Jämät

Moi!

Viimeisin merkintä tuli ihan väärään väliin, koska nyt jäin näiden jutskujen kanssa vaan lusmuilemaan. Kuvia Narutosta ja uimapojista luvassa. Narutosta ei ihan hirveänä ole mitään hienoja kuvia ja suurin osa näistäkin on jo jossain julkaistu. Silti haluan vähän vielä vilautella tätä poikaa.

'Lehtikylää etsimässä'
Kuvasi: Kangaskasa

Odotan kesää niin innoilla ihan vain siksi, että Narutoa päästäisiin kuvaamaan kunnolla pusikossa. Ei tämä Suomen kevättalven maisema hirveästi nappaa

Koska sammakko-perspektiivi on eeppinen.
Kuvasi: Kangaskasa

Asiaan kuuluvat maksuvälineet Maid-cafessa.
Kuvasi: Kangaskasa

Höpö fakta Narutosta; kun taannoin pohdimme Naruto-ryhmää huomasin, että olen juuri saman mittainen kuin Naruto. Yleensä hahmot ovat joko pitkiä tai lyhyitä, harvemmin keskipituisia, mutta nyt kävi sopivasti :B

Mikä sinä olet?!

Saanko hihkua siitä, kuinka ihanat hihat tähän takkiin tuli? Ainan täydelliset nimittäin! Piirsin hihan aivan kokonaan itse ja käytin ohjeita, joita en ollut aikaisemmin käyttänyt. Hihojen piirtäminen on ihan kivaa, vaikka välillä kitisen niistä. Naruton hihat muotoutuivat erittäin helposti ja niiden muoto pyöriöllä on aivan ihana. Ovat kivat.

Naruton hartiassa heiluva härpäke tuli tehtyä vasta Kitaan, koske se ei oikeasti näy punaisen takin alta mihinkään. Nyt se on kuitenkin tehty. En ole lopputulokseen tyytyväinen, mutta olen oppinut.

Kuvasi: Kangaskasa

Kuvasi: Kangaskasa

Tuosta Rasengan'sta: se on ehkä, se juttu, joka laittoi ajatuksen kytemään Naruto-cosplay'sta. Se on eräänlainen käsitreenauslaite. Äitini sai sen lahjaksi muutama vuosi sitten ja samantien minä ja Kide saimme saman ajatuksen; Rasengan. Frostia edeltävä viikko menikin siihen, että opettelin käyttämään tuota juttua kunnolla, että pystyn ylläpitämään siinä valon. Yksi hauskimmista propeistani ikinä.

Ihastuttavaakin ihastutavampi Yaci kuvaili meidän retardia uimapoikaryhmää Frostissa. Kiitos vielä siitä! Saatte nyt tuotoksia tuosta peeloilusta. Kaikki kunnia menee täysin Yacille, koska minä en tällä kertaa koskenut kuvissa mihinkään.

Kuvasi: Yaci

Kuvasi: Yaci

Muut ryhmän jäsenet saavat mainostaa omia naamojaan, joten nakkailen tähän vain kuvia Harusta ja koko poppoosta.

Haru: Miä, Nagisa: Kasa, Rei: woodi ja Makoto: Rorune
Kuvasi: Yaci

En vaan kestä tuota Rorunen mahtavaa hymyä!
Kuvasi: Yaci

Mitä tapahtuu???
Kuvasi: Yaci

Ja loppuun tämä paljon hilpeyttä aiheuttanut...
Kuvasi: Yaci

Fukka kiittää!

Liian paksu personaksi

Hei.

Sain tovereilta tuuppauksen, että julkaisisin tämän joten nyt mennään.

Se, että oma kehonkuva, itsetunto ja cosplay on nostettu taas esiin täällä suomalaisessa cosplay-blogisfäärissä, kehottaa minuakin hieman katsomaan asiaa. Asiaan vaikuttaa suuresti myös se, että näiden tekstien lukeminen sattui juuri sellaiseen saumaan, jossa en osaa itseni kanssa olla. Yritän siis perustella itselleni sitä, että miksi olen kirjoittamassa tästä samasta aiheesta taas. Sorkitaan tätä muurahaiskekoa vielä vähän lisää.

Muut ovat vuolaasti avanneet menneisyyttään ja tuntemuksiaan omasta kehostaan. Itse ajattelen enemmän tätä hetkeä ja paria tietynlaista näkökulmaa tämän tekstin runkona.

Ihan alkuun: Minä, Riikka, olen täysin sujut kehoni kanssa. Tai niin sujut kuin tällainen normaalipainoinen paksutyttö voi omasta kehostaan olla tässä maailman ajassa ja yhteiskunnassa. Olen lähes koko täysikasvuisen ikäni ollut se porukan paksu tyttö melkein kaikissa kaveriporukoissa. Minua on ympäröinyt monet upeat, hoikat ja kauniit ihmiset, mikä on tietenkin vaikuttanut siihen, miten katson itseäni. ”Mitä minä teen täällä? Miksi nämä ihmiset ovat minun kanssani, vaikka en selvästikkään kuulu joukkoon?” Sitten kuitenkin olen saanut kannustusta ja kehuja siitä, että vartaloni on täydellinen juuri minulle ja siksi olen osa tätä kaunista ihmisryhmää. Koska omalla tavallani minäkin olen kehossani kaunis.

Fukka luonnollisessa ympäristössään.
Kuvasi: Beetta

Cosplay-harrastajan, Fukkana, en voi sanoa olevani sujut oman kehoni kanssa, koska ne mallit, joihin ”joudun” vertaamaan itseäni ovat aina jollain tavalla kauniita ja hoikkia. Kaikista epärealistisista mittasuhteista välittämättä, minä olen lähes aina liian lihava suurimpaan osaan hahmoista, joita omat viihdemaailmani minulle tarjoilevat.

