoista!

Inhoan valkoisen kankaan käsittelyä ja nyt mietinkin, miksi halusin tämän hahmon tehdä. Tapanani on pistellä itseäni neulalla sormeen ja vuotaa verta asioiden päälle. James'n housuihinkin päätyi verta. Nyt pitää vain yrittää olla sievästi ja pitää kangas puhtaana.

Tein ihan uudet "miesten" kaavat itselleni. James'n kaavat olivat niin hirveät, että heitin ne suoraan roskiin, vaikka yleensä arkistoin kaavani todella hyvin. Paperiversio istui päälle tosi hyvin, mutta Rurukan alukaavun kanssa tuli huomattua, että rinnan ympärystä oli edelleen liikaa... jopa 8 cm.

Sitten lisäillään kaikkea sälää.

Peruukki on puolikuosissa. En ole vielä leikannut etutukkaa tai mitään muutakaan, mutta letittelin sitä jo. Suurimmaksi osaksi mangassa Rurukalla on ihan normaalit letit, mutta värikuvissa yleensä letit näyttävät joltain tavallisen ja kalanruotoletin välimuodolta. Päätin sitten tehdä kalanruotoletit, koska niistä saa hieman paksumman näköiset letit ja olen tätä ennen tehnyt kalanruotoletin kerran. Opettelemista siis.

Verkon piilottaminen oli suhteellisen hankalaa.

Kunhan tämä pupunen on valmis, aion keskittyä Alexiaan. Odottelen peruukkia saapuvaksi ja kävin myös kirjastossa hamstraamassa kaavakirjoja turnyyriä varten. Huomasin myös ilokseni, että olen pääni sisällä päättänyt jo lähes kaikki kesän puvun. En edes tajunnut.

Fukka kiittää ja toivottaa jo näin aikaisessa hyvää Vappua!

Astetta isompi

Terve!

Kesän Desuconin liput tupsahtivat tuossa toissapäivänä luukusta sisään. Se vaikutti merkiltä, että pitäisi alkaa suunnitella ja valmistella pukuja kyseistä tapahtumaa varten. Viimeiset viikot olen etsinyt kesätöitä ja tehnyt ennakkotehtäviä kouluhakuja varten. Samalla olen purrut hammasta, koska olisin halunnut jo päästä käsiksi puvun tekoon. Tärkeämmät asiat silti ensin.

Aika pitkään olen ollut ihan ulalla siitä, mitä meinaan päälleni vetää Desuconissa, mutta onneksi inspiraatio iski ja tämäkin ongelma on nyt edes jotenkin ratkaistu. Päätin päästää pitkäaikaisen riippajäniksen tuskistaan ja tehdä Rurukan Desuconiin.

Muiden kesälomailijoiden murheeksi manaan viileää alkukesää, koska Rurukalla on suhteellisen rutkasti vaatteita päällä. Jee! Keskäcon ja kerrokset! Testaan saisinko Rurukan hiukset aikaiseksi yhdestä peruukista, ettei tarvitsisi tilata taas peruukkia (yksihän meni jo Lukalle). Joka tapauksessa Ruruka on varma nakki.

Sitten vähän isompaan numeroon, josta voin ihan rehellisesti syyttää Kitaconissa olleita Fantasiapelien myyjiä. Herrat, onnistuivat myymällä myymään minulle ja toverilleni erään sarjan. Kannatti, koska se on yksi lemppareistani nyt. Kesti hetken ennen, kun tajusin, että haluan tehdä tämän puvun Desuconiin, mutta sitten idea tuli jäädäkseen. Eli ajattelin ottaa astetta isomman projektin hoidettavaksi tähän väliin.

Alexia Tarabotti on yksi uusista lempinaisistani ja asiaanhan ei vaikuta se, että Alexia antaa turpaan oikeille vampyyreille ja ihmissusille tarvittaessa. Unohtamatta tätä viimeisintä hurahdustani viktoriaaniseen muotiin ja isoihin helmoihin... Hetken aikaa pohdin olenko tähän muka ryhtymässä, osaanko edes, ja pahinta, näytänkö hyvältä? Päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan, koska siitä on tosiaan hetki, kun olen viimeksi joutunut "rehkimään" uuden puvun eteen. Vähän aikaa sitten tuli väännettyä wanhojentanssipuku, joka ehkä hieman myös innoitti. Pääsen myös tekemään korsetin, mitä olen odottanut siitä asti, kun sain edellisen valmiiksi.

