Henkilökohtainen tila

Ööö... moi.

Kuka muistaa vielä? Arvata voi, että on ollut vähän kiirusta. Mielen päällä on ollut monia asioita, jotka eivät liity mitenkään cosplay'hin, ja aika on kulunut niiden parissa kokonaan. Jotain pientä on ehkä saatu aikaan, kuten pukupäätöksiä ja ihmisten ylipuhumista ryhmiin sun muihin. Koska minulla ei ole muuta kunnollista jaettavaa kuin Houzukin kengät, jotka ovat vihdoin täällä (kimonon kangasmenekin laskeminen on ihan typerää), tarjoilen tekstin tynkää, joka on lusmuillut tiedostoissani jo kauan. Hieman pöljillä kuvilla maustettuna, koska kuvattomat merkinnät ovat tylsiä.

Kenkät. Ne kiiltää. Ovat ihanat.

Tästä on puhuttu. Tätä on vatvottu. Aiheena ihqun ihana conihalailu. Viime kesänä kuppini tämän asian tiimoilta täyttyi ja purin sitä teksti muotoon. Joku kaveri joskus tuuppasi ja käski tämän julkaista, joten tässä sitä nyt ollaan. Tuntuu, että vaikka kuinka asiasta on jo keskusteltu ja jauhettu, niin se informaatio ei löydä tietään niiden oikeiden ihmisten tietoisuuteen; halaajien. Tämä teksti kumpuaa muutamasta tapauksesta, jotka olen joutunut kohtaamaan.

Yleensä, jos joku tulee pyytämään halia tai kysyy voiko minua halata (kaksi eri asiaa), vastaan myöntävästi, vaikka en siitä kovin pidä. Näin ihan vain kohteliaisuudesta. Tutut ihmiset ovat asia erikseen. Sen lisäksi etten yksinkertaisesti pidä siitä, että tuntemattomat tukkivat iholle, on kuitenkin tilanteita, joissa en missään nimessä halua halata jotakuta. Nämä tilanteet eivät millään muotoa ole loukkauksia niitä ihmisiä kohtaan, jotka haluavat halata, vaan ihan omia henkilökohtaisia mieltymyksiäni.

AKIHIKOOOOO!
Akihiko: Rorune, Junpei: woodi ja Epätoivoinen halaaja: miä.

1. Jos on kuuma, en halaa.
- Kuumuudessa minä olen hikinen ja myös se toinen osapuoli on luultavasti hikinen. En mene nyt mihinkään hajuseikkoihin, koska jos osaa pitää huolta omasta hygieniastaan, niin edes hikisenä ei haise kovin pahalle. Mutta, koska minua ei kiehdo edes se ällöttävä nihkeä tuntemus siitä, että ollaan hikisiä, niin en halua halata.

2. Jos halaaminen jotenkin voi vahingoittaa, minua, sitä toista tai jommankumman pukua, niin en halaa.
- Tämän nyt pitäisi olla aivan päivän selvää, mutta ei ilmeisesti ole. Kun käytin Sesshoumarua sain paljon halauspyyntöjä (ylläripylläri), mutta jouduin kieltäytymään kaikista. Sesshoumarun olkapanssari oli sen verran huterasti kiinnitetty, etten halunnut ollenkaan riskeerata. Sen lisäksi kyseinen puku on täynnä törröttäviä ja suhteellisen teräviä osia, joten ihan halaajankaan mukavuuden takia en halunnut halata.

Kyllä minultakin rakkautta heruu. woodi ei aina arvosta.
Val: woodi ja Ruruka: miä.

3. Jos minä tai se, joka halata haluaa, on jonkin sortin maalikerroksen tai vastaavan peitossa, en halaa.
- Tämä liittyy vahvasti edelliseen, mutta mainitsempas sen vielä erikseen. En edes ymmärrä, miten kukaan itsensä tekoverellä tuhrinut viitsii pyytää halausta? Kuinka suuri mahdollisuus on, että jollain tavalla verissäpäin sotket toisen vaatteet oli cosplay tai ei? Ihan helvetin suuri. Myöskään minä en halua omalla maalillani sotkea ketään muuta, joten maalipäissäni en halaa.

4. Jos sijainti on huono, en halaa.
- ”Älä pysähdy putkessa.” Jos tilaa on rajoitetusti, ympärillä on paljon liikennettä tai paikkaan pysähtyminen on yksinkertaisesti tyhmää, miksi pahentaisin tilannetta sillä, että tukkisin reittejä vielä pahemmin pönöttämällä keskellä tietä? Myyntipöytäsalit, yleiset kulkureitit ja ahtaat tilat; ei tukita niitä. Tapahtumien järjestyssäännöissä saatetaan kieltää kuvaaminenkin tällaisissa paikoissa, ja välillä halaaminen aiheuttaa aivan samanmoisen tukkeen. Minua on myös pyydetty halaamaan keskellä suojatietä, mikä lukeutuu näihin typeriin pyyntöihin. Suojatie on ylittämistä varten, ei hengausta.

Olen orava! Olen orava! Olen pyöreä orava!
Y'shtola: Kissaten ja Naruto: Miä

5. Jos ei huvita, en halaa.
- Halaaminen on minulle kuitenkin läheisyydenosoitus, jota en jakele mielellään vapaasti ympäriinsä (siitä menee maku). Minä halaan niitä, joista välitän tai jos sillä on merkitystä. Jos halailisin jokaista vastaantulijaa, ei tärkeän ihmisen halaaminen tunnu enää mitenkään erityiseltä. Keskustelimme kerran asiasta ystäväni kanssa, joka on nyt jonkun vuoden asunut Ranskassa. Hän tokaisi, että koska tuntemattomia ja hyviä ystäviä tervehditään samalla tavalla, poskisuudelmin, on hyvän ystävän ja kaverin välisen rajan muuttunut hieman häilyvämmäksi kuin ennen.

Aina ei heru, vaikka joku haluaisikin.
Makoto: Rorune, Nagisa: Kangaskasa ja Haru: miä.

Oikeasti minulla ei ole mitään halaamista tai yleisesti koskettamista kohtaan, mutta minusta sillä on oma paikkansa, aikansa ja merkityksensä. Tykkään olla lähellä ja koskea niitä, joista välitän. Teen sitä hyvinkin paljon. Se kuitenkin on aivan eri asia olla läheisessä kontaktissa ihmisen kanssa, jota en tunne ja josta en välitä. Minulle tällainen kanssakäyminen kuuluu läheisten ihmisten keskuuteen, ei joka toisen conikäviän.

Oli syy mikä tahansa, kenenkään ei pitäisi ottaa nokkiinsa siitä, ettei joku toinen heitä halaa. Se on jokaisen oma henkilökohtainen mieltymyksensä haluaako tukkia toisen kuplan sisään vai ei. Ihan niinkuin missä tahansa muussakin tilanteessa; ei myös tarkoittaa ei, ja sen pitäisi riittää vastaukseksi. Vaikka itse haluaakin levittää omaa itseään ympäristöön halaamalla ventovieraita ihmisiä, kaikki eivät kuitenkaan halua sitä tehdä. Tämä tulisi ymmärtää ja hyväksyä, eikä vedellä palkokasveja juurineen nenästä sisään, kun kohtaa toisenlaisen asenteen. Siksi pyydän, että ihmiset jotenkin alkaisivat ymmärtää sen, että kaikkia ei kiinnosta kähmiä muita tuntemattomia tai tuttujakaan ihmisiä. En halua palata tähän aiheeseen enää ikinä. Ikinä.