Oma tietoisuuteni kehosta, mittasuhteista ja anatomiasta on suhteellisen laaja. Olen piirtänyt monta vuotta tutkien ihmiskehoa ja anatomiaa. Äitini on ammattinsa puolesta hyvin perillä ihmisen kehon fyysisistä ominaisuuksista kuten lihasten toiminnasta ja liikkuvuudesta, ja sitä kautta olen yhdessä äitini opastuksella tutkinut omaa kehoani ja sen toimivuutta (koska yliliikkuvat nivelet ja jalkavika ja ja ja...). Olen harrastanut erilaisia asioita kuten tanssia ja muutenkin olen aina pitänyt ja ollut hyvä liikunnassa. Teatteriopintojen aikana aloin seuraamaan näitä kaikkia ominasuuksia muissa ihmisissä. Seuraan sitä kuinka ihmiset elehtivät, puhuvat, liikkuvat ja niin edelleen, koska hahmon luominen ja näytteleminen on helpompaa, kun on jotain mistä ammentaa (tietäisittekin miten paljon huomioin omaa puhetyyliäni ja pyrin pitämään sen kurissa). Tietenkin seuratessani muita aloin myös vertaamaan tätä kaikkea itseeni, koska näytellessä oma kehoni on se työkalu. Vaatetusalan opintoni ovat viimeisin suuri määrittävä tekijä siinä, kuinka hyvin oikeasti tunnen ihmiskehon, niiden erot ja ominaisuudet. Varaloanalyysit, mittasuhteet, väri- ja kaavaoppi ovat pahoja asioita. Kaikki tämä vaikuttaa tietenkin siihen kuinka hyvin näen itseni, ja minä näen hyvin.

Olen oppinut kikkailemaan oman kehoni kanssa ja voin ihan hyvillä mielin tehdä pukuja, vaikka hahmon ja minun muotoni eivät täysin kohtaisikaan. Silti tuntuu, että tietyllä asteella se ei tule koskaan riittämään.

Mitä laatikolla saa aikaan.
Kuvasi: Soffi

Maailmanlaajuisessa cosplay-yhteisössä ne kuumat tsirbulat saavat lähes hetkessä hyvän pukuilijan maineen, vaikka heidän osaamisensa puvun tekemiseen eivät olisi mistään kotoisin tai eivät edes tekisi pukujaan itse. He ovat kuumia, heidän vartalonsa sopii tämän hetkisiin kauneusihanteisiin ja moniin median hahmoihin. Hieman tästä kastista poikkeava pukuilija saa tehdä aivan hillittömän puvun ja hyvin, ennen kuin hänet huomioidaan samalla tavalla. Silti useimmiten kritiikin kohteeksi päätyy pukuilijan kroppa ja kasvot kuin varsinainen puku, jonka pitäisi olla se pääpointti. Jotta ilmaisisin asian mahdollisimman tönkösti: Hyvä kroppa voittaa yleensä hyvän puvun.

Ehkä ainoa puku, johon tunnen kroppani spoivan.
Kuvasi: Rorune

En siis puhu mistään varsinaisista kisa-asioista tai tapauksista Jessica Nigiri (no ehkä vähän siitäkin) vaan siitä, kuinka tämä yhteisö huomioi hyvän cosplay'n tai tasokkaan cosplay'n. Tietenkin, koska itse en ole sieltä pikkurillin laihasta kaartista, olen tämän pannut merkille. En olle löytänyt sitä ”vastinetta itselleni” sieltä suuresta internetin cosplay-massasta. Cosplay't jotka nousevat helpoiten esiin internetin syövereistä ovat yleensä sieltä pikkurilli-kaartilaisia tai miesten tapauksissa niitä treenattuja ja öljyttyjä yksilöitä, ja yleensä heidän pukunsa ovat hyvin keskivertoja tai välillä jopa huonoja.

"Oot läski, paska puku."
Kuvasi: Kangaskasa

 Yhdeltä kantilta haluaisin laihtua ja olla ”samalla tasolla” näiden tsirbuloiden kanssa, mutta toisaalta haluan tulla huomioiduksi mieluummin taitoni kuin mittojeni avulla. Oma arvostukseni muita pukuilijoita kohtaan lepää eniten heidän taidoissaan tehdä pukuja, muuntautumiskyvyssä ja monipuolisuudessa eri aspekteilla. Koska arvostan näitä ominaisuuksia muissa, niin tietenkin pyrin omalla tavallani saavuttamaan samanlaisia asioita omassa cosplay-harrastuksessani. Ennen kuin panostan kehoni ”laatuun”, panostan mieluummin pukuni laatuun. 

Jokaisella meillä on käynyt omat epäonnemme geeniarpajaisissa. Minä tiedän omani. Kaikki perheeni naiset ovat täysin samanlaisia vartalotyypiltään, minä mukaan luettuna. Heidän ja oman kokemukseni mukaan tiedän, että oma vartaloni on tällä hetkellä ”normaalissa” tilassa. Tarkoittaen sitä, että ellen radikaalisti muuta elintapojani johonkin suuntaan vartaloni ei tule tästä kovin paljoa muuttumaan, ja se on geenipohjaista. En syö mitenkään epäterveellisesti ja liikun kohtuullisesti, mutta silti vartaloni on mitä on. En ole enkä koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta tämä on kehoni luonnollinen tila. Toiset ovat luonnostaan rimpuloita ja saavat tehdä töitä sen eteen, että saavat lisäkiloja tai lihasmassaa. Minulta löytyy lihasmassaa ja tervettä pyöreyttä. Kuka vaihtaa?

Alexia on ehkä ainoa pukuni, johon olen oikeasti liian pieni.
Kuvasi: Kide

Toisena omaa harrastustani hämmentävänä tekijänä on se, että suurin osa kehuista, mitä saan, olivat ne sitten ulkonäöllisiä tai puvusta annettuja kommentteja, ovat mieshahmoista. Minä kuitenkin olen ihan lähes täyspäiväinen naisolento, mutta tässä harrastuksessa näytän paremmalta poikana... Olen siitä ihan hyvilläni, että voin näyttää hyvältä myös siloposkisena japanilaisviihteen mieshahmona, jotka ovat muutenkin hieman kyseenalaisia. Esimerkiksi Naruton kohdalla olen ollut kaikista kehuista aivan käsittämättömän intopiukeana, mutta Narutolla on hahmona niin paljon arvoa, että en välitä, vaikka hahmo on poika. Silti se, että naisena en jotenkin tässä harrastuksessa ole tarpeeksi hämmentää minua. 