Nyt kaikki ylimääräinen työ on tehty ja pääsen näiden kahden pariin. Ruruka on 99% varma desutapaus, mutta Alexia on tiettyjen voimien armoilla. Alexia valmistuu rehellisesti vain, jos raha riittää. Tulen aloittamaan Alexian jo nyt, mutta en aio kuolla nälkään sen takia, että saisin jonkin puvun tehtyä. Asioita täytyy priorisoida. Samasta syystä en aio keksiä mitään kolmatta pukua Desuun. Jos Alexia ei löydä tietään Lahteen kaivan ehkä jonkun vanhan tapauksen mukaan.

Fukka kiittää.

PS: Ensikerralla pitäisi olla jo jotain järkevämpää asiaa.

Muutamat 11

Heipähei!

Minulle siis nakattiin tämä blogisfääriä kiertänyt 11-juttua-haaste. Aioin hoitaa muita asioita pois alta ennen, kun tämän teen, mutta tylsyyksissäni päädyin pohtimaan syntyjä ja syviä. Haasteeseen siis...

Haaste

Säännöt

1. Kerro 11 asiaa itsestäsi

2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen

3. Keksi 11 uutta kysymystä

4. Haasta 11 uutta bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa

5. Kerro kenet haastoit

1. En juo ollenkaan kahvia ja teetäkin vain hyvässä seurassa. Kaakao on oma juttuni.
2. Keittiössä olen hyvin neuroottinen.
3. Osaan tehdä kaiken laista, mutta en mitään erityisen hyvin.
4. Olen äärettömän utelias ja pidän hirveästi siitä, että saa oppia uutta. Aiheella ei niin väliä.
5. Olen kokeillut tosi paljon eri harrastuksia. Nyt ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ole mitään viikoittaista harrastusta, jossa käydä. Kotona tuleekin sitten tehtyä.
6. Asun yksin, enkä usko, että voisin koskaan enää asua kenenkään kanssa yhdessä.
7. Minulla on käärmefobia. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että kyse ei ole mistään pikkupelosta.
8. En usko aikuisuuteen. Ihmiset kasvavat, mutta ei ole olemassa aikuisia, on vain ihmisiä, tyhmiä ihmisiä, ei niin tyhmiä ihmisiä ja ei niin ihmisiä.
9. Harrastan välillä eräretkeilyä.
10. Olen soittanut pianoa 7-vuotiaasta asti, mutta en ole yhtään hyvä.
11. Tykkään hirveästi jääkaappimagneeteista.

Minulle heitetyt kysymykset:

1. Syötkö ikinä outoja ruokayhdistelmiä, kuten pehmistä ranskalaisilla, eikä kukaan tunnu uskovan sen olevan hyvää?
- Makeat kaurakeksit ja meetvursti, jäätelö ja meetvursti, meetvursti yleensä ja lähes joka aamuinen aamupalani; näkkileipää dipattuna kaakaoon. Eli kyllä. Munchies-ruoka on parasta.

2. Tai mietitkö outoja tai paradoksaalisia asioita, kuten miksi kaiken sanotaan aina maistuvan ihan kanalle, mutta kana puolestaan ei maistu kaikelle?
- Koko ajan :D Ajatus juoksee liian nopeasti ja sitä on tullut mietittyä kaikkea banaanikärpäsistä todellisuuden rakennusaineeseen.

3. Mikä on puku/asu/vaate, jonka haluat joskus toteuttaa ja ehkä aiotkin, mutta se vaan tuntuu liian ultimaattiselta vielä tähän hetkeen?
- Montako saa laittaa? Useimmissa on ongelmana vain se, etten suostu työntämään itseäni makkarankuoreen tai bikineihin tämän kokoisena.

