Täpinöissänsä

Moi!

Tässä on tullut taas elettyä hiljaiseloa cosplay'n puolella, joten tämä on vain pikkuinen tilannepäivitys. Ihan vain siksi, että teen taas muita ompeluita, jotka ovat lykkääntyneet pienen kehon vikailun vuoksi (tortcollis olet perseestä). Hommat kuitenkin alkavat olla vihdoinkin lopuillaan, joten voin jo alkaa ajatelemaan omia pukuhommia ihan tosissani.

Tarkoitus olisi pyyhältää taas Lahteen talven sydämessä ja kohdata Desucon Frostbite K-18 vol. 2, mitä odotan hyvin innoissani. Pieni vilkaisu ohjelmakarttaan ilahdutti minua suuresti. Kiinnostavaa ohjelmaa näyttää olevan ihan liikaa. Viimevuotinen Frostbite oli yksinkertaisuudessaan niin kiva kokemus, että odotukset tälle vuodelle ovat kohtuu korkealla.

Mutta niitä pukuja! Huutelin jo aikaisemmin vähän niistä puvuista, jotka kummittelevat takaraivossa ja joita olen jo vienyt eteenpäin. Ihan alkuun suunnitelmani oli tehdä Frostbiteen molemmat versiot Ichijosta lauantaille poika ja sunnuntaille tyttö, mutta ensimmäinen tilaamani peruukki oli täysi susi, joten innostus lopahti.

Tämä ei ole se, mitä tilasin.
Saa ostaa pois.

Kingdom Hearts DDD:n läpipeluu sai taas niin paljon tunnetta pintaan, etten mitenkään voi olla tekemättä Aquaa loppuun. Innostus on liian suuri. Toiselle päivälle Frostbiteen on siis luvassa Keyblade-mestaria ja ihan hillitöntä hypetystä omalta osaltani ainakin. Jos omaat suuria tunteita pelisarjaa kohtaan, tule ja jaa ne kanssani! Luulen, että lähipiirillä alkaa palaa jo käpy kanssani.

Aqua-baby

Lähestulkoon kaikki materiaali neitiä vasten on jo. Muutama kangas pitää vielä tilata, mutta heti ensiviikon jälkeen olen vapaa ja pääsen iskemään kynteni kaikkiin ihanuuksiin. Jotain uutta ja jännittävää ajattelin tässä kokeilla, jahka saan auton lainaan ja pääsen ostoksille. Olisi tarkoitus lähteä väkertämään EVA-vaahtolevyistä osasia ja katsoa, millaista materiaalia se on työstää. Mielenvikaisuus Stellan ja Naruton jäljiltä on vielä jossain olemassa, joten värjäyshommiinhan sitä sorruttaan taas (oikeasti haluan vain eroon sinisestä kangasväristä, mikä jäi opparihommista yli).

Keybalde'n tulen tekemään myös, mutta hieman vielä phdin, minkä niistä ja mistä materiaaleista. Worblaa olisi melkein kokonainen jättirulla. Pitää vain potkia itseä persiille ja hävittää ainainen 'käytän sitä sitten johonki tärkeämpään ja hienompaan juttuun' -asenteeni (kaikissa peleissäkin pihtailen aina super-item'tä ja lopulta en käytä niitä koskaan).

Tällä kaudella olen hurahtanut niin moneen sarjaan, etten malta pysyä housuissanni. En oikeasti muista, milloin viimeksi tai edes koskaan olisin seurannut näin montaa sarjaa yhtä aikaa reaaliajassa. Psycho Pass'n toisesta kaudesta huutelinkin jo ja Parasyte the maxim oli helmi, jonka kaltaista olen kaivannut elämääni. Himo tehdä joku hahmo kummastakin nousi. Ehdottoman voiton vei Psycho Pass, kun sain muistutuksen Frostbiten kunniavieraasta, Ken Urobuchi'sta.

Psycho Pass tursuaa ihania ja mielenkiintoisia hahmoja, mutta koska saan pitkästä aikaa tehdä ihan minkä hahmon haluan, ilman ryhmää ja sen asettamia rajoitteita, joten valitsin sen, jota en muussa tilanteessa voisi ehkä tehdä.

Tsunemori Akane

Akane on päähahmo, jonka näkökulmasta tarina kerrotaan. Neiti on lyhkäinen, joten ryhmässä tuskin sopisin neidin kenkiin. Akane ei ole ykkössuosikkini hahmoista, mutta pidän kovin. Vähän uudenlaista meikkiä olisi tarkoitus kokeilla tässä, koska Akanen silmien muoto on hyvin paljon erilainen kuin, mitä olen tottunut tekemään. Muuten vaatetus ja peruukki ovat aika perushuttua. Pyssykkää aion rueta väsäämään vasta siinä vaiheessa, kun tämän ja Aquan vaatteet ja Keyblade ovat kokonaan valmiita. Priorisoin avainkepukan ihan vain tunne syistä. Sitten jos ja kun pyssykkää väsäilen, olisi tarkoitus lähteä sähläämään valojen kanssa. Iik!

Päivistä en vielä tiedä. Vähän pohdin haluanko laittaa Aquan vai Akanen lauantaille. Perjantain pukuna on varmasti Akane, jos edes mitään pukua niskaani vedän. Saa nähdä.

Fukka kiittää ja toivoo, että jo ensikerralla olis kunnon asiaa taas.

PS: Lukijat, mistä teitä tulee? Lupaan jotakin jännää jossain välissä, kuhan on aikaa.

Kisoista lavan takana

Heissan!

Jälleen kerran puin asioita, mitkä vain on pakko saada pois systeemistä. Asioita, jotka ovat minua rassanneet pitempiä aikoja. Asiaa kisoista ja kisaajista. Asioita, joista tykkään kyttyrää. Jokseenkin raskasta tekstiä luvassa. Tämän ulos saaminen on tökkinyt niin monella tavalla, että alkaa jo ärsyttää...

Hyvin paljon on puhuttu yleisön käytöksestä cosplay-kisojen aikan ja esitysten välissä. Nyt kännän pelilaudan ja aion rumasti osoitella kisaajia ja heidän käytöstään lavan takana ennen kisaa ja sen aikana. Jo pitkään olen saanut repiä hiuksiani cosplay-kisojen takahuoneissa syystä tai toisesta. Jo ihan ensimmäisessä cosplay-kisassani huomasin, että ihmisiltä puuttuu tietynlainen tieto ja ymmärrys. Suurimmaksi osaksi ihmiset kisojen takahuoneessa ovat ihania ja osaavat ottaa muut huomioon, käyttäytyä ja olla sievästi, silti välistä meinaa otsasuoni tykyttää cosplay-kisojen takahuoneessa. Itselläni on moneen otteeseen tehnyt mieli hakata päätä seinään takahuoneessa. Suurimmaksi osin ihan omista syistäni, mutta asiaa ei ole ollenkaan auttanut tietyn tyyppinen käytös samassa tilassa.

Osoittelen.

Minä pidän cosplay-kisoista, varsinkin sellaisista, joissa on esitys. Vaikka takahuoneessa palloilun takia en kisaa kunnolla näkisikään, haluan silti seurata kisaa niin hyvin kuin pystyn. Yleensä tällaisten kisojen jälkeen kaivan videoita internetin ihmeellisestä maailmasta, mutta silti paikan päällä haluaisin pystyä seuraamaan kisaa, vaikka takahuoneessa olenkin. Tiedän, etten ole ainoa tämän mentaliteetin omaava. Aina ei oman jännityksen takia keskittyminen riitä tai kisaa on oikeasti hankala seurata takahuoneesta käsin, silti pyrin antamaan muille rauhan seurata kisaa, jos he niin haluavat. Kaiken moinen ylimääräinen peeloilu ja älämölö kisan aikana takahuoneessa vaikeuttavat ja häiritsevät kisan seuraamista takahuoneesta käsin. Varsinkin, jos kisaa voi seurata vain korvilla ilman, että näkee, mitä lavalla tapahtuu.