K-ON!-rakkautta!
Azusa: Kangaskasa ja Yui: miä

Minulle saa tulla juttelemaan ja minua saa myös tervehtiä. En pane yhtään pahakseni. Halaustakin saa kysyä, mutta jos vastaus on ei, niin sitten se valitettavasti on silloin niin. Ei ehkä aina, mutta luultavasti joskus. Luulen, etten myöskään ole yksin tämän ajatusmaailmani kanssa. Halipyyntöjen kera olen saanut myös mielenkiintoisia kommenteja liittyen omaan pukuuni tai hahmovalintaan, mikä on ihan kivaa ja siksi välillä myös halailen ihmisiä, kun pyydetään. Kuitenkin minä olen kurkkuani myöten täynnä sitä, että joku conipäissään jää kinuamaan halausta kymmeneksi minuutiksi, vaikka heille jopa selittää sen, miksi ei tahdo halata. Parhaimmassa tapauksessa haukutaan tai huudellaan perään törkeyksiä, kuten: ”Vähän oot paska,” ”Vähän törkeetä,” tai ”No, painu sitten vittuun.” Kiitos, hei ja hyvää päivän jatkoa. Ei mulla muuta.

Mugi: Rorune, Yui: miä ja Soffi rutistelussa.

Fukka kiittää!

Mitä mielen päällä

Terve.

Josko tuota mennyttä olisi jauhettu jo tarpeeksi ja voitaisiin keskittyä tuelvaan? Kyllä. Kupliissa en ollut, mutta minun osaltani tulevat conit ja muut tapahtumat ovat vähän kyseenalaisia. Desucon on jo ihan pakkopullaa, joten sinne tieni vie vaikka väkisin. Cosvision viikonlopun toivoin vapaaksi, mutta en tiedä sen onnistumisesta mitään, koska samoihin aikoihin pitäisi juosta pääsykokeissa. Blyäh... Alunperin minulla ei ollut tarkoitus edes suunnitella Cosvisionin osalle mitään juurikin pääsykokeiden takia. Sitten menin ja vilkaisin ohjelmakarttaa... Perse. Nyt oikeasti haluan sinne. Työvuorolista kertoo viimeisen tuomion. Ja pitemmälle kesää en edes ole ajatellut.

Sitten pitäisi muka jotain pukuja miettiä. Jos sanon, etten vielä tiedä juuri mistään mitään, onko se uutta? Cosvision olisi kaksipäiväinen ja yksi puku on jo työn alla. Jos edes pääsen koko coniin, toiselle päivälle kierrätän varmaan Kenshiniä. Saa sekin ulkoilla vähän enemmän. Toiselle päivälle suunnitteilla on ihan uusi tuttavuus, johon rakastuin ensihetkellä.

Houzuki sarjasta Houzuki no Reitetsu. Rakastan. Katsoin yhden jakson ja tein jo meikkikokeiluja feat. Harun peruukki. Tilasin Housukille jo ihan oman peruukin, joka putkahti jo luukusta. Sarvea olen myös vähän aloittanut ja kimonotkin ovat tuttuja. Kenkiä herralle ei vain tahdo löytyä. En ole vielä kunnolla uskaltanut aloittaa ompeluhommia, koska on eräs asiakastyö kesken.

Nyrpeä herra Houzuki

Sattui käteen väärä meikkivoide...
Kuva on siis jo vaikka kuinka vanha.

Saapunut peruukki on ihan jees. Tähän pukuun ihan sopiva, vaikka ei sitä ole laadulla pilattu. Sakset joudun ottamaan kätöseeni ja yrittää olla tökkäämättä itseäni niillä silmään Terveisin: En osaa leikata peruukeita.

Yleispätevä musta vol. 2 "Lyhyt"

Desuconia olisi tarjolla kolme päivää, mutta ehkä suosiolla jätän pukujen lukumäärän vain kahteen. Nämä puvut ovat vielä ihan kokonaan auki, mutta jotain ajatuksia on pyörinyt.

Houzuki no Reitetsu on ollut minulle ihan uskomaton aarearkku. Koko sarja on täynnä aivan hulvattomia hahmoja, joista haluaisin tehdä lähes kaikki. Osa niistä on kuitenkin sellaisia, joita en aijo lähteä edes miettimään, koska...

... nuo hahmot ovat eläimä. Ehdoton suosikkini on barbaarinen Sinappi-niminen jänis. Shiro-koira kiehtoo myös, mutta ei. Minä en ole fursuit-ihminen. En juuri pidä niistä (elleivät ole ihan perkeleen siistejä ja erikoisia) enkä halua tukehdutaa itseäni oikeasti vaikka yritystä on aikaisemmissa coneissa ollut. Enkä myöakään ole mieltynyt gijinka-asuihin, joten elikot jääköön tekemättä.

Oko on myös löytänyt tiensä sydämeeni, mutta tässä jarruttaa eräs puvun osa; nuo käärmeet. Vaikka ne eivät mitenkään realistisia ole, ne hirvittävät minua silti. Tai enemmän niiden tekeminen ja se, että joutuisin kietomaan ne ympärilleni. Minä siis ihan oikeasti pelkään käärmeitä. Tavallaan kai olen kuitenkin jo ehkä kenties luvannut tämän puvun tehdä jossain välissä, joten joudun siedätyshoitoon joka tapauksessa... Miksi käärmeitä? Miksi?! Onko ajankohtana Desucon vai joku muu, en ole varma. Okon rinnalle pitäisi sitten miettiä vielä joku toinen puku, jos sitä Desuun meinaan päälle laittaa. Ei ole harmaita hajua~~~~~

Pitkään pohdinnan alla ollut ja päätäni kaivellut kahden päivän pukusuunnitelma Ichijou Mashiro After School Nightmare'sta on noussut taas pintaan. Suunnitelmani on siis tehdä kaksi pukua Ichijou'lle. Tyttöjen ja poikien koulupuvut olisi tarkoitus tehdä ja niitä pitäisin samassa conissa, mutta eri päivänä. Ja koska kaipaan myös propintekoa, teen ehdottomasti Ichijou'n unimaailmaversiot, mihin voin tehdä myös miekat ja kaulakorut. Osaisimpa vain päättää minkä väriset hiukset Ichijou'lla on. En tykkää tehdä pukuja pelkän mangan pohjalta.

Herra Ichijo keskellä.

Kansikuvissa puvut näkyvät suurimmaksi osin harmaina, joten jotain siihen suuntaan olisi tarkoitus tehdä. Ichijon hiukset vain heiluvat välistä sateenkaaren päästä päähän. Jahka jaksan selailla koko sarjan läpi ja kaivella kaikki hyvät referenssikuvat asuista ja propeista... Siis selailla niin, etten retkahda lukemaan koko sarjaa yhdeltä istumalta ja unohda reffejä kokonaan. Niinkin voi käydä.