4. Mikä on lempiväri ja syy miksi uskot pitäväsi juuri siitä väristä?
- Oranssi. Siitä tuli kai lempivärini pahimman Naruto-hypeni aikaan (Fukka 10v.), mutta vaikka en enää kyseisestä sarjasta niin paljoa välitä, on se silti pitänyt pintansa lempivärinäni. Se kuvastaa todella hyvin minua. Harmi vaan, että suurin osa oranssin sävyistä ei näytä itseni päällä ollenkaan hyvältä.

5. Voisitko matkustaa outoon maahan ja syödä siellä kaikkia paikallisia ruokia, kuten meduusoja?
- En voisi. Matkustaisin kyllä mielelläni, mutta se syöminen olisi ongelma. En ole mikään maailman nirsoin ihminen, mutta on tiettyjä ruokalajeja joista en pidä. En esimerkiksi syö juuri mitään mereneläviä (paitsi punaista kalaa), koska ne kaikki maistuvat samalta eli kalalta. Olen kyllä maistellut monenlaisia ruokia (kuten haita ja alligaattoria), mutta kokonaista annosta en tiettyjä ruokia syö.

6. Onko allergioita tai muita deadly-flaw:eja jotka vaivaavat elämääsi?
- Ainoat asiat, jotka elämääni niin sanotusti vaivaavat, ovat lukihäiriö ja jalkavika. Lukihäiriö nyt ei enää muuten, paitsi, että olen järkyttävän hidas lukemaan. Jalkavika rajoittaa siinä mielessä, että en voi käyttää mitä tahansa kenkiä. Cosplay’n parissa se on aika perseestä, koska vaikka löytäisin kirpparilta tai muualta hahmolle juuri sopivat kengät ja jopa omaa kokoani, en voi niitä käyttää, elleivät ne ole hyvät jalassa. En aio paskoa jo rikkinäisiä jalkojani lisää sillä, että cosplay’n takia laittaisin huonot kengät jalkaan ja kynyäisin niissä jalkani hajalle.

7. Missä ja miten haluaisit viettää elämäsi mummo-pappa vuodet?
- Miten minä mitään tuollaista voisin tietää? Hyvä, että näen vuoden päähän omassa elämässäni saati pidemmälle. Olen aika Go with the Flow –ihmisiä.

8. Miten on elämäsi sokerikulutuksen laita?
- Liikaa. Liikaa karkin muodossa ja sopivasti kaikesta muusta. En käytä sokeria paitsi leipoessani, mikä on taas jäänyt aika vähälle. Karkin syöntiäkin olen onneksi onnistunut taas rajoittamaan. Nykyään syön karkkia ehkä kerran tai kaksi kuussa.

9. Luetko paljon ja mitä?
- Luen kohtuu paljon, joo. Lähinnä fanfictionia ja virtuaalikirjallisuutta. Lukihäiriön takia en ikinä oikein oppinut lukemaan kirjoja. Hirvein asia peruskoulu aikoina oli se, kun piti lukea jokin kirja johonkin mennessä. En ikinä saanut niitä kirjoja luettua, ellen käyttänyt kaikkea (ihan oikeasti kaikkea) vapaa-aikaani lukemiseen, koska minä luen 10 sivua siinä ajassa, kun joku toinen lukee 40. Siksi moni kirja jäi kesken ja se jäi aina inhottamaan, kun muut olivat saaneet kirjat luettua.  Ei hirveästi innostanut lukemaan sitten vain omaksi huvikseen, kun kirjaston laina-aikakaan ei ikinä riittänyt. Tiettyjä klassikoita on tullut luettua ja vanhoja tuttavuuksia olen lukenut uudestaan useaan otteeseen (Sormusten herra on suurkulutuksen alla).  Haluaisin kyllä lukea vaikka mitä, mutta se ensimmäinen askel on aina se vaikein. Virtuaalisessa muodossa, en näe tekstiä konkreettisessa muodossa (esim. sitä, kuinka paksu kirja on), niin en osaa ahdistua lukemisesta. Oikeasti, luen koko ajan jotakin. Se on vain netissä. Tietokirjallisuutta ahmin välillä ihan kirja kirjoina. Jostain syystä niiden lukeminen ei ole ollenkaan ongelma.

