Ajan valtiatar

Moi moi!

Nyt puretaan Edean puku osiin. Tästä tulee hyvin pitkä merkintä. Yritän muistaa ja yritän ämpätä kuvia minkä voin. Kuvia onneksi on paljon, vaikka puhelimeni muistikortti onkin pikkuhiljaa alkanut tuhota itseään. Sain suurimman osan kuvista pelastettua, mutta valitettavasti en aivan kaikkia.

Minulle tämä puku oli taas yksi virstanpylväs. Otin käsiini hahmon, jota minun ei koskaan pitänyt tehdä, koska en fyysisiltä ominaisuuksiltani istu hahmoon (myöhemmin tämä inspiroi minua Haurun ja Havin kanssa...). Ihan oikeasti olin itselleni jo useamman kerran sanonut EI Edean kohdalla, mutta tättärää nyt se on tehty. Kommelluksia tämän puvun kanssa sattui kyllä enemmän kuin tarpeeksi.

Edean työstäminen piti aloittaa ihan alusvaate tasolta, koska mekon alle piti tulla korsetti, jolla saisin paremman siluetin ja johon selkäkoriste kiinnitettäisiin. (Kaikkea kyllä työstettiin enemmän ja vähemmän rinnakkain)

Viimeisiä sanoja?

Sekä protoksi, että yhdeksi varsinaisen korsetin kankaiksi teurastin ihkaensimmäisen jubanin, minkä olen koskaan tehnyt. Tukevaa puuvillakangasta oli sen verran, että siitä sai hyvin kappaleet korsettia varten. Muiksi kankaiksi valikoituivat musta, tukevampi puuvilla ja polyesteritafti.

Vähän selkoa rakenteesta.
Olisin halunnut tehdä syvemmän pääntien, mutta sitten tissit eivät olisi pysyneet vaatteen sisällä ollenkaan.

Polyesteri tuli mukaan kuvioihin, kun varsinainen mekkokangas ei tahtonut oikein leikkiä puuvillan kanssa. Lisäsin polyesterin, että mekon ja korsetin välille syntyisi mahdollisimman vähän kitkaa. Kiinnitys täytyi laittaa eteen, koska selkään oli tulossa tavaraa. Siksi laitoin eteen vetoketjun, mikä puolestaan rajoitti sitä kuinka vartaloamuokkaava korsetista tuli. Nyöritys olisi ollut ihanteellinen, mutta tiesin, että se tulisi näkymään läpi mekkokankaan alta.

Korsetti oli ensimmäinen valmistunut osa ja sen kaavat tein josku maaliskuussa. Koska jojopaino, välistä, kun työstin muita osia, korsetti kävi ahtaaksi. Sitten taas, kun varsinainen kisa oli käsillä, korsetti oli hitusen liian iso. Tässä on yksi syy, miksi haluan tehdä pukuni mahdollisimman lyhyellä aikavälillä. Pukuja tehdessä unohdan syödä.

Kapaaaaaa!

Toinen, mistä halusin aloittaa, oli tietenkin vaikeimmasta ja työläimmästä osasta eli Edean selkäkoristeesta, jota kutsun itse aidaksi. Sen pohjana on kapalevyä (kahden ohuen muovipinnoitetun kartongin välissä tiivistä vaahtoa), mikä on erittäin kevyttä ja yllättävän jämerää ainesta. Jopa itse yllätyin sen keveydestä.

Palat ovat kiinni toisissan ja sovitusnukessa vain maalarin teipillä.
Kevyttä on tämä.

Materiaalin valitsemiseen vaikutti tietenkin se, että aita tulee olemaan minulla selässä ja sen kanssa pitäisi pystyä liikkumaankin. Toisena merkittävänä syynä oli se, että minun piti saada tukeva pohjarakenne, koska tämä hökötys piti olla koottavissa ja purettavissa. En mitenkään olisi saanut koko komeutta Tampereelle, jos en olisi voinut pistää sitä palasiksi.

Se on voileivätty.

Lopullinen aita koostui 7 eri palasta ja kaksiosaisesta telakasta, mikä pitää koko homman kasassa ja selässä. Pituutta leveyssuunnassa aidalla on n. 160cm ja korkeutta n. 80. Jokainen seitsemästä sakarasta on päällystetty worblalla. Jouduin hieman uhraamaan aidan esteettisiä ominaisuuksia tukevuuden ja kestävyyden nimissä, koska worblan epätasainen pinta on hyvin työläs hävittää. Tässä kohtaa opin myös hyvin sen, että worbla venyy eritavalla erisuuntiin. Piti siis pitää huoli siitä, että kaikki worbla-palat tuli leikattua oikeaan suuntaan. Viimeisten sakaroiden kohdalla kädet alkoivat olla rakoilla, koska tuota worblan leikkaamista oli aika paljon.

Tässä kohtaa oltiin jo niiiiiiin voiton puolella.

Välikappaleet saivat saman käsittelyn ja tuottivat vielä enemmän tuskaa. Voisin hyvin ottaa lomaa worblasta vähäksi aikaa. Koko aitaan meni lähes kokonainen XL-rulla worblaa. Pientä silppua tietenkin jäi jäljelle ja kerran jo sulatettua jämäsuikaletta. Välikappaleet kiinnitettiin aina toisesta päästä yhteen sakaraan ja toiseen päähän laitoin silmukat rautalangasta, millä sakaroiden yhteenkiinnitys lopulta tapahtui.

Siinä on nyt kaikki odottelemassa pintakäsittelyä.

Ensin worbla sai päälleen käsittelyn spray-kitillä. Kiva uusi jutsku, jonka löysin vahingossa. Se hieman tasoittaa worblan pintaa, mutta tässä worbla oli jo niin venynyttä, että epätasaisuus oli paljon selkeämmin nähtävissä. Kuumentamattomalla pinnalla ainakin toimi ihan mukiin menevästi.