Kuvasi: Kangaskasa

En ole mikään romanttisella tavalla naisellinen nainen ja minulla on omat poikatyttöpäiväni. On kuitenkin hetkiä, jolloin pyrin olemaan nainen. Suurimmaksi osin nämä hetket ovat cosplay'n tai alkoholin sävyttämiä, koska sisimmässäni olen sukupuoleton olento. Kuitenkaan oma naiseuteni ei tunnu riittävän niissä cosplay-hetkissä. En ole laiha enkä kuuma, näytän kananmunalta, jolla on peruukki päässä. En siis kelpaa naiseksi cosplay'ssa. Nais-cosplay'ni ovat automaattisesti huonoja, koska en ole hoikka. Siloposki mies minusta vielä tulee, mutta ei naista.

Osaan olla iloinen tietyistä ominaisuuksistani omassa kehossani. Suora vartalotyyppini on hyvä mieshahmoja pukuillessa, koska ns. naiselliset muodot voin piilottaa helposti, kun ei ole takapuolta. Rintavarustuksen kanssa onkin sitten aivan toisin päin. Pidän pitkistä jaloistani ja varsinkin sääristäni, jotka toimivat hyvin animu-puvuissa. Toisaalta taas tiedän hyvin ne asiat, jotka vaikeuttavat harrastustani tietyiltä osin; korkea vyötäröni pakottaa välillä tosi typeriin kaavoitusratkaisuihin ja on ihan rehellisesti ruma, lyhyehkö kaulani kanssa pitää kikkailla kuvissa tai muuten näytän 30kg lihavemmalta.

Ruma toimii.
Kuvasi: Jasu

Se ehkä on tullut jo selväksi, ettei minulla ole ongelmaa näyttää rumalta kameran edessä tai lavalla... tai ylipäätään missään. Silti se, että tässä harrastuksessa olen koko ajan vertauskohtana johonkin, vaikuttaa siihen miten itseni näen puku päällä. Tässä harrastuksessa ollaan hahmoja, joille kuuluu myös luonne ja oma olemuksensa. Pelkkä puku ei ainakaan minulle riitä. Vaikka minä voisin olla ruma ja naurettava, keholtani ja naamaltani, kaikki hahmot, joita pukuilen eivät ole. Hahmo asettaa rajan sille, kuinka kaunis minun tulee olla. Yksi unelma-cosplay'ni on Final Fantasy VIII'n Edea. Edea on elegantti ja vahva, mutta myös sen lisäksi pitkä, hoikka ja kaunis. Nämä ovat päälimmäiset asiat, jotka hänen simppeli design'nsa tarjoilee. Tällä kropalla (ja vaikka laihtuisinkin) en näe, että koskaan voisin tehdä Edeaa, koska minulta tulee puuttumaan niin vahvoja elementtejä, jotka tekevät hahmosta Edean, kuten pituus ja kauneus. Joillekkin hahmoille vartalon malli ja koko ei ole niin tärkeää, mutta joillekkin se on hyvin määrittelevä osa hahmoa. Joillain puvuilla voi kikkailla, joillain ei.

Edea

Nyt lukaistuna tämä vaikuttaa hyvin masentavalta tekstiltä, mutta halusin (ja tietyt ihmiset halusivat), että tästä aiheesta voitaisiin nähdä taas jotain erilaista. Ennen cospaly'ta katsoin itseäni eri tavalla. Minun kohdallani cosplay on se asia, joka on saanut minut kyseenalaistamaan oman kehoni ja ahdistumaan siitä, millainen se on. Cosplay ei kuitenkaan ole koko elämäni ja siinä on niin paljon muuta sisältöä kuin vain minun kroppani, että tämä ahdistus ja ristiriitaisuus ovat vai pieni hiekan muru tiimalasissa. En usko ja toivon, ettei tämä tule kosakaan olemaan minulle maata kaatava asia tässä harrastuksessa, koska kuten sanoin haluan mielummin tulle huomatuksi taitoni kuin mittojeni avulla.

Fukka kiittä kovasti.

Näin loppuun voin tarjota teille myös toisenlaista näkökulmaa asiaan. Eräs halusi päästä vapauttamaan oman luurankonsa kaapista, mutta ei tinnyt missä sen tekisi. Tarjosin tätä blogia väyläksi ja tässä on haamubloggaajan viesti tähän aiheeseen:

[Cosplayta moititaan paljon ulkonäköpaineiden luomisesta, mutta se voi myös pelastaa ulkonäkönsä kanssa painivia. Minulla on ollut pienestä lapsesta saakka sairaus, jonka vuoksi päässäni on aina vaihtelevissa määrin yleensä hyvin laajoja kaljuja länttejä. Lapsena en koskaan halunnut käyttää peruukkeja, koska niistä tuli mieleen mummot ja kuolema. Pahimmassa teini-iässä yläasteella sairaus oli onneksi oireeton, mutta uusiutui myöhemmin. Ja tästä tuli totta kai hirveät ulkonäköpaineet vielä teini-ikäiselle tytölle. Luulen, että cosplay pelasti aika suuren osan minun itsetuntoani. Olin aloittanut cosplayn yläasteaikoina, ja koska cosplayssa lähes kaikki käyttävät peruukkeja olin saanut tottutella niihin rauhassa ja ne tuntuivat luonnollisemmilta kuin lapsena, joten otin sellaisen käyttöön arkenakin. Ja cosplaysta tuli suuri henkireikä ainaiseen hiuksettomuuden piilotteluun ja alemmuudentuntoon ns. ”normaalielämässä”.