10. Tuntuuko sinusta ikinä että et nyt ihan ymmärrä mikä ihmisiä kiinnostaa massakulttuurissa, oli kyseessä sitten esimerkiksi pukeutuminen tai TV-ohjelman seuraaminen, vai oletko yksi massan seuraajista?
- Olen aina ollut oman tieni kulkija. Tietyllä tavalla silti ymmärrän massakulttuuria, koska massa tarjoaa idean, mitä seurata, eikä sitten tarvitse itse keksiä sitä ideaa. Se on helppo, hyväksytty, yksinkertainen ja valmiiksi pureskeltu. Ei tarvitse olla luova. Tietysti massa-vaikuttajissa on yleensä laaja konsepti, josta monenlaiset ihmiset voivat poimia omat tarttumapintansa sen seuraamiseen. Joskus massa onkin pienten eri ryhmittymien yhtälö. Eikä näillä ryhmittymillä ole mitään muuta yhteistä. Eli riippuu hieman siitä konseptista.

11. Mitä sellaista tulet tekemään elämässäsi, jota ihmiset muistelevat vielä vuosien päästä?
- Olemaan minä? En tiedä. On tullut tehtyä niin paljon kaikkea kummallista, ettei se enää ole mitään erikoista omalla kohdallani tai ympärilläni oleville. Tähän asti olen saavuttanut myös kaikki tavoittelemani suuremmat asiat ilman kommelluksia, joten en usko, että kelkka hirveästi tästä mihinkään kääntyy. Riippuen tietenkin siitä myös, että miten tuon kysymyksen tulkitsee. Puhutaanko minun ympärilläni olevista ihmisistä vai laajemmassa mittakaavassa. Kaverit varmasti muistavat suihkulähdeuinnit, Tasavalta-asennon ja ’Tuolilla voi istua’ –räkäisyt.

Ja koska minä olen cosplay-bloggaaja, yritän pyörittää myös näitä omia kysymyksiäni cosplay'n ympärillä. Yritän myös taggailla sellaisia blogeja, joissa tätä ei tietääkseni ole vielä nähty, mutta joiden vastaukset minua oikeasti kiinnostavat.

1. Millaisena cosplay-harrastajana näet itsesi?
2. Mikä on sinulle cosplay'n suurin kompastuskivi?
3. Kuinka paljon ammennat tietoa joltain toiselta ihmiseltä (esim. vanhemmilta, sisaruksilta tai kavereilta) cosplay'ta varten? Vai teetkö kaiken ihan omin neuvoin?
4. Minkä cosplay-asusi valmistaminen on ollut hauskinta?
5. Mikä on sellainen asia, jonka tekemisen haluaisit oppia, mutta jostain syystä et pysty opettelemaan?
6. Oletko ikinä pohtinut sitä, kuinka saisit yhdistettyä muita harrastuksiasi cosplay'hin?
7. Kuinka avoin olet cosplay-harrastuksesi suhteen esimerkiksi kavereiden ja sukulaisten kanssa? Tai uusien tuttavuuksien?
8. Mikä on ehdottomasti parasta tässä harrastuksessa?
9. Mistä sait ideasi perustaa cosplay-blogi?
10. Onko blogin kirjoittaminen antanut sinulle jotakin uutaa harrastukseesi?
11. Mitkä ovat mielestäsi cosplay-blogien huonoja puolia?

Tags tags tags... Hippailen:

yaci, Amanda, woodi, Malicionna, Lilian, Biitti, Chiruka, Punpun ja Lazuliz, YumiKoyuki, Elina sekä Hansku!
I dare you to do it!

Fukka kiittää!

Kenen idea tämä oli?

Moi!

Blogijutut senkun vaan kerääntyy. Olisi niin paljon asiaa tänne, mutta aika ei tahdo taas riittää. Kiitän kuitenkin jo nyt Keikisalaita (?) haasteesta! Teen sen heti, kunhan olen saanut nämä vanhemmat jutut pois alta.