Testi:
Kittikäsitelty worbla vs. pelkkä worbla

Sitten vain kultamaalia pintaan ja valmis. NOT. Ostin kulta-sprayn ja totesin sen olevan enemmän kuparinen, vaikka korkki muuta väitti. Uusi yritys. Eri merkki, mutta korkki oli kyllä ihan saman värinen. Toisella yrittämällä väri oli oikea, mutta kiiltoa ei ollut niin paljon kuin olisin halunnut. En kuitenkaan uskaltanut lähteä metsästämään enää uutta. (Tässä vaiheessa olin jo jalka paketissa ja, jos halusin johonkin mennä, piti mennä autolla. Mutta enhän minä itse sitä auto voinut ajaa, joten piti jokaiselle kauppareissulle inistä sisareni mun kuskiksi. Sentään oli oma auto, niin ei tarvinnut sitä kysellä keneltäkään.)

Tästä lähtee.

Telakasta unohdin ottaa kuvia. Hups. Palaset ladotaan siihen tietyssä järjestyksessä ja sitten ruuvataan kaikki yhteen ihan ruuvein. Korsetin selässä on kujat, johon telakan puutikut sujahtavat.

Proput, joihin palat ladotaan ja sitten ruuvit.

Siin on.

Se tunne, kun saat aidan ekaa kertaan selkään.
Ei haittaa vaikka vähän harottaa.

Mekko oli myös yksi murheenkryyni. Luulisi olevan yksinkertainen juttu, mutta ei. Tiesin heti, että haluan käyttää materiaalina trikoota tai lycraa, koska halusin tehdä vaatteesta mahdollisimman saumattoman. Halusin myös värjätä mekon liukuvärjäyksellä, joten piti tyytyä luonnonmateriaaleihin eli trikooseen. Halutun laatuista kangasta myydäänkin vain yhdessä värissä tässä kaupungissa; luonnonvalkoisena (onneksi). Minu piti siis värjätä sekä pohjaväri että liukuvärjäys. Jippii...

Huomaa helmassa paljon tavaraa.

Myös hihojen puolesta joustava materiaali oli ehdoton. En halunnut mitään erillisiä hanskoja, vaan hiha-hanska yhdistelmän. Edean vaatteet ja kypärä ovat selvästi sulautuneet häneen, mutta itse sentään halusin mekosta vielä uloskin. Lycralla olisi saanut paljon siromman ja sensuellimman ulkoasun aikaiseksi, mutta koska värjäys, jouduin tyytymään trikooseen.

Kasa kuvasi.

Tein hihasta sata miljoonaa protoa. Oikeasti ihan sika monta. Tykkään merkitä kaavoihini monesko versio on kyseessä, joten yleensä niissä lukee jotain esim.: Rikku, bolero, etukpl, 2,5. Viimeisissä Edean hihan kaavoissa lukee: Edea, mekko, kämmen, en v***u enää edes tiedä. Kertoo paljon.

Sain mekon sille mallille, että uskalsin melkein hihkua sen valmiiksi. Huomasin kuitenkin, että hihat olivat liian lyhyet (mikä selittyi protokankaan erilaiselle venyvyydellä) ja näin vetivät olkia liian alas, kainalo oli liian matala ja tuossa vaiheessa huomasin, että en pääse mekosta ulos kovin helposti. Takaisin kaavojen pariin ja uutta mekkoa tulemaan.

Mekko II

Uuden mekon tekeminen oli nopeaa toimintaa, koska kaikki muokkaukset istuvuuteen oli korjattu jo kaavoihin eikä niiden kanssa tarvinnut enää taistella. Lisäsin mekon selkään piilovetoketjun, jota ensimmäisessä ei ollut ollenkaan. Hihan saumoihin ranteen kohdalle tuli myös piilovetskarit, että saan kädet ulos hihoista ja esim. tehtyä käsillä mitään päivän aikana.

Tässä kuitenkin kävi niin, että kun lähdin ostamaan uutta kangasta mekkoa varten, en saanutkaan ostettua sitä tarpeeksi, koska mokoma loppui kesken. Sain itse mekkoon kankaan, mutta sekin jäi vähän vajaaksi ja helman kukkamuotoon ei riittänyt kangasta. Lopulta silppusin ensimmäisen mekon, jotta saisin siitä kankaat uusia hihoja varten ja helman lisäkappaleisiin. Tässä välissä oltiin niin epätoivon syövereissä.

Ja taas mennään.

Kun tilkkutäkkimekko oli vihdoin saatu kasaan ja todettu käyttökelpoiseksi, oli hirveimmän osuuden, eli värjäyksen, vuoro. Olin tehnyt värjäystestin jo ennen portfolioiden lähettämistä ja saanut kivan harmaansävyn aikaiseksi. Nyt jännäsin, että mitä tästä taas tulee. Käytössä oli jälleen EMO-reaktiiviväri, joita käytin Stellan mekkokangasta ja Aquan härpäkkeitä värjätessä. Molemmilla kerroilla tulos oli onnistunut. Ja ihan vertailun vuoksi Stellan mekkokangasta värjättiin n. 700g ja käytin siihen 5/6 keltaisesta purkista ja 1/6 punaisesta purkista eli yhteensä väriä oli n. 120ml.

Musta väri oli todella tujua, joten halusin edetä varovasti. Mekkopainoi n. 650g ja väriä laitoin n.4 teelusikallista. Ajattelin, että kangas voisi jäädä vähän vaaleammaksi ja värjään sen vielä toisella tekniikalla sitten oikean sävyiseksi. Sitten sainkin tämän:

Mekkomörkö.

Tämä ei ole vaaleanharmaata nähnytkään! Lisäksi väri oli oudon vihertävä, mikä ehkä johtui siitä, että alkuperäinen väri oli luonnonvalkoinen eikä puhtaanvalkoinen. Lisää kangastta ei kuitenkaan ollut tarjolla, joten tällä piti mennä. Seuraavana vuorossa olikin itse paha herra Liukuvärjäys.

Ensimmäistä kertaa koskaan tein liukuvärjäystä. Kaivelin niin monta erilaista ohjetta siitä, miten värjäys tulisi tehdä. Lopulta sovelsin ihan oman tavan. Dippailin menemään, annoin vaikuttaa, huuhtelin ja annoin kuivua. EIKÄ MITÄÄN! Väri ei ollut tarttunut yhtään. Sama uudestaan, mutta vaihdoin hieman värilieman koostumusta ja pidensin vaikutusaikaa. Lopputulos ei ollut niin vahva, kuin olisin halunnut, mutta aika alkoi olla kortilla ja piti alkaa keskittyä muihin juttuihin. Mekko oli, mitä oli.