Rassaako?

Ainakin itselleni jo ala-asteella on koulunäytelmien yhteydessä opetettu ja tehty selväksi, että, kun lavalla tapahtuu, niin lavan takana ollaan hiljaa. Jos tarvitsee puhua, niin kuiskataan (joissain hyvissä puitteissa pystyy kyllä normaalilla äänellä puhumaan), ja yritetään muutenkin pitää ylimääräinen meteli minimissä. Tämä ei kuitenkaan tunnu olevan aivan selvä ihan kaikille. Se, mitä ala-astella sanottiin pitää paikkaansa; kaikki ääni lavan takaa yleensä myös kuuluu yleisöön. Muutaman kerran olen itse ollut kisassa, jonka jälkeen yleisössä olleet kaverit ihmettelivät lavan takaa kuuluvaa mölyä ja itse osasin aika hyvin sanoa, mistä salaperäinen ääni oli peräisin. Se metelin pitäminen ei ainoastaan ole turhanpäiväistä hälyääntä yleisölle, vaan myös hyvin epäkunnioittavaa muita kisaajia kohtaan. Yleensä kisaajat eivät tunne toisten kisaajien esityksiä millään tasolla. Lavan takana ”ei voi varautua” siihen, että tietyssä kohtaa, kun toisen esityksessä tulee se dramaattinen hiljainen hetki, osaa pitää turpansa kiinni. Pahimmilaan voi omalla älinällään pilata toisten esityksestä tunnelman kokonaan. Herkkä ja tunteikas kuolema vesittyy täysin, kun jostain raikaa remakka nauru esityksen läpi.

Eli tyst nu

On eräs asia, jota en ymmärrä edes arkisissa tilanteissa, saati sellaisissa, joissa ihmiset ovat jännitystäpinöissä, hermostuneita tai kireitä (tai muuten vaan conipäissään). Tämä asia on ylimääräisen melun tuottaminen ja tarkemmin sanottuna musiikin soittaminen julkisissa paikoissa, jossa se ei varsinaisesti kuulu mihinkään. Yksittäiset j-poppia ränkyttävät kojut coneissa ja ulkoilmatapahtumat ovat asia erikseen, mutta esimerkiksi junissa, rannoilla, conien käytävillä ja varsinkaan cosplay-takahuoneissa musiikin rallattamista en kestä enkä ymmärrä. Tähän on muutama syy: kaikki ympärillä olevat eivät välttämättä pidä valitusta musiikista, se voi häiritä puhumista, mikä nostaa yleistä äänitasoa, se voi itsessään nostaa äänitasoa toisille sopimattomaksi ja useimmiten luo turhaa kakofoniaa. So why? People why? Cosplay-kisoissa moni varmasti jännittää ja tuntee jos jonkin moista tutinaa (minä angstaan), kukaan ei oikeasti tarvitse ylimääräisiä ärsykkeitä tai stressitekijöitä missään muodossa, kun ollaan valmistautumassa kisaan. Oman esityksen harjoittelu kerran tai pari on asia erikseen, mutta siinäkin hetkessä suosittelisin siirtymään vähän syrjäisempään kolkkaan. Jos jostain ihmeen syystä näkee tarpeelliseksi ränkyttää musiikkia kaijuttimesta, kun korvakuullokkeet on keksitty, cosplay-takahuoneessa, on suotavaa edes kysyä muilta tilaa käyttävlitä, että onko se OK. Sitten vasta, kun on saanut myöntävän vastauksen kaikilta, antaa soida. 

Ärsyttääkö?

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että lavan takana jutellaan ja tutustellaan ihmisten kanssa. Se on oikein muikeaa minustakin, mutta pitää myös antaa rauha esityksille ja muille takahuoneen käyttäjille. Älinän tulisi loppua tai edes huomattavasti vähentyä kisan alkuun. Joskus vähän lipsahtaa, mutta anteeksi-sana on olemassa. Harvoin takahuoneessa ollaan yksin, jolloin ei tarvitse ottaa ketään muita huomioon. Siksi pitäisi muistaa se, että muut saattavat tarvita rauhaa keskittymiseen ja valmistautumiseen. Tuntemattomien ihmisten keskellä ei voi tietää, mikä ketäkin ärsyttää ja rassaa tai millä mielellä ollaan tänään liikkeellä. Kenenkään ei pitäisi joutua poistumaan kisavalmisteluihin tarkoitetusta tilasta vain siksi, että muut kisaajat tekevät siellä olemisen hankalaksi.

Ahistaako?

Sitten yksi ihan käytännön seikka, mikä pitäisi oppia jo päiväkodissa; toisten tavaroihin ei kosketa ilman lupaa. Tästä olen oikeasti kunnolla kismiintynyt. Kerron tarinan. 2012 Traconissa Operaatio Fredrikin kanssa olimme mukana esitykilpailussa GTO-ryhminemme. Meillä oli jonkin verran rekvisiittaa esitystä varten. Lavaharjoitusten jälkeen ne jätettiin tiettyyn paikkaan, mistä cosplay-mammat osaavat ne lavalle viedä, lavan taakse odottelemaan esitystä. Rekvisiittaan kuului pitkähkö pätkä köyttä, jonka piti esitystä varten olla selvä. Sattumoisin ennen esitystä, lavalle menoa jonotellessa, huomasimme, että joku perse oli solminut köyden hirttosolmulle. Onneksi se huomattiin ennen lavaosuutta, koska, jos ei olisi, se olisi voinut pilata yhden oleellisen osan koko esityksestä. Toisten tavaroihin ei kosketa. Jos haluaa näplätä jotain, mikä ei ole omaa, pitä kysyä lupa. Jos ei ole ketään keltä kysyä lupa niin, tavaroihin kosketaan vielä vähemmän. Ne eivät ole sinun, sinä et tiedä, miksi ne ovat siellä, kenen ne ovat tai mitä niillä tehdään, joten älä koske niihin! Käsittämätöntä, ettei tämä ole päivän selvää.

Hämmentääkö?

Takahuoneessa on myös hyvä antaa muille tilaa. Cosplay'ssa yleensäkkin toiset tarvitsevat enemmän ihan konkreettista tilaa pukuineen ja muine härpäkkeineen kuin toiset. Se ei kuitenkaan ole varsinainen pointtini tällä kertaa. Palatakseni ensimmäiseen, missä puhuin halustani seurata kisaa; olen huomannut muissa saman ominaisuuden, kun ihmiset ovat tukkineet lavalle vievät kulkuväylät töllistelläkseen kisaa. Vaikka yleensä tällaisissa tilanteissa tietä yritetään tehdä, kun kisaaja on palaamassa lavalta, ei se silti aina riitä. Kaikilla vaikuttaa olevan niin hirvittävä tarve pitää kiinni siitä omasta eturivipaikasta oven suussa, että sitä tietä ei maltela antaa kunnolla. Myönnettäköön, että tähän olen törmännyt lähinnä vain pikkuisissa kisoissa. Pidetään ne kulkuväyltä kulkukelpoisina, jooko? Älä pysähdy putkessa.

Ketuttaako?