Talvilomalla, joku sai hyvän idean kuvata Black Mage'ja... pihalla... tuulessa... ja pakkasessa. Miksi? Se on edelleen hieman hämärän peitossa. Koska tuosta päivästä ei jäänyt hirveänä käteen kuvia omasta puvustani eikä ryhmäkuvia otettu yhtään, joten kerron nyt sen, mitä ei kannata tehdä.

Matkaan kohti Nallikarin aavaa rantamaisemaa lähtivät Rorune Painena, Kide Yunana ja minä Rikkuna. Woodi oli kuvaajanamme ja hänen blogistaan voitte luke, kuinka tämä tarina saikin onnellisen lopun kaikesta siitä rutinasta, minkä tässä tulen purkamaan, huolimatta. Minä haluan vain jakaa tyhmiä kuvia.

Kohtuullisen eeppinen tausta.

Noh... Meidät tosiaan yllätti tuuli ja viima. Vaikka olimme pakanneet mukaan vilttejä ja henkisesti varautuneet kylmään, tuli tälli kohtuu yllätyksenä. On sitä ennenkin kuvattu pukuja pihalla talvella ja hangessakin uitu, mutta merituuli on nähtävästä aivan omaa luokkaansa ihmisen jäädyttämisessä.

Emme olleet varmoja mihin pääsisimme kuvaamaan, koska kyseinen ranta on revitty auki ja se on rakennustyömaana tällä hetkellä. Minä olin fiksu ja halusin lähteä etsimään sopivaa kuvauspaikkaa kaikista vaikeinta reittiä.

Hyvää spottia etsimässä.

Läpi lumen ja jään käy tiemme!

... tai sitten ei.

Kide kuvattu, Rorune ja minä valmistautumassa.

Tästä päivästä kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Kun vihdoin pääsimme sopivalle paikalle, Kide kuvattiin ensin. Samaan aikaan Rorune ja minä vedimme päällemme viimeisiä romppeita kuten kenkiä. Itselläni olivat sormet jo tuossa vaiheessa niin kohmeessa, etten ollut saada kiinni vetoketjunvetimistä, jotta olisin saanut kengät jalkaan. Termossukkien ansiosta minulla on vielä varpaat jäljellä. Rorune kuvattiin seuraavana ja minä yritin saada edelleen kenkiä jalkaani.

Tuuli oli äärettömän kova, kuten varmasti osasta kuvista näkyy, ja suurimmaksi osaksi minun piti pitää hatusta tiukasti kiinni, että se ylipäätään pysyi päässä. Kaikki keskittyminen menikin sitten siihen. Syy, miksi keppi ja puku ovat huonosti lähes joka kuvassa. Vain pieneksi hetkeksi sain päästettyä otteeni irti, kun seisoin oikeassa kulmassa tuulta päin. Sitten tulikin hillitön tuulenpuuska ja puhalsi hattuni tiehensä. Tuossa vaiheessa se oli kuvauksien loppu, koska olin niin kohmeessa, että tuskin jaksoin hymyillä. Minusta saatiin hurjat 25 kuvaa, joista suurimmassa osassa näytän ihan kahelilta ja lopuissa puku repsottaa miten sattuu.

Siellä menee.

No oliko tämä hyvä reissu? Ei ja joo. Nyt on ihan kiva nauraa asialle, mutta olinhan minä ihan hypotermian partaalla (kuten varmasti muutkin). Kesällä sitten (jos se tulee) paremmissa tunnelmissa
uusi yritys.

Lisäksi kävi pieni haveri. Olin palauttamassa autoa takaisin äidilleni ja viemässä omia tavaroitani kotiin. Tyhjensin autoa kaiken maailman romppeista ja laitoin El Dorado -keppini nojaamaan autoa vasten, kun jälleen kerran valtava tuulenpuuska tuli ja heitti sen nurin. Kepin pääkoristeasia meni säpäleiksi, kun se lämähti jäiseen maahan. Suuri oli vitutukseni, kun sen kanniskelin sisään ja yritin epätoivoisesti etsiä liimaa. Ainoa liima, jonka löysin oli Erikeepperi...

Ta DAAAAAAAA!