Kuvasi Kis

Höyhenkaulusta varten tilasin 1000 aitoa kukonpyrstösulkaa, joista 850 lopulta saapui postiluukusta. Kaulus on irrotettava ja kiinnitetään mekkoon parilla nepparilla. Koko hässäkkä on yksi lempiasioistani puvussa, koska se on niitä harvoja osia, joiden kohdalla en joutunut tekemään kompromisseja. Sulkien pöyheys kärsi hieman matkustamisessa, mutta on se kiva silti.

Nauhassa esnimmäiset 150 ja pusseissa 200 höyhentä.

Kynnet kävin ostamassa valmiina, koska halusin mahdollisimman tasaisen ja ohuen vaikutelman. Paketillinen punaisia noidankynsiä löytyi onneksi suhteellisen helposti, vaikka noitasesonki ei ollutkaan parhaimmillaan. Ongelmitta ei tämäkään homma mennyt, kun huomasin, että paketista puuttuu yksi kynsi. Tein korvikkeen worblasta, mutta eihän se yhtä nätti ollut. Viilasin ja hioin kynsistä leveyttä hurjasti pois, että niistä tulisi tarpeeksi sirot. Värjäsin punaiset kynnet mustaksi ihan permanenttitussilla.

Hieman sai viilaila.

Ja lopulta pääsemme kypärään tai kuuppaan. Se oli varmasti hauskin asia tehdä, vaikka se tarjosikin haastetta ihan kivasti. Mitän moista en koskaan aikaisemmin ollut tehnyt, joten piti lähteä ihan lapsen tasolta. Kunnon referenssikuvien metsästäminen oli jo vaativaa. Katselin, myös paljon muiden Edea-cosplayjaajien kypäröitä, ja jokaisella tuntui olevan ihan oma visionsa.

Sexy.

Pohjaksi tein kipsistä pikkukuupan, minkä päälle aloin rakentaa varsinaista teosta.

Takaraivo softiksesta.

Piirtelyä ja mallausta, kun takaraivo on jo kiinnitetty.

Onnekseni satuin löytämään hyviä kuvia kuupan takaosata ja sen muodosta. Softis pyrstö on kiinnitetty kipsipohjaan liimalla ja teipillä. Tähän päälle tuli monta monta kerosta paperclayta, millä varsinainen sileys ja myöto saatiin aikaan. Hiomista oli paljon.

Välissä mallattiin sarvia.

Paperclay kerros tekikin tepposet, kun se kuivuessaan veti kipsikypärää laajemmaksi. Kypärä ei enää istunut niin hyvin päähän, joten upotin sen kokonaan veteen ja laitoin sen kuivumaan päähän.

Liinat puristamassa reunoja oikeaan muotoon.
Bonus: Kädet reijillä on hyvä työskennellä veden ja massan kanssa.

Kaikki sarvet ja muut lisäkkeet on tehty ainakin osittain ensin omina osinaan ja myöhemmin liitetty kuuppaan. Iso kotilo on Fimo light -massalla päälystettyä foliota. Sarvet ovat paperclayllä päälystettyä foliota, korvien päällä olevat kiekot ovat softista, wonderflexsiä ja worblaa. Haravan mallinen asia on kartonkia ja worblaa.

Ihan jännittävää materiaalia, mutta paperclay on edelleen paras.

Mallailua.

Enhän ole ainoa, joka työntää worbla-asioita jääkaappiin jäähtymään?

Sarvet ja kiekot on kiinnitetty kuuppaan worblalla, minkä jälkeen saumakohdat on vielä viimeistelty paperclayllä. Kiekkojen asentoa jouduin hieman muuttamaan, kun homasin, että kuuppa ei mene minulle päähän, kun tämä kaveri astui kuvioihin:

You fucker.

Sarvi, joka tulee poskea vasten, teki kuupan niin ahtaaksi, että se ei mene enää edes peruukkipäälle päähän. Tämä kaka on kuitenkin lempiosani kuupassa kaikkien helmien ja kilisevien juttujen lisäksi.

Halusin tehdä sen kunnolla.

Kaikkia killuttimia.
Kasa kuvasi.

Kuupan maalaaminen oli hauskaa. Automaalit olivat aivan mahtavat, vaikka oikeat metallihippuset tekivät maalista hirmu raskasta ja siksi valumaherkkää. Sain kuitenkin juuri niin kiiltävän kuupan kuin halusinkin. Sarvien liukuvärjäys oli paljon miellyttävämpää kuin mekon.

Lopuun jouduin tekemään vielä pieniä korjailuja maalipintaan.

Oikeasti halusin vain tehdä hienon foliohatun.

Hyvin suuressa osassa Edealla on myös meikki. Eikä sekään onnistunut ongelmitta. Ohimoiden suonet on tehty vessapaperista ja kiinnitetty nestemmäisellä lateksilla. Muutaman testikerran jälkeen niidenkin tekeminen alkoi luistaa ja itse kisapäivänä suonet onneksi onnistuivat tosi hyvin ja olin niihin sentään tyytyväinen.

Hyyyyyyyyyyyyyi!
Ensimmäinen suonitesti.

Jostain kumman syystä tummansininen luomiväri ei kuitenkaan halunnut leikkiä kanssani. Minulla oli jo valmiiksi täysin tummansininen luomiväri olemassa, mutta ensimmäisissä meikkitesteissä huomasin, että se muuttuu ihollani enemmän turkoosiksi. Menin ja ostin uuden Grimasilta. Se teki saman. Ostin kolmannen ja ihan hirmu kalliin Make-Up Storesta, ja se päätyikin lopulta kisapäivänä naamaani, mutta turkoosi se oli kaikesta huolimatta. Testasin kolmatta vielä varmuuden vuoksi kaupassa käteen, missä se näytti juuri oikealta. MIKSI ET VOINUT OLLA SININEN MYÖS NAAMALLA?!?!?