Muitakin asuja on mielessäni pyörinyt, mutta en ole oikein tosissani mitään muita pohtinut. Worbla houkuttelisi, mutta en oikein keksi mitään pienempää projektia, mihin sitä käyttäisin. Haluan ensin tutustua materiaaliin ennen kuin lähden tekemään yhtä unelmapukuani, joka on jonkin verran kummitellut sen jäkeen, kun worblat sain.

Odin Sphere'n Oswald, josta olen höpötellyt joskus kauan sitten täällä bloginkin puolella. Eniten tässä puvussa hirvittää kaikki pyöreähköt muodot ja puvun toimivuus päällä. Mielelläni tekisin vähän pienempiä panssareita ennen kuin hyppään tähän. Minulla kuitenkin on vain vähän kokemusta panssareiden tekemisestä. Yhyy... alemmuuskompleksi iskee...

Pientä ryhmän poikastakin olisi ehkä luvassa. Ainakin suunnitelmia on ollut jo pitkään. Hassua, että puolen vuoden sisällä muissakin blogeissa on näkynyt suunnitelmia samaan suuntaan, vaikka eihän tämä mikään uusi juttu ole. Sakizou nimittäin.

Hullu hatuntekijä... oikean puolimmainen siis.

En tiedä riittääkö keskittymiskykyni ikinä tämän puvun tai minkään Sakizou puvun tekmemiseen... Suunnitelmia on. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa vaihotehto Sakizou'lta. Tämän sain vain kaivettua helpoiten koneelta. Tälle aikaa tai paikkaa, en tiedä.

Siinä oli taas vaihteeksi kutinoita tältä hetkeltä. Sitten, kun oikeasti saan selvää tulevaisuudesta tai saan jotain aikaan, voisin palata asiaan.

Fukka kiittää.

Jämät

Moi!

Viimeisin merkintä tuli ihan väärään väliin, koska nyt jäin näiden jutskujen kanssa vaan lusmuilemaan. Kuvia Narutosta ja uimapojista luvassa. Narutosta ei ihan hirveänä ole mitään hienoja kuvia ja suurin osa näistäkin on jo jossain julkaistu. Silti haluan vähän vielä vilautella tätä poikaa.

'Lehtikylää etsimässä'
Kuvasi: Kangaskasa

Odotan kesää niin innoilla ihan vain siksi, että Narutoa päästäisiin kuvaamaan kunnolla pusikossa. Ei tämä Suomen kevättalven maisema hirveästi nappaa

Koska sammakko-perspektiivi on eeppinen.
Kuvasi: Kangaskasa

Asiaan kuuluvat maksuvälineet Maid-cafessa.
Kuvasi: Kangaskasa

Höpö fakta Narutosta; kun taannoin pohdimme Naruto-ryhmää huomasin, että olen juuri saman mittainen kuin Naruto. Yleensä hahmot ovat joko pitkiä tai lyhyitä, harvemmin keskipituisia, mutta nyt kävi sopivasti :B

Mikä sinä olet?!

Saanko hihkua siitä, kuinka ihanat hihat tähän takkiin tuli? Ainan täydelliset nimittäin! Piirsin hihan aivan kokonaan itse ja käytin ohjeita, joita en ollut aikaisemmin käyttänyt. Hihojen piirtäminen on ihan kivaa, vaikka välillä kitisen niistä. Naruton hihat muotoutuivat erittäin helposti ja niiden muoto pyöriöllä on aivan ihana. Ovat kivat.

Naruton hartiassa heiluva härpäke tuli tehtyä vasta Kitaan, koske se ei oikeasti näy punaisen takin alta mihinkään. Nyt se on kuitenkin tehty. En ole lopputulokseen tyytyväinen, mutta olen oppinut.

Kuvasi: Kangaskasa

Kuvasi: Kangaskasa

Tuosta Rasengan'sta: se on ehkä, se juttu, joka laittoi ajatuksen kytemään Naruto-cosplay'sta. Se on eräänlainen käsitreenauslaite. Äitini sai sen lahjaksi muutama vuosi sitten ja samantien minä ja Kide saimme saman ajatuksen; Rasengan. Frostia edeltävä viikko menikin siihen, että opettelin käyttämään tuota juttua kunnolla, että pystyn ylläpitämään siinä valon. Yksi hauskimmista propeistani ikinä.

Ihastuttavaakin ihastutavampi Yaci kuvaili meidän retardia uimapoikaryhmää Frostissa. Kiitos vielä siitä! Saatte nyt tuotoksia tuosta peeloilusta. Kaikki kunnia menee täysin Yacille, koska minä en tällä kertaa koskenut kuvissa mihinkään.

Kuvasi: Yaci

Kuvasi: Yaci

Muut ryhmän jäsenet saavat mainostaa omia naamojaan, joten nakkailen tähän vain kuvia Harusta ja koko poppoosta.

Haru: Miä, Nagisa: Kasa, Rei: woodi ja Makoto: Rorune
Kuvasi: Yaci

En vaan kestä tuota Rorunen mahtavaa hymyä!
Kuvasi: Yaci

Mitä tapahtuu???
Kuvasi: Yaci

Ja loppuun tämä paljon hilpeyttä aiheuttanut...
Kuvasi: Yaci

Fukka kiittää!

Liian paksu personaksi

Hei.

Sain tovereilta tuuppauksen, että julkaisisin tämän joten nyt mennään.

Se, että oma kehonkuva, itsetunto ja cosplay on nostettu taas esiin täällä suomalaisessa cosplay-blogisfäärissä, kehottaa minuakin hieman katsomaan asiaa. Asiaan vaikuttaa suuresti myös se, että näiden tekstien lukeminen sattui juuri sellaiseen saumaan, jossa en osaa itseni kanssa olla. Yritän siis perustella itselleni sitä, että miksi olen kirjoittamassa tästä samasta aiheesta taas. Sorkitaan tätä muurahaiskekoa vielä vähän lisää.

Muut ovat vuolaasti avanneet menneisyyttään ja tuntemuksiaan omasta kehostaan. Itse ajattelen enemmän tätä hetkeä ja paria tietynlaista näkökulmaa tämän tekstin runkona.

Ihan alkuun: Minä, Riikka, olen täysin sujut kehoni kanssa. Tai niin sujut kuin tällainen normaalipainoinen paksutyttö voi omasta kehostaan olla tässä maailman ajassa ja yhteiskunnassa. Olen lähes koko täysikasvuisen ikäni ollut se porukan paksu tyttö melkein kaikissa kaveriporukoissa. Minua on ympäröinyt monet upeat, hoikat ja kauniit ihmiset, mikä on tietenkin vaikuttanut siihen, miten katson itseäni. ”Mitä minä teen täällä? Miksi nämä ihmiset ovat minun kanssani, vaikka en selvästikkään kuulu joukkoon?” Sitten kuitenkin olen saanut kannustusta ja kehuja siitä, että vartaloni on täydellinen juuri minulle ja siksi olen osa tätä kaunista ihmisryhmää. Koska omalla tavallani minäkin olen kehossani kaunis.