Cosplayssa peruukit eivät ole vain okei vaan usein välttämättömyys, ja luontainen kiinnostukseni ja innokkuuteni niiden stailaukseen ja hoitoon oli hyödyksi ja toi paljon positiivista palautetta. Ja vaikka conipäivän jälkeen vaihdoin jokapäiväiseen peruukkiini, on sekin kohtuullisen normaalia cosplaypiireissä. Cosplayn ansiosta sain siis ensimmäistä kertaa sairaudestani huolimatta olla a)pelkäämättä peruukin paljastumista b) sain hyvää palautetta ulkonäöstäni. Halusin jakaa tämän sekä cosplayn puolustuspuheena vaikka sitä kovasti ulkonäköpaineita luovaksi haukutaankin, että muistutuksena asioiden mittasuhteista niille jotka panikoivat paria liikakiloa tai joitain itselleen epämieluisia mutta kuitenkin ”normaaleja” kasvojen tai kehonpiirteitään. Nimettömänä haluan pysyä ihan vain koska röllit ja lokit eivät minusta ole kivoja kommentoimaan oikeaa parantumatonta sairautta.]

Kannatti alistua - Kitacon 2014

Terve!

Kita on nyt ohi kai kaikin puolin. Jännittävää oli sen voin sanoa. Kontrasti Frostbiten kanssa oli ihan järkyttävän suuri. Yleensä se on myös ollut huomattavissa, mutta nyt se oli vielä korostetumpi. Oli ahdasta, halauksia ja kuvia pyydeltiin. Kiva reissu, mikäs siinä.

Pukuäänestys oli suhteellisen hiljainen, mutta kiitos kaikille, jotka äänestitte ja kommentoittekin! Lupasin itselleni, että saan seurata ääniä perjantain päivän ajan, että osaan valmistautua lauantain aikaista nousua varten. Selkeät suosikit olivat Gakupo ja Naruto, joiden kohdalla äänimäärät olivat täysin tasan lähes koko ajan. Tsunade tuli aina yhden äänen jäljessä. Tasapelihän siitä lopulta tuli Gakupon ja Naruton kanssa. Kuitenkin olin viettänyt perjantain parannellen Narutoa, joten päätin lopulta laittaa Naruton. Ja koska pukuhuoneiden olemassaolo oli kyseenalaista, laitoin puvun päälle jo aamulla kotona.

Turvallista matkaa.
Kuvasi: Kide

Tapahtumapaikka oli minulle uusi. Se mielestäni ei kaikilta osin ollut parempi vaihtoehto. Sisäilman laatu oli ihan hirveä ja lämpöä riitti. Pukuhuoneet oli olemassa, mutta ne oli sijoitettu mahdollisimman kauas ulkoovesta, myyntipöytäsalin taakse. Sinne kamuaminen kaikkien tavaroiden kanssa ei ollut mitään herkkua. Maid-Kahvila oli sijoitettu ihan omaan tilaansa, mikä puoletaan oli parempi viime vuoteen nähden. En oikeasti osaa sanoa, oliko nyt helpompi liikkua kuin aikaisemmin, koska A) minulla oli rulla selässäni ja B) en tiedä oliko kävijämäärä yhtä suuri, koska uudessa tilassa sitä oli vaikea arvioida. Se, että patjamajoitus oli ilmeisesti samassa rakennuksessa oli hyvä juttu.

Tunnelmaa Maid-kahvilasta. Minä, Rorune ja Kide.
Kuvasi: Kangaskasa

Ohjelmaa ei ollut hirveästi. Lauantai-aamun ryhmäcosplay-höpinät menivät minulta ohi, koska piti säätää pukkarissa. Yhden hengen huilu-konserttikin meni hieman ohi, vaikka olimme samaan aikaan Maid-kahvilassa. Harmillisesti yleinen puheensorina peitti musiikin hyvin allensa, enkä yhtäkään kappaletta osannut tunnistaa. Pieni lasin kilistely tai muu ihmisten huomion kerääminen olisi ollut paikallaan.

Minä, woodi ja Kasa kiiruhdimmekin suoraan Maid-kahvilasta cosplay-kisan kulisseihin (hitusen myöhässä). Aamulla poimiessani ensimmäisenä Kasan kyytiin sain kuulla, että hän on päättänyt, että minä menen kisaan. Aha. Tuossa vaiheessa tunnelmat olivat omalta osaltani vähän; 'jaahas, vai niin meinaat'. Auton täyttyessä muutkin yhtyivät pieneen painostuskuoroon. Näin siis päädyin osallistumaan kisaan. Narutolla... Onneksi woodi ja Kasa lähtivät kädestäpitäjiksi lavan taakse. Sitä tarvittiin, koska perinteinen kisa-angsti yllätti taas kisan alkua ja omaa vuoroa odotellessa.

Ei ollut mikään Lehti-kylä tämä.
Kuvasi: Kasa

Kisan järjestelyt olivat huvittavimmat ja karmivimmat ikinä. Lava oli peruskoulunlava ja siitä oli kisan aikana käytössä pieni kaistale, koska verhoja ei avattu. Kisaajat kykkivät jonossa tuon kyseisen verhon takana. Järjestelyt olivat jotain mystistä aikamatkailua, koska aluksi luulin, että puvut arvioidaan vain lavalta käsin. Tuomarit kuitenkin tupsahtelivat lopulta paikalle ja tutkailivat pukuja tuossa samassa hetkessä ehkä 15 minuuttia ennen kisa alkua. Tuomarit olivat hyvin kyseenalaisia: Janne Kemppi, toisena scene-ihminen, joka ei tietääkseni enää pukuile, ja random herra X, joka oli hieman hukassa. Itselläni kävi tuuri ja osasin olla tyrkyllä sekä hahmoni oli sen verran tunnettu, että sitä oli helppo arvioida ilman kuvia. Sainkin pyörähtää ihan kunnolla tuomareille, heittää vähän takkia pois ja jutella. Kaikkien kohdalla tämä ei toiminut, mikä mielestäni oli rehellisesti väärin.