Hirveästi tuli kommervenkkejä, mutta sainpahan taas oppia hirveästi uutta. Vaikka en ole niin mieltynyt näin pitkiin pukuprojekteihin, nyt tiedän, että olen niihin edes jossain määrin kykeneväinen. Ja pystyn myös pitämään turpani kiinni asiasta tarvittaessa. Minulla on jonkinlaista kykyä suoriutua hirvityksistä kuten kuuppa ja aita. Jalan katkeaminen ei kaatanut maailmaa, mutta onneksi sentään pukuun ei kuulunut housuja, koska silloin en olisi koskaan saanut tätä valmiiksi Traconiin mennessä. Olen niin tyytyväinen tähän pukuun kun voin olla. Tiedän sen heikot kohdat ja tulevaisuudessa osan haluan vielä korjata, mutta kokonaisuutena tämä on semisti OK.

En varmasti osannut tai muistanut kertoa kaikkea tästä puvusta, koska asiaa on niiiiiiin hirveästi. Jos kysymyksiä herää vastailen mielelläni.

Fukka kiittää.

PS: Äiti älä lue mun blogia ilman lupaa.

Pois pumpulista - TraconX 2015

Heip!

Tracon meni ja sitä edeltävät kaksi kuukautta olivat ihan hullua pyöritystä niin monesta syystä. Hirveästi kaipailin tänne blogin pariin, mutta piti pidätellä, koska syyt. Nyt kaikki on ohi ja saan kirjoitella coniraporttia ja sen jälkeen sitten asiaa tuosta puvusta, joka ei täällä vielä ole nähnyt päivänvaloa ennen tätä.

Näin alkuun täytyy mainita, että vaikka kyse oli Traconin juhlavuositapahtumasta, oli se mennyt järjestelyiden ja tiedoituksen osalta hyvin paljon alaspäin. Kuvittelisi, että juhlavuosi toisi tullessaan spektaakkelimaisen tapahtuman, mutta välillä tänävuonna oli tapahtunut taantumista ja notkahtelua. Mm. käsittämättömät lippujonot eivät mielestäni kuulu tällaisiin tapahtumiin.

Matkalla feat. Shiro
Teppo unohtui kotiin ;____;

Rorune ja minä siis olimme jälleen missiolla, kun nakki napsahti ja pääsimme mukaan WCS-karsintoihn jo toistamiseen. Ahdoinkin sitten omaisuuteni matkalaukun sijasta muoviseen säilytyslaatikkoon, koska epämääräiset puvun osat. Laatikko veti kyllä tavaraa hyvin ja kompaktisti, mutta olihan sita ihan pepuista raahata.

Tässä oli jotain tosi outoa.

Tällä kertaa pääsin toteuttamaan yhtä suurimmista cosplay-unelmistani; puvut ja esitys Final Fantasy VIII:sta. Olen ehkä satamiljoonaa kertaa maininnut, että FFVIII on lempipelini. Edea on ollut unelma-cosplay-listallani niin kauan kuin olen cosplaysta tiennyt. Jotenkin hassusti sain sitten ylipuhuttua Rorunen tekemään tämän minulle uskomattoman tärkeän pahisduon (oikeasti idea oli ihan yhteinen, mutta siitä lisää tulevaisuudessa). WCS-pukuinamme siis velhotar Edea ja Seifer Almasy. Puvuilla astuimme pois mukavuusalueelta ja esityksen kanssa otettiin tiedostetuja risekäjä.

Edea

Seifer ja miten tästä jätkästä ei löydy kunnon kuvia?!?!

Minulle nämä hahmot ja esitys ovat hyvin tärkeitä, mikä varmasti vaikutti siihen, että sain hirveän tärinäjännityksen jo torstai-iltana. Olin juuri palannut töihin sairaslomalta ja keskittymisestä ei meinannunt tulla yhtään mitään. Yleensä en jännitä juuri ollenkaan, mutta nyt oli oikeasti ihan kunnon tutina päällä. Onneksi se helpotti, kun päästiin matkaan ja sai istua autossa höpötellen kaikesta muusta. Kevyinä aiheinamme toinen maailman sota, Kiinan ja Japanin sota sekä muut iloiset tapahtumat.

Lauantaipäivä meni siis aikalailla kisahommien merkeissä. Aamulla paineltiin conipaikalle, missä käsittämättömät jonot yllättivät. Hämmensi jopa se, että me kisaajat jouduimme jonottamaan lippujamme, mutta emme missään määrin normikävijöihin verrattuna. Hieman meinasi myös käpy lyödä liekkiä, kun pääovilla JV:t eivät meinanneet päästää meitä sisään isoine proppeinemme. Vaikka kerroimme, että olemme kisaajia ja menossa suoraan takahuoneeseen, olisi meidän pitänyt kiertää toiselle ovelle. Lopulta onneksi pääsimme sisään, mutta otti kyllä pannuun, kun sisälle pääseminen oli tehty niin vaikeaksi.

Fiilikset kisa-aamuna.

Takahuoneessa homma luisti ja hyvin. Tosi äkkiä pääsimme tuomarointiin, kuviin ja harjoituksiin. Tuomarointi ei ollut yhtä mukava ja rento kokemus, mitä se oli vuosi sitten. Omalla kohdallani tuntui jotenkin vaikealta lähteä kertomaan puvusta mitään, kun en siihen hirveän tyytyväinen ollut. Sen kanssa oli tullut vastaan mutka jos toinenkin. Tuomareita oli myös niin monta, ettei oikein osannut päättää kelle puhuu. Tuppisuuna istuneet tuomarit jäivät tässä vaiheessaa hyvin etäisiksi ja välinpitämättömän oloisiksi. Minulle jäi tuomaroinnista turhautunut olo monella tapaa, mikä päti myös lavaharjoituksiin aika pitkälti.