Fukka luonnollisessa ympäristössään.
Kuvasi: Beetta

Cosplay-harrastajan, Fukkana, en voi sanoa olevani sujut oman kehoni kanssa, koska ne mallit, joihin ”joudun” vertaamaan itseäni ovat aina jollain tavalla kauniita ja hoikkia. Kaikista epärealistisista mittasuhteista välittämättä, minä olen lähes aina liian lihava suurimpaan osaan hahmoista, joita omat viihdemaailmani minulle tarjoilevat.

Oma tietoisuuteni kehosta, mittasuhteista ja anatomiasta on suhteellisen laaja. Olen piirtänyt monta vuotta tutkien ihmiskehoa ja anatomiaa. Äitini on ammattinsa puolesta hyvin perillä ihmisen kehon fyysisistä ominaisuuksista kuten lihasten toiminnasta ja liikkuvuudesta, ja sitä kautta olen yhdessä äitini opastuksella tutkinut omaa kehoani ja sen toimivuutta (koska yliliikkuvat nivelet ja jalkavika ja ja ja...). Olen harrastanut erilaisia asioita kuten tanssia ja muutenkin olen aina pitänyt ja ollut hyvä liikunnassa. Teatteriopintojen aikana aloin seuraamaan näitä kaikkia ominasuuksia muissa ihmisissä. Seuraan sitä kuinka ihmiset elehtivät, puhuvat, liikkuvat ja niin edelleen, koska hahmon luominen ja näytteleminen on helpompaa, kun on jotain mistä ammentaa (tietäisittekin miten paljon huomioin omaa puhetyyliäni ja pyrin pitämään sen kurissa). Tietenkin seuratessani muita aloin myös vertaamaan tätä kaikkea itseeni, koska näytellessä oma kehoni on se työkalu. Vaatetusalan opintoni ovat viimeisin suuri määrittävä tekijä siinä, kuinka hyvin oikeasti tunnen ihmiskehon, niiden erot ja ominaisuudet. Varaloanalyysit, mittasuhteet, väri- ja kaavaoppi ovat pahoja asioita. Kaikki tämä vaikuttaa tietenkin siihen kuinka hyvin näen itseni, ja minä näen hyvin.

Olen oppinut kikkailemaan oman kehoni kanssa ja voin ihan hyvillä mielin tehdä pukuja, vaikka hahmon ja minun muotoni eivät täysin kohtaisikaan. Silti tuntuu, että tietyllä asteella se ei tule koskaan riittämään.

Mitä laatikolla saa aikaan.
Kuvasi: Soffi

Maailmanlaajuisessa cosplay-yhteisössä ne kuumat tsirbulat saavat lähes hetkessä hyvän pukuilijan maineen, vaikka heidän osaamisensa puvun tekemiseen eivät olisi mistään kotoisin tai eivät edes tekisi pukujaan itse. He ovat kuumia, heidän vartalonsa sopii tämän hetkisiin kauneusihanteisiin ja moniin median hahmoihin. Hieman tästä kastista poikkeava pukuilija saa tehdä aivan hillittömän puvun ja hyvin, ennen kuin hänet huomioidaan samalla tavalla. Silti useimmiten kritiikin kohteeksi päätyy pukuilijan kroppa ja kasvot kuin varsinainen puku, jonka pitäisi olla se pääpointti. Jotta ilmaisisin asian mahdollisimman tönkösti: Hyvä kroppa voittaa yleensä hyvän puvun.

Ehkä ainoa puku, johon tunnen kroppani spoivan.
Kuvasi: Rorune

En siis puhu mistään varsinaisista kisa-asioista tai tapauksista Jessica Nigiri (no ehkä vähän siitäkin) vaan siitä, kuinka tämä yhteisö huomioi hyvän cosplay'n tai tasokkaan cosplay'n. Tietenkin, koska itse en ole sieltä pikkurillin laihasta kaartista, olen tämän pannut merkille. En olle löytänyt sitä ”vastinetta itselleni” sieltä suuresta internetin cosplay-massasta. Cosplay't jotka nousevat helpoiten esiin internetin syövereistä ovat yleensä sieltä pikkurilli-kaartilaisia tai miesten tapauksissa niitä treenattuja ja öljyttyjä yksilöitä, ja yleensä heidän pukunsa ovat hyvin keskivertoja tai välillä jopa huonoja.

"Oot läski, paska puku."
Kuvasi: Kangaskasa

 Yhdeltä kantilta haluaisin laihtua ja olla ”samalla tasolla” näiden tsirbuloiden kanssa, mutta toisaalta haluan tulla huomioiduksi mieluummin taitoni kuin mittojeni avulla. Oma arvostukseni muita pukuilijoita kohtaan lepää eniten heidän taidoissaan tehdä pukuja, muuntautumiskyvyssä ja monipuolisuudessa eri aspekteilla. Koska arvostan näitä ominaisuuksia muissa, niin tietenkin pyrin omalla tavallani saavuttamaan samanlaisia asioita omassa cosplay-harrastuksessani. Ennen kuin panostan kehoni ”laatuun”, panostan mieluummin pukuni laatuun. 

Jokaisella meillä on käynyt omat epäonnemme geeniarpajaisissa. Minä tiedän omani. Kaikki perheeni naiset ovat täysin samanlaisia vartalotyypiltään, minä mukaan luettuna. Heidän ja oman kokemukseni mukaan tiedän, että oma vartaloni on tällä hetkellä ”normaalissa” tilassa. Tarkoittaen sitä, että ellen radikaalisti muuta elintapojani johonkin suuntaan vartaloni ei tule tästä kovin paljoa muuttumaan, ja se on geenipohjaista. En syö mitenkään epäterveellisesti ja liikun kohtuullisesti, mutta silti vartaloni on mitä on. En ole enkä koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta tämä on kehoni luonnollinen tila. Toiset ovat luonnostaan rimpuloita ja saavat tehdä töitä sen eteen, että saavat lisäkiloja tai lihasmassaa. Minulta löytyy lihasmassaa ja tervettä pyöreyttä. Kuka vaihtaa?

Alexia on ehkä ainoa pukuni, johon olen oikeasti liian pieni.
Kuvasi: Kide

Toisena omaa harrastustani hämmentävänä tekijänä on se, että suurin osa kehuista, mitä saan, olivat ne sitten ulkonäöllisiä tai puvusta annettuja kommentteja, ovat mieshahmoista. Minä kuitenkin olen ihan lähes täyspäiväinen naisolento, mutta tässä harrastuksessa näytän paremmalta poikana... Olen siitä ihan hyvilläni, että voin näyttää hyvältä myös siloposkisena japanilaisviihteen mieshahmona, jotka ovat muutenkin hieman kyseenalaisia. Esimerkiksi Naruton kohdalla olen ollut kaikista kehuista aivan käsittämättömän intopiukeana, mutta Narutolla on hahmona niin paljon arvoa, että en välitä, vaikka hahmo on poika. Silti se, että naisena en jotenkin tässä harrastuksessa ole tarpeeksi hämmentää minua. 