Mutta OI tätä Ihmettä! tuo mystinen pelastaja oikeasti toimi! Nyt on El Dorado taas kasassa ja tarvitsee vain vähän maalia pintaansa. En enää ikinä epäile sinua Erikeepperi! Kepin pää oli tosiaan kolmessa eri osassa kaikki palat aivan irti toisistaan, mutta ei enää. Kuvasta näkyy missä kohtaa on otettu osumaa.

Se oli sellainen kertomus. Fukka kiittää.

PS: Minulla tosiaan on kaiken moista nyt meneillään, niin voi olla, että menee hetki ennen kuin saan kunnon cosplay-päivityksen aikaiseksi. Seuraava puku on kuitenkin jo tiedossa.

Kaitaleita, joilla muotoilla

Moro!

Minä en yleensä harrasta tutoriaaleja, koska minulla ei ole mitään omia suuria ja oivaltavia ajatuksia siitä, miten jotain tehdään hyvin. Myöskään en välitä toistaa samoja kikkoja, joita jaetaan ympäri internetin ihmemaata, vaikka itse osaan tehdä täysin samoja asioita. Eli jos siitä on tutoriaali, miksi minä tekisin uuden? Tai jos joku osaa tehdä asian parmmin, helpommin ja siistimmin kuin minä, miksi tekisin siitä tuton, jos oma tapani ei ole yhtä hyvä? No joo... nyt meni lätinäksi. Erään oksennuksen lavaesiintymisestä olen tehnyt, mutta tuokin on jo vuodelta 2010 (aika WTF?).

Nyt kuitenkin olen tehnyt tutoriaalin, koska en ole ikinä itse ainakaan löytänyt aiheesta mitään ohjetta. Yhteistä pukuprojektia varten satuin jopa ottamaan kuvia lähes jokaisesta työvaiheesta. Ja kun kysyin eräältä mahtavalta, olisiko tällaisesta ohjeesta hänen mielestään mitään hyötyä, sain myönteisen vastauksen, joten tässä se nyt on.

Minulta kysyttiin, kuinka sain Jamesin paidassa olevan pienen loven niin siistin näköiseksi. Vastaus: muotokaitaleella. Minä rakastan muotokaitaleita niillä saa asioista siistejä. Muotokaitaleen voi laittaa lähes mihin tahansa vaatteen reunaan. Sillä saa erikoisemmat muodot pysymään paremmin muodossaan (orly?). Sitä voi käyttää helmoissa, kädenteissä, päänteissä ja vaikka missä.

Itse muotokaitale.

Jamesin paidan muoto ei ole kovin monimutkainen, siksi siis muotokaitalekin on yksinkertainen. Muotokaitale  voidaan ottaa suoraan kaavasta. Tässä tapauksessa kopioin kaavassa olevan loven muodon ja lisäsin siihen samat saumanvarat kuin paidassa itsessään samaisissa kohdissa on. Itse muotokaitale otetaan piirtämällä "ylimääräiset saumanvarat" myös loven sisäpuolelle eli sille puolelle joka lopulta tulee osaksi kangasta. Itse siis lisäsin 1 cm loven reikäosaan ja paidan helmakohtaan 2 cm ja itse muotokaitale on 2 cm leveä. (Hirmu vaikea selittää.)

Muotokaitale voidaan tehdä samasta tai eri kankaasta, kuin varsinainen vaate. Jos kangas on hyvin jäykkää ja muotokaitaleella halutaan saada kovinkin pyöreää muotoa aikaiseksi, kannattaa muotokaitale tehdä pehmeämmästä kankaasta tai jättää tukematta. Itse tuin muotokaitaleen tukikankaalla ja se on samaa materiaalia kuin muukin paita. Huomatkaa myös saumuroinnit muotokaitaleen ulkoreunassa. Koska muotokaitale tulee vaatteen sisäpuolelle sen reunoja ei tarvitse kääntää tai muuten siistiä. Reunat kannattaa huolitella, ettei kangas lähde purkaantumaan, vaikka se olisikin tuettu.

Kulmissa kannattaa leikata saumanvarat auki, että muotokaitale kääntyy kunnolla.