Rorune ja minä asumme tällä hetkellä eri kaupungeissa, ja emme olleet harjoitelleet esitystä yli kahteen viikkoon. Huomautettakoon, että viimeisin harjoituskerta ennen Traconia oli minulle ensimmäinen kokonainen päivä ilman kipsiä jalan murtumisen jälkeen. Tilanne ei siis ollut mikään ihanteellinen. Ohjaaja harjoituksissa oli kiva idea, mutta ainakaan meidän osalta ei loppu pelissä kovin toimiva. Ensimmäinen harjoitusveto meni puhtaasti lämmittelyksi ja muisteluksi, sitten saimme ohjaajan palautteen, mikä oli hyödyllinen ja toimiva, toisella kerralla saimme testata esitystä uudet tiedot taskussamme, mutta kolmas veto, jolla olisi voinut "sinetöidä" esityksen viimeisen muodon ei toteutunut, koska aikaa ei ollut. Tämä on yksi asia, mikä jäi harmittamaan.

Vähän jotain kuvejakin saatiin.
Rorune on mun komea poika.
Kuvasi Kangaskasa

Takahuoneesta sentään päästiin ulos kunnolla tänävuonna. Hirveän nälän ja väsymyksen painostamana homma meni vähän istumiseksi ja jauhamiseksi. Ohjelmaa tässä välissä ei tullut katsottua. Siirryimme takaisin takahuoneeseen palloamaan muiden kisaajien kanssa ja valmistautumaan varsinaiseen esitykseen.

Kisaa ennen tunnelma oli omalta osaltani todella leppoisa. Muiden kisaajien kanssa oli ihana höpötellä ja jutustella. Oli hurjan kivaa jännitellä yhdessä, vaikka mitään jännitystä itselläni ei enää ollutkaan (takahuoneessa näki saman tien, että meidän puvuilla ei tule pärjäämään). Kisan alettua kuitenkin sydän kävi kurkussa, kun tajusin, että peruutuksien vuoksi oma esiintymisvuoromme olikin ihan heti! Voi ei apua! Lämmittely unohtui kokonaan ja lavalle piti mennä ihan kylmiltään. Siksi varmasti, esitys ei omalta osaltani mennyt yhtään nappiin. Harjoitukset menivät siihen verrattuna todella hyvin. Pääsin lavalta pois, niin ahdisti ja inhotti.

Nakkaan tähän vielä videon tuosta esityksestä. Kiitos ja kumarrus Bardielille videosta (on ollut taas älynopeaa toimintaa)! Tämä esitys on minun rakkauslapseni niin monella tasolla, että olen hieman vihainen itselleni siitä, etten voinut kantaa sitä täyteen potentiaaliinsa. Asiaa ei auttanut se, että en pystynyt katsomaan muiden esityksiä olenkaan, koska yritin seistä selkä seinää vasten ja olla mahdollisimman varovainen, etten seivästä ketään puvullani. Siinä velloin sitten pitemmän aikaa vain oma huono suoritus seuranani. Esityksen jälkeen omassa ahdistuksessani sain kuitenkin niin uskomattomia kommentteja ja niin monilta siisteiltä tyypeiltä, että paha mieli laantui lähes kokonaan. Olimme sittenkin Rorunen kanssa onnistuneet siinä, mitä lähdimme tekemään, eikä edes oma heikko suoritukseni ollut vesittänyt esitystä täysin. Esityksestä ja sen koonnista tulen myös kertomaan lisää myöhemmissä merkinnöissä. Tähän en voi ympätä tarpeeksi mitään, koska tämä tosiaan oli ja on edelleen minulle tärkein cosplay-esitys ikinä. Se on mun vauva.

Hurjasti onnea kaikille sijoittuneille! Ei tullut mitenkään yllärinä! Kaikilla oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiin uskomattoman siistit puvut ja rekvisiitat ja kaikkea! Olisin vain halunnut nähdä kaikki esitykset livenä, enkä vain nyt SinäTuubista. Yäääää! Olitte hienoja! Onnea vielä! Ja varsinkin Yumille ja Jesmolle!

Nättiä.

Jännitin paljon myös jalkani puolesta. Vaikka olen saanut kipsin poissa jo pari viikkoa sitten ja olen jopa palannut töihin, jalka ei silti ole vielä terve. Yllä näkyvä kuva on otettu heti kisan jälkeen, kun pääsimme odottelemaan tuomaripalautetta. Tässäkin voi olla syy, miksi tunnelma ei ollut ihan katossa omalta osaltani.

Tuomaripalaute ei valitettavasti tarjonnut niin paljon osviittaa kuin viime kerralla. Tässä vaiheessa hiljaisemmatkin tuomariston jäsenet avasivat itseään meille, vaikka osa edelleen jäivät vaitonaisiksi. Tiesin lähestulkoon kaikista asioista, joista sain huomautuksia puvussani. Moni niistäkin oli sellaisia, että olin tietoisesti joutunut/päättänyt tehdä toisin. Esityspalaute puolestaan oli huikea. Siinäkin kritiikin kohdat tiesimme jo etukäteen aikalailla. Sydämeni oli kuitenkin pakahtua joistain kommenteista, mitä saimme ja varsinkin siitä, että Ilona oli arvostanut esitystämme. Hänellä on sielu kiinni kyseisessä pelissä ja hahmoissa, jos ei yhtä paljon, niin ainakin enemmän kuin minulla. Siksi Ilonan palaute esityksestä tietyllä tapaa nousi yli muiden.

Vähän Kerkesi Kis meitä kuvata.
Tämän kuvasi Kangaskasa

Illasta kävimme kuulemassa vielä animesta ja melankoliasta, mitä kaveri oli höpöttelemässä. Itselleni hyvin jännä aihe, josta pitää vielä keskustella kunnolla lisää, kunhan aikaa on. Sitten todella pikaisesti kuvasimme vielä Seiferiä ja Edeaa, koska olihan niistä pakko jotain kuvia saada. Sitten painoi väsy ja uupumus, joten painelimme syömään ja läyryämään vielä kavereiden kesken.

Sunnuntai oli vuorossa uimahomopoikaryhmäilyä taas pitkästä aikaa. Kasa matkaa jälleen pallon toiselle puolelle, joten seuraavasta yhteisestä conista ei ole mitään tietoa. Päivähän meni meidän osalta hyvin perseilyksi ja lähinnä tuli kuvattua herpaderpa-asioita.