Hyvin moni näistä asioista on vain muiden huomioon ottamista, arvostamista ja hyvää käytöstä. Pienillä asiolla on merkitystä, kun ollaan vakavan paikan edessä. 'Cause cosplay is serious business, mates. En tiedä olenko ollut todistamassa ja uhrina sabotointiyrityksille, vai mistä on ollut kyse, kun omalle kohdalle on sattunut näinkin paljon ikävää käytöstä cosplay-takahuoneessa. Tämä ei oikeasti ole niin negatiivista kuin tämä teksti antaa ehkä ymmärtää. Asia jotenkin paisuu, kun kaikki on ympätty yhteen. Näihin aiheisiin liittyviä tapauksia on sattunut siellä sun täällä. Harvemmin kaikki perseily samaan kisaan tiensä löytää. Nyt tämä on varsinainen negaatioryöppy. Silti mielestäni pohdinnan aihetta. Ei voi tietää, miten jännätäpinöissään joku takahuoneessa on tai kuinka huonosti edellinen yö on tullut nukuttua. Siksi suosittelen välttämään turhaa ylimääräistä häslinkiä kisojen kulisseissa.

Fukka kiittää. Palaan ehkä oikeisiin asioihin joskus.

PS: Suosittelen myös ihmisiä rohkeasti mainitsemaan, jos jokin heitä häiritsee.

PPS: Anteeksi Bowie-spämmäily.

Innostuksen määrää ei voi kuvailla

Heiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!

Traconin jälkeen olen ollut niin täpinöissäni! Ihan niin pirun täpinöissäni! Enkä enää ees tiiä, että mistä! Cosplay'sta ainakin, mutta muusta myös. Halu tehdä, kokeilla ja touhuta on ihan pilvissä. Harmi, että olen vähän hurahtanut muihinkin juttuihin tässä kuin se cosplay. Olen myös yrittänyt kirjoittaa vähän vaikka ja mistä, mutta mikään ei oikein asetu, joten saatte peruskauraa syksyn päälle.

Con-vuosi on tältä erää taas purkissa ja olisi aika katsoa tulevaa. Jos ei kuvauksia saada jostain käännettyä kehiin, niin muuten uudet kujeet ovat uusia pukujuttuja. Pyörittelen tässä merkinnässä vähän kaiken moisia kutinahahmoja ja vähän muutakin ajatusta.

Stella ja Sami toivat tuntua kahdesta kivasta jutusta; pikku yksityiskohdat ja onnistuminen. Samin kohdalla onnistumisen tunne on tullut ihan jälkijunassa. En vieläkään pidä puvusta, mutta siinä oli kivoja jutskia, joita voisin kokeilla uudestaan. Ehkä. Stellan parissa taas muistin, miten tykkään pikku juttujen näpertämisestä, mikä johdattaakin meidät aasin siltaan...

En ole hirveästi tehnyt mitään yksityiskohtia tursuavia pukuja. Yksinkertaisesti syynä on, etten ole sellaisia löytänyt. Minä kun pukuilen hahmoja en vain pukuja. Jos hahmo, sarja tai jokin muu mättää, en lähde tekemään pukua, vaikka design olisi kuinka über-mahtava. Ja sittenhän minulla on tämä vartalo-ongelma. Nyt kuitenkin olen muistanut puvun, jonka olen halunnut tehdä jo pitkään, mutta se on päässyt lipsumaan ajatuksista useaan otteeseen.

Onion Knight - DISSIDIA: Final Fantasy

Sipuliritari! Siinä on kaikkea jännää, mitä haluan kokeilla! Liukuvärjäystä, näkyvä hiusraja, vähän panssarin tapaista, päähine ja paljon höpöjä yksityiskohtia! Ja olen viime aikoina jostain kumman syystä haikaillut viittojen perään, jotten senkin halun saan tyydyttää samassa syssyssä.

Halloween Town!Sora - Kingdom Hearts

Kingdom Hearts on kiva. Harmittelen, etten ole tehnyt siitä vielä mitään muuta pukua Cloud'n, mutta ei sitäkään oikeastaan lasketa, koska Cloud on Final Fantasy -hahmo. Haluaisin tehdä joskus jonkun version Rikusta, mutta ei vielä näillä käsivarsilla. Soran ensimmäinen perusversio typerine punaisine haalareineen houkuttelisi, mutta ehkä en enää mene 14-vuotiaasta pikkupojasta... Toisen osan perusversio ei houkuta sitten yhtään. Halloween Town!Sora on myös aika nähty, mutta se on yksi harvoista Soran asuista, mitkä minua kutittelevat.

Astrid - How to train your dragon 2

Koska lohikärmekset ovat mahtavia ja varsinkin Näin koulutat lohikäärmeesi 2! Yksi mahtavimmista leffoista vähään aikaan. Nauroin elokuvateattereissa pissat housussa. Ykkösessä en hirveästi tykännyt Astridin ulkonäöstä, mutta tämä päivitetty versio iskee. Varsinkin tukka. Tukka on kiva. Himottaisi tehdä vielä tuo naamamaaliversio...

Soubi - Loveless

Voi kuinka olen halunnut osoittaa rakkauttani tätä sarjaa kohtaan jo kauan! Ritsuka on ihan hahmo ja hänelle on niin pajon ällöntörkeitä asukokonaisuuksia, että oksettaa. Silti en halua lähteä tekemään mitään Ritsukaa, koska en varmaan mene myöskään 12-vuotiaasta kukkakepistä. Yksinäinen Soubi tai joku muu hahmo olisi vähän blyäh. Loveless tuli joku aika sitten puheeksi ja hups; pari-cosplay. Ritsukaa ja Soubia luvassa varmaan tulevaisuudessa.

Animen puolelta olen saanut ihan törkeän hirveitä ajatuksia, mm. Love Stage!!, jonka otin alunperin ompelutaustamölyksi, onkin tarjoillut minulle huonoja päähänpistoja. Sarjan sisäisen fiction tähti Lala-Lulu vaikutti jotenkin mieleeni, mutta en ehkä ole vakavissani tyttöä pohtinut. Taikatytöt ja minä eivät oikein passaa yhteen. Siksi se olisikin niin ironista...

Psycho-Pass'n toinen kausi on myös herättänyt minussa tunteita ja kipinän...

Ja ylläri! Olen jopa aloittanut muutamaa pukua, joille ei ole vielä mitään määräaikaa olemassa. Nämä vain alkoivat kummitella takaraivossa niin pajon, että jotain oli tehtävä.

Aqua - Kingdom Hearts Birth by Sleep

Aqua, joka pyörii tässä kämpässä ympäriinsä. Aqua, joka on niin mun mussu kuin vaan voi olla. Aqua, joka on ollut kesken jo vuoden. Aqua, joka on nyt saanut päivitystä. Minua on myös potkinut perseelle KH-pössy, joka sai taas potkua, kun ostin Nintendo DS3D:n ja Dream Drop Distance'n. KH 2.5 ovelle kolkuttelu ei auta asiaa. Aquaa eteenpäin nyt perkle!

Oikeastaan jouduin aloittamaan Aquan aivan alusta. Tein korsetin vuosi sitten ja sehän ei enää toimi samalla tavalla kuin haluaisin. Alusta se siis. Kankaat ovat lusmunneet kaapissa odottamassa leikkuuta ja työstöä. Ne ainoat osat, jota oikeasti tein jo eivät enää tyydytä silmää eli teen nekin uudestaan. Totesin, että peruukki on liian lyhyt ja tilasin uuden.

Uusi yritys! Väri on astetta tummempi ja pituutta on, kunhan sen suoristan.