Itse en edes nähnyt puolta kilpailijoista, koska verhon takana oli lähes pimeää (siis siinä tilassa, missä tuomarointi tehtiin) ja lavaosuuteni jälkeen koikkelehdin takaisin verhon taakse hakemaan tavaroitani. Oletin, että olisin päässyt hiipimään lavan takaa pois, mutta sieltä ei päässyt mihinkään. Olo oli vähän töttöröö (Kisaaja eksyi verhoihin!), mutta onneksi symppis ensikertalainen eksyi kanssani myös verhon tuolle puolen. Ryhmäkuvan jälkeen pääsin hipsimään katsomoon. Nyt jälkikäteen katsottuna mukana oli muutamia pukuja, jotka olisivat ansainneet enemmän huomiota.

Palkintojen jaossa en osannut odottaa mitään, koska olin hämmentynyt kunniamaininnasta, joka meni Pokémon'in Jenny'lle. Miksi vain kunniamaininta? Kolmassija hämmensi myös. Toisessa sijassa oli jo jotain järkeä, mutta, koska en ollut nähnyt pukuja kunnolla, en osannut odottaa ensimmäiseltä sijalta enää mitään. Sitten se tuli aivan puun takaa, kun oma kisanumeroni sanottiin... Ookkei... Selevä... Olin sitten mennyt voittamaan kisan Narutona. Yritin sitten vetää palkintojen jaon hahmossa peitelläkseni hämmennystä. 

Shiro ja WTF-ilmeeni kotopuolessa.
Kuvasi: Kide

Vaikka Kitacon on pieni tapahtuma, vaikka se on pohjoisessa, silti sen kisaan voisi panostaa pikkuisen enemmän. Tästä on keretty jo avautua, mutta sanompa vielä; Kunnon tuomareita, kiitos! Kunnon aikataulutus ja esituomarointi, kiitos! Taso nousee, joten pukuja arvioimaan ei enää riitä joku, joka on joskus pukuillut tai joskus nähnyt pukuja. Tämän harrastuksen ainekset ovat kerenneet muuttua siitä, mitä ne ovat joskus olleet. Aktiivinen harrataja on näistä asioista perillä. Ei kyseessä tarvitse olla, mitkään WCS-tason tuomarit, mutta ihmisiä, jotka oikeasti ovat tässä harrastuksesa sisällä tässä ja nyt.

Lopulta se, mikä oli Kitaconissa jälleen merkittävää olivat seura. Suurimman osan ajasta vietimme kuvauspisteellä perseillen ja muualla toisiamme kuvaten. Tässä todisteaineistoa:

Ylhäältä: Rorune, Kide, Pipa, miä, woodi ja Kasa.
Kuvasi: Santtu Pajukunta

Sama kööri.
Kuvasi: Santtu Pajukunta

Harmi, että maskeerausluento oli laitettu sunnutaiaamuun, koska sitä olisin halunnut olla kuulemassa. Oulu-Kemi-väliä ei kuitenkaan jaksa ajaa kahtena päivänä edestakaisin ja yöpyminen Kemissä ei innosta. Jotain jäi sentään käteen myös tästä tapahtumasta ja eiköhän sitä ensivuonnakin tulla käymään.

Käytiin taas syömässä kiinalaista.
Kuvasi: Kasa

Fukka kiittää.

Valta on teidän!

Momoi!

Näin ensimmäisenä haluan esitellä uuden juttu-juttu-sydeemin, joka on pitänyt tehdä jo aikaa sitten; Cosplay-komero. Sieltä näkee helposti kaikki puvut, jotka olen tehnyt. Jopa ne puvut, joista ei ole ehkä tässä blogissa ikinä mainittu halaistua sanaa. Komeroon pääsee nyt ja tulevaisuudessa tuosta blogin vasemmanpuoleisen sivupalkin yläreunasta.

Sitten toiseen enemmän ajankohtaiseen asiaan: EN TIEDÄ MITÄ PISTÄN KITACONIIN PÄÄLLE!

Kitacon on siis tulevana viikonloppuna. Ensimmäistäkertaa se on kaksipäiväinen, mutta koska asia ei oikeasti kinosta niin paljoa, saavumme ystävysten kanssa paikan päälle vain lauantaina. Olen miettinyt pääni puhki, että mitähän sitä niskaansa vetäisi, mutta en pääsen päätökseen. Siksi annan vallan TEILLE, internetin ihmehörhöt! Tuossa blogin oikeanpuoleisessa sivupalkissa on tällä hetkellä aktiivisena kysely, johon vastaamalla voit vaikuttaa siihen, mitä pistän päälleni.

Päälimmäiset vaihtoehdot ovat:

Naruto - Koska en saanut narutoilla vielä tarpeeksi ja puku on mukava muutenkin. Jos siis haluat nähdä, kuinka kuolen kiljuvien ja juoksevien Naruto-fanien, jotka haluavat rutistaa hengiltä kaikki Naruto-pukuilijat, tallaamana, äänestä Narutoa!

Kuvasi: Kangaskasa

Gäkypö - Koskaan ei voi olla liikaa aristokraattisia haaremin omistajia. Gakupoilukin jäi kisahommien takia vähän vähälle ja onhan tämäkin ihan mukava puku. Ainakaan en jäädy henigiltä. Jos siis haluat nähdä tämän kyseenalaisen herttuan hamuilemassa satunnaisten naisten perään, äänestä Gakupoa!

Kuvasi: Tapio Matikainen

Haru - Koska Haru on mukava puku. En lupaa olla hahmossa koko päivää, jos Haru puvukseni päätyy. Jos uimapoju kiinnostaa, äänestä Harua.