NCC ja esityskisa tuli katsottua. NCC oli lähinnä tylsä. Se ei ole hirveästi itseäni ikinä kiinnostanut ja varsinkin nyt, kun taso oli mitä oli, niin ei se minulle tarjoillut juuri mitään. Esityskisassa oli hienoja helmiä taas mukana. Kärkikolmonen ei ollut mikään yllätys. Ihan henkilökohtaisesti haluan vielä nostaa esille Love Letter -esityksen, joka tarjoili kivaa klassista komediaa ja onnistui sillä erottumaan joukosta. Oli höpö ja hauska. 

Pieneltä vilaukselta pääsin kuulemaan myös Kasan Aikuisten Japani -luentoa, mikä harmillisesti oli laitettu kisojen kanssa päällekkäin. Olin jo kertaalleen testiyleisön toimesta kuullut luennon, joten kivasti kerkesin kuulemaan yleisön kommentit.

What's up sluts? Guess who just got out of prison?
Nagisa: Kasa, Rei: woodi, Makoto: Rorune ja Haru: miä
Kuvasi Kide

Kävimme katsomassa myös ulkolavalla tanssiryhmien SUPERTANSSICOMBON! Se oli ihan huikea ja oli kiva katsoa taitavia tanssijoita ja hyvää meininkiä. Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti point ZERO, koska musiikki ja koska ASENNE!

Viimeisenä ohjelmana kävin kuulemassa luentoa cosplay-valokuvauksesta ja -poseeraamisest. Jo heti alusta asti tuli sellainen olo, että olisi pitänyt ottaa kynää ja paperia mukaan. Hirveästi tuli uutta ja hyvää asiaa selkokielellä selitettynä. Pidin myös hirveästi luennon interaktiivisesta puolesta. En muista olenko koskaan käynyt näin informatiivisella luennolla conissa. Nyt olen ja oli hyvä. Onneksi sen pitäisi tulla vielä nettiin, niin voi käydä aina lunttaamassa, kun jotain unohtuu. +A work guys! 7/5!

Minun Tranon oli kaikista pikkujutuista huolimatta kiva. Oli mahtavaa nähdä ihmisä taas ja jutella ja matkustaa ja nähdä hyvää ohjelmaa ja ja ja... Kaikkea oli ja paljon jäi taskuun.

Fukka kiittää.

Kymmenet kysellen

Hei hei!

Siitä on vierähtänyt hetki, kun olen viimeksi kirjoitellut mitään. Elämässä on kiirettä pitänyt Aconin jälkeen, kun on kaiken moisia kavereita ollut pyörimässä ympärillä ja pukujakin jopa tehty. Viime merkinnän aikoihin ei ollut tunnelma mitenkään katossa, koska bloggasin tuolloin sairaalan yhteispäivystyksestä. No, siltä reissulta jäi käteen saikkua ja rikkinäinen sääriluu.

Nyt kuitenkin hyppään haasteen pariin, jonka Mii Cosplay minulle nakkasi. Kiitos siitä! Vastailen siis kymmeneen kysymykseen.

1. Mikä on lempipelisi ja miksi?
- Tällä hetkellä lempilautapelini on Mansion of Madness tai Dead Winter. Olen huomannut, että tykkään hirveästi monimutkaisemmista lautapeleistä, joissa pelataan ainakin jollain tasolla tiiminä muiden pelaajien kanssa. Sitten, kun kavereiden kanssa voi heittää pelin vielä lieväksi ropetukseski...
Videopeleistä lempipelini ovat Final Fantasy VIII ja X. FFVIII:n taistelumekanismi ja hämärät juoniskenaariot jaksavat aina viihdyttää. Lisäksi kaksi lempihahmoani ikuna ovat tuossa pelissä; Squall ja Seifer. FFX on puolestaan tarinana hirveän kiehtova. Vollotan tietyt pätkät läpi joka ikinen kerta ja omalla kohdallani hahmoihin samaistuminen on niin syvällä, että välillä ahdistaa. Sitten on tietenkin Kingdom Hearts, joka pelisarjana on suosikkini.

Tun tun tuu! Siellä on poijjaat + ihana Edea.

2. Mikä harrastus on sinulle tärkein?
- Tällä hetkellä tietenkin cosplay. Tuon jalan takia kaikki liikuntaharrastukset, joista pidän eniten, ovat pannassa. Rullaluistelu ja kaikki juoksulajit sunmuut ovat vielä kaksi kuukautta kiellettyjen listalla. Joogaa olen jaksanut tehdä jonkin verran, mutta sitäkin pääsen kunnolla taas aloittelemaan vasta vähän ajan päästä. Voin sentään ommella ja lukea mangaa.

3. Mitä teet työksesi tai mitä opiskelet?
- Olen hurmaava tekstiilimyyjä aina silloin, kun en ole sairaslomalla. Enimmäkseen pyörin miesten vaateosastolla, mutta tarvittaessa myyn myös paristoja ja paistinpannuja. Myös satunnainen kassaihminen.

4. Oletko matkustanut Suomen sisällä? Missä ja miksi?
- Oih voih... Niin paljon. Pohjoinen ja aivan etelä ovat tutuimmat paikat. Kesälomamatkailua on harrastettu molempiin suuntiin. Posion ja Kuusamon metsät on tultu koluttua jalan ja hevosen selässä. Minä olen pieni eräheppajorma, kun vain saan tilaisuuden. Etelässä kaupunkimatkailu on vienyt voiton. En laske conimatkailua ihan perusmatkailuksi, koska silloin näkee lähinnä yhtä ainoaa rakennusta.

5. Missä maissa olet käynyt? Kerro paras muistosi!
- Ruotsi, Norja, Venäjä ja Thaimaa. Olen ollut lentokoneessa jopa kaksi kertaa elämäni aikana. Venäjä ja Thaimaa ovat olleet mukavimmat reissut. Thaimaa tietenkin siksi, että se on minulle niin eksoottinen ja lämmin paikka. Siellä pääsi kokeilemaan ja näkemään niin erilaisia asioita kuin täällä Pohjoismaissa. Venäjä oli taas ihan oman laisensa kokemus, koska sinne lähdettiin leirille töihin ja näkemään vanhoja kavereita parhaiden kamujen kanssa. Matkustaminen Arkangeliin oli seikkailu. Siellä eleleminen viikon verran oli seikkailu.