Tässä kuvassa muotokaitale on ommeltu jo kiinni, mutta tämä kuva varmaan selventää kaavantekovaihetta hieman. Katkoviiva osoittaa mistä muotokaitale on ommeltu kiinni. Kuten useimmiten muussakin ompelussa muotokaitaleessa pitää muistaa asettaa oikeat puolet vastakkain (tukikangas tulee nurjalle). Muotokaitale käännetään lopulta vaatteen sisäpuolelle. Yllä olevassa kuvassa paidasta näkyvä puoli on siis oikea puoli ja muotokaitaleesta nurjapuoli.

Muotokaitaleen kiinniompelun jäkeen silitetään saumanvarat auki. Kaikki saumat näyttävät paremmilta, kun saumat on silitetty auki! Tämä helpottaa siistin lopputuloksen saamista.

Paidan sisäpuoli, kun muotokaitale on käännetty.

Paidan ulkopuoli, kun muotokaitale on käännetty.

Sitten muotokaitale käännetään vaatten sisäpuolelle. Saumanvarat jäävät piiloon muotokaitaleen alle, joten niitä ei välttämättä tarvitse huolitella. Huomatkaa kuvissa pientä ryppyä kulman kohdalla. En ensin leikannut tarpeeksi isoa lovea saumanvaroihin, joten muotokaitale vetää kangasta hieman kurttuun. Tässä vaiheessa muotokaitale pitää silittää pysyäkeen paikallaan. Muotokaitaletta ei välttämättä tarvitse tikata tämän jälkeen, mutta tässä jouduin joka tapauksessa kääntämään ja tikkaamaan paidan helman, joten tikkasin myös muotokaitaleen.

Oikeapuoli.

Sisäpuoli.

Tässä vielä kuvat lopullisesta tikatusta lovesta. Tässä myös näkyy, miksi lisäsin 2 cm sauman varat helmakohtiin. En ollut aivan varma paidan lopullisesta pituudesta, joten jätin siihen varmuuden vuoksi isot saumanvarat (millimetreillä on väliä).

Kuvaajana Heidi Hannula.

Tässä vielä esimerkki kädentiestä, jossa olen käyttänyt muotokaitaletta ilman päälitikkausta. Yritin kaivella kuvia, joissa olisi näkynyt hyvin kohtia, jotka ovat muotokaitaleella tehtyjä, mutta eipä niitä muka ole. Lisäilen sitten, jos löydän.

Fuu kittää ja toivoo, että tästä oli jollekkin edes jotain apua. Aina saa kysyä lisää ja pyytää selvennystä. Tiedän, ettei tämä ole mistään helpoimmasta päästä ymmärtää.

Pöllin kaikki teidän pokémonit!

Hellou!

Desussa saatiin jokunen kuva Jamesista otettua ja, koska en jaksa odottaa kesään asti kuvauksia, saatte nähtävälle näiden kuvien "parhaimmistoa". Vaikka James ei ihan omaan mieleeni natsannut, onhan se ihan unelma hahmoja minulle. Mielialat ailahtelevat ihan laidasta toiseen ja kehon- sekä kasvojenkieli on hyvin vahvaa. Siksi myös odotan tuota kesän kuvaussessiota ihan käpynä.

Nuo housut ;____;

Kuvaajana toimi tällä kertaa Jasu. Kiitos siis hänelle, että sain edes jonkun kuvan tästäkin puvusta näin äkkiä.  Harmittava seikka, mikä tässä puvussa omasta mielestäni mättää on se, että silmäni eivät näy hiuksista läpi. Heh.

Kuka muistaa kultaisen poke-pallon tarinan?

Kuten näkyy minulla oli taas hauskaa.

Lemppari :D Tähän kuvaan pitäisi liittää ääniraita.

Myös meikin kanssa piti tehdä kokeiluja ja pohtimista. Testasin monen moisia rajauksia, mutta aina näytin ihan liian tytöltä. Vaikka olemme todenneet, että James on Pokémonin pakollinen bishounen, über-tyttömäinen meikki tytön naamassa olisi mielestäni mennyt vähän yli. Siksi päädyin näinkin yksinkertaiseen meikkiin.