Kuvasi: Kide

Kenshin - Haluan hieman parannella Kenkenin peruukkia ja nyt olisi hyvä sauma. Tästä puvusta ei oikein kuvia ole, joten olisi kiva saada edes jotain. Jos hyvin kyseenalaiseen miehekkääseen kimonoon sonnustautunut samurai-mies vetää puoleensa, äänestä Kenshiniä! Kuitenkin jos katson lauantaina ulos ikkunasta ja näen vettä tai loskapaskaa pihalla käytän veto-oikeuttani, enkä laita Kenshiniä päälle. Ei hirveästi inspiroi sotkea valkoista hakamaa kuraan.

Kuvasi: Kangaskasa

Tsunade - Piti tähän nyt edes joku nainen saada. Mukava puku ja Tsunade on paras. Jos siis haluat nähdä tissit kuinka hyvin juoksen Naruto-faneja karkuun korkokengissä, äänestä Tsunadea!

Kuvasi: Rorune

Eikä siinä vielä kaikki! (huomatkaa huono vaalimainonta feat. ostos-TV-selostus) Jos mikään näistä ei ole tarpeeksi kiva/epämukava/riskialtis/paska, voit käydä selailemassa uutta Cosplay-komeroa ja valita sieltä mieleisesi ja kommentoida tähän merkintään, mikä se on. En takaa, että kaikki puvut ovat vielä sopivia päälleni saati olemassa, joten saatan joutua käyttämään veto-oikeutta myös näissä ehdostuksissa. En myöskään ole täysin äänistä sokea valinnassani, vaan voin ottaa huomioon anelut kommentit siitä, miksi minun pitäisi laittaa juuri jokin tietty puku. VALTA ON TEIDÄN! KÄYTTÄKÄÄ SITÄ!

Fukka kiittää... ja odottaa pienellä kauhulla.

PS: En ollut humalassa, kun kirjoitin tämän, vaikka niin voisi luulla.

Tulin kaapista - Desucon Frostbite 2014

Hej!

Frosti on takana ja huaaaaaaaaa! Oli kivaa! Oli ihan hurjan kivaa! Katsottavaa ohjelmaa oli paljolti, mutta vain valitettavan harvaan sain itseni raahattua. Toivon kovasti, että ohjelmat tulevat nettiin, että pääsen katsomaan kaikkea, mikä jäi välistä. Tässä kuitenkin runsain kuvin maustettuna vähän juttua asiasta.

Ihan yleisesti voin sanoa, että minulle Frosti oli pitkästä aikaa mukavin con ja osaltaan K-18-rajalla on siihen vaikutusta. Kaikin puolin coni oli rauhallisempi, siistimpi ja rennompi. Missään vaiheessa Metsähallin desipelit eivät nousseet niin korkealle, että olisi pitänyt vieruskaverille huutaa. Näin on käynyt aikaisemmissa tapahtumissa lähes aina, mikä ahdistaa itseäni, koska kuuloni on erittäin hyvä ja kakofonia sekä melu aiheuttavat herkästi päänsärkyä ja migreeniä. Oli tilaa liikkua, vaikka olinkin massiivinen ja epämääräisen muotoinen. Muutaman kerran jäin oviaukkoon kiinni, mutta se oli täysin omaa syytäni. Selkein merkki siitä, että Frostbite onnistui tavoitteessaan, on se, että kaikki ohjelmat, joissa kävin olivat aivan täynnä. Puheohjelmia onnistuin katsomaan vain kolme, joista kahdessa piti seistä, koska väkeä oli niin paljon.

Tiivistää oman Frostini tunnelman hyvin.
Vasemmalta: Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune.
Kuvasi: Yumi

Perjantai oli meille 'tuli perseen alla' -päivä, koska lähdimme matkaan Oulusta ennen aamu kahdeksaa, jotta ehtisimme Lahteen tarpeeksi aikaisin. Onneksi olimme saaneet auton lainaan, koska junamatkailu kaiken sen tavaran kanssa olisi ollut aivan hirveää. Lisäksi saimme tiedon frostiviikolla, että hotellivarauksessamme on käynyt kämmi ja meidät on sijoitettu kahteen eri huoneeseen eri puolelle kaupunkia... Mitä kakkaa? Oikeasti? Onneksi oli auto. Kaiken tämän sompailun takia perjantaille en laittanut mitään pukua.

Perjantaina tuli katsottua avajaiset (joista missasin parhaat palat työpuhelun takia) ja ohjelma ystävänpäivästä, mikä oli alkuun harmittavan geneerinen. Mielenkiintoista uutta asiaa tuli ohjelman loppupuolella, mutta jouduimme hipsimään tiehemme kesken kaiken, koska Rorunen lavaharjoitukset alkoivat. Perjantain menikin hyvin tiiviisti lavan takana auttelemassa ja höpistessä ihmisten kanssa.

Scroll'i matkasi selässäni ja vaikeutti liikkumista hurjasti.
Kuvasi: Kasa

Lauantai oli Naruto-päivä, ja suurimmaksi osaksi liikuin laukka-askelilla paikasta A paikkaan B, koska rulla selässäni oli hitusen levelä. Vaikka emme saaneetkaan Naruto-ryhmää aikaiseksi, oli minulla kivaa Narutona (Kide oli Temarina). Sitä tuntee saavuttaneensa jotain, kun ympäriltä kuuluu kuiskintaa; ”Onpa hyvä Naruto,” ”Ootko koskaan nähnyt noin fiksua Narutoa?” Repeilin aina välillä. Muita Naruto-sarjan pukuja ei edes hirveästi tullut nähtyä. Koko viikonlopun saldo on laskettavissa yhden käden sormilla. En myöskään koskaan aikaisemmin ole saanut silittelyjä osakseni, mutta nyt sekin on koettu.