Lenin

6. Mitä tulevaisuuden suunnitelmia tai tavoitteita sinulla on?
- Tällä hetkellä ajatukset ovat aika tyhjinä. En tiedä, mikä oikeasti haluan olla isona. Nyt vaan teen sitä, mikä on kivaa ja katson jos eteen sattuisi jotain jännittävää. Töissä on kivvaa, on ihan uusi asunto, aikaa ja rahaa olla ja elää, tärkeitä ihmisä ympärillä. Nyt on hyvä olla, joten minulla ei ole kiire mihinkään.

7. Mitä olet tehnyt kesällä ja/tai tulet tekemään?
- Ollut ihan hirveästi töissä :D Sitten meni räks poks ja olen lusmunnut sisällä suurimmaksi osin, koska en ole voinut nauttia kesäaktiviteeteista. Olen sitten ollut naimisissa ompelukoneen ja kuumailmapuhaltimen kanssa. Jahka Traconista päästään ja jos kelit suo, otan ilon irti siitä, mitä on jäljellä. Ai niin paitsi, että pitää mennä takaisin töihin.

8. Mikä on lempivaatekokonaisuutesi? Kerro tai näytä kuva!
- Ööm. Ei sellaista oikeastaan ole. On vaatekappaleita, joista tykkään hirveästi, mutta mitään tiettyä comboa ei ole josta tykkäisin ylitse muiden. Shortsit ja mekot on aina kivoja.

Lempimekko ja päivä, jolloin kipsi ei vituttanut.

9. Mikä on mottosi? Miksi?
- "Jos seisoo toinen jalka eilisessä ja toinen jalka huomisessa, kusee tämän päivän päälle." Aika hyvin kuvastaa omaa ajattelutapaani elämästä. On muitakin lausahduksia, joista pidän ja otan osviittaa, mutta tämä on ehkä ainoa, joka kokonaisuudessaan on minuun tarttunut.

10. Mikä on ollut parasta tässä vuodessa tai parasta, mikä on tulossa?
- Ööö äääm... On niin hirveästi ollut kaikkea ja varmasti vielä tuleekin. Ehkä sellainen erikoinen kiva juttu on ollut onnistunut leffakesä. On tullut katsottua paljon elokuvia kesän aikana sekä kotona että teatterissa. Oikeastaan kaikki, mitä leffoissa on tullut katsottua ovat olleet tosi hyviä elokuvia (mm. Jurassic World, Mad Max: Fury Road, Paper Towns...). Kotioloissakin olen katsonut paljon minulle uusia leffoja, jotka ovat olleet hyviä.

Se oli sitten siinä. En hippaa ketään, koska olen hyvin saman tyyppisen haasteen tehnyt joskus aikaisemminkin. Aivot eivät toimi sen vertaa, että saisin kysymyksiä keksittyä.

Fukka kiittää!

PS: Voi olla, että kirjoittelen Traconin puvuista jotain tai sitten en. Aika näyttää.

Laiskemman puoleinen Animecon 2015

Hoi moi!

Animecon hurahti ohi. Coniviikko oli aivan hillitöntä hullunmyllyä. Aika ei meinannut riittää yhtään mihinkään, mutta kaikkea piti keretä tehdä. Vasta torstai-iltana pääsin kasaamaan matkalaukun sisältöä ja tarkistamaan pukujen tilannetta. No hups hups oho... Kenshin, joka mukaan lopulta lähti, olikin hitusen enemmän korjailun tarpeessa kuin muistin. Sen verta jaksoin samaan hätään säätää, että tein herralle uudet sukat, koska vanhat ovat kuluneet täysin puhki.

Tabit on niin mukavat.

Hirveällä hulinalla perjantaina suoraan töistä hypäsin conimobiilin kyytiin ja huristelimme kohti Kuopiota. Jännittäväksi yllätyksemme majapaikkamme oli vallannut puolet Oulun väestöstä. Huoneet olivat harmillisen ahtaat näin cosplay-ihmisä ajatellen, mutta siitäkin selvittiin.

Titta på min jättefin hakama!
Kuvasi: Kide

Lauantaina päällä oli siis Kenshin. Pakatessa huomasin, että miekan tuppea olisi voinut korjailla ja peruukkia vähän laittaa jotenkin. Ei kuitenkaan ollut jaksamista saati aikaa moiseen, joten menin sieltä, mistä aita on rikki. Tähän asti en ikinä saanut kunnon kuvia, joissa hakama näkyisi kunnolla. Nyt on nistäkin kuvia. Hakamat ovat tosi mukavat ja nätit, vaikka niiden silittäminen on aina yhtä helvettiä.

Yllättävän paljon tuli istuttua ohjelmissa lauantaina, vaikka ensin tuntui siltä, että ei ole hirveästi kiinnostavaa ohjelmaa tarjolla. Avajaiset tuli katseltua, mikä oli ihan hyvä, koska sieltä päädyimme Cosplay-kisaamisen 101 -luennolle. Hirveästi ei yleisössä ollut porukkaa, joten oli ihan kiva täyttää penkkejä. Asia itsessään oli minulle hyvin tuttua, koska jotenkin on nuo kisat tulleet tutuiksi. En ymmärrä miten.

Teppo oli Aconissa mukana ja Tepolla oli ihan oma seikkailu koko conin ajan.
Hävyttömästi nyysin woodilta kuvia.

Sitten löysin tieni Doug Walkerin Movies Everybody Disagrees with You on -höpinöihin. Herra itse on hyvin viihdyttävä ja osaa asiansa, mutta yleisön puheenvuorot tekivät ohjelmasta todella puuduttavan ja tylsän. Walker kyllä osasi hyvin katkaista puhujat, kun aiheet alkoivat rönsyilemään. Loppuosan ohjelmasta vietinkin laattoja siirrellessä. Pienenä huomiona kuitenkin se, että vaikka ohjelman kielenä onkin englanti, niin sen kielenkäytön voisi silti pitää puhtaana.

Teppo kävi katsomassa kisan.