Myös kaksi muuta asua on saanut kunnolla tulta allensa. Yksi hahmo, kaksi asua. Ichijo Mashiro, jota olen pyöritellyt mielessäni jo jonkin aikaa, putkahti päähäni ja sitten alettiinkin jo hommiin.

Neiti keskellä.

Suurempia harppauksia ei ole otettu kuin, että olen lukenut mangan lähes kokonaan läpi (taas) etsien kuvia puvuista ja propeista. Sitten olen piirellyt itselleni kunnon referenssikuvat (asia, jota en ikinä tee), miettinyt vaatteiden rakenteita ja laskeskellut proppien mittasuhteita sun muuta. Peruukin tilasin, mutta se ei ole vielä tullut. Vakio piilolinssimyyjällä oli hiljattain alennusmyynnit, joten Mashirolle tuli tilattua piilolinssit.

Hubs... Lähti lapasesta.

Hieman innostuin alesta ja siitä, että olin juuri saanut palkan... Tilasin vähän linssejä. Uudet violetit oli pakko hankkia Kenkenin seikkailuiden jälkeen. Sitten tilasin linssit myös Sipuliritarille ja vähän muutakin.

Näihin tunnelmiin päätän tämän tällä kertaa, koska oikeasti en jaksa kirjoittaa vaan haluan vain mättää mötöjä Dream Drop Distance'ssa.

Fukka kiittää.

Kokeilevaa kuvaamista

Heippa!

Ihan ainutlaatuiset tunnelmat ovat nyt aiheena. Harmittelin, ettei Kenshin ollut kesälläkään päässyt kuvattavaksi. Suurimpana syynä varmasti se, että juban oli muokattu Houzukille sopivaksi. Traconissa kumminkin saatiin lisää kuvia Houzukista, joten hyvillä mielin sain vaihtaa jubaniin taas valkoiset hihat ja kaulukseen. Alkuperäinen tarkoitus oli lähteä Muhoksen vakiopusikkoon kuvaamaan, mutta sekin reissu sössiintyi muutamasta syystä.

Tässä sitä mennään taas.

Iltavuorojen keskellä yritin ottaa kaiken irti vapaapäivästä ja kyselin lähtisikö Kasa minua kuvaamaan. Meinasi mennä tiukille ja jännäksi, kun aurinko alkaa laskea jo niin aikaisin ja taivaalta tuli tuon päivän aikana vettä, lunta ja rakeita. Kaikesta huolimatta päätimme uhmata luonnonvoimia ja sännätä pensaaseen.

Kuvasi Kangaskasa

Kuvasi Kangaskasa

Koko sen ajan, kun kuvasimme, tuuli lähes vaakasuoraan ja satoi vettä. Oli oikeasti myrsky. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että lähdimme jälleen kerran merenrantaan, missä tuulee ja sataa vielä enemmän. Hakaman laskoksista ei ollut juuri mitään jäljellä jo enää siinä vaiheessa, kun kävelimme kuvauspaikalle.

Vertailuksi, miten Kide oli varustautunut assarihommiin.
Kuvasi Kangaskasa

Sää ei missään nimessä ollut ainesta iloisiin kuviin, joten menimme hieman vakavammalla otteella. Tuntui hyvin luontevalta lähteä tekemään haikeampaa Kenshiniä. Tiesin aivan täysin mihin kohtaukiin sarjassa haluan keskittyä ja mistä ottaa tunnetta irti. Oli hirveän kiva taas vaihteeksi löytää se oikea asenne kuvauksiin, koska tuntuu, että koko kesä on mennyt hahmojen kanssa tuskaillessa ja painiessa.

Kuvasi Kangaskasa

Olin jopa laittanu Kenshinin peruukin uusiksi. Koska taitoni eivät riittäneet siihen, että olisin saanut peruukista niin pörröisen näköisen kuin mitä olisin halunnut, niin päätin jättää sen mahdollisimman luonnollisen näköiseksi. Tuossa vaiheessa en edes ajatellut sitä, miten se tuulessa liikkuisi. Loppupelissä se osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Kuvasi Kangaskasa

Vaikka oli kylmää märkää ja välistä inhottavaa, oli silti hullun kivaa. Harvemmin tulee kuvailtua näin extreme-olosuhteissa. Tuulesta yritimme ottaa kaiken irti. Se teki paljon tepposiaan ja hyvin moni kuva jäi käyttökelvottomiksi sen takia. Tuuli toi välistä lisäkiloja noin 20kg puolesta ja olo oli kuin Michelin-ukolla. Hakama eli välistä ihan omaa elämäänsä.

Kuvasi Kangaskasa
Lennän housuillani kuin Hemuli konsanaan.
Ja missä laskokset?

Lopussa heittäydyimme niinkin villeiksi, että otimme peruukin pois ponnarilta ja päästimme sen valloilleen. Oh the epicness of those pictures! Kuvista tuli ihan älyttömän siistejä (silloin, kun ne eivät olleet tapauksia ylempi kuva)! Omat photoshop-taitoni eivät kuitenkaan riitä lähes mihinkään niiden kanssa... Vähän jotain söhelsin.

Kuvasi Kangaskasa

Millään muulla peruukilla en olisi uskaltanut tätä tehdä. Tämä yksilö on kuitenkin niin älyttömän hyvälaatuinen, runsas ja helppohoitoinen, että sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. En ole laittanut siihen koskaan mitään selvityssuihketta, mutta se silti selviää lähes pelkällä ajatuksella. Ei siis tarvinnut kauhistella takkuista peruukkia. Ihana karvalapsi on tämä.

Hieman taloudellisia tappioita koimme tämän reissun ansiosta; Kasan sateenvarjon varsi taipui mutkalle tuulessa ja minulta tuuli kirjaimellisesti puhalsi toisen piilolinssin silmästä. Jee! Tällaistakin sattuu.

Tässä taas pieni kuvapläjäys ja seuraavia juttuja odotellessa Fukka kiittää.

PS: Millon saadaan se tuulikone kuvauspisteelle?

Yuin ja Mugin diili

Moi!

Tässä siis tulee asiaa vielä vähän Stellan puvusta, WCS-karsinnoista ja esityshöpinöitä. Ajatukset ovat alkaneet tasaantua ja alan taas käsittää asioita. Tarina tulee olemaan pitkä, koska haluan hieman valottaa koko tätä WCS-prosessia, minkä Rorunen kanssa kävimme läpi. Pitää kirjoitella näitä juttuja, koska aina Traconin jälkeen meinaa merkintäideoita kasaantua.

Diili
Kuvasi: Kide

Ainoa oikeasti mielenkiintoinen puvunteon osa on jalokivet, joita Stellan puvussa on jokunen. Päätin valaa kivet hartsista, koska en ollut sitä koskaan aikaisemmin tehnyt ja ehdottomasti halusin kivistä läpikuultavia.

Tein ihan tavallisesta rakennussilikoonista ja vehnäjauhoista muotin, johon painelin Cernit-massasta tehdyt kivien esivedokset. Silikooni+vehnäjauho-ohjeen löysin ihan vahingossa, kun olin etsimässä ihan muita valamisohjeita. Halpaa, helppoa ja hauskaa! Ottakaa kuvasarja.

Ei saa unohtaa hyvää käsirasvaa, vaikka se ei kuvissa näykkään!
Sillä estetään asioita, esim. sormia ja Cernit-vedoksia, tarttumasta silikonitaikinaan.