Lauantaina kävimme katsomassa Free!-luennon, joka tarjosi syvällistä jauhantaa sarjasta. Itse hihittelin koko luennon läpi, koska puhujan sanavarasto oli mitä ihastuttavin. Tulen käyttämään tästä lähtien sanaa nurkka-hemuli aivan liikaa (minulla on outoja ja neuroottisia mielihaluja puhetapoihin ja sanastoihin). Luennolla tuli uutta esiin, vaikka olen sarjan nyt jo kahteen otteeseen katsonut syistä X ja muutenkin paketti oli hyvin viihdyttävä. En ole varsinaiseen lähde teokseen koskenut, mutta en tiedä jaksaisinko edes. Oli siis ihan kiva, että luennolla käsiteltiin ja tuotiin esiin myös siihen liittyviä aspekteja, joita sarjassa ei hirveästi päästy tutkimaan.

Ääää! Koska kaulakoru on paras!
Kuvasi: Kasa

Suurin osa lauantaista meni kuitenkin pienessä akvaariossa istuessa, kun pääsin osaksi Hall-kisan tuomaristoa. Kiitos ihanille kanssa tuomareilleni, Yumi, Tikli, Kifia ja Yoki, koska olitten niin kivoja ja mukavia. Aluksi jänskätti mennä tuomaroimaan, koska iik! Ketä muita siellä on?! Tuomarointi sujui todella hyvin, koska kaikki tuomarit olivat hirmu päteviä. Ihan erilainen tuntu kuin ensimmäisellä tuomarointikerrallani Animeseminaarissa. Kisaajat olivat ihania ja monipuolisia, joten heille myös suurkiitos. Kiitos myös Ilonalle hyvästä huolenpidosta ja ylipäätään siitä, että pääsin mukaan. Jee jee ja silleen!

En jotenkin yhtään osannut asennoitua seuraamaan NCC-karsintaa kunnolla, koska ajatukset juoksivat ihan muualla. Keskityin hyvin paljon myös siihen, että Rorune oli NCC-kisassa ja woodi sekä Kissaten olivat Hall-kisassa. Paljon oli kuitenkin monologeja, jotka eivät lip-sync-muotoisina oikeen minuun iske, koska tahditus on yleensä aina vähän hakusessa. Suuret plussat annan valomiehille, jotka tekivät oivallista työtä esitysten osalta. Oli myös hyvä nähdä, että avustajia oli vihdoinkin käytetty hyväksi, koska se vaikutti esitysten sisältöön jonkin verran. Onnittelut NCC-edustajalle! Olet paikkasia ansainnut!

Lauantaina olisin halunnut käydä kuuntelemassa Yamaguchi'n haastattelua, mutta keskittyminen oli illasta aivan nollassa, joten yritimme kuvata jotain ennen lähtöä. Myös muuta ohjelmaa jäi välistä, koska unohtaminen ja jaksaminen. Narutosta sentään joku kuva tuli otettua pikapikaa. Kesällä luultavasti tulee kuvattua taas Narutoa, koska talvimaisema ei ole se ihanteellisin ympäristö tälle pojalle (saati tuo loskapaskakeli).

Pallerooooo!
Kuvasi: Kasa

Sunnutai oli Harun ja muiden uimapoikien päivä. Pääsimme kuvaamaan heti aamupäivästä, mikä oli tosi hyvä juttu. Ei tarvinnut siitä enää sen jälkeen huolehtia. Meitä oli kuvaamassa ihana ihanuus Yaci (kiitos!), joka vilkkuu Kiden ottamissa making of -kuvissa.

Kattokaa kuinka Rorune on komia Makoto!
Kuvasi: Kasa

Uimapojat olivat kivoja. Haru on Free!-luennon mukaisesti nurkka-hemuli. Haruhan ei vastaa omaa olemustani yhtään enkä ollut tätä "roolia" mitenkään harjotellut, joten välillä piti hieman koota itseään. Repeilyä oli ilmassa ja kaikkinensa uimapojat olivat aivan mahtavia, vaikka roolista putoilua tapahtui aivan liikaa. Parasta kaikessa on ehkä se, että meidän pituuseromme täsmäävät niin hyvin.

Käydään yleensä Rorunen kanssa karaokessa. Ilmeisesti se huvitti, koska piti kuvata.

Paikan päällä olivat myös älyttömän upeat Rin ja Nitori, joiden kanssa olisimme halunneet ottaa yhdessä kuvia, mutta he pääsivät livistämään. Kyynel, koska Rin on paras. Niin hirveästi en kuitenkaan uimapoikia nähnyt, mitä odotin. Muutaman Harun ja Makoton siellä täällä, mutta odotin niin paljon suurempaa ryntäystä. 

Tiili seinää, koska emme päässeet baariin asti.
Makoto: Rorune, Haru: Miä, Rei: woodi ja Nagisa: Kasa
Kuvasi: Kide

Näistä hahmoista saa iloa irti.
Kuvasi: Kide

Ihan höpöttelyksi ei sunnuntaikaan mennyt, koska kävimme kuuntelemassa Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mustavalkokuvina -luennon, joka tarjosi hitusen jotain uutta, mutta eipä hirveästi. Vähän olisin kaivannut jotain toisenlaista lähestymistapaa kuin sarja1 - homot1, sarja2 - homot2. Sisältö oli ihan kohtuullisen mielenkiintoista, vaikka hyvin paljon tuttua siinä olikin. Sieltäkin jouduimme hipsimään hitusen ennen loppua, koska halusimme päästä päättäjäisiin. 

Frostbite oli huippu. Toivotaan, että se jaksaa kiinnostaa ihmisiä tulevaisuudessakin, vaikka siitä tulisikin vakituisesti K-18-con. Molempien päivien puvut olivat mukavia. TASKUT! Kaikki oli vain niin paljon paremmin, koska taskut.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Saatte ihan itse keksiä, mikä on otsikon syvällinen viesti.

Oranssi sammakkosankari!

 Moi!

Frosti lähestyy ja alan olla aika täpinöissäni. Pukujen tilanne on todella hyvä; Haru on valmis ja Naruto on melkein valmis. Odotan koko tapahtumaa ihan piukeana. Enkä enää ole edes varma, että miksi. Pikavilkaisun olen tehnyt ohjelmakarttaan ja todennut, että kyllä siellä katsottavaa on. Lauantaina ei ainakaan pitäisi tekeminen loppua, kun on cosplay-ohjelmaa ja pitää nähdä kavereita.