Kuvasi: Kangaskasa

En ole mikään romanttisella tavalla naisellinen nainen ja minulla on omat poikatyttöpäiväni. On kuitenkin hetkiä, jolloin pyrin olemaan nainen. Suurimmaksi osin nämä hetket ovat cosplay'n tai alkoholin sävyttämiä, koska sisimmässäni olen sukupuoleton olento. Kuitenkaan oma naiseuteni ei tunnu riittävän niissä cosplay-hetkissä. En ole laiha enkä kuuma, näytän kananmunalta, jolla on peruukki päässä. En siis kelpaa naiseksi cosplay'ssa. Nais-cosplay'ni ovat automaattisesti huonoja, koska en ole hoikka. Siloposki mies minusta vielä tulee, mutta ei naista.

Osaan olla iloinen tietyistä ominaisuuksistani omassa kehossani. Suora vartalotyyppini on hyvä mieshahmoja pukuillessa, koska ns. naiselliset muodot voin piilottaa helposti, kun ei ole takapuolta. Rintavarustuksen kanssa onkin sitten aivan toisin päin. Pidän pitkistä jaloistani ja varsinkin sääristäni, jotka toimivat hyvin animu-puvuissa. Toisaalta taas tiedän hyvin ne asiat, jotka vaikeuttavat harrastustani tietyiltä osin; korkea vyötäröni pakottaa välillä tosi typeriin kaavoitusratkaisuihin ja on ihan rehellisesti ruma, lyhyehkö kaulani kanssa pitää kikkailla kuvissa tai muuten näytän 30kg lihavemmalta.

Ruma toimii.
Kuvasi: Jasu

Se ehkä on tullut jo selväksi, ettei minulla ole ongelmaa näyttää rumalta kameran edessä tai lavalla... tai ylipäätään missään. Silti se, että tässä harrastuksessa olen koko ajan vertauskohtana johonkin, vaikuttaa siihen miten itseni näen puku päällä. Tässä harrastuksessa ollaan hahmoja, joille kuuluu myös luonne ja oma olemuksensa. Pelkkä puku ei ainakaan minulle riitä. Vaikka minä voisin olla ruma ja naurettava, keholtani ja naamaltani, kaikki hahmot, joita pukuilen eivät ole. Hahmo asettaa rajan sille, kuinka kaunis minun tulee olla. Yksi unelma-cosplay'ni on Final Fantasy VIII'n Edea. Edea on elegantti ja vahva, mutta myös sen lisäksi pitkä, hoikka ja kaunis. Nämä ovat päälimmäiset asiat, jotka hänen simppeli design'nsa tarjoilee. Tällä kropalla (ja vaikka laihtuisinkin) en näe, että koskaan voisin tehdä Edeaa, koska minulta tulee puuttumaan niin vahvoja elementtejä, jotka tekevät hahmosta Edean, kuten pituus ja kauneus. Joillekkin hahmoille vartalon malli ja koko ei ole niin tärkeää, mutta joillekkin se on hyvin määrittelevä osa hahmoa. Joillain puvuilla voi kikkailla, joillain ei.

Edea

Nyt lukaistuna tämä vaikuttaa hyvin masentavalta tekstiltä, mutta halusin (ja tietyt ihmiset halusivat), että tästä aiheesta voitaisiin nähdä taas jotain erilaista. Ennen cospaly'ta katsoin itseäni eri tavalla. Minun kohdallani cosplay on se asia, joka on saanut minut kyseenalaistamaan oman kehoni ja ahdistumaan siitä, millainen se on. Cosplay ei kuitenkaan ole koko elämäni ja siinä on niin paljon muuta sisältöä kuin vain minun kroppani, että tämä ahdistus ja ristiriitaisuus ovat vai pieni hiekan muru tiimalasissa. En usko ja toivon, ettei tämä tule kosakaan olemaan minulle maata kaatava asia tässä harrastuksessa, koska kuten sanoin haluan mielummin tulle huomatuksi taitoni kuin mittojeni avulla.

Fukka kiittä kovasti.

Näin loppuun voin tarjota teille myös toisenlaista näkökulmaa asiaan. Eräs halusi päästä vapauttamaan oman luurankonsa kaapista, mutta ei tinnyt missä sen tekisi. Tarjosin tätä blogia väyläksi ja tässä on haamubloggaajan viesti tähän aiheeseen:

[Cosplayta moititaan paljon ulkonäköpaineiden luomisesta, mutta se voi myös pelastaa ulkonäkönsä kanssa painivia. Minulla on ollut pienestä lapsesta saakka sairaus, jonka vuoksi päässäni on aina vaihtelevissa määrin yleensä hyvin laajoja kaljuja länttejä. Lapsena en koskaan halunnut käyttää peruukkeja, koska niistä tuli mieleen mummot ja kuolema. Pahimmassa teini-iässä yläasteella sairaus oli onneksi oireeton, mutta uusiutui myöhemmin. Ja tästä tuli totta kai hirveät ulkonäköpaineet vielä teini-ikäiselle tytölle. Luulen, että cosplay pelasti aika suuren osan minun itsetuntoani. Olin aloittanut cosplayn yläasteaikoina, ja koska cosplayssa lähes kaikki käyttävät peruukkeja olin saanut tottutella niihin rauhassa ja ne tuntuivat luonnollisemmilta kuin lapsena, joten otin sellaisen käyttöön arkenakin. Ja cosplaysta tuli suuri henkireikä ainaiseen hiuksettomuuden piilotteluun ja alemmuudentuntoon ns. ”normaalielämässä”.

Cosplayssa peruukit eivät ole vain okei vaan usein välttämättömyys, ja luontainen kiinnostukseni ja innokkuuteni niiden stailaukseen ja hoitoon oli hyödyksi ja toi paljon positiivista palautetta. Ja vaikka conipäivän jälkeen vaihdoin jokapäiväiseen peruukkiini, on sekin kohtuullisen normaalia cosplaypiireissä. Cosplayn ansiosta sain siis ensimmäistä kertaa sairaudestani huolimatta olla a)pelkäämättä peruukin paljastumista b) sain hyvää palautetta ulkonäöstäni. Halusin jakaa tämän sekä cosplayn puolustuspuheena vaikka sitä kovasti ulkonäköpaineita luovaksi haukutaankin, että muistutuksena asioiden mittasuhteista niille jotka panikoivat paria liikakiloa tai joitain itselleen epämieluisia mutta kuitenkin ”normaaleja” kasvojen tai kehonpiirteitään. Nimettömänä haluan pysyä ihan vain koska röllit ja lokit eivät minusta ole kivoja kommentoimaan oikeaa parantumatonta sairautta.]

Kannatti alistua - Kitacon 2014

Terve!

Kita on nyt ohi kai kaikin puolin. Jännittävää oli sen voin sanoa. Kontrasti Frostbiten kanssa oli ihan järkyttävän suuri. Yleensä se on myös ollut huomattavissa, mutta nyt se oli vielä korostetumpi. Oli ahdasta, halauksia ja kuvia pyydeltiin. Kiva reissu, mikäs siinä.