Hartsin löytäminen mistään kaupasta oli ihan oma seikkeilunsa. Lähdin etsimään sitä aluksi sen englanninkielisellä nimellä eli resin. Esimerkkinä: Minulle softis on craf foam, enkä aina tajua, että puhe on samasta tavarasta, jos joku puhuu softiksesta, koska olen englannin kielisiltä sivustoilta ja ohjeista sen aikanani oppinut. Samoin kävi hartsin kanssa. Kyselin rautakaupoista resiiniä (hei vois ihan hyvin olla suomeksikin resiini) eikä kukaan tuntunut edes tietävän, mitä se on. Lopulta osasin kysellä hartsia. No, muutamassa puljussa sitä ei myyty lainkaan, yhdestä se oli loppu ja lopulta sen sain. Kyselin vielä, että onhan se kirkasta. Kirkasta on sanottiin. Ostin kilon.

Niin siis piti olla kirkasta?

Se oli... oranssia. Aivan täysin OSANSSIA! Tällä kertaa onni potki ja sain kynsilakoilla kivet maalattua oikean värisiksi ja niistä tuli oikein kivoja. Vietin yhden päivän kotona hartsi-, spray-maali- ja kynsilakkahöyryissä. Nyt minulla on vajaa kilon purkki oranssia hartsia, enkä tiedä oikein, että mitä siitä tekisi tai mihin käyttäisin. No, ainakin se säilyy.

Bassoakin tein, mutta sen kanssa aikataulu meni ihan blörinäksi, kun jouduin maalailemaan sitä spray'lla parvekkeella pimeässä iltavuoron jälkeen. Sanotaanko, että pimeässä, jopa otsalampun kanssa, kaikki näyttää eriltä kuin valossa. Siksi basso sai luvan jäädä kotiin.

Ehkä se valmistuu joskus.

Sitten vähän vakavampaan kerrontaan; esitystä ja WCS-tärinöitä.

Ensinnäkin tuntuu hyvin pöljältä pohtia tätä näinkin syvästi ja tunteella, kun oikeasti ihan pähkinöinä odotan vain Ainon WIP-päivitystä puvuista ja muista jutuista (päivitä perkl!). Mehän tulimme vain toiseksi, mutta en koskaan uskonut, että tämän tasoisena minä voisin yltää siihen. Rorune on ihan omaa luokkaansa. Rorune on ihan helvetin siisti. Kiitos, että aloit mua!

Kaikki alkoi vuosi sitten Traconissa WCS-karsintojen katsomossa, kun minulla ja Rorunella pukuina olivat Yui ja Mugi. Tuijottelimme karsintoja ja Rorunen kanssa kävimme yksinkertaisen pienen keskustelun kisan aikana: ”Miksi nää kaikki esitykset on ihan samanlaisia?” ”En tiiä. Pitäskö meijän tehä asialle jotaki?” ”Pitäs.” ”Sovittu.” Se oli siinä. Ei mitään arpomista tai pohdintaa. Selkeä päätös siinä hetkessä ja siitä pidettiin kiinni (ks. ensimmäinen kuva).

Lähes valmiita kiviä.

Lähdimme pohtimaan sarjoja, joista molemmat pidämme ja sitä millaisen esityksen haluamme tehdä. Kynyt taistelukoreografiat olivat automaattisesti pois laskuista, koska juuri niitä oli 2013 WCS-karsinta täynnä, ja tarkoisus oli tuoda jotain erilaista peliin. Aluksi oli vähän hidasta, kun mitään järkevää ei meinannut tulla mieleen. Loppupelissä kaikki loksahti kohdalleen ihan itsetään. Minä näin unta ja satuin selittämään ja kertomaan siitä Rorunelle, joka tokaisi, että sehän voisi olla meidän esityksen pohja. Jälleen lähdimme pohtimaan hahmoja, joille moinen skenaario sopisi ja joilla se olisi mahdollisimman hahmo- ja sarjauskollinen. Myöhemmin eräs ilta jammailin kotona itsekseni Daft Punk'n Get Lucky'n tahtiin ja se kolahti lujaa. Piisin löydyttyä Rorune kaiveli esiin helmen, jota myös Interstella 5555: The Story of The Secret Star System'ksi kutsutaan. Palaset loksahtivat paikalleen ja sitten piti vain alkaa tekemään jotain asian eteen.

Hioimme esitystä enemmän hahmoille sopivaksi harjoittelun ohessa ja ihan puhtaasti höpisten ja elokuvaa analysoiden. Meillä kehittyi hillittömiä teorioita muun muassa siitä kuinka Shep'n ja Stellan kaltaiset avaruusolennot lisääntyvät, onko niillä telepatiaa, mikä on Shep'hin rooli niiden yhteiskunnassa tai kulttuurissa, mikä on otusten veressä oleva happea sitova alkuaine, kun niiden veri on keltaista, tai miksi Shep'ltä puuttuu se valkoinen ”timanttipanta”, minkä kaikki muut samat otukset omaavat. Olimme ihan liian syvällä elokuvan syövereissä (perkl, miksi sitä ei ole lisää?!).

Ottakaa hehkeä mekon etukpl.

Mutta oli meillä ihan hirveän hauskaa! Harrjoittelut ja yleiset pukuja koskevat pohdinnat olivat juuri sellaista syvällistä kakkaa, jota itse olen kaivannut ihan hirveästi. Minulle myös Stellan puvun tekeminen oli hurjan hauskaa. Minulla on jokin kumma fiksaatio kummallisella tavalla siisteihin vaatteisiin ja asioihin yleensä. Stella kokonaisuuten ja varsinkin mekko oli ihan hunajaa kaikessa tökeryydessään.

Myös yksi mielenkiintoinen puoli tässä oli se, että edes kaverit eivät tienneet, mitä esityksemme sisältää. He saattoivat kuulla palasia keskusteluista, mutta mitään emme suoraan kellekkään kertoneet. Kide ja Claudia olivat meillä koeyleisönä, joten he olivat ainoat, jotka tiesivät mistään mitään ennen kisaa.

Tältä näytti minun ja Kasan cosplay-paja.
Huomatkaa kuumemittari.

Missään vaiheessa ei ollut tarkoituksemme pärjätä kisassa tosissamme. Hieman viimeisillä viikoilla mietimme olisiko meillä mitään mahdollisuuksia sijoittua. Itse en ole haaveillut WCS-karsinnoista oikeastaan koskaan saati voitosta, koska en näe itseäni sen tason puvuntekijänä. Esiintyminen on joten kuten hanskassa, mutta puvut ovat asia erikseen. WCS on kuitenkin omalla mittapuullani haastavin kisa, mitä tässä maassa on. EuroCosplay ja NCC tulevat heti perässä tietenkin, mutta niihinkään en tosissani tohdi vielä hakea. En myöskään ikinä uskonut löytäväni paria, joka olisi valmis kestämään minua sen prosessin läpi. Tunsin hillittömän suurta alemmuutta perjantai-iltana ennen kisaa, kun ensimmäistä kertaa koskaan näin Rorunen törkeän hienon avaruushaalarin. Minä tylsine mekkoineni halusin olla ja unohtaa.

Edellisessä merkinnässä mainitsin siitä, miten kivaa tuomarointi oli. Sen lisäksi, että tuomarit olivat älyttömän mukavia ja rentoja, sain huomata, että ajatusmaailmamme kohtasivat hyvin. Pohdimme ääneen epäilyksiämme siitä, että ovatko pukumme WCS-tasoa, ja kuin yhdestä suusta tuli tuomareilta vastaus, että ovat. Olin taas hitusen varmempi itsestäni.

Ystäväni Beetta tuli yökylään kesken cosplay-rumban.
Laitoin Japanin 2014 WCS-kisat pyörimään ja näin kävi.
"Sen puvusta tuli hillitön MIEKKA, jonka sisältä tuli TOINEN MIEKKA, jossa on VALOT!"