James on nyt säilötty matkalaukkuun ja ullakolle muutaman muun puvun kanssa. Se saa siellä odotella tulevaa ja kuvia superkuuman Jessie'ni kanssa ja muun köörin kanssa.

Fukka kiittää.

Kitacon: Örinöitä ja palloilua

Moro!

Heti sukkelaan Frostbite'n jälkeen johtikin matkani Kemiin Kitaconiin. Tämä oli itselleni toinen Kitacon eikä se hirveästi ollut viime vuodesta muuttunut. Ohjelmaa oli rajoitetusti, tilaa oli hyvin rajoitetusti ja tekemistä juurikin niin paljon. Viime vuonna piti suikkia joka suuntaan koko ajan, etten edes tajunnut, kuinka pieni Kita oikeasti on.

Itselläni aamu alkoi siitä, kun yritin ehtiä Kemiin ennen ensimmäisen ohjelmanumeron alkua. Sitä ohjelmanumeroa, kun piti olla itse pitämässä. Lupauduin ohjelmanpitäjäksi ja nykäisin Kaiskan kohtalotoveriksi rinnalleni. Homman nimi oli Cosplay-rage ja konsepti oli huumoripohjaista lätinää asioista yleisön kanssa. En voi sanoa, menikö se hyvin vai huonosti, koska niin paljon tuli lonkalta, kun menin unohtamaan muistiinpanot kotiin. Hups. Kuvat sentään muistin ja olimme hyvin ajan hermolla aiheinemme *köhbindausköh*. Ainakaan kukaan ei ole Anikissa räyhännyt asiata ja ohjelman lopussa vakuuteltiin, että oli viihdytty. Mission complete. Kide tokaisi minulle vain, että puhuin oudolla äänellä.

Meido-kahvilan ihana meido!

Cosplay-kisa oli se päivän kohokohta. Kisaajia oli hurjasti muihin vuosiin verrattuna eikä tuomaristokaan ollut enää niin kyseenalainen. Silti ihmettelen, eikö Pohjois-Suomesta löydy muka päteviä tuomareita Kitaconiin? Se, että tuomaristossa nähtiin tänä vuonna yksi aktiivisesti cosplay'ta harrastava tuomari on jo saavutus, kun viimeksi niitä ei ole ollut yhtään. MUTTA SILTI! Vähän jotain tasoa, niin kisa olisi ehkä osallistumisen arvoinen. (+ vittuun se purkka sieltä suusta, kun puhutaan mikkiinä ja yleisölle!)

Hirveästi ei muu ohjelma napannut tai olimme jo muissa maailmoissa. Hyötykäytimme aikaamme kuvaamalla hyvin rajoitetuissa olosuhteissa. Joka paikassa tuntui olevan ihan tuhottoman paljon väkeä tai aivan surkea valaistus. Itse olin vetänyt niskaani Ranman tultuani siihen tulokseen, että Yui'na ragettaminen olisi liian vääränlainen mielikuva. Ranmaa on jo kuvattu, mutta jokunen kuva siitäkin tuli otettua.

Here I'm sitting being your Jesus!

Anteeksi oli pakko. Ja koska Kitaconissa oli oikeasti näin jännittävää:

Kuvassa miä ja wooditus. Kuvasi Rorune.

Ja päivän päätteeksi piipahdimme syömässä kiinalaisessa. Siinä yhdessä ja samassa, jossa jostain syystä tulee aina syötyä, kun vierailen Kemissä. Kitaconissa tai muuten vaan. Ja koska tilanne oli niin korni, oli se pakko ikuistaa.

Lohi oli namnam. Kuvasi: Kide.

Se siitä conista. Omalta osaltani aika... blaah. Varsinkin, kun juuri oli vasta toivuttu Frostbite'sta. Käviämäärästä päätellen tapahtumalla voisi olla hyvinkin suuret mahdolisuudet kasvaa. Joillekkin se saattaa olla vuoden ainoita con-tapahtumia ja jo nyt näytti siltä, että tilat loppuivat kesken. Ei olisi paha, jos tilojen ohella ohjelmatarjontaa saataisiin kasvatettua.

Fuu kiittää.