Cosplay-kisat piti tietenkin katsastaa. Uusi kolmijaottelu oli ihan kiva, mutta selkeästi vaatii vielä hiomista. Tasoltaan kisat olivat kohtuullisia ja itse tykkäsin varsinkin Easy- ja Hard-luokan voittajista. Onnea siis pärjänneille! En kuitenkaan ymmärrä, mikä vika on suomenkielessä, vaan pitää nimetä asiat finglis-meiningillä. Easy, medium ja hard... miten olisi helppo, keskitaso ja vaikea? Helmi-kisa oli ainakin minulle positiivinen yllätys, josta en tiennyt mitään. Juonnot kuitenkin tekivät kisasta välistä hyvin kiusallisen. Kisaajat näyttivät eksyneiltä, kun poseeraaminen oli ohitse, mutta juontaja vaan painaa eteenpäin nippelitiedon selostuksella. Juontajan sepostukset olivat myös ainakin minulle vain turhaa papatusta, joka ei suurimmaksi osaksi kiinnostanut ollenkaan.

Kettu!
Taidekujalta tuli poimittua taas ihana asia.

Olin ostanut lipun Animekonserttiin, mutta ruoka kutsui enemmän. Tarkoitus oli viedä lippu infoon ja sitä kautta lahjoittaa se eteenpäin, mutta se vähän niinku unohtui. Vähän harmittaa, etten päässyt konserttiin, mutta toisaalta kuulin myös, että Guren no Yumiya jäi soittamatta. Sitä odotin eniten, joten en ehkä menettänyt mitään.

Oli kuuma. Uusi viuhka on ihana.
Kuvasi Kide

Sunnuntaina koitti se kauan odotettu ja mietitty Duke and Bitches -uudelleen esintyminen. Kohta on kaksi vuotta menyt pukujen tekemisestä ja olihan tuo aikakin päästä kuvaamaan. 

Aamu oli omalta osaltani jotenkin hektinen. Piti syöksyillä paikasta toiseen puolipukeissa, pakata ja saada pukukin päälle. Puolet omaisuudestani unohtuikin majoitukseen ja sinne jäivät. Ei nyt ihan puolet, mutta sitä hengaria, peruukkipussia, ja piilolinssikoteloa tulee ikävä. Vielä conipaikalla piti ahtaa itsemme pukuhuoneeseen viimeistelemään. Pukkarissa oli kivaa. Oli enmmän tilaa ja ihanoita, kauniita ihmisiä. Jotenkin pukkaritunnelma lämmitti sydäntäni suuresti.

Ottakaa kaunis Soffi.

Ja samantien pukkarista pihalle kuvaamaan. Siinä se päivä sitten menikin. Ohi meni myös Näinkin voi cossata?! -luento, mitä oli tarkoitus mennä katsomaan. Viiden hangen ryhmä on kuitenkin aika iso ja vaatii paljon aikaa kuvata. Tapani mukaan minulla oli tuhottoman kuuma koko viikonlopun ajan, mutta nuo neitoseni mun meinasivat palella. 

Meiko: Rorune, Luka: Soffi, Gumi: woodi, Miku: Pipa ja Gakupo: miä
Kuvasi: Kide

Valitettavasti outo kamera ja sen pyllypää asetukset eivät ihan toimineet niin kuin odotimme, joten nyt on paljon kuveja, jotka ovat aika hyödyttömiä. Ärsyttää, joten alan ihan oikeasti opiskelemaan valokuvausta ja kameran käyttöä. Suuntana kirjasto. 

Gumi mitä teet?

Ihan höpöjä kuvia tuli enemmän kuin tarpeeksi ja taas sain muistutuksen siitä, kuin KIVAAA on tehdä ryhmiä ja olla niissä mukana. Kamut on parhaita!

Sitten löytyikin jotain ihan muuta ja jännää. Desu-pöytä ja TWISTERRRR!

Siellä ne tytyt vääntelehtii.
Meiko ei arvosta.
Kuvasi: Kide

Huvittavintahan tässä on se, että olimme aikaisemmin vitsailleet siitä mitän Gakupo laittaisi naisensa pelaamaan Twisteriä omaksi ilokseen. Minä pyöritin ja neitoset saivat taistella voitosta. Tästä kaikesta voi päätellä, että väsymystaso alkoi olla aika korkealla. Hieman alkoi mennä hajoiluksi loppupäivä. Silti selvisimme kisoja katsomaan.

Väsytti. Sain rakkautta.
Kuvasi: woodi

Harmittavan vähän oli osallistujia esityskisassa. Mikään esitys ei noussut selkeästi esiin mitenkään über-mahtavana tai -siistinä, mutta voitto meni ihan oikeaan osoitteeseen. CMV-kisa puolestaan oli minulle jokseenkin pettymys. En sinäänsä odottanut mitään, koska CMV on Suomessa aika pieni konsepti vielä. Voittajasta olin hieman eri mieltä, mutta katsoin puolet voittajavideosta viuhkan takaa, koska en halunnut nähdä juonipaljastuksia. Pisteet siitä, että videon alussa oli varoitus juonipaljastuksista. Kunniamaininnan saanut video oli oma suosikkini, koska siinä löytyi kivaa kikkailua ja se jopa osasi aiheuttaa pienoisen ahaa-elämyksen. Voisihan näitä katsoa lisääkin.

Kisan jälkeen jäljellä oli vaatteiden vaihto ja päättäjäiset. Gakupon peruukki puristi päätä jostain syystä ihan hillittömästi, joten olin hyvin onnessani, että sain sen pois päästä. Hetken alteregoni Jenni pääsi valloileen ja tällä kertaa Jenni olikin karannut jostain tyttöjen epookki-animesta.

Absolutely Fabulous
Kuvasi: woodi

Päättäjäisistä missasin alun. Tärkeän uutisen sentään sain kuulla; Animecon muuttaa Jyväskylään! Hei hei Musiikkikeskus! Olet ahdas ja kuuma. Ei tule ikävä... ehkä.

Fukka kiittää ja kumartaa.

PS: Seuraavista koitoksista ei ole vielä tietoa, koska tässä samalla, kun bloggaan, istun päivystyksessä ja odotan tietoa siitä pitääkö jalka panna pakettiin.