Esityksen oikea päätähti

Moi!

Piti pilkkoa Yunan merkintää osiin, koska asiaa on niin paljon. Tässä tulee ensimmäinen osa, jossa käsittelen koko esityksen oikeaa päätähteä eli Yunan kepukkaa, Summoner's Staffia. Se sai muuten vahingossa nimekseen Neiti.

Koko projekti alkoi sauvasta, koska se oli hyvin tärkeä osa meidän esitystä. Halusin myös tehdä sauvan mahdollisimman hyvin ja rauhassa, koska sen tuli kestää conin lisäksi meidän harjoitukset ja kenties harjoitusten möhlimiset läpi. Ja toden totta tämä on varmasti järein ja tukevin proppini ikinä, koska voisin huoletta pudottaa sen lattialle.

Siellä se menee.
Kuvasi: Mikko Karsisto

Pohjana kepissä on ihan vain harjanvarsi. Pään ympyrähärpäke on kapalevyä. Leikkasin kapalevystä kolme lähes samanmoista palaa ympyrän pohjaa varten ja liimasin ne yhteen.

Oli hyvin työlästä löytää oikea kokosuhde ympyrälle, koska se tuntui vaihtelevan itse pelin ja virallisten referenssikuvien välillä. Lopulta päätin toteuttaa kepin enemmän pelin mittasuhteiden pohjalta.

Palaset

Liimauksen jälkeen päällystin ympyrän mustalla worblalla. Se olikin sitten operaatio. Kaikki välit ja pienet kolot piti päällystää ja saada kaikki saumakohdat siisteiksi ja sileiksi. Tämä oli lopulta hyvin tyydyttävää, koska näki niin selkeästi, miten rumasta tulee nättiä. Kun muu worbla kerros alkoi olla kuosissa, porasin pienet pyöreät reijät lehtikuvioiden kärkiin ihan akkuporakoneella. Ei vain sattunut olemaan aivan tarpeeksi isoa terää reikiä varten, joten jouduin suurentamaan niitä hieman viilaamalla, minkä jälkeen ne tietenkin piti siistiä sisäpuolelta myös mustalla worblalla. Olen kyllä saanut tökkiä ja ronkkia pieniä välejä tätä tehdessä.

Liimattu, lähes valmis worbla kuori ja päällystetty ympyrä kiinnitettynä.

Kaikki yksityiskohdat kepin varressa ja ympyrän kiinnitys on tehty worblalla. Enimmäkseen mustalla worblalla, mutta testasin myös ensimmäistä kertaa valkoista, pearly worblaa, ja kiinnitykseen käytin osittain tavallista worblaa, koska se on paljon jämäkämpää kuin muut.

Paikkasin pahimpia koloja ja epätasaikuuksia paperclaylla ennen kuin päällystin koko kepin gesso+vesi-sekoitteella useampaan kertaan. Tämän jälkeen hioin kepin kaikkia pintoja tasaisemmiksi ja taas lisää gesso+vesi-kerroksia. Tätä toistui jonkun kerran, kunnes lopulta viimeistelin pinnan ennen maalausta spray-kitillä. Ja sitten vielä vähän hiomista.

Ennen gessosekoilua.

Spray-kittiä odotellessa.

Tähän asti meni ihan hyvin. Sitten tuli maalamisen vuoro. Halusin mahdollisimman siistit ja pysyvät maalit, joten käytin spray-maaleja. Päätin aloittaa kultaisesta maalista. Se oli oikein kivan värinen ja olin tyytyväinen, koska monesti kultamaalit eivät ihan täsmää siihen, mitä purkin korkki näyttää. Huomasin kuitenkin ongelman siinä vaiheessa, kun aloin teippaamaan kultaisia osia piiloon seuraavaa maalausta varten.

Tämä oli aina vähän mitä oli.

Huomasin surukseni, että maalarinteippi vei mukanaan osan kultaisesta maalista ja jätti jälkeensä ikävät jäljet. No, ei siinä mitään. Päätin maalata muut osat ensin ja lopuksi vielä kultaisen uudestaan. Ainoa ongelma, jonka tämä tuotti oli se, että lopulta ympyrässä oli niin paksu maalikerros, että se muuttui epätasaiseksi. No, jee taas. (Testasin kuitenkin muiden maalien pysyvyyden ennen kunnon teippausta.)

Ympyrän siniset osat piti myös maalata välissä, ja sitä varten piti kikkailla teippauksen kanssa (ylempikuva: yläoikea). Mutkitta ei mennyt tämäkään, koska, vaikka testasin maalin pysyvyyden, viimeinen teippaus ympyrän uudelleen maalaamista varten teki tämän:

Veit sitten sinisetkin maalit mennessäsi?!

Päätin, etten enää teippaile mitään, joten korjailut siniseen maaliin tein pensselillä. Lopputulos ei tietenkään ollut niin tasainen kuin suihkutettuna, mutta en halunnut ottaa enää yhtään takapakkia tämän pyllytikun kanssa.

Helteet olivat niin rajut, etten uskaltanut jättää keppiä kuivumaan terassille, niin piti välistä kehitellä vähän viritelmiä.

Lakka kuivuu.

Lakkauksesta huolimatta kultamaali päätti olla vielä vähän enemmän pylly ja otti osumaa treeneissä. Meillä oli harjoituksissa alkuun pahviputki kepin tilalla, mutta huomasin, että oikeassa kepissä on painoa selvästi enemmän. Se vaikutti liikkeiden nopeuteen ja kulkuun sen verran paljon, että suurimman osan treeneistä harjoittelin vain oikealla kepillä. Ennen Traconia, piti siis vähän paikkailla maalia.

Ehkä ihanin osa tässä kepissä on kulkunen ja sen nyöri. Pääsin piiiitkästä aikaa vääntämään nyöriä kumihimo-tekniikalla. Vitsi se on kivaa! En edes muistanut.

Tämä tuli tehtyä näin Pirkka-niksivälineillä.

Nyöri on punottu kahdenvärisistä langoista, koska ihan juuri oikeanväristä ei ollut tarjolla. Tein nyöriin lenkit kulkuselle ja avainrenkaalle. Lenkit punoutuvat itse nyöriin takaisin, jolloin siihen ei tarvinnut tehdä solmuja ja lopputulos oli paljon siistimpi kuin, jos olisin vain sitonut härpäkkeet nyöriin kiinni.