Myös tuomariston palaute oli ihan uskomaton. Sen yhteydessä melkein aloin vollottamaan. Saimme niin ihanan palautteen; se oli hyvin positiivinen ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä tunsin, että tuomariston palaute oikeasti toi jotain pointteja esiin, joita en itse ollut ollenkaan tiedostanut ja joihin sain oikeasti paremman vaihtoehdon ratkaisuksi. Hyödyllisin ja kannustavin palaute tähän mennessä. Minä kiitän kaikkia tuomareita siitä!

Kaikki se palaute ja kommentit, mitä olemme puvuistamme ja esityksestä saaneet muilta kuin tuomareilta, on ollut ihan ilmiömäistä. Kiitos kaikille kehuista ja on mahtava kuulla, että olemme onnistuneet jopa liikuttamaan ihmisiä. Hämmennyn vain siitä, miten paljon meitä on kehuttu söpöiksi. Itse mietin, että onkohan esitys liian "raju", kun siinä on alkomahoolin tapaista, Hermoilin myös, että onko esitys tylsä, koska se ei sisältänyt perinteistä taistelua ja nopeaa toimintaa. Söpö on sana, joka ei edes käynyt mielessäni, kun itse ajattelen esitystämme.

Nyt tuntuu siltä, että olen kai päässyt tässä harrastuksessa edes jollain tavalla eteenpäin. Ehkä ihan vähän. Jo vähän aikaa on tuntunut siltä, että en pääse eteenpäin tai kehittymään monista eri syistä. Hahmot, joita olen valinnut, ovat olleet hyvin saman tyyppisiä, en ole kiireen tai henkilökohtaisten syiden takia päässyt kokeilemaan kaikkea sitä, mitä olisin halunnut. Nyt olen kuitenkin täynnä uutta inota ja valmiina aloittamaan seuraavan projektin vaikka heti (ensin pitää kyllä siivota perusteellisesti :<). Olen jopa niin hurjistunut, että voisin aloittaa useamman puvun samaan aikaan. Iik! Apua!

Jos joku ei vielä meidän esitystä ole nähnyt, niin olkaa hyvä (BTW kiitos Bardiel'lle vidiosta :B):

Ja tässä myös linkit voittaja esityksen videoon ja kolmossijan esitykseen. Hirmuna vielä onnea molemmille pareille! AAAAAAAAAaaa! Olitte niin ihania!

Fukka kiittää! Palaan pian vähän muunlaisissa merkeissä!

Käy flaksi - Tracon 2014

Hoi!

Tracon hurahti ohi hetkessä. Nyt olen vähän pöllämystynyt asioista, joten kirjoittelen jotain niihin liittyen. Tässä merkinnässä on ihan vain perinteistä tapahtumakatsausta Traconista. Puvuista ja muista höpöistä vähän lisää sitten tulevaisuudessa. On paljon kirjoitettavaa ja hajoiltavaa, joten en halua tukkia kaikkea tähän yhteen ja samaan merkintään. Pitkä tämä on joka tapauksessa.

Traconiin tuli lähdettyä ensimmäistä kertaa autoillen. VR pissii silmään vuosi vuodelta enemmän ja enemmän, joten auto oli loistava vaihtoehto. Harmitti vain, ettei koko poppoota saatu tukittua autoon eikä toista autoa löytynyt, joten VR:n saatanalliseen kyytiin joutui osa silti hyppäämään. Perjantaina lähtö oli taas aikainen, jotta minä ja Kide ehtisimme kuulemaan Final Symphony -konserttia.

Odotin konsertilta vähän erilaista tarjontaa ja siinä mielessä jouduin pettymään. En ottanut hirveästi selvää konsertin sisällöstä etukäteen, koska haluan kokea kaiken mahdolisimman puhtaalta pöydältä. Hieno musiikki on hienoa, mutta en päässyt ihan niihin täpinöihon, mitä odotin. Se, mitä alkuperäisistä musiikeista oli jäljellä, lämmitti sisintäni suuresti, mutta toivoin puhtaampaa lähestymistapaa alkuperäisiin teoksiin. Ehdottomiksi suosikeikseni nousivat Suteki Da Ne'n pianosovitus (jonka taisin itkeä läpi) ja Final Fantasy X'n kompillaation Hymn of Fayth -osio. Syynä voi hyvinkin olla se, että olen ihan vasta pelannut X'n läpi ja ihastellut jälleen sen suurenmoista ja moniulotteista tarinaa. FFVIII on silti edelleen lempipelini sarjasta, minkä vuoksi harmittelin, että sen ja IX:n musiikit oli sysätty syrjään. Hieno kokemus kokonaisuudessaan, mutta ei täyttänyt odotuksiani niin hyvin kuin se olisi voinut.

Minä varmaan olin se Rorunen pahin fanityttö lauantaina
Kuvasi Kasa.

Perjantai ilta meni minulla ja rikostoverillani, Rorunella, valmisteluissa lauantain koitoksia varten. Muutamasta syystä valitsin Stellaan ihomaalit ihopuvun sijasta, joten maalien kanssa piti leikkiä taaas. Jalkoihin löin ihomaalit jo illalla helpottaakseni aamua ja aamustressin määrää. Sama kikka, jota käytimme Alex'n kanssa toimi taas; maalit jalkoihin, kiinnitys ja sukkahousut yöksi jalkaan. Aamulla jalkojen maalia ei juuri tarvinnut korjailla ja koko päivän ne olivat se parhaalta näyttävin osa. Minä olen niin huono toimimaan väsyneenä, että jouduin menemään nukkumaan aikaisemmin kuin olisin halunnut, vaikka osa valmisteluista oli vielä kesken.

Lauantaina en varsinaisesti kerennyt olemaan conissa yhtään. Saavuimme conipaikalle myöhään normaaliin verrattuna ja samantien suuntana oli cosplay-takahuone ja WCS-ilmoittautumiset, maalien viimeistely ja korjaukset. Alusta asit takahuoneessa oli rento tunnelma. Hieman itseäni ahdisti ahtaus pukkarissa, koska en halunnut sotkea ketään maaleihin tai muutenkaan olla muiden tiellä heidän hääräillessään. Silti välistä tuntui typerältä kykkiä yksinään käytävässä.

Todisteita
Kuvasi Kasa

Sen yhden ainoan kerran, kun piipahdimme pois takahuoneesta Rorunen kanssa näkemään kavereita ja vaan pyörimään ympäriinsä, tarina loppui lyhyeen. Sain itseni ylimpään kerrokseen asti ja matkalla muutama ihminen tuli pyytämään meistä kuvia. Olen tottunut siihen, että kuvia tullaan pyytämään tyyliin: ”Hei, saako teistä ottaa kuvan?” mutta tällä kertaa tyyli oli hieman eri; ”ÄÄÄÄ! SAAKO TEISTÄ OTTAA KUVAN?!?!” Ne jotka tiesivät Interstellan, tiesivät sen hyvin. Leffa on tietyllä tapaa kulttimaineessa, eikä siitä hirveästi cosplay'ta näe, joten ymmärrän ihan hyvin (+ olen itse reagoinut lähestulkoon samoin tiettyjen pukujen kohdalla *köhköh*).