Nyt kuitenkin saatte pieniä siivuja siitä, mitä olen tehnyt Naruton eteen sitten viime merkinnän. Tämä tulee olemaan hyvin paljon 'ei näin' -tyyppistä tekstiä. Tässä ensimmäisenä esittelyvuorossa on murheen kryyni ja toiselta nimeltään Saatanan sikiö eli Shuriken-kotelo:

Sinä paha!

Olen jokusen pussukan ja nyssykän aikaisemmin ommellut, mutta tämä oli ihan oma numeronsa. Tässä kohtaa kerron, että päätin tehdä tämän asian tekonahkan jämistä, joita viilettää ympäriinsä. Päätin myös tehdä sen kaksinkertaisena pussiin... molemmat puolet olivat siis tekonahkaa... ja sen kääntäminen oli lopulta aivan helvettiä! Vuorinhan olisi voinut tehdä vaikka puuvillasta, mutta minä tyhmänä en niin pitkälle ajatellut. No, opittu on ja jos näitä tarvitsee koskaan tehdä lisää, kaavat ja tietotaito löytyy nyt.

Tältä se lopulta näytti.

Tuli siitä ihan pätevän näköinen hökötys, vaikka en ole siihen ihan täysin tyytyväinen. Kiinnitys on tarranauhalla, jonka käyttämistä yleensä yritän välttää, mutta tähän se sopi.

LIESKOJA!

Naruton punaisesta ihmetakista tai sen tekemisestä ei ole kuvia kuin tämä. Pohdin aionko painaa liekkikuvion takin helmaan vai ompeleko sen. Asia päätti itse omasta puolestaan, kun ainoa käypä takkikangas, jonka löysin oli 100 % polyesteriä (hyi), johon kangasväri ei oikein tahdo tarttua. Liekkien leikkaaminen oli jännittävää, mutta niiden aplikointo oli vielä jännittävämpää. Sisareni mun naureskeli vieressä, kun aplikoin ja tuskailin liekkien kanssa. Hienot niistä kuitenkin tuli! Kyllä, ne ovat rehellisesti sanottuna ihanat ja kaiken työn arvoiset. Ole iloinen pienistä asioista. Silti en ehkä suosittelisi tätä metodia vastaaviin kuviointeihin.

Ihme palapeli.

Kenkien tekeminen oli hurjan hauskaa. Materiaalina toimi trikoo, jota käytin kaksinkertaisena huomatessani, että kangasta on tarpeeksi siihen. Kappaleiden nimeäminen ja yhdisteleminen oli välillä tuskaisaa, mutta ei mitään ylivoimaista. Ensimmäinen kenkä meni tietenkin vähän sinne päin...

Tein kenkiin kujat, joihin työnsin palat craft foam'a väliin tuomaan muotoa.

Anteeksi suttukuva.

Tykkään kengistä tosi paljon. Ne pysyvät jalassa hyvin ja ovat mukavat. Yleensä tällaiset läpyskäsandaalit tekevät jalat kipeäksi, mutta näillä olen tossutellut ympäriinsä ihan mielissäni.

Huomasin, etten ole ottanut yhtään kunnon kuvaa Naruton perustakista tai housuista, mutta se ei haittaa, koska haluan säästää jotain näkemistä myös itse Frostiin.

Koska olen peruukkien kanssa aivan käsi, Naruton kuontalo meinasi viedä sormea suuhun. Peruukki oli yllättävän pitkä ja peruukin muokkaamiseen meni lopulta pari päivää.

Kun ylimääräistä pituutta oli tarpeeksi saatu pois, aloin vain kokeilemaan asioita. En edes tiennyt, että osaisin tehdä mitään tällaista. Monille peruukin muokkaajille tämä ei varmasti ole juttu eikä mikään, mutta minulle se oli jotain maata mullistavaa. Kaikki toimi mutkitta, mutta niskassa peruukin karvat eivät enää riittäneetkään mihinkään. Leikatusta kuidusta olisi ehkä saanut jonkun hiussuikaleen tehtyä. Sen ainoan kerran, kun olen niitä tehnyt, ne ovat olleet ihan hirveitä, joten en edes yrittänyt. Onneksi muistin, että Rikkun toisesta peruukista oli jäänyt ylimääräisiä suikaleita useampi.

Pelastus!

Kuidut olivat juuri saman värisiä ja niitä oli yllin kylin! Muutaman suikulan ompelin Naruton takaraivoon ja ongelma oli ratkaistu. Peruukki ei vielä ole aivan täysin valmis, mutta parantelen sen vasta hotellilla, jolloin matkavauriotkin tulee korjattua.

Pam pam paaaaaaaaaa!

Tein myös hita-ate'n eli otsapannan itse. Tiedän, että niitä ovat nettikaupat pullollaan ja itse asiassa omistankin jo yhden ostetun. Niiden laatu vaihtelee kovasti ja kaikki hyvän näköiset meinaavat aina olla metallia. Koska minulla on suhteellisen pieni pää, metallisten otsapantojen taivuttaminen oman otsani malliin on turhan työlästä jos jopa mahdotonta. Siksi siis päätin tehdä itse oman pantani; saan sellaisen kuin haluan ja vielä sopivan. Panta on vain pala craft foam'a wonderflex'in välissä. Nastatkin ovat pieniä WF-palleroita. 

Jännää.

Frosti kutsuu ja Naruton käärö olisi vielä kesken. Väsäilen sen tässä vajaan viikon aikana kuntoon, mutta pohdin otanko sitä kuitenkaan mukaan. Autolla matkustettaessa se vie turhan paljon tilaa. Varsinkin, kun meitä matkaajia on täydet viisi, joten voi olla, että se jää kotin. Minulla onneksi löytyy muuta jännää rekvisiittaa Narutoa varten.

Fukka kiittää ja nähdään Frostissa!