Pukuäänestys oli suhteellisen hiljainen, mutta kiitos kaikille, jotka äänestitte ja kommentoittekin! Lupasin itselleni, että saan seurata ääniä perjantain päivän ajan, että osaan valmistautua lauantain aikaista nousua varten. Selkeät suosikit olivat Gakupo ja Naruto, joiden kohdalla äänimäärät olivat täysin tasan lähes koko ajan. Tsunade tuli aina yhden äänen jäljessä. Tasapelihän siitä lopulta tuli Gakupon ja Naruton kanssa. Kuitenkin olin viettänyt perjantain parannellen Narutoa, joten päätin lopulta laittaa Naruton. Ja koska pukuhuoneiden olemassaolo oli kyseenalaista, laitoin puvun päälle jo aamulla kotona.

Turvallista matkaa.
Kuvasi: Kide

Tapahtumapaikka oli minulle uusi. Se mielestäni ei kaikilta osin ollut parempi vaihtoehto. Sisäilman laatu oli ihan hirveä ja lämpöä riitti. Pukuhuoneet oli olemassa, mutta ne oli sijoitettu mahdollisimman kauas ulkoovesta, myyntipöytäsalin taakse. Sinne kamuaminen kaikkien tavaroiden kanssa ei ollut mitään herkkua. Maid-Kahvila oli sijoitettu ihan omaan tilaansa, mikä puoletaan oli parempi viime vuoteen nähden. En oikeasti osaa sanoa, oliko nyt helpompi liikkua kuin aikaisemmin, koska A) minulla oli rulla selässäni ja B) en tiedä oliko kävijämäärä yhtä suuri, koska uudessa tilassa sitä oli vaikea arvioida. Se, että patjamajoitus oli ilmeisesti samassa rakennuksessa oli hyvä juttu.

Tunnelmaa Maid-kahvilasta. Minä, Rorune ja Kide.
Kuvasi: Kangaskasa

Ohjelmaa ei ollut hirveästi. Lauantai-aamun ryhmäcosplay-höpinät menivät minulta ohi, koska piti säätää pukkarissa. Yhden hengen huilu-konserttikin meni hieman ohi, vaikka olimme samaan aikaan Maid-kahvilassa. Harmillisesti yleinen puheensorina peitti musiikin hyvin allensa, enkä yhtäkään kappaletta osannut tunnistaa. Pieni lasin kilistely tai muu ihmisten huomion kerääminen olisi ollut paikallaan.

Minä, woodi ja Kasa kiiruhdimmekin suoraan Maid-kahvilasta cosplay-kisan kulisseihin (hitusen myöhässä). Aamulla poimiessani ensimmäisenä Kasan kyytiin sain kuulla, että hän on päättänyt, että minä menen kisaan. Aha. Tuossa vaiheessa tunnelmat olivat omalta osaltani vähän; 'jaahas, vai niin meinaat'. Auton täyttyessä muutkin yhtyivät pieneen painostuskuoroon. Näin siis päädyin osallistumaan kisaan. Narutolla... Onneksi woodi ja Kasa lähtivät kädestäpitäjiksi lavan taakse. Sitä tarvittiin, koska perinteinen kisa-angsti yllätti taas kisan alkua ja omaa vuoroa odotellessa.

Ei ollut mikään Lehti-kylä tämä.
Kuvasi: Kasa

Kisan järjestelyt olivat huvittavimmat ja karmivimmat ikinä. Lava oli peruskoulunlava ja siitä oli kisan aikana käytössä pieni kaistale, koska verhoja ei avattu. Kisaajat kykkivät jonossa tuon kyseisen verhon takana. Järjestelyt olivat jotain mystistä aikamatkailua, koska aluksi luulin, että puvut arvioidaan vain lavalta käsin. Tuomarit kuitenkin tupsahtelivat lopulta paikalle ja tutkailivat pukuja tuossa samassa hetkessä ehkä 15 minuuttia ennen kisa alkua. Tuomarit olivat hyvin kyseenalaisia: Janne Kemppi, toisena scene-ihminen, joka ei tietääkseni enää pukuile, ja random herra X, joka oli hieman hukassa. Itselläni kävi tuuri ja osasin olla tyrkyllä sekä hahmoni oli sen verran tunnettu, että sitä oli helppo arvioida ilman kuvia. Sainkin pyörähtää ihan kunnolla tuomareille, heittää vähän takkia pois ja jutella. Kaikkien kohdalla tämä ei toiminut, mikä mielestäni oli rehellisesti väärin.

Itse en edes nähnyt puolta kilpailijoista, koska verhon takana oli lähes pimeää (siis siinä tilassa, missä tuomarointi tehtiin) ja lavaosuuteni jälkeen koikkelehdin takaisin verhon taakse hakemaan tavaroitani. Oletin, että olisin päässyt hiipimään lavan takaa pois, mutta sieltä ei päässyt mihinkään. Olo oli vähän töttöröö (Kisaaja eksyi verhoihin!), mutta onneksi symppis ensikertalainen eksyi kanssani myös verhon tuolle puolen. Ryhmäkuvan jälkeen pääsin hipsimään katsomoon. Nyt jälkikäteen katsottuna mukana oli muutamia pukuja, jotka olisivat ansainneet enemmän huomiota.

Palkintojen jaossa en osannut odottaa mitään, koska olin hämmentynyt kunniamaininnasta, joka meni Pokémon'in Jenny'lle. Miksi vain kunniamaininta? Kolmassija hämmensi myös. Toisessa sijassa oli jo jotain järkeä, mutta, koska en ollut nähnyt pukuja kunnolla, en osannut odottaa ensimmäiseltä sijalta enää mitään. Sitten se tuli aivan puun takaa, kun oma kisanumeroni sanottiin... Ookkei... Selevä... Olin sitten mennyt voittamaan kisan Narutona. Yritin sitten vetää palkintojen jaon hahmossa peitelläkseni hämmennystä. 

Shiro ja WTF-ilmeeni kotopuolessa.
Kuvasi: Kide

Vaikka Kitacon on pieni tapahtuma, vaikka se on pohjoisessa, silti sen kisaan voisi panostaa pikkuisen enemmän. Tästä on keretty jo avautua, mutta sanompa vielä; Kunnon tuomareita, kiitos! Kunnon aikataulutus ja esituomarointi, kiitos! Taso nousee, joten pukuja arvioimaan ei enää riitä joku, joka on joskus pukuillut tai joskus nähnyt pukuja. Tämän harrastuksen ainekset ovat kerenneet muuttua siitä, mitä ne ovat joskus olleet. Aktiivinen harrataja on näistä asioista perillä. Ei kyseessä tarvitse olla, mitkään WCS-tason tuomarit, mutta ihmisiä, jotka oikeasti ovat tässä harrastuksesa sisällä tässä ja nyt.

Lopulta se, mikä oli Kitaconissa jälleen merkittävää olivat seura. Suurimman osan ajasta vietimme kuvauspisteellä perseillen ja muualla toisiamme kuvaten. Tässä todisteaineistoa:

Ylhäältä: Rorune, Kide, Pipa, miä, woodi ja Kasa.
Kuvasi: Santtu Pajukunta

Sama kööri.
Kuvasi: Santtu Pajukunta

Harmi, että maskeerausluento oli laitettu sunnutaiaamuun, koska sitä olisin halunnut olla kuulemassa. Oulu-Kemi-väliä ei kuitenkaan jaksa ajaa kahtena päivänä edestakaisin ja yöpyminen Kemissä ei innosta. Jotain jäi sentään käteen myös tästä tapahtumasta ja eiköhän sitä ensivuonnakin tulla käymään.