Kolmannesta kerroksesta tulinkin sitten rytinällä alas, kun kengän korko katkesi portaissa. Sandaalit, joita käytin kenkien pohjana olivat kirpparilta ja ostohetkellä niissä ei ollut mitään vikaa. En myöskään kenkiä tehdessäni huomannut mitään häikkää niissä. Testasin niitä moneen kertaan ja hyppelin ja tanssin ne jalassa. Ei mitään ongelmaa, mutta kisapäivänä ennen tuomarointia tai lavaosuutta korko päätti pettää alta. Yritimme korjata kenkää liiman, naulojen ja vasaran avulla, mutta kengän muovilesti oli niin vioittunut, ettei kengästä enää saanut kalua.

Senkin huorrra!

Loppu päivänä emme sitten poistuneetkaan takahuoneesta. Meistä ei siis ole hirveästi kuvia missään tai kellään, joten jonkinlainen kuvaushetki täytyy varmaan järjestää. Jos löydän hyvät kengät, niin teen uudet, mutta saa nyt nähdä. Hieman kenkien rikkoutuminen ahdisti, koska ne olivat siihen mennessä olleet lempiosani puvusta. Saakelin luopiot menivät ja pettivät... Stressasin näyttääkö puku enää kokonaisuutena miltään, mutta samalla tiesin, että olin tehnyt kaiken minkä pystyin kenkien korjaamiseksi, mutta se ei vain auttanut. Kenkien hajoaminen oli täysin minusta riippumatonta, enkä voinut asialle mitään. Kismitti niin suuresti.

Hieman meinasi tulla tylsyyden poikasta takahuoneessa, kun homma meni niin odotteluksi. Odoteltiin, että päästään tuomarointiin ja harjoittelemaan lavalle. En enää edes muista kumpi tuli ensin tuomarointi vai lavaharjoitukset. Emme olleet pystyneet käymään esitystä läpi Rorunen kanssa kolmeen viikkoon ennen kisaa, koska neiti muutti toiseen kaupunkiin välissä. Lava harjoituksissa saimme käydä esityksen läpi kahdesti, joista ensimmäinen kerta meni ihan muistelemiseen, että mitenkäs se menikään.

Ihan tajuamatta tuli ostettua avaruusruokaa!

Tuomarointiin pääseminen helpotti. Odotus oli ollut pitkä, koska kisaajat tuomaroitiin esiintymisjärjestyksessä ja meillä kisanumero oli toiseksiviimeinen. Tuomarointi oli kivoin ikinä. Yleensä tuomarointi on ollut sellainan blah blah tämä ohi tästä nyt, mutta tällä kertaa se oli ehdottomasti päivän yksi kohokohta. Oli ihanaa päästä juttelemaan ja kertomaan puvuista ja huomata, että tuomaristossa oli huippuja ihmisiä, joista osa jopa oikeasti tunsi Interstellan. Tuomarointi nosti mieltä hurjasti. Sen jälkeen kaikki maali- ja pukustressi saati kenkävitutus hävisivät. Vuorossa oli vain rentoa odottelua, että kisa alkaisi ja pääsisi pyörähtämään lavalla.

Esitys meni hyvin. Yleisö reagoi paremmin kuin hyvin, mikä on merkki siitä, että olemme tehneet jotain oikein. Ensimmäistä kertaa esitys meni oikeasti niin hyvin, etten muuttaisi omasta suorituksestani mitään. Rorunella oli paljon enemmän harteillaan esityksen kulusta ja olen täysin haltioitunut siitä, miten ihana Shep Rorune oli. Olisin halunnut olla hihassa kiinni koko päivän, mutta koska maalit niin ei. Hämmästyin kuitenkin siitä miten yleisö reagoi esityksemme lopetukseen ja lavalta poistumiseen. Lavaosuuden jälkeen kaikki oli hyvin ja olin saanut mitä halusin; esittää jotain erilaista ja sellaista, mistä itse pidän, mutta silti hahmo- ja sarjauskollista. Se upposin yleisöön ja olin tyytyväinen.

Kuvasi Kide

Missimittari ja HardCore Hall olivat pienoisia pettymyksiä. Olin tietenkin unohtanut kisat ihan kokonaan, vaikka kisaajat olivatkin pyörineet takahuoneessa kaikkien WCS-kisaajien joukossa. Kermakakkusirkustelttahärpäkkeet ovat kyllä näyttäviä, mutta jos kisassa puvuista suurin osa on saman tyyppisiä, menee niistä vähän maku. Missimittarista pidän konseptina, mutta esityspituutta olisi mielestäni voinut vähän lyhentää.

Palkintojenjaossa en osannut jännittää, koska voittajat olivat päässäni aivan selvät. Kolmannen sijan kohdalla hämmennyin ja ajatus katkesi. Toisen sijan perusteluita luettaessa katsoin Rorunea epäuskoisena ja olin hämilläni. Miten ylsimme toiselle sijalle, vaikka pukumme ja esityksemme olivat hyvin erilaisia siihen verrattuna, mitä WCS:ssä on totuttu näkemään? Paremmin ei meillä olisi voinut mennä, koska ensimmäinen sija oli niin selkeä. On hyvä hävitä parhaille, vaikka toinen sija tämän tasoisessa kisassa ei todellakaan ole mikään häviö. Onnea ja menestystä Ainolle ja Kaisalle! Olette päässeet siihen päämäärään, mitä olette kauan tavoitelleet ja mitä olette niin paljon halunneet. YOU DID IT! Oma sijoittuminen vain hymyilytti, mutta voittoparin puolesta oli itkussa pidättelemistä.

Kun kaikki oli ohi tunsin suurta kutsumusta suihkua kohtaan, minkä jälkeen kaipasin ruokaa ja juomaa.

Pakollinen Shiro ja pytty.

Sunnuntaina oli luvassa Houzuki-päivä. Nasubimme, Kangaskasa, oli saanut meidät, Kissatenin ja minut, muut puhuttua mukaan Houzuki-hommiin. Kissatenin tietämättä raahasimme myös KALAN, joka sai jälleen suurenmoista huomiota osakseen, mukanamme Tampereelle. Meillä kävi hyvä tuuri, kun heti aamupäivästä kohtasimme maailman viehättävimmän Peach Makin ja pikainen, mutta sitäkin hulvattomampi kuvaushetki saatiin aikaiseksi.

Kuvasi Kide

Kävin katsomassa koko conin aikana kaksi luentoa, joista toinen oli Maskeerauksen ABC. Sali oli tupaten täynnä ja hyvä, että edes mahduimme sisälle. Luonto lähti käyntiin hyvin hämmentävästi, kun luennoitsia ei edes kertonut millä meriiteillä hän oli luentoa pitämässä. Mielestäni se on tärkeää, koska sillä luodaan kuva siitä, että hei nyt oikeasti tiedän asiasta jotakin. No, kovin ei ollut kummoinen luento muutenkaan. Kesto oli 20 minuuttia ja suurimmaksi osin luento sisälsi listamaista selostusta siitä, mitä välineitä tai tuotteita kannattaa käyttää. Odotin enemmän tietoa siitä, kuinka näitä asioita käytetään ja miten ne toimivat parhaiten, mutta moinen jäi hyvin vähäiselle. Kaikista suurin miinus kuitenkin oli se, että luennolla ei ollut lähes ollenkaan kuvia. Koko luennon aikana ruudulla käväisi kaksi kuvaa, jotka ainakin itse olen kaivellut jo kauan aikaa sitten netistä. Kysymyksessä kuitenkin oli niinkin visuaalinen aihe kuin maskeeraaminen, joten oletin luennon olevan täynnä kuvia. Muutenkin vaikutti siltä, että luentoa ei oltu pohjustettu kunnolla, koska tuotteiden nimien unohtelua oli todella paljon ja monet tuotteet esiteltiin vain niiden engalninkielisillä nimillä, vaikka niillä suomenkieliset nimetkin on (helpottaa aika paljon tuotteiden etsintää, jos tietää kunnolla, mitä hakee). Itselleni luento ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta tai hyödyllistä.