Kulkusen kohdalla kävi tuuri, koska konkurssipesä Sinopeerista sattumoisin löytyi vielä juuri oikean kokoisia kulkusia tähän hätään (muuten koko pulju oli aika tyhjänä). Ne vain sattuivat olemaan kultaisia, joten jouduin maalaamaan.

Nyörille kävi lopulta kuitenkin vähän huonosti: Traconissa, purkaessani keppiä käärinliinoistaan, kolahti jotain lattialle. Se oli kulkunen, joka oli sahannut itsensä nyöristä läpi. Neula ja lanka pelastivat, mutta tämä ei yhtään auttanut meidän kisapäivän etenemistä. Eikä se tietenkään ollut enää niin hieno :(

Hän on Neiti.

Tässä vielä valmis kepukka! Tätä oli ihan hirmu kivaa tehdä, koska ei kuitenkaan ollut mikään superkiire. Kerrankin pääsin nyhertämään tosi tarkasti asioita. Ihan kaikki ei onnistunut, mutta olen lopputulokseen silti tyytyväisempi kuin muiden proppieni kohdalla.

Kovin moni ei varmasti tiedä, että olen tehnyt Summoner's Staffin jo kerran aikaisemmin. 2009 sisareni mun teki Yunan White Mage -puvun ja minä tein sitä varten hänelle kepin. Se oli ensimmäinen proppi, minkä ikinä tein. Aika on kullannut muistot. En ole nähnyt koko keppiä moneen vuoteen, joten hieman järkytyin, kun löysin vanhan kuvan siitä :D Muistelin sen paljon hienommaksi.
Loppuun vielä vertailua siitä, mitä on tapahtunut 9 vuoden aikana.

2009 vs. 2018

Fukka kiittää.

Kirous on rauennut - Tracon 2018

Heiiii!

Hiljaiselon jälkeen päivittelen Traconista. Pukuhommelit ovat painaneet sen verran kovasti päälle, että ei ole kerinnyt kuin miettiä blogia aina välistä.

Traconiin lähdettiin suuren täpinän ja jännityksen saattelemina. Jälleen kerran vastassa oli WCS-karsintaseikkailu. Pukujen kanssa ei mennyt ihan putkeen, mutta siitä kerron lisää erillisessä pukumerkinnässä, jossa avaan koko roskan tapani mukaan. Nämä puvut tuottivat jokseenkin enemmän tuskaa kuin tarvetta olisi ollut...

Perjantaina lähdettiin matkaan, auto pakattiin pullolleen... Ja minä istuin muovivankilassani, jonka muodostivat hame ja kepakko.

Vähän ahosti.

Perjantaina kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja loppu ilta olikin täynnä ruokaa ja valmisteluja lauantain kisaa varten.

Lauantaiaamu oli poikkeuksellinen; meidän piti Rorunen kanssa olla Tampere-talolla vasta klo 13 aikaan valmiina tuomarointiin. Muu poppoo lähti aikaiseen aamulla hakemaan paikkalippuja kisaan, mutta Rorune, woodi ja minä jäimme vielä laittautumaan.

Hahmoinamme olivat tällä kertaa Shiva (Rorune) ja Yuna (miä) Final Fantasy X:tä. Rakkaus hahmoihin ja peliin on suuri.

Päivän tärkeimmät asusteet: häijyt kissasukat.
Näillä voittoon!

Aamupäivästä Rorune tuskaili hieman meikin kanssa, mutta yhteistuumin selvisimme. Kun oli lopulta aika lähteä suuntaamaan kohti Tampere-taloa, yritin pirauttaa meille taksin... Taksipalvelu ei ikinä vastannut. Noin 15 minuuttia yritin soittaa uudestaan ja uudestaan, mutta kukaan ei vastannut puheluun. Tästä alkoi päivän alamäki...

Hätäpäissämme onneksi pystyimme soittamaan kyydin kavereilta, mutta harmitti ja ahdisti, koska kuskin, piti ajaa Tampere-talolta majoitukseen pahassa ruuhkassa ja takaisin. Olin aivan varma, että myöhästymme tuomaroinnista. Onneksi sentään emme.

woodi ahdisteli kärmeksellä >:(

Ennen tuomarointia huomasimme, että Rorunen meikit tekivät ihan jotain omiaan ja kriiseillimme niistä. Lopulta meille siunaantui jonkin verran jopa luppoaikaa ennen tuomarointia.

Fiilis bäkkärillä oli ainakin omasta mielestäni rento. Oli ihana päästä juttelemaan kaikkien vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Loppupelissä munimme koko päivän bäkkärillä. Ainoa asia, mikä siinä harmittaa on, etten kerennyt nähdä muita ihmisiä yhtään. Ja missasin jotain ohjelmia.

Tuomarointi oli... erilainen. Yleensä tuomaroinneissa on tullut jutustelun muodossa kerrottua omasta puvusta ja esityksestä, minkä jälkeen tuomarit ovat sitten tulleet hiplastelemaan pukua. Tällä kertaa kuitenkin kerkesin vähän hämmentyä, kun lähes heti tervehtimisen jälkeen olisi pitänyt rueta systemaattisesti kertomaan omsta puvusta ja tuomarit syöksyivät hipeltämään. Siinä ei oikein osannut osoittaa selitystään kunnolla kellekkään, kun osa pyöri Rorunen kimpussa ja osa minun. Samalla yritti myös olla puhumatta täysin toisen päälle. Jännää oli tämä.

Keskustelua kisaa edeltäneeltä viikolta. Tuomaroinnin jälkeen fiilis vähän sama.

Tuomaroinnista lavaharkkoihin. Kahteen viikkoon ei oltu päästy harjoittelemaan esitystä, koska minä olin Oulussa ja Rorune Jyväskylässä. Ensimmäinen veto lavaharjoituksissa meni ihan muisteluksi ja lämmittelyksi. Vaikka olin harjoitellut kengillä, ne tuntuivat jotenkin hyvin painavilta ja kömpelöiltä. Toisella kertaa reväytin reisilihakseni. Miten? En tiedä. Harkoista ei jäänyt mikään paras maku suuhun.