Käytiin taas syömässä kiinalaista.
Kuvasi: Kasa

Fukka kiittää.

Valta on teidän!

Momoi!

Näin ensimmäisenä haluan esitellä uuden juttu-juttu-sydeemin, joka on pitänyt tehdä jo aikaa sitten; Cosplay-komero. Sieltä näkee helposti kaikki puvut, jotka olen tehnyt. Jopa ne puvut, joista ei ole ehkä tässä blogissa ikinä mainittu halaistua sanaa. Komeroon pääsee nyt ja tulevaisuudessa tuosta blogin vasemmanpuoleisen sivupalkin yläreunasta.

Sitten toiseen enemmän ajankohtaiseen asiaan: EN TIEDÄ MITÄ PISTÄN KITACONIIN PÄÄLLE!

Kitacon on siis tulevana viikonloppuna. Ensimmäistäkertaa se on kaksipäiväinen, mutta koska asia ei oikeasti kinosta niin paljoa, saavumme ystävysten kanssa paikan päälle vain lauantaina. Olen miettinyt pääni puhki, että mitähän sitä niskaansa vetäisi, mutta en pääsen päätökseen. Siksi annan vallan TEILLE, internetin ihmehörhöt! Tuossa blogin oikeanpuoleisessa sivupalkissa on tällä hetkellä aktiivisena kysely, johon vastaamalla voit vaikuttaa siihen, mitä pistän päälleni.

Päälimmäiset vaihtoehdot ovat:

Naruto - Koska en saanut narutoilla vielä tarpeeksi ja puku on mukava muutenkin. Jos siis haluat nähdä, kuinka kuolen kiljuvien ja juoksevien Naruto-fanien, jotka haluavat rutistaa hengiltä kaikki Naruto-pukuilijat, tallaamana, äänestä Narutoa!

Kuvasi: Kangaskasa

Gäkypö - Koskaan ei voi olla liikaa aristokraattisia haaremin omistajia. Gakupoilukin jäi kisahommien takia vähän vähälle ja onhan tämäkin ihan mukava puku. Ainakaan en jäädy henigiltä. Jos siis haluat nähdä tämän kyseenalaisen herttuan hamuilemassa satunnaisten naisten perään, äänestä Gakupoa!

Kuvasi: Tapio Matikainen

Haru - Koska Haru on mukava puku. En lupaa olla hahmossa koko päivää, jos Haru puvukseni päätyy. Jos uimapoju kiinnostaa, äänestä Harua.

Kuvasi: Kide

Kenshin - Haluan hieman parannella Kenkenin peruukkia ja nyt olisi hyvä sauma. Tästä puvusta ei oikein kuvia ole, joten olisi kiva saada edes jotain. Jos hyvin kyseenalaiseen miehekkääseen kimonoon sonnustautunut samurai-mies vetää puoleensa, äänestä Kenshiniä! Kuitenkin jos katson lauantaina ulos ikkunasta ja näen vettä tai loskapaskaa pihalla käytän veto-oikeuttani, enkä laita Kenshiniä päälle. Ei hirveästi inspiroi sotkea valkoista hakamaa kuraan.

Kuvasi: Kangaskasa

Tsunade - Piti tähän nyt edes joku nainen saada. Mukava puku ja Tsunade on paras. Jos siis haluat nähdä tissit kuinka hyvin juoksen Naruto-faneja karkuun korkokengissä, äänestä Tsunadea!

Kuvasi: Rorune

Eikä siinä vielä kaikki! (huomatkaa huono vaalimainonta feat. ostos-TV-selostus) Jos mikään näistä ei ole tarpeeksi kiva/epämukava/riskialtis/paska, voit käydä selailemassa uutta Cosplay-komeroa ja valita sieltä mieleisesi ja kommentoida tähän merkintään, mikä se on. En takaa, että kaikki puvut ovat vielä sopivia päälleni saati olemassa, joten saatan joutua käyttämään veto-oikeutta myös näissä ehdostuksissa. En myöskään ole täysin äänistä sokea valinnassani, vaan voin ottaa huomioon anelut kommentit siitä, miksi minun pitäisi laittaa juuri jokin tietty puku. VALTA ON TEIDÄN! KÄYTTÄKÄÄ SITÄ!

Fukka kiittää... ja odottaa pienellä kauhulla.

PS: En ollut humalassa, kun kirjoitin tämän, vaikka niin voisi luulla.

Tulin kaapista - Desucon Frostbite 2014

Hej!

Frosti on takana ja huaaaaaaaaa! Oli kivaa! Oli ihan hurjan kivaa! Katsottavaa ohjelmaa oli paljolti, mutta vain valitettavan harvaan sain itseni raahattua. Toivon kovasti, että ohjelmat tulevat nettiin, että pääsen katsomaan kaikkea, mikä jäi välistä. Tässä kuitenkin runsain kuvin maustettuna vähän juttua asiasta.

Ihan yleisesti voin sanoa, että minulle Frosti oli pitkästä aikaa mukavin con ja osaltaan K-18-rajalla on siihen vaikutusta. Kaikin puolin coni oli rauhallisempi, siistimpi ja rennompi. Missään vaiheessa Metsähallin desipelit eivät nousseet niin korkealle, että olisi pitänyt vieruskaverille huutaa. Näin on käynyt aikaisemmissa tapahtumissa lähes aina, mikä ahdistaa itseäni, koska kuuloni on erittäin hyvä ja kakofonia sekä melu aiheuttavat herkästi päänsärkyä ja migreeniä. Oli tilaa liikkua, vaikka olinkin massiivinen ja epämääräisen muotoinen. Muutaman kerran jäin oviaukkoon kiinni, mutta se oli täysin omaa syytäni. Selkein merkki siitä, että Frostbite onnistui tavoitteessaan, on se, että kaikki ohjelmat, joissa kävin olivat aivan täynnä. Puheohjelmia onnistuin katsomaan vain kolme, joista kahdessa piti seistä, koska väkeä oli niin paljon.

Tiivistää oman Frostini tunnelman hyvin.
Vasemmalta: Kissaten, Kasa, miä, woodi, Kide ja Rorune.
Kuvasi: Yumi

Perjantai oli meille 'tuli perseen alla' -päivä, koska lähdimme matkaan Oulusta ennen aamu kahdeksaa, jotta ehtisimme Lahteen tarpeeksi aikaisin. Onneksi olimme saaneet auton lainaan, koska junamatkailu kaiken sen tavaran kanssa olisi ollut aivan hirveää. Lisäksi saimme tiedon frostiviikolla, että hotellivarauksessamme on käynyt kämmi ja meidät on sijoitettu kahteen eri huoneeseen eri puolelle kaupunkia... Mitä kakkaa? Oikeasti? Onneksi oli auto. Kaiken tämän sompailun takia perjantaille en laittanut mitään pukua.

Perjantaina tuli katsottua avajaiset (joista missasin parhaat palat työpuhelun takia) ja ohjelma ystävänpäivästä, mikä oli alkuun harmittavan geneerinen. Mielenkiintoista uutta asiaa tuli ohjelman loppupuolella, mutta jouduimme hipsimään tiehemme kesken kaiken, koska Rorunen lavaharjoitukset alkoivat. Perjantain menikin hyvin tiiviisti lavan takana auttelemassa ja höpistessä ihmisten kanssa.

Scroll'i matkasi selässäni ja vaikeutti liikkumista hurjasti.
Kuvasi: Kasa

Lauantai oli Naruto-päivä, ja suurimmaksi osaksi liikuin laukka-askelilla paikasta A paikkaan B, koska rulla selässäni oli hitusen levelä. Vaikka emme saaneetkaan Naruto-ryhmää aikaiseksi, oli minulla kivaa Narutona (Kide oli Temarina). Sitä tuntee saavuttaneensa jotain, kun ympäriltä kuuluu kuiskintaa; ”Onpa hyvä Naruto,” ”Ootko koskaan nähnyt noin fiksua Narutoa?” Repeilin aina välillä. Muita Naruto-sarjan pukuja ei edes hirveästi tullut nähtyä. Koko viikonlopun saldo on laskettavissa yhden käden sormilla. En myöskään koskaan aikaisemmin ole saanut silittelyjä osakseni, mutta nyt sekin on koettu.

Lauantaina kävimme katsomassa Free!-luennon, joka tarjosi syvällistä jauhantaa sarjasta. Itse hihittelin koko luennon läpi, koska puhujan sanavarasto oli mitä ihastuttavin. Tulen käyttämään tästä lähtien sanaa nurkka-hemuli aivan liikaa (minulla on outoja ja neuroottisia mielihaluja puhetapoihin ja sanastoihin). Luennolla tuli uutta esiin, vaikka olen sarjan nyt jo kahteen otteeseen katsonut syistä X ja muutenkin paketti oli hyvin viihdyttävä. En ole varsinaiseen lähde teokseen koskenut, mutta en tiedä jaksaisinko edes. Oli siis ihan kiva, että luennolla käsiteltiin ja tuotiin esiin myös siihen liittyviä aspekteja, joita sarjassa ei hirveästi päästy tutkimaan.

Ääää! Koska kaulakoru on paras!
Kuvasi: Kasa

Suurin osa lauantaista meni kuitenkin pienessä akvaariossa istuessa, kun pääsin osaksi Hall-kisan tuomaristoa. Kiitos ihanille kanssa tuomareilleni, Yumi, Tikli, Kifia ja Yoki, koska olitten niin kivoja ja mukavia. Aluksi jänskätti mennä tuomaroimaan, koska iik! Ketä muita siellä on?! Tuomarointi sujui todella hyvin, koska kaikki tuomarit olivat hirmu päteviä. Ihan erilainen tuntu kuin ensimmäisellä tuomarointikerrallani Animeseminaarissa. Kisaajat olivat ihania ja monipuolisia, joten heille myös suurkiitos. Kiitos myös Ilonalle hyvästä huolenpidosta ja ylipäätään siitä, että pääsin mukaan. Jee jee ja silleen!

En jotenkin yhtään osannut asennoitua seuraamaan NCC-karsintaa kunnolla, koska ajatukset juoksivat ihan muualla. Keskityin hyvin paljon myös siihen, että Rorune oli NCC-kisassa ja woodi sekä Kissaten olivat Hall-kisassa. Paljon oli kuitenkin monologeja, jotka eivät lip-sync-muotoisina oikeen minuun iske, koska tahditus on yleensä aina vähän hakusessa. Suuret plussat annan valomiehille, jotka tekivät oivallista työtä esitysten osalta. Oli myös hyvä nähdä, että avustajia oli vihdoinkin käytetty hyväksi, koska se vaikutti esitysten sisältöön jonkin verran. Onnittelut NCC-edustajalle! Olet paikkasia ansainnut!

Lauantaina olisin halunnut käydä kuuntelemassa Yamaguchi'n haastattelua, mutta keskittyminen oli illasta aivan nollassa, joten yritimme kuvata jotain ennen lähtöä. Myös muuta ohjelmaa jäi välistä, koska unohtaminen ja jaksaminen. Narutosta sentään joku kuva tuli otettua pikapikaa. Kesällä luultavasti tulee kuvattua taas Narutoa, koska talvimaisema ei ole se ihanteellisin ympäristö tälle pojalle (saati tuo loskapaskakeli).

Pallerooooo!
Kuvasi: Kasa

Sunnutai oli Harun ja muiden uimapoikien päivä. Pääsimme kuvaamaan heti aamupäivästä, mikä oli tosi hyvä juttu. Ei tarvinnut siitä enää sen jälkeen huolehtia. Meitä oli kuvaamassa ihana ihanuus Yaci (kiitos!), joka vilkkuu Kiden ottamissa making of -kuvissa.

Kattokaa kuinka Rorune on komia Makoto!
Kuvasi: Kasa

Uimapojat olivat kivoja. Haru on Free!-luennon mukaisesti nurkka-hemuli. Haruhan ei vastaa omaa olemustani yhtään enkä ollut tätä "roolia" mitenkään harjotellut, joten välillä piti hieman koota itseään. Repeilyä oli ilmassa ja kaikkinensa uimapojat olivat aivan mahtavia, vaikka roolista putoilua tapahtui aivan liikaa. Parasta kaikessa on ehkä se, että meidän pituuseromme täsmäävät niin hyvin.

Käydään yleensä Rorunen kanssa karaokessa. Ilmeisesti se huvitti, koska piti kuvata.

Paikan päällä olivat myös älyttömän upeat Rin ja Nitori, joiden kanssa olisimme halunneet ottaa yhdessä kuvia, mutta he pääsivät livistämään. Kyynel, koska Rin on paras. Niin hirveästi en kuitenkaan uimapoikia nähnyt, mitä odotin. Muutaman Harun ja Makoton siellä täällä, mutta odotin niin paljon suurempaa ryntäystä. 

Tiili seinää, koska emme päässeet baariin asti.
Makoto: Rorune, Haru: Miä, Rei: woodi ja Nagisa: Kasa
Kuvasi: Kide

Näistä hahmoista saa iloa irti.
Kuvasi: Kide

Ihan höpöttelyksi ei sunnuntaikaan mennyt, koska kävimme kuuntelemassa Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mustavalkokuvina -luennon, joka tarjosi hitusen jotain uutta, mutta eipä hirveästi. Vähän olisin kaivannut jotain toisenlaista lähestymistapaa kuin sarja1 - homot1, sarja2 - homot2. Sisältö oli ihan kohtuullisen mielenkiintoista, vaikka hyvin paljon tuttua siinä olikin. Sieltäkin jouduimme hipsimään hitusen ennen loppua, koska halusimme päästä päättäjäisiin. 

Frostbite oli huippu. Toivotaan, että se jaksaa kiinnostaa ihmisiä tulevaisuudessakin, vaikka siitä tulisikin vakituisesti K-18-con. Molempien päivien puvut olivat mukavia. TASKUT! Kaikki oli vain niin paljon paremmin, koska taskut.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Saatte ihan itse keksiä, mikä on otsikon syvällinen viesti.