Kuvasi Kide

Toinen luento olikin sitten Kangaskasan pitämä Mitä anime ei kerro Japanista? -luento, jonka sisältö oli hyvin tuttu, koska olimme siitä Kasan kanssa paljon keskustelleet. Se oli tavallaan jatkoa Kasan Animeconin luennolle Mitä anime kertoo Japanista? Lähestymistapa oli tällä kertaa vakavampi ja asiapitoisempi, mikä toimi mielestäni hyvä. Pientä takeltelua oli puheen kanssa, mutta ei haitannut juurikaan, koska asia oli mielenkiintoista.

Sunnuntain cosplay-kisoja oli mukava mennä katsomaan, kun oma kisa oli jo edellisenä päivänä. Ensimmäisen esityksen aikana hämmennnyin hyvin suuresti, kun tajusin, että kyse on NCC:tä eikä esityskisasta. Kummankaan kisan taso ei mielestäni ollut huikea eikä sieltä noussut juuri mitään erityistä esiin. Samaa tasoa kuin viime vuoden Traconissa. NCC-edustajaksi valikoitui juuri oikea henkilö ja esityskisan sijoitukset menivät aivan oikeisiin osoitteisiin. Onnea pärjänneille! Mikä kisassa eniten jäi häiritsemään oli se ala-arvoinen huumori, mitä siinä viljeltiin juonnon ja joidenkin kisaajien puolesta. Kill La Kill -esityksen vielä sulatin hyvin, koska se sentään on sarjauskollista, mutta turhanpäiväinen alapäähuumori ei iskenyt yhtään ja koin välistä todellista myötähäpeää.

Kuvasi Kide

Heti kisan jälkeen vaihdoimme vaatteita ja pakkaannuimme autoon kotimatkaa varten. Hirveästi höpöttelyä ja kisaraportointia minun osaltani sisältävä automatka oli jälleen yksi parhaista osista tätä conireissua.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Tosiaan, lisää kisajuttuja ja asiaa Stellasta tulossa piakkoin. Ja Houzuki-kuviakin ehkä on jossain välissä  tarjolla.

Ottakaa loppuun vielä höpö kuva.
Kuvasi Kide

Parisuhteeni oranssin kanssa

Hellou!

Ihan oikeaa tilannekatsausta on nyt luvassa. Tracon lähestyy ja pukujakin on saatu ihan kunnialla eteenpäin. Koska aikataulu on hieman tiukka ja pitäisi saada yksi mekko nimijuhliinkin tehtyä, Traconiin lähdetään yhden uuden puvun voimin. Kesän teema siis jatkuu.

Interstella 5555 loksautti joskus tuossa kevättalvesta ja siitä jäi takaraivoon Stella, jota nyt väsäilen.

Olen taas kohtaamassa viholliseni ihomaalin, mutta nyt on tietotaitoa ja ehkä jopa osaamista sen verran, että tästä selvitään. Oikeaa maalia pitikin sitten metsästää vaikka ja mistä. Sopivan löydyttyä sain huomata, että sitä ei myydä ollenkaan Atlantin tällä puolen. Yhden putelin  pelkät postikulut maksoivat 36€... että jee.

Lähdin liikkeelle kaikkein oleellisimmasta: helmistä. Stellalla on päässään pikkuinen helminauha, johon en myöskään oikein meinannut löytää helmiä, joten tein ne ihan itse. Paperia ja Erikeepperiä siitä on pienet helmet tehty. Kasvatin myös helmien ohella siilejä.

Interstellan värimaailma on mitä ihastuttavin. Törkeällä tavalla ihastuttava ja siksi pääsinkin taas tapailemaan lempiväriäni eli oranssia. Värjäyshommiksihan se sitten meni. Vihaan värjäämistä, koska jos sen sössii, siitä tulee kallis kämmi. Jo Naruton kanssa juoksin pitkin seiniä, kun oikean sävyistä ja laatuista kangasta ei löytynyt. Tuolloin menin helppoa tietä ja ostin pesukonevärin ja laitoin sormet ristiin. Tällä kertaa värjääminen ei ollutkaan niin helppoa.

David Bowie -dietti: 700g suolaa ja 100 g kokaii kiinnitysainetta.

Niin mikä oranssinkeltainen?

Käytin tällä kertaa nestemmäisiä EMO-tekstiilivärejä, jotka jo opinnäytetyötä tehdessäni noiduin Helvettiin. Käteviä ovat, mutta sotkevat myös. Terveisin: Muovimattoni on sininen... Ja nyt en löytänyt edes oikean sävyistä väriä purkissa, vaan jouduin ostamaan kaksi, joita tuli sekoitella. Värin sekoittelu ja suhteiden pohtiminen oli ihan mielenkiintoista, mutta en tätä kyllä missään nimessä lempipuuhiini lue. Menin äitini luo värjäämään, koska hänellä on siihen paremmin soveltuva pesukona ja halusin jonkun valvomaan omaa sotkemistani.

Jännäksihän se meni, mutta lopputulos tyydyttää minua hyvin paljon. Kangas on aivan ihana.

Vertailu Naruton kanssa. Alla siis uusi kangas.
Kuvan värit näköjään ovat ihan omaa luokkaansa.

Peruukin kanssa oltiin jännän äärellä myös. Se hetki, kun avasin postipaketin, jonka sisällä oli peruukkini... Hyvä, etten sokaisutnut kaikesta siitä kiillosta.

Kiilto ei pääse tässä oikeuksiinsa yhtään.

Sitten turvauduin talkkiin ja muihin oleellisiin hiustenhoitotuotteisiin.

Tadaaa!

Kiilto on taltutettu, vielä ehkä jotain käsittelyjä teen ennen leikkausta. Olen kuitenkin hyvin ylpeä kaikista näistä yökköpyökkö väreistä, joita pääsen yhdistelemään tässä puvussa. Piilaritkin ovat todella makeat.

Tulen näyttämään niin hirveältä.

Kaavoitus tämän puvun kanssa on ollut kivaa. Aika paljon kikkailua ja höpöjä muotoja. Ihan perus mekkoproto ei näytä juuri miltään, mutta kivaa sen tekeminen oli siitä huolimatta. Niin harvoin teen mekkoja, joissa on kellotusta, joten se on aina vähän outoa vetäistä kellotettu mekko päälle.

Pääsin tässä puvussa myös yhden lempiasioistani kimppuun, nimittäin kohoavan pääntien. Olen sitä viljellyt suunnittelemissani vaatteissa aika paljon ja ah oi kuinka siitä pidän. Kauluri on tällä hetkellä ainoa täysin valmis osa puvusta. Sen työstämisessä ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä, joten ottakaa valmis hökötys.

Se säätämisen määrä, minkä tuo juttu söi... En halunnut mihinkään näkyviä tikkauksia, joten silmäneula ja lanka olivat ystäviä.

Tämä jäi kohtuu suppeaksi, mutta eipä minulla muuta kerrotavaa vielä ole. Kaikenlaista tavaraa ja tarviketta on tullut ostettua ja etsittyä. Ja etsitään edelleen. Mekkoa varten teen ehkä ihan omat alusvaatteet, että ne varmasti jäävät piiloon, mutta niiden olemus on vielä kysymysmerkin alla.

Fukka kiittää.

PS: Ehdotuksia toiseksi Tracon-puvuksi otetaan vastaan.