Esitystä oli kuitenkin harjoiteltu paljon ja oli suht hyvät fiilikset siitä. Ihan pari kertaa kerkesin käydä esityksen läpi vielä itsekseni enne varsinaista kisaa.

Mutta ennen kisaa, oli luvassa myös muuta jännää.

Rorune korjaili itseään harjoitusten jäljiltä ja yritti taltutta oikuttelevaa ihomaalia. Minun piti liimata Rorunen pääntie paikoilleen iholiimalla ja samalla onnistuin kaatamaan lähes koko purkin liimaa Rorunen päälle. Hyvä minä. Pieni täpinä oli tuossa vaiheessa päällä.

Ottakaa lavakuva.
Kuvasi: Mihashichu

Meinasimme myös "myöhästyä" kuvauksesta, koska meille oli annettu ristiriitaista tietoa. No, selvisimme siitäkin jotenkin.

Jo ennen kisaa kaikki tuntui menevän pieleen. Olimme kuitenkin lähes kasassa ennen kisan alkua. Hermostusta oli, koska olin epävarma omasta suoriutumisestani esityksessä. En todellakaan ollut lähelläkään omaa mukavuusaluettani tämän esityksen parissa. Tykkään esityksestä ja sen vetämisestä, mutta pelkoni omaa osaamattomuuttani kohtaan kalvaa. Yritin parhaani mukaan luoda hyviä mielikuvia, joihin voin tukeutua lavalla.

Sitten tulikin jo kisa. Meitä enne oli vain yksi pari (koko kisassa hurjat 3 paria). En osannut keskittyä Crellan ja Navian esitykseen siinä hetkessä yhtään, mutta waaaaa! Oli ne hienoja!

Oon niin kiitollinen tästä kuvasta.
Kuvasi Nyymix

Meidän vuoro tuli. Esitys ei mennyt niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta tietyistä kohdista jäi hyvä fiilis. Näin jälkikäteen nauhaa tuijoteltuani olen edelleen vähän meh, mutta sain viimein esittää tämän lapsen suurelle yleisölle. En jäätynyt missään kohtaa ja kaikki tärkeimmät kohdat menivät tosi hyvin.

Katsomossa kävin päässäni läpi asioita, jotka esityksessä eivät menneet nappiin. Seurasin pari ensimmäistä NCC-esitystä vähän sumussa. Kaikki esitykset tuntuivat tuossa vaiheessa ihan hirveän pitkiltä :D

WCS-voittajat julkistettiin onneksi ennen NCC-voittajia, koska en ehkä olisi pysynyt jännitykseltäni paikallani. Crella ja Navia julkistettiin toiselle sijalle ja sitten meidät ensimmäiselle.

...
...
...

Olin varma, että iteken silmät päästäni lavalla, mutta en edes itkenyt. Pahin hetki oli, kun Iris piteli virallista plakaattia ja minun piti ottaa se vastaan.

Kuvasi Ninnu.

Tämä voitto ei olisi voinut tulla parempaan hetkeen.

Näiden pukujen kanssa ei ollut helppoa ja varsinkaan kisapäivä ei mennyt kovin sulavasti. Sen lisäksi tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti oli suuri halu voittaa. Aikaisempina vuosina esiintyminen ja palaute on ollut se, mitä tulimme hakemaan. Sijoitukset plussaa. Tämä oli ihan oikesti ensimmäinen vuosi, kun haluamalla halusin voittaa. Osa syynä se, että tämä oli meille neljäs kerta WCS-karsinnoissa. Halusin viedä tämän vuosikierteen johonkin päätökseen. Yhtenä syynä oli se paine, että olemme lähes aina sijoittuneet arvokisoissa toiseksi. Halusin tuhota myös sen kirouksen. Tällä kertaa myös meidän tukijoukkojen kannustus ja pönkitys nousi niin isoksi osaksi tätä projektia, etten halunnut tuottaa sitä pettymystä, että olisimme taas tulleet toiseksi tai jääneet ilman palkintoja.

Saimme niin paljon kannustusta ympärillä olevilta ihmisiltä monessa muodossa. Kaverit auttoivat esitystreeneissä ja psyykkaamisessa. Minun kohdallani myös perhe oli hyvin vahvasti mukana. Äiti (Hei äiti!) oli Traconissa paikan päällä katsomassa ja jopa mummuni mun katsoi stream-lähetyksen netistä. Se on läsnäoloa, joka on minulle hyvin tärkeää, ja olen siitä erittäin kiitollinen.

Mummu laittoi onnitteluviestin ❤️

Kisan jälkeen asioita vain vyöryi päälle.

Niin paljon kehuja ja ihania ihmisiä. En mitenkään osannut varautua tai kuvitella sitä tapaa ja tunnetta, miten meidät otettiin vastaan. Saimme ihan hirveän paljon positiivista palautetta esityksestä, mikä hämmensi itseäni suuresti. Ja hämmentää edelleen. Tuntuu ihan siltä, että meidät olisi adoptoitu. Ei vain voittajina vaan myös ihmisinä.

Kuvasi: Tony Suojanen

Kovin moni sanoi liikuttuneensa esityksemme aikana, mikä oli minulle yllätys. Emme mitenkään pyrkineet siihen, vaan halusimme tehdä esityksen, joka sopisi lähdemateriaaliin mahdollisimman hyvin.

Se, että ne ihmiset, joita itse katson ylös päin ja arvostan, kehuivat ja sanoivat, että esitys oikeasti herätti tunteita, on korvaamatonta. Olen ikionnellinen kaikesta siitä hyvästä, mitä tämä esitys meille toi.

Kaikki tämä myllytys tietyllä tavalla helpottaa. Se vakuuttaa minua siitä, että me emmme voittaneet vain siksi, että kisapareja oli vain kolme. Me voitimme sen takia, että me oikeasti olimme hyviä. Menneisyyden perusteella tämä todellakin on sellainen asia, jota minä tarvitsen. Ja minä haluan uskoa siihen, koska välillä on vaikea uskoa itseensä ja omiin taitoihinsa.

Kuvasi: Mihashichu

Kiitos vielä kerran kaikille kaikesta ihanasta, mitä meille on tämän kisan ansioista annettu. Ja tietenkin kiitos Rorune ❤️

Meitä odottaa hurja seikkailu, mutta onneksi on niin monta kädestäpitäjää 💕 Teemme parhaamme! Me ollaan nyt WCSTeamFinland2019!!!

VIHDOIN!

JA ME PÄÄSTÄÄN TAAS JAPANIIN!

Meistä ainoa yhteiskuva, jonka ehdimme ottaa.

Kisan jälkeen oli luvassa vähän virallisia asioita, palautetta ja itkemistä. Jonkun tyypinkin kerkesin käydä moikkaamassa. Lähes suorilta piti kuitenkin suunnata kotia ja ruokaa kohti, koska patterit olivat aivan lopussa.

Palaute oli myös ihan jännä. Tuomarit olivat kiinnittäneet huomiota juuri niihin asioihin puvuissa, joihin en heidän odottanut kiinnittävän huomiota. Oli hirveän mukava jutustella ja vaihtaa vähän mielipiteitä ei-niin-vakavissa tunnelmissa. Hirveästi kuumottelin alkuun Enaylan tapaamista ja palautetta, mutta hän olikin hyvin herttainen ja ihana.

Ei ollu tällä kertaa saunaa.

Sunnuntaina onneksi ei tarvinnut laittaa kisapukuja päälle, koska Rorune ei ehkä olisi selvinnyt toista peruukkipäivää putkeen. Sunnuntaiksi meillä oli varattu taas Ranma-ryhmä, joka teki paluun viime vuodelta.

Vaikka sunnuntai suurimmaksi osaksi menikin lätinäksi ihmisten kanssa. Kerkesin vähän käydä katsomassa juttuja. DanceMedleystä näin pienen siivun, mutta se oli oikein mainio siivu! Ehdin syöpäistä pitaleivän Sorsapuistossa. Oli hyvää pitaa se. Kävin jopa katsomassa yhden ohjelmankin kisan lisäksi.

Tun Tun TUUUUUUU!

Esityskisaa oli jännä seurata, kun mukana oli niin erityyppisiä esityksiä. Kerrankin olin jotenkin oudosti iloinen siitä, ettei tarvinnut olla itse esiintymässä. Omat suosikkini eivät ihan pärjänneet. Hall-kisassa puolestaan oli tarjolla hurjasti hienoutta. Sen osalta omat suosikkini päätyivät kärkikolmikkoon. Onneaaaa!

Mukana oli myös CMV-kisa, jonka olin unohtanut tyystin. Eipä siinä, oli paras CMV-kisa, minkä olen koskaan nähnyt. Kilppari kävely oli hyvin hurmaava.

Sellainen oikea ohjelma, jonka kerkesin käydä vilkaisemassa oli kunniavieraan luento. Enayla puhui isoista rakennelmista. Sen innoittaman suunnittelen jo seuraavaa asua. Katsotaan, miten sen käy... Mutta ohjelma tosiaan oli kovin kiva. Mitään aivan älyttömän uutta ja ihmeellistä ei tullut ja kaikki esitellyt jutut eivät ihan välttämättä toimi näin Suomen oloissa, mutta viihdyin hyvin. Enayla on erittäin hyvä puhuja.

woodi oli mun hurmaava tyttöys- siis kämppis.
Jotenkin oli hirmu suttuinen olo Ranmana.

Myyntipöytäsaliin en kerennyt ollenkaan ja taidekujan hipsin läpi aika tahdilla. Päättäjäisissä piti käydä näyttämässä naamaa ja ennen kotiin lähtöä sain vielä ruokaa vakkari Tracon-lafkassa. Kotimatkalla oli tiivis tunnelma, koska palkinto-ompelukone (kiitos Juki!) lähti minun matkaani Ouluun kaiken muun romun kanssa.

Tracon oli... paljon. Ja varmasti paljon enemmän vielä tulevaisuudessa. Onnittelut megurinemagnet NCC-kisapaikasta ja onnea koitoksiin!

Fukka kiittää!

PS: Seuraavana vuorossa on sitten Oulun Chibicon 6.10. Saa nähdä saanko uuden puvun hutaistua kasaan sitä varten.

PPS: Merkintä Yunasta tulossa ja esityksen kiemuroista, kunhan taltutan WIP-kuvakansion, jossa on tällä hetkellä +250 kuvaa.

She is beauty, she is grace, She will kick you in the face

Moikka!

Nyt rustailen pikapikaa vähän Kanamesta. Ei mitään hirveän ihmeellistä, mutta jotain kumminkin.

Kaname on taas näitä vuosia vanhoja haavepukuja, joka on hiljaa odottanut omaa aikaansa. Nyt hiljattain ulos tulleen uuden Full Metal Panic! -kauden myötä päätin vihdoinkin laittaa neidin kasaan. Tämä oli aika itsemurha tempaisu taas. Muutama viikko ennen Animeconia päätin rykäistä ja tehdä Kanamen sitä varten.

Chidori Kaname
Aivan täysin varma siitä, onko tämä virallinen kuva vai ei, en ole.

Peruukin tilasin CosCraftilta, koska he toimittavat peruukit Suomeen reilussa viikossa ja heillä sattui olemaan hyvän värinen peruukki myynnissä. Kanamen tukka on vähän erikoisen sävyinen animessa, joten ilman helposti löytyvää hyvän sävyistä peruukkia, en olisi edes lähtenyt tekemään tätä pukua.

Väsymys on syvä, mutta peruukki suht OK.

Kanamen otsatukka on ihan oma numeronsa. Tiesin, etten aivan animenmukaista siitä saa omilla kyvyilläni (ja muutenkin se olisi varmasti näyttänyt hupsulta), jotan lähdin työstämään vähän luonnollisempaa ilmettä. Alkuun hommasta ei meinannut tulla yhtään mitään, mutta olen kuitenkin suht tyytyväinen lopputulokseen. Muotoilu vähän kärsi matkustaessa, koska peruukki piti tunkea pussiin.

Kokeilin hupsua meikkiä. En ole varma toimiko se vai ei.
Kis kuvasi.

Testasin myös Japanin tuliaista itselleni, eli uutta supehiuslakkaa. Ja sehän toimi. Pikku tsupsaus, vähän fööniä ja painovoimaa ei enää ollut olemassa. Pidosta ja tehokkuudesta huolimatta, lakka kuitenkin lähti helposti myös pois harjaamalla, jolloin virheet oli helppo korjata. Tulen varmaan tulevaisuudessa käyttämään tätä yhdessä Got2b-lakan kanssa.

Tätä lisää.

Toisena hankinta listalla olivat kengät. Vaikka Kaname on koulutyttö, ei hän silti käytä koulupukuun kuuluvia kenkiä, vaan vaaleanpunaisia lenkkareita. Ihan prikulleen oikeanlaisia lenkkareita en löytänyt, mutta värkkäilin jotain vähän tennareista.

Jee!

Ostin ihan tavalliset valkoiset kangastennarit ja värjäsin ne Dylonin kangasvärillä vaaleanpunaisiksi. Tämä toimi paremmin kuin toivoin. Valkoisen pohjan ja muut kumiset osat sivelin vaseliinilla ennen värjäystä ihan varmuuden vuoksi. En usko, että kangasväri olisi tarttunut kumisiin osiin, mutta en myöskään halunnut ottaa riskiä. Viimeistelyksi maalasin muutaman valkoiset osat kenkiin, että ne saisivat vähän enemmän ilmettä. Vaikka kengät eivät ole ihan sen näköiset kuin niiden tulisi olla, tykkään niistä silti tosi paljon.

Hmmm...

Minä ihan oikesti kaavoitin vekkihameen. Koskaan en ole ollut tyytyväinen tekemiini vekkihameisiin, joten nyt yritin kaavoittaa moisen. En ole myöskään koskaan edes nähnyt oikeaa vekkihameen kaavaa ja tämä olikin vähän kinkkisempi kuin ajattelin. Lopputulokseen en ole aivan täysin tyytyväinen, mutta on se parempi, kuin moni muu aikaisempi tekele.

Ainut ihmeelisyys takissa on kaarevalle pääntielle kaavoitettu herrainkaulus. Se aina taukojen jälkeen syö vähän aivosoluja, mutta tämän kertaiseen olen tosi tyytyväinen.

Kis kuvasi

Loppuun vielä kuva höpsöstä viritelmästä. Nappeja piti maalata kultaiseksi ja päätin tehdä sen nopeasti ja tehokkaasti spray-maalilla, mutta en tohtinut jättää nappeja pihalle kuivumaan sateen pelossa. Siitä syystä syntyi tämä laitos:

...

Simppeli puku, simppeli merkintä, mutta minulla oli hirveän hauskaa tämän kanssa. Oli vähän haastetta ja jotain uuttakin.

Fukka kiittää!

Tämä on kai sitten hyvästit - Animecon 2018

Hei.

Kysymys kuuluu: miksi edes vaivauduin Animeconiin?
Vastaus: Matsucon ja Desucon jäivät kokonaan välistä, joten halusin edes jotain coniaktiviteettia kesälle, ja oli ikävä ihmisiä.

Umiconin ja viimevuotisen Animeconin jälkeen järki sanoi, että älä mene, mutta masokisti minussa sanoi, että mene. Lähdin siis matkaan kohti Helsinkiä. Sain yöpyä Kissin nurkissa, mikä oli jännittävää eikä tuntunut yhtään conilta. Koko reissua edeltäneen viikon ja jopa nyt jälkikäteen on tuntunut siltä, että Animeconin reissu ei olisi ollut edes totta...

Ottakaa Hilla, joka ei tykännyt minusta :(

Lauantaille otin puvuksi mukaan Mercedeksen, joka on saanut rauhassa lojua kaapissa sen kaksi vuotta. En edes viitsinyt vilkaista säätiedoituksia viikonlopun osalta, koska tiesin, että tukehtumiskuolema on edessä joka tapauksessa. Mersu oli kuitenkin ihan kohtuullinen valinta. En kuollut.

Lauantaiaamuna oli Jonoconin tuntua ilmassa, kun raahauduimme tapahtumapaikalle ehkä turhan hyvissä ajoin. Ihmiset jonottivat lippujen vaihtoon, minkä jälkeen jonotettiin sisäänpääsyä, että päästään nopeasti ensimmäisten joukossa jonottamaan lippuja ohjelmiin ja nimikirjoitustilaisuuksiin. Juuri tästä syystä itsekkin säntäsimme jonosta toiseen, koska tiesimme Kokoustamon pääsalin olevan kehno paikka siinä mielessä, että siellä ei ole nousevaa katsomoa.

Ainoat kuvat, jotka otin Mersusta koko päivänä.
Taustalla Jono.

Cosplay-kisan ja Kamuin ohjelman liput olivat meille ne, mitä menimme hakemaan. Jouduimme jonottamaan jonkun tovin. Meitä ennen pääsivät jonottamaan tietenkin superlippulaiset, jotka pääsivät sisään ennen normikävijöitä. Vähän ennen meidän vuoroa osan ohjelmien lipuista vasta tuotiin jaettavaksi, koska tähän asti niitä oltiin leikkaamassa... Eli kaikki ihmiset ennen sitä, jotka olisivat halunneet liput näihin ohjelmiin eivät olleet niitä vielä saaneet, ja osa olikin mennyt takaisin jonottamaan...

Tämä ei sentään koskettanut meitä. Saimme liput kisaa ja Kamuin ohjelmaan ensimmäisten joukossa. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasimme, että Kamuin Q&A-tilaisuuden liput olivatkin aivan salin viimeiseltä riviltä... Liput oli siis jaettu väärässä järjestyksessä. Kiva.

Ostin asioita.

Olin vähän kiikun-kaakun siitä, että menekö katsomaan avajaiset vai Cosplayn ulkonäköpaineet. Jälkimmäinen kiinnosti sen vuoksi, että sen ohjelmakuvaus antoi ymmärtää, että kyseessä on nyt joku "uusi juttu", jota ei ole ennen ollut olemassa, ja kuvauksen perusteella käsittelyssä olisi ollut enemmän ulkonäöstä kiusaaminen ja muun ympäristön paine. Olin hämmentynyt ja päätin ottaa asiasta selvää.

Ohjelma oli juuri sitä, mitä ajattelin sen olevan. Ulkonäköön kohdistuvaa kritiikkiä käsiteltiin hiljattain syntyneenä asiana ja nettikiusaus oli hyvin suuressa osassa. Ehkä hieman harhaan johtavaa informaatiota, ja epäilen, että ilmiö on ainoastaan uusi tuoreemmille harrastajille. Sekä ulkonäkökriittisyys että nettikiusaaminen ovat olleet tässä harrastuksessa mukana lähes aina. Olen itse puinut aihetta tässä blogissa jo vuonna 2011, eikä se edes tuolloin ollut mitenkään uusi asia. Tämä ohjelma ei tarjonnut minulle mitään uutta tai oleellista, joten poistuimme lopulta paikalta katsastamaan avajaiset.

Avajaiset.

Kannatti mennä avajaisiin, koska siellä oli tarjolla ihanaa musiikkia, jos ei muuta. Olen hukannut nimen, mutta hieno jousikvartetti soitti iloksemme muutaman kappaleen. Mukaan mahtui yksi elämäni suurimmista rakkauksista Final Fantasy X:n To Zanarkand. Itkuksi meinasi mennä siinä kohtaa, mutta paras veto oli kuitenkin viimeinen Game of Thrones -kappale.

Selvisimme monesta sotkusta viikonlopun aikana tuurilla. Myös Kamuin Q&A-ohjelman paikkaongelmasta. Sali ammotti tyhjyyttään, joten hipsimme lähemmäs lavaa seuraamaan ohjelmaa. Tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista, jos paikkaliput olisi jaettu loppuun. Se kääntyi meidän onnekseemme.

Suruinen Kis, koska vika rivi.

Kamui oli hyvin viihdyttävä. Hän puhui paljon ja hyvin innostuneesti. Haastattelijoilta olisin toivonut vähän enemmän mukautumiskykyä, koska useamman kerran Kamui vastasi kysymykseen X ja samalla myös seuraavaan kysymykseen, mutta silti heti perään kysyttiin samaa asiaa, joka juuri sai vastauksen. Kamuin Q&A oli itselleni kuitenkin yksi parhaista ohjelmista koko tapahtumassa. Huomasi kyllä, että hän on osannut markkinoida itsensä maailmalle ja edustaa hyvin.

Suuri halu oli käydä jo lauantaina Kamuin pöydällä ostamassa tavaraa, mutta lähemmäs 100m pitkä jono ei houkuttanut. Tämäkin oli vähän hupsu, koska tavallaan Kamuilla oli nimikirjoitustilaisuus, mutta omalla myyntipöydällään, mutta tavallaan ei. Nimikirjoituksia pystyi pyytämään ihan vain menemällä hänen pöydälleen (johon kylläkin lähes koko ajan oli jonkinlainen jono).

Ei hirveästi ollut kirjoja jäljellä enää siinä vaiheessa, kun päästiin lopulta pöydälle.
Eipä niissä missään ihan hirveästi uutta ollut :D
Kamuita on tullut kuitenkin seurattua netissä vuosikaudet.

Jossain välissä minua tultiin pyytämään Hall-kisaan, mutta koska Mercedes on sijoittunut puku, en tietenkään voinut osallistua. Sen sijaan sain hieman tuupittua Kissiä kisailemaan. Kjeh.

Cosplay-kisat piti tietenkin katsastaa. Kisan paikkalippujen kanssa ei sentään ollut mitään outoa sählinkiä ja saimme ihan hyvästä rivistä paikat. Hall-kisan molemmat sarjat olivat mielenkiintoiset. Hienoa, että pareja oli saatu kasaan niinkin monta. Tämän hetken cosplay-trendit olivat myös vahvasti edustettuna.

Kis tuli toiseksi yksilösarjassa! Jee jee jee!

Kisan jälkeen olikin lähes kaikki ohjelma lauantailta ohitse. Jonkun aikaa kerkesimme pallota vielä ympäriinsä ennen kotiin paluuta.

Tykkäsin myös tästä "kasuaali-lookista" ihan oikeasti.

Sunnuntaille tein uuden puvun! Semiajankohtaisen myös! Full Metal Panic! on yksi vanhoista lempisarjoistani ja uuden kauden kunniaksi päätin vihdoin tehdä Chidori Kanamen. Kaname on paras koulutyttö ja olen suunnitellut tekeväni neidin jo pitkän aikaa, mutta ei ole ollut kunnon saumaa. Lämmöstä ja kuumasta huolimatta Kaname oli tosi mukava puku, koska pystyin välistä nakkaamaan takin pois.

Sunnuntaina aamusta oli ainoa sen päivän kiinnostava ohjelma, jonka olin pannut merkille etukäteen. Historian havinaa: menneisyyden henkilöt animessa jäi kuitenkin välistä, koska tuo oli se hetki, kun vihdoin pääsimme jonottamaan Kamuin pöydälle.

Benni oli ihana ja otti kuvan!

Kamui oli yhtä ihana kuin edellisenä päivänä Q&A:ssa. Hän jutteli ja höpötti kaikille ja selvästi osasi antaa jokaiselle oman aikansa. Pyysimme printteihin nimmarit myös Benniltä, joka piirteli niihin kaikkea hassua. Höpöttelyjen ja ostosten jälkeen saatiin vielä ottaa yhteiskuva.

Minulle Kamui on ollut viihdyttävin kunniavieras kaikista. Muut, joita olen käynyt katsomassa ovat olleet ihania ja tärkeitä, mutta Kamuin presenssi ja karisma oli ihan erilainen kuin kenenkään muun.

Kokoelmani pieniä virkattuja eläimiä kasvaa...

Sunnuntaipäivä meni vähän palloamiseksi ja jutusteluksi, mutta kävimme vielä kuulemassa metallimusiikkia Polygon Blackin toimesta. Vaikka kappaleet eivät olleet itselleni mitenkään merkityksellisiä tai edes tuttuja, oli konsertti silti mainio.

Nälkä ja kuumuus vaivasi, joten konsertti jäi meillä viimeiseksi ohjelmaksi. Nihkeän viikonlopun kruunasi vielä VR:n junaperseilyt.

Messukeskus oli mukava tapahtumapaikka, koska oli hyvät kulkuyhteydet, tilaa ja ilmastointi toimi. Kahvila ja ruokapaikat olivat myös hyvä lisä. Totesimme, että tämä on conipaikka, jolta ei tarvitse poistua, jos ei halua. Jos joku toinen tapahtuma järjestämään Messukeskuksessa, niin voisin harkita (Yukicon?). Ainoa miinus on Kokoustamon typerä tasakatsomo.

Elikot oli matkassa taas.
Piti myös esitellä Boroa.

Animecon ei tarjonnut minulle hirveästi mitään, mutta ei pettänytkään, koska odotukset olivat aika alhaalla. Informaation kulun tökkiminen ja rehelliset mokailut näkyivät omassa kokemuksessani, mutta omaksi onneksemme sattuma ja tuuri pelastivat monen tilanteen. Näin kävijän ja sivustaseuraajan näkökulmasta Aconilla on paljon kehitettävää. Työvoiman informoiminen ja yhtiötoiminnan läpinäkyvyyttä tulisi parantaa hurjasti. Jos selkeitä ja oikeasti näkyviä muutoksia ei Animeconin toimintaan tule, tämä jää takuulla minun viimeiseksi Animeconikseni.

Oli kiva päästä kotiin.

Animeconissa oli plussia, kuten Kamui ja muut kunniavieraat, jotka ovat olleet Animeconissa (ja Umiconissa) kova sana jo pitkään, mutta muuten mielestäni tapahtuman taso ei yllä sinne minne sen tulisi. Acon jää kutakuinkin perushengailuconiksi. Sitten voidaankin miettiä, että "kuuluvatko" näin isot kunniavieraat sellaiseen tapahtumaan, joka muuten ei tarjoa sisällöllisesti kovin kummoista. Hengailuconeilla on oma paikkansa ja kävijäkuntansa, mutta kuuluuko perushengailuconin lipun maksaa n. 40€? Kuten viisaammat ovat jo sanoneet: tällä hetkellä Animecon ratsastaa muiden tekemällä työllä sekä maineella ja yrittää kääriä siitä rahat.

Fukka kiittää!

PS: Kirjottelen Kanamesta vähän jossain välissä. Meinasi tämänkin tekstin kanssa tökkiä, niin pitää vähän kasailla itseään.

Maailmojen ympäri 5 tunnissa - Studio Booty, Tokyo

Moi!

Nyt on aika kertoa meidän Japanin cosplay-studioseikkailusta. Japanilaiset cosplay-studiot ovat kiinnostaneet minua siitä lähtien, kun kuulin niistä ensimmäisen kerran, joten itse olin hyvin innoissani ja täpinöissäni raahaamassa jotain pukua (tai pukuja) toiselle puolelle palloa. Kangaskasa teki tutkimustyötä löytääkseen meille hyvän studion. Suuri kiitos siis siitä, koska tämä oli yksi reissun parhaista jutuista!

Pyhitimme yhden päivän pukuilulle ja studiovierailulle. Itse raahasin mukaani Excelin, (suunnittelin tosissani, että olisin ottanut mukaani useamman puvun, mutta onneksi päätin toisin...) mikä oli lopulta erittäin hyvä päätös, koska sen naisen voi työntää lähes minkälaiseen ympäristöön tahansa. Lisäksi Excel on kohtuu pienikokoinen puku, joten se ei paina eikä vie hirveästi tilaa.

Peräkylä a la Tokyo.

Studio, jonne seikkailumme kohdistui, oli nimeltään Studio Booty (kjeh) Tokyon Ojimassa eli käpylässä. Onneksi Tokyossa on niin hyvät kulkuyhteydet kaikkialle, että Ojimaankin pääsi muitta mutkitta. Syynä sijainnille oli luultavasti sen edullisuus, koska Studio Booty oli vallannut itselleen kokonaisen pienen kerrostalon! Eivätkä hinnat olleet mitenkään taivaissa ja voin sanoa, että siitä lystistä maksoi kyllä ihan mielellään. Tarjolla oli koko päivän passeja ja puolen päivän eli 5h passeja. Me valitsimme 5h passit, joista maksoimme 2 160 (n. 17€) jeniä per pää. Jos olen koskaan menossa uudestaan, niin ehdottomasti haluan koko päivän passin.

Rikospaikka

Paikalle saavuttuamme ihan ensimmäisenä ilmoittauduimme ensimmmäisen kerroksen vastaanottotiskillä. Koska oli arkipäivä meillä ei tarvinnu olla mitään varausta, joten periaatteessa vain lampsimme sisään. Maksun yhteydessä meille tehtiin jäsenkortit, joista olen ehkä vähän liian innoissani. Siisteintä oli tietenkin se, että nämä jäsenkortit tehtiin meille nimimerkeillä eikä omilla nimillä.

Ei se hieno ole, mutta siisti silti.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsivat vastaanotto, tavaravuokraus, vessat ja ns. hengausaula. Siellä oli myös joku spesiaali purikura-masinna, mutta unohdimme käydä testaamassa sen. Hubs... Toisessa kerroksessa olivat puolestaan pukuhuoneet ja tavaroiden säilytys. Pukuhuoneet olivat älyttömän hulppeat; hyvät valot, paljon tilaa ja vaatteiden vaihtoon oli vielä erikseen tila.Omat romppeet pystyi jättämään lukollisiin kaappeihin, joihin olimme jokainen saaneet oman avaimen sisäänkirjautumisen yhteydessä.

Pukkarissa oli kunnolla tilaa näin arkena. Meidän lisäksi siellä oli vain muutama muu.

Paikan päältä pystyi myös vuokraamaan eri näköistä rompetta. Aina kuvauskalustosta erilaisiin rekvisiittoihin. Tavaroilla oli eri vuokrahinnat; teekuppi oli 100 jeniä, mutta valtava lihakimpale olikin sen 1500 jeniä... Itse emme vuokranneet mitään ja jotain ilmaista rekvisiittaa löytyi myös kuvausalueilta.

Kenkien pohjat piti teipata. Tämä oli kätsy systeemi, mutta ensi kerralla otan kyllä omat sakset mukaan.

Lähdimme koluamaan taloa ylhäältä alas päin, joten huruttelimme hissillä ylimpään kerrokseen ja lahdimme tutkimaan paikkoja ensin sieltä. Ensireaktiomme, kun astuimme ulos hissitä kuudennessa kerroksessa oli aikalailla tätä luokkaa: O.O

Tästä oli niin vaikea saada hyvää kuvaa :(

Olen kuullut juttuja ja nähnyt kuvia samankaltaisista studioista ennenkin, mutta silti yllätyin hyvin positiivisesti. Ylin kerros oli ns. valkoinen kerros. Sieltä löytyi monenlaisa valkoisia... tiloja? Tila on ehkä paras sana kuvaamaan. Oli aivan pelkkä valkoinen tila, sitten oli valkoinen marmorihuone, valkoinen makkari ja paljon muuta valkoista. Nämä ilmeisesti olivat ainakin osittain vaihtuvia tiloja. Valkoisuuden lisäksi tästä kerroksesta löytyi mm. keittiö ja japanilainen piha.

Olisin niiiin halunnut ottaa jonkun perinteisemmän japanilaisen puvun mukaan, mutta kimonot ja muut vievät niin hirveästi tilaa D:

Aina pikku väleissä oli höpäjä erilaisia seiniä. Kukkaseiniä oli monenlaisia ja yksi seinä ihan vaan kabe donia varten :D

Emme tainneet kuvata kuudennessa kerroksessa kunnolla mitään, vaikka siellä olikin ehkä jännittävimmät tilat. Ensikerralla paremmat puvut mukaan.

Nämä oli niin siistit. Vastakkaisella seinällä oli kunnon lava samalla teemalla.
Tänne jonkun idolin tai taikatytön kovasti veisin.

Saimme iloksemme huomata, että kuudennesta kerroksesta pääsi myös käymään katolla. Sinne oli myös laitettu pystyyn kuvauspaikkoja. Japanin kesä ja cosplay eivät kuitenkaan sovi yhteen, koska kuumuus oli katolla tuskaisa ja kirkkaus sai silmät vuotamaan.

En näe ottaa selfietä -ilme

Viides kerros oli myös täynnä jännitystä. Sieltä löytyi avaruusasemaa, likaista kujaa, luolaa, toimistoa ja lääkärin huonetta. Avaruusasema ja luola olivat ehkä näistä omat suosikkini, koska sellaisten järjestäminen itse mihinkään on aika haastavaa. Luolan voisi jostain löytääkin, mutta valaisu saattaisi olla ongelmallista.

Tämä hieno, kulman takana oli ohjaamo.

Arabia-teemaisesta aarrehuoneesta luolaan ja hautausmaalle...?

Neljännessä kerroksessa oli älyttömän hauskoja juttuja myös. Omat suosikkini olivat ehdottomasti demonien alttari/pentagrammiasia ja saluuna. Näin jälkikäteen ajateltuna, neljäs kerros oli se ”synkkä kerros”.

Tämä oli 5. kerroksessa.

Osassa tiloissa pystyi myös vaihtamaan kohde- tai tehostevalaistuksen väriä, mutta juuri missään se ei toiminut. Kenties sen takia, että kaukosäätimistä oli patterit loppu. Jos tämän ominaisuuden olisi saanut käyttöön, niin olisin pissinyt hunajaa.

Kaikkee HC-mestoja sit kulman takana pianohuone ja muuta fancya ja ihan perällä vankiselli!

Tämä oli erikseen verhotussa tilassa :D

Saluuna taisi olla harvoja täysin kokonaisia huoneita.
Yleensä yhdessä huoneessa oli edes joku nurkka jotain muuta teemaa.

Kolmas kerros oli viimeinen, jossa oli kuvaustiloja. Se oli kaikista kerroksista arkisin, koska sieltä löytyi tavallinen japanilainen huone, ”teinin oma huone”, jossa yhdessä nurkassa olikin sitten yhtäkkiä vessa :D (käy anime-tytötkin kakalla), koulun käytävä ja luokka. Tällaiselle länsimaalaiselle anime-hörhölle se oli hyvin jännittävä kerros. Tulevaisuudessa haluan päästä kuvaamaan jotain anime-koulutyttöä juurikin tällaiseen paikkaan, koska jälleen kerran niitä on vaikea nyhvästä mistään itse.

Hngh!

Kuulusteluhuone oli myös oikein päheä.

Teimme päivän päätteeksi vielä kunniakierroksen koko talon läpi ottaen perseilykuvia. Onneksi oli arkipäivä ja meidän lisäksemme näimme ehkä 10 muuta ihmistä koko sen 5 tunnin aikana. Osa oli selkeästi tullut paikalle kuvaamaan pukujaan juuri jossian tietyssä ympäristössä, mikä käy hyvin järkeen. Osalla oli mukana erikseen kuvaaja, mutta näkyi myös sellaisia porukoita, joissa ryhmän jäsenet kuvasivat toisiaan.

"Putosit sitten kaivoon?"
"Joo, mut onneks oli nää kellukkeet."
Urhea pelastajani Rorune

Ehdottomasti suosittelen studiovierailua kaikille harrastajille, jotka eksyvät Tokyoon tai muualle Japaniin, missä studioita on. Minä rakastuin ikihyviksi ja toivon kovasti pääseväni johonkin cosplay-studioon vielä uudestaan tulevaisuudessa ja enemmällä ajalla. Suosittelen myös Studio Bootyä, koska se tarjosi älyttömän kattavan tarjonnan kuvausmahdollisuuksia. Jos mahdollista, niin haluaisin palata käymään Studio Bootyssa, koska nyt se on tuttu paikka ja osaan helpommin valita sinne sopivia pukuja, joita kenties on vaikeampi kuvata täällä missään.

Fukka kiittää!

PS: Kunhan olen saanut kuvia muokkailtua, teen erikseen oman merkinnän ihan kunnon kuville. Tähän tulisi liian ahdasta.

PSS: Kaipuu takaisin Japaniin on kova. Jos ei muuten niin cosplayn ja ruuan